Suosikit tähän pimeimpään vuodenaikaan

19.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa ja toimin Lifen brand ambassadorina tämän vuoden ajan.

Mun vuosi Lifen ambassadorina lähestyy loppua pikkuhiljaa, ja olen tänä vuonna saanut tutustua moniin uusiin ihaniin tuotteisiin, jotka ovat nousseet mulle tärkeiksi. Olen testannut monista tuotekategorioista useampaa eri tuotetta, ja nämä postauksessa esiteltävät tuotteet ovat olleet niitä kaikkein lemppareimpia. Tänään mä listaan teille mun 10 tuotesuosikkia Lifesta, jotka ovat jääneet mulle päivittäiseen käyttöön.

Lifen myymälöissä ja verkossahan on aivan uskomattoman laaja valikoima, ja erilaisten teemojen kautta olen tutustunut luonnonkosmetiikkaan, lisäravinteisiin ja vitamiineihin, vatsan hyvinvointiin, matkatuotteisiin, flunssan hoitoon ja ehkäisyyn sekä koko perheen hyvinvointiin. Olen tykännyt kaikista teemoista, ja on ollut tosi mielenkiintoista pohtia uusilla tavoilla omaa suhtautumista kroppaan, hyvinvointiin ja rentoutumiseen. On ollut tosi mielenkiintoista huomata myös ihan konkreettisia muutoksia omassa fiiliksessä ja ihossa, ja siksi musta on ihanaa jakaa teille nyt nämä tuotteet, joista olen kokenut eniten olevan hyötyä itselleni tämän vuoden aikana.

TOP10-Suosikit Lifen tuotevalikoimasta

1. Life Body & Soul Smooth The Way sensitive -kosteusvoide vartalolle (tuoksuton)

Tämä  ihana kosteusvoide on mulla päivittäisessä käytössä nyt kun iho kuivuu ilmojen viilenemisen myötä. Tuoksuton voide kuivuu nopeasti, eikä siinä ole sellaista perus lääkemäistä hajua, joka monissa tuoksuttomissa kosteusvoiteissa mun nenään on. Loistava hinta-laatusuhde ja riittoisa purkki, josta voidetta on helppoa ottaa ja levittää koko kropalle.

2. Evolve Organic Hyaluronic Acid 

Tämä luonnonkosmetiikan hyaluronihappovalmiste sisältää 200mg hyaluronihappoa pulloa kohden, ja mä tykkään käyttää sitä aamuisin meikin alla. Se kosteuttaa ja tuntuu ihanan raikkaalta, sekä imeytyy nopeasti. Ehdottomasti mun lemppari hyaluronihappovalmiste. Ja tuo pullo on niin ihanan simppeli ja kaunis, sitä pitää mielellään esillä kylppärissä. 

3. La Cure Dead Sea Mineral Salt Soap

Jordanialaisen La Curen kuolleen meren suolasaippua on tarkoitettu sekä kasvojen että vartalon ihon hoitoon. Mä oon hoitanut sillä mun selän ihoa, sillä mulla puhkesi alkusyksystä selkään kauhea näppyläinvaasio imetyksen lopettamisen myötä. Kuolleenmeren suolasaippualla olen saanut näppytilannetta helpotettua ihan toden teolla. Tässä saippuassa on tuoksu, ja siksi en itse käytä sitä kasvoille, koska se tulee silloin liian lähelle mun herkkää nenää. Mutta mun selän iholle tämä on perfect.

4. Puhdas + Beauty Oil risiiniöljy

Kun kävin ottamassa Yumi lashes -ripsikäsittelyn syyskuussa, mun ripsien tekijä suositteli ostamaan ripsille risiiniöljyä. Olen siitä asti levittänyt tätä Puhdas+ -risiiniöljyä aina iltaisin meikinpoiston jälkeen ripsille pumpulipuikolla. Ripset ovat saaneet kosteutta, ja ovat pysyneet hyvässä kunnossa. Olin kuullut tämän vinkin ennenkin, mutta en ollut koskaan aiemmin tarttunut siihen, vaikka olisi selkeästi kannattanut! Vaikka Yumi lashes -käsittely on jo lähtenyt pois ripsien uusiutumisen myötä, mun omat ripset tuntuvat olevan nyt pidemmät ja tuuheammat kuin ennen.

