Huominen äitienpäivä laittoi mut pohtimaan omaa äitiyttäni jälleen kerran. Perinteisen syväluotaavan analyysin sijaan ajattelin kuitenkin tarkastella omaa äitiyttäni tällä kertaa vähän toisesta näkökulmasta. Nimittäin siitä, missä asioissa olen toiminut äitinä toisin, kuin etukäteen ajattelin. Meillä kaikilla äideillä varmasti on joku periaate, joku olettamus, joku juttu jonka aikoo äitinä tehdä tietyllä tavalla etukäteen. Mulla oli montakin, monen monta ajatusta ja periaatetta, joista olin ennen varsinaista äitiyttä tosi varma.

Mä haaveilin äitiydestä ihan pikkutytöstä asti. Mietin omaa äitiyttäni melko usein jo lapsena, millainen äiti tulisin olemaan ja millaisia mun lapset olisivat. Haaveilin neljästä lapsesta, seurasin julkkisäitejä lehdistä ja muodostin kuvaa äitiydestä lähipiirini äitien perusteella. Niiden pohjalta ehkä loin sellaiset omat ihanneäitiyden periaatteet, joiden mukaan mulla oli vankka aikomus toimia. Nyt mä kerron teille mitä kaikkia ajatuksia  ja periaatteita mulla etukäteen oli, jotka kuitenkin kumosin oikeasti äidiksi tultuani. Antakaa vähän armoa, olin tosi nuori kun musta tuli äiti. Olin siis aika periaatteellinen ennen äitiyttä, nuorena ainakin mulle asiat olivat paljon enemmän joko niin tai näin, kun taas nykyään näen mieluusti ne kaikki harmaan sävyt mustan ja valkoisen välissä.

1. Laitan lapset päiväkotiin viimeistään 1,5-vuotiaana.

Olin ihan varma tästä etukäteen, sillä ajattelin haluavani aikuisena ”palata töihin” melko nopeasti äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen, kuten niin moni äiti mun lähipiirissäkin teki. Meidän tarina meni vähän toisella tavalla kuten tiedätte, ja kuopuksen ja esikoisen pienen ikäeron vuoksi meidän esikoinen oli kotona jopa 3,5-vuotiaaksi ennen kuin aloitti päivähoidon. Eikä mulla ollut työpaikkaa mihin palata, vaan lasten päiväkotiura alkoi kun sain ihan uusia töitä startupissa vuonna 2015. Sitä ennen esikoinen kävi kyllä pari kertaa viikossa metsäkerhossa 2,5-vuotiaasta asti. Keskimmäinen ja kuopus ovat molemmat menneet päiväkotiin siinä n. 2-vuotiaana, toinen kuukautta vaille ja toinen kuukautta yli 2-vuotiaana. En koe edelleenkään, että siinä olisi mitään huonoa, että päiväkodin aloittaa vaikka 1-vuotiaana, mutta meillä vaan asiat menivät eri tavalla kuin etukäteen ajattelin.

2. Lapset nukkuvat alusta asti omassa sängyssä.

Esikoisen kanssa pidin tästä vankasti kiinni ja hän nukkuikin ihan alusta asti omassa sängyssä tosi hyvin. Keskimmäinen ja kuopus sen sijaan nukkuivat lähes koko vauvavuotensa meidän välissä ja sekin oli maailman parasta. Tähän vaikutti eniten se, että esikoisen kanssa imetys ei onnistunut ja nuorempien kanssa taas onnistui. Perhepeti oli yksinkertaisesti se vaihtoehto, jonka ansiosta meidän koko perhe sai imetysaikana eniten nukuttua ja siksi koettiin se hyväksi. Esikoinen nukkui jo reilusti alle puolivuotiaana yli 8h pätkiä unta, joten hänen kanssa oli helppoa pitää kiinni omassa sängyssä nukkumisesta, kun ei tarvinnut paljoa yöllä heräillä ja nousta. Tämä oli mulle todella sellainen juttu, josta aioin pitää kiinni ja ajattelin, etten koskaan voisi nukkua vauvan vieressä. Toisin kuitenkin kävi.

3. Opetan lapseni syömään tuttia, ettei mun tarvitse olla tuttina.

En koskaan ollut kuullutkaan, että tutti ei olisi kelvannut jollekin lapselle, ennen kuin meidän keskimmäinen ei huolinut tuttia. Ajattelin, että se on vanhempien valinta, että vauva ei syö tuttia vain jos vanhemmat eivät halua antaa tuttia. Sitten mulle selvisi, että monikaan vauva ei huoli tuttia, eikä oltu todellakaan mitenkään spesiaaleja. Vaikka kuinka yritin periaatteeni mukaisesti opettaa, hän ei tuttia huolinut. Eikä huolinut meidän kuopuskaan, häntä tosin en parin tarjoamisen jälkeen myöskään jaksanut yrittää opettaa. Molemmat olivat aika paljon rinnalla vauvavuoden aikana ja mä päädyin olemaan juuri se tutti, joka olin vakaasti päättänyt olla olematta.

