Mä olen aivan seitsemännessä taivaassa. Sain alkuviikosta melkein kolme kokonaista työpäivää kaikessa rauhassa ilman yhtäkään keskeytystä. Melkein 3, koska taaperolla oli neuvola yhtenä päivänä jo klo 13.45. Kuinka paljon voi saada aikaan, kun saa keskittyä rauhassa ja vielä levänneillä aivoilla heti silloin kun on virkeimmillään?! Siis mulla oli aivan uudestisyntynyt fiilis. On NIIIN eri asia tehdä töitä päiväsaikaan niin, että niihin saa uppoutua täysillä, kuin iltamyöhällä tai päiväuniaikaan, jolloin työt saattavat keskeytyä milloin tahansa. On NIIIN eri asia, kun tietää, että nyt mulla on tämä koko päivä omistettuna ihan vaan kirjoittamiselle, eikä tarvitse miettiä mitään muuta.

Tuntuu vieläkin ihan uskomattomalta, että this is my life now. Mutta varmasti tähän tottuu pian. Tätä osaa arvostaa nyt jotenkin niin uudella tavalla, kun tietää, millaista se työnteko voi olla. Joka aamu kun koti oli vaan ihan hiljainen ja kuului vain mun ja Oton tietokoneiden tasainen naputtelu, mun teki mieli nipistää itseäni, että tajuan sen todeksi. Vapaa-ajan ja työajan selkeämpi erottelu tuntuu niin älyttömän virkistävältä parin vuoden sekamelskan jälkeen. Ehdottomasti takana on elämän kannalta mun elämän parhaat kaksi vuotta, mutta töiden kannalta uskon, että nyt lähtee kuulkaa sellainen vuosi vauhtiin, että oksat pois. Täältä mä tuun!

Olisi valehtelua sanoa, etteikö viimeisen reilun kahden vuoden aikana aina välillä olisi ollut ylikuormittunut olo. Usein on iskenyt se lamaannuksen tunne, kun ei ole tiennyt mistä edes aloittaa, kun tehtävää on ollut niin paljon ja aikaa niin vähän. Välillä on ollut niitäkin viikkoja, kun on tuntunut, että ei pysty tekemään muuta kuin ne asiat jotka on ihan pakko, eikä luovuudelle ole ollut sekuntiakaan aikaa. Se on kamala tunne.

Nyt mulla on sellainen fiilis, että ideoita vaan pulppuaa ja olen saanut aivan uuden innon taas ihan kaikkeen. Mä vihaan sitä fiilistä, kun ei keksi mitään. Se on mulle harvinainen tunne, en yleensä koskaan joudu edes miettimään, että mitä kirjoittaisin, kun sitä asiaa vaan tulee. Mutta kuluneen talven aikana se tyhjän paperin ahdistus on iskenyt muutamaan kertaan. On ollut jopa sellainen olo, että mulla ei kertakaikkiaan ole juuri sillä hetkellä ollut mitään sanottavaa. Silloin en sitten vaan ole sanonut mitään.

Se on johtunut siitä, että ei ole ollut aikaa ajatella. Ei ole ollut tilaa luovalle ajattelulle eikä kommunikaatiolle. Sen olen huomannut, että kaikkein suurin inspiraation lähde mulle on elämän lisäksi te tyypit siellä. Joka kerta kun kommunikoin teidän kanssa ja kysyn asioita teiltä, saan aivan valtavasti inspiraatiota. Mua kiinnostaa aina kuulla, mikä teitä kiinnostaa. Teidän tarinat ja teidän ajatukset inspiroivat mua ihan hulluna. Esimerkiksi tämän viikon rahapostaus oli mulle aivan järjettömän mielenkiintoinen kokemus, ja oli tosi hienoa saada teiltä siihen niin paljon kysymyksiä ja niin paljon palautetta. Vaikka sen kirjoittaminen oli mulle aika jännittävää ja vähän pelottavaakin, olen tosi iloinen, että tein sen. Kiitos teille ihan älyttömän paljon!

Suosittelen ehdottomasti muuten liittymään instassa seuraajaksi mun @iinalaura -tilille jos haluaa helposti ja vaivattomasti vaikuttaa siihen, millaista sisältöä täällä blogin puolella näkyy ja nähdä tavallista arkea videoiden muodossa. Instassa on ihan mahtavaa kysyä teidän mielipiteitä ja toiveita, ja siellä sitä tulee myös usein tehtyä. Tietenkin mä otan palautetta vastaan myös täällä kommenttiboksissa, sähköpostitse ja Facebook-sivuilla, mutta insta on ehkä sellainen kaikkein aktiivisin kommunikointikanava mulle.

