1. Kirjoittanut kaksi postausta ja editoinut kahden postauksen kuvat.

2. Googlannut jalkaterän luut ja lihakset, ruuansulatuselimet ja aivojen rakenteen  ja käynyt ne yksitellen läpi kolmivuotiaan kanssa luu, lihas ja elin kerrallaan. Hän siis itse halusi tutkia erilaisia kuvia ja tietää mitä kaikkea hänen sisällään on. Tämän jälkeen esitin hänelle kysymyksen:

“Muistatko mistä ruoka menee sun mahalaukkuun?” 3-vuotiaan vastaus: “Lautasesta.” No, siis periaatteessahan se oli ihan oikea vastaus. 

3. Ihmetellyt kahta raekuuroa ja niiden jälkeen kirkkaasti paistanutta aurinkoa ja sen jälkeen vesisadetta ikkunasta. Onneksi ei olla vielä istutettu mitään! 

4. Opetellut vihdoinkin shufflen. Meillä ei lapsilla ole omaa TikTokia, mutta ollaan katsottu mun puhelimesta yhdessä Tiktok-videoita. Yllättävän hauskoja kaikki haasteet ja tanssit. 

5. Tehnyt vapun ruokalistan ja kauppalistan. Ja Otto teki ostokset. Joku kysyi muuten, että miksi meillä Otto on se, joka käy kaupassa näinä aikoina, että miksi mä en voi käydä. Niin siihen sellainen syy, että kun Otto on vielä ainoa jolla on ajokortti, niin hänen on helpompi hoitaa esim. viikon ostokset autolla, kuin mun sitten vaikka julkisilla tai kävellen. Mutta joo, aion kokeilla huomenna tehdä itse munkkeja elämäni ensimmäistä kertaa. Kaikki vinkit ovat tervetulleita! 

6. Lukenut teidän vastauksia meidän tuolidilemmaan ja tullut siihen tulokseen, että teillä on ihan yhtä monta eri mielipidettä kuin mullakin! Kaikki eri tuolivaihtoehdot saivat suunnilleen yhtä paljon ääniä ja lisäksi tuli vielä monta uutta hyvää vaihtoehtoa. Nyt olen ainakin ihan pihalla, että mitä tehdä! Kiitos silti kaikille äänestäneille, oli mahtavaa lukea teidän perusteluita ja saada uusia näkökulmia siitä, mitä eroa tuoleilla on ja miksi joitakin vaihtoehtoja kannattaa harkita uudemman kerran.

7. Syönyt lounaalla makaronia ja nugetteja, kun kaapit olivat jo melko tyhjät ennen isoa kauppareissua. Oli kyllä hyvää, kiertoilmauunissa valmisnugeteistakin saa rapsakat.

8. Keksinyt meille huomiseksi vappuasut. Niistä tulee hyvät!

9. Lukenut 50 sivua kirjaa (Caroline Riado Perezin Näkymättömät naiset, jonka olen saanut arvostelukappaleena WSOY:lta ja joka on meidän Lönkan lukupiirin tän kuun kirja).

10. Tehnyt lasten kanssa SIMSissä Addams Familyn ja heidän hirveän ihanan talon.

11. Käynyt 45 minuutin pyöräily-hölkkälenkillä koko perheen kanssa.

12. Siivonnut Oton kanssa meidän uuden kodin varaston, jonne oli vaan tuotu tavaraa vanhasta varastosta ja sinne ei mahtunut enää kunnolla, koska mitään ei oltu järjestelty. 

13. Odottanut koko päivän, että päästään katsomaan kohta lisää La Casa de Papelia eli Rahapajaa Oton kanssa. Kesti hetken ennen kuin siihen pääsi koukkuun ja pääsi yli kaikista epäjohdonmukaisuuksista, mutta nyt ollaan ihan sisällä ja kaikista huvittavista epäjohdonmukaisuuksista huolimatta siinä on mahtava tarina ja huiput näyttelijät. Meillä on vielä melkein kaksi kokonaista kautta katsomatta, ihan parasta.