Ekalla kerralla se tuntui tosi sitovalta alkuun, mutta pikkuhiljaa siihen tottui ja opin nauttimaan niistä ihanista hetkistä, kun vauva oli lähellä. Kuopuksen kanssa jopa odotin sitä tosi paljon etukäteen. Etukäteen oli niin helppo ajatella mustavalkoisesti, että voi niitä äitiraukkoja, jotka eivät pääse mihinkään kun vauva on vaan kiinni tississä. Ajattelin, että se on oikeasti vaan sitä tuttina olemista. Mutta sitten kun itse koin sen ihanan maagisen yhteyden ja läheisyyden imettäessä, en todellakaan ajatellut enää niin. Se oli niin paljon muutakin kuin vain sitä. Ajattelin, että se oli maailman paras ja ihanin juttu, että sain pitää vauvaa mun lähellä. Se aika on niin älyttömän lyhyt ohikiitävä hetki vain.

4. Annan vauvan yökylään jo pienenä.

Ja sitten en antanutkaan. Olin ihan varma siitä, että mä haluan aina antaa omat lapseni yökylään jo pienestä asti, koska on hyvä, että lapsilla on muitakin läheisiä aikuisia kuin vain vanhemmat. Ja onhan se, ihan super hyvä olla muitakin turvallisia aikuisia elämässä. Mutta sitten kun lapset syntyivät, en raaskinutkaan antaa heitä yökylään. Keskimmäisen ja kuopuksen kanssa se ei edes ollut mahdollistakaan imetyksen vuoksi, koska kumpikaan ei tutin lisäksi syönyt myöskään tuttipulloa. Mutta eihän se mitään haittaa. Nämä 7,5 vuotta äitinä ovat myös opettaneet, että sillä ettei yökyläile pikkuvauvana ei ole mitään (ainakaan negatiivista) vaikutusta siihen, onko lapsen elämässä muita turvallisia aikuisia vanhempien lisäksi.

5. Lähetän lapset yksin kauppaan ja asioille samassa iässä kun sain itse mennä lapsena.

Mä kävin jo 5-vuotiaana hyvinkin Ruoholahden metroaseman marketissa ostoksilla. Äiti pyysi tuomaan maitoa tai leipää tai mitä milloinkin. Reippaasti menin kauppaan ja jos en johonkin yltänyt, pyysin apua myyjältä tai muilta asiakkailta. Kaikki sujui aina hyvin, eikä siinä ollut mitään kummallista. Meidän lapsista kukaan ei ole vielä käynyt yksin kaupassa, vaikka esikoinen on pian 8v. Ollaan kyllä harjoiteltu esim. ostosten tekemistä niin, että olen itse ollut mukana kaupassa, mutta lapset ovat saaneet asioida kassalla. Mutta vielä ei olla lähetetty yksin kauppaan. En tiedä edes miksi meillä on mennyt näin, se ei oikeastaan ole ollut edes mikään tietoinen päätös. Niin on vain käynyt. En koe, että tässä olisi vielä mitään kiirettä, mutta kyllä varmaan päästäisin jo lapsen kauppaan jos hän itse pyytäisi. Varmasti siellä kaupassa oppii käymään kyllä, vaikka menisikin vähän myöhemmin.

Mua vähän naurattaa lukea näitä mun omia periaatteita näin jälkeenpäin. Ei siksi, että niissä olisi mitään pahaa, vaan siksi, koska mulla oli niin selkeä tiukka kuva päässä siitä, millainen äiti musta tulee. Monessa asiassa olenkin juuri sellainen kuin ajattelin, mutta moni melko isokin asia on mennyt ihan toisella tavalla. Olen iloinen siitä, että en kynsin hampain pitänyt kiinni periaatteista, vaan otin vastaan sen mitä eteen tuli ja toimin sen pohjalta mikä tuntui milloinkin parhaalta. Nämä 7,5 vuotta äitinä ovat opettaneet myös sen, että ei tarvitse kiirehtiä. Ei ensimmäisiä kokemuksia, ei uusien asioiden opettamista, ei mitään. Aika menee jo itsessään niin pirun nopeasti lasten kanssa, että en todella halua kiirehtiä yhtään enempää.

Missä asioissa te olette toimineet vanhempana toisin, kuin etukäteen ajattelitte? Ja teille, jotka ette ole vanhempia, onko teillä jotain periaatteita, joiden mukaan haluaisitte mahdollisesti vanhempana toimia?

Heräsin: klo 7.30 ja menin suihkuun. Mun rytmi on hieman myöhäistynyt siitä aiemmasta aamuseiskasta ja herätään yleensä koko perhe nykyisin tasan kasilta. Tämä muutos tuli kellojen siirron yhteydessä tänä keväänä. Heräsin siis ihan yksin kellon soittoon klo 7.30 ja kävin rauhassa suihkussa.

Söin aamiaiseksi: kaksi leipää kurkulla, tomaatilla ja juustolla ja join ison lasin vettä ja kupillisen kahvia kauramaidolla.

Ajoin metrolla: keskustaan tapaamaan ystävääni Riikkaa. Oltiin sovittu klo 9.30 treffit PR-toimiston eteen, kun meidän piti mennä käymään pressipäivässä. Me pölhöt oltiin kuitenkin katsottu aika väärin ja se alkoikin vasta klo 11.00. Onneksi meillä oli myös toinen pressitilaisuus jonne piti mennä, joten käveltiin sitten Punavuoreen toiseen tilaisuuteen.

