Sairaalakassin sisältö

12.01.2017

Viime viikonloppuna pakkasimme sairaalakassin Oton kanssa lennosta, kun supistukset alkoivat, ja tässä viikon mittaan sitä on tullut varmistelua ja täydenneltyä vielä. Tuossa se odottaa eteisessä, että voi sitten vaan napata mukaan kun lähtö tulee. Mun piti alunperin tehdä sairaalakassista video, mutta mä en kertakaikkiaan nyt uskalla sitä tehdä sen kustannuksella että synnytys lähtisi käyntiin. Tässä siis perinteinen sairaalakassin sisältö -blogipostaus sen sijaan.

Tänään tuli täyteen 35 viikkoa (mistä kirjoitan huomenna lisää), ja vaikka hyvät viikot onkin niin keuhkojen olisi hyvä kypsyä vielä, ja bilirubiiniarvojenkin kannalta olisi hyvä jos vauva olisi mahdollisimman lähellä täysiaikaisuutta, kun meillä on molemmilla neideillä kuitenkin keltaisuutta ollut. Siksi en ota nyt mitään riskejä, ja lepään vaan, koska jokainen pieni liike lisää ja voimistaa levossakin kokoajan tulevia supistuksia. Sairaalakassin sisältö on kuvattu Oton avustuksella, tätä kirjoituspuuhaa on onneksi helppo tehdä samalla pötkötellen.

Sain aika hyvät lähtökohdat pakkaamiseen edelliskerralla tekemästäni sairaalakassipostauksesta. Pieniä muutoksia tai lisäyksiä sisältöön kuitenkin tuli, lähinnä viime kerran jälkeen kartuttamieni omakohtaisten imetykseen liittyvien kokemusten pohjalta.

Sairaalakassina meillä toimii sama Oton vanha karatekassi joka on ollut kahdella aiemmallakin kerralla. Sinne mahtuu hullu määrä tavaraa ja se on helppo napata mukaan. Ja tuo se jotain sellaista pientä turvallisuuden ja jatkuvuudenkin tunnetta kun on sama tuttu kassi mukana.

SAIRAALAKASSIN SISÄLTÖ

Tässä on mun sairaalakassin sisältö melkein kokonaisuudessaan (no pari juttua puuttuu kuvasta, mutta löytyy allaolevasta listasta ja tulee mukaan silti).

  • Neuvolakortti, synnytyssuunnitelma ja lompakko
  • Kamera, iPad ja puhelin latureineen sekä kuulokkeet
  • Shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, kasvojenpuhdistusaine
  • Meikit, kosteusvoiteet kasvoille ja vartalolle, deodorantti, siteitä
  • Hammasharjat ja -tahna
  • Pompuloita, pinnejä ja hiusharja
  • Tutit ja harsot
  • Imetysliivit, lanoliinivoide ja liivinsuojat
  • Kotiutumisvaatteet mulle
  • Vauvalle vaatetta muutaman päivän tarpeisiin
  • Vauvan kotiutumisvaatteet
  • Lisäksi riippuen siitä saadaanko perhehuonetta vai ei niin Otolle mukavat oleskeluvaatteet, hygieniatarvikkeet ym.
  • Pientä syötävää ja juotavaa
  • Vauvakirja, kynä ja ensipehmolelu vauvalle
  • Turvakaukalo, telakka ja kaukalopussi
  • Kaurapussi lämmitettäväksi

Seuraavaksi käyn läpi vähän yksityiskohtaisemmin tätä listausta, miksi mikäkin on mukana ja mihin uskon eri juttuja tarvitsevani.

Tärkeimmät on aivan varmasti neuvolakortti, lompakko, synnytyssuunnitelma, kamera ja puhelin. Puhelin unohtui kuvasta ja kameraa ei sattuneesta syystä kuvassa näy paitsi iPadin näytöstä, heh! iPadi ei ehkä kuulu tärkeimpiin juttuihin, varsinkin jos synnytys etenee nopeasti ja pääsemme nopeasti kotiin. Mutta jos esimerkiksi vauva joutuu sinivalohoitoon kuten meidän esikoinen aikoinaan, voi aika käydä sairaalassa pitkäksi kun vauva vain nukkuu lampun alla. Ja tietenkin kaikelle teknologialle pitää olla myös laturit.

