Joskus ne parhaat jutut tulee lapsilta silloin kun on jo puoli tuntia odottanut että lastenhuoneesta kuuluisi vain vaimea tuhina.

”Hawuan vettä.”

No saat vettä vielä (miljoonannen kerran), mutta sitten nukutaan eikö?

”Äiti. Hawuan tiwittää Ammahta.”

No se on siellä Oulussa, mummun kanssa muistatko?

”Mutta minä tain Ahmawta puwun.”

Joo hienosti pussasit Armasta aamulla kun ne lähti junalle mummun kanssa. Voit sitten taas pussata Armasta kun ne mummun kanssa tulee käymään.

”Entäh iwoiwä?”

No se isoisä on siellä omassa kodissa. Täällä on äiti, isi, Tiara ja sinä, ja muut on omissa kodeissa. Nyt pitäisi kuule rakas nukkua, aamulla on päiväkotipäivä ja aikainen herätys.

”mutta entäh jouwupukki?”

Joulupukki on siellä Korvatunturilla, muistatko? Se tulee sitten taas jouluna. Nyt pitäisi ihan oikeasti nukkua eikös joo, kello on paljon ja ulkonakin on jo pimeää. Hyvää yötä, nuku hyvin rakas!

”Hawuan vettä.”

Joskus unensaanti on tiukassa päiväkotipäivinä, kun päiväunet venähtävät siellä vähän pidemmiksi. Niinä iltoina halutaan kaikkea, kysytään kaikkea, ihmetellään kaikkea, eikä ainakaan edes yritetä nukkua kun ei yhtään nukuta. Joskus se on turhauttavaa, itselläkin on ollut pitkä päivä töissä ja illan askareet takana, ja haluaisi edes hetkeksi rojahtaa sohvalle, jotta ehtisi vielä käydä sähköpostit läpi, kirjoittaa postauksen ja vastata kommentit. Joiden jälkeen voisi rojahtaa vielä vähän enemmän sohvalle ja nukahtaa kesken sarjan.

Toisinaan se on kuitenkin kaikessa turhauttavuudessaankin ihanaa. Kun sieltä tulee maailman suloisimpia pieniä höpsöjä kysymyksiä, tyyppien naamasta näkee että nyt raksuttaa päässä ja lujaa ja itselle tulvahtaa sellainen äidinrakkauden aalto rintaan että meinaa pakahtua. Onneksi se viimeinen ”Haluan vettä” palauttaa maan pinnalle. Huomenna on taas uusi aamu ja aamun rutiinit, ja pikkuisten pitäisi päästä unten maille, eikä olla halittavana ja pusittavana koko yötä koska joulupukki oli niin hellyyttävä. Onneksi pian on vapaata, ja sitten jutellaan joulupukista vaikka siihen asti että silmät menee kiinni väkisin, onhan se kovin ajankohtainen aihe näin huhtikuussa.

Nyt sieltä kuuluu vain se pieni tuhina, ja mä mietin tässä sohvalla, tätä kirjoittaessani, miten hyvältä äitiys tuntuu. Hyvää yötä ihanat <3

Parin viikon takaisella lapsimessuvierailulla saimme Polkupedilta Zeldalle samanlaisen Puky-potkupyörän kuin siskollaan, mutta pienemmässä M-koossa ja makeassa tiikeriraidallisessa keltaisessa värissä. Itse pyöristä löytyy enemmän infoa tästä aiemmasta postauksesta, jos Puky ei ole vielä tuttu. Meidän tytöt ovat aivan ihastuneita pyöriinsä, ja onhan noi kyllä aika siistit meidän vanhempienkin mielestä.