Ihastuin: Kaunis Veera -second hand -liikkeeseen, jonka ikkunoiden ohi käveltiin matkalla Balmuirille Riikan kanssa. Meidän piti mennä piipahtamaan siellä tilaisuuden jälkeen, mutta ei ehdittykään kun meillä meni niin paljon aikaa. Ihan pakko palata sinne joku päivä, mä ihastuin suunnilleen kaikkeen, mitä näyteikkunoista bongasin.

Söin lounasta: toisen PR-toimiston tilaisuudessa Riikan kanssa. Tarjolla oli salaatteja, makkaraa ja tapasjuttuja.

Kiiruhdin: kotiin, koska Otolla oli klo 13 alkaen koululla tilaisuus, johon hänen piti osallistua, ja tänään on meidän taaperon vapaapäivä. Tehtiin siis puoliltapäivin läpsystä vaihto ja Otto lähti koululle samalla kun mä tulin kotiin.

Ihmettelin: taaperon megapitkiä päiväunia. Olin varautunut siihen, että en saisi tehtyä juuri mitään työhommia sillä aikaa, kun Otto on koululla ja minä taaperon kanssa. Hän kun nukkuu yleensä n. 1,5h päikkärit vain. Tänään hän nukkui kuitenkin jopa kolme tuntia päiväunia ja mä kerkesin naputella oikein kunnolla.

Silitin: 6-vuotiaalle valkoiset culottes-farkut, jotka hän ehdottomasti halusi jalkaan. Ne on kyllä tosi coolit, voisin käyttää itsekin samanlaisia. Ne olivat aivan megaruttuiset pesun jäljiltä ja silitin niitä hyvän tovin.

Söin illalliseksi: ruokakaupan sushibuffasta ostettua sushia. Oltiin oikeasti ostamassa kaupasta vaan leipää nopeasti ohikulkumatkalla, mutta paikalla oli sushimaistattaja ja lapset halusivat sitten maistaa. Ja kun he olivat maistaneet lohi-tuorejuustomakeja, niitä oli ehdottomasti saatava ruuaksi tänään. Kaikki kolme herkuttelivat hyvällä halulla eri susheilla, kuten myös minä. Ihan mieletöntä edistystä kun nykyään monista monista eri kaupoista saa hyvää sushia. Muistan miten maailmaa mullistavia pakastesushipakkaukset olivat vuonna 2011 kun niitä ekan kerran löysin kaupasta. Aika pitkän tien on ruokakaupat kulkeneet siitä monessakin asiassa.

Ulkoiltiin: omalla pihalla ihanassa ilta-auringossa. Otto laittoi bObles-keinun paikoilleen vanhan vauvakeinun tilalle ja lapset olivat siitä innoissaan..

Pelasin: lasten kanssa jalkapalloa. Meidän taapero on todella kiinnostunut jalkapallosta ja ”pelataan” sitä melkein joka ilta. Pitäisi varmaan ostaa hänelle ihan oikea harjoitusjalkapallo pehmoisen vauvojen muumipallon sijaan. Toisaalta, pehmopallo on ihanan turvallinen ja sillä voi pelata omassa olkkarissakin.

Mua odotti kotiovella: ihana kukkalähetys blogisynttäreiden kunniaksi. Tuli kyllä niin hyvä mieli yllätyksestä!

Hain postista: uudet henkkarit itselleni. Henkilökortti vanheni tänä keväänä, kun meidän häistä (ja sukunimen vaihdosta) tuli kuluneeksi se viisi vuotta. Vitsi miten eri näköiseltä mä näytän nyt verrattuna viiden vuoden takaiseen kuvaan. Ainakin silmämeikin määrä on vähentynyt n. 90%.

Ilahduin: kun luin kaupunkikirjasto Oodin eteen rakennettavasta leikkipuistosta. Se kuulostaa ihan mielettömän ihanalta paikalta, jonne todellakin haluan lasten kanssa mennä. Puisto valmistuu uutisten mukaan kesäkuun aikana, joten sinne pääsee leikkimään jo pian.

Kävelin: askelmittarin mukaan 12 500 askelta, eikä se (mun puhelin) ollut edes mun taskussa tai missään lähettyvillä silloin kun pelasin jalkapalloa sisällä puoli tuntia tai silloin kun seisoin mun tietokoneen ääressä taaperon päiväuniaikaan.

Aion vielä: katsoa Oton kanssa  vähän sarjoja ja tehdä iltapalaa. Rakastan meidän rauhallisia sohvaperunailtoja.

Mikä teitä on ilahduttanut tänään? Mikä on yllättänyt? Mitä olette tehneet?

Tänään on blogisynttärit ja vuosia on mittarissa tasan K A H D E K S A N! What! Vastahan me juhlittiin 7v-synttäreitä ja käytiin äkkiä nappaamassa Oton kanssa illalla kuvat postausta varten vuosi sitten. Muistan, kuinka taapero ei yhtään viihtynyt rattaissa, vaan hän halusi olla Oton sylissä samalla, kun Otto otti musta muutaman hassun kuvan postausta varten. Hän halusi innokkaana 1-vuotiaana myös osallistua kuvaukseen painelemalla kameran nappuloita.

