Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ColdZymen kanssa.

Flunssakausi pahimmillaan

Flunssakausi on pahimmillaan juuri nyt, ja varsinkin pienten päivähoidossa ja eskarissa olevien lasten vanhempana flunssilta on vaikeaa välttyä. Joka päivä törmää aivasteleviin ja yskiviin tyyppeihin jossain, ja jossain vaiheessa se flunssa tarttuu jollekin perheestä. Meidän perheessä on viisi jäsentä, joten mahdollisuuksia napata ne flunssabakteerit jonkun mukana kotiin, on lukuisia. Parhaiten flunssaa ehkäisee pesemällä ahkerasti käsiä, mutta jos joku sen flunssan kuitenkin nappaa, onko peli vielä menetetty?

Ei välttämättä. ColdZyme-suusuihke voi ehkäistä koko flunssan, tai ainakin se voi lyhentää merkittävästi sen kestoa. ColdZyme on CE-merkitty lääkinnällinen laite, eli lääke se ei ole. Suusuihke vaikuttaa paikallisesti ja lyhytkestoisesti kurkun limakalvojen
pinnalla, muodostaen suojaavan kalvon, joka estää flunssapöpöjen kiinnittymistä siihen. Sitä voi alkaa käyttää ehkäisevästi heti kun jollain läheisellä on flunssa, tai viimeistään sitten kun havaitsee flunssaoireita itsellään.

Voiko kipeäksi tulemista ehkäistä?

Harva meistä haluaa sairastaa flunssaa, mutta joskus on oikeasti tilanteita että sairastuminen aiheuttaa ongelmia, vaikkapa töiden tai jonkin tapahtuman kannalta, josta ei oikein voisi olla poiskaan. Joulukin on tulossa, ja muistan useamman joulun kun olen ollut lapsena tai teininä flunssassa juuri joulun aikaan. Ei kiva. Joulu on mulle se vuoden rakkain juhla, ja kyllä siitä on hohto kaukana jos joutuu paistamaan kinkut kuumeessa, tai valvomaan flunssaisen lapsen kanssa aattoyönä.

Jokainen vanhempi tietää, että kipeänä lapset tarvitsevat oikein ekstrapaljon hoivaa ja läheisyyttä. Siinä ei paljon auta pelätä flunssaviruksia, kun lapsi haluaa tulla kuumeisena kainaloon juomaan kaakaota ja aivastelemaan. Jos siis kipeäksi tulemista voi ehkäistä, sen mielelläni teen.

Kokemuksia ColdZymesta

Talvella ennen kuin tulin raskaaksi viimeksi, olin juuri huomannut että ColdZyme on tullut markkinoille. Silloin tein vielä kahta työtä, ja lapsetkin olivat tosi pieniä, eikä mulla oikein ollut aikaa sairastella flunssaa. Molemmat työni olivat sellaisia, kuin edelleen työni bloggaajana on: jos en minä töitäni tee, niin ei niitä tee kukaan muukaan. Silloin mä vedin muutaman flunssan läpi juurikin sen avulla niin, että flunssa ei päässyt edes kunnolla päälle. Silloin niitä tuntui tarttuvan herkästi, kun päivähoitotaivalta ei ollut vielä niin kauaa takana, ja tuntui että flunssaa vastaan sai taistella melkein joka viikko. Sen lisäksi että ColdZyme suojaa kurkkua, ainakin mulla se tuntui myös auttavan kurkkukipuun, vaikka siitä ei mitään tutkimustietoa olekaan.

Raskauden ja imetyksen aikaisesta käytöstä ei ColdZymesta ole kliinistä tutkimusta, ja siksi sen käytöstä pitää erikseen keskustella silloin lääkärin kanssa. Nyt koputan tosi lujaa puuta, mutta onneksi olen selvinnyt ilman flunssan takia lääkärikäyntejä ja kärsinyt koko tänä raskaus- ja imetysaikana vain kaksi flunssaa, vieläpä eri vuosina. Ei ole siis tullut keskusteltua itse lääkärin kanssa ColdZymen käytöstä, joten en ole uskaltanut käyttää nyt. Mutta ColdZymeahan saavat käyttää yli 4-vuotiaat lapset, joten heitäkin varten tämä on hyvä olla kaapissa.