Onni on että ihan meidän kodin lähellä on rauhallinen ranta-alue jossa ei kulje autoja ollenkaan, ja jonne uskaltaa päästää lapset harjoittelemaan potkupyöräilyä ihan rauhassa. Jo useammin potkupyöräilyä harjoittelemaan ehtinyt isosisko viilettää menemään hurjaa vauhtia kuin vanha tekijä, mutta pienempikin tulee jo perässä. M-kokoinen pyörä on tarkoitettu 2-vuotiaasta alkaen, ja se on Zeldalle juuri sopivan kokoinen nyt. Penkkiä ja tankoa saa onneksi nostettua sitten kun pituutta tulee lisää.

Zeldalla kesti hetki hiffata että siinä penkillä kuuluu istua, eikä vaan kävellä eteenpäin pyörä jalkojen välissä. Mutta aika nopeasti hän sen sitten tajusi, ja etenee jo ihan oikealla tekniikalla, vaikkakin vielä aika rauhallista vauhtia. Onneksi ei ole mikään kiire. Luulen että se nopeuskin sieltä tulee pikkuhiljaa kun tekniikka on jo hallussa, niin kävi Tiarallekin.

Zelda ihanasti sanoi että ”Äiti mua jännittää!” kun lähdettiin ensimmäistä kertaa kokeilemaan potkupyörää. Pieni jännitys ja päättäväinen ilme sulivat nopeasti leveäksi hymyksi kun hän huomasi että osaa aivan itse. Onko mitään ihanampaa kuin lapsen onnistumisen ilo? Suloista oli myös kuinka isompi kannusti pienempäänsä, ”Kyllä sinä osaat! Hyvä Zelda!”.

Uskon että me tullaan viettämään ihania pyöräilyhetkiä ja -retkiä tämän kevään ja kesän aikana. Kunhan jäätelökiskat avautuvat, me suunnataan ehdottomasti ainakin merenrantaan jätskille niin että tytöt saavat itse pyöräillä sinne. Voi että tuli jotenkin niin kesäfiilis, tuo aurinko, pikkuhiljaa vihertyvät ja kukkimaan alkavat kevään ensimmäiset kasvit, lasten iloinen nauru ja kevään tuoksu.

Puky-pyörät saatu Polkupedilta. Molempien makeat mattaväriset kypärät Stadiumin Warp-merkkiä ja koko XS.

Oli ihana viettää aamu rauhassa upeassa auringonpaisteessa hengähtäen ennen viikonlopun menoja. Tänään suuntaan illaksi Porvoon Taidetehtaalle Bubbles -shoppailutapahtumaan Emilian kanssa tekemään pikastailauksia ja vetämään vip-iltaa Vero Modassa. Jos liikutte Porvoossa niin tervetuloa moikkaamaan, olisi ihan huippua tavata muutama kasvo ruudun takaa kun ensimmäistä kertaa siellä päin pyörin! Bubblesissa on tarjouksia ja kaikenlaista kivaa niin lapsille kuin aikuisillekin, tarkempi ohjelma löytyy täältä.

Huomenna onkin sitten edessä Indiedays Inspiration Day, ja illalla Blog Awardsit. Tästä taitaa tulla aika huikea viikonloppu! Sunnuntain suunnitelmana on ladata akkuja kotona lasten kanssa, ja avata grillikausi. Jääkaappi on jo pullollaan grilliherkkuja, ja täällä melkein kuola valuu mutta vielä pitää pari päivää odotella.

Aivan ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Loman jälkeen on viikko lähtenyt vauhdilla käyntiin kun huomenna on jo torstai, mitä ihmettä? Viikko on ollut yllätyksiä ja ihania asioita täynnä, ja fiilis on ihan loistava. Ollaan oltu paljon ulkona, ja nautittu auringosta. Tytöt ovat olleet päiväkodissa ja me töissä, ihan sitä perus arkea kuitenkin kaiken ihanan keskellä. Päiväkodissakin on sujunut mukavasti vaikka pääsiäinen aiheuttikin tavallista pidemmän tauon päiväkotipäiviin. Mä en oikein tiedä edes mitä sanoa! Pää on jotenkin ihan pyörällä, koska Otto. Tuntuu hullulta, että Oton eilinen Tissikriisi-postaus levisi niin laajasti ja leviää edelleen. Mutta mä olen ylpeä mun miehestä, ja myös kiitollinen kaikille teille kauniista sanoista. Te olette ihania, kannustavia, upeita ja piristätte aina päivää!