Nyt mulla on vihdoin aikaa alkaa purkaa sielläkin tulvivaa viestiehdotusten laatikkoa, joka on viimeisen vuoden ajan näyttänyt aina 99+ avaamatonta viestiä. Olen purkanut sumaa joka päivä muutama tai kymmenen viestiä kerrallaan, mutta joka päivä se sama luku on tuijottanut mua ja muistuttanut siitä, että en pysty tekemään niin paljon kuin haluaisin. Mutta nyt mä viimein alan pystyä. Kiitos hurjasti jokaiselle, joka on aina laittanut ihania viestejä, vaikka en aina kaikkiin ole ehtinyt vastata.

Onneksi alkuviikko oli niin tehokas, sillä keskiviikkoiltana ensin kuopukselle nousi kuume, joka kesti pari päivää ja perjantaina vielä 5v alkoi yskimään aamulla ja mulle nousi lämpöä illalla. Onneksi tänään oli jo parempi, vaikkakin vähän kröhäinen olo vielä. Lapsetkin olivat jo kaikki eilen kaikki ihan hyvävointisia pientä yskää lukuunottamatta. Toivottavasti tämä olisi tällä muutaman päivän sairastelulla nyt selvä homma ja ensi viikolla jaksaisi taas paremmin! Meillä meni melkein koko loppuviikko siis lähinnä sisällä kotona. Katsottiin leffoja ja lasten sarjoja, syötiin perjantaina vähän perjantaikarkkeja ja valvottiin isompien tyyppien kanssa vähän taaperoa myöhempään. Tänään käytiin koko perhe Kahvila Kampelassa kaakaolla, kun oli niin upean aurinkoinen päivä.

Ihan mielettömän ihanaa ja toivottavasti aurinkoista ensi viikkoa kaikille <3 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Finduksen kanssa.

Me ollaan viime vuosina lisätty merkittävästi kalaruokien osuutta meidän perheen arkiruuista. Suurimmaksi osaksi syömme nykyisin arjessa kala- ja kasvispainotteisesti, ja se on tarkoittanut uusien reseptien aktiivista metsästämistä. Joskus ajattelin, että kalaruokien laittaminen on vaivalloisempaa kuin monen muun, mutta olen saanut huomata, että olin ihan väärässä. Nykyisin repertuaarissa on jo monen monta iisiä kalareseptiä. Monet niistä paljon simppelimpiä kuin meidän vanhat arkiruuat.

Tykätään laittaa ruokaa yhdessä koko perhe. Lapsetkin saavat usein osallistua ruuanlaittoon omien taitojensa mukaan. Taapero voi hyvin pestä vihanneksia, sekoitella ja toimia koemaistajana. 5-vuotiaalta onnistuu jo hyvin esim. raastaminen, salaatin repiminen tai samat kuin taaperoltakin. Koululainen saa meillä jo pilkkoa aikuisen valvovan silmän alla. Alkuun olin itse aivan paniikissa, mutta hän sanoi, että ”äiti mä saan eftiksessäkin pilkkoa!” niin mun oli pakko vihdoin uskoa, että kyllä hän osaa. Mutta tarkasti vahdin kuin haukka vieressä, ettei veitsi mene liian lähelle sormia.

Nykyisen ravitsemussuosituksen mukaan kalaa pitäisi syödä kolme kertaa viikossa. Siitä saa hyviä pehmeitä rasvoja. Kun moni ajattelee terveellistä kalaa, ekana tulee usein mieleen ihan vaan tuore kala suoraan tiskistä. Mutta tiesittekö, että myös kalapuikot ja muut pakastekalavaihtoehdot voivat olla terveellisiä? Esimerkiksi Wikipediasta löytyy virheellistä tietoa, jonka mukaan kalapuikot valmistetaan jauhetusta kalasta. Findus Täysjyvä fileekalapuikot taas valmistetaan ihan oikeasta kalafileestä, josta on vaan poistettu ruodot. Findus Täysjyvä fileekalapuikot on valmistettu vastuullisesti pyydetystä alaskanseitifileestä ja leivitetty rapeiksi täysjyväjauhoseoksella. Täysjyvä fileekalapuikoissa on vain vähän tyydyttynyttä rasvaa ja tuotteella on Sydänmerkki.

Monella on se mielikuva, että kalapuikot ovat uppopaistettuja ja epäterveellisiä. Ainakaan näiden kohdalla se ei pidä paikkaansa. Findus täysjyvä fileekalapuikoissa on vain 8g rasvaa 100g:ssa ja 0,87g suolaa 100g:ssa. Eli ne ovat oikein hyvä, herkullinen ja nopea arkiruokavaihtoehto. Terveellisintä on paistaa ne vaan uunissa ilman rasvaa, mutta välillä me tykätään myös paistaa ne pannulla pienessä määrässä rypsiöljyä.