*Kosteusvoiteet, hiusharja ja iso Muumi toilettilaukku saatu. 

Omat kosmetiikkajutut on kiva olla mukana. Tärkeimpiä tietenkin hammasharja ja -tahna sekä dödö. Meillä on onneksi useampi sähköhammasharjan runko niin yksi voi hyvin olla pakattuna jo valmiiksi kahden harjan kanssa, niin saa tarvittaessa molemmat pestyä hampaat. Mikään ei raikasta niinkuin kunnon hammaspesu!

Synnytyksen jälkeen suihkussa tulee käytyä hygieniasyistä tiheästi, ja en halua että tukka menee ihan huonoon kuntoon, siksi mukaan tulee ehdottomasti omat pesuaineet. Myös kosteusvoiteet varsinkin vartalolle ovat tärkeät, sillä mulla ainakin kahdella aiemmalla kerralla on tullut raskausarpia vasta synnytyksen yhteydessä ponnistaessa. Niitä on hyvä päästä hoitamaan heti. Otan mukaan myös meikit siltä varalta että tulee halu ehostautua ennen kotiinlähtöä, sekä pinnit ja pompulat jotta tukan saa synnytyksessä pois naamalta.

Itselleni pakkaan mukaan mukavia oleskeluvaatteita, sekä pari imetystoppia ja imetysrintsikat. Myös alusvaatteita ja sukkia, vaikka sairaalan legendaariset verkkopikkarit varmasti ovatkin ekaksi käytössä.. Nyt tajusin että mähän tarvitsen myös jotkut aamutossut, vaikka kai ne sairaalankin tossut on ihan hyvät kun olen jo niillä pari kertaa pärjännyt. Imetyksen avuksi myös lanoliinivoidetta joka viime kerralla osoittautui mun pelastajaksi kun aluksi iho oli todella kovilla imetyksestä ja se oli ainoa joka helpotti. Mulla riitti tuo pieni tuubi hyvin koska iho alkoi parantua jo parin ekan viikon aikana. Lisäksi harsoja ja kertakäyttöisiä liivinsuojia.

Otan mukaan myös vauvalle valmiiksi keitetyt tutit. Zelda ei syönyt tuttia ollenkaan ensimmäisen 8kk aikana, mutta esikoisen kanssa se taas oli ehdoton apu sinivalohoidon ajan ja myös sen jälkeen. Tiedän että tutin antamisesta liian aikaisin voi olla haittaa imetyksen kannalta, enkä niitä annakaan vauvalle heti jos a) imetys ei lähde sujumaan helposti tai b) ei ole tarvetta. Mutta pelkkä niiden mukana olo tuo mielenrauhaa. Jos niille tulee tarvetta, ne löytyy. Ja saattaahan toki olla että tarjoamisesta huolimatta vauva ei tuttia huoli, mutta eivätpä ne paljoa tuolta kassista tilaa vie.

Niin ja muuten, kaurapussi puuttuu kuvista myös, sillä sitä ei olla vielä ostettu. Meillä on kuumavesipullo ja se on kotona ihan kätevä, mutta sairaalassa kaurapussi on kätevämpi. Etenkin jälkisupistuksiin uskon sen auttavan ja olevan tarpeellinen.

*Pilvibody ja pisarahousut saatu blogin kautta.

Meidän vauvat on aina puettu omiin vaatteisiin jo sairaalassa, ja näin aiotaan toimia tälläkin kertaa. Ensin tietysti vauva saa olla ihokontaktissa ihan vaippasillaan, mutta varaudun vaatemäärällä siihen että sairaalassa saattaa kulua pidempikin aika (toivottavasti ei). Mulle on tärkeää että saan pukea vauvan omiin vaatteisiin enkä sairaalan vaatteisiin.