14. Edelliseen liittyen: vastannut Otolle kolme kertaa puhelimeen nopeasti espanjaksi puhuen kun hän soitti kauppareissulla ja kysyi tarkentavia kysymyksiä mun harakanvarpaista. Vika kerta kuulosti jo aika autenttiselta ainakin mun mielestä! Kiitos La Casa De Papel ja Duolingo ääntämisohjeista. 

15. Siivonnut vessat. Meidän alakerran vessa räjähtää oikeasti joka päivä, kun neljä naista levittää hiusdonitsit, pinnit, harjat ja kammat joka puolelle. Yritän kyllä aina itse laittaa kaikki paikoilleen, mutta silti meillä on sellainen pinni-pompularäjähdys siellä joka päivä. 

16. Sopinut keittiöremontin konsultaatioajan ensi viikolle. En jaksa odottaa, että kaikki alkaa pikkuhiljaa edistyä!

17. Syönyt illalliseksi superherkullista ja nopeaa parsapastaa, jossa on uunissa 10min paahdettua parsaa, puolikuivattuja tomaatteja, sitruunamehua ja pecorino-juustoa (sekä suolaa ja pippuria). 

18. Pessyt kaksi koneellista pyykkiä, jotka Otto on ripustanut kuivumaan.

19. Koemaistanut vapuksi ostettuja sipsejä. Ei olla ostettu sipsiä sitten New Yorkissa hotellin vessassa kello neljä aamuyöllä syötyjen pizza pringlesien, mutta nyt teki mieli.

Mitä sä oot tehnyt tänään? 

Näillä fiiliksillä on hyvä alkaa vapun viettoon! Ihanaa alkavaa vappua kaikille <3 Toivottavasti jokainen, jolle se on mahdollista, viettää vapun turvallisesti kotona <3

On tuntunut tosi hyvältä keskittyä viime aikoina ihan perusasioihin: perheen yhdessäoloon, ulkoiluun, hyvään ruokaan. Jotenkin mulla on vähän ristiriitainen olo tästä poikkeusajasta. Saako sitä edes sanoa ääneen, että on jopa nauttinut joistain asioista, vaikka moni asia on tietysti paljon myös huolestuttanut? Olen nauttinut tästä kiireettömyydestä, siitä, ettei ole niin usein tarve mennä ja tehdä, koska se ei ole edes mahdollista. 

Mä uskon, että tämä aika jollain tavalla vaikuttaa pysyvästi ainakin meidän perheen tulevaisuuden arkeen. Että jatkossa pysähdytään entistä enemmän ihan perusjuttujen äärelle. Vaikka rakastan kulttuuria, rakastan nähdä kavereita, käydä teatterissa, leffassa, ravintoloissa ja museoissa, olen nauttinut myös hulluna siitä, että nyt ei ole tarvinnut mennä mihinkään. Vaikka haluan, että lapset voivat harrastaa juuri sitä mitä haluavat, on ollut ihanaa kun harrastuksetkin ovat nyt onnistuneet etänä ja kuskailut ovat jääneet pois. Mulla ei ole ollut yhtään iltamenoa kuuteen viikkoon, sekin on ollut luksusta. Ruokakaupassa on oikeasti käyty vain kerran viikossa, kun kukaan (lue: Otto) ei halua viettää siellä aikaa enemmän kuin on pakko. Eikä hetken mielitekojen takia ole lähdetty ostoksille. Elämä on ollut vahvasti täällä kotona. 

Kaikki on ollut ihanan rentoa. Kertaakaan ei ole iskenyt FOMO, kun näkee kaikkien olevan koko ajan jossain, koska kukaan ei ole ollut missään. On ollut vain me ja tämä hetki. Se ristiriitainen olo syntyy siitä, että en missään nimessä kuitenkaan halua, että kulttuuri, harrastuspaikat tai ravintolat kärsivät tästä ajasta pysyvästi. En halua, että esimerkiksi museotarjonta vähenee ikuisesti, koska kaikki nyt huomaisivat, että möllöttävät paljon mieluummin kotona kuin ramppaavat joka paikassa. 