Findus Täysjyvä Fileekalapuikko-paketissa on 12 kalapuikkoa, joista riittää loistavasti meidän lapsille. Silloin kun lapset syövät kalapuikkoja, me vanhemmat tykätään napata itsellemme Findus Täysjyvä kalafileet. Vähän suurempia kuin kalapuikot ja aivan älyttömän herkullisia nekin. Pakkauksessa on kaksi reilun kokoista kalafileetä. Findus Täysjyvä filee-kalatuotteet ovat vastuullisesti pyydettyjä ja niissä on MSC-sertifioitu merkintä, joka kannattaakin aina kalatuotteita ostaessaan tarkistaa. Näihin tuotteisiin käytetty kala ei ole viljeltyä, vaan vapaasti kasvanutta. Näitä voi siis syödä hyvällä mielellä.

Lasten kanssa kokkaaminen on hauskaa. Vaikka joskus se on hieman hitaampaa tai sotkuisempaa, se ei haittaa. On ihanaa nähdä miten lapset nauttivat siitä, kun saavat olla mukana. Ja miten muuten voisi oppiakaan kuin kokeilemalla itse. Lapsista on hauskaa myös asetella ruuat lautaselle. Katsotaan usein esim. Pinterestistä vinkkejä hauskoista lasten annoksista. Tässä postauksessa jaan teille vartissa valmistuvan arkiruuan ohjeen, joka on helppo toteuttaa yhdessä lasten kanssa ja he pääsevät vielä asettelemaan ruuat hienosti.

Täysjyvä fileekalapuikko-lohikäärmeet bataattimuusimeressä (ja aikuisille kalafileet) (4 lasten annosta & 2 aikuisten annosta)

2pkt valmista 100% bataattisosetta (tai kaksi kokonaista bataattia keitettynä ja muussattuna)

1pkt Findus Täysjyvä fileekalapuikkoja

1pkt Findus Täysjyvä kalafileitä

1 paprika

1 rs kirsikkatomaatteja

1/2 kurkku

rypsiöljyä

suolaa

voita tai kasvirasvalevitettä

maitoa tai kauramaitoa

Laita pannu lämpeämään tai uuni päälle. Lisää ensin pannulle (tai uuniin) isommat kalafileet ja paista ohjeen mukaan. Lisää hetken kuluttua fileekalapuikot ja paista ohjeen mukaan. Lämmitä bataattisose kattilassa. Lisää sekaan oman maun ja koostumuksen mukaan maitoa, voita ja suolaa (tai kasvisvaihtoehtoja). Pilko kirsikkatomaatit neljään osaan ja leikkaa kurkut ohuiksi viipaleiksi. Pilko paprikasta isoja kolmioita lohikäärmeen pääksi ja ohuita suikaleita aalloiksi. Me tehtiin paprikasta myös pieniä kolmioita lohikäärmeen harjaksi, sillä meidän 5v ei pidä tomaatista.

Asettele ensin ”mereksi” herkullista bataattimuusia. Tee sitten kolmesta kalapuikosta lohikäärmeen vartalo ja paprikakolmiosta pää. Lisää lohikäärmeen ”harja” eli kirsikkatomaatteja tai paprikakolmioita. Laita mereen aalloiksi paprikasuikaleita. Kurkkuviipaleista vielä hieno pilvi taivaalle. Jos oikein haluaa hifistellä, niin kokonaisesta pippurista tulee lohikäärmeelle hieno silmä.

Tämä annos ei kastiketta vaadi, sillä muusi on ihanan täyteläinen kaveri Täysjyvä fileekalapuikoille tai kalafileille. Tämä on sellainen ruoka, joka meidän lapsille uppoaa aivan hetkessä, ja jota he usein haluavat vielä ottaa lisää. Maistuu tosi hyvin myös aikuiselle. Suurimman kiitoksen annan nopeudesta ja helppoudesta. Tämän valmistaminen on nopeaa silloinkin kun on kiire luistelutreeneihin tai sirkuskouluun.

Tykätäänkö teillä kalapuikoista kotona? Mikä on lasten lemppari kalaruoka?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Food Market Herkun kanssa.

Kun mun piti tämän kaupallisen kamppiksen myötä miettiä, kenet haluaisin yllättää Food Market Herkun Bakeryn herkuilla, päätös oli tosi helppo. Toki mulle tulee heti ainakin 10 ihmistä mieleen, kenet haluaisin yllättää, mutta oli yksi, jota halusin erityisesti kiittää ja ilahduttaa. Mun ystävä Emmis, joka auttoi meitä hääpäiväbileiden järjestämisessä taannoin. Emmis auttoi meitä niin paljon ja lisäksi hän on vaan mulle tosi rakas ystävä, ja halusin ehdottomasti yllättää juuri hänet herkkuövereillä.

