Tänään on ollut mun nimipäivästä huolimatta Tiaran päivä. Mä olen haaveillut jo Tiaran vauva-ajoista asti toteuttavani päivän Tiaran ehdoilla, sitten kun hän on tarpeeksi iso ja osaa kertoa mitä haluaa tehdä, mitä syödä ja mitä leikkiä. Päivän kokemuksella voin kertoa, että ensimmäinen kerta ei tosiaankaan jää viimeiseksi, sillä tänään on ollut ihan huippuhauskaa! Jotenkin niin rentoa, ja erilaista. Eniten on ilahduttanut se, miten pienet asiat tekevät lapset iloiseksi, ja miten tavallisia asioita lapsi voi kaikkein eniten toivoa. Mutta mitä tänään sitten oikein tapahtui, kun esikoinen sai päättää kaikesta?

Aamu alkoi Pikkukakkosella, kuten tavallista. Pikkukakkosen, ja sitä katsellen nautitun jugurtti-banaani-karjalanpiirakka -aamiaisen jälkeen luettiin kasa kirjastosta lainattuja kirjoja. Röhnötettiin sohvalla kaikki kolme, Zelda nyt ei hirveästi jaksanut kirjoihin keskittyä, mutta kävi aina välillä osoittamassa sormella kun huomasi tutun kuvan tai sanan. Vesisateinen aamu ei houkutellut esikoistamme ulos, vaan hän halusi vain lukea kirjoja kaikessa rauhassa.

Lounaaksi söimme Tiaran toiveesta pinaattilettuja, joita paistoin ensimmäistä kertaa elämässäni itse, ja jälkkäriksi omenapiirakkaa. Onneksi arvon neitiä eivät mun repaleiset ja hiukan tummahkot letut haitanneet, vaan ne maistuivat molemmille paremmin kuin hyvin.

Lounaan jälkeen oli ehdottomasti Tiaran päivän kohokohta. Pikkusisko meni päiväunille, ja Tiara sai ottaa mun meikkipussin sisällön haltuunsa, ja meikata mut juuri niinkuin itse halusi. Hän ehti juuri kaikessa rauhassa valita mitä laittaa mihinkin, ja toteuttaa upean meikin, ennenkuin pikkusisko heräsi unosiltaan. Luomivärin laiton Tiara aloitti nenän päästä, mutta muuten kaikki tuotteet tuntuivat menevän pelottavan hyvin oikeille paikoilleen. Joku on tainnut vähän katsoa mallia äidin kymmenen minuutin pikalaittautumisista aamuisin.

Päiväunien jälkeen katseltiin vähän lastenohjelmia, Vitaminixia ja Max & Meeriä, ja Tiara sai ottaa kuvia pikkukameralla ihan itse. Hän halusi ottaa yhteiskuvia itsestään ja siskostaan peilin kautta, ja onnistui nappaamaan söpöjä naamakuvia Zeldasta.

Tiaran toiveena oli, että lähdetään yhdessä isiä vastaan, ja niin me sitten tehtiin. Kauhea rankkasade loppui juuri sopivasti, ja me saatiin nauttia hetki kauniista auringonpaisteesta. Tiara sai valita myös tänään sekä omat että siskonsa vaatteet, ja niistä piti tietenkin ottaa kuvat ulkona.

Isinhakureissulla Tiara bongasi Subin, ja perjantaisubit piti sitten tietysti saada. Me napattiin subit kotiin mukaan, ja tultiin kotiin herkuttelemaan rauhassa. Välihuomautuksena, että parasta on ostaa kokonainen subi, syödä vain puolet, ja syödä toinen, vähän jo vetistynyt puoli illalla yksin kaikessa rauhassa lasten mentyä nukkumaan! Ilta kului oikeastaan aika nopeasti sitten, ei me paljoa muuta tehty kuin öllöteltiin sohvalla ja oltiin perhekasa = kun kaikki kiipeää Oton päälle yhtäaikaa ja Otto ähisee, Tiaran mielestä ihan paras juttu.

Iltapala-aika tuli ennen kuin huomasimmekaan, ja pian oli aika lukea Tiaran valitsema Ensimmäistä kertaa -iltasatu, laittaa Isla-leopardi hänen kainaloonsa, ja toivottaa hyvät yöt. Molemmat nukahtivat alta aikayksikön, vissiin rankkaa olla pomona, haha! Tämä päivä oli ihana, ja tällaisia päiviä voisin pitää vaikka kerran kuussa, molemmille tytöille sitten kun Zeldakin oppii ilmaisemaan itseään vielä enemmän.