ColdZyme sisältää trypsiiniä. Se on meren pieneliöistä 70-luvulla löydetty entsyymi, jonka on tutkimustuloksissa havaittu sisältävän parantavia ominaisuuksia. Jatkotutkimusten ja kehityksen myötä trypsiini patentoitiin maailmanlaajuisesti. Entsyymiä saadaan turskankäsittelyn sivutuotteena, joten se ei kuormita meren ekosysteemiä omasta takaa ollenkaan.

Lisätietoa ColdZymesta löytyy kattavasti ColdZymen sivuilta, ja sitä voi ostaa apteekeista ja apteekkien verkkokaupoista. ColdZymea saa kahdessa eri pakkauskoossa.

Tämän vuoden Pyhäinpäivä on kolahtanut kovemmin kuin monena muuna vuonna yhteensä, kun mun mummu on niin paljon ajatuksissa juuri nyt. Ollaan silti vietetty mukavaa viikonloppua ja nähty ystäviä ja läheisiä, ja onneksi heidän ja oman perheen kanssa ajan viettäminen vie myös niitä ajatuksia mukavampiinkin juttuihin.

Eilen meille tuli Oton pikkuserkku ja meidän lasten sokeriserkut (kiitos rakkaat lukijat tämän termin opettamisesta, hih) kylään, ja nappasin sokeriserkuista joulukorttikuvia siinä samalla. Vietettiin kiva touhuntäyteinen päivä porukalla, lounaaksi valmistettiin ”Karvaisia nakkeja”, ja iltapäivällä nautittiin vielä pullakahvit. Lapset leikkivät kivasti yhdessä, ja oli ihana nähdä pitkästä aikaam kun yleensä nähdään melkein joka viikko, ja nyt tuli meidän reissun takia taukoa.

Tänään me syötiin ruuaksi jouluruokia, sillä mulla on yksi kiva projekti käynnissä ja valmistin tänään aamulla siis jouluruokia. Jouluruuat valmistuivat vähän modernimmalla twistillä tällä kertaa. Mutta siitä varmasti lisää myöhemmin! Oli kyllä ihan kiva maistella lanttulaatikkoa taas melkein vuoden tauon jälkeen, joulukuume sen kuin kasvaa.

Jouluisan päivällisen jälkeen vietettiin kuitenkin taas vähän syksyä, ja lähdettiin ulkoilemaan tuonne +10 asteen lämpimään syysilmaan. Käytiin lasten kanssa pyörä- ja potkulautalenkki ja pysähdyttiin vielä leikkipuistossa, vaikka oli jo aivan pimeää. Se oli lapsista tosi jännittävää, vaikka kellokaan ei ollut kuin viisi. Puisto oli ainakin ihan tyhjä niin pääsi heti kaikkiin keinuihin ja muihin vempeleisiin. Käyttekö te talvella puistossa iltaisin, vai ainoastaan valoisan aikaan? Mietin kun yleensä puistossa on hulluna perheitä ja nyt ei ollut yhtään ketään, että johtuiko pimeydestä, vai siitä että tänään oli Pyhäinpäivä. No, yhtä kaikki meillä oli oikein nasta puistoreissu.

Kun tultiin kotiin, alettiin heti kaivertamaan meidän kurpitsoita tyhjäksi. Joku ehkä muistaakin, että käytiin kuukausi sitten hakemassa Halloween -kurpitsat ihan oikealta kurpitsatilalta, mutta ne odottelivat meidän jääkaapissa sitä Halloweenia. Halloween oli ja meni jo viime viikonloppuna kun oltiin Oulussa (tai tiistaina 31.10.), mutta päätettiin juhlia Pyhäinpäivää sitten kurpitsan kaiverruksella tänään. Se oli aika hauskaa puuhaa. Mä piirsin ääriviivat ja Otto leikkasi kuviot, ja siitähän tuli ihan jees vaikka itse sanonkin!

Tuli tästä Pyhäinpäivästä mukava päivä, vaikka näin iltaa kohti ajatukset menevätkin taas vähän surullisemmille vesille, kun  on aikaa ajatella lasten nukkuessa. Onneksi me vuokrattiin Oton kanssa Bad Moms, ja aletaan kohta katsomaan sitä, niin jos se vaikka vähän kutkuttaisi nauruhermoja.