5. Life Get The Look -arganöljy 

Tätä öljyä levitän polviin, kantapäihin ja kyynärpäihin, ja kaikkiin muihinkin vartalon kuivimpiin kohtiin. Lisäksi öljyä voi käyttää hiuksille ja kynsille. Hiuksiin mä en uskalla käyttää, koska mun vaalea tukka kellastuu helposti öljyistä, mutta kynsille tämä on ihana, varsinkin talvella kuivuville varpaille.

6. Dr. Hauschka Med tehovoide

Tämä voide otettiin käyttöön viime keväänä aivan alkuvuodesta, kun meidän taapero kärsi atooppisesta ihosta. Kutina ja ihottuma helpotti voiteen avulla, ja kesän ajan pärjättiin hyvin ilman, kun oli lämmintä. Nyt ilmojen viilettyä pieniä atooppisia alueita alkoi taas ilmestyä ja voide on palannut meillä käyttöön. Jääruoho-tehovoide sopii käytettäväksi jo 3kk ikäisestä alkaen, ja se on hajusteeton.

7. Terveyskaistan Aurinko D

Nyt on todellakin juuri se aika vuodesta, kun itse ehdottomasti tarvitsen D-vitamiinilisää kaikkein eniten. Vuoden pimein aika, ja kesästäkin on jo monta kuukautta. Aurinkoa ei näe edes joka viikko, onneksi on siis tämä aurinkoinen purkki.

8. Life Sporebiotic

Itiömuotoinen maitohappobakteerivalmiste, joka auttoi mua kesällä saamaan vatsan tasapainoon. Mulle tuo mielenrauhaa, kun tämä paketti on kaapissa. Jos tulee mitä tahansa vatsaongelmia, voin turvautua siihen ja tiedän että se auttaa. Kesän jälkeen en ole tarvinnut tätä, mutta vatsatatautikausi alkaa taas uudenvuoden jälkeen, ja silloin tätä on ehdottomasti löydyttävä kaapista. Lisäksi meiltä löytyy sitä Puhdas+ Saccharomyensis Boulardiita, joka taas on hiivavalmiste. Mulle vatsan hyvinvointi on super tärkeää, ja nämä kaksi on sellaisia ensiapuja, joita pitää aina löytyä kaapista.

9. Life Probiootit

Nämä Lifen omat perus maitohappobakteerit ovat jääneet mulla päivittäiseen käyttöön. Testasin muitakin, mutta juuri nämä nousivat mun omaksi lemppariksi. Uskon, että näiden säännöllinen päivittäinen syöminen on auttanut pitämään vatsan tasapainossa.

10. SOS Health sinkki + C -suihke

Sinkkisuihke on mulla ehdoton näin flunssakaudella. Aina jos lapsilla on flunssan oireita, otan suihkeen käyttöön. Mulla on ollut tänä syksynä yksi flunssa, joka kesti kaksi päivää. Kop, kop että flunssat pysyvät jatkossakin poissa!

Näiden lisäksi on toki paljon muitakin hyviä tuotteita, mutta kun lähdin miettimään niitä omia suosikkeja, nämä 10 nousivat ihan ekana mieleen. Ambassador-vuotta on jäljellä vielä yhden postauksen verran, ja ensi kuussa päästäänkin tekemään katsaus siihen, miten olen onnistunut vuoden alussa asettamissani tavoitteissa.

BLACK FRIDAY -tarjouskampanja Life-myymälöissä ja verkossa

Lifessä on koko viikon ajan Black Friday –tarjouksia, ja viikko huipentuu perjantaina 23.11. Black Fridayn superpäivään!

ALEKOODI LIFE-TUOTTEISIIN

Muistuttelen teitä vielä vuoden loppuun asti kestävästä huikeasta alekoodista: Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan. Lifen oma tuotevalikoima on laaja, tässä postauksessa kerrottujen Life -tuotteiden lisäksi siihen kuuluu yli 60 muutakin tuotetta, eli kaikkea löytyy.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3 


Vinkit pahimpaan flunssakauteen ja kurkumalatten ohje

16.09.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa , ja on osa vuottani Lifen brand ambassadorina.

Nyt eletään syksyn flunssakautta, ja meidänkin perheessä on jo yksi flunssa sairastettu tälle syksylle. Se meni onneksi nopeasti ohi, ja nyt ollaan pysytty terveenä taas.  Joka puolella tuntuu kuitenkin olevan flunssaa ihan jatkuvasti, joten ei varmasti ole ollenkaan höpsöä koittaa mahdollisimman hyvin suojautua ja ennaltaehkäistä flunssatartuntaa. Käsiä pestään hyvin niin kuin yleensäkin, ja pidetään huoli vitamiineista ja hivenaineista, ja terveellisestä ruokavaliosta, riittävästä unensaannista sekä liikunnasta. Sen enempää tuskin kukaan voi tehdä, ellei sitte pysyttele kotona tai verhoudu johonkin suojapukuun.