Oletteko te viettäneet lapsen ehdoilla -päiviä, jolloin kaikki on tehty lapsen mielen mukaan? Me nautitaan huomenna vapaapäivästä, ja suunnataan tapahtumaan jossa on poniajelua, pomppulinnaa ja muuta hauskaa lapsille. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Tänään oli sitten se koko kesän odotettu ensimmäinen kerhopäivä. Hoidettiin aamulla aamutoimet yhdessä, ennenkuin Otto kävi viemässä innostuneen neidin kerhoon, ja minä lähdin työasioille. Aamulla vielä kerrattiin yhdessä, mitä kerhossa tapahtuu, ja neiti lähti oikein hyvillä mielin matkaan. Koko aamun tarkkailin jännittyneenä puhelinta, josko sieltä soitettaisiin ja käskettäisiin tulla hakemaan etukäteen tai jotain muuta. Ei siksi ettenkö olisi uskonut että Tipa pärjää, mutta tiedätte varmaan, että ensimmäinen päivä jännittää aina. Olin innokkaana hakemassa neitiä jo varttia ennen kerhon loppumista, siinä seisoskelin yksinäni pitkän tovin, ennenkuin muut vanhemmat, ja lopulta myös pienet kerholaiset tulivat viimein retkeltään.

Retkeltä palasi hurjan iloinen, innostunut ja mutainen esikoinen, juuri niinkuin pitikin. Maassa oli möyritty, uusia kavereita saatu, joidenkin nimet olivat jo jääneet mieleen, ja käpyjä oli kerätty ainakin sata. Kerhonohjaajat olivat ihania, molemmat kertoivat pyytämättä kattavasti miten päivä oli kenenkin osalta sujunut, ja jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Päivä oli kuulemma sujunut oikein kivasti, erittäin puheliaasti kuten yleensä, ja ei ollut kertaakaan tullut paha mieli mistään. Omien sanojensa mukaan hän odottaa jo innolla seuraavaa kerhopäivää, joka tosin on vasta ensi viikolla.

Kerhoon lähdettiin vaatteet oikeinpäin, takaisin tullessa oli housut takin päällä, haha. Toimii se noinkin!

Mua itseä jännitti varmaan enemmän kuin Tiaraa, pitäisi ottaa hänestä mallia. Kun muut vanhemmat tulivat hakupaikalle odottelemaan, he kerääntyivät rinkiin parin metrin päähän musta ja juttelivat keskenään. Mä seisoin sivummalla itsekseni, mikä tuntui aika hölmöltä. Olin juuri ollut aamun pressissä, jossa juttelin ummet ja lammet varmaan kymmenen ihmisen kanssa, joita en ollut tavannut koskaan ennen, eikä mua silloin jännittänyt tippaakaan. Vanhempien kesken tilanne on kuitenkin vähän toinen, silloin mä olen ensisijaisesti äiti. Ja nuorena äitinä en sovi ehkä heti mukaan joukkoon, kun en edusta yleisesti hyväksyttyä 30v +/-2v äitiä.

En tiedä, voin vain arvailla syitä miksi päädyin seisomaan yksin ja vain hymyilemään kohteliaasti toisten jutuille kaukaa. Ehkä muut tunsivat jo entuudestaan, tai ehkä näytin pelottavalta tai pöntöltä, ei voi tietää. Toivottavasti syksyn edetessä mäkin saan edes moikkaustuttuja toisista vanhemmista, se olisi kivaa! Tärkeintä on kuitenkin että Tipalla on kavereita, hänhän se siellä kerhossa käy enkä minä. 😀

Pikkuinen kuumepotilas voi tänään jo vähän paremmin kuin eilen, mutta aika itkuista ja väsynyttä on meininki ollut tänäänkin. Toivottavasti helpottaa viikonloppua kohden, niin päästäisiin edes piipahtamaan Zeldan kummisedän läksiäisjuhlissa tyttöjen kanssa, ennenkuin tämä lähtee vaihto-oppilaaksi toiseen maahan pitkäksi aikaa. Huominen päivä levätään ihan kotosalla, ettei olo mene pahemmaksi. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Miten muilla on sujunut kerhon tai päiväkodin aloitukset tänä vuonna? Jännittikö teitä muitakin vanhempia kovasti? Oletteko nuoret äidit koskaan kokeneet jotenkin erilaista kohtelua siksi, että olette nuorempia äitejä kuin muut?