Ihanaa Pyhäinpäivän iltaa kaikille ja hyvää yötä <3

Tasan vuosi sitten kirjoitin postauksen meidän sohvasta, joka oli silloin uunituore tulokas meidän uudessa kodissa. Nyt ollaan asuttu tässä kodissa vuosi, ja vaaleanpunainen sohva on elänyt meidän kanssa tämän vuoden. Vuoden, joka on sisältänyt hurjasti kuolaa, suihkuavaa maitoa, kaatuneet kahvit ja cokikset, rajun vatsataudin, paljon maissinaksuja, ja sohvan ensimmäisinä kuukausina myös paljon sohvalla makoilua supistusten hillitsemiseksi. Ei siis ehkä se helpoin vuosi vaaleanpunaiselle sohvalle, ja se on myös näkynyt.

Sohva on suoraan sanoen näyttänyt välillä istuinosasta ihan hirveältä, sillä joka kerta kun pieni kuolamonsteri seisoo sitä vasten, siihen jää uusi tummareunainen läikkä. Imetyksen ensimmäisinä kuukausia maidon tulo oli välillä hallitsematonta, ja sitä levisi sohvallekin, kun siinä paljon pidettiin imetysmaratoneja. Ja jos lähdetään ihan jo siitä, että kun sohvalla oleilee paljon tummissa vaatteissa, niin niistä tarttuu väriä vaaleaan kankaaseen.

Hyvä puoli on se, että päälliset ovat irrotettavat ja konepestävät, ja myöskin puhdistuvat koneessa lähestulkoon uudenveroiseksi. Eli tuo kaikki mainitsemani sotku on helposti poistettavissa, onneksi. Ainoa ongelma on laiskuus – kun ne pitäisi jaksaa irrottaa (siinä menee ainakin kolme minuuttia), viedä pesukoneeseen, ja kuivattaa, ja sitten vielä laittaa takaisin. Ja olla se aika siinä välissä ilman sohvan päällisiä. Ei nyt niin iso homma, mutta sanotaanko vaikka niin että tämän muutenkin vaiherikkaan vauvavuoden aikana juuri tuo homma on tuntunut vaan liian isolta toteuttaa tarpeeksi usein (eli 2-3kk välein). Tiedättekö, se ei oikeasti ole iso homma, sen kun ottaa ja irrottaa ja kiikuttaa sinne yläkertaan. Mutta just nyt se on vaan tuntunut siltä että ”eihhh”.

Siksi meillä on siis tälläkin hetkellä läikikäs ja harmaa sohva. Mutta mä lupaan pestä nuo päälliset joulusiivouksen yhteydessä, niin saadaan ainakin joulun aikaan nauttia puhtaasta sohvasta. Ja sohvan kannalta onneksi vauvakin kasvaa koko ajan, ja mahdollisesti kuolaakin vähemmän. Maito ei ainakaan enää suihkua joka suuntaan, kuin silloin harvoin kun tyyppi päättää puristella toista tissiä samalla kun syö toisesta. Eli toivon kipinä elää, että ensi vuonna saadaan nauttia puhtaasta vaaleanpunaisesta sohvasta jo vähän pidempään, kuin tänä vuonna.

Mutta entäs sisustuksen kannalta, kannattiko vaaleanpunainen väri? Ehdottomasti! Mä rakastan sitä, rakastan rakastan rakastan. Sohva saa mut hymyilemään aina kun muistan sitä ajatella, siinä on tosi hyvä istua ja röhnöttää, ja meidän koko perhe mahtuu siihen helposti. Vaikka tässä puhun läikistä ja harmaudesta, ei se ole kuitenkaan se mikä sohvasta ekana pistää silmään kun sitä katsoo. Se hylkii kyllä likaa, ja vasta sitten kun alkaa tuijottelemaan, tulee huomattua ne läikät.

Sohva on meidän olkkarin kruunu, katseenvangitsija, jonka ympärille sisustus on helppo rakentaa. Se on sen verran vaalea väri että sen kanssa on helppoa uskaltaa kokeilla rohkeitakin yhdistelmiä ja tummempia elementtejä. Tykkään siitä edelleen aivan super paljon! Erityisen kiva siitä tuli mun mielestä, kun yhdisteltiin vaaleanpunaiseen vähän vihreää, ja tänä vuonna meidän joulusta tuleekin vihreä-kulta-musta-valkoinen.