Me sovittiin treffit ihan perus arkipäivälle. Käytiin Oton ja nukkuvan taaperon kanssa Food Market Herkun Bakeryssa hakemassa suolaiset piiraat meille aikuisille lounaaksi, ja valittiin ihanat leivonnaiset ja kakkupalat mukaan. Mä taisin mennä niin sekaisin kakkupaloista, että unohdin ostaa taaperon lounaan kokonaan, ja muistin sen vasta kun oltiin jo Emmiksen ovella herkkujen kanssa. Onneksi Emmis sanoi heti, että hätä ei ole tämän näköinen ja kysyi maistuuko taaperolle edellispäivän couscous ja vihannekset. No maistuihan hänelle. Sitten päästiin porukalla ihanien kakkupalojen kimppuun!

Tiesittekö muuten, että Food Market Herkun Bakerystä saa sekä kakkupaloja, leivoksia, pullia, leivonnaisia että kokonaisia kakkuja? Tiesittekö, että niiden lisäksi siellä on myös loistava valikoima suolaisia leivonnaisia? Mä tiesin kyllä, mutta liian usein sitä tulee ajateltua asiat liian monimutkaisesti. Sillä tavalla monimutkaisesti, että pitäisi erikseen esim. lähteä ystävän kanssa ihan kahvilaan, että viitsii syödä herkullisen kakkupalan.

No ei tarvitse. Herkun Bakerysta mielettömät kakkupalat voi napata huokeaan hintaan mukaan, ja mennä vaikka ystävälle kotiin kylään. Mä ainakin rakastan edelleen sitä kyläily-kulttuuria, että rennosti vaan hengaillaan ystävien luona. Se on ihan parasta! Ja jalassa voi olla vaikka verkkarit. Herkusta saa edulliseen muutaman euron hintaan ihan uskomattomia kakkupaloja esim. Mbakeryn kakuista. Kokonainen kakku lähtee mukaan alle 30 eurolla, mikä sai mut miettimään, että miksi en ulkoistaisi joku kerta synttärikakkuhommia Herkulle, ja hakisi valmista hyvää kakkua suoraan sieltä. Siihenhän voisi vaikka itse laittaa synttäriteemaan sopivat koristeet päälle, niin säästyisi kaikelta siltä leipomis-stressiltä ja saisi takuuvarmasti herkullisen ja nätin kakun.

Food Market Herkun suolaiselta puolelta saa ihania piirakoita.  Sekä makeassa että suolaisessa valikoimassa on sokerittomia, maidottomia, gluteenittomia ja kananmunattomia vaihtoehtoja, joten esim. erikoisruokavalioiden tarjottavat juhliin tai herkut arkeen saa myös sieltä. Se mihin mä ihastuin kakkupaloja valitessani oli Herkun ihana Petits Fours -leivosvalikoima. Niitä sai valita Pick & Mix -tarjouksena, 4 minileivosta 6 euroa tai 1,50/kpl. Ihanat ranskalaistyyliset minileivokset ovat täydellinen herkku vaikka ihan tavalliseen arkipäivään. 

Kannattaa muuten käydä nappaamassa Herkun Cafe & Choco -pisteeltä myös kahvit mukaan (ja vaikka konvehditkin). Se piristää vaikka kesken kauppareissun. Tai nyt kun tässä ideoin, niin keväämmällä voisi mennä vaikka ihanalle puistopiknikille. Hakisi vaan Herkusta kahvit ja leivokset mukaan ja istahtaisi ihanaan kevätaurinkoon ystävän kanssa. Oi kevät, tule jo!

Vaikka me pyritäänkin syömään arjessa mahdollisimman terveellisesti eikä syödä herkkuja yleensä kuin herkkupäivänä, on pieni (tai isompikin) herkkuhetki joskus paikallaan muulloinkin. On ihana ilahduttaa ystävää, juhlistaa jotain kivaa työjuttua tai tehdä jotain spesiaalia vaikka ihan tavallisena tiistaina. Ja se on enemmän kuin ok aina silloin tällöin.

Meillä oli ihana iltapäivä herkkuja porukalla maistellen ja taaperokin nautti, kun meillä oli ”kakkupäivä”. Hän suositteli erityisesti kaikkea mistä löytyi marjoja, sillä vaikka hän herkuista tykkääkin, ovat marjat hänen suurimpia herkkujaan. Petits Fours -valikoimassa on aivan ihana marjaleivos!