Tänään me otettiin nämä kuvat kaikessa rauhassa työpäivän aikana, sillä aikaa kun taapero oli hoidossa keskimmäisen kanssa ja esikoinen koulussa. Nämä meidän rauhalliset kahdenkeskiset työ-ja koulupäivät ovat yksi hienoimpia asioita, joita tämä blogi on meidän perheelle mahdollistanut. Vähintään yhtä hienoa on se, että pystytään tarjoamaan lapsille ylimääräisiä vapaapäiviä päiväkodista joka viikko, sekä pitkä 10 viikon kesäloma jo monetta vuotta putkeen. Me ollaan saatu aimo annos joustoa lapsiperhearkeen näinä vuosina blogin ansiosta.

 Yrittäjän vapaus ja jousto perhearjessa on yksi niistä asioista, joista olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen joka päivä.

Näiden kahdeksan vuoden aikana on miljoona huvittavaa muistoa tilanteista, jotka eivät ole menneet ihan putkeen. Hetkiä kun on tuntunut, että miksi mä edes yritän, hetkiä kun on naurettu vedet silmissä ja hetkiä kun on itketty sitä, että ei pysty kaikkeen mihin haluaisi. Eniten on kuitenkin muistoja kasvusta, kovasta työstä ja siitä pitkästä matkasta, minkä olen ajatuksissani käynyt läpi näitä tuhansia ja taas tuhansia rivejä kirjoittaessani.

Blogi- ja somemaailma on edelleen niin tuore, että joka vuosi monilla osa-alueilla tapahtuu suuria muutoksia. Ehkä kaikkein ilahduttavin muutos on kuluneen vuoden aikana ollut se, miten paljon vuorovaikutus teidän kanssa on lisääntynyt IG Storiesin ansiosta. Se on tarjonnut todella paljon työkaluja teidän kuulemiseen ja teidän kanssa on käyty siellä ihan älyttömän mielenkiintoista keskustelua ja ajatusten vaihtoa.

Mun sydäntä lämmittää se, että olen saanut teiltä pitkiä viestejä ja videoita, joissa olette kertoneet siitä, mitä mun tekstit on teille merkinneet. Tuntuu hienolta kuulla, että moni on saanut arvokasta vertaistukea tilanteeseen, jonka kanssa on aiemmin kokenut olevansa aivan yksin. Olen jutellut muiden kanssa, jotka eivät myöskään ole tavanneet isäänsä koskaan, kuten en minäkään. Olen jutellut muiden kanssa, jotka tasan tietävät millaista on olla masentuneen läheinen. Olen jutellut muiden kanssa, joiden vanhempi on sairastunut vakavasti ja he ovat ottaneet paljon vastuuta perheestä jo nuorena. Jos se on ollut arvokasta vertaistukea teille, niin se todella on ollut sitä myös minulle itselleni. On ollut ihan älyttömän hienoa huomata, että minäkään en ole yksin. On muitakin, jotka tietävät tasan miltä musta tuntuu. Se on ihan korvaamatonta.

Vaikka on mieletöntä antaa ja saada vertaistukea tällaisissa elämän suurissa käänteissä, vähintään yhtä hienoa ja arvokasta mulle on ollut saada palautetta siitä, millainen vaikutus mun teksteillä on ollut joidenkin arkeen tai vanhemmuuteen. Kuten olen jo monien vuosien ajan ajatellut, mun suurin toive ja tavoite kaikella mitä teen, on muuttaa suhtautumista lapsiperheisiin ja perhearkeen positiivisemmaksi. Niin perheiden itsensä kuin muidenkin. Näiden vuosien aikana olen saanut satoja ellen tuhansiakin kommentteja ja viestejä, joissa on jaettu omia kokemuksia siitä, millaista inspiraatiota täältä on saanut omaan elämään tai vanhemmuuteen. Se on niin hienoa, että mä melkein halkean. Jokainen viesti jonka saan, on mulle arvokas ja mua monesti itkettää ajatella miten onnekas olen, kun olen saanut jutella niin monen teidän kanssa.

Kysyin teiltä eilen, mikä oli ensimmäinen postaus, jonka luitte mun blogista. Täällä blogissa ja Instagram storiesin puolella sain yhteensä monta sataa vastausta muistoista. Se merkitsi mulle aivan älyttömästi ja teidän muistoja lukiessani mä tirautin kyyneleitä useampaan kertaan. Niin monta ihanaa muistoa tuli mullekin pintaan. Osa on päätynyt tänne arkisten ajatusten kautta, osa Oton blogista, osa niistä elämän suurista käännekohdista. Ilahduttavan ja itkettävän ihanan iso osa teistä on kuitenkin seurannut blogia jopa ensimmäisestä tekstistä lähtien. Moni on kasvanut lapsesta aikuiseksi samalla, kun on lukenut näitä mun postauksia. Se, että omasta kasvusta ja muutoksesta huolimatta te olette pysyneet matkassa kaikki nämä vuodet, on ihan mieletöntä.

