Moi! Mun piti tehdä tästä vaan perinteinen KOOTD-postaus ja esitellä esikoisen asua, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis että se olisi näiden kuvien aliarvioimista. Koska katsokaa nyt tuota asennetta ja itsevarmuutta joka näistä kuvista huokuu. Ihan mieletön! Se on jotain minkä mä toivon säilyvän mun lapsilla ikuisesti, tuo meininki ja fiilis että he saavat olla juuri omia itsejään ja pystyvät ihan mihin tahansa.

Jokaisella lapsella on kova luotto itseensä ja omiin kykyihinsä kunnes joku sitä luottamusta horjuttaa. Jokainen lapsi ajattelee olevansa maailman coolein tyyppi joka voi tehdä ihan mitä vaan haluaa. Musta on surullista että se luottamus omaan itseen särkyy niin monelta mitä vanhemmaksi tulee, ja kestää ikuisuus saada se takaisin, jos saa ollenkaan. Miten paljon enempään ihmiset pystyisivät, jos aina ei olisi joku lyttäämässä?

Lapsilla on myös mieletön kyky nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa. He kannustavat toisia täydestä sydämestään, ja iloitsevat aidosti muiden menestyksestä aivan kuin omastaan. He eivät osaa omasta takaa ajatella niin kieroutuneesti, että jonkun toisen menestys olisi itseltä pois. Miten sen kyvyn voisi säilyttää tässä maailmassa, jossa jokaisen nurkan takana lymyää aikuisia valmiina latistamaan, haukkumaan ja ”palauttamaan maan pinnalle”?

Tuo termi, ”palauttaa maan pinnalle” on jotain mistä mä en ole koskaan oikein tykännyt. Ymmärrän sen jotenkuten silloin jos joku haaveilee jostain mitä on yksinkertaisesti aivan mahdotonta toteuttaa. Mutta toisaalta, kaikki on joskus ollut mahdotonta. Kaikista nykyajan keksinnöistä on varmasti joku maailmassa haaveillut jo vuosikymmeniä ellei -satoja sitten. Ne ovat silloin olleet aivan mahdottomia asioita toteuttaa, mutta niin vain ovat toteutuneet kovan työn ja tutkimuksen tuloksena. Monet hienot keksinnöt lähtevät jonkun rohkean ihmisen halusta tehdä jotain mikä toisista tuntuu mahdottomalta, mutta mihin keksijä itse uskoo.

Lapsenomainen into ja mielikuvitus on jotain jolla pääsee jo todella pitkälle. Mä aion vaalia sitä omissa lapsissani, ja kannustaa heitä eteenpäin aina. Toki vanhemman velvollisuus on myös huolehtia siitä että lapsi ei tee mitään oman tai toisten terveyden tai hyvinvoinnin kustannuksella, se nyt on itsestäänselvää. Mutta en koskaan aio lytätä heidän haaveitaan, olivat ne sitten NASAn astronautiksi ryhtymistä tai vaikka ammattilaistanssijaksi ryhtymistä. Ei myöskään ole vanhemman tehtävä päättää siitä onko lapsen oma haave tarpeeksi arvokas toteutettavaksi. Jos lapseni haaveilisi jostain mitä ei yleisesti pidetä niin arvokkaana, mutta se tuntuisi hänestä itsestään tärkeältä, ei minun tehtäväni olisi sanoa että ei ole ok pyrkiä siihen.

Samaan aikaan kun haluan kannustaa, en missään nimessä halua painostaa. Kaikista ei tarvitse tulla astronautteja tai erityislahjakkuuksia todellakaan. Se mitä haluan viestiä lapsilleni on että heidän haaveensa ovat arvokkaita, ja mä kannustan heitä, valitsivat he minkä tahansa tien. Kaikessa ei tarvitse olla paras, mutta jokainen on jossain hyvä. Haluan auttaa lapsiani löytämään omat vahvuutensa ja uskomaan niihin.  Haluan myös auttaa heitä säilyttämään sen lapsenomaisen innon niin pitkään kuin mahdollista, ehkä se on mahdollista säilyttää ikuisesti?