Tässä on mun suunnitelma kotiutumisvaatteista vauvalle, mutta toki tämä tarkentuu sitten kun tietää paremmin minkä kokoista tyyppiä ollaan kotiuttamassa ja millaisella säällä. Kuvassa näkyvän varustuksen lisäksi on vielä lämpöpussi kaukaloon, ja lisäksi ostetaan hänelle vielä kypärälakki joka suojaa myös kaulaa. Luultavasti haalari ei tule pienelle päälle ollenkaan, koska kaukalopussin ja villahaalarin pitäisi yhdessä riittää vielä pakkasasteillakin, mutta varmuuden vuoksi pakkasin senkin mukaan. Ei siitä haittaakaan ole että on vaihtoehtoja.

Vauvakirja ja kynä on ihan ehdottomat, koska haluan tallentaa synnytysmuistot sinne heti että ne eivät pääse yhtään haalistumaan ja unohtumaan. Tämä sama vauvakirja löytyy meidän kaikilta kolmelta pikkuiselta, kuten myös tällainen samanlainen vaaleanpunainen Pentikin pupupehmo.

Kuvista puuttuu myös pienet syötävät ja juotavat, sillä niitä nyt ei vielä voi sinne laittaakaan. Mulla ei ainakaan kahdessa aiemmassa synnytyksessä ole hirveästi maistunut mikään muu kuin vesi, ja oletan että näin on myös tällä kertaa. Silti ajattelin pakata mukaan jotain myslipatukoita, ehkä suklaata ja pähkinöitä ja jotain hedelmää myös. Ja tietenkin vesipullon ja pillimehuja. Sitten kun synnytys on ohi niin katsotaan mitä tekee mieli, toki sairaalastakin saa ihan hyvää ruokaa mutta saattaa olla että sen lisäksi palkitsen itseni sitten ainakin isolla pussillisella suolaista salmiakkia. (ruokahimoista lisää myöhemmin).

Meidän kassi on iso ja täysi, ja siellä on varmasti paljon turhaakin tavaraa varsinkin jos sairaala-aika jää lyhyeksi niinkuin toivon. Mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän, tavarat kuitenkin kulkevat autolla helposti. Sairaalakassi on yksi niitä asioita joka jakaa ihmisiä tosi paljon, toisille nimittäin riittää oikeasti suunnilleen pelkkä neuvolakortti ja toiset haluavat haalia puoli omaisuutta mukaan. Kumpikin on ihan yhtä hyvä, tärkeintähän on varmasti se että juuri itsellä on mukava olla ja itselle oikeat tavarat mukana.

Mitä te pakkasitte mukaan sairaalakassiin synnytykseen? Oliko jotain mitä ette pakanneet mutta olisitte kaivanneet? Mitkä olivat sairaalakassin turhat ja tarpeelliset?


Paras tuki ja turva

08.01.2017

Eilen illalla mua alkoi supistelemaan ruuanlaiton lomassa, ja yhtäkkiä huomasin kellottelevani säännöllisiä alle 3min välein tulevia supistuksia. Se oli sellainen herätys todellisuuteen. Lapset olivat juuri menneet nukkumaan kun oikeasti sisäistin, että näitähän tulee ihan säännöllisesti ja tajusin ladata supistuslaskurisovelluksen. Otin panadolia ja kuumavesipullon ja parkkeerasin sohvalle. Supistukset eivät olleet kipeitä, mutta tosi napakoita kuitenkin, selkeästi erilaisia kuin tähän asti tulleet satunnaiset harjoitussupistukset. Ja kun kokemuksesta tiedän että mun supistukset eivät ole kipeitä kun vasta juuri ennen ponnistusvaihetta, meni vähän pasmat sekaisin ja aloin miettimään että ei hitto syntyykö se nyt oikeasti tänään.

