Bongasin Tickle Your Fancy -blogista Julia Toivolan alulle laittaman blogihaasteen rehellisistä arkisista kuulumisista. Mun mielestä idea oli tosi kiva, vaikka oma blogini tietysti muutenkin on arkisempi kuin ulkomaanmatkojen ja ammattikuvaajien upeiden otosten täyttämät blogit. Arkisuus on mun juttu ja tykkään siitä omassa blogissani, vaikka rakastan kyllä itse katsoa niitä upeita matkoja ja inspiroivia täydellisen kauniita kuviakin. Viime aikoina täällä on näkynyt juhlia ja ja Tukholman reissua, nähtävyyksiä ja asuja, vaaleja ja mielipiteitä. Paljon kaikkea ihanaa, mutta ajattelin, että olisi ehkä hauskaa kertoa pitkästä aikaa, mitä mulle kuuluu. Mitä mulle itselleni kuuluu juuri nyt, mitä päässä liikkuu juuri nyt, miltä musta tuntuu juuri nyt. Ja niin mä aion tehdä.

Mitä oikeasti kuuluu?

No ihan oikeasti, olen hoitanut kotona sisällä kaksi päivää kuumeista ja räkäistä taaperoa ja ollaan peruttu kaikki pääsiäisen suunnitelmat perjantain jälkeen. Mun paidassa on räkää, mulla on likainen tukka enkä ole meikannut kahteen päivään. Taapero on ymmärrettävästi ollut tosi tarvitseva ja me ollaan yritetty hoitaa häntä parhaamme mukaan, samalla kun ollaan järjestetty pääsiäismunajahtia sisällä isommille (johon taaperokin ehdottomasti halusi osallistua kuumeesta huolimatta). Ei olla grillattu, ei lähdetty ystävän synttärijuhliin Turkuun, eikä olla nautittu ihanasta auringosta ulkona. No isommat onneksi ovat olleet terveenä ja he ovat olleet aamusta iltaan ulkona molempina päivinä. Mutta me aikuiset ollaan kökötetty 2-vuotiaan kanssa sisätiloissa ja koitettu saada häntä viihtymään kurjasta olosta huolimatta. Ei ihan se pääsiäinen jota suunniteltiin, mutta ei onneksi mitään sen pahempaakaan. Joskus käy näin ja sille ei voi mitään.

Tänään sain kuitenkin tartuttua projektiin, joka mun on pitänyt aloittaa viimeiset 1,5 vuotta. Aina on vaan pitänyt ja pitänyt ja pitänyt, enkä ole saanut aikaiseksi. Kyseessä on asia, jota en koskaan ennen ole tehnyt, joten ensimmäisen askeleen ottaminen on tuntunut pelottavalta. Tänään kuitenkin olin jumissa sohvalla taaperon nukkuessa päikkäreitä mun kyljessä kiinni (enkä saanut liikkua) ja mä vihdoin sain aikaiseksi aloittaa. Siitä mulla on ihan älyttömän hyvä mieli. Se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin. Oikeastaan se oli tosi helppoa. Nyt täytyy vaan jatkaa samaan malliin.

Eli mitä mulle oikeasti kuuluu? Hyvää, ihan älyttömän hyvää. Jos suurin ongelma tällä hetkellä on yhden lapsen flunssa niin aika hyvin pyyhkii. On tosi kiitollinen olo, että kaikki on näin hyvin juuri nyt.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Kävin aiemmin tällä viikolla haastattelemassa seuraavaa ihanaa erilaista perhettä ja myös siitä mulle jäi älyttömän hyvä mieli. Tämä postaussarja on mun oma henkilökohtainen suosikki kaikesta, mitä olen tänne vuosien varrella kirjoittanut. Ihan mieletöntä saada tehdä sitä lisää pienen tauon jälkeen. Seuraava osa ilmestyy viikon kuluttua sunnuntaina!

Musta tuntuu edelleen, että olen ihan täynnä intoa ja inspiraatiota kirjoittamisen suhteen ja se on tosi ihana tunne. Se tekee työnteon tosi helpoksi. Ei ole sellaista tyhjän paperin syndroomaa, päin vastoin. Voisin naputella vaikka 24 tuntia putkeen, eikä silti loppuisi sanottava kesken. Mulla on juuri niin, että kun pääsen alkuun, ei jutusta ole tulla loppua.