On myös tärkeää tehdä asioita vain siksi että niistä nauttii, vailla sen suurempia pyrkimyksiä. En missään nimessä oleta että lapseni harrastaisivat jotain vain tullakseen kyseisessä lajissa ammattilaiseksi. Kannustaa voi ja pitää niissäkin asioissa, joita tehdään vain tekemisen ilosta.

Tällaisia pohdintoja maanantain kunniaksi. Kannustetaanhan toinen toistamme, eikä lytätä?

Ihanaa päivää kaikille <3

Syksy on jo vähän täällä, vaikka tänään kauniissa aamuauringossa lapset olivatkin innoissaan takaisin tulleesta kesästä. Sukat ovat hiipineet takaisin jalkaan, baltsut vaihtuneet lenkkareihin ja nilkkureihin sadepäivinä, ja harrastukset ovat toisen mukulamme osalta jo alkaneet. Toinen odottelee vielä viikon ennen kuin hänen uusi sirkuskouluharrastuksensa alkaa ja siihen asti kannustaa aina pikkusiskoaan ennen jokaviikkoista balettituntia.

Kuopus valitsi baletin, hän ihasteli ja tarkkaili silmä kovana joka kerta tanssinäytöksissä ainoastaan perinteisiä samanlaisiin mekkoihin pukeutuneita ballerinoja, eikä kiinnittänyt mitään huomiota discoon, hiphopiin tai streetiin. Hänestäkin tulee kuulemma isona ballerina. Tyylistään hän ei tosin tingi balettitunneillakaan, vaan valitsi dramaattisen mustan balettipuvun itselleen klassisen vaaleanpunaisen sijaan, glitterillä höystettynä tietenkin. Hän harjoittelee liikkeitä kotonakin, eikä hymystä ole tuntien jälkeen tulla loppua. Hän suorastaan rakastaa klassista musiikkia, ja haluaa että laitan sitä spotifysta soimaan aina kun hän harjoittelee.

Esikoiselle ehdotin minä sirkuskoulua, hän kun on ollut kiinnostunut akrobatiasta jo pidemmän aikaa. Ensi viikolla alkavat tunnit pitävät sisällään akrobatian ja ilma-akrobatian alkeita, ja hän on aivan uskomattoman innoissaan tuntikuvauksesta ja omasta akrobatiapuvustaan. Toivottavasti hän tykkää sitten itse tunnistakin, ainakin näin mä voisin kuvitella kun siellä harjoitellaan kaikkia niitä asioita joita hän muuten harrastelee puistossa ja kotona ja päiväkodissa ihan yksin.

Mä olen iloinen että molemmat ovat löytäneet omia kiinnostuksenkohteita ja haluavat kokeilla uusia asioita. Pienenä on hyvin aikaa etsiä itseään ja kokeilla erilaisista harrastuksista, että mikä tuntuisi kaikkein omimmalta. Jos sitten haluaa alkaa jotain harrastaa tavoitteellisesti, on pohja kunnossa. Mun mielestä tärkeintä kuitenkin on että on joku ihan oma juttu josta tykkää ja josta voi olla ylpeä ja iloinen. Ei sillä väliä aikooko tosissaan harrastaa vai ei.

Kun tätä omaa vain yhden työn arkea on takana kuukausi, täytyy sanoa etten ole vuosiin ollut näin rentoutunut. Mäkin olen löytänyt uuden harrastuksen: olen aivan koukussa Master Chefiin jota en aiemmin ole katsonut. Se sopii hyvin iltaharrastukseksi kun on ollut päivän liikkeellä ja yrittää vältellä turhia harjoitussupistuksia. Oton kanssa sitä on hyvä katsoa ja suunnitella seuraavan viikon ruokalistaa. Ei me ihan mitään molekyyligastronomisia nestemäisiä gnoccheja täällä saada aikaiseksi, mutta inspiroidutaan kuitenkin kokeilemaan uudenlaisiakin juttuja kuten risottoa, jota meillä ei ennen ole usein ollut ruuaksi.

Juuri nyt on aika hyvä olla ja onnellinen mieli. Syksyksi on tiedossa paljon kivoja asioita mitä odottaa. Kaikkein eniten tässä odotellaan rakenneultraa tietenkin, joka on vasta kuukauden kuluttua. Mutta nopeasti sekin aika menee. Tästä on hyvä jatkaa iloisella mielellä syyskuuhun ja kohti mun ja esikoisen synttäreitä. Uskomatonta että takana on kohta neljäsosavuosisata elämää, ja äitiyttäkin puoli vuosikymmentä.