Mä haluan jatkossakin mennä ulos nauttimaan fine diningista ja pikaruokapurilaisista, käydä museoissa ja näyttelyissä kokemassa kulttuurielämyksiä, tarjota lapsille harrastusmahdollisuuksia, nähdä leffoja leffateatterissa ja fiilistellä näytelmiä teatterissa. Haluan käydä spontaanisti ravintolassa keskellä viikkoa tai mennä extempore museoon tai kaupungille fiilistelemään tunnelmaa kivijalkaliikkeissä. Samalla kuitenkin haluaisin säilyttää meidän arjessa tämän ihanan kiireettömyyden. Sen fiiliksen, että on ihan ok viettää vaikka kolme viikonloppua putkeen ihan vaan kotona hengaillen ja ulkoillen. Sitten, kun tämä aika on joskus ohi, haluaisin löytää sen tasapainon, jossa ei koskaan tule sitä painetta, että pitäisi mennä ja tehdä enemmän. 

Sitten kun se taas on mahdollista turvallisesti, mä varmasti riemusta kiljuen lähden ravintolaan syömään ja tai katsomaan museoon jonkun mahtavan ja ajankohtaisen näyttelyn. Ja toivon todella, että ravintolat, museot, harrastuspaikat ja kulttuurielämykset selviytyvät tästä poikkeusajasta ja ovat vielä tulevaisuudessa olemassa elinvoimaisina.

Mutta samalla toivon, että tästä ajasta tulevaisuuden arkeen siirtyisi myös niitä hyviä juttuja: että ravintoloista voisi jatkossa saada ruokaa suoraan kotiin yhtä monipuolisesti kuin nyt: ruokakauppojen, ravintoloiden omien appien ja kuljetuspalveluiden kautta. Että harrastaa voisi myös kotoa etänä, jos joku päivä tuntuu siltä, ettei jaksa tai ehdi juuri silloin lähteä paikan päälle treeneihin. Että etätyömahdollisuudet lisääntyisivät pysyvästi, jotta mahdollisimman moni voisi halutessaan valita sen vaihtoehdon. Jatkossakin osallistuisin super mielellään joskus pr-tilaisuuksiin tai koulutuksiin etänä sen sijaan, että menen paikan päälle.

Olisi mahtavaa, kun jatkossa olisi enemmän vaihtoehtoja, jotta aina löytyisi sopiva tapa tehdä niin kuin itselle tai omalle perheelle on parasta juuri sillä hetkellä. Käytännön toteutus tietysti voi olla hankalaa, jotkut asiat ehkä ovat joko-tai, että niitä ei ole mahdolista toteuttaa samaan aikaan sekä etänä että livenä. Mutta uskon, että monella alalla on myös mahdollisuus tuoda mukaan näitä joitakin uusia tapoja pysyvästi. 

Ilmassa on tosi paljon kysymysmerkkejä siitä, millaiseksi tulevaisuus tämän ajan jälkeen muovautuu. Moni asia huolestuttaa etukäteen, mutta yritän olla pelkäämättä. Luotan siihen, että kaikki kyllä järjestyy tavalla tai toisella. Menen eteenpäin päivä ja viikko kerrallaan, enkä murehdi etukäteen sitä, miten Suomen taloudella menee vaikkapa kuukauden tai puolen vuoden päästä. Kun kukaan ei vielä tiedä varmuudella. Tärkeintä on tietysti mennä terveys edellä, niinkuin Suomessa on mielestäni hienosti mentykin. 

Tämä aika on kyllä mennyt ihan käsittämättömän nopeasti. Tuntuu, että se oli vasta eilen kun katsoin hallituksen ensimmäistä korona-tiedotustilaisuutta maaliskuussa. Ja ensi viikolla on jo vappu. Vaikka kaipaan ihan hirveästi myös kavereiden ja sukulaisten näkemistä, meillä vietetään ensi viikolla vappua ihan vaan kotona keskenään, koska vielä ei ole oikea aika luopua rajoituksista. Tiedossa on ainakin virtuaalinen vappulounas sukulaisten kanssa ja muuten varmaan pyöritään kotona yo-lakit päässä ja syödään paljon perunasalaattia, munkkeja ja tippaleipiä. Ei sekään kuulosta hassummalta vapulta. 

