Onnea meidän mahatyyppi, olet voittanut molemmat siskosi jo ennen kuin edes olet syntynyt! Olet nimittäin ollut kaikkein pisimpään mahassa, sillä tänään olet täysiaikainen, tänään on raskausviikko 37+0. Toki nuorempi isosiskosikin pääsi täysiaikaiseksi asti, mutta vain nippanappa – muutamalla tunnilla. Sinä olet ihan oikea täysiaikainen vauva, meidän ennätysvauva.

Olen aika ylpeä siitä että olet viihtynyt mahassa näinkin pitkään ja näin hyvin, sillä en osannut kuvitellakaan että sinun odotusaikasi voisi sujua näin hienosti ja näin normaalisti, vaan pelkäsin kaikkea mahdollista. Kivaa että mun maha on ollut susta niin hyvä paikka hengailla että sulla ei ole kiire pois. Vaikka me kovasti sua odotetaankin niin kyllä me jaksetaan vielä odottaa jos viihdyt mahassa noin hyvin, tule sitten kun sinusta tuntuu että maha käy liian ahtaaksi. Me rakastetaan sua jo nyt ihan järjettömän paljon <3

Joo, tosiaankin tänään tuli täyteen 37+0. Nyt mennään siis jo raskausviikolla nro. 38! Näille viikoille en aiemmin ole päässytkään, aika siistiä olla täällä. Maha on ihan uskomaton pallo ja niin alhaalla, että en todellakaan voi kuvitella istuvani jalat yhdessä tai laittavani jalkoja ristiin. Mitään vaivoja mulla ei kuitenkaan ole vaan olo on edelleen hyvä ja energinen vaikka nukkuminen toki on vähän hankalaa.

Vauva liikkuu hurjasti ja potkujen lisäksi pyörittelee päätään mun lantiossa. Uskoisin että hän saattaa olla jo kiinnittynytkin, ainakaan mitään suurensuuria kääntöliikkeitä en ole enää havainnut ja tosiaan maha on valunut aivan alas, siinä missä aiemmin se oli joka toinen päivä alhaalla ja jokatoinen päivä tyyppi hengasi mun keuhkoissa kiinni.

Mulla ei ole yhtään sellainen fiilis että hän olisi syntymässä pian, oikeastaan päin vastoin. Ehkä me tällä kertaa päästäänkin lähelle laskettua aikaa. Seuraavat päivät ja viikot sen näyttävät. Tai ehkä me saadaan hääpäivävauva tai ystävänpäivävauva, mistäs sitä tietää. Vaikka mua supistelee päivittäin paljonkin niin ei ole tullut nyt hetkeen sellaista oloa että pitäisi kellottaa supistuksia tai muutenkaan mitään synnytysfiilistä. Hormonit tosin alkavat käydä ehkä jo vähän ylikierroksilla ja viime päivinä olen ollut ihan älyttömän itkuherkkä, mitä en normaalisti ole yhtään. Onneksi Otto mua täällä lohduttaa kun nyyhkin milloin mitäkin asiaa.

Kiitos hurjasti teille kaikille mielettömille tyypeille siellä jotka tsemppaatte ja jännäätte meidän kanssa! Olen saanut teidän viesteistä ja kommenteista ihan hurjasti hyvää mieltä ja energiaa, ihanaa kun te ootte olemassa! <3

Ihanaa torstai-iltaa kaikille!

Vauvan varusteet -sarjan lisäksi ajattelin tehdä myös meidän minityypin vaatteista oman postaussarjansa, niitä kun on kertynyt hillittömät määrät ja muutama on kysellytkin vaatejuttujen perään. Jos siis täällä on muita jotka talvivauvaa odottelevat ja kaipaatte jotain vinkkejä, niin nyt on luvassa sarja siitä miten me aiotaan hoitaa vastasyntyneen pukeminen talvella.

Tätä kirjoittaessani lämpömittari näyttää yli 20 astetta pakkasta, ei ole mikään kaikkein helpoin keli siis tämä aloittaa vauva-arkea. Kovasti toivomme että vähän lauhtuisi ennen kuin vauva syntyy, edes alle 10 pakkasasteeseen, niin uskaltaisi hyvillä mielin siinä parin viikon iässä alkaa sitten totuttelemaan vauvan kanssa ulkoiluun. Ollaan varauduttu talvisäihin muutamilla erilaisilla vaihtoehdoilla, ja uskon että vauva pysyy lämpimänä tulevina kuukausina, oli keli mikä hyvänsä.