Mahtia alkavaa syyskuuta kaikille ja kiitos teille jokaiselle mielettömästä tsempistä ja palautteesta jota annatte <3

Olen mukana Indiedaysin ja Monsterin kesätyökampanjassa, ja mä aion nyt vinkata teille mun mielestä parhaat kikkakolmoset työhakemuksen kirjoittamiseen. Nythän on meneillään tietenkin kaikkein paras kesätyönhakuaika, ja Monsterin Kesäduunit 2016 -osio on pullollaan kesätyöilmoituksia – tällä hetkellä niitä on yli 900, ja itse työpaikkoja vielä moninkertainen määrä. Sivuilta voi selata ilmoituksia koko Suomesta, sekä lukea työnantajien esittelyitä. Kaikki avoimet kesätyöpaikat on koottu yhdelle sivulle, jotta selaaminen on mahdollisimman helppoa.

Kesätyön hakeminen voi tuntua joskus kuin rakettitieteeltä, ainakin musta se tuntui nuorempana tosi hankalalta. Silloin netti oli pullollaan samanlaisia CV-malleja ja jotenkin sitä omassa päässä kuvitteli että kirjoittamalla olevansa sosiaalinen ja oma-aloitteinen voisi napata sen duunin, jota 350 muuta hakee tismalleen samoilla sanoilla. Onneksi ikä ja kokemus on tuonut varmuutta, ja myös opettanut mua miettimään mitä mä oikeasti osaan, latteuksien luettelemisen sijaan. Avainasemassa on se, mitä mä oikeasti pystyn tarjoamaan ja missä olen erityisen hyvä. yös itse rekrytoinnissa mukana oleminen on saanut mut miettimään asiaa työnantajan kannalta. Tässä on mun viisi vinkkiä hyvään ja erottuvaan kesätyöhakemukseen:

1.Mene suoraan asiaan äläkä jaarittele.

Kerro kuka olet ja miksi haet juuri kyseistä työpaikkaa. Rekrytoijat lukevat hakemuksia toisensa perään, ja saattavat lukea hakemuksesta vain ensimmäiset lauseet, elleivät ne sitten herätä mielenkiintoa samantien.

2. Kerro mitä hyvää ja erityislaatuista juuri sinä voisit tarjota jos sinut palkattaisiin.

Älä luettele taitojasi, vaan kerro miten sinun taitosi ja aiempi kokemuksesi konkreettisesti hyödyttäisi jonkin tietyn juuri hakemaasi työhön liittyvän asian hoitamisessa. Konkreettiset esimerkit ovat paras tapa osoittaa kykysi ja tarpeellisuutesi.

3. Yksilöi.

Älä kopioi yhtä hakemusta ja lähetä sitä kaikkiin työpaikkoihin sellaisenaan, se huomataan välittömästi ja se on sama kuin ei hakisi mihinkään. Jokainen rekrytoija haluaa palkata sen tyypin, joka ihan oikeasti haluaa juuri siihen paikkaan johon on hakenut.

4. Jos sinulla on työn kannalta relevantteja harrastuksia, kerro niistä.

Blogista kannattaa ehdottomasti mainita jos hakee töihin missä kirjoitus- ja valokuvaustaidosta on hyötyä, kuten mihin tahansa markkinointihommiin. Partioharrastus on varmasti plussa jos haet vaikkapa kesäleiriohjaajaksi. Vaatekauppaan hakiessa on varmasti hyötyä, jos olet ajantasalla trendeistä ja seuraat kaikkia vakavastiotettavia alan julkaisuja.

5. Ole jo hakemuksessa rohkeasti oma itsesi.

Mahdolliseen haastatteluun on huomattavasti helpompaa mennä jos voi seisoa 100% jokaisen sanansa takana, ja luottaa itseensä täysin. Älä pelkää näyttää omaa persoonaasi ja luonnettasi, ne ovat luultavasti juuri ne ratkaisevat tekijät. Äläkä ikinä myöskään aliarvioi itseäsi, sillä osaat varmasti paljon enemmän kuin kuvitteletkaan, tai ainakin opit nopeasti!