Siinä me sitten hetken Oton kanssa panikoituamme pakkasimme sairaalakassin lennosta, kirjoitimme synnytyssuunnitelman ja rupesimme miettimään miten organisoimme tyttöjen hoitoon viemisen jos lähtö tulee. Kun mä tuijotin kelloa, niitä vaan tuli ja tuli ja tuli kokoajan parin tunnin ajan. Kokemuksesta kuitenkin tiedän myös, että mulla saattaa jatkua tätä vaihetta useamman viikon vaikka joka päivä, ennen kuin vauva oikeasti syntyy. Ja siksi mä päätin että nyt yritän vaan rentoutua, laitoin puhelimen pois enkä tuijottanut vaihtuvia minuutteja, ja niin ne sitten rauhoittuivat pikkuhiljaa siinä.

Kun väli piteni kolmesta minuutista kahteenkymmeneen minuuttiin, uskalsin oikeasti rauhoittua ja alettiin katsomaan Vikingsiä niinkuin ollaan tehty monena iltana muutenkin. Ei vielä ollut lähdön aika, onneksi. Päästiin nukkumaan ja taas yksi päivä raskautta eteenpäin. Viikot on toki jo ihan hyvät, mutta kyllä vauva saisi vielä pari viikkoa pysytellä kasvamassa ennen kuin tulee ulos, niin alku on hänelle helpompi.

Siinä kun mä pötkötin sohvalla kuumavesipullon kanssa supistellen ja katselin sairaalakassia pakkaavaa miestäni, mut valtasi kuitenkin paniikin sijaan levollinen mieli. Vaikka mitä tapahtuu, vaikka milloin tapahtuu, mulla on tuo ihana aviomieheni tässä tukena. Hän tietää mitä tekee, hän ottaa ohjat käsiinsä ja pysyy rauhallisena. Hän osaa kyllä. Ja yhdessä me selvitään tästäkin synnytyksestä.

Otto on ollut mulle jo kahdessa aiemmassa synnytyksessä maailman suurin tsemppari ja tuki ja se joka mut pitää rauhallisena, ja olen varma että niin tulee olemaan tälläkin kerralla. Hän ei anna paniikille valtaa, eikä jätä mua yksin vaan on läsnä siinä kokoajan. Hän kannustaa, ja hän kuuntelee ja tarkkailee mun vointia. Ja jos mä en tiedä mitä pitää tehdä, hän tietää kyllä.

Eilisillan jälkeen mua on supistellut säännöllisen epäsäännöllisesti, ja olen ottanut tosi rauhassa. Yritän nyt saada viimeiset pakolliset työjutut hoidettua alta täältä sohvan pohjalta käsin, niin voin sitten rauhoittua senkin osalta.

Nyt ne viimeiset epätietoiset hetket on sitten alkaneet. Tämä vaihe raskaudesta on aina se kaikkein kuluttavin henkisesti, kun kokoajan pitää olla valmiudessa ja ei ikinä tiedä että milloin se tilanne oikeasti on päällä. Onneksi tätä ei kestä montaa viikkoa vaikka loppuun asti menisikin. Jotenkin en vaan osannut yhtään varautua tähän, kun viimeiset viikot on olleet niin oireettomia. Toisaalta, tällä tavalla puskista se tuli Tiarankin odotusaikana, supistukset vaan alkoivat ihan yhtäkkiä viikolla 34+3 ja kestivät sinne synnytykseen asti, viikolle 35+6. Eilen mulla oli 34+2 ja tänään siis 34+3, ehkä tämä tyyppi ottaa siskostaan mallia, tai sitten ei.