Olen ollut parissa tosi mielenkiintoisessa tapaamisessa viime aikoina ja tulevien kuukausien aikana on tapahtumassa mulle itselleni tosi isoja ja mielenkiintoisia juttuja. En malta odottaa, että pääsen kertomaan niistä lisää. Oikeastaan tämän tekstin kirjoittaminen oli mulle itsellenikin hyvä herätys. Pohdiskelin aiemmin nimittäin tänään, että junnaankohan mä liian paikallaan tai jotain. Vasta nyt tässä kirjoittaessa tajusin, että moni asia joita on pitkään suunniteltu ja kehitelty on vihdoin pian tapahtumassa.

Töiden suhteen siis todella hyvä fiilis, niitä riittää ja intoa riittää itsellä. Tällä hetkellä työt ja vapaa-aika tuntuu olevan tosi hyvässä balanssissa, vaikka aina sitä työtä löytyisi tehtäväksi enemmän kuin on aikaa.

Parisuhde / perhe /ystävät?

Oton kanssa menee loistavasti. Meidän yhteiset työpäivät on parasta ikinä. Toisaalta nyt, kun yhteistä aikaa on vihdoinkin tarpeeksi, tuntuu myös helpommalta ottaa välillä omaa aikaa. Sekin on ihan parasta. Mulla on tulossa myös ihania juttuja ystävien kanssa tässä lähiaikoina, joita en malttaisi odottaa! Lasten kanssa menee hienosti myös tätä pientä flunssaa lukuunottamatta. Päivä päivältä sitä vaan hämmästelee, miten isoja lapset ovat jo, kaikki kolme. Vaikka pienimmäinen onkin vielä pieni, on hänenkin kanssaan elämä nykyään jo ihan erilaista kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Varsinkin nyt kun on lämmintä, eikä tarvitse enää miljoonia vaatekerroksia ulos, on kaikki helpompaa. Hän laittaa itse kengät jalkaan ja hatun päähän. Isompia ei juuri kotona näe ellei varta vasten tee jotain yhdessä, kun he ovat kaiken liikenevän ajan kavereiden kanssa ulkona.

Matkat?

Meillä on loppuvuodesta tulossa yksi reissu koko perheen kesken, mutta sitä ennen olisi tarkoitus tehdä joku vähän pienempi reissu joko kahdestaan Oton kanssa tai sitten yhdessä koko perhe. Lisäksi reissataan varmasti Ouluun ainakin pari kertaa lähikuukausina.

Harrastukset/Hyvinvointi?

Olen pitänyt kiinni siitä, että olen liikkunut ainakin 3 kertaa viikossa koko kevään. Se on mulle itselleni tosi iso juttu, että en ole repsahtanut, vaan olen pitänyt kiinni tästä tahdista. Olen yhdistellyt kävelyä, juoksua, joogaa, pilatesta ja kehonpainotreeniä. Ja tietty pitänyt hikisiä diskoja kotona lasten kanssa, ne on parasta treeniä.

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten mua inspiroi vahvat naiset, jotka sanovat ajatuksensa rohkeasti ääneen, ihana kevätaurinko joka mahdollistaa kivojen vaatteiden käytön, te mahtavat tyypit, joiden kanssa ollaan käyty ihan mielettömiä keskusteluita ja ajatuksenvaihtoja viime aikoina, sekä meidän lapset, joiden into ja ilo on parasta koko maailmassa. Vähiten inspiroi ehdottomuus, tahallinen ilkeys somessa ja pirujen maalaaminen seinille. Toivo, kannustus ja yhdessä tekemisen meininki on kultaa.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Syön tällä hetkellä tosi usein Food Market Herkun valmista kukkakaali shaker-salaattia lounaalla. Olen siihen aivan ihastunut, yhdellä viikolla söin sitä neljällä eri lounaalla. Apua! Arkiruuaksi laitetaan tällä hetkellä aika usein Härkis Currya, parsaa eri muodoissa ja kalaa.

Katson tietenkin Game Of Thronesia maanantaisin ja muina päivinä me katsotaan Netflixistä Dynastiaa, joka on ehkä loistavin saippuasarja ikinä. Niin hyvin tehty. Tarjoaa täydellisessä suhteessa ihan älyttömiä juonenkäänteitä, draamaa, voittoja suosikkihahmoille ja nopeaa etenemistä. Aina kun jakso loppuu niin tekisi mieli aloittaa uusi. Vaikka kyseessä on saippuasarja, se on vähän erilainen kuin joku Kauniit ja Rohkeat tai Salkkarit. Ja siis mulle se kertoo paljon sarjan tasosta, että Ottokin on koukussa tähän. Mä itse kun voin tuijotella vähän hömpempiäkin sarjoja, mutta Otto on hieman vaativampi sarjojen katsoja. Sitä ennen katsottiin Sex Education ja Workin’ moms.