Meidän esikoinen sai tänään ensisuudelmansa pojalta, ja on ollut siitä ihan liekeissä koko päivän. Nytkö se jo alkaa, piirun verran alle kolmivuotiaana? Mä oon vähän kade Tipalle, oman ensipusuni sain ”vasta” yhdeksänvuotiaana. Olihan se hurjan söpöä, kun ystäväni poika Vilppu kainosti ennen kotiinlähtöä pussasi ja halasi vielä Tiaraa, ja sen jälkeen Tiara kertoi kotimatkalla, että Vilppu on hänen poikaystävänsä ja he menevät isona naimisiin. ”Isona” on muuten edelleen se sama kolmen vuoden hurja ikä, kuin aina ennenkin.

Painostava ilma sai aikaan kauhean päänsäryn aamulla, ja oli hankala koettaa keskittyä oikein mihinkään. Onneksi iltapäivällä oli leikkipuistotreffit kahden äitikaverin ja lasten kanssa, niin sai muuta ajateltavaa ja pääkipukin hävisi. Ei ole vielä ukkosta näkynyt, eikä se onneksi häirinnyt puistoreissuakaan kun saatiin nauttia kauniista auringonpaisteesta, mutta voisi se vierailla vaikka yön aikana vähän puhdistamassa ilmaa, niin saisi huomenna herätä vähän paremmissa tunnelmissa, kuin päänsärystä kärsien.

Puistoseurana mulla oli Oona ja maailman söpöin mini, sekä Jutta, Vilppu ja Zeldan ikäinen Nella. Lapset leikkivät nätisti yhdessä kaikki, paitsi vauveli joka otti rennosti sylissä ja välillä nukuskeli. Me viihdyttiin siihen asti että puistossa tuli aika kerätä puiston omat lelut pois. Zeldakin niin reippaasti jo keräsi leluja laatikkoon, että tuli hyvä mieli! Kotonakin saisi kerätä tosin vähän useammin, miten lastenhuone tuntuukin aina olevan niin kaaoksen vallassa? Sanokaa että me ei olla ainoita, joiden lastenhuone pysyy siistinä ehkä n. minuutin siivouksen jälkeen, please!

Mulla on siivouksen suhteen nyt vimma meneillään muutenkin, sillä suunnitelmissa on lasten huoneen ja lasten vaatehuoneen lisäksi oman vaatekaapin megasupersiivous. Haluan sieltä pois kaiken mitä en ole käyttänyt puoleen vuoteen (tai ollenkaan), ja tilalle hallitun ja hillityn järjestyksen, niinkuin viime vuonna sain hetkeksi aikaan. Mun suunnitelma karsimisesta ei aivan toiminut, kun ostin vuoden aikana tilalle tuplamäärän lisää, ja nyt en löydä kaapista yhtään mitään. Pois heitettävät vaatteet olisi mahtia myydä eteenpäin, mutta blogikirppikseen mä en taida enää jaksaa alkaa. Välillä on mennyt tosi hyvin, mutta välillä kaupanteko on jo huudettujen tuotteiden tiimoilta käynyt niin hankalaksi, että jokin helpompi ratkaisu kelpaisi. Mutta mikä? Kirppisekspertit, saa neuvoa!

Sellainen kevyt sillisalaatti vaihteeksi, nyt on pakko ottaa minituuletin käteen ja mennä hetkeksi parvekkeelle istumaan, ennenkuin alan nukkumaan. Palailen huomenna, hyvää yötä ja kivaa keskiviikkoa kaikille jo etukäteen<3

Kauheaa, että pian ollaan jo loman puolivälissä, ei tämän näin nopeasti pitänyt mennä! Etenkin tämä ensimmäinen lomaviikko kotona, on mennyt vaa hujauksessa, eikä olla saatu oikeastaan mitään järkevää aikaiseksi. Ollaan vaan niin lomafiiliksellä, että aikataulutus tuntuu ylivoimaiselta. Eilen piti mennä Ikeaan, mutta lähdettiin niin viime tipassa, että myöhästyttiin kolme minuuttia Ikea-bussista, eikä jaksettu odottaa puoltatoista tuntia seuraavaa. Suunnattin siis keskustaan shoppailemaan, kivaa toki sekin.

