Moi! Mun piti tehdä tästä vaan perinteinen KOOTD-postaus ja esitellä esikoisen asua, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis että se olisi näiden kuvien aliarvioimista. Koska katsokaa nyt tuota asennetta ja itsevarmuutta joka näistä kuvista huokuu. Ihan mieletön! Se on jotain minkä mä toivon säilyvän mun lapsilla ikuisesti, tuo meininki ja fiilis että he saavat olla juuri omia itsejään ja pystyvät ihan mihin tahansa.

Jokaisella lapsella on kova luotto itseensä ja omiin kykyihinsä kunnes joku sitä luottamusta horjuttaa. Jokainen lapsi ajattelee olevansa maailman coolein tyyppi joka voi tehdä ihan mitä vaan haluaa. Musta on surullista että se luottamus omaan itseen särkyy niin monelta mitä vanhemmaksi tulee, ja kestää ikuisuus saada se takaisin, jos saa ollenkaan. Miten paljon enempään ihmiset pystyisivät, jos aina ei olisi joku lyttäämässä?

Lapsilla on myös mieletön kyky nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa. He kannustavat toisia täydestä sydämestään, ja iloitsevat aidosti muiden menestyksestä aivan kuin omastaan. He eivät osaa omasta takaa ajatella niin kieroutuneesti, että jonkun toisen menestys olisi itseltä pois. Miten sen kyvyn voisi säilyttää tässä maailmassa, jossa jokaisen nurkan takana lymyää aikuisia valmiina latistamaan, haukkumaan ja ”palauttamaan maan pinnalle”?

Tuo termi, ”palauttaa maan pinnalle” on jotain mistä mä en ole koskaan oikein tykännyt. Ymmärrän sen jotenkuten silloin jos joku haaveilee jostain mitä on yksinkertaisesti aivan mahdotonta toteuttaa. Mutta toisaalta, kaikki on joskus ollut mahdotonta. Kaikista nykyajan keksinnöistä on varmasti joku maailmassa haaveillut jo vuosikymmeniä ellei -satoja sitten. Ne ovat silloin olleet aivan mahdottomia asioita toteuttaa, mutta niin vain ovat toteutuneet kovan työn ja tutkimuksen tuloksena. Monet hienot keksinnöt lähtevät jonkun rohkean ihmisen halusta tehdä jotain mikä toisista tuntuu mahdottomalta, mutta mihin keksijä itse uskoo.

Lapsenomainen into ja mielikuvitus on jotain jolla pääsee jo todella pitkälle. Mä aion vaalia sitä omissa lapsissani, ja kannustaa heitä eteenpäin aina. Toki vanhemman velvollisuus on myös huolehtia siitä että lapsi ei tee mitään oman tai toisten terveyden tai hyvinvoinnin kustannuksella, se nyt on itsestäänselvää. Mutta en koskaan aio lytätä heidän haaveitaan, olivat ne sitten NASAn astronautiksi ryhtymistä tai vaikka ammattilaistanssijaksi ryhtymistä. Ei myöskään ole vanhemman tehtävä päättää siitä onko lapsen oma haave tarpeeksi arvokas toteutettavaksi. Jos lapseni haaveilisi jostain mitä ei yleisesti pidetä niin arvokkaana, mutta se tuntuisi hänestä itsestään tärkeältä, ei minun tehtäväni olisi sanoa että ei ole ok pyrkiä siihen.

Samaan aikaan kun haluan kannustaa, en missään nimessä halua painostaa. Kaikista ei tarvitse tulla astronautteja tai erityislahjakkuuksia todellakaan. Se mitä haluan viestiä lapsilleni on että heidän haaveensa ovat arvokkaita, ja mä kannustan heitä, valitsivat he minkä tahansa tien. Kaikessa ei tarvitse olla paras, mutta jokainen on jossain hyvä. Haluan auttaa lapsiani löytämään omat vahvuutensa ja uskomaan niihin.  Haluan myös auttaa heitä säilyttämään sen lapsenomaisen innon niin pitkään kuin mahdollista, ehkä se on mahdollista säilyttää ikuisesti?

On myös tärkeää tehdä asioita vain siksi että niistä nauttii, vailla sen suurempia pyrkimyksiä. En missään nimessä oleta että lapseni harrastaisivat jotain vain tullakseen kyseisessä lajissa ammattilaiseksi. Kannustaa voi ja pitää niissäkin asioissa, joita tehdään vain tekemisen ilosta.