Seuraavaksi aiotaan aloittaa After Life. Mä luen edelleen tällä hetkellä Suvi Ratisen Matkaystävää, joka on musta hirveän symppis ja kiinnostava. Sen jälkeen lukulistalla on seuraavaksi Camilla Läckbergin Kultahäkki ja vihdoin myös Michelle Obaman Minun tarinani. Kirjoille pitäisi oikeasti varata enemmän aikaa taas, mutta viime aikoina olen käyttänyt kaiken liikenevän ajan joko kirjoittamiseen tai sarjoihin. Pitäisi ottaa itselleni joku lukuhaaste nyt, koska mulla on niin monta kiinnostavaa kirjaa odottamassa lukemista!

Mitä odotan?

Odotan niitä työjuttuja, joista aiemmassa kohdassa mainitsin ja joista olen hurjan innoissani. Lisäksi odotan kaikkia sovittuja treffejä ystävien ja sukulaisten kanssa.

Olipa kivaa pitkästä aikaa puhua ihan vaan siitä, mitä mun päässä liikkuu just nyt. Ja nyt mä haluaisin kuulla mitä teille kuuluu just nyt! Mitä te syötte, luette ja katsotte? Mikä inspiroi teitä just nyt? Mitä odotatte? 

Mä kävin tänään haastattelemassa seuraavaa ihanaa erilaista perhettä, enkä voisi olla enempää innoissani siitä, että pääsen pian jakamaan heidän tarinan! Mä olin niin kaivannut tätä jo, koska tämä on mulle itselleni oikeasti siistein projekti jota olen ikinä saanut tehdä. Puin aamulla päälleni saman asun, jota olen oikeastaan käyttänyt melkein jokaisena tarpeeksi lämpimänä päivänä. Saman asun, joka mulla oli myös keskimmäisen synttäreillä sunnuntaina farkkutakkia lukuunottamatta. Haastattelun lisäksi olin tänään lounastapahtumassa Allas Seapoolilla, joten mulla piti olla siistit vaatteet.

Viime kesänä Rodokselta ostetut raidalliset culottes-housut ovat olleet yksi niistä vaatekappaleista, joita eniten kaipasin talven aikana. Näitä en osannut talvella käyttää, vaikka varmasti olisivat toimineet maihareiden ja sukkahousujen kanssa ihan hyvin. Mutta ei vaan tuntunut mulle sopivalta. Nyt kun mittari näyttää viittätoista ainakin jossain vaiheessa päivää, voi nämä hyvin jo pukea jalkaan. Nämä on varmasti mukavimmat ja rennoimmat ”siistit” housut jotka mä omistan. Mistään ei kiristä eikä purista ja tuntuvat hyvältä jalassa. Ainoa harmitus on, että näistä purkautuu joku kangas pyllystä ihan keskeltä (langannousu tms?), olen varmaan istunut jossain puutarhatuolissa tai jossain missä on ollut terävä kohta, joka on napannut kankaasta kiinni. Se purkautuma ei vielä ole paha, eli sille voisi varmaan tehdä jotain? Jos haluatte antaa vinkkejä, että mitä, niin saa jakaa!

Toppi on River Islandista ja Otto toi sen mulle tuliaiseksi Mall of Scandinaviasta työreissulla kolme vuotta sitten. Se on yksi mun luottotopeista, kun se on niin simppeli ja mukava päällä. Se toimii ihan super hyvin näiden housujen ja kaikkien muidenkin vaatekappaleiden kanssa. Rakastan näin keväällä ja kesällä v-aukkoisten yläosien, ruskettuneen dekolteen ja kultaisten korujen yhdistelmää. Ja siihen mun vaatekaappi taitaa yläosien osalta perustua tänäkin kesänä. Jos en osaa käyttää culottes-housuja talvella, niin en kyllä osaa oikein toppejakaan, en edes paksuun neuleeseen yhdistettynä. Mutta näin ilmojen lämmetessä on ollut ihanaa kaivaa kaikki vanhat lempparit kaapeista, tuntuu, että mulla on paljon enemmän valinnanvaraa nyt aamuisin kun otin kaikki topitkin esille taas.