Toivottavasti kaikki kykenevät malttavat pysyä vappunakin kotona, jotta viikkojen rajoitusten hyödyt eivät kumoudu yhden päivän takia. Jäämällä kotiin suojaamme myös heitä, jotka eivät voi kotiin jäädä. Suuri kiitos jokaiselle, joka tänä poikkeusaikana ei ole  voinut valita jäävänsä kotiin, vaan on käynyt töissä ja pitänyt yhteiskunnan pyörimässä. <3

Viikon arkikuva on ollut hetken aikaa tauolla meidän remppapuuhien ajan, mutta nyt palataan takaisin ja vuorossa on viikon arkikuva nro. 13! Paljon on puhuttu siitä, että koronan aikana pitää olla itselleen armollisempi ja sitä olen yrittänyt olla minäkin. En ole ottanut stressiä siitä, että tuotanko juuri oikeaan aikaan uuden arkikuvan, vaan olen mennyt fiilispohjalta. Tässä nyt oli kuitenkin loistava paikka viikon arkikuvalle, sillä tämä kuva on otettu juuri tänään ja se kuvastaa hyvin yhtä meidän tämänhetkisen arjen lempipuuhista: mun ja meidän 7- ja 8-vuotiaiden yhteisiä juoksu-pyörälenkkejä. Tämä kuva on otettu kun oltiin juuri lähdössä lenkille tänään iltapäivällä. Lapset pyöräilevät ja minä juoksen. 

Ja voi pojat, että juoksenkin! Lapset pyöräilevät kovaa, eivätkä kauheasti himmaile, joten mä saan pinkoa ihan kunnolla heidän perässä tai rinnalla. Sen jälkeen kun muutettiin tänne, on tullut käytyä lasten kanssa tällä tavalla lenkillä montakin kertaa. On niin mukavaa nauttia valoisista illoista ja kevään merkeistä. Käydään sellaisia 4-5km lenkkejä, mitä olen yksinkin juossut ja se on niin mukavaa. Lasten kanssa juostessa mun lenkkien keskivauhti on ollut yleensä 9,9km/h, mikä on jopa vähän nopeampi kuin mulla on yksin juostessa. 

Ollaan bongailtu erilaisia kukkia ja on ihana seurata yhdessä lasten kanssa miten pikkuhljaa kevät etenee. Vielä viikko sitten pensaissa ja puissa oli vain pienen pieniä silmuja. Nyt jo ruohikot vihertävät, monet pensaat ovat kasvattaneet vihreät lehdet ja joidenkin talojen edustalla on oikea kukkameri. Voikukkiakin on jo vaikka kuinka paljon! Ja on ihana muutenkin tutustua lähiympäristöön ja nähdä erilaisia paikkoja. Me aina vähän vaihdellaan reittejä tai juostaan sama reitti toiseen suuntaan, niin saa ihan erilaisia maisemia. 

Varmasti tämä vuodenaika vaikuttaa: on vaan niin paljon kivempi lähteä ulos juoksemaan, kun riittää, että laittaa kengät jalkaan ja juoksutakin päälle, eikä tarvitse kerrospukeutua. Olen kyllä silti ylpeä ja iloinen, että onnistuin pitämään juoksuharrastuksesta kiinni juuri sen kaikkein “vaikeimman” ajan. Aloitin syyskuun loppupuolella ja siitä päivät vaan pimenivät ja viilenivät. Nyt ollaan todellakin jo voiton puolella ja musta tuntuu, että mun juoksuinto vain yltyy säiden lämmetessä.

Muutenkin tuntuu, että tällä hetkellä tekee mieli liikkua tosi paljon. Aamuisin käyn yleensä pomppimassa trampoliinilla vartin, siinä tulee niin hyvä fiilis. Rakastan vaan kuunnella lintujen laulua pihalla ja fiilistellä aurinkoa. Ja lisäksi ollaan käyty paljon myös hitaammilla lenkeillä koko perhe niin, että meidän perheen potkupyöräilijä pysyy mukana hyvin. Hänkin on jo aika nopea potkuttelija, mutta matkalla tulee aina vähän ihania ylimääräisiä stoppeja kun pysähdytään ihmettelemään hienoja kukkia, tien toisella puolella olevaa koiraa tai jännittävää rakennusta. Ja mä rakastan niitä pysähdyksiä ja niistä heränneitä keskusteluita. Siksi kuitenkin ne varsinaiset juoksulenkit on edelleen mielekkäämpää hoitaa joko yksin tai isompien kanssa, niin voi keskittyä olennaiseen silloin. 