Mutta joo, jännityksellä nyt odotellaan täällä ja seurataan mitä tapahtuu, ja lähdetään käymään tarkistamassa tilanne jos alkaa tuntua siltä että se on tarpeellista. Oli se sitten tänään, ensi viikolla tai kolmen viikon päästä. IIK!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3


34+0

05.01.2017

Täällä sitä ollaan, loppumetreillä. Tämä raskaus on edennyt ihan hurjaa tahtia, ja on vaikea ymmärtää että olen jo näin pitkällä. Mutta joka päivä se konkretisoituu enemmän ja enemmän. Uusia suunnitelmia tehdessä on pitänyt ottaa huomioon mitä viikkoja jo eletään, ja monen kaverinkin kanssa kun ollaan nähty niin lähtiessä ollaan sitten sovittu että ”Nähdään seuraavan kerran sitten kun vauva on jo syntynyt!”. Siis apua, liian todellista! Samalla kuitenkin niin epätodellista, kun ei mulla yhtään ole sellainen olo että esim. kolmen tai neljän viikon päästä meillä olisi vauva.

Muuton aikaan kiusanneet supistukset ovat helpottaneet, tai oikeastaan kadonneet kokonaan. Tällä viikolla olen uskaltanut aivan rauhassa jo siivoilla ja tyhjennellä tiskikonetta ja kävellä portaita normaalisti ylös ja alas – ja pah, mulla ei tule supistusta edes joka päivä. Eli saattaahan se hyvin olla että tämä tyyppi viihtyykin kohdussa reippaasti siskojansa pidempään, tai sitten ei. Tiaran odotusaikana koin ensimmäisen supistukseni ikinä viikolla 34+3, ja siitä ei sitten kauaa enää mennytkään että hän syntyi, vaikka tuota ennen mulla ei koskaan ollut ollut edes yhtäkään kivutonta harjoitussupistusta. Mutta saa nähdä, onhan tämä taas jännää seurata miten oma keho toimii tällä kertaa.

Kävin neuvolassa eilen, ja siellä oli kaikki oikein hyvin, juuri niinkuin pitääkin. Verenpaine oli edelleen matala ja muutkin arvot hyviä. Vauva on tosiaankin pää alaspäin pötsissä, mikä on myös hyvä. Toivottavasti hän ei sieltä enää käännykään. Tulostin jo itselleni HUSin Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lomakkeen, ja ajattelin neuvolahoitajan kehotuksesta pakata sen mukaan synnärille neuvolakortin väliin. Viimeksi mulla ei sellaista ollut ja pärjäsin ilmankin, mutta ajattelin että nyt olisi kiva kun se on mukana ja ei tarvitse sitten kesken synnyttämisen enää osata sanoa mitä toivoo.

 Neuvolan hoitajan kanssa juteltiin tulevasta synnytyksestä ja mun ajatuksista sen suhteen ja hän oli kyllä tosi rohkaiseva ja sanoi että mulla kuulostaa olevan selkeät sävelet ja hyvä ja luottavainen mieli tulevasta. Meillä on ollut sama hoitaja Tiaran raskausajalta asti, melkein kuusi vuotta siis jo ja se on kyllä ihanaa. On tuttu ihminen jonka kanssa jutella ja joka tuntee sekä mut että meidän perheen hyvin. Hänen kanssaan mulla on aina ollut hyvä mieli käydä neuvolassa eikä koskaan ole tarvinnut jännittää tai miettiä että uskaltaako kysyä jotain.

Mulla olisi jäljellä vielä yksi neuvolalääkärikerta ja yksi ultra jossa tsekataan vauvan koko ja tarjonta vielä varmuuden vuoksi. Varattiin myös yksi normaali neuvolakäynti vielä, mutta saattaa olla että se jää sitten käymättä kokonaan, kun oli niin myöhään vasta viikolla 38. Katsotaan, katsotaan. Nämä on niin jänniä hetkiä, jotenkin ei oikein tiedä miten päin olisi! Olisi niin helppoa kun tietäisi etukäteen milloin vauva syntyy,  mutta eihän sitä millään voi tietää, pitää vaan odottaa.

Ensi viikolla varmaankin pakkailen sitten sairaalakassin, kunhan olen saanut viikonloppua vauvan vaatteita pestyä. Ei olla nimittäin vielä pesty mitään! Sairaalakassista tulee sekä tekstiä että videota, kun molempia on toivottu.