Mun suurin toive on, että pystyn jatkamaan samaan tapaan kuin nämä kuluneet vuodet hamaan tulevaisuuteen asti. Toivon, että pystyn uudistumaan ja kehittymään. Toivon, etten muutu muinaisjäänteeksi historiasta, vaan pysyn relevanttina vielä viiden vuoden päästä, vaikka kaikki alalla muuttuisi. Haluan pysyä mukana. Ja mä toivon, että te pysytte mun mukana. Te innostatte ja inspiroitte mua joka päivä ja teidän ansiosta olen oppinut ihan älyttömän paljon kaikesta. Elämästä, vanhemmuudesta, rakkaudesta, kirjoittamisesta, surusta, lapsista, erilaisuudesta, itsensä hyväksymisestä ja kieliopista, heh. Ikinä en tule valmiiksi vaan joka päivä mun täytyy kehittyä lisää.

Maailman parasta synttäripäivää mun 8-vuotiaalle blogille ja maailman suurin kiitos teille kaikille <3

Jokavuotisen synttäriperinteen mukaan, esitän toiveen, että kertoisitte itsestänne tänne kommenttiboksiin.  Sana on vapaa! Jos haluatte niin kertokaa kommenttiboksiin keitä olette, kauanko olette lukeneet mun blogia ja miten  olette löytäneet tienne tänne, sekä voitte halutessanne esittää postaustoiveita jos sellaisia on.  Kiitos että olette täällä, uudet ja vanhat huipputyypit <3 

Kun viime kuussa julkaisin uudet asukuvat vuoden takaisesta gaala-asustani, sain postaustoiveen, että voisinko esitellä kaikki mun gaala-asut tähän asti! Ja mä innostuin ideasta, koska vitsi miten hauskaa oli käydä läpi näitä asukuvia, joista yhdet on jopa melkein kuuden vuoden takaa. Miten valtavan muutoksen olen käynyt läpi ja miten jossain vaiheessa hukkasin oman tyylini aivan täysin ja sitten taas löysin (onneksi) uudelleen.

Tässä tulee siis täyslaidallinen gaala-asuja vuodesta 2013 alkaen, joka oli ensimmäinen vuosi ikinä kun olin missään gaalassa ehdolla. Siitä lähtien olen ollut ehdolla (ja gaalassa) joka vuosi paitsi vuonna 2017, jolloin vietin äitiysvapaata kotona meidän pienen kuopuksen kanssa. Ja tietty tänä vuonna en ainakaan toistaiseksi ole ollut missään ehdolla. Tänä vuonna ei blogigaalaa ole ainakaan vielä järjestetty. Sitä ei tiedä mitä syksy tuo tullessaan, vai onko blogigaalojen aika jo ohi? Joinakin vuosina oli parhaimmillaan jopa kolme blogigaalaa.

Aloitetaan aivan alusta, eli vuodesta 2013. Te niin tulette huomaamaan sen vuoden, kun olin aivan hukassa ja voin siitä muutaman rivin kirjoitella enemmänkin, että miksi näin kävi. Mutta nyt ensin, se ihan ensimmäinen asu.

2013 Indiedays Inspiration Blog Awards

Ensimmäinen gaalani ikinä, aivan jäätävä asukriisi ja ahdistus! Pukukoodina oli ”inspiration” ja gaalanoviisina se oli mulle tosi epämääräinen, en oikeasti tiennyt yhtään mitä laittaisin päälle. Muistan kun seikkailin meille gaalan vuoksi lapsia hoitamaan tulleen äitini ja meidän tyttöjen kanssa silloin ympäri keskustaa etsimässä ”sitä oikeaa” mekkoa ja lopulta löysin tämän mustan mekon Gina Tricotista. Vaikka en todella pukisi noita kenkiä tuon mekon kanssa enää ja puku voisi muutenkin istua vähän paremmin, olen suht tyytyväinen tähän ensimmäiseen gaala-asuun. Hätätapauksessa voisin pukea sen päälleni vaikka vielä tänäkin päivänä.

2014 Aussie Blog Awards

Mulle oli aivan älyttömän suuri kunnia olla Aussie Blog Awardseissa ehdolla ja silloin tulin vielä yleisöäänestyksessä toiseksi, mikä oli mulle ihan jäätävä ylläri! Olin silloin niin alkutaipaleella koko hommassa, että en olisi ikinä osannut kuvitella, että mut äänestettäisiin tokaksi, monen jo silloin ikuisuuden bloganneen konkarin kanssa samasta kategoriasta. Tämä puku on edelleen yksi mun suosikki-gaala-asuista ikinä. Tuo ihana punainen mekko on mulla edelleen kaapissa. Tilasin sen Zalandolta ja merkki oli Warehouse. Ostin silloin myös nämä mun mustat luottosandaletit, jotka ovat kulkeneet sen jälkeen niin monessa gaalassa mukana.