Vaikka ollaankin vain lusmuiltu ja oltu tekemättä mitään suunniteltua, mua ei harmita ollenkaan, eikä tunnu että loma olisi valunut hukkaan, päinvastoin. Superkiireisen ja aikataulutetun vuoden jälkeen se, että ei ole kiire minnekään, tuntuu vaan niin rentouttavalta ja ihanalta, parhaalta ikinä! Ja kyllä meillä on tässä vielä monta viikkoa aikaa tehdä niitä suunniteltujakin juttuja, kiertää kesäkohteita ja käydä siellä Ikeassakin. Kunhan vaan nuo säät tuosta paranisivat, niin olisi kivempi lähteäkin vaikka sinne Korkeasaareen tai pikinikille.

Tänään pidettiin tyttöjen kanssa askartelupäivä, kun suunniteltu puistoreissu ei tuntunutkaan niin kivalta ajatukselta jäätävän kylmän ja voimakkaan tuulen takia. Tiara on jo pitkään toivonut omaa tehtäväkirjaa, sellaista johon voi harjoitella kirjoittamaan numeroita ja kirjaimia, ja opetella laskemista, ja tänään löydettiin kiva ”Kohta mennään kouluun” -kirja, josta voi pyyhkiä uudelleen ja uudelleen tehdyt tehtävät, ja harjoitella niin monta kertaa kuin haluaa.

Ensin ajattelin, että tehtävät voisivat olla liian vaikeita Tiaralle ja hän turhautuisi, mutta mitä vielä, neiti oli into piukassa ja piirteli kirjaimia katkoviivaa pitkin tai vähän vierestä, kuin vanha tekijä. Ei vaan tuntunut niin kauhean ajankohtaiselta tuo ”Kohta mennään kouluun” meidän 2,5v:n kanssa, mutta Tiara oli toista mieltä, ja äiti oli väärässä luuloineen. Ehkä sitä ei niin kannata näissä oppimisjutuissa tuijottaa suositusikiä, vaan kuunnella lasta itseään, tuskin siitä haittaa on jos lapsella itsellään riittää kiinnostusta haastavempiinkin tehtäviin. Eri asia ovat pelit ja leffat jotka oikeasti voivat olla haitallisia liian nuorille katsojille tai pelaajille.

Zelda keskittyi enemmän (kiinni olevien) tussien imeskelyyn, kirjaintarrojen järjestelyyn pöydälle, ja Tiaralta tussien varasteluun, mutta näytti viihtyvän puuhissaan ihan hyvin hänkin. Mä itse keskityin vauvakirjojen täyttämiseen pitkästä aikaa, kun muutama päivä sitten tilaamani parinsadan paperivalokuvan satsi saapui kotiin asti. Tarkoituksena on päivittää vähän myös olkkarin valokuvakollaasia, ja siksi meidän piti sinne Ikeaankin mennä, että oltaisiin ostettu muutamat kehykset lisää.

Mä rakastan täyttää vauvakirjoja, mutta aina unohdan niiden olemassaolon liian pitkäksi aikaa ja sitten pitää aina stalkata täältä blogista, että mitäs siinä ja siinä ikävaiheessa onkaan tapahtunut. Onneksi kuitenkin on blogi, täältä löytyy niin kattavat höpötykset joka kuukaudelta, että ei ole vaikea täydentää kirjaa jälkikäteenkään.

Huomenna on luvassa lisää höpötyksiä, esittelyssä mun paras ostos ikinä, ja yritän myös vastailla huomiseen mennessä kaikki parin päivän aikana kertyneet kommentit. En voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen teille kaikille osoittamastanne tuesta postauksessa, jossa kerroin etten päässytkään kouluun. Epäonnistumisen tunne on vaihtunut toiveikkuuteen ja olen saanut kunnon motivaatioboostinkin. Kyllä tämä tästä, enkä mä kyyneleitä ole tirauttanut tämän asian vuoksi. Syksyn mahtavat haasteet siintävät jo mielessä, vaikka ilolla nautinkin vielä lomasta ja rauhasta.