Vauvan kanssa aion suosia kerrospukeutumista, kuten tyttöjenkin kanssa vauva-aikana ja nykyäänkin suositaan. Ensin sisävaatekerros, siihen väliin asteiden mukaan joko collegea tai villaa, ja sen jälkeen toppahaalari ja tietenkin lämpöpussi vaunuihin. Myös turvakaukaloon meillä on oma kaukalolämpöpussi, joka sopii myös rattaissa käytettäväksi vähän lämpimämmillä keleillä. Vaunujen lämpöpussista* (saatu) tein oman postauksensa pari viikkoa sitten, mutta se on siis tosiaan uskomattoman lämmin ja hyvä, ja saattaa olla että nollakelillä vauva pärjää siellä hyvin pelkässä villahaalarissa.

Sisävaatekerroksen päälle mulla on tällä hetkellä siis Gugguun 62-kokoinen collegehaalari, joka on kyllä sen verran napakka kooltaan että hihat ja lahkeen resorit käärittynä pääsee varmasti käyttöön jo 56-koon aikoihin. Tämä yli-ihana collegehaalari oli yksi mun ekoja vaateostoksia vauvalle, se on vain niin söpö. Lisäksi on Name itin villahaalari koossa 50/56, joka on valmistettu eettisesti tuotetusta villasta ja joka on ihanan lämmin ja pehmeä.

Jalkaan vauva saa mun mummun aikoinaan Tiaralle neulomat villasukat, jotka ovat aivan minikokoiset ja suloiset. Myös seuraavaan kokoon löytyy onneksi mummun neulomat villasukat vaikka hän ei nykypäivänä enää osaakaan alzheimerin vuoksi neuloa. Mutta mummun sukat on parhaat! Sormien suojaksi mulla on puuvillatumppuja, mutta kunnon lapaset pitäisi vielä ostaa. Huomasin tässä tähän postaukseen kuvia ottaessani että sellaiset puuttuu, aiemmin ei ole jotenkin tullut mieleenkään.

Vauva saa päähänsä Johan ohuen ja pehmeän, eettisesti tuotetusta villasta valmistetun, merinovillalakin joka on vastasyntyneen päähän juuri sopiva. Lisäksi on sitten Gugguun merinovillapipo tuplatupsuilla, joka on tosin varmaankin sopiva sitten kun vauvalla on muutama viikko lisää ikää. Onneksi tuohon välivaiheeseen löytyy vauvan tulevan kummitädin neuloma ihana villapipo myös, joka on varmasti vastasyntyneelle myös juuri sopiva.

Kakkoskerroksen päälle tulee sitten tuo ihan liian söpö vaaleanpunainen toppahaalari, jonka ostin Reimalta koossa 50/56. Siis mä en ole mikään vaaleanpunaisen ja hörselön ystävä enää näin kolmannen tytön kohdalla, mutta jokin tuossa Naava-haalarissa vaan kolahti muhun ja lujaa, ja se oli ihan pakko ostaa. On se vaan niin ihana ja herkku! Meillä on kaikki muuten aika harmaata ja neutraalia niin ihan hauskaa että on tuollainen leivosmainen väripilkkukin. Haalarissa on käännettävät lahkeet ja hihat, eli ei tarvitse erillisiä tumppuja vaan vauvan raajat ovat suojassa kylmältä haalarissa itsessään.

Näissä kuvissa näkyy siis myös meidän harmaa kaukalolämpöpussi joka saatiin vauvalle joululahjaksi mun äidiltä. Se on Kaiser Babyn Hoody, ja se on kyllä ihan syötävän söpö. Lämpöpussin hupun saa kiristettyä suojaamaan vauvaa tuulelta ja pussi on tosi lämmin. Harmaameleerattu kuosi sopii ihanasti myös meidän Cybexin Priam-vaunuihin, sillä nekin ovat harmaat. Kaukalolämpöpussi tämä on siksi, että onnistuu kiinnitys sekä 3- että 5-pistevaljailla. Nykyäänhän juuri suositellaan, että vauva ei autossa ole haalari päällä ja valjaat sen päällä, vaan nimenomaan ohuemmissa vaatteissa lämpöpussissa, ja valjaat sen pussin läpi kiinni. Näin vauva on tiukemmin kiinni istuimessaan mikäli jotain sattuu.