2014 Kevät Indiedays Inspiration Blog Awards

Tämä upea paljettimekko oli eka vaate ikinä, jonka lainasin PR-toimistolta. Zalandon ihana mekko osui silmiini jossain pressipäivässä ja pyysin sen lainaan. Tuntui muutenkin turhalta ostaa kaksi eri gaala-asua samassa kuussa, kun niille on niin vähän käyttöä. Gaalat olivat kuitenkin peräkkäisinä päivinä ja tiesin, että ei kukaan muukaan kyllä laittaisi samaa mekkoa peräkkäisinä päivinä päälle. Lainaaminen oli siispä tosi hyvä vaihtoehto. Myöhemmin samana keväänä sain tämän mallikappalemekon itselleni omaksi, kun se poistui lainakäytöstä ja se on mulle tosi rakas.

2014 Syksy Indiedays Inspiration Blog Awards

Tämän Guess by Marcianon neulosmekon lainasin myös PR-toimistolta gaalaa varten ja se oli ehkä samaan aikaan yksi upeimpia ja haastavimpia vaatteita, joka mulla oli ollut päällä! Mä kiinnitin mekon kaksipuoleisella ihoteipillä sivuilta, jotta se pysyisi hyvin päällä. Koko illan mua silti jännitti, miten mekko pysyy. Kyllä se onneksi pysyi, mutta muistelen myös, että sain silloin kommenttia blogiin, että hui kun mulla näkyy nänni läpi mekosta. Ei näkynyt ainakaan omaan silmään, mutta vaikka olisi näkynyt niin hui – mitä sitten? Nännit on ihan fine. Myös Moschinon paljettinen leopardilaukku oli lainassa gaalan ajan. Tästä gaalasta muistan päällimmäisenä sen, että olin niin älyttömän ylpeä Otosta, joka voitti silloin vuoden tulokkaan palkinnon omalla blogillaan. Mäkin tulin palkintosijalle omassa kategoriassani, mutta Ottoa mä kyllä juhlin koko illan. Se oli ihan huikea juttu.

2015 Kevät Inspiration Blog Awards

Keväällä 2015 ostin pitkästä aikaa gaala-asun itselleni, sillä ajattelin saman mekon menevän hyvin myös kesällä vaikka festariasuna. Festareille en kyllä mennyt, mutta muuten käytin mekkoa. Hapsuhelmainen mekko olikin H&M:n Coachella-mallistosta, kuten myös metalliväriset siirto”tatskat” jotka olivat silloin iso trendi. Mulla oli tämän mekon kanssa selässä sellainen joku metallivärinen kuvio. Samoihin aikoihin tämän gaalan kanssa kirjoitin myös TÄMÄN postauksen. Palasin tuohon postaukseen tänään monen vuoden tauon jälkeen ja vieläkin tuli oikein paha olo siitä, miten mun keho on ollut arvioinnin kohteena. Toki se on sitä nykyäänkin, mutta pikkuhiljaa olen vuosien aikana oppinut kestämään sitä paremmin.

2015 Syksy The Blog Awards Finland

Syksyllä oli tiedossa taas kaksi gaalaa, joten halusin lainata ainakin toisen puvun. The Blog Awards Finland -blogigaalaan lainasin BCBG Max Azrian mielettömän upean haalarin, johon iskin silmäni mallinuken päällä PR-toimistolla. Se oli kertakaikkiaan niin mielettömän upea, mulla oli suorastaan taianomainen fiilis kun sain lähteä juhliin niin upeassa puvussa. Ja taas oli samat luottosandaletit jalassa, niitä on tosiaan kulutettu gaaloissa. Mä muistan kuinka olisin halunnut jotkut tosi upeat asukuvat vaikka keskustassa, mutta meillä ei ollut aikaa, sillä löysin puvun viime hetkellä vasta gaalapäivänä. En tietenkään tajunnut, että olisihan sen voinut vielä jälkeenpäin kuvata, vaan mentiin näillä matkalla napatuilla asuntovaunukuvilla sitten, hah. Näitä otettaessa oli jo kiire juhlapaikalle. Onneksi tässä vuosien varrella on tullut opittua edes jotain asukuvauksesta. 

2015 Syksy Inspiration Blog Awards

Syksyn 2015 Inspiration Blog Awardseissa oli halloweenin mukaisesti naamiaisteema ja meitä lähtikin aika sekalaisen näköinen sakki sinne tämän erään hotellin käytäviltä, seuruessa oli mukana mm. Joosef & Maria. Mutta me oltiin tällainen heppapariskunta Oton kanssa, Otto heppanaamarissaan ja mä pukeuduin yksisarviseksi. Silloin yksisarvistrendi ei ollut vielä niin valtava, eikä kertakaikkiaan MISSÄÄN ollut yksisarvisen sarvia myynnissä naamiaisasuksi. Niinpä mä ostin askartelumassaa ja muotoilin ja maalasin sekä koristelin itselleni glitterillä yksisarvisen sarven, jonka liimasin hiuspantaan hirveällä satsilla kuumaliimaa. Hepan korvat tein muka hiuksista, kun myöskään sellaisia ei löytynyt mistään. Kokeilin myös yksisarvistukkaa, kun värjäsin hiukset jollain pesussa pois lähtevällä vaaleanpunaisella sävyllä. Ihanan mekon tilasin Zalandolta ja kengät ostin samana syksynä Lontoosta. Tämä on kyllä ehdottomasti yksi mun omista suosikeista vuosien varrelta. Tässä gaalassa voitin yleisön suosikki kategorian ja se oli ihan mieletön fiilis, kun ihan ekaa kertaa mä oikeasti olin ykkössijalla. En meinannut uskoa todeksi.