Jos yksi sairastuu meidän perheessä flunssaan, koitetaan pitää kipeä tyyppi vähän kauempana muista, ettei flunssa tarttuisi kaikille muillekin. Esimerkiksi niin, että hän saa aivan oman sohvannurkan, tarjoilun suoraan sinne sohvalle ja kaukosäädinten hallintaoikeuden. Isompien kanssa tämä joskus onnistuu ihan hyvinkin, mutta jos joku on kipeänä ja kaipaa multa halia, niin en mä sitä lähde kieltämään. Ja pienimmäinen ei tietty osaa itse vielä varoa. Silloin kun hänellä on flunssa, niin hän kaipaa tavallista enemmän syliä ja haleja ja hellyyttä, ja saattaa tulla vaikka syliin nukkumaankin. Ja tietenkin hän saa tulla. Siinä ei paljoa auta itse flunssapöpöjä pelätä, kun se aivan varmasti tarttuu jos on tarttuakseen.

Enemmänkin panostetaan siis siihen yleiseen hyvinvointiin ja ennaltaehkäisyyn, koska siinä vaiheessa kun flunssa tarttuu yhdelle, se luultavasti tarttuu myös ainakin jollekin muulle. Terveenä pysymisessä se sisäinen hyvinvointi on kaikkein tärkeintä. Siitä mä olenkin kirjoittanut paljon jo tänä vuonna, mutta vielä muistin virkistyksenä: itselleni ne terveyden kannalta olennaisimmat ovat laadukkaat maitohappobakteerit, kuten esim. Bioteekin Probiootti-perheen Probiootti Comp ja Probiootti Kids, sekä varsinkin näin päivien pimentyessä D-vitamiinilisä, kuten Aurinko D.

Lisäksi olen oppinut nyt aikuisiällä tykkäämään inkiväärin mausta, jota en ennen voinut sietää. Inkivääriä on käytetty luonnon lääkeaineena jo vuosikaudet. Inkiväärin terveysvaikutuksista olen lukenut paljon, mutta sen lisäksi se toimii tosi hyvänä mausteena monissa aasialaistyyppisissä ruuissa, sekä varsinkin joulun lähestyessä (kyllä, olen niin jouluihminen) myös jouluisissa ruuissa ja juomissa. Lifesta saa laadukasta Ginger Party Ginger juice -inkiväärimehua, jolla voi maustaa ruuat ja juomat. Se säilyy 3kk avattuna. 

Siinä vaiheessa kun flunssa iskee, voi vielä yrittää helpottaa oireita. Yksi keino jota itse käytän, on sinkkisuihke. Olen jo monta vuotta käyttänyt sinkkisuihketta suuhun heti kun flunssan ensimmäiset oireet ilmaantuvat, ja mä oon kokenut siitä merkittävää apua flunssan keston lyhentämisessä ja esim. kurkkukivun kanssa. Olen tästä kirjoittanutkin aiemmin blogissa. Nyt kun olen jo lopettanut imetyksen, olin niin iloinen että sain flunssan tullen käyttää taas sinkkisuihketta, koska tiesin että se auttaa mua. SOS Health sinkki+C-vitamiinisuihke sisältää sinkin lisäksi myös C-vitamiinia. 

Mä kokeilin valmistaa trendikästä kurkumalattea, eli kultaista maitoa kuten englanniksi sanotaan. Lifesta annettiin mulle hyvä ohje, jota kokeilin muuten ihan sellaisenaan, mutta vaihdoin agave-siirapin suomalaiseen luomuhunajaan. Hunajaahan suositellaan nautittavaksi esimerkiksi yskän helpotuksena, joten musta se oli oikein hyvä makeuttaja tähän ”flunssajuomaan”, jonka valmistin mantelimaitoon. Kurkuma tukee vastustuskykyä.

Vegaaninen kurkumalatte (1 annos)

2,5 dl manteli- tai kookosmaitoa
ripaus kardemummaa
1-2 tl agavesiirappia (makeustason mukaan)
1 tl kurkumajauhetta (esim. Foodin kurkumajauhe Lifesta)
ripaus kanelia

Tee näin: Lämmitä maito, mutta älä päästä sitä kiehumaan. Sekoita maidon joukkoon agavesiirappi, kardemumma, kurkuma ja kaneli. Nauti kurkumalatte lämpimänä ja koristele vaikka kardemumman siemenillä. 