Uskon että kunhan tumput on hommattu, niin selvitään näillä varusteilla oikein hyvin välikauteen asti. Zeldan jäljiltä on tallessa vielä Reiman 62/68 -kokoinen baby toppahaalari myös, että jos tuo vaaleanpunainen jää pieneksi nopeasti niin vaihtoehto löytyy kyllä. Ja ensi syksyllekin on hommattuna jo toppahaalari, jonka tosin ostin käytettynä sukulaisperheeltä kun se oli niin söpö.

Välikausivaatteita en ole vielä hommannut vauvalle yhtään kun ajattelin että odotan kevään uusia mallistoja ensin, kohtahan niitä alkaa putkahtelemaan. Mutta tosiaan jos nyt näillä pärjättäisiin pakkasten yli niin olisi aika hyvä!

Ihanaa loppiaista kaikille!

Millaisia ulkovarusteita teillä on ollut talvivauvalla/on hommattuna tulevalle talvivauvalle?

Täällä sitä ollaan, loppumetreillä. Tämä raskaus on edennyt ihan hurjaa tahtia, ja on vaikea ymmärtää että olen jo näin pitkällä. Mutta joka päivä se konkretisoituu enemmän ja enemmän. Uusia suunnitelmia tehdessä on pitänyt ottaa huomioon mitä viikkoja jo eletään, ja monen kaverinkin kanssa kun ollaan nähty niin lähtiessä ollaan sitten sovittu että ”Nähdään seuraavan kerran sitten kun vauva on jo syntynyt!”. Siis apua, liian todellista! Samalla kuitenkin niin epätodellista, kun ei mulla yhtään ole sellainen olo että esim. kolmen tai neljän viikon päästä meillä olisi vauva.

Muuton aikaan kiusanneet supistukset ovat helpottaneet, tai oikeastaan kadonneet kokonaan. Tällä viikolla olen uskaltanut aivan rauhassa jo siivoilla ja tyhjennellä tiskikonetta ja kävellä portaita normaalisti ylös ja alas – ja pah, mulla ei tule supistusta edes joka päivä. Eli saattaahan se hyvin olla että tämä tyyppi viihtyykin kohdussa reippaasti siskojansa pidempään, tai sitten ei. Tiaran odotusaikana koin ensimmäisen supistukseni ikinä viikolla 34+3, ja siitä ei sitten kauaa enää mennytkään että hän syntyi, vaikka tuota ennen mulla ei koskaan ollut ollut edes yhtäkään kivutonta harjoitussupistusta. Mutta saa nähdä, onhan tämä taas jännää seurata miten oma keho toimii tällä kertaa.

Kävin neuvolassa eilen, ja siellä oli kaikki oikein hyvin, juuri niinkuin pitääkin. Verenpaine oli edelleen matala ja muutkin arvot hyviä. Vauva on tosiaankin pää alaspäin pötsissä, mikä on myös hyvä. Toivottavasti hän ei sieltä enää käännykään. Tulostin jo itselleni HUSin Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lomakkeen, ja ajattelin neuvolahoitajan kehotuksesta pakata sen mukaan synnärille neuvolakortin väliin. Viimeksi mulla ei sellaista ollut ja pärjäsin ilmankin, mutta ajattelin että nyt olisi kiva kun se on mukana ja ei tarvitse sitten kesken synnyttämisen enää osata sanoa mitä toivoo.

 Neuvolan hoitajan kanssa juteltiin tulevasta synnytyksestä ja mun ajatuksista sen suhteen ja hän oli kyllä tosi rohkaiseva ja sanoi että mulla kuulostaa olevan selkeät sävelet ja hyvä ja luottavainen mieli tulevasta. Meillä on ollut sama hoitaja Tiaran raskausajalta asti, melkein kuusi vuotta siis jo ja se on kyllä ihanaa. On tuttu ihminen jonka kanssa jutella ja joka tuntee sekä mut että meidän perheen hyvin. Hänen kanssaan mulla on aina ollut hyvä mieli käydä neuvolassa eikä koskaan ole tarvinnut jännittää tai miettiä että uskaltaako kysyä jotain.