Takki on jotenkin ihan tyhjä, mulla oli niin paljon ajatuksia mutta nyt istun tässä ja tuijotan näyttöä enkä saa mitään muuta suusta ulos kuin hömelön virneen kun tuijotan söpöjä kuvia meidän tytöistä. On ne vaan aika ihania tyttöjä, joista mä olen maailman kiitollisin ja onnellisin. Toinen on oppinut keittämään äidille kahvit Dolce Gustolla, ja toinen puhua pälpättää niin että ei saa suunvuoroa. Hyödyllisiä taitoja molemmat, ja kompensoivat toisiaan. Toisen keittämä kahvi herättää kun pitää yrittää pysyä toisen juttujen perässä, kätevää!

Me tehtiin maanantaina yli kahden tunnin lenkki tyttöjen kanssa auringossa. Istutiin merenrannassa, käytiin padolla kävelemässä ja katsomassa meidän vanhaa kotia jossa asuttiin Tiaran vauva-aikana. Niin paljon ihania muistoja, niin paljon naurua ja toisaalta myös ylpeyttä siitä miten pitkälle siitä kaksiosta, rikkinäisellä pyykinpesukoneella varustetusta nuoren perheen ensimmäisestä asunnosta, on päästy. Oton kanssa muisteltiin miten onnellisia me oltiin meidän ekasta yhteisestä asunnosta, miten isoja mullistuksia me koettiin siellä. Me oltiin siellä niin onnellisia, vaikka olikin se rikkinäinen pesukone. Mutta se oli oma rikkinäinen pesukone, ja oma koti, jossa asui meidän oma pieni perhe.

Vaikka nykyään asiat on huomattavasti paremmin kuin siellä, ja edelleen on oma koti, ihan ehjällä pesukoneella varustettuna, tulee sillä vanhalla kodilla olemaan aina erityinen paikka mun sydämessä. Ja musta on ihanaa, että aina kun huristellaan siitä bussilla ohi, tai käydään kävelyllä lasten kanssa, isompi tunnistaa jo ”äiti tuossa talossa me asuttiin kun minä olin vauva!”.

Meidän nostalgialenkki huipentui kevään ensimmäisiin ulkona nautiskeltuihin jätskeihin, kun pysähdyttiin vanhan kodin lähellä Mäkissä. Daim Mcflurry keväisessä auringossa oman perheen kanssa maistui niin pirun hyvälle, rakkaudelle, lämmölle ja noh sille Daimille, Daim on mun lemppari ja näytti maistuvan naperoillekin. Tulee hyvä mieli kun muistelee maanantaita, eipä voi kovin monena viikkona vuodessa sanoa näin, heh.

Viikonloppu koittaa jo ihan pian ja meillä on edessä ainakin vierailu lapsimessuilla, sekä tyttöjen pikkupikkuserkun ensimmäiset synttärijuhlat. En melkein malta odottaa, kaikkea kivaa tekemistä! Oletteko te menossa lapsimessuille käymään?

Ihanaa huomista torstaipäivää ja hyvää yötä teille kaikille <3

Te lukijat olette jo kauan sitten ehdottaneet, että mä antaisin Tiaran valita itselleni asun ja tekisin siitä postauksen. Jostain syystä en ole vielä aiemmin saanut tätä toteutettua vaikka idea on ihan äärettömän hauska. Ylen Puoli Seitsemän -ohjelma laittoi pääsiäisen ajaksi käyntiin #lapsistailaa -haasteen instagramissa ja blogikollegoideni innoittamana mäkin päätin viimein antaa stylistin vallan meidän kolmevuotiaalle. Se ilme hänen kasvoillaan kun kysyin eilen ”haluaisitko sä valita äidille tänään vaatteet?”, se oli jotain sanoin kuvailematonta! Hän innostui silminnähden ja ryntäsi samointein mun vaatekaapille.