Vaaleanpunainen farkkurotsi on mun superlemppari! Se on niin ihanan herkullisen värinen ja rento. Toimii hyvin melkein minkä kanssa tahansa, enkä malta odottaa, että saan yhdistää sen kesämekkoon ja paljaisiin sääriin. Ehkä musta tulee farkkurotsimimmi tänä kesänä nahkarotsimimmin lisäksi, ainakin nyt tuntuu siltä. Ja farkku hengittää n. tuhat kertaa paremmin kuin tekonahka, heh.

Takki Gina Tricot  | Toppi River Island | Housut Stradivarius | Kengät Vans | Aurinkolasit Ray Ban | Kaulakoru Gina Tricot | Laukku Gucci |

Tuntuu, että aurinko ja lämpö antaa niin paljon lisää mahdollisuuksia pukeutumiseen, että olen nyt aivan innoissani aamuisin miettimässä asuja mun vaatekaapilla. Ainoa, mihin kesä tuo omat haasteensa on asuje kuvaus, koska kirkas aurinko. Mutta toisaalta, kesä tuo mukanaan upeat pitkät illat ja auringonlaskut. Ja eiköhän siihen kirkkaaseen aurinkoonkin taas totu pian ja muista ne tutut kikat, miten kuvat saa toimimaan silloinkin kun aurinko on korkeimmillaan ja varjot terävimmillään.

Mä olen aina ollut valmiina puolustamaan muita, jos olen huomannut, että joku kokee vääryyttä. Mulle on helppoa huutaa heidän puolestaan, jotka apua tarvitsevat. Voin ilmaista voimakkaasti mielipiteeni, jos koen, että joku muu on saanut epäoikeudenmukaista kohtelua. Sen sijaan mulle on aina ollut tosi vaikeaa sanoa, jos koen, että minua ei nyt kohdeltu ihan reilusti, tai jos jokin asia pahoitti mun mielen. Olen aina ollut enemmän sitä tyyppiä, joka alistuu kohtaloonsa ja sanoo vaan, että kaikki on ihan ok.

Toki esim. Otolle olen aina voinut sanoa, muuten ei meidän parisuhde voisi toimia. Mutta tarkoitan nyt tätä vähän eri tavalla: esim. töiden merkeissä tai sitten vaikkapa ei-niin-läheisissä kaverisuhteissa. Aiemmin välttelin jopa sanomasta ääneen, mikäli mua kohdeltiin huonosti vaikka asiakaspalvelutilanteessa.

Olen kuitenkin yrittänyt tietoisesti harjoitella tätä taitoa. Aluksi aloitin niistä asiakaspalvelutilanteista, koska silloin ei sentään ole kukaan tuttu kyseessä. Kerran sain esimerkiksi aivan ala-arvoista kohtelua puhelimitse asiakaspalvelussa muutama vuosi sitten, vaikka itse olin asiallinen ja rauhallinen (ja vieläpä ostajan asemassa, eli en edes tekemässä valitusta mistään). Puhelun jälkeen kihisin raivosta ja mulla oli aivan nöyryytetty olo. Mietin jonkin aikaa, että sanonko jotain vai en. Keräsin rohkeutta ja päätin avata suuni. Vein asian eteenpäin, ja sain sen jälkeen huomattavasti parempaa palvelua ja pahoittelut. Siitä jäi hyvä fiilis ja huomasin, että ei se maailma kaadu siihen, jos antaa palautetta ihan aiheesta. Päin vastoin.  Eiväthän epäkohdat voi korjaantua jos kukaan ei kerro niistä.

Kun opin antamaan palautetta asiakaspalvelutilanteessa, aloin opetella sitä myös työelämässä. Hyvää palautetta mun on aina ollut aivan älyttömän helppoa antaa ja kehun aina todella vuolaasti, kun koen siihen pientäkin aihetta. Epäkohdista tai kehityksen aiheista mun oli ennen vaikeampi sanoa, mutta nykyisin koen olevani siinä jopa hyvä. Siinäkin vaikeinta oli se ensimmäisen askeleen ottaminen.