+ Kerro kaikille mahdollisille tyypeille etsiväsi kesätöitä. Kun mahdollisimman moni tietää sinun etsivän työpaikkaa, on suurempi mahdollisuus että vastaan tulee sopiva kesätyöpaikkamahdollisuus. Muista myös hyvä oikeinkirjoitus, CV ja ytimekäs hakemusteksti, kukaan ei jaksa lukea kahdeksan sivun presentaatiota, yksi A4 on riittävä.

Kampanjan tiimoilta mä sain valita omat kesätyöilmoitussuosikkini. Tässä tulevat mun top 5 työpaikkailmoitukset Monsterin Kesätyö 2016 -sivuilta:

1. Tarjoilijaksi tai plokkariksi Hernesaareen

Hernesaari on paikkana ihan mieletön, ja siellä järjestetään mahtavia bileitä kesällä. Siellä pääsee varmasti tapaamaan paljon makeita tyyppejä upeissa puitteissa.

2. Copywriter Lidliin

”Kesätyöntekijänä pääset osaksi tehokasta, luovaa ja hullunkurista tiimiä markkinointiosastolle, joka vastaa Suomen puhutuimman brändin markkinoinnin suunnittelusta sekä toteutuksesta.​” Tämä pätkä ilmoituksesta sai mut tietysti markkinoinnissa itsekin työskentelevänä kiinnostumaan samantien!

3. Matkamyyjäksi Finnlinesille

Vähän erilainen työ kesäksi, matkojen esittely ja myynti, matkustajien ohjaus ja lähtöselvitysten tekeminen on varmasti kivaa puuhaa, ja varmasti tosi hyvää kokemusta jos haaveilee ammatista matkailualalla muutenkin.

4. Kokiksi/Tarjoilijaksi Hanko Sushille

Tässä työpaikkailmoituksessa mun huomion kiinnitti se, että aiempaa kokin kokemusta ei tarvita. Hanko Sushi kouluttaa jokaisen työntekijän tehtäviinsä. Eli tässä saisi työpaikan lisäksi myös koulutuksen, aika todellinen win-win jos multa kysytään.

5. Myyntineuvottelijaksi Fuengirolaan

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä, puhelinmyyntiä Fuengirolassa. Kukapa ei haluaisi kesäksi takuuvarman auringon alle?

Joko te olette hakeneet kesätöitä? Mitkä on teidän parhaat vinkit työnhakuun? Jakakaa ihmeessä, toivottavasti tästä olisi apua mahdollisimman monelle (kesä)työnhakijalle!

Meidän neiti 2v9kk aloitti isosiskonsa jalanjäljissä tanssiharrastuksen viime viikolla. Kuopus käy samalla tunnilla missä Tiara aloitti viime syksynä, ja me ollaan tietenkin ihan haljeta ylpeydestä kun katsotaan miten molemmat viilettävät menemään ja pitävät hauskaa, miten innoissaan he ovat tunneilla. Tässä vaiheessa on tärkeintä, että harrastus on mukava, innostava ja sitä harrastaessa on hauskaa. Tavoitteellinen harrastaminen on okei heti jos jompikumpi lapsista itse innostuu siitä, mutta en aio tuputtaa mitään väkisin, koskaan.

Me ollaan harrastushistorioinemme aivan toistemme ääripäitä Oton kanssa, mulla on ollut enimmillään kolmena päivänä viikossa harrastuksia: kaksi tanssituntia ja yksi taidekoulutunti, ja Otto taas treenasi tavoitteellisesti kahta eri urheilulajia vuoden ympäri viikon jokaisena päivänä, melkein kaikki viikonloput kisa- ja treenireissuilla matkustellen ympäri Suomea ja ympäri Eurooppaa. Molemmilla on omasta harrastushistoriastaan vain hyviä muistoja, vaikka erilaisia ollaankin oltu. Erilaisuudesta huolimatta ollaan tästä asiasta, onneksi, tosi samoilla linjoilla: Lapset itse saavat päättää mitä harrastavat, mutta yksi liikunnallinen harrastus olisi hyvä olla jo pienestä asti. Ei tarvitse olla tosissaan tai kilpailla missään jos ei halua, mutta kunhan on joku missä saa vähän riehua ja pitää hauskaa, se riittää.