Takki New Yorker* / Paita Sheinside* / Farkut Sheinside* / Kengät Zara / Laukku Michael Michael Kors /*saatu blogin kautta.

Oletin että ilmenisi valinnanvaikeuksia, hirveä kaaos tai vähintäänkin joutuisin laittamaan päälle yläasteella ostamani vaaleanpunaisen tyllimekon. Mitä vielä! Ensimmäisenä tyyppi tarrasi kiinni liukuvärjättyyn tekoturkkiin jonka olen saanut New Yorkerilta jo aikaa sitten, mutta en ole uskaltanut käyttämään ennen tätä. 3-vuotias ei turhia jännittele tai mieti onko turkki sopiva asuun vai ei, perusteluna valinnalle ”Se on äiti karvanen ja ihana, ja susta tulee magee mimmi!”

No mitäs tekoturkille löytyi kaveriksi? Ei tyllimekkoja, eikä vaaleanpunaista. Hän päätti haastaa mut laittamaan jalkaani farkut joissa en koskaan ole tuntenut oloani kotoisaksi, koska ne peittävät mun vartalon (omasta mielestäni) parhaan puolen eli jalat. Mom Jeansit. Millähän trendien aallonharjalla meidän Tiara oikein ratsastaa kun hän päätyi kaikista vaihtoehdoista juuri niihin, kysynpä vain. Kun itse yritin saada Mom jeanseja toimimaan asukuvissa viime kesänä, en vain saanut. En osannut olla rennosti, eivätkä ne tuntuneet näyttävän hyvältä minkään yläosan kanssa. Silti olen aina haikaillut niiden perään, koska kaikilla muilla ne näyttävät niin kivalta. Eilen mä en edes yrittänyt, asuhan oli lapseni stailaama herreguud ja mulla turkki päällä! Mutta yllättäen musta ne farkut näyttivätkin kivoilta, kun en yrittänyt.

Farkkujen ja tekoturkin kanssa tyttäreni stailasi minulle pitsisen olkaimettoman croptopin. Se oli kuulemma kaunis, ja ”siinä oli tissiliivit samassa, niin ei tarvinnut  laittaa liikaa vaatteita kerralla päälle”. Ja kuin pisteenä I:n päälle, kysyessäni mitkä kengät laitetaan, toivoen vastaukseksi Niken Air Force oneja, sainkin jalkaani mustat uudet korkkarit. Kieltämättä, näyttävät ne paremmalta mom jeansien kanssa kun tuovat nilkat esiin. ”Nää ihaaaanat uudet korkkarit äiti, nämä sä vielä tarvitset!”

Vaatteiden lisäksi tyttäreni sai myös laittaa hiukseni (sininen glitter-kukka-klipsu jonka hän löysi mun vanhojen barbien tavaroiden joukosta), päättää meikin (kirkkaan pinkit huulet ja rajaukset silmiin), sekä korut (ei koruja, niitä ei kuulemma tarvitse ettei tule liikaa). Laukun sentään sain, Michael Michael Korsin mustan crossbodyn, joka kieltämättä oli omastakin mielestäni hyvä valinta tähän stailiin.

Mun täytyy sanoa että nämä olivat vapautuneimmat asukuvaushetkeni ikinä. Ei paineita asusta, ei yritystä näyttää mahdollisimman tyylikkäältä. Vain tyttäreni valitsema asu, joka yllättävää kyllä, ei ollut edes niin paha, vaikkakin aika yliampuva. Hän keksi yhdistää ne kaksi vaatetta joita mä en itse ole saanut yhdistettyä koskaan minkään kanssa.