2016 Kevät Inspiration Blog Awards

Tämä oli sitä aikaa kun mulla oli ekaa kertaa elämässäni ihan oikea ponitukka, eli violetit hiukset! Mä rakastin mun hiuksia, mutta koin niiden kanssa pukeutumisen tosi haastavaksi. Tämä sininen haalari oli mulla PR-toimistolta lainassa ja merkiltään se oli BCBGeneration, Zalandon valikoimista. Naurattaa muuten, että aika monessa mun gaala-asussa on ollut saman tyyppinen yläosa, vaikka muuten ovat olleet eri tyylisiä. Selkeästi tuo mesh-kangas yläosassa on vedonnut muhun monena vuonna. Näyttää se vieläkin mun silmään kivalta. Tykkäsin haalarista ihan älyttömästi ja tykkään edelleen, mutta en yhdistäisi itse näin jälkeenpäin tuohon tukkaan ehkä. Tai sitten voisin vaikka yhdistääkin. Ah on niin ihanan helppoa olla blondi tällä hetkellä, kun ei tarvitse miettiä värejä. Tätä muistutan itselleni aina, kun tulee ikävä pastellitukkaa. 

2016 Syksy Inspiration Blog Awards

Kuva: Henri Ilanen

TÄMÄ. Tämä on se gaalakuva, josta en tunnista itseäni. Tai koko mun ulkonäkö noihin aikoihin. Kolmannen raskauden keskivaiheilla mä hukkasin itseni ja oman tyylini ihan kokonaan. Tämä gaala oli seuraavana päivänä meidän muutosta tähän nykyiseen kotiin ja mulla oli meneillään raskausviikko 23 tai 24 muistaakseni. Mua supisteli koko gaalan ajan ihan valtavasti  ja kipeästikin. Pelkäsin koko gaalan ajan, että supistukset yltyvät liian koviksi, mutta onneksi eivät. Sain juuri ja juuri käveltyä lavalle noutamaan palkinnon, kun voitin vuoden Lifie -vaikuttajan palkinnon. Muistan tilanneeni itselleni kaksi mekkoa sovitukseen, joista toinen oli ihan erilainen ja olisin halunnut laittaa sen. Siinä oli kuitenkin niin vahva kemikaalien haju kun se tuli, että en voinut edes ottaa sitä ulos pussista hajuherkkyyksissäni ja palautin sen. Tämä toinen oli mun varavaihtoehto, joka ei livenä ollut yhtään sen näköinen kuin kuvissa. Mun oli kuitenkin pakko laittaa se, kun ei ollut muitakaan.

2018 Kevät Inspiration Blog Awards

Ja tässä tämä tänä keväänä kuvattu gaala-asu vuodelta 2018 (eri topilla ja laukulla). Tämä on näistä kaikista mun suurin suosikki, koska sekä bleiseri että housut ovat niin monikäyttöiset ja olleet mun yllä lukuisissa muissakin tilaisuuksissa yhdessä ja erikseen. Näissä myös arvatenkin näytän eniten itseltäni, kun ovat tuoreimmat kuvat. Onneksi löysin itseni ja oman tyylini uudelleen (vai pitäisikö sanoa jälleen?) raskauden jälkeen. En aio enää ikinä niitä hukata, mutta tuskinpa niin ajattelin myöskään vuonna 2016. Se vain tapahtui. Eniten siihen vaikutti silloin v. 2016 se, että kriiseilin itse muuttuvan vartaloni kanssa ja sen lisäksi sain kuulla jatkuvasti myös täällä kommentteja siitä, kuinka olin lihonut ja mun naama oli niin valtavan turvonnut. Mulla oli kertakaikkisen ruma olo ja se näkyi myös kuvista. En pystynyt kantamaan itseäni sillä itsevarmuudella, jolla nyt taas pystyn. Onpa ikävää myöntää, että ne kommentit menivät silloin ihon alle, mutta niin siinä kävi.

Toivon, että jos joskus vielä mun vartalo muuttuu, mä pystyn kantamaan sen silloinkin ylpeydellä ja tuntien itseni kauniiksi, koska mulla ei ole mitään syytä tuntea toisin, niinkuin ei kenelläkään muullakaan. Huh, menipä diipiksi. Mutta palataanpa itse aiheeseen, eli gaala-asuihin!

Mikä oli sun suosikki gaala-asu? Mistä pidit vähiten? Onko joku näistä asuista jäänyt sun mieleen?

Muistatteko vuosi sitten, kun mulla oli Indieplacen Inspiration blog awardseissa päällä valkoinen puku, jonka ostin Mangosta? Mä muistan! Se puku kolahti muhun saman tien, ja mulle tuli silloin ihan täysillä se fiilis, että ”TÄSSÄ SE ON!”. Silloin esittelin asun, mutta tosi moni toivoi parempia asukuvia. Kuvat gaala-asusta oli napattu ilta-auringossa vastavaloon kolmessa minuutissa kun odoteltiin taksia porukalla. Ei siis mitkään kovin optimaaliset kuvausolosuhteet. Lupasin silloin, että laitan ”mahdollisimman pian” uusia asukuvia, mutta aika tarkalleen vuosi siinä kesti, ennen kuin sain kunnolla kuvattua tämän asun.