Laitoin muuten kollaasiin kaikki kuvaamani mahat tästä raskaudesta, alkaen viikolta 15! Onhan tuo maha nyt kyllä ottanut jäätävän kasvuspurtin tässä loppua kohden. Naurattaa miten isolta maha tuntui jo puolivälin tienoilla, vaikka oikeastihan se oli aivan mini.

Ihanaa huomista loppiaista kaikille, nauttikaa mielettömän kauniista pakkassäästä, mä oon ainakin ihan fiiliksissä tuosta auringosta ja lumesta!


Ajatuksia lähestyvästä synnytyksestä

02.01.2017

Lupailin tuossa ennen joulua että kirjoitan vähän ylös mitä ajatuksia lähiviikkoina häämöttävä synnytys herättää ja miten ajattelin siihen valmistautua. Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa että tuntuu hurjalta, että siihen että vauva on täysiaikainen, on enää kolme viikkoa ja kaksi kokonaista päivää!

Meidän Zelda syntyi tasan täysiaikaisena 37+0, ja Tiara viikolla 35+6 joten aiempia raskauksia katsoen loppumetrit tosiaankin ovat enää edessä. Tietysti ihan kaikki on mahdollista, mutta ainakin neuvolaa ja äitiyspolia lainatakseni ”Olisi ihme jos raskaus kestäisi edes viikolle 38+”. Näin ollen synnytys on viime viikkoina ollut paljonkin mielessä ja vähän vaihtelevilla fiiliksillä.

Yleensä synnytys tulee mieleen kätevästi siinä iltahammaspesun jälkeen, juuri kun pitäisi alkaa miettiä jotain seesteistä mikä saattelee hellästi höyhensaarille. Eli ei ainakaan synnytystä, sillä jos olen ihan rehellinen niin kyllä mua jännittää synnytys ihan pirusti. Kaksi aiempaa on mennyt aivan täydellisesti ja sinänsä mulla on siis hyvät kokemukset synnyttämisestä ja tiedän että osaan kyllä, mutta jostain se jännitys silti kumpuaa. Kai se jännittää että voiko vielä kolmannellakin kerralla synnytys sujua yhtä hyvin, varsinkin kun tämä kolmas raskauskin on yllättänyt sillä miten hyvin kaikki on sujunut.

Mutta ei sinne synnyttämään kannata peläten ja panikoiden lähteä, joten olen yrittänyt käsitellä näitä tunteita ja miettiä mistä se pelko kumpuaa. Kai se nimenomaan on pelkoa vaan siitä että tapahtuu jotain odottamatonta joka on vaaraksi mulle tai vauvalle. Ja sille en oikeastaan voi mitään itse jos jotain odottamatonta tapahtuu. Jos synnytys sujuu kuten kaksi aiempaa, tiedän että pystyn siihen oikein hyvin. Mun täytyy vaan luottaa mun omaan kroppaan ja kuunnella omaa oloani ja tehdä parhaani.

Viime aikoina olen törmännyt myös useampaan matkasynnytyksestä kertoneeseen artikkeliin, ja se on sitten se mun toinen konkreettinen pelkoni: että vauva syntyy kotiin tai autoon. Ensimmäisen synnytykseni kesto oli reilut neljä tuntia, ja toisen synnytykseni kestoksi on merkitty 1,5 tuntia, eli on oletettavaa että tämä kolmaskin minityyppi putkahtaa maailmaan suhteellisen sutjakkaasti.