Life-myymälöissä ja verkossa on tällä hetkellä Puhtia syksyyn -tarjouskampanja, jonka aikana kaikenlaiset vastustuskykyä tukevat tuotteet ovat tarjouksessa. Näitä on edellämainittujen lisäksi mm. A. Vogelin Echinaforce, sekä Puhdistamon instant Pakuri, jota voi lisätä vaikka kahvin joukkoon aamuisin.

ALEKOODI LIFE-TUOTTEISIIN:

Muistuttelen teitä koko vuoden kestävästä mahtavasta alekoodista: Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan. Lifen omassa tuotesarjassa on monia huipputuotteita juuri tähän flunssakauteen. 

Toivottavasti siellä (ja täällä) vältytään flunssakierteeltä ja saadaan keskittyä nauttimaan upeasta syysauringosta ja hyggeilystä <3 


Kuinka saada keho voimaan hyvin sairastelun jälkeen

17.04.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa, ja on osa vuottani Life-ambassadorina. Psst! Lopussa sekä arvonta että alekoodi!

Kuten varmasti luittekin, maalis-huhtikuun taitteessa mä kärsin rajusta vatsataudista, ja melkein heti perään sairastuin angiinaan. Sama taudit kiersivät myös osan muusta perheestä, ja tällä viikolla parille meistä on iskenyt ihan tavallinen flunssa. Ennen tuota vatsatautia oltiin viimeksi kipeänä viime vuoden lokakuussa, eli meille on tullut koko talven sairastelut nyt kerralla muutaman viikon sisään. Nyt tärkeänä tavoitteena onkin katkaista ikävä tautikierre ja lähteä hyvinvoivana ja terveenä kohti kesää, lämpöä ja valoa. Sairastelusta ei tykkää kukaan, ja varsinkin kun on kevään loppurutistus menossa töiden kanssa ennen kesää ja hiljaisempia viikkoja, olisi mahtavaa saada hoitaa työt terveenä.

Ollaan syöty nyt parin kuukauden ajan Lifen omia vitamiineja ja lisäravinteita, sekä probiootteja vatsan hyvinvointiin. Uskon että nämä tuotteet ovat olleet apuna siihen, että ollaan sentään toivuttu nopeasti ikävistä taudeista, ja saatu olla välissä terveenäkin. Nyt kuitenkin olisi huippua saada vastustuskyky takaisin sille samalle tasolle, että ei tarvitsisi olla kipeänä ollenkaan. Faktahan on että päiväkoti-ikäisten lasten perheissä kahdeksankin nuhakuumetta vuodessa on ihan normimäärä, että kyllä me ollaan päästy vähällä näistä muutamasta taudista huolimatta. Nyt on vaan ollut huonoa tuuria, vatsatauti varmaan alensi vastustuskykyä niin että nyt muutkin bakteerit ovat päässeet tarttumaan.

Me syödään Oton kanssa molemmat Lifen monivitamiineja, eli Life Multi Mania ja Life MultiWomania. Otto on meidän perheestä se, jolla on ollut aina paras vastustuskyky, ja hän välttyikin kokonaan angiinalta, ja sairastui vatsatautiin meistä viimeisenä. Onneksi hän sai senkin lievempänä kuin minä. Miesten Life MultiMan sisältää Beetakaroteenia, monia B-vitamiineja, Biotiinia, foolihappoa, C- D- ja E-vitamiinia, Jodia, Rautaa, Kuparia, Kromia, Mangaania, Molybdeenia, Seleeniä ja Sinkkiä. Kaikkia tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita, optimoituna juuri miehen tarpeisiin.

Life Multi Woman sisältää samat vitamiinit ja hivenaineet, mutta paremmin naiselle sopivina määrinä. Näiden lisäksi syödään Lifen vahvaa D-vitamiinia, joka parantaa vastustuskykyä ja luuston hyvinvointia. Lifen Vahva D-vitamin sisältää 100 mikrogrammaa D-vitamiinia, ja onkin hyvä erityisesti meille suomalaisille, jotka emme saa D-vitamiinia talvella auringosta juuri ollenkaan. Olen miettinyt, että kävisin mittauttamassa oman D-vitamiinitasoni, sillä puhuimme Life-konsulttini kanssa tästä D-vitamiinimittauksesta, ja mua kiinnostaisi tietää omakin tasoni, että onko se lähelläkään optimaalista.