Mä rakastan tätä valkoista pukua edelleen vähintään yhtä paljon kuin vuosi sitten tai ehkä jopa enemmän. Se on niin skarppi, mutta kuitenkin päällä niin mukava ja rento. Mistään ei kiristä eikä purista, ei tarvitse pelätä vilauttelua eikä tule kylmä. Se on vaan niiiiin ihana! Olen yhdistellyt bleiseriä muutaman kerran farkkujen kanssa ja se toimii tosi kivasti niinkin. Esimerkiksi Lapsimessuilla mulla oli tämä valkoinen bleiseri sekä vaaleansiniset farkut. Ja vastaavasti puvun housut taas menevät tosi nätisti topin kanssa ilmankin jakkua. Yhdessä ne ovat tosi juhlavat ja erikseen niitä voi pukea myös arkisemmin. Olen niin odottanut näitä lämpimiä ilmoja, jotka ovat ihan täydellisiä juuri tuon bleiserin yhdistelyyn ihan mihin tahansa.

Vaikka tuo viime vuotinen pastellivioletti tukka oli ihana, musta tuntuu vielä itsevarmemmalta nyt tässä mun vaaleassa tukassa tämän puvun kanssa. Violetti oli ihana, mutta vaalea on niin paljon helpompi yhdisteltävä, ei tarvitse miettiä, että sopiiko joku tietty väri sen kanssa vai ei. Kaikki sopii hyvin.

Mulla oli puvun kanssa viime vuonna pitsinen vanhan roosan värinen ”bralette” eli sellainen rintsikka-toppi. Tällä kertaa yhdistelin pukua vähän eri tavalla ja puin sen kanssa kukallisen valkoisen sifonkitopin, jonka ostin pari vuotta sitten juhannuksena. Tämä toppi sopii kevääseen ja kesään musta ihanasti kukkakuvion ansiosta, mutta pohjaväri on kuitenkin sama puhdas valkoinen kuin puvussa.

Viime vuonna yhdistin asuun mun punaisen Rebecca Minkoffin laukun, joka ei vielä silloin ollut alkanut tartuttaa väriä. Tällä kertaa mä yhdistin kokovalkoiseen pukuun mun Guccin laukun, joka sopi siihen mun mielestä vielä kivemmin. Laukku sopii upeasti myös mun viisi vuotta vanhoihin mustakultaisiin luottosandaletteihin, jotka mulla on ollut jalassa varmaan jokaisessa gaalassa, paitsi silloin kun olin raskaana. Silloin oli pakko laittaa matalammat korot. Muistan ikuisesti, kun voitin oman kategoriani ja hillittömästi supistellen kävelin lavalle vastaanottamaan palkintoa. Mua pelotti koko ajan, että synnytys käynnistyy reippaasti etuajassa, mutta onneksi ei.

Tänä vuonna Inspiration Blog Awardsia ei ole luvassa ainakaan nyt keväällä, enkä tiedä onko muitakaan blogigaaloja tulossa. Se on meidän bloggaajien ja muiden sometyyppien kannalta vähän harmi, tai ainakin mun mielestä, koska ne on niiiiiin kivoja tapahtumia ja on aina ihana tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Blogigaalat on juuri sellaisia tilaisuuksia, jotka keräävät ihmisiä yhteen pitkienkin välimatkojen takaa ja siksi ne ovat niin ihania. Ja onhan se nyt kutkuttavan jännittävää laittautua kerrankin oikeasti hienoksi ja seurata palkintojenjakotilaisuutta.

Bleiseri & Housut Mango | Laukku Gucci | Kengät ZARA | Korvakorut Gina Tricot 

Mulla on ollut suuri kunnia olla palkittavana monta kertaa teidän ansiosta ja olen siitä edelleenkin ihan älyttömän kiitollinen. Saapa nähdä tuleeko mitään blogi- tai somegaalaa enää Suomessa, vai onko niiden aika jo ohi? Ymmärrän kyllä tosi hyvin, että suuren gaalatilaisuuden järjestäminen on aivan valtava taloudellinen ponnistus järjestäjälle, enkä ihmettele, että niitä ei alkuvuosien huuman jälkeen ole enää järjestetty niin usein. Toivon kuitenkin tosi paljon, että joskus vielä saadaan jonkinlainen blogi- tai somegaala kokea. Länsinaapurissa ainakin Elle-Gala on pitänyt pintansa vuodesta toiseen.

Btw jos mietitte miksi mulla on kuvissa joko arskat tai silmät kiinni, vastaan migreeni. Aurinko on niin mielettömän kaunis ja ihana, mutta jos tuijottelen suoraan kirkkaassa auringonvalossa silmät paljaana, on seurauksena vähintäänkin migreenipäänsärky tai sitten aurallinen migreeni. Siksi kesäaikaan ulkona otetuissa kuvissa mulla hyvin harvoin on paljaat silmät auki.

Kysyn nyt uudelleen saman kuin vuosi sitten (parempien kuvien kera), mitä mieltä kokovalkoisesta, iskeekö teihin?