Mä aion ehdottomasti pitää mielessä tämän vaihtoehdon, kun lähden suunnittelemaan meidän keskimmäisen merirosvoteemaisten synttäreiden tarjottavia huhtikuulle. Kakun kanssa toki tehdään juuri niin kuin hän haluaa, mutta voisihan sitä vaikka hakea ne muut tarjottavat valmiinakin! Toki Food Market Herkussa on erikseen mahtava juhlapalvelukin sekä isompiin että pienempiin juhliin. Sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää, jos haluaa tarkemmin suunnitella menua. Mutta jos on sellainen go with the flow hömppä, kuten minä välillä, on yksi hyvin iisi vaihtoehto kävellä vaan suoraan Herkkuun ja ostaa Bakeryn tiskiltä tarjottavat, ellei juhliin ole tulossa hurjan suurta porukkaa.

Kiitos ihanasta iltapäivästä Emmikselle ja kiitos ihanasta herkkuhetki-ideasta Food Market Herkulle. Näitä pitää pitää useamminkin! Ja Herkkuhan toimii herkuttelun lisäksi loistavasti myös arkikauppana, niin kuin viime kuussa kerroinkin. Kannattaa tsekata esim. uudet ravintolatasoiset valmiit ruoka-annokset, jotka on luonut Ravintola Grönin omistaja ja keittiömestari Toni Kostian. Makuina on broileria valkosipuli-béchamel-kastikkeessa sekä vegaaninen paahdettua bataattia lehtikaalilla ja endiivillä. NAM! 

Millä herkulla te yllättäisitte ystävän tai puolison tai vaikka äidin?

Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan toinen perhe. Ensimmäisen perheen tarinan voit lukea täältä. 

Emilia, 23 & Minea, 9kk, Nokia

Seisoin jännittyneenä nokialaisen kerrostalon tokassa kerroksessa, matkalla haastattelemaan Emiliaa, 23,  ja Mineaa, 9kk. En uskaltanut soittaa ovikelloa, etten vain herättäisi yhdeksän kuukauden ikäistä Minea-vauvaa. Oven avasi aurinkoisesti hymyilevä Emilia

– Minea just nukahti, eikä herää ovikellonkaan ääneen, kun hän on tottunut meidän koirien haukkumiseen.  

Saatiin heti alkuun rupatella siinä kaikessa rauhassa ja Emilia keitti meille teetä ja tarjoili herkullista piirakkaa. Oletimme vauvan nukkuvan ainakin tavalliset puolentoista tunnin päiväunet, vaan vauvapa heräsikin vain 20 minuutin jälkeen. Perus, vauvat osaavat aina yllättää. Iloinen ja hymyilevä Minea-vauva oli ihana lisä meidän haastattelutuokioon, eikä häirinnyt ollenkaan.

Kaikki alkoi järkytyksestä

Emilian matka äidiksi ei ollut se kaikkein tavallisin tarina. Emilia sairastaa dystoniaa, eli aivojen liikesäätelyn häiriötä. Hän joutui jättämään lääkityksen tauolle vauvan yrityksen ajaksi, joten kynnys lähteä yrittämään vauvaa oli suuri.

Emilia ja hänen aviopuolisonsa ehtivät yrittää vauvaa 1,5 vuotta, mutta vauvaa ei alkanut kuulumaan. He päättivät laittaa vauvahaaveet hetkeksi tauolle, kun mies pääsi opiskelemaan. Pian sen jälkeen raskaustesti kuitenkin näytti positiivista.

Vain hetkeä sen jälkeen, raskausviikolla 6, Emilian mies yllättäen haki avioeroa, ja Emilia jäi aivan yksin uuteen tilanteeseen.

– Aluksi tuli hirveä tunneryöppy, viha suru, epätoivo, kaikki iski samaan aikaan. Mutta siskot ja äiti olivat suuressa roolissa ja mun isovanhemmat myös. He auttoivat tosi paljon arjessa ja pitivät pinnalla silloin kun tuntui, että mikään ei suju.

– Että vaikka jäin yksin, niin tiesin, että eiköhän tästä selvitä, koska ympärillä on niin mahtava tukiverkko.

Migreenit & raskausmyrkytys

Emilian raskausaika ei ollut se helpoin mahdollinen, sillä hän kärsi pahoista, jopa kuusi päivää putkeen kestäneistä migreeneistä ja oli usein tiputuksessa sairaalassa niiden vuoksi. Loppuraskaudesta Emilialle tuli raskausmyrkytys ja hänen synnytyksensä käynnistettiin viikolla 36+6 sen vuoksi.