Näiden lisäksi me syödään Life Omega-3 70% valmistetta, joka sisältää 1000mg kalaöljyä, josta 630mg omega-3 rasvahappoja, 300mg EPAa, josta 200mg DHA:ta ja 30mg DPA:ta. 100mg on muita Omega-3 rasvahappoja, sekä 5mg E-vitamiinia. Lifen omat kalaöljykapselit on eettisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla tuotettuja, ja niissä Omega-3 on hyvin tiivistetty ja luonnollisessa muodossa oleva vahva kalaöljy. Kalaöljyn hyödyistä olen kirjoittanut blogissani ennenkin, mutta se on siis aivoille, sydämelle ja verisuonille hyväksi oleva lisäravinne. DHA edistää aivotoiminnan ja näön pysymistä normaalina, ja EPA ja DHA yhdessä edistävät sydämen normaalia toimintaa, mistä hyötyy koko verenkiertoelimistö. Meillä myös isommat lapset syövät kalaöljyä, tosin vähän eri muodossa, eli hyvänmakuisina geelipaloina. 

Probiootit, eli tuttavallisemmin maitohappobakteerit, ovat suolistossa luonnollisesti eläviä bakteerikantoja, joiden positiiviset vaikutukset perustuvat niiden kykyyn kiinnittyä suoliston pintaan ja palauttaa sinne oikea bakteeritasapaino. Lisäksi maitohappobakteerit voivat muun muassa maitohappoa tuottamalla tuhota pahoja bakteereita sekä tehostaa immuunivastetta. Miksi meillä syödään probiootteja? Minäpä kerron muutaman syyn:

– Erityisesti raskaana olevien ja meidän imettävien äitien  olisi hyvä käyttää probiootteja, sillä näin voi parantaa oman suolistomikrobiston tasapainoa. Kun lapsi saa jo raskaus- ja imetysaikana äidiltä hyvän bakteerikannan, hänen riskinsä sairastua aikuisena atooppiseen ihottumaan tai astmaan laskee merkittävästi. Monissa muissa maissa probiootit on jo lisätty osaksi raskaus- ja imetysajan virallisia ravitsemussuosituksia. Mä imetän vielä meidän taaperoa, ja olen koko raskaus- ja imetysajan syönyt maitohappobakteerivalmistetta. 

Maitohappobakteerit ovat hyviä myös näin alkavana siitepölyaikana, sillä allergiaoireilu voi helpottaa, kun suoliston mikrobiston epätasapainoa korjataan probioottien avulla. Viime vuonna en kärsinyt ollenkaan siitepölyallergiani oireista, ja samaa toivon tälle keväälle.

Probiooteista voi olla apua mm. korvatulehdusten ehkäisyssä, autoimmuunisairauksien kuten Diabeteksen ehkäisyssä ja suun hyvinvoinnin edistämisessä. Ei kannata myöskään unohtaa probiootteja antibioottikuurin aikaan, eikä matkalle lähtiessä.

Lifen omat probiootit on vegaanisia, ja ne sisältävät seitsemän ihmisperäistä maitohappobakteerikantaa ja 5 miljardia bakteeria/kapseli. Kuulostaa hurjalta, ja tehokkaalta. 

Mä uskon että tästä lähdetään nyt takaisin kohti tervettä ja hyvinvoivaa kehoa, ja meidän sairastelut olis nyt tässä. Toivottavasti lähestyvä kesä, sekä lasten pitkä yli kahden kuukauden kesäloma auttavat tässä myös. D-vitamiinia tankataan muuten purkin lisäksi pian Etelän auringossa, sillä me ostettiin viime viikolla reissu heti kesäloman alkuun! Seuraavassa Life-postauksessa kerronkin matkalle mukaan otettavista, ja ennen matkaa nautittavista valmisteista, sekä luonnonkosmetiikasta. Olen ihan innoissani, sekä matkasta että loistavista tuotteista.

ALEKOODI & TARJOUSKAMPANJA:

Lifella on nyt juuri meneillään tarjouskampanja, jossa kahden Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteen ostaja saa kolmannen (edullisimman) tuotteen kaupanpäällisiksi. Se on voimassa myymälöissä  16.-22.4. Alekoodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan. Lifen oma tuotevalikoima on todella kattava, tässä postauksessa kerrottujen tuotteiden lisäksi siihen kuuluu yli 60 muuta tuotetta, kuten luonnonkosmetiikkaa. 