Kun ekan kerran joku asia ei mennyt niin kuin sen olisi pitänyt, keräsin tosi pitkään rohkeutta sanoakseni siitä. Kun lopulta sanoin, mua kiiteltiin siitä, että toin asian esiin. Sen jälkeen olen rohkaistunut antamaan rakentavaa palautetta enemmänkin ja koen sen tosi palkitsevana. Oman työn tekeminen on helpompaa kun ei tarvitse märehtiä niitä asioita jotka ärsyttävät ja ovat huonosti, vaan voi antaa asiallisesti palautetta tai kehitysehdotuksen ja yrittää etsiä yhdessä kaikkia palvelevan ratkaisun.

Kukaan ei tiedä, että jokin asia tuntuu musta pahalta, jos en kerro tai näytä sitä mitenkään. Vaikka tämä on aivan päivänselvä asia, niin mulla kesti monta vuotta ymmärtää se muutenkin kuin parisuhteessa. Se oli jotenkin niin selvää, että omalle kumppanille pitää voida puhua mistä vaan. Mutta miten kestikin niin kauan ymmärtää, että sama koskee myös ihan kaikkea muutakin.

Mussa istuu todella vahvasti halu nähdä kaikessa ja kaikissa hyvää ja koen senkin pääosin olevan hyvä asia. Mulle itselleni elämä on paljon helpompaa, kun lähtökohtaisesti ajattelen ensin kaikkien ihmisten ja asioiden olevan hyviä tai neutraaleja. Toki joskus saa pettyä rankastikin, kun joku osoittautuu joskus joksikin aivan muuksi. Mutta sitä tapahtuu melko harvoin. Pääasiassa olen kokenut, että se helpottaa ihan kaikkea, kun haluaa ensin nähdä hyvää. On helpompaa tutustua ihmisiin, on helpompaa kokeilla uusia asioita, on helpompaa inspiroitua. Mulle olisi tosi kuluttavaa, jos aina miettisin sen huonon kautta enkä voisi luottaa ihmisiin, koska olen itse tosi avoin ja haluan antaa itsestäni paljon.

Mutta silloin harvoin kun joutuu pettymään, silloin kun joku ei ole sen luottamuksen arvoinen, silloin pitäisi avata suu. Silloin mun pitäisi uskaltaa sanoa, että nyt ei mennyt ihan putkeen. Ja vaikka kukaan ei tekisi mitään niin vahvaa kuin pettäisi luottamusta, vaan ihan vaan vaikka pahoittaisi mieleni, mun pitäisi sanoa se ääneen. Se tuntuu kuitenkin työn ja asiakaspalvelutilanteiden ulkopuolella tosi vaikealta, edelleen. Kai se johtuu siitä, kun ihmissuhteissa mulla on aina tunteet niin vahvasti pelissä, enkä koskaan halua aiheuttaa konfliktia tai pahaa mieltä toisille. On helpompaa esimerkiksi vaan ottaa etäisyyttä, kuin lähteä sanomaan, että ”mulle tuli tosi paha mieli siitä mitä sä teit”. Etäisyyden ottaminen ei kuitenkaan ole pidemmän päälle hyvä tai kestävä ratkaisu. Ja siksi mä halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska haluaisin oppia tekemään toisin. Haluaisin oppia pitämään puoliani kaikilla elämän osa-alueilla.

Haluaisinkin kuulla teiltä, että koetteko samanlaisia tunteita? Oletteko opetelleet sanomaan ihmisille ääneen, jos he ovat pahoittaneet mielenne, vaikka se on ensin tuntunut vaikealta? Miten sitä voi harjoitella? Mitä hyvää siitä on seurannut ihmissuhteissa, jos olette uskaltaneet sanoa ongelman ääneen? 

Kun mulle joululomalla iski älytön päänsärky- ja migreeniputki, mä kävin tammikuussa neurologin vastaanotolla. Silloin sain lähetteen myös varmuuden vuoksi magneettikuvaukseen ja nyt kävin sitten tällä viikolla pään ja kaulan magneettikuvauksessa. Multa ei koskaan aiemmin ole tosiaan magneettikuvattu mitään, ja mua vähän jännitti tutkimus etukäteen. En kuitenkaan onneksi kärsi ahtaanpaikan kammosta, joten sitä itse putkea en pelännyt. Lähinnä pelkäsin, että mitähän kuvauksessa näkyy.