Tällaisia pohdintoja maanantain kunniaksi. Kannustetaanhan toinen toistamme, eikä lytätä?

Ihanaa päivää kaikille <3

Olen mukana SCA Torkin ja Lifien Ellan käsienpesukoulu -kampanjassa, joka on äärmmäisen ajankohtainen näin pahimpana flunssakautena ja varsinkin kun meille on pian syntymässä pieni vauva. Meidän tytöt ovat päivähoidossa, ja käsihygienia on varsinkin siksi erityisen tärkeä ja meidän perhettä koskettava asia. Hyvällä käsihygienialla on mahdollisuus ehkäistä monia sairastumisia, ja vähentää niin lasten kuin vanhempienkin sairaspoissaoloja.

Mä olen itse todella tarkka hyvästä käsihygieniasta, ja olen pyrkinyt opettamaan samaa tarkkuutta lapsillenikin jo aivan pienestä asti. Etenkin pian esikouluikäinen esikoisemme on myös itse hyvin tunnollinen käsien pesijä, ja muistaa pestä kädet oma-aloitteisesti aina kun tilanne sitä vaatii: vessakäynnin jälkeen, ennen ruokailua ja ruuanlaittoa, ulkoa tullessa tai muuten kotiin tultaessa, niistämisen jälkeen ja tietenkin myös silloin kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Hän myös osaa jo hyvin oikean käsienpesutekniikan saippualla ja vedellä ja käyttää pesuun suositellut 20 sekuntia, eikä vain hutaise nopeasti käsiä veden alla ja heiluttele sitten kuivaksi.

3-vuotiaan kanssa ollaan vielä siinä vaiheessa, että käsienpesusta pitää muistuttaa ja siinä myös tarvittaessa auttaa. Usein hän on siinä joko vähän turhan nopea, tai sitten unohtuu leikkimään saippualla. Myös kuivauksen kanssa pitää olla tarkkana, sillä oikeaoppinen kuivaus hankaamalla takaa sen että bakteerit oikeasti irtoavat käsistä ja jäävät pyyhkeeseen.

Lasten päiväkodissa käsihygieniasta on huolehdittu hyvin. Lapset pesevät kädet aina vanhemman kanssa aamulla päiväkotiin tullessaan, ja sen jälkeen hoidossa kaikissa aiemmin luetelluissa tilanteissa myös. Lisäksi kädet pestään ennen kotiin lähtöä, mikäli lapset ovat vielä sisällä leikkimässä. Päiväkodin vessoissa on lapsille yksinkertaiset kuvalliset käsienpesuohjeet ja helposti saatavilla niin saippuaa kuin paperipyyhkeitä kuivaukseen. Aikuiset valvovat lasten käsienpesua. Ellan käsienpesukoulun käsienpesuohjeet kuuluvat näin:

1. Kostuta kädet lämpimällä vedellä.

2. Levitä käsiin nestemäistä tai vaahtosaippuaa, hiero käsiä yhteen ja puhdista hyvin käsien kaikki pinnat.

3. Huuhtele puhtaalla vedellä.

4. Kuivaa kädet hyvin paperipyyhkeeseen.

Hyvä käsihygienia on varsinkin päiväkodissa tosi tärkeää, kun kaikki lapset leikkivät samoilla leluilla ja koskettelevat samoja pintoja, ja ylipäätään hengaavat samoissa tiloissa yhdessä. Jos ei puhtaudesta huolehdita, taudit leviävät todella nopeasti. Olen tosi iloinen että meidän päiväkodissa puhtaudesta huolehditaan hyvin, eikä tässä parin vuoden päiväkotiuran aikana ole ollut mitään merkittäviä epidemioita, vaikka toki kaikilta taudeilta ei voikaan välttyä vaikka kuinka hyvin huolehtisi.

Me testattiin lasten kanssa sormivärien avulla, kuinka hyvin he pesevät itse kätensä ja olin positiivisen yllättynyt kun sekä viisivuotias että kolmivuotias pesivät käsiänsä niin kauan että missään ei enää ollut pisaraakaan sormiväriä jäljellä. Saimme SCA Torkin Ellan käsienpesukoulu-materiaalien mukana myös tarrat jotka voi liimata vessaan, ja niissä neuvotaan oikea käsienpesutekniikka yksinkertaisesti. Lapset saivat itse liimata tarrat ja he innostuivat huomatessaan että tarrat olivat samoja kuin päiväkodissakin on.