ARVONTA:

Osallistu arvontaan ja voit voittaa vapaavalintainen Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteen! Mitkä ovat tärkeimpiä askelia, joita sinä otat oman hyvinvointisi vuoksi? Minkä Life-tuotteen sinä haluaisit voittaa? Tsekkaa Lifen tuotevalikoima ja kerro oma vastauksesi postauksen kommenttiboksiin, ja osallistut arvontaan, jossa palkintona on vapaavalintainen Life-tuotesarjan tuote. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 24.4. klo 22.00 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Ihanaa päivää kaikille ja onnea arvontaan!


Kun aloitin liikunnan taas alusta

21.03.2018

Arvatkaa mitä, mä myönnän nyt jotain mikä mua oikeasti vähän hävettää. Viime syksynä treenasin personal trainerin johdolla reilut kolme kuukautta hyvällä menestyksellä, sain kropan voimaan hyvin, ryhtiä kohennettua ja fiilistä paremmaksi. Olin tyytyväinen siihen miltä näytin, voin hyvin ja jaksoin vauva-arkea loistavasti. Sitten tuli marraskuu, pimeys, ja se päivä kun mun mummu kuoli. Sen jälkeen en vaan pystynyt, vaikka tiedän että liikunnasta olisin saanut energiaa, ajatuksia purettua ja oloa paremmaksi, niin en vaan pystynyt. Mä lösähdin ihan totaalisesti. Ekan muutaman viikon ajan olikin ihan ok hetkeksi vaan höllätä, ja vuoden kiireisimmän työajan keskellä jostain oli pakko vaan joustaa. Se ”joustaminen” ei olisi kuitenkaan saanut jatkua niin pitkään kun se lopulta jatkui.

Helmikuussa vasta vihdoin havahduin siihen, että kaikki vaatteet olivat alkaneet taas tuntua ihan liian pieneltä, ja vaatekaupassa en mahtunut edes normikokoani yhtä kokoa suurempiin housuihin, lähellekään. Heräsin ja näin itseni ekaa kertaa peilistä muutamaan kuukauteen. En todellakaan näyttänyt itseltäni.

Mua alkoi harmittaa se mitä olin itselleni tehnyt. Sen lisäksi että en liikkunut yhtään, olin pahasti sokerikoukussa, ja söin suklaata harva se ilta. Päätin laittaa stopin saman tien – ja nyt on takana viisi viikkoa ilman yhtäkään itse ostettua herkkua. Olen herkutellut ainoastaan viime viikonloppuna serkun rippijuhlissa ja papan synttäreillä, ja pari kertaa kun meillä on käynyt kaveri, olen seuraksi ottanut kaverin tuoman pullan. Muuten olen pysytellyt ainoastaan terveellisessä, herkullisessa arkiruoassa ja säännöllisessä ateriarytmissä. Mitään ruokavaliota en siis noudata edelleenkään, vaan syön ihan perus ruokaa viisi kertaa päivässä.

Liikunnan suhteen olen ottanut itseäni niskasta kiinni, palasin nimittäin vanhan tutun treenin pariin, ja fiilis alkaa pikkuhiljaa olla hyvä taas. Latasin puhelimeeni Sweat-sovelluksen, jossa on usean eri treenigurun ohjelmia, ja aloitin vanhan tutun Kayla Itsinesin Bikini Body Guiden, jolla sain itseni kuntoon myös vuonna 2014. Nyt on siis tosiaankin menossa viikko 5, ja fiilis on niiiiin paljon parempi kuin alussa. Ohjelma ei ole mitään lastenleikkiä, mutta ei liian rankkakaan. Tykkään siitä, että sillä sain nopeasti ryhdin ja hyvinvoivan fiiliksen takaisin, ja nyt voin keskittyä vaan liikkumaan ja tulemaan vahvemmaksi. Treeniin kuuluisi myös ruokavalio, mutta mä en ole edes katsonut sitä osiota sovelluksesta.

Tämä ei ole mulle mikään ”projekti” ja siksi en myöskään halua mitään dieettejä. Haluan voida pysyvästi arjessa hyvin, ilman että sen eteen tarvitsee tehdä mitään tavallisesta poikkeavaa. Haluan että liikunta on osa sitä tavallista normaalia arkea, eikä mikään dieettiprojekti. Se mihin mä pyrin on, että vaikka joskus ottaisin pienen tauon liikunnasta, palaisin kuitenkin aina sen pariin ennen kuin on liian myöhäistä. Että en antaisi itseni lösähtää kokonaan, vaan pitäisin huolta liikunnasta myös silloin kun on pimeää, kylmää ja kiireistä, tai kun eteen tulee jotain odottamatonta.