Täytin esitietolomakkeen ja olin pukenut päälle mukavat vaatteet ilman metalliosia, niin kuin pitikin. Menin paikalle urheiluleggigseissä, kaarituettomissa rintsikoissa (joissa ei ollut hakasia) ja t-paidassa (no oli mulla myös alushousut ja sukat, obviously). Se oli oikein hyvä asu. Koruja tai kelloja mulla ei ollut päällä, paitsi vihki- ja kihlasormus, jotka unohdin sormeen myös tutkimukseen mennessä. Niistä kuitenkin sanottiin, että ne eivät tutkimusta haittaa, koska ovat jalometallia. Pidin siis sormukset sormessa.

Putkeen mennessä sain kuulosuojaimet, joista olisi voinut kuunnella myös radiota tai Spotifyta. Käteen sain soittokellon, joka toimi puristamalla. Mun kasvojen päälle tuli sellainen muovinen kehikko, joka piti päätä paikallaan. Kehikossa oli myös peili. Mä laitoin tässä vaiheessa silmät kiinni ja silmät kiinni olin itse asiassa siihen asti, että tulin puolen tunnin päästä putkesta ulos. Näin mulle ei ollut mahdollisuuttakaan tulla sitä ahtaan paikan kammoa, kun en edes nähnyt olevani ahtaassa paikassa.

Mä yllätyin siitä, miten kova ääni tutkimuksesta lähti! Olin ajatellut, että kuulosuojaimet auttavat, enkä kuulisi ainakaan häiritsevän kovia ääniä. Äänet olivat kuitenkin todella kovia ja voimakkaita ja myös todella ärsyttäviä. Piipitystä ja hakkaavaa ja poraavaa toistuvaa ääntä pään ympärillä, pisimmillään 8 minuuttia putkeen. Puolen tunnin magneettikuvauksen aikana otettiin monta kuvasarjaa, joista kaikista lähti hieman erilainen ääni. Suurin osa niistä oli 3-4 minuuttia pitkiä, mutta myös pari lyhyempää ja sitten tuo yksi pitkä. Mua pelotti, että saan niistä kovista äänistä migreenin, mutta ei sitä onneksi tullut.

Kuvauksen aikana mietin kauppalistaa ja sähköposteja ja kaikkea muuta ihan perus juttua. Aika ei ehtinyt käydä pitkäksi onneksi, vaikka välillä ne äänet olivatkin todella epämiellyttäviä. Onneksi tutkimus ei muuten tuntunut miltään ja se oli sillä selvä. Sain seuraavalle päivälle lääkäriajan, jossa käytiin sitten mun kuvat läpi. Kovista äänistä huolimatta magneettikuvaus oli yllättävän iisi homma. En ollenkaan tiennyt etukäteen mitä odottaa, kun ei aiempaa kokemusta ollut.

Kuvista ei onneksi löytynyt mitään muuta kuin täysin normaalit ja terveet aivot ja verisuonet. HUH! Se oli ihan valtava helpotus, sillä välillä kun on ollut pidempiä aikoja ja useammin tosi kovia päänsärkyjä ja näköhäiriöitä, on käynyt mielessä, että voiko siellä olla jotain muutakin. Onneksi siis ei. Nyt voi huokaista helpotuksesta ja keskittyä vaan siihen, että silloin kun migreeni iskee, pääsee oireista mahdollisimman nopeasti eroon. Sain tammikuussa ja nyt tälläkin käynnillä uusia migreenilääkkeitä kokeiluun, mutta en itse asiassa ole tarvinnut niitä vielä kertaakaan. Mulla on ollut tavallista päänsärkyä kyllä välillä, mutta migreenejä ei onneksi nyt hetkeen. Toivotaan että oireet pysyvätkin kurissa, eikä niitä tulisikaan.

Migreenit ja päänsäryt ovat vähentyneet sen jälkeen kun tein muutaman perustavanlaatuisen muutoksen arjessa:

• Aloin venyttelemään joka päivä, varsinkin niskan ja hartioiden aluetta.
• Vaihdoin takaisin seisomatyöskentelyyn ja lakkasin tekemästä töitä koneella sohvalla tai ruokapöydän ääressä.
• Aloin pitämään paremmin huolta riittävästä veden juonnista. Aloitan aamut juomalla ison lasin vettä ja syömällä riittävästi, ja vasta sitten otan kupin kahvia. Ennen saatoin juoda sen kahvikupin muuten tyhjään vatsaan, mikä oli tyhmää.
• Hankin silmälasit itselleni työntekoa varten.
• Vaihdoin nukkuessani tyynyyn, joka tukee paremmin mun niskaa ja hartioita.
• Lakkasin käyttämästä hajustettua kosmetiikkaa.