Ihanaa huomista perjantaipäivää kaikille, ja kauniita unia<3

Mä nukuin viime yönä tosi huonosti, ja huonossa asennossa, joten aamulla olo ei ollut mikään maailman mairittelevin. Tiedättekö sen fiiliksen, kun mikään asento ei ole hyvä nukahtaa, ja kun lopulta löytää asennon, se ei ole kovin ergonominen, mistä saa nauttia sitten aamulla herätessä, kun niska on ihan jumissa ja sormia pistelee. Nukuin pienet päikkärit tyttöjen kanssa päivällä, ja ne helpottivat hetkeksi, mutta nyt alkaa olla jo tosi väsynyt fiilis.

Mä olen yleensä sellainen aamuvirkku, pirteä kuin peipponen heti herättyäni, enkä yleensä kaipaa edes kovin pitkiä yöunia, mutta tänään olen ollut ihan pihalla kaikesta. Onneksi oli sentään sunnuntai ja sai ottaa rennosti, vaikka päivä olikin tekemisentäyteinen. Aamulla oltiin ulkona, päivän Otto oli töissä, ja illan meillä oli vielä vieraita. Onneksi kerkesin tosiaan ottaa ne pienet torkut, muuten en olisi ollut kovin hyvää seuraa.

Aamulla ulkoiltiin tyttöjen kanssa nauttien välillä pilkistelevästä auringosta, ja sekin piristi kyllä ihanasti. Zelda käveli ympäri pihaa, ja me rakennettiin Tipan kanssa hiekkalinna, joka koristeltiin kivillä. Tiaralle kelpasivat koristeeksi vain vaaleanpunaiset kivet, ja hän suoritti tarkkaa laadunvalvontaa kivien valinnassa, kivissä ei saanut olla liikaa harmaata, vaan niiden piti olla mahdollisimman vaaleanpunaisia väriltään. Tämä värien valinta on tärkeää nykyään mös vaatteissa, legopalikoissa ja ties missä. Kaksi- ja puolivuotiaamme omaa jo painokkaita mielipiteitä.
Zelda on kuluneen viikon aikana hylännyt konttaamisen melkein kokonaan, ja alkanut sen sijaan kävelemään. Aina kun neiti meinaa kaatua, hän lisää vauhtia ja melkein juoksee määränpäähänsä, toimiva tekniikka! Olin ehtinyt unohtaa miten söpöä on kun yksivuotias tepastelee ympäriinsä tarmokkaasti, kokoajan hihityttää kun toisella on niin kiire jokapaikkaan. Zelda on myös tällä viikolla oppinut paljon uusia sanoja, kuten ”kiitti”, ”isi”, ”nonni”, ”vauva” ja ”Tipa”. Paras on nimenomaan tuo ”nonni”, se alkoi siitä kun Otto sekoitti Zeldan iltapuuroa, ja Zelda oli sitä mieltä että se oli jo valmista, ja totesi painokkaasti ”nonni!”. Nyt Zelda hokee sanaa sitten jatkuvasti, aina kun jokin on valmista, esimerkiksi kun kengät on laitettu jalkaan, on se osuva nonnin paikka.

Sain muutama viikko sitten jo Sheinsidelta ihanan mustan mekon, josta tykkään tosi paljon, mutta se on mulle liian iso. Hihansuut lerpattavat, ja vyötärö häviää kokonaan, mekko on suoranainen teltta mulle. Malli on aivan ihana, tyylikkään yksinkertainen kotelomekko, mutta kuvia varten jouduin kiristämään mekon takaa pompulan avulla, jotta sain sen näyttämään siltä miltä sen kuuluisi päällä näyttää. Harmillista!

Mekko Sheinside* / Kaulakoru Glitter* / Aurinkolasit Glitter* / Kengät H&M / Laukku Michael Kors

*saatu blogiyhteistyön kautta.

Pääsykokeet ovat perjantaina, joten ei ole enää kovin paljoa aikaa lukea. Perjantaihin asti mä aion keskittyä lukemiseen niin paljon kuin mahdollista, joten pahoittelen jo etukäteen jos se tulee näkymään postausten määrässä. Blogitaukoa en ainakaan suunnittele pitäväni, mutta tahti saattaa hieman hidastua, sillä nyt on pakko tsempata. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, toivottavasti säät suosivat ja päästään nauttimaan auringosta<3