*Urheiluliivit saatu Shock Absorberilta. 

Multa on moneen kertaan kysytty että vieläkö treenaan personal trainerin kanssa ja miten muuten menee liikunnan suhteen ja olen vaan kierrellyt kysymyksiä, koska tämä on ollut mulle sellainen juttu josta en todellakaan voi olla ylpeä. Mutta olen ylpeä siitä, että en antanut itseni vajota enää sen huonompaan kuntoon, vaan tajusin ennen kuin olisi ollut paljon hankalampaa treenata itsensä takaisin hyvinvoivaksi.

En ole käynyt missään vaiheessa vaa’alla tai mitannut vyötärönympäryksiä, ainoa mittari mulle on oma fiilis, ja niin saa olla jatkossakin. Me ei omisteta vaakaa, enkä usko että koskaan hankitaankaan. Se on ihan turha kapistus, kun tärkein hyvinvoinnin mittari on oikeasti se miltä tuntuu, onko hyvä olla, kuinka jaksaa arjessa. Juuri nyt mä ainakin jaksan taas super hyvin, olen vähän ylpeä siitä miten alun puuskuttelun jälkeen jaksan jo tosi hyvin vetää ohjelmat läpi ja ryhtikin kohenee taas silmissä. En halua voida huonosti, enkä antaa lapsille esimerkkiä siitä miten ei pidetä huolta itsestä.

Vaikka olisi ollut helpompaa vaan jatkaa hyvin voimista ja kehittää itseä vahvemmaksi siitä missä olin marraskuussa, eikä käydä läpi tällaista kolmen kuukauden notkahdusta, en aio sättiä itseäni. Tehty mikä tehty. Ja vaikka kukaan ei voi olla huonosti voimisen tarpeessa, olin levon tarpeessa. Mä tarvitsin sohvaa, suklaata ja sympatiaa, ja niitä itselleni annoin. Se on ihan ok, kunhan ei anna sen jatkua liian pitkään. Nyt ollaan matkalla valoa ja kesää kohti. Mulla on loistava fiilis, ja tästä on hyvä jatkaa.


Hyvinvoinnin tavoitteet vuodelle 2018

04.03.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa.

Ambassador-vuoden tavoitteet hyvinvointiin

Saan tänä vuonna kunnian toimia Life:n Brand Ambassadorina, ja vuoden teemana onkin koko meidän perheen kosmetiikan, vitamiinien ja lisäravinteiden sekä muiden arkipäivän valintojen tarkastelu, ja niiden kautta kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Mä haluan käyttää mahdollisimman paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta mulla on joitakin luottotuotteita joista en aio luopua. Ensimmäiseksi tavoitteekseni tälle vuodelle otankin sen, että 2/3 mun käyttämästä kosmetiikasta olisi vuoden lopussa luonnonkosmetiikkaa. Tähän asti tilanne on ollut toisin päin, eli 2/3 on ollut synteettistä. Ehdottomuus ei sovi mulle, enkä aio olla tässäkään asiassa ehdoton, mutta mitä enemmän kylppärin kaapissa on luonnollisia juttuja, sen parempi.

Terveys etusijalla

Toiseksi tavoitteeksi asetan sen, että oltaisiin tänä vuonna mahdollisimman vähän kipeänä. Tähän asti se on alkanut hyvin, mutta olen iloinen että meillä on nyt tukena myös Lifesta saadut probiootit, sekä vitamiinit ja sinkki. Toivotaan että niiden avulla oltaisin terveenä mahdollisimman paljon ja säästyttäisiin ikäviltä kausiflunssilta ja vatsapöpöiltä. Meillä on viimeiset kolme vuotta putkeen vieraillut joka kevät vatsatauti vähintään kerran, ehkä tämä kevät voisi olla se joka katkaisee jatkumon? Olisin siitä ihan tosi iloinen. Ja toki uskon myös, että vaikka tultaisiin kipeäksi, jaksaa hyvinvoiva kroppa ja suolisto toipua nopeammin ja ehkä pääsisi vähän helpommalla?