Mä en ole sellainen hysteerinen äiti joka saa slaagin jos lapsi maistaa hiekkaa tai poimii rusinan lattialta suuhunsa, mutta käsienpesusta huolehtiminen kuuluu mun mielestä kyllä jokaisen vanhemman vastuulle. Se kuuluu ihan normaaliin muiden ihmisten kunnioittamiseen ja käytöstapoihin, että ei turhan takia levittele bakteereja ja viruksia ympäriinsä. Ihan samoin kuin se, että kipeää lasta ei viedä hoitoon tai kaverille kylään, sisäleikkipuistoista puhumattakaan.

Kun meidän perheen uusin tulokas on syntynyt, puhtaudesta huolehtiminen on entistäkin tärkeämpää. Vastasyntynyt on pieni ja hauras eikä tosiaankaan elämänsä ekoina viikkoina kaipaa flunssia, vatsatauteja tai mitään muitakaan ikävyyksiä seuraksi. Täytyy toivoa että ajankohdasta huolimatta säästytään hänen kanssaan tartuntataudeilta mahdollisimman pitkään.

Ellan käsienpesukoulu -opetusmateriaalit voi tilata ilmaiseksi SCA Torkin sivuilta. Sivuilla on myös paljon tietoa jota kannattaa käydä selailemassa! Materiaaliin kuuluu tarrojen ja mahtavien diplomeiden lisäksi mm. juliste sekä hauska Ella ja kumppanit pysäyttävät epidemian -kirja. Suosittelen näitä ehdottomasti päiväkotien lisäksi ihan kaikille perheillekin, meidän lapset tykkäsivät ja näiden avulla oli helppoa ja hauskaa käydä läpi oikeaa käsienpesutekniikkaa. Lapsille löytyy myös hauska ja opettava sovellus – Ellan käsienpesuseikkailu, jonka voi ladata ilmaiseksi App Storesta tai Google Playsta.

Yhteistyössä SCA Tork.

Kuinka teillä huolehditaan hyvästä käsihygieniasta? Minkä ikäisenä lapset ovat oppineet itse pesemään kädet huolellisesti?

Viimeisen viikon sisään mulle on sanottu useamman ihmisen toimesta useampaan kertaan että vaikutan ihmiseltä joka rakastaa ja arvostaa perinteitä. Tämä on musta tosi mielenkiintoinen huomio, koska en koskaan aiemmin ole itse huomannut tätä piirrettä itsessäni. Sanalla perinne on myös joskus ehkä jopa negatiivinen kaiku, riippuen toki ihan siitä mihin perinteet liittyvät. Mulle perinteet ja niiden luominen kuitenkin luovat sellaista turvaa, jatkuvuutta, ja mahdollisuuden tehdä ihania asioita. En vaan koskaan ollut tajunnut miten suuri rooli niillä on mun elämässä. Miten tykkään tehdä monet asiat aina samalla tavalla, ja miten haluan luoda toistuvia kivoja juttuja joita yhdessä perheenä tehdään.

Mulle perinne ei automaattisesti tarkoita vanhoja asioita, tai kaavoihin kangistumista – vaikka jouluruokia yhä edelleen mummoni resepteillä kokkaankin ja koristelen joulukuusen aina samaan aikaan kuin omassa lapsuudessani. Mulle perinteet ovat tutun ja turvallisen lisäksi enemmänkin uuden luomista, rakastan luoda uusia perinteitä ja nyt kun pysähdyn asiaa ihan miettimään, olen tainnut yhdessä Oton kanssa luoda meidän perheelle aika monta omaa uutta perinnettä.

Naistenpäivänä meidän perheen naiset saavat valita itselleen kukkakaupasta haluamansa kukat. Kaikki meidän perheen naiset, ei vain äiti. Pääsiäisenä on pääsiäismunajahti, äitienpäivät kuvataan videolle, isänpäivänä syödään munakokkelia ja pekonia aamiaiseksi, ja joulukuussa lapset saavat valita joka vuosi oman uuden joulukoristeen joita heille kerään. Aatonaattona kokataan aina Oton kanssa itse alusta loppuun kaikki jouluruuat, ja jouluaattoon kuuluu pulkkamäki säiden niin salliessa. Kesälomalla mennään aina Ouluun vaikka koko kesälomaa ei siellä vietetäkään.