Vaikka mulla on vähän ikävä mun ja Oton kahdenkeskisiä juoksulenkkejä, joihin on tullut pitkä tauko, niin nautin kyllä näistäkin lenkeistä ihan hirmuisesti. Ja kyllä me ehditään taas kahdestaankin lenkille sitten, kun arki joskus palautuu ihan normaaliksi. Siihen asti nautitaan täysillä niistä jutuista, mistä juuri nyt voidaan. 

Meillä on muuten edessä uuden pyörän hankinta meidän esikoiselle, sillä tämä on jäänyt pieneksi (ja samalla keskimmäinen saa tämän esikoisen nykyisen pyörän). Nyt vaan juuri mietityttää, että minkähän kokoinen olisi hyvä ja joko pitäisi laittaa sellainen pyörä, jossa on vaihteetkin. Kertokaa ihmeessä millaisia pyöriä teidän koululaisilla on? Mä en muista yhtään millainen mulla itsellä oli tuossa iässä. Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille <3

PS: Tuli mieleen, että tauolla on myös mulle rakas Ihanat erilaiset perheet -sarja, jonka perään on kyselty. Mulla oli tosiaan seuraava haastattelu silloin sovittuna juuri sille viikolle, kun koronarajoitukset asetettiin maaliskuussa ja jouduttiin lykkäämään sitä eteenpäin. Mulle sarjan tekemisessä kyse on nimenomaan perheiden tapaamisesta henkilökohtaisesti, eikä se ole juuri nyt mahdollista. Koko se perheen tarina syntyy nimenomaan siitä keskustelusta ja tapaamisesta ja tunnelmasta. Mutta Ihanat erilaiset perheet palaa heti kun se taas on mahdollista ja en malta odottaa, että pääsen tapaamaan seuraavan perheen!

Törmäsin Annika Ollilan blogissa tähän hauskaan kumpi todennäköisemmin -haasteeseen, joka ilmeisesti on kiertänyt jo monissa blogeissa. Lisäsin tähän lisäksi vielä muutaman oman kysymyksen loppuun, koska näihin oli niin hauska vastailla. Ideana tässä on siis se, että vastattiin yhdessä Oton kanssa kysymyksiin, että kumpi meistä kahdesta todennäköisemmin tekee asian X.  Esimerkiksi kumpi on todennäköisemmin myöhässä, kumpi nukahtaa ensin yms. Olisi tosi hauska kuulla teiltäkin vastauksia näihin joihinkin!

Kumpi todennäköisemmin…

…pyytää ensin anteeksi?  Molemmat

Oltiin tästä sitä mieltä, että menee aika fifty-fifty. Varmaan se pyytää ensin anteeksi, joka ensin kiukutteli.

…nukahtaa ensin? Iina 

Mä nukahdan aina ensin, ehkä kerran puolessa vuodessa Otto nukahtaa ennen mua ja sitten mä en saa unta, koska en ole tottunut kuuntelemaan kenenkään toisen unituhinaa ja mietin, että miksi se nukahti ennen mua ja nukunkohan mä koko yönä nyt. 

…puhuu unissaan? Ei kumpikaan

Me ei olla kumpikaan muistaaksemme puhuttu kertaakaan unissaan. Mutta mä tuhisen joskus ja Otto kuorsaa joskus, jos sillä on nuha ja se nukkuu selällään. 

…suuttuu hävitessään lautapelin? Ei kumpikaan. 

Meillä ei mene pelit tunteisiin. Lasten kanssa pelatessa yleensäkään ei ole itsellä kauheasti mielessä oma voitto ja yhdessä taas pelataan enemmän sellaisia pelejä, joissa peli itsessään on super hauska, eikä voittajalla ole mitään väliä. Esim. Cards against humanity tai Alias. 