Ensimmäinen konsultaatio

Kävin Eastonin upouudessa Life-myymälässä ensimmäisessä konsultaatiossani ihanan Mariannen luona, ja katsottiin koko tälle vuodelle eteenpäin meidän perheelle sopivia tuotteita. Juteltiin ummet ja lammet ja käytiin läpi kehoa ja ihoa monelta eri kantilta, ja mietittiin niitä sopivimpia juttuja. Monet lisäravinteet ja muutkin tuotteet vaativat pidemmän ajan, että nähdään miten ne oikeasti vaikuttavat, ja siksi onkin hyvä lähteä testaamaan niitä nyt ihan heti tästä vuoden alusta. Mä olen innoissani tästä, ja toivon että onnistumme tavoitteissa. Luotto on ainakin kova.

Teemat ja fiilikset vuoden alussa

Mulla on vuoden aikana useita erilaisia teemoja joita käsitellään. Loppukeväästä katsotaan matkalle mukaan tulevia tuotteita kuten aurinkovoiteita, tässä kuussa on luvassa ihonhoitoa, syksyllä flunssan ehkäisyä ja vatsan sekä suoliston hyvinvointia, liikuntaa ja kehon hyvinvointia ja paljon muuta. Ihan mieletöntä päästä kuulemaan tietoutta niin monista hyvinvoinnin osa-alueista, ja mahtavaa myös päästä testaamaan erilaisia juttuja. Ei kai parempaa tavoitetta voi ollakaan, kuin se että kroppa voisi hyvin?

Mun mielestä on myös tosi kivaa että mulla on ihan oma ammattitaitoinen konsultti, jolta voi kysyä vinkkejä ihan kaikesta. Marianne osasi kertoa loistavasti kaikista tuotteista joista kyselin, ja suositella eri tarpeisiin sopivia juttuja. Life on myös selkeästi trendien aallonharjalla, sieltä löytyivät kaikki uusimmat ja makeimmat luonnonkosmetiikan tuotteet, kuten aktiivihiilihammastahnat ja Evolven hyaluronihapposeerumi, jotka molemmat lähtivät mulle testiin. Tulen vierailemaan Life-myymälässä säännöllisesti konsultaatioissa vuoden aikana. Katsotaan millaisia tuloksia saadaan aikaan!

Lapsille olen käyttänyt pääosin aina luonnonkosmetiikkaa, joitakin lasten pynnöstä ostettuja hiustuotteita lukuunottamatta, joten kosmetiikan suhteen he ovatkin jo täysin mun tavoitteessa. Lifesta löytyy myös Lifen Vahvat D-vitamiinit ja Bioteekin Omega Junior kalaöljygeelipalat joita meillä on käytetty jo pitkään. Life on kauppana mulle tuttu jo pidemmältä ajalta. Aiemmin olen ostanut sieltä mm. Weledan synnytykseen valmistautumisöljyä (kaikissa raskauksissa), maailman parhaan Lifen oman kaurapussin, imetysteetä sekä meidän lasten Beyou DLux D-vitamiinisuihkeet ja Terveyskaistan vahvaa biotiinia. Tämä brändilähettilään pesti tuntuu siis luontevalta ja tosi hienolta jutulta mulle!

TUOTETESTIRYHMÄ LUKIJOILLE:

Täyttämällä ilmoittautumislomakkeen voit ilmoittaa kiinnostuksesi osallistua tuotetestiryhmään. Lomakkeen kysymysten perusteella kullekin testiryhmäläiselle laaditaan räätälöity tuotetestipaketti jonka he saavat itselleen. Testiryhmään valitaan 50 osallistujaa, jotka sitoutuvat testijakson päätteeksi täyttämään touko-kesäkuun aikana testijaksokyselyn. Lisäksi kaikkien testiryhmään osallistuneiden kesken arvotaan 100€ lahjakortti Lifeen! Kannattaa ehdottomasti ilmoittautua tästä.

ALENNUSKOODI:

Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan, mikä on aika huikeaa. Lifen oma tuotevalikoima on tosi kattava, ja meillekin lähti testiin Lifen D-vitamiinit, probiootit, vartalonhoitotuotteet ja vaikka mitä muuta. Nyt kannattaa siis hankkia Lifesta tällä koodilla tämän vuoden ajan kaikki itselle tarpeelliset tuotteet mitä valikoimasta löytyy!

Mä odotan kyllä innolla mitä vuosi tuo tullessaan! Millaisia hyvinvoinnin tavoitteita sinulla on vuodelle 2018?