Jouluihmisenä iso osa perinteistäni liittyy nimenomaan jouluun, mutta koen että ne tuovat iloa ja valoa myös kaikkiin muihin vuodenaikoihin. Niistä jää ihania muistoja lapsille, ja ne tuovat juhlan tuntua vuoden tärkeisiin päiviin. En usko että perinteitä voi olla liikaa, varsinkaan jos niiden kanssa ollaan myös joustavia eikä niitä toteuteta hampaat irvessä. Viime äitienpäivää en kuvannut videolle vatsataudissa väkisin, enkä ikinä pakottaisi perhettä mihinkään perinteeseen joka ei tunnu kaikista hyvältä. Jos isompana lapsista jotkut perinteet alkavat tuntumaan tylsiltä, niitä voidaan muuttaa tai niistä voidaan luopua. Tosin uskon että vielä teini-ikäistenkin kanssa jouluaaton pulkkamäki voisi olla aika mahtava hetki hullutteluun, ja sellainen hetki kun ehkä niin kovin isoja ja cooleja muka olevat teinit päästäisivätkin kaikki tunteet valloilleen ja heittäytyisivät täysillä lumessa pyörimiseen. Etukäteen ei voi tietää mutta aina saa toki haaveilla.

Uskon että perinteistä jää meille kaikille ihania muistoja, ja niistä muodostuu lapsille erityisesti sellainen turvallisuuden ja jatkuvuuden tunne elämässä. He tietävät mitä odottaa ja saavat osallistua juhlatunnelman luomiseen omalta osaltaan. Perinteiden lisäksi tykkään myös tietyistä rutiineista, kuten iltasadun lukemisesta joka ilta ja siitä että päivällinen syödään aina yhdessä ruokapöydän ääressä koko perhe. Uskon että rutiinit ja perinteet yhdessä tekevät hyvää, ja jos tietyt asiat toistuvat samankaltaisina, se luo lapsille turvallisuuden tunteen vaikka elämässä olisi ajoittain paljonkin muuttuvia tekijöitä. Perinteiden lisäksi rakastan myös yllätyksiä ja spontaaniutta, ja kun näitä kaikkia yhdistelee keskenään, elämä ei ainakaan tunnu tylsältä. Aina on jotain mitä odottaa, ja aina tapahtuu jotain odottamatonta ja hauskaa. Yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen, mutta jokaisessa päivässä on tuttuja ja tärkeitä elementtejä.

Mikään ei ole mulle tärkeämpää elämässä kuin se että mun perhe voi tuntea olonsa onnelliseksi, turvalliseksi ja rakastetuksi, ja yritän ajatella kaiken aina sen erityisesti huomioon ottaen. Ehkä sieltä kumpuaa myös tämä rakkaus perinteitä kohtaan.

Oletteko te perinteiden ystäviä, vai tykkäättekö enemmän yllätyksellisyydestä ja suunnittelemattomuudesta?

Vihdoin, parin kuukauden tauon jälkeen olisi luvassa toka osa mun ja The Realm Of Maria-blogin Marian Coffee Talk -videosarjaan. Meillä vähän venähti tämä, kun koko syksy on ollut niin täynnä ohjelmaa ja isoja juttuja meillä molemmilla. Tässä tokalla videolla tosiaan puhutaan käytöstavoista, ja niistä meillä riittikin ihan superisti sanottavaa. Käytöstavat aiheena on sopivan ajankohtaisesti ollutkin nyt esillä joka puolella viimeisen viikon ajan, kiitos erään videon. Me kuvattiin tämä autuaan tietämättömänä tulevasta jo pari viikkoa sitten, mutta ilmeisesti ihan hyvä hetki kiinnittää huomiota siihen käytökseen, niin omaan kuin lastenkin.

Alunperin materiaalia oli melkein tunti, mutta sain sen tiivistettyä reilusti tiukempaan asiapakettiin ja siinäpä olisi teille nyt reilun kymmenen minuutin mittaista videota. Me käsitellään videolla aihetta aika paljon kysymysten pohjalta, vastatkaa ihmeessä tekin näihin kysymyksiin jos tekee mieli! Mua ainakin kiinnostaa kauheasti lukea teidän ajatuksia, sillä käytöstavat ja niiden puute on todellakin sellainen aihe joka koskettaa ihan meitä kaikkia.

HAhaa en kestä tätä kuvaa! Me unohdettiin ottaa kansikuva erikseen ja tää oli niin hassu pysäytys videolta että oli sitten pakko laittaa tämä. 