…tarjoaa kahvilassa?  Molemmat

Meillä on yhteinen talous, se maksaa kenellä on vaikka kädet vapaana, lompakko helpommin käden ulottuvilla tms. 

…valitsee huonon leffan? Iina

Minä! Ehdottomasti minä. Otto tietää aina parhaat leffat ja yleensä jos katsotaan joku huono leffa, niin se on sitten mun valitsema. Kerran halusin katsoa Bling Ringin ja Otolle jäi siitä varmaan traumoja, kun se oli hänen mielestä niin surkea leffa. 

…ostaa toisen lempiherkkuja kaupasta? Molemmat

Yleensä tämä menee aika fifty-fifty, mutta nyt koronan aikaan Otto tietysti hoitaa kaikki ostokset, joten se herkkujen ostaminenkin on hänen vastuulla. 

…unohtaa ostaa sen, mitä meni ostamaan?  Otto

Otto ehdottomasti! Ilman listaa Otolla ei ole kauppaan menemistä. Otto ei myöskään yleensä mieti kaupassa, että tarvitseeko jotain muuta kuin vaikkapa saman illan ruuan, ellei siitä ole erikseen tehty listaa. Mulla taas on yleensä niin, että jos menen vaikka ostamaan kolmen päivän päivällistarpeet, ostan samalla myös kaikkia tarvittavia välipaloja, juotavaa, leipää, jugurttia ja hedelmiä yms, vaikka niistä ei olisi ennen kauppaan menoa puhuttukaan mitään. Mutta toki tällä hetkellä Otto hoitaa kaikki kauppareissut ja pyritään tekemään koko viikon ostokset kerralla, joten tehdään yhdessä aina kunnon lista, joka kattaa aivan kaiken. 

…kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona? Otto

Otto vastaa että Otto, mä vastaan että minä. Mutta tämä johtuu siitä, että mulle tulee enemmän kutsuja. Jos meille tulisi yhtä paljon, niin varmaan sitten Otto kieltäytyisi useammin. 

…on myöhässä sovitusta? Iina 

Minä! Olen liian optimistinen ja usein lähden ihan viimetingassa. Yleensä ehdin juuri ja juuri paikalle, mutta jos joskus joku meidän perheestä myöhästyy niin se olen kyllä minä. 

…siivoaa tarkemmin?  Iina

Minä! Vaikka muuten minä olen meidän suhteessa se suurpiirteisempi, niin siivouksessa minä olen tarkempi. Otto siivoaa ennemmin ns. “pahimmat pois” ja mun mielestä pitää siivota kunnolla jos siihen ryhtyy. Siksi Otto siivoaa useammin ja minä perusteellisemmin, toimii meillä. 

…kehuu herkemmin? Otto

Luulen, että Otto. Vaikka yritän itsekin kehua Ottoa usein ja paljon, niin kyllä fakta on se, että Otto kehuu mua useammin. Muistan aina kiittää tarvittaessa ja sanoa usein, että rakastan  ja kyllä myös kehun Ottoa, mutta voisin kyllä kehua vieläkin enemmän. Otan tavoitteeksi, että muistaisin kehua vieläkin enemmän, koska Otto kyllä ansaitsee kaikki kehut mitä vaan voin keksiä.

…huomauttelee pienistä asioista? Otto

Tässä kyllä Otto! Juuri niinkuin ollaan meidän podissakin puhuttu, Otto on pikkutarkempi ja minä olen suurpiirteisempi. Mutta Otto ei silti onneksi ole mikään ärsyttävä nalkuttaja, eikä hän jatkuvasti huomauttele mistään.

…sanoo lapsille joo? Iina 

Minä! Mulla on vahvana se periaate, että kiellän vain ne asiat, joista voisi olla haittaa lapsille tai jollekin toiselle. En kiellä siksi, että en jaksaisi sotkua askartelusta, tai en kiellä siksi, että lapsen pilkkoma salaatti valmistuisi hitaammmin kuin aikuisen pilkkoma. 

…herää aikaisemmin? Iina 

Minä! Olen ehdottomasti meistä kahdesta enemmän aamuihminen. Otto taas jaksaa helpommin valvoa myöhään. 