Kahdella aiemmalla kerralla olen tuntenut varsinaista synnytyskipua vasta avautumisvaiheen viimeisten kahden sentin aikana, ja etenkin viimeksi ne viimeiset kaksi senttiä menivät todella nopeasti. Siksi mä jännitän ihan hulluna että osaanko tällä kertaa tulkita mun kroppaa jo ennen kuin se kova kipu alkaa ja ehditäänkö me ajoissa. Täytyy vain toivoa parasta. Nyt tietysti auttaa se, että mulla EI ole ollut viikolta 25 alkaen säännöllisiä jatkuvia supistuksia kuten viimeksi, eli ehkä jotain voin jo päätellä siitä sitten kun ne säännölliset supistukset alkavat vaikka ne eivät kipeitä olisikaan, tai ainakin voin käydä tarkistamassa tilanteen.

Tällä kertaa mä haluaisin synnyttää ilman kivunlievitystä. Olen kummallakin aiemmalla kerralla saanut epiduraalin juuri siinä viimeisten kahden sentin kohdalla, jolloin se ei ole enää auttanut ollenkaan. Ehkä olisi pitänyt tajuta ottaa spinaalipuudutus, jonka olen kuullut auttavan vielä loppuvaiheessakin. Mutta tosiaan, kun kerran kaksi aiempaakin olen pärjännyt käytännössä ilman kivun lievitystä, niin voisin hyvin nyt jättää sen ahdistavan puudutusvaiheen kokonaan pois ja keskittyä vaan edistämään synnytystä senkin ajan.

Olen miettinyt myös Tens-laitetta, mutta mun pitää lukea siitä vielä enemmän sillä en ole ehtinyt perehtymään siihen että miten se auttaa ja missä vaiheessa. Tai siis ymmärrän sen perusidean, mutta auttaako se ja saako sitä käyttää vielä siinä ihan loppuvaiheessa kun mulla on kivunlievitykselle tarvetta? Jos jollain on kokemusta niin saa mieluusti jakaa!

Haluan pysyä synnytyksessä liikkeellä niin pitkään kuin mahdollista, koska liikkuminen helpottaa kipua ainakin mulla. Ponnistusvaihe kuitenkin tuntuu mulle parhaalta sängyllä. Kaksi aiempaa olen ponnistanut puoli-istuvassa asennossa sängyllä, ja se on toiminut mulla, joten saattaa olla että teen niin tälläkin kerralla. Jos joku muu tuntuu siinä synnytystilanteessa paremmalta, niin sitten mennään sillä. Tiedän kyllä että anatomisesti se ei todellakaan ole se kaikkein paras asento, mutta se tuntuu musta itsestäni turvalliselta ja siinä asennossa olen saanut vauvan ulos jo kaksi kertaa.

Synnytyksen jälkeen haluan pitää vauvaa ihokontaktissa ja rinnalla mahdollisimman pitkään, ja toivon että Otto saa leikata napanuoran kuten tytöiltäkin on leikannut. Viimeksi saatiin olla salissa useampi tunti ihan rauhassa ja imetys lähti hyvin käyntiin siinä ja tuntui tosi luontevalta. Toivoisin myös että saataisiin olla perhehuoneessa jos vain se on mahdollista.

Mä haluaisin kotiutua nopeasti, mieluusti jo 24h kuluttua synnytyksestä, mutta sen ensimmäisen yön haluaisin olla sairaalassa koska se tuntuu turvalliselta että on ammattilaisia siinä ympärillä jos jotain komplikaatiota ilmenee. Zeldan kanssa me taidettiin kotiutua alle 36h synnytyksestä, mikä oli oikein hyvä. Hän syntyi lauantain ja sunnuntain välisenä aamuyönä, ja maanantaina aamupäivällä me lähdettiin jo kotiin. Silloin ei saatu perhehuonetta, mutta onneksi se yksi yö meni aika nopeasti.

Vaikka mua jännittää synnytys niin kovasti sitä myös odotan. Se on ainutlaatuisin hetki ja tilanne maailmassa, eikä mikään voi tuntua yhtä hienolta kuin se kun saa oman lapsen ensi kertaa syliin. Mä odotan malttamattomana että saan nähdä meidän pikkuisen ensimmäistä kertaa ja tuntea kuinka hän tarttuu mua sormesta pikkuisilla sormillaan ja kuinka hän avaa silmät ja ääk en kestä!