Jos joku nyt miettii että uskaltaako hankkia lapsiperheeseen vaaleanpunaista sohvaa, niin vuoden kokemuksella voin kertoa että uskaltaa jos a)jaksaa pestä päällisiä usein tai b)ei jaksa ärsyyntyä pienistä tahroista. Jos taas haluaa että sohva on koko ajan tiptop mutta ei jaksa sitä usein pestä, kannattaa valita joku vähemmän vaalea ja arka väri kankaaseen. Kulutuksenkesto tässä sohvassa on ihan huippuluokkaa, eikä kertaakaan ole tarvinnut pelätä että se ei kestäisi vaikka jotain leikkejä. Myös tyynyt ovat säilyttäneet muotonsa, kunhan muistaa pöyhiä välillä.

Sohvasta kun on puhe, niin nyt on hyvä hetki siirtyä sohvalle röhnöttämään viikonlopun viettoon. Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Medisoftin kanssa.

Kuiva ja halkeileva iho talvella

Heti kun lämpötilat laskevat alle +5 asteeseen, alkavat mun kädet kuivumaan ja halkeilemaan. Siihen ei ollenkaan auta se, että pienen vauvan kanssa käsiä tulee pestyä oikeastaan koko ajan: vaippaa vaihtaessa, ruokaa laittaessa ja tarjoillessa, sekä tietenkin siivotessa. Voisin väittää että vauvan myötä käsienpesun määrä ainakin mulla on tuplaantunut, tai jopa triplaantunut, eli jo entuudestaan herkästi kuivuva käsien iho on joutunut koetukselle. Ajoittain sormivälit ovat olleet niin kuivia, että vilkuttaessa halkeavat verinaarmuille.

Käsien ihon kuivuus on vielä siitä haastavaa, että sen hoitamisen pitäisi olla mahdollisimman helppoa ja nopeaa. Käsiä tarvitsee koko ajan, eikä mulla ainakaan ole aikaa odotella tumput suorana että käsirasva kuivuu. Hoito on kuitenkin pakollista, sillä kuiva, haavautunut ja kosteutta kaipaava iho imee enemmän bakteereja itseensä, kuin terve ja pehmeä iho. Varsinkin näin talven flunssa-aikaan on ekstratärkeää huolehtia ihon kunnosta, jotta ikävät pöpöt pysyvät loitolla, ja talvesta voi nauttia lumiukkoa rakentaen, eikä peiton alla kuumeillen.

Testissä iholle ihanteellisen PH:n tuotteet

Saatiin testiin koko perheelle Medisoftin uusi päivittäistavarakaupoista löytyvä tuotesarja, johon kuuluvat uudet Hoitava Pesuneste, Hoitava Vartalovoide ja Hoitava Käsivoide, sekä vanha tuttu Käsihuuhde. Vuonna 1967 perustettu kotimainen Medisoft on aiemmin tunnettu lähinnä medikaalisesta osaamisestaan, sekä käsihuuhteista. Tänä syksynä Medisoft laajeni myös näihin miedosti hajustettuihin ihonhoitotuotteisiin, joissa kaikissa on iholle ihanteellinen PH 5.5. Mieto hajuste on todellakin ollut mieto, ei ole käynyt mun nenään ollenkaan, ja tuoksu on tuntunut lähinnä sen hetken kun käsiä pesee tai ihoa rasvaa. Se on hyvä, sillä näin tuotteet sopivat melko monelle herkemmällekin.

Hoitava Pesuneste ei sisällä saippuaa, vaan se pesee hellästi ja samalla hoitaa ihoa glyseriinin avulla ja suojaa ihoa betaiinilla. Se sopii sekä kasvoille, että vartalolle, ja voi sillä pestä kädetkin. Sillä lähtivät lasten halloween -kasvomaalaukset hyvin pois, ja pumppupullosta on helppoa annostella sopiva määrä.

Kokemukset Medisoft -tuotteista

Hoitava Käsivoide on nimensä mukaisesti hoitava, ja auttaa halkeileviin kohtiin nopeasti. Siitä huolimatta voide onneksi on nopeasti kuivuvaa, joten ei tarvitse odotella että milloinkohan se kuivuu, vaan voi jatkaa touhuja heti levittämisen jälkeen. Tämä on jäänyt mulla päivittäiseen käyttöön, tai no, suunnilleen tunnittaiseen: käytän sitä yhtä usein kun pesen käsiäkin.

Hoitava Vartalovoide on ollut myös mukava perustuote, joka kosteuttaa kivasti ja kuivuu myös melko nopeasti. Erityisesti meidän perheen mies on tykännyt siitä, hän kun ei yleensä nauti ihon kosteuttamisesta juuri siksi kun inhoaa sitä rasvaista tunnetta.