Laittakaa ihmeessä Marian kanava tilaukseen jos ei ole jo, sillä sarjan seuraava, naisten ulkonäköpaineita käsittelevä video ilmestyy siellä jo aika pian! Marian kanavalta löytyy vaikka ja mitä My Day -videoista Marian mielenkiintoisiin pohdintoihin, mä olen ainakin ihan koukussa ja en voi kuin ihailla Marian ammattitaitoa videoiden tekemisessä. (Ja yrittää ottaa itse mallia!). Ja hei jos tulee mieleen aiheita joista te haluaisitte meidän höpöttelevän enemmänkin niin saa ehdottaa, me tykätään tosi paljon tehdä näitä yhdessä.

Ihanaa lauantaipäivää kaikille, ja kertokaa ihmeessä siis teidänkin mielipiteitä täällä tai youtubessa! 

Meidän esikoinen täyttää pian viisi vuotta. Melkein viisi vuotta sitten hän syntyi täydellisenä pienenä rimpulana, 46 senttiä pitkänä pötkönä, väärinpäin ja vähän liian aikaisin. Se väärinpäin ja vähän liian aikaisin on kuin täydellinen määritelmä hänen elämänkulustaan, hän kun tuntuu tekevän kaiken vähän liian aikaisin ja rakastaa olla väärinpäin ihan kirjaimellisesti. Kohta viisivuotias aloittaa viikon päästä sirkuskoulun josta niin pitkään on haaveillut, ja pääsee ihan ohjattuna roikkumaan väärinpäin ja temppuilemaan.

Hänestä on kasvanut juuri sellainen neiti miltä hän jo pienenä vaikuttikin, ajatteleva ja herkkä, ja kova höpöttämään. Hän on varmasti meidän perheestä eniten perillä asioista, hän ei nimittäin koskaan unohda yhtään mitään. Se on siunaus ja kirous näin vanhemman kannalta. Siinä missä itse kirjoitan kaiken kalenteriin ylös ja laitan muistutuksia, hän muistaa pyytämättä neuvola- ja hammaslääkäriajat, kavereiden ovikoodit, leikkitreffit ja päiväkodin metsäretket, eikä koskaan unohda jotain mikä hänelle on joskus luvattu. Hän hoputtaa mua aamuisin, ”äiti kello on jo melkein bussin verran”, nyt kengät jalkaan!

Hän huolehtii pikkusiskostaan enemmän kuin tarvitsisi, toki kyykyttää tätä myös. Kai se on niitä esikoisen juttuja mistä itse en ainoana lapsena ole perillä, näin olen ainakin kuullut.

*Tiaran paita saatu blogin kautta.

Viisivuotiaana säännöt ovat kovin tärkeitä, ja niitä kehitellään kaiken aikaa. Leikkeihin, pukemiseen ja oikeastaan ihan mihin tahansa. Joskus sukset menevät siskoilla ristiin, kun toinen kehittää sääntöjä ja toinen ei ymmärrä tai ainakaan noudata niitä. Toisinaan esikoinenkin heittää säännöt silti romukoppaan ja leikkii niin että pikkusiskokin ymmärtää, silloin ei naurusta ole tulla loppua kummallakaan. Satunnaisesta eripurasta huolimatta he ovat parhaita ystäviä keskenään, ja sitä on ihana seurata.

Viisivuotiaan kanssa voi keskustella jo ihan eri tasolla, kuin vaikkapa kolmivuotiaan. Hänellä on paljon ajatuksia ja kysymyksiä, ja hän huomaa paljon sellaisia asioita joita ei itse ajattelisi että lapset huomaavat. Toisaalta hämmästelen tätä samaa asiaa joka vuosi, miten paljon enemmän yksi vuosi tekee keskustelutaidoille. En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, koska mun mielestä tässä maailmassa ei ole mitään mielenkiintoisempaa kuin mun lasten ajatukset, vaikka kovin kiinnostunut maailmasta ja maailman tapahtumista olenkin.

Tänä aamuna heräsin esikoisen kanssa kahdestaan jo reilusti ennen kuopusta. Me tehtiin yhdessä aamupalaa, tai siis kumpikin teki omat ruisleipänsä, häntä kun ei saa auttaa missään minkä hän osaa itsekin. Sen jälkeen istuttiin pöydän ääressä ja juteltiin kavereista, dagiksesta, synttäreistä ja kaikesta mahdollisesta mitä maanantaisena aamuna päässä voi pyöriä. Kun leivät oli syöty, hän totesi: ”Olipa meillä äiti kivat aamutreffit ihan tyttöjen kesken kahdestaan.” Ja niin meillä kyllä oli, ihan parasta.

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3