– Olin ollut jo viikon sairaalassa ja aivan valmis synnyttämään. Synnytys itsessään oli helppo ja mukava kokemus, ei nyt välttämättä ratkiriemukasta, mutta meni tosi hyvin kuitenkin. Mun vanhempi pikkusisko oli synnytyksessä doulana mukana. Hänellä olisi ollut samana aamuna pääsykokeet Turussa, mutta hän ei mennytkään kokeeseen, vaan tuli mun luo sairaalaan Turusta. Minea syntyi vähän ennen seitsemää illalla.

Emilia ja Minea olivat vielä viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen ja Emilia alkoi olla jo aivan kypsä sairaalassa makoilemiseen.

– Äiti toi välillä koirat sairaalalle, että pääsin käyttämään koiria ulkona, ja äiti oli Minean kanssa siellä osastolla sen aikaa.

Kotona kaikki tuntui alkuun hämmentävältä, olihan tilanne aivan uusi. — Soitin melkein joka päivä äidille, että mitä pitää tehdä ja käytiinkin siellä melkein joka päivä.

Emilian äiti ja siskot asuvat samassa talossa, joten apu oli onneksi aina lähellä. Emilialla ei ollut aiempaa kokemusta vauvoista, joten kaikki tuli ihan uutena.

– Mutta eihän Mineallakaan ollut aiempaa kokemusta mistään, että yhdessä me tässä ollaan kaikki opeteltu, Emilia naurahtaa.

Yksinhuoltaja on kaikesta yksin vastuussa

Vaikka vauva oli avioparin yhteinen haave, Emiliasta tuli Minean yksinhuoltaja. Minea tapaa isäänsä kerran viikossa muutaman tunnin ajan, joten Emilia on täysin yksin vastuussa vauva-arjen pyörittämisestä.  

– Siitä tulee paineita, että osaa hoitaa kaikki asiat niin kuin pitää, kun ei voi tukeutua siihen toiseen aikuiseen.

Omat haasteensa pikkuvauva-arkeen toivat Emilian sairastamat seitsemän rintatulehdusta. Onneksi äiti ja siskot olivat lähellä, ja auttoivat silloin, kun Emilia oli todella kipeänä. Viiden kuukauden ikäisenä Minea lopetti yhtäkkiä syömisen kokonaan, ja Emilia ja Minea joutuivat osastohoitoon useampaankin kertaan. Painon laskun kanssa taisteltiin kaksi kuukautta, mutta vihdoin alun vaikeudet ovat alkaneet väistymään ja elämä on ollut tasaisempaa.

Ensimmäisten kuukausien vaikeuksien jälkeen arkeen vaikuttaa kuitenkin edelleen myös Emilian päivittäin oireileva dystonia. Emilian olkapäät ja lavat menevät pois sijoiltaan ja lavat myös liukuvat virheasentoihin.

– Silloin kun ne on pahasti pois paikoiltaan niin mulla on tosi pienet liikeradat. En saa nostettua lautasta kaapista tai pestyä tukkaa tai välttämättä edes nostettua Mineaa sängystä. Pahana päivänä ihan kaikki on tosi vaikeaa, ja kun Mineakin alkaa olla iso ja painaa, niin se tuntuu käsissä. Välillä ne saattavat muljahtaa jopa kymmenen kertaa päivän aikana.  

Arjesta oppii selviämään

Oma vahva tahto ja Emilian periksiantamaton luonne on kuitenkin auttanut selviämään hankalistakin hetkistä. Asiat on saatava hoidettua arjessa dystoniasta huolimatta ja suurin tsemppari on tietenkin Minea, jonka kanssa ei vaan voi jäädä itse makaamaan sänkyyn. Emilia on löytänyt keinoja pärjätä Minean kanssa silloinkin, kun kädet ovat kipeät.

– Jos Minea makaa pinnasängyssä, annan hänelle kädet ja hän vetää itsensä istumaan, Emilia kertoo.

Hän saa Minean nostettua helpommin pystyasennosta ja he opettelivat tekniikan jo silloin, kun Minea oli tosi pieni.

– Jos dystonia on tosi pahana, niin joudun ottamaan särkylääkettä, jonka kanssa en saa imettää. Siitä tulee välillä meille erimielisyyksiä Minean kanssa, että imetänkö vai en. Onneksi äiti, sisko ja isovanhemmat auttavat myös tarvittaessa.

Emilia on kokenut saaneensa paljon apua ja tukea myös neuvolasta. Perhetyön ohjaaja on käynyt neuvomassa ja auttamassa arjessa silloin kun on ollut hankalaa.

– Silloin syömisongelmien aikaan, kun se oli henkisesti itselle niin raskasta, niin oli ihanaa, että sai apua ja tukea enemmän. Olen kokenut, että perhetyö on aina ollut meidän puolella helpottamassa meidän elämää ja tukemassa.