Tuotteet ovat hinnaltaan edullisia ja löytyvät ihan perus ruokakaupoista. Lisää tietoa tuotteista, ainesosista ja PH-arvon merkityksestä löytyy Medisoftin sivuilta, käykää kurkkimassa!

LUKIJAKILPAILU:

Miten sinä hoidat ihoasi talven kylmyydessä? Vastaa ja voita Medisoft -tuotepaketti! Kilpailussa arvotaan yhteensä kaksi tuotepakettia, jotka sisältävät kaikki kolme tuotetta (arvo yhteensä n. 17€). Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 9.11. asti. Onnea kisaan!

Mukavaa päivää kaikille!

Tänä syksynä blogimaailmassa on käyty keskustelua siitä, onko koko bloggaaminen jo aivan väljähtynyttä touhua, ja kuinka kauan blogeilla on vielä tulevaisuutta. Olen seurannut keskustelua mielenkiinnolla, ja nyökytellyt monen tekstin kohdalla että ”joo, tältä mustakin tuntuu”. Se on ihan fakta juttu, että bloggaaminen on elänyt murroksessa jo vuosia, ja se millainen blogimaailma on tällä hetkellä, ei välttämättä ole ihan se munkaan suosikkini. Haikailen joskus itsekin sitä aikaa, kun bloggaaminen oli vähän yksinkertaisempaa – kuvattiin vaan päivän touhut, löpistiin jotain ja samantien liveksi saman päivän jutut.

Nykyään bloggaaminen on niin paljon ammattimaisempaa jo harrastelijatasolla, että kun sitä ihan oikeasti tekee työkseen, ovat odotukset itseä kohtaan välillä kohtuuttomia. Taito ja tieto lisäävät tuskaa, ja siitä ottaa enemmän paineita, että omien kirjoitusten pitäisi aina, ja joka kerta tarjota lukijoille jotain konkreettista. Joku tunne, jotain järkevää ajateltavaa, vinkkejä tai vertaistukea. Miksei hyvä mieli riittäisi?

Koulutuksissa painotetaan sitä, että blogi ei voi menestyä vain arkisella hutulla, vaan lukijan täytyy saada siitä irti jotain enemmän. ”Eihän kukaan jaksa lukea päivästä toiseen turhanpäiväistä löpinää ja kuulumisia, vaan blogin täytyy erottua joukosta.” Puhumattakaan siitä, että jokaisesta postauksesta pitäisi löytyä hakukoneoptimoitu otsikko fiksulla avainsanalla varustettuna, ainakin pari väliotsikkoa, ja selkeä punainen lanka.

Mutta hetkinen – eikös se arkinen löpinä kuulumisineen ollut juuri se, mistä kaikki alkoi? Eikö juuri se ollut se, mikä erotti blogit naistenlehdistä ja muista lifestylemedioista? Aito elämä, arki ja tunteet. Ei siloitellut kuvat, ei ammattilaisten haastattelut aiheiden yhteydessä, ei toimittajatasoisesti jäsennelty teksti, tai huippukuvaajien ottamat asukuvat. (näillä en viittaa omaan blogiini, vaan blogimaailmaan yleisesti)

Kuusi ja puoli vuotta sitten kirjoitin blogia itselleni, mutta muut toki lukivat sitä. Kysyin kyllä joskus postaustoiveita, mutta uskalsin ja halusin käsitellä niitä aina vain ja ainoastaan omasta näkökulmastani. Uskalsin tuoda esiin rohkeitakin mielipiteitä, ja kirjoittaa välillä tiukasti. Nykyään harkitsen tuhanteen kertaan ennen kuin avaan suuni jostain päivän polttavasta aiheesta, ja siinä harkintavaiheessa suurin osa aiheista tippuukin jo pois. Ei vaan ole sen arvoista.

Käyn tekstin läpi kymmeniä kertoja ennen julkaisua, ja yritän miettiä jokaisen mahdollisen ihmisen näkökantaa ja ottaa kaikki mahdolliset skenaariot huomioon. Siitä huolimatta en yleensä onnistu siinä täysin. Aina joku omaa niin kertakaikkiaan erilaisen näkökulman kuin minä itse, että en ole osannut ottaa sitä edes huomioon. Vaikka yritän vääntää rautalangasta jokaisen mahdollisen asian, se ei yleensä riitä. Mun mielestä on hurjan hienoa ja avartavaa keskustella erilaisista mielipiteistä, vaihtaa ajatuksia ja saada uusia näkökulmia, mutta en aina uskalla enää herättää sitä keskustelua.