Kaikki nämä muutokset ovat varmasti merkittävästi vaikuttaneet mun migreenialttiuteen, sillä ennen toimiessani päinvastoin ne kaikki saattoivat johtaa migreeniin. Niskajumit, silmien siristely, liian vähäinen vedenjuonti, liika kofeiini ja voimakkaat hajusteet olivat mulle pahimpia migreenin aiheuttajia. Nyt kun niitä ei ole, ei toivottavasti ole migreenejäkään.

Oli kyllä valtava helpotus saada varmistus siitä, että kyse on todellakin vain toiminnallisesta häiriöstä eli migreenistä, eikä mistään sen vakavammasta. Oli myös hienoa nähdä, että verisuonetkin olivat todella hyvässä kunnossa, kun mun äidillä kuitenkin on ollut aivoinfarkti. Toki olen vielä melko nuori ja niiden kuuluukin olla kunnossa, mutta aion jatkossakin pitää niistä hyvää huolta liikkumalla ja syömällä terveellisesti ja toivoa parasta.

Voin kertoa, että kun näitä asioita on pitkään miettinyt ja vähän pelännytkin, tuntuu älyttömän helpottavalta ja ihanalta, kun tietää kaiken olevan kunnossa. Näissä fiiliksissä on ihanaa lähteä viikonloppuun! Hyvää viikonloppua kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Moccamasterin kanssa.

Kun mä olin pikkutyttö 90-luvulla, mun mummu keitti aina kahvia teräksen värisellä Moccamasterilla. Kun mä muutin 18-vuotiaana omaan kotiin jouluna 2009, mun mummu antoi mulle sen saman Moccamasterin mukaan. He vaihtoivat silloin papan kanssa uudempaan malliin samasta keittimestä. Heidän uudesta mallista löytyi tippalukko ja automaattinen virrankatkaisu. Vanhassa Moccamasterissa ei ollut mitään vikaa, vaikka nykyajan hienoudet puuttuivatkin. Mä sain sen siis itselleni käyttöön ensimmäiseen omaan kotiini, ja arvatkaa mitä: keitin sillä samalla keittimellä kahvia vielä viime viikollakin, joka aamu. Se on vilahtanut täällä blogissa varmasti joka kerta kun olen keittiötä kuvannut, ja edelleen se pelittää aivan loistavasti.

Mummu oli pitänyt siitä hyvää huolta kaikki ne vuodet kun se oli käytössä, ja niinpä keitin palveli vielä muakin nämä kymmenen vuotta. Mummu opetti mut puhdistamaan kahvinkeittimen hyvin jokaisen käytön jälkeen niin kuin Moccamaster suosittelee: kaikki irtoavat osat astianpesuaineella, tiskiharjalla ja lämpimällä vedellä. Mummun vanha ajaton ja kaunis Moccamaster näyttää modernilta ja ajankohtaiselta vielä tänäkin päivänä, enkä mä heittänyt sitä vielä pois, vaikka tähän Moccamasterin kamppikseen lähdinkin. Sille löytyy vielä hyvinkin käyttöä toisena keittimenä juhlien aikana.

Se syy miksi lähdin tähän kampanjaan mukaan on se, että aivan kuin mummukin, mäkin aloin pikkuhiljaa kaipaamaan tippalukkoa ja etenkin automaattista virrankatkaisua. Ihan liian monta kertaa unohdin katkaista vanhasta keittimestä virran kun en enää tarvinnut sitä, ja se kulutti turhaan sähköä. Muutaman kerran myös kahvinjämät paloivat inhottavasti pohjaan ja sitä sai sitten hinkkailla pitkän tovin irti. Se on tietenkin selvä, että kahvia ei pitäisi keittää enempää kuin tarvitsee, silloin näin ei myöskään pääsisi käymään. Olenkin yrittänyt tietoisesti opetella keittämään kahvia vain juuri sen verran kun tarvitsen, enkä yhtään enempää. Sitähän saa sitten aina lisää, jos se keitetty kuppimäärä ei riitä.