Tämän postauksen kirjoittaminen oli sellainen hyvä ajatusten selkiyttäjä mulle itsellekin. Vaikka luultavasti näen vielä ennen synnytystä ainakin painajaisia matkasynnytyksestä ja ties mistä, niin todellisuudessa mä kuitenkin odotan synnytystä ihan hirveän paljon. Ja se ei auta mitään että murehtii etukäteen asioita joihin ei voi vaikuttaa itse. Kannattaa ennemmin keskittyä valmistautumaan siihen mihin voi vaikuttaa, ja luottaa vaan itseensä ja kroppaansa, sekä kätilön ja muun henkilökunnan ammattitaitoon.

Nyt jos siellä on joku jolla on samantyyppisiä kokemuksia kuin mulla, tai olet kokenut hyvin sujuneen matkasynnytyksen tai tiedät jotain Tens-laitteesta tai ihan mitä vaan tulee mieleen niin kommentoikaa ihmeessä!


Lomameininkejä ja raskausviikko 33+0

30.12.2016

Eilen tuli täyteen raskausviikko 33, jes! Ollaan lomailtu kaikessa rauhassa, ja eilen saatiin myös yökylään meille Emilia, Topias ja lapset Turusta. Vietettiin ihana ilta, pojat kokkasivat hullun tortillabuffan meille ja pelattiin kaikkia mahdollisia lasten lautapelejä ja katsottiin leffaa. Ihanaa yhdessäoloa ja hengailua, ja lapset leikkivät niin kivasti yhdessä. Ihanaa kun on niin samanikäisiä lapsia jotka tykkäävät toistensa seurasta.

Mun äiti ja Armas lähtivät eilen aamulla kotiin, ja saatiin siis vieraita heti siihen perään. Tänään ajellaan Oton perheen mökille yhdeksi yöksi, ja huomenna tullaan takaisin viettämään uutta vuotta kotona toisen ystäväperheen kanssa. Aikamoisen touhun täyteinen loma siis, mutta vain kaikkea kivaa tekemistä. Ihanaa on ollut nähdä kaikkia ja hengailla yhdessä. Onneksi on vielä viikonlopun verran lomaa edessä.

Raskaus on ollut viime päivinä jotenkin aivan sivuosassa, lukuunottamatta vauvaa joka etenkin iltaisin liikkuu niin hulluna että häntä ei voi olla huomaamatta vaikka olisi toisella puolella huonetta. Maha hytkyy vimmatusti ja vauvan jalka näkyy aina ulospäin kun hän potkii. Olen nyt melko varma että hän on kiinnittynyt pää alaspäin, sillä olin ainakin tuntevani alkuviikon aleshoppailureissulla jäätävää painetta ja kipua pitkän aikaa siinä kohdassa johon pään pitäisi parkkeerata, ja sen jälkeen kaikki potkut ovat tuntuneet ylhäällä. Mulla ei koskaan ennen ole näkynyt vauvan jalkapohjaa tai jalan muotoa kunnolla ulospäin mutta nyt on! Se on ihan hullun näköistä ja tuntuista!

Maha raskausviikko 33+0<3

Maha on iso mutta ihana, vaikkakin nyt on alkanut tuntua että en enää hahmota sen kokoa ja meinaan kokoajan törmäillä joka paikkaan sen kanssa, hah! Olen voinut tosi hyvin ja siksi tuntuu niin uskomattomalta että raskaus on jo näin loppumetreillä. Parasta!

Vauvan oma nurkkaus on jo melkein valmiina, joten se on yksi ensimmäisiä juttuja joita esittelen ensi vuoden puolella. Nyt mulla alkaa olla kiire pakata mökkireissua varten, joten alan laittamaan kamoja kasaan. Huomenna ilmestyy vuoden viimeinen postaus, perinteinen katsaus vuoteen 2016 joka on ollut aika vaihe- ja tapahtumarikas.

Ihanaa päivää kaikille <3