Vauva-arki on palkitsevaa

Vaikka vauvavuoteen on mahtunut monia hankaluuksia, Emilia kokee vauva-arjen olevan ihanaa ja palkitsevaa. Minea on ollut helppo ja perustyytyväinen vauva, jonka kanssa tavallisen arjen pyörittäminen ei ole yhtään hankalaa. Parasta on se, että arki on omannäköistä:

– Me päätetään itse Minean kanssa mitä me halutaan tehdä. Mennään paljon ja tehdään paljon ja kyläillään paljon. Ja jos joskus tuntuu että ei huvita mennä niin sitten ei mennä.

Yksinhuoltajana tukiverkko on kultaakin kalliimpi voimavara arjessa ja sitä Emilia osaa kyllä arvostaa. Kun saa välillä omaa aikaa, jaksaa paremmin pyörittää arkea. Emilialla on myös uusi parisuhde ja välillä hän pääsee käymään treffeilläkin.

Emilia ja Minea käyvät yhdessä vauvakahvilassa, uimassa ja muskarissa joka viikko. Etukäteen Emilia oli ajatellut vaunuttelevansa enemmänkin, mutta Minea ei ole aivan samaa mieltä rattaissa istumisesta. Onneksi on löytynyt muuta mielekästä yhteistä tekemistä. Se, että lähtee rohkeasti erilaisiin vauvaharrastuksiin tai muskareihin on hyvä keino löytää paljon niitä ihmisiä jotka on samassa elämäntilanteessa ja joista saa vertaistukea ja kavereita.

– Me tehdään kaikki yhdessä Minean kanssa ja meillä on ihan meidän omat jutut. Se on ihanaa, että me ollaan niin tiivis porukka yhdessä Minean ja mun siskojen ja äidin kanssa. Se on yksi ihanimmista asioista elämässä. Siskot on mua nuorempia ja Minea on eka lapsenlapsi äidille niin hän saa hirveästi huomiota.

Paluu työelämään

Loppukeväästä Emilia on palaamassa takaisin työelämään, mikä tarkoittaa suurta muutosta rauhalliseen vauva-arkeen. Vaikka muutos jännittää, Emilia on myös luottavaisella mielellä tulevasta hoitopaikasta, jossa Emilia siskoineen on myös ollut hoidossa pienenä.

– Siellä on edelleen semmosia ihmisiä töissä jotka on hoitaneet mua ja mun siskoa.

Tulevaisuudelta Emilia toivoo tasaista arkea ilman sen suurempia sairastumisia tai hankaluuksia kummallekaan. Toiveissa siintää myös pikkusisarus Minealle.

– Kun on itse kasvanut siskojen kanssa, niin sitten haluaisi, että omillakin lapsilla olisi sisaruksia.

Vaikka alkutaival äitinä ei ole ollut helpoin mahdollinen, kaikki on ollut sen arvoista.  

– Tekisin vaikka heti uudestaan, Emilia sanoo hymyillen.

Emilian terveiset tuleville vanhemmille:

– Pitää kuunnella itseään ja antaa itselleen luvan välillä ottaa senkin päivän, että sairastaa. Silloin kun kaikki ei mene ihan putkeen, pitää muistaa olla armollinen. Kannattaa rohkeasti pyytää ja hakea apua jos tarvitsee. Terveetkin ihmiset tarvitsevat joskus apua, ja varsinkin jos joku sairaus hankaloittaa arkea niin on tärkeää, että osaa ja muistaa pyytää apua.

Ei se yksinhuoltajuuskaan ole niin kamalan raskasta, mitä kaikki aina pelottelee. Mäkin sain koko ajan kuulla että ikinä ei nukuta ja kaikki kaatuu päälle. Mä haluaisin ennemmin sanoa ihmiselle jolla muutenkin on koko elämä muuttumassa, että kyllä sä pärjäät ja kyllä kaikki menee ihan hyvin ja asiat järjestyy.

Mä haluan kiittää ihan mielettömän paljon huikeaa Emiliaa siitä, että hän lähti mukaan tähän sarjaan! Tuollaista rohkeutta, elämän iloa ja niin loistavaa asennetta ei voi kuin ihailla. Emilia ja Minea olivat aivan ihana perhe, jonka luona oli niin iloinen ja lämmin tunnelma. Vaikka elämä ei todellakaan ole aina helppoa, vaan välillä myös ihan älyttömän haastavaa ja raskasta, siitä arjesta voi löytää sen onnen ja ilon. Kiitos Emilia ja Minea, oli suuri kunnia saada käydä teidän luona Nokialla.