…laittaa pyykkikoneen päälle? Iina 

Minä! Pyykkien lajittelu ja pyykkikoneen päälle laittaminen on mun hommaa. 

…siivoaa keittiön? Otto

Otto! Otto siivoaa keittiön ehkä 90% ajasta. 

…sotkee? Iina 

Minä! Olen tehokas siivoamaan ja perusteellinenkin, mutta osaan kyllä myös sotkea. 

…valitsee musiikin, mitä kuunnellaan autossa? Iina 

Minä! Koska Otto ajaa, niin mä toimin DJ:nä. Mutta en ole mikään diktaattori, vaan kyllä muutkin saa päättää mitä me kuunnellaan. Tähän muuten pakko sanoa (koska joku kuitenkin kysyy aiheeseen liittyen), että en ole vielä aloittanut ajotunteja, koska koronan takia meillä ei ole mahdollisuutta harjoitella niin, että lapset olisivat hoidossa. Heti, kun vaan on turvallista, niin aloitetaan harjoitukset! 

…lämmittää saunan?  Otto

Otto! Täällä uudessa kodissa meistä on kuoriutunut kyllä oikein saunahirmuja ja sauna lämpiää paljon useammin kuin vanhassa kodissa. Saunaan tekee mieli lenkin jälkeen, lauantaisin ja ihan muuten vaan, jos on ollut pitkä päivä.

Olipa hauskaa tehdä tällainen pariskuntakysely pitkästä aikaa! Ihanaa iltaa kaikille <3

Musta tuntuu, että viimeisen kuuden viikon aikana on tapahtunut niin paljon, että jossain määrin olen hetkeksi unohtanut olevani muutakin kuin äiti, yrittäjä, kokki ja muuton keskellä. Tiedättekö, kun on vaan ollut niin paljon kaikkea muuta, että en ole edes istahtanut hetkeksi alas miettimään, että mitä mulle kuuluu, millainen olo mulla on, miltä musta tuntuu.

Olen vain syöksynyt eteenpäin kuin höyryjuna ja yrittänyt pitää huolen omalta osaltani kaikista perheenjäsenistä ja kodista ja töistä, olla läsnä, mutta olla silti tehokas. Ja en missään nimessä tarkoita ettenkö olisi nauttinut näistä viikoista samalla, todellakin olen. Olen nauttinut aivan älyttömän paljon siitä, että olen voinut oikeastaan siirtää omat ajatukset ja tarpeet hetkeksi syrjään ja keskittyä kaikkeen muuhun. Mun mielestä on tosi rentouttavaa heittäytyä täysillä perhe-elämään, töihin ja kodin laittamiseen. Mutta toki tekee hyvä aina välillä myös pysähtyä kuuntelemaan itseä. Siksi ajattelinkin nyt listata muutamia ajatuksia, joita mulle heräsi tänä aamuna, kun kysyin itseltäni: mitä minulle kuuluu.

1. Olen innostunut uudelleen ruuanlaitosta ihan kunnolla ja nauttinut siitä. Kuluneiden kuuden viikon aikana ollaan tilattu ruokaa kotiin kaksi kertaa, eikä käyty ravintolassa kertaakaan. Tämä on ihan valtava muutos entiseen, sillä normaalisti me syödään ulkona lounasta tai päivällistä tai tilataan ruokaa vähintään 2-4 kertaa viikossa. Ensin tuntui raskaalta, että kaikkina päivinä oli vaan kokattava ne viisi ateriaa. Nyt siihen on tottunut, siihen on saanut sellaisen hyvän rutiinin. Ja ollaan huomattu, että ihan oikeasti pystytään aivan hyvin siihen, että isot ostokset tehdään kerran viikossa ruokakaupasta ja muuten ei ramppailla. Kuusi viikkoa sitten käytiin kaupassa vielä suunnilleen joka päivä niiden isojen ostosten lisäksi, kun aina ”muka puuttui jotain”, eli siis teki mieli jotain, mitä ei ollut. Olen aika fiiliksissä tästä. Olen aina fiiliksissä siitä, kun testaan jotain uutta reseptiä ja se maistuu hyvältä! Huomaan, että tähän vaikuttaa myös se, että keittiö on nyt yhteisessä tilassa olohuoneen kanssa. Kokkaaminen on paljon kivempaa, kun ei tarvitse eristäytyä yksin keittiöön.