Jos lapset itse innostuvat jostain enemmän, niin me tuetaan täysillä. Jos jompikumpi haluaa aloittaa vaikkapa ratsastuksen, lentopallon tai jääkiekon ja alkaa harrastaa niitä täysillä, tai haluaa ottaa lisää tanssitunteja niin se ei tosiaankaan ole mikään ongelma. Sitä en kuitenkaan halua että he joutuvat koskaan ottamaan liikaa paineita, varsinkaan vielä kovin pienenä, harrastuksista. Enkä myöskään halua  että kouluiässä harrastuskertoja on liikaa, ja lapsi uupuu harrastuksen ja koulutyön määrästä. Harrastaminen on ok niin kauan kun lapsi itse jaksaa ja nauttii siitä.

Liikunnallisten harrastusten lisäksi kuvioihin voi hyvin astua musiikki, taidekoulu tai jokin muu taiteellisempi juttu myöhemmin, ja silloin pitää varsinkin pitää huolta siitä että lepoon, leikkiin ja vapaaseen olemiseen jää aikaa kaiken muun lisäksi. Onneksi tässä on vielä muutamia vuosia aikaa ennenkuin pitää oikeasti näitä asioita miettiä. Ja voihan se olla että meidän lapset keskittyvät ihan muihin juttuihin, ja jatkavat tanssia muuten vain aikuisikään asti sen kummempaa harrastuksia miettimättä. Ei voi tietää.

Haluan tehdä selväksi molemmille neideille sen, että jos he keksivät jonkin harrastuksen jota haluavat kokeilla, ei tarvitse kuin pyytää niin se järjestyy (ellei kyseessä ole jotain aivan utopistista kuten laskuvarjohyppyä tai laitesukellusta viisivuotiaana). Ja haluan tehdä selväksi myös, että harrastaessa on lupa kokeilla ja olla tykkäämättä, epäonnistua, kokeilla uudestaan ja vaihtaa mielipidettä.

Juuri nyt Showtanssi tuntuu olevan molempien mieleen. Siellä on kivoja koreografioita, välillä tuttuja biisejä Frozenista ja Risto Räppääjästä kaiken muun kivan musiikin lisäksi. Mukavia kavereita, kiva ope ja hauskoja harjoituksia. Ja jokaisen tunnin jälkeen äidit ja isit saavat tulla katsomaan lopputanssin, mikä on ihan parasta. Tunnin jälkeen saa raikuvat aplodit ja juosta oman vanhemman turvalliseen syliin. Mitä muuta voisi enempää toivoakaan?

Alle kolmivuotiaan harrastuksista vielä sen verran, että ihan hyvin voi kokeilla jos tuntuu että oma lapsi saattaisi jaksaa jo keskittyä, ja etenkin jos hän on vaikka isosisaruksen mukana tutustunut jo vähän johonkin harrastukseen. Tämä meidän tyttöjen tanssitunti on oikeasti 3-4-vuotiaiden tunti, mutta me kysyttiin erikseen että voisiko kuopus aloittaa jo nyt heti tammikuussa kun hän niin kovasti halusi. Vastaukseksi saimme että mikään ei estä kokeilemasta joko se sujuisi, ja sehän sujui. Varmasti myös se että on ollut päiväkodissa, ja tottunut myös tekemään asioita vanhemmista erossa vaikuttaa siihen että kuopuskin hymy korvissa vaan kiljaisee heippa, vilkuttaa ja lähtee reippaasti tanssimaan eikä meitä kaipaile ollenkaan tunnina aikana.

Mitä teidän lapset harrastavat? Kuinka usein? Missä iässä harrastu(k)s(et) on aloitettu?

Eilen me vietiin meidän esikoinen elämänsä ensimmäiselle tanssitunnille. Tiistai-iltana ryntäsin Itikseen vielä varttia  ennen sulkemisaikaa ostamaan neidille tanssivaatteita, ja voi sitä hymyä mikä hänen kasvoilleen levisi kun hän näki oman uuden asunsa. Illalla uni ei meinannut tulla millään kun hän mietti millaisia tanssiliikkeitä tunnilla tehtäisiin, olisikohan siellä kivoja kavereita ja millainen opettaja olisi.