Arvatkaa miksi myös rakastan tehdä kaupallisia yhteistöitä (sen lisäksi että on kivaa testata uusia juttuja, haastaa itseään kuvien ottamisessa ja oppia uusia asioita)? Koska silloin en yleensä aseta itseäni ja elämääni alttiiksi arvostelulle, vaan tuotteen tai palvelun, tai korkeintaan sen kuinka usein teen kaupallisia yhteistöitä. Silloin saan lukea pääosin mukavia arvontakommentteja, tai keskustella talvivaatteiden ominaisuuksista. Se on turvallista, mukavaa, eikä se satuta mua. Henkilökohtaisuus ja itsensä antaminen on pelottavaa – siksi jostain muusta on niin paljon helpompi kirjoittaa.

Nämä asiat on mietityttäneet mua paljon tänä syksynä. Mitä kaikkea olen valmis ottamaan vastaan, mitä antamaan? En vieläkään tiedä täydellistä vastausta, mutta tiedän sen että kaikesta huolimatta rakastan edelleen tätä mitä saan tehdä. Rakastan jutella teidän kanssa, rakastan inspiroitua teistä ja haastaa itseäni inspiroimaan teitä. Vaikka joskus tuntuu ihan älyttömän raskaalta asettaa itsensä alttiiksi sille kaikelle, mille bloggaaja itsensä altistaa, se kaikki muu on tärkeämpää, ja vetää pidemmän korren. Teidän viestit ja kuulumiset merkitsevät mulle ihan älyttömän paljon. Se kaikki muu mielettömän upea osallistuminen ja myötäeläminen, jota 99% saamastani palautteesta onneksi edelleen on.

Olen pohtinut kaikkia mahdollisia asioita, ja päättänyt vaan, että tärkeintä on tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Tämä blogimaailmassa käyty keskustelu on auttanut mua ymmärtämään jälleen kerran, että en ole näiden ajatuksieni ja tuntemuksieni kanssa yksin. Kaikki me bloggaajat ja muutkin somevaikuttajat ollaan samassa veneessä, ja punnitaan samoja asioita joka päivä. Välillä se vaan unohtuu, kun ei muista vaihtaa niitä ajatuksia kollegoiden kanssa. Helposti vaan ajautuu miettimään pessimistisesti, että on varmaan ainoa joka saa niin hirveitä kommentteja. No, en ole, en todellakaan, valitettavasti ja onneksi.

Ainoa oikea tapa blogata on mielestäni se, että tuottaa vain sellaista sisältöä mikä itsestä tuntuu oikealta. Ja niin mä aion tehdä jatkossakin. Joskus se tarkoittaa jotain, ja joskus jotain muuta. Mä lupaan olla rohkea, ja tarttua pelkäämättä jatkossa niihin aiheisiin joita pidän tärkeänä. Aion edelleen rohkeasti kertoa meidän elämästä sellaisena kuin sen koen, ja näyttää niitä asioita mitä pidän sopivina näyttää. Ja aion näyttää sitä arkea, ja höpötellä välillä vailla päätä tai häntää. Tiedän, että teidän joukosta löytyy paljon niitä, jotka tykkäävät myös arkisesta rupattelusta vailla punaista lankaa. Vaikka blogimaailma kuinka ammattimaistuu, en aio kadottaa itseäni täältä.

Se tarkoittaa sitä, että toisinaan täällä voi olla hyvinkin ammattimaiseen tapaan toteutettua sisältöä, ja toisinaan niitä puhelimella otettuja vähän mössöisiä räpsyjä. Ja sitä, että välillä listaan joululahjatoiveita, joskus ällösöpöilen parisuhdejuttuja ja toisinaan kerron mielipiteitäni. Juuri siihen sillisalaattityyliin, jota täällä on aina ollutkin. En ole eikä musta tule sisältöautomaattia, joka tekee aina tasalaatuista taattua tavaraa, vaan olen minä, ja blogi elää mun mukana.

Sana on vapaa, millainen viba teille tulee tällä hetkellä blogeista yleisesti? Mitä kaipaisitte lisää? Onko ammattimaisuus kiinnostavampaa, vai se arkinen höpöttely? Mitä haette, kun lähdette lukemaan blogia, mitä toivotte saavanne siitä irti?