2. Nautin juoksemisesta edelleen aivan älyttömän paljon ja siitä olen pitänyt kiinni myös tässä poikkeus-arjessa. Säännöllistä juoksuharrastusta on takana nyt seitsemän kuukautta. Se on mulle todella paljon. En osaisi enää olla ilman lenkkeilyä. Rakastan vaan juosta ja kuunnella podia tai äänikirjaa ja olla miettimättä yhtään mitään. Nykyisin huomaan, että juoksen joskus jopa nopeammin kuin joku toinen lenkkeilijä – se on jotain, mikä on mulle ihan uutta. En ole ikinä ennen tätä ollut ketään muuta nopeampi! Se ei ollut mitään sellaista, mitä olisin tavoitellut, en ole yrittänyt juosta kovempaa, niin on vaan käynyt ihan huomaamatta. Ja nyt kun meillä on tramppa, huomaan, että mun kestävyys on parantunut ihan hulluna. Vielä viime kesänä pomppiessani mun tädin trampalla, mun piti pitää taukoja aina välillä. Nyt jaksan hyppiä vaikka 20 minuuttia putkeen helposti.

3. En aio stressata tulevaisuudesta. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, miten nämä viikot ja kuukaudet vaikuttavat meidän kaikkien ihmisten elämään, talouteen ja kaikkeen. Aion mennä vaan päivä ja viikko kerrallaan eteenpäin ja katsoa mitä eteen tulee, sillä ei tässä muutakaan vaihtoehtoa ole.

4. Musta on tullut himosaunoja. Täällä uudessa kodissa olen saunonut enemmän kuin koskaan missään. Ei meillä sauna lämpeä joka päivä, mutta joka toinen tai joka kolmas päivä ja se on meille usein. Saunominen rentouttaa ihanasti ja tuntuu jotenkin erityiseltä juuri nyt. Nyt kun meille satoi lunta, niin mietin, että pitäisikö juosta saunasta lumihankeen! Se vasta olisi hauskaa.

5. Rakastan tätä omaa rauhaa, mikä meillä nyt on. Se on mulle ihan korvaamattoman arvokasta ja vaikuttaa jotenkin mun fiiliksiin tosi paljon. Viihdyin kyllä myös rivitalossa, mutta mä nautin ihan hirveän paljon siitä, että nyt meillä on oikeasti täällä ihan oma rauha. Kukaan ei jatkuvasti kävele suoraan meidän pihan vierestä, eikä mistään ulkopuolelta edes kantaudu ääniä meidän pihalle. Verhoja voi pitää auki koko päivän, kun kukaan ei voi tulla niin lähelle, että näkisi meille sisään. Bussit ei pysähdy meidän keittiön ikkunan alapuolelle liikennevaloihin. Vaikka olen aina ollut kaupunkilaistyttö, ai että mä rakastan sitä, että oman rauhan voi saada myös täällä Helsingissä. Täällä uudessa kodissa on vähän sellainen olo, kuin olisi jossain mökillä koko ajan (vaikka ei ollakaan kaukana mistään). Silleen hyvällä tavalla. En tiennyt kaipaavani tätä rauhaa niin paljon ennen kuin sain sen.

6. Vaikka en ole pysähtynyt miettimään tunteitani sen tarkemmin, olen koko ajan tuntenut oloni onnelliseksi. Olen niin onnellinen, että se on pelottavaa. Vaikka nautin toki unelmien toteuttamisesta, se on myös ihan älyttömän pelottavaa.  Se on pelottavaa, koska on niin paljon menetettävää. Mutta valitsen olla pelkäämättä. Valitsen nauttia jokaisesta ihanasta hetkestä, jonka saan, ja valitsen olla murehtimatta tulevasta.

Sellaisia ajatuksia tähän hetkeen. Olipa jotenkin virkistävää hetkeksi pysähtyä miettimään tätä kaikkea. Nyt voi taas palata höyryjunailemaan, eikun! Ihanaa viikon jatkoa kaikille <3