Meidän uudessa upeassa pastellinsinisessä Moccamasterissa on nyt sitten ne kaivatut ominaisuudet ja muitakin hienouksia: merkkivalo kertoo kalkinpoiston tarpeesta ja kaksi erillistä vastusta, jotka takaavat optimaaliset lämpötilat niin suodatukselle kuin säilytyksellekin. Keittolevyn lämpötilaa voi säätää ja virta tosiaan katkeaa 40 minuutin kuluttua automaattisesti. Tämä lisää todellakin turvallisuudentunnetta, eikä tarvitse lähteä vielä bussipysäkiltä äkkiä takaisin kotiin tarkistamaan, että muistiko varmasti sammuttaa kahvinkeittimen (been there, done that). Näitä uutuuskeittimiä saa kolmessa eri värissä: pastellin sininen, pastellin keltainen ja pastellin vihreä.

Moccamaster haluaa kiinnittää huomiota siihen, millaista kahvia juodaan. On tärkeää huomioida kahvin alkuperä ja tuotanto-olosuhteet ja varmistaa, että kahvin tuottaja saa tekemästään työstä asiallisen korvauksen. On olemassa erilaisia sertifikaatteja, jotka kertovat kahvin tuotanto-olosuhteista. Ei kannata kuitenkaan sokeasti luottaa ihan kaikkiin sertifikaatteihin, vaan tutustua siihen, mitä ne oikeasti käytännössä tarkoittavat. Ilmastonmuutos on kahvin suurin vihollinen. Siksi kahvin laadukkaaseen viljelyyn ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen täytyy panostaa, jos kahvia haluaa juoda jatkossakin.

On tärkeää säilyttää kahvi oikein, ja Moccamasterin mukaan sitä ei kannata hamstrata montaa pakettia kerralla, koska kahvi on tuoretuote. Kahvi pitäisi säilyttää viileässä. Parhaiten kahvi säilyy omassa suljetussa pussissa, joka on tiiviissä rasiassa valolta suojattuna. Vaikka kahvi kuuluu säilyttää viileässä, sitä ei kuitenkaan suositella säilytettävän jääkaapissa.  Parhaiten kahvi säilyy jos sen ostaa papuina.

Mä tykkään kokeilla erilaisia kahveja, mutta nautin eniten ehkä itse vaaleapaahtoisista kahveista silloin, kun juon kahvia ihan vaan kotona keitettynä. Taidan olla mun mummun suurin fani, koska eniten tykkään vieläkin siitä kahvista, jota mun mummu aina joi ollessaan vielä elossa. Siinä on tuttu ihana maku.

Tiesittekö muuten, että Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan edelleen käsityönä Alankomaissa Amerongenin pikkukaupungissa, ihan kuin vuonna 1969, jolloin ensimmäinen Moccamaster-keitin valmistettiin. Kaikilla Moccamasterin kahvinkeittimillä on European Coffee Brewing Centren (ECBC) sertifikaatti, jonka Moccamaster sai ensimmäisen kerran vuonna 1970. ECBC on riippumaton kahvilaboratio, joka testaa kotitalous- ja ammattikahvinkeittimiä. Jotta kahvinkeitin saa ECBC sertifikaatin, sen tulee täyttää tiukat standardit seitsemällä eri osa-alueella. Jotta sertifikaatin voi säilyttää, tulee tuotannon laadunvalvonnan olla erittäin tarkkaa. (lähde: Moccamaster)

Parasta Moccamaster-keittimissä on se, että Moccamaster-tarvikkeita on saatavilla lähes kaikissa jälleenmyyntipisteissä ympäri Suomen. Eli rikkoutunut lasikannu tai muut osat on korvattavissa pienellä vaivalla edullisesti. Mun papalla juuri vähän aikaa sitten putosi kahvinkeittimen kannu lattialle, ja lähimmästä hypermarketista löytyi edullisesti uusi kannu tilalle. Suomesta löytyy myös 50 huoltopistettä. Ei siis mikään ihme, että nämä keittimet toimivat vuosikymmeniä, sukupolvelta toiselle. Siksi ne ovat myös kestävä valinta, kun ei tarvitse vaihtaa koko keitintä jos yksi osa menee rikki.

ARVONTA: VOITA OMA PASTELLIVÄRINEN MOCCAMASTER!

Kuinka usein sinä keität kahvia? Kommentoi vastauksesi tähän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut yhden pastellivärisen Moccamaster KBGC982 AO -kahvinkeittimen arvontaan! Osallistumisaikaa on 4.4. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.