Mulla olisi jäljellä vielä yksi neuvolalääkärikerta ja yksi ultra jossa tsekataan vauvan koko ja tarjonta vielä varmuuden vuoksi. Varattiin myös yksi normaali neuvolakäynti vielä, mutta saattaa olla että se jää sitten käymättä kokonaan, kun oli niin myöhään vasta viikolla 38. Katsotaan, katsotaan. Nämä on niin jänniä hetkiä, jotenkin ei oikein tiedä miten päin olisi! Olisi niin helppoa kun tietäisi etukäteen milloin vauva syntyy,  mutta eihän sitä millään voi tietää, pitää vaan odottaa.

Ensi viikolla varmaankin pakkailen sitten sairaalakassin, kunhan olen saanut viikonloppua vauvan vaatteita pestyä. Ei olla nimittäin vielä pesty mitään! Sairaalakassista tulee sekä tekstiä että videota, kun molempia on toivottu.

Laitoin muuten kollaasiin kaikki kuvaamani mahat tästä raskaudesta, alkaen viikolta 15! Onhan tuo maha nyt kyllä ottanut jäätävän kasvuspurtin tässä loppua kohden. Naurattaa miten isolta maha tuntui jo puolivälin tienoilla, vaikka oikeastihan se oli aivan mini.

Ihanaa huomista loppiaista kaikille, nauttikaa mielettömän kauniista pakkassäästä, mä oon ainakin ihan fiiliksissä tuosta auringosta ja lumesta!

Eilen tuli täyteen raskausviikko 33, jes! Ollaan lomailtu kaikessa rauhassa, ja eilen saatiin myös yökylään meille Emilia, Topias ja lapset Turusta. Vietettiin ihana ilta, pojat kokkasivat hullun tortillabuffan meille ja pelattiin kaikkia mahdollisia lasten lautapelejä ja katsottiin leffaa. Ihanaa yhdessäoloa ja hengailua, ja lapset leikkivät niin kivasti yhdessä. Ihanaa kun on niin samanikäisiä lapsia jotka tykkäävät toistensa seurasta.

Mun äiti ja Armas lähtivät eilen aamulla kotiin, ja saatiin siis vieraita heti siihen perään. Tänään ajellaan Oton perheen mökille yhdeksi yöksi, ja huomenna tullaan takaisin viettämään uutta vuotta kotona toisen ystäväperheen kanssa. Aikamoisen touhun täyteinen loma siis, mutta vain kaikkea kivaa tekemistä. Ihanaa on ollut nähdä kaikkia ja hengailla yhdessä. Onneksi on vielä viikonlopun verran lomaa edessä.

Raskaus on ollut viime päivinä jotenkin aivan sivuosassa, lukuunottamatta vauvaa joka etenkin iltaisin liikkuu niin hulluna että häntä ei voi olla huomaamatta vaikka olisi toisella puolella huonetta. Maha hytkyy vimmatusti ja vauvan jalka näkyy aina ulospäin kun hän potkii. Olen nyt melko varma että hän on kiinnittynyt pää alaspäin, sillä olin ainakin tuntevani alkuviikon aleshoppailureissulla jäätävää painetta ja kipua pitkän aikaa siinä kohdassa johon pään pitäisi parkkeerata, ja sen jälkeen kaikki potkut ovat tuntuneet ylhäällä. Mulla ei koskaan ennen ole näkynyt vauvan jalkapohjaa tai jalan muotoa kunnolla ulospäin mutta nyt on! Se on ihan hullun näköistä ja tuntuista!

Maha raskausviikko 33+0<3

Maha on iso mutta ihana, vaikkakin nyt on alkanut tuntua että en enää hahmota sen kokoa ja meinaan kokoajan törmäillä joka paikkaan sen kanssa, hah! Olen voinut tosi hyvin ja siksi tuntuu niin uskomattomalta että raskaus on jo näin loppumetreillä. Parasta!

Vauvan oma nurkkaus on jo melkein valmiina, joten se on yksi ensimmäisiä juttuja joita esittelen ensi vuoden puolella. Nyt mulla alkaa olla kiire pakata mökkireissua varten, joten alan laittamaan kamoja kasaan. Huomenna ilmestyy vuoden viimeinen postaus, perinteinen katsaus vuoteen 2016 joka on ollut aika vaihe- ja tapahtumarikas.

Ihanaa päivää kaikille <3

Kun takana on kaksi hyvin erilaista vauva-aikaa kahden hyvin erilaisen vauvan kanssa, ja kolmas tulossa, mä olen jo varautunut siihen että en välttämättä ollenkaan tiedä mikä meitä odottaa. Kaikki lapset kun ovat erilaisia, ja mitään ei voi yleistää. Siksi aion suhtautua tulevaan vauvavuoteen avoimin mielin, ja ottaa vastaan tulevan tyypin juuri sellaisena kuin hän on, ilman mitään odotuksia.