Mä taidan kyllä ottaa tämän tavaksi, ja antaa Tiaran stailata mut jatkossakin ainakin kerran kuussa. Ja kunhan tuo kuopus kiinnostuu joskus vaatteista myös, saa hänkin vuoronsa valita äidin vaatteet. Miten on isi-Otto, otatko haasteesta kiinni? Saako Tiara valita sullekin vaatteet? Kenties jotain muuta kuin mitä sulla yleensä on päällä? 😉 Ja osallistukaa ihmeessä kaikki muutkin jotka vain haluatte, parhaat kuvat pääsevät nimittäin mukaan huomisen Puoli Seitsemän -ohjelmaan! Tagatkaa vaan asukuva instassa hashtagilla #lapsistailaa ja olette mukana.

Mitäs pidätte asusta? Hot or not?

Mä olen ylpeä ja iloinen osallistuttuani haasteeseen, ja niin on Tiarakin! Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3

Siivouksen, rennon lounaan, sen barbieleikkimaratonin ja puistoreissun jälkeen me pidettiin tänään lasten kanssa pieni askartelutuokio. Askarteluista ei kyllä tullut niin kovin pääsiäismäisiä kun mielikuvitus lähti lentämään, mutta pääsiäisjuttujen sijaan me saatiin aikaiseksi Monsieur Mato, Rouva Leijona suurella leijonanharjalla, muutama pupu, tipu, ihminen ja joku jonka nimeä en enää muista. Me askarreltiin piipunrasseista ja pampuloista, joita saatiin Tigerilta pääsiäisyllätyksen mukana.

Piipunrasseista on maailman helpointa askarrella, ja niistä jo pieni melkein-kaksivuotiaskin saa väkerreltyä mieleisiään juttuja. Pompulapampulat sen sijaan vaativat liimaa kiinnittyäkseen, ja liiman mä jätin mun ja Tiaran jutuksi. Yllättävän vähillä sotkuillakin selvittiin vaikka tämä oli eka kerta kun annoin Tiaran omatoimisesti käsitellä (muuta kuin paperi-) liimaa. Hän osasi hienosti ottaa sitä aina pumpulipuikolla pienestä läjästä johon sitä kasasin paperin päälle, ja levitti oikein siististi aina pampulalle ja liimasi niitä yhteen. Me koristeltiin eläintyypit vielä tarroilla, jotka oli tarkoitettu liimattavaksi pääsiäismuniin. Karvainen pampula ei ollut ihan se paras tarttumapinta, mutta oikeastaan hahmoista tuli ainakin tuhat kertaa hauskempia kun niiden silmät, viikset ja muut olivat aivan vinossa ja ihan miten sattuu. Juuri sopivan sinnepäin-askartelua, taattua meidän tyyliä.

Zeldalle iski väsymys melko pian askartelutuokion aloituksen jälkeen ja hän lähti sohvalle nukkumaan minikokoisen pehmopingviininsä Koi-Koin kanssa, ja sillä aikaa me Tipan kanssa askarreltiin vielä monta eläintä. Pikkuinen pingviini sai nimekseen Koi-Koi kun Zelda vetäisi sen narunvedossa Lintsillä viime kesänä. Silloin hän ei vielä höpötellyt niin paljoa kuin nykyään, mutta osasi silti nimetä pingviininsä ja nimi on pysynyt tähän päivään asti. Mun mielestä Koi-Koi on ihan paras nimi, toivottavasti Zelda ei ikinä vaihda tai unohda sitä.

Meidän askartelut ei ehkä ole mitään sisustuslehden kansikuvamateriaalia, mutta ainakin meillä oli kivaa niitä tehdessä ja saatiin aikaakin kulumaan oikein hyvin. Ei kai kaikella askartelulla tarvitse olla niin hienoa päämäärää, voihan sitä vain askarrella lasten kanssa askartelemisen ilosta, silloin se on oikeastaan vielä entistä mukavampaa ja lapsetkin saavat toteuttaa omaa mielikuvitustaan täysillä!

Hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua kaikille <3