Aamulla dagiksessa hän ylpeänä kertoi kaikille menevänsä tanssitunnille iltapäivällä, ja sitten kun me haettiin tytöt niin tuntui että tyyppi kohta halkeaa innostuksesta. Ehdittiin juuri syödä ja lähdettiin sitten kohti tanssikoulua, missä vaihdettiin reippaasti vaatteet ja sitten vain odoteltiin että tunti alkaa. Kieltämättä vähän jännitin että mitenköhän meillä sujuu, etenkin kun  paikalla oli muutama lapsi jotka eivät kertakaikkiaan halunneet osallistua tunnille jolle heitä oltiin viemässä, ja näyttivät sen hyvin selkeästi.

Tiara kuitenkin juoksi heti sisään saliin kun ovi avautui, huusi vaan meille heippa ja lähti reippaasti tanssimaan. Me odoteltiin sillä aikaa salin ulkopuolella, ja vaikka en seissytkään nenä kiinni oven lasissa tuntia, niin välillä näin kuinka iloinen neonpinkki tyttö vilahti ohi vinhaa vauhtia. Aika meni nopeasti, ja tunnin lopuksi vanhemmat saivat tulla saliin katsomaan loppuesityksen, joka oli ihan mahtava.

Tiara oli ihan mukana, ja muisti tanssia leveä hymy kasvoillaan koko sarjan ajan. Itselläni se hymy oli aina kaikkein vaikeinta tanssiesityksissä pienenä, kun mä keskityin niin kovaa että oli varmaan vaan otsa rypyssä ja kieli poskella, haha. Oli kyllä ihan parasta katsoa tanssia, ja näitä loppuesityksiä onneksi pääsee tässä pienten ryhmässä katsomaan joka viikko. Jos nämä esitykset ovat näin tunteikkaita pienessä salissa jo, niin voin vaan kuvitella miten kyynelkanavat aukeavat joulukuussa sitten kun pääsee katsomaan joulunäytöstä isolta näyttämöltä!

Meidän pienempikin haluaisi kovasti jo mukaan tanssiin, mutta varmaankin odotellaan hänen kanssaan vielä kevääseen, koska tunteja on tuossa samassa tanssikoulussa vasta 3-vuotiaasta alkaen. Mun mielestä tanssi on ihana harrastus ja olen iloinen että meidän tytötkin ovat siitä innoissaan. Toki he saavat harrastaa mitä ikinä haluavat, mutta tanssi on hyvä harrastus joka sekä kehittää liikunnallisia taitoja, että esiintymistaitoja ja on vielä ihan super kivaa. Jännää nähdä kuinka suureksi innostus kasvaa, mulla tanssi pysyi aina vaan harrastuksena, mutta mahdollisuuksia on kuitenkin lähteä kilpailemaan ja kokeilemaan vaikka mitä tanssilajeja, etenkin kun aloittaa pienenä ja saa hyvän pohjan. Mutta ei mennä nyt kuitenkaan asioiden edelle, tärkeintä on että neidillä on nyt joku ihan oma viikottainen juttu josta hän nauttii ja jossa saa tuntea olevansa hyvä.

Tiara käy nyt samassa tanssikoulussa, jossa itse kävin monta vuotta siihen asti että muutettiin Ouluun ja tuli kyllä niin nostalgiafiilikset, vaikka osoite onkin nykyään eri kuin mun lapsuudessa. Ja kieltämättä tuli itsellekin sellainen olo että olisi ihana  taas jatkaa tanssiharrastusta vuosien tauon jälkeen, tuli sitä kuitenkin lapsuudessa ja teini-iässä se yhdeksän vuotta harrastettua. Mutta ehkä mä nyt en haukkaa liian isoa kakkupalaa, meillä on niin paljon meneillään juuri nyt että en halua ottaa ylimääräistä stressiä tai aikataulutusta mistään enää enempää. Katsellaan sitten kun on vähän vähemmän toiminnantäyteinen elämänvaihe.

Esikoinen tuolla opettaa kuopukselle eilisiä tanssiliikkeitä, ja iloitsee siitä että seuraavaan tanssituntiin on enää kuusi yötä. Taidan liittyä seuraan, meillä on tänään nimittäin vapaapäivä ja aiotaan tehdä kaikkea kivaa koko päivä. Aivan ihanaa torstaita kaikille <3