Haluan myös kiittää hurjasti teitä palautteesta, jota laitoitte ensimmäisen sarjan postauksen jälkeen! Niiden pohjalta mä muokkasin kirjoitustyyliä siitä ensimmäisestä tekstistä vähän haastattelumaisempaan suuntaan. Tämä postaussarja on mulle ihan uusi juttu, enkä ole törmännyt ihan samantyyliseen postaussarjaan koskaan itse missään blogissa (varmasti niitä on, mutta en vaan ole itse nähyt), joten oli aikamoista opettelua mullekin, että miten lähden tämän toteuttamaan. Mähän en ole mikään ammattikirjoittaja, vaan itse opetellut kaiken mitä teen. Siksi kaikki ei aina ole mulle ihan itsestäänselvyyttä, eikä joku 1500 sanan haastattelun tekeminen ihan vielä lähde suoraan ulkomuistista. Mutta opetellaan, opetellaan. Teidän palaute ja neuvot on kultaakin kalliimpaa <3 

Eilisen ajopäivän ja touhun täyteisen hiihtolomaviikon jälkeen me päätettiin viettää tänään ihan vaan kotipäivää. Oltiin kaikki sen tarpeessa, että saa vaan olla. No, kaupassa käytiin aamupäivällä tekemässä viikoksi ruokaostokset. Siksi mulla vielä oli farkut jalassa näissä kuvissa, mutta sitten vaihdoin minäkin yökkärihousuihin ja chillailtiin koko päivä rennosti. Mä en osaa lähteä verkkareissa kauppaan vieläkään, mutta treenitrikoissa pystyn. Nyt mulla oli kuitenkin kaikki ne pesussa, niin ahtauduin aamulla farkkuihin. Onneksi nämä on mun mukavimmat farkut, tuntuu melkein verkkareilta jalassa.

Vuokrattiin Pikkujalka-elokuva, herkuteltiin poppareilla ja penkkarikarkkien jämillä (siis niitä on vieläkin ihan tuhottomasti jäljellä vaikka otettiin ne mukaan Ouluun), pelattiin muistipeliä, syötiin pastaa ja luettiin kirjoja. Täydellistä rentoa tekemistä koko perheelle. Pikkujalka me käytiin jo syksyllä katsomassa kutsuvierasnäytöksessä isojen tyttöjen kanssa, mutta se oli niin symppis ja hauska, että haluttiin näyttää se myös Otolle ja kuopukselle. Tykkäsivät muuten molemmat siitä! Siinä on ihanat musiikit ja tarina ja meidän perheelle ainakin kolahti ihan täysillä, voin katsoa vielä kolmannenkin kerran.

Välillä tällaiset kotipäivät tekee niin hyvää. On ihana nähdä kaikkia ja tehdä kaikkea hauskaa, mutta välillä hauskinta on olla vaan sohvalla koko perhe. Tänään oli juuri sellainen päivä. Onneksi lapsetkin tykkäsivät ideasta, ja taisivat nauttiakin siitä, että ei tehty mitään sen ihmeempää.

Huomiseksi meillä on suunnitelmissa brunssi keskustassa ja illalla ajateltiin keksiä vielä jotain hauskaa, joku viimeinen loppuhuipennus hiihtolomalle. Ehkä leffaan tai uimaan, tai sitten luistelemaan, jos on tarpeeksi kylmää. Täytyy vähän jutella vielä minien kanssa, että mikä olisi kaikkein mieluisinta. Sitten alkaa taas arki ja ihan uudet kujeet, sillä maanantaina me aloitetaan taaperon kanssa päiväkotiharjoittelu. Niin jännittävää!

Jos joku on muuten odotellut jo ihanat erilaiset perheet -sarjan seuraavaa osaa, niin huomenna klo 21.oo ilmestyy! Kannattaa silloin siis kurkata tänne blogiin. Mä olen ihan super innoissani tästä tokasta osasta, koska perhe oli niin ihana (niinkuin ekakin). Musta myös tuntuu, että nyt tokalla kerralla tämä kirjoitusprosessi oli itselleni helpompi, kun kyseessä ei ollut se jännittävä ensimmäinen kerta. Ekalla kerralla mua jännitti ihan hirveästi tehdä jotain uutta, ja toki mua nytkin jännitti se, että tykkäähän perhe siitä, mitä olen kirjoittanut. Mutta muuten ei jännittänyt enää niin paljon, enemmänkin on sellainen innostunut ja kutkuttava fiilis! Mutta huomenna siis, klo 21.00!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Tykkäättekö tekin pitää välillä kotipäiviä? Mikä lasten / koko perheen leffa on viime aikoina ollut teistä hyvä?