Ensimmäisellä kerralla mä pelkäsin etukäteen, että meille tulee vauva joka ei halua nukkua ollenkaan ja että koko muu elämä menee tauolle vuosiksi koska vauva-arki on niin haastavaa. Kaikki meni aivan päinvastoin, saimme maailman tyytyväisimmän vauvan joka alkoi alusta asti nukkumaan hyvin ja söi säännöllisesti, ja vauva-arki oli helpompaa kuin koskaan osasin edes haaveilla. Pelkäsin siis aivan turhaan. Vetelin koko vauva-ajan menemään nuoren äidin itsevarmuudella, enkä epäröinyt itseäni hetkeäkään. Ajattelin että koska meillä on niin tyytyväinen lapsi, mä olen riittävän hyvä äiti ja ei ole mitään hätää.

Toisella kertaa osasin odottaa että tyyppi ei välttämättä ole ihan yhtä kova nukkumaan kuin ensimmäinen, mutta en silti tiennyt mikä meitä odotti. 20 minuutin pätkissä ja hyvin vähän nukkuva vauva ei ainakaan ollut ihan sitä mihin olin varautunut. Koin myös valtavasti syyllisyyden tunteita ensimmäisen vauva-ajan helppoudesta ja kyseenalaistin koko siihenastisen äitiyteni. Olinko voinut muka olla hyvä äiti, jos vauvan kanssa kerran oli niin helppoa ja mukavaa ekalla kerralla? Vai kuuluiko äitiyden olla täynnä vastoinkäymisiä, valvomista ja omituisia termejä?

Toisen vauvavuoden aikana mä syyllistyin ihan kaikesta, ja piiskasin itseäni tekemään kaiken vaikeimman kautta. Luin kirjakaupalla kiintymysvanhemmuudesta, imetyksestä, perhepedistä ja oikeastaan ihan kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä. Pelkäsin jatkuvasti etten ole tarpeeksi hyvä, ja jopa ehkä vähän omin vauvan itselleni. Ajattelin että minun yksin täytyy hoitaa kaikki että olen hyvä äiti, vaikka se ei niin todellakaan mene.

Nyt kolmannella kerralla olen kannustanut itseäni ottamaan mallia siitä nuoresta esikoisen äidistä Iinasta, joka ajatteli tekevänsä kaiken ihan oikein.  Joka ei osannut syyllistyä, ja joka vähän tuhahteli sellaisille himopaasaajille joiden elämään ei mahtunut muuta kuin vauvavuosi. Vaikka aion uppoutua vauvaan ihan täysillä ja nauttia kaikesta vauva-aikaan liittyvästä, aion myös olla armollinen itselleni. Mun ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin, eikä mun tarvitse tehdä kaikkea vaikeimman kautta. Enemmänkin täytyy yrittää yhdessä Oton kanssa keksiä ratkaisuja, jotka tekevät vauva-ajasta mahdollisimman helppoa ja mukavaa ja nautinnollista.

Voin välillä mennä sieltä mistä aita on matalin. Ja sitten kun alkaa tuntua että ajatuksissa on jo tilaa muullekin kuin vauvan tuoksulle, voin rohkeasti myös tehdä ja olla ja mennä eikä se tee musta huonoa vanhempaa. Isän kanssa vauva ei ole hoidossa ja me tullaan muutenkin Oton vanhempainvapaan ansiosta olemaan enemmän yhdessä kuin koskaan ennen. Meidän tukiverkko on turvallinen, hyvä ja ihana, ja myöskin vahvempi kuin aikaisemmin. Meidän ei ole pakko tehdä kaikkea yksin.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee. Kun on jo yli viisi vuotta saanut seurata itse kasvattamiensa mukuloiden kasvua, voi helpottuneena todeta että ei me varmasti ihan metsään olla menty. Molemmat tytöt ovat ihania tyyppejä, ja heistä huomaa kyllä että elämä on ollut ja on edelleenkin ihan mukavaa, turvallista ja rakkauden täyteistä. Ja sehän on kaikkein tärkeintä. Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.

Mä odotan niin innolla että saan olla äiti meidän kolmannelle pienelle ja tavata hänet <3