Kerran viikossa, sunnuntaiaamuisin on mun vuoro nukkua, ihan niin pitkään kuin ikinä haluan. Yleensä se tarkoittaa sitä, että valvon lauantai-iltana myöhään, jos jaksan, ja tunnen jo illalla itseni ihanan rentoutuneeksi kun tiedän ettei minun tarvitse nousta ylös ennenkuin musta itsestäni tuntuu siltä. Valmistaudun nukkumaan yöni hyvin, muistan jo illalla muistuttaa Tiaraa, että aamulla herätetään sitten isi eikä äitiä, koska on äidin vuoro nukkua. Lauantai-iltana fiilis on katossa: ”Aaaaaah, huomenna saan NUKKUA!”

Sitten tulee yö. Vietän vielä vähän normaalia pidemmän tuokion sängyssä älypuhelinta näpräten, lopulta nukahdan ja herään siihen että puhelin läsähtää kädestä naamaan. Isken puhelimen ikkunalaudalle, ja otan kulauksen vettä. Nukahdan, vihdoin, kunnolla. Kello on ehkä kaksi yöllä silloin.

Aamulla herään, en auringonpaisteeseen, enkä linnunlauluun, vaan pimeään syyskuiseen aamuun, kello puoli seitsemän, kuten tavallista. Koska on sunnuntai, ensimmäisenä ei herääkään Tiara, vaan Zelda, joka ei osaa itse tulla pinnasängystä herättämään ketään. Otto nukkuu vieressäni kuin tukki. Sanon napakasti Otolle että nyt ylös, Zelda on hereillä, ja tiedän, että ne aamu-unet olivatkin sitten siinä. Makaan tunnin sängyssä yrittäen nukahtaa, puoli kahdeksalta otan sen saman älypuhelimen taas käteen ja luovutan. ”Tiaraa, Zeldaa, tulkaa tänne, äitikin heräsi!”.

Silloin kun on mun vuoro nukkua, kaikki menee päinvastoin kuin muina öinä. Silloin ensimmäisenä herää kuopus eikä esikoinen. Silloin mä joudun herättämään Oton, että saan itse nukkua. Siksi en saa nukkua. Paradoksaalista, eikö? Jos sittenkin sattuu käymään niin, että Tiara herää ensin, onnistuu tulemaan hiljaa herättämättä Zeldaa meidän makkariin herättämään Oton, yleensä jompikumpi meidän yleensä niin aamuaurinkoisista mukuloista hermostuu jostain, ja herään siihen. Ennen puolta kahdeksaa.

Kerran kaikki meni tosi hyvin, kumpikaan lapsista ei herättänyt mua, ei hermostunut, ja Ottokin oli saanut nukuttua hyvin. Arvatkaa moneltako heräsin, ihan itse? Puoli kahdeksan. Kun äiti saa nukkua, äiti ei saa nukkua, koska äiti ei osaa. Kateellisena vilkuilen kelloa perheen kaksilahkeisen tuhistessa lauantaisin puoli kahteentoista, ”kyllä minäkin silloin nuorena jaksoin nukkua noin pitkään!”.

Mä oon maailman onnellisin että Ottoa on siunattu hyvillä aamu-unen lahjoilla, koska hän on meistä se joka joutuu viisi kertaa viikossa nousemaan tarkasti sillä sekunnilla kun kello soi, eikä saa heräillä rauhassa lasten kanssa niinkuin minä. On vain hyvä että hän osaa nukkua silloin kun saa. Mutta miten kykenisin itse samaan?

Silloin kun meillä oli vain Tiara, ja hän nukkui yöt täysillä, mä osasin vielä nukkua pitkään. Usein me Tiaran kanssa nukuttiin aamuisin jopa kymmeneen asti ihan arkenakin, ja viikonloppuisin vedettiin sikeitä koko perhe. Zeldan syntymän jälkeen mä olen kuitenkin menettänyt aamunukkumiskykyni ihan kokonaan. Totuin imetyksen, ja vieressä nukkumisen ansiosta katkonaisiin yöuniin, ja kykenin toimimaan arjessa hyvin niistä huolimatta. En tuntenut itseäni väsyneeksi.

Nykyisin yöt menevät pääsääntöisesti molemmilla tytöillä tosi hyvin, satunnaisia heräilyjä pahasta unesta tai hampaista johtuen saattaa joskus olla. En tunne itseäni väsyneeksi, jos vain menen ajoissa nukkumaan. Olisi vaan niin ihanaa kerran viikossa, valvoa pitkään vailla kellontuijotusta, ja tietää saavansa aamulla nukkua. Tiedän kuinka nautinnollista se on, ja haluaisin nauttia siitä tunteesta vielä joskus.

Osaatteko te muut äidit vielä nauttia pitkistä yöunista, tai aamu-unista siis? Palautuuko nukkumataito jossain vaiheessa, vai onko mut tuomittu nousemaan viimeistään puoli kahdeksalta joka aamu tästä hamaan tulevaisuuteen? 😀

Eilinen yhtäaikaa nukkumaan laittaminen sujui hyvin, mutta tänään meni vielä paremmin, jes! Laitettiin tytöt tasan kahdeksalta sänkyyn, Tiara nukahti heti. Zelda nukahti siitä kymmenen minuutin kuluttua, hetken yksin höpöteltyään ja ongittuaan potkuautonsa jollain ihmeen kepulikonstilla kiinni pinnasänkyyn sitä soitellakseen. Hieman nauratti kun yhtäkkiä alkoi tutut pimputukset kuulumaan, en vaan ymmärrä miten se sai sen ongittua, ilmeisesti käsivarsi saa kilometrin lisäpituutta kun on tärkeitä juttuja tavoiteltavana.

Mutta pääasia että sujui kivasti, toivottavasti tämä nyt vain jatkuu tästä eteenpäinkin näin helposti. Iltasatuhetki pitää vain jotenkin rauhoittaa, sillä ennen se on mennyt niin että makoilen Tipan kanssa rauhassa sängyssä ja luetaan kirja, ja sitten vielä vähän jutellaan päivän tapahtumista ennen hyvänyöntoivotuksia. Tänään se meni niin että istuttiin sängyllä ja Zelda kiipeili meidän päälle ja yritti istua kirjan päälle, syödä sitä ja repiä siitä sivuja irti.

Zelda on meidän pikku täystuho neiti, no ei vaan ihana touhukas pieni. Haluan kuitenkin ehdottomasti rauhallisen iltasatuhetken, ja antaa Tipalle täyden huomion vielä ennen nukkumaanmenoa, mitähän me keksittäisiin ratkaisuksi? Zelda kun ei koskaan ole ollut mikään rauhallinen satujen kuuntelija niinkuin isosiskonsa. En kuitenkaan haluaisi erottaa tyttöjä eri iltatoimiin juuri ennen nukkumaanmenoa, koska he kuitenkin jäävät yhdessä sinne nukkumaan. Miten teillä laitetaan samassa huoneessa nukkuvat sisarukset nukkumaan?

Tänään on ollut ihanan rauhallinen päivä kotona, pyykkikorin ahkera tyhjentäminen oli päivän agenda ja nyt, viisi koneellista myöhemmin, alkaa näyttää jo aika hyvältä. Huomenna odottaakin sitten pyykkien viikkaus kaappiin, se on se puoli mikä ei niin miellytä pyykinpesussa. Lajittelu on hauskaa, Tiara aina auttaa mua, ja Zelda ”auttaa” mua, mutta viikkausvaiheessa Zelda haluaa aina pukea kaikki kuivat vaatteet päälleen, mikä vähän vaikeuttaa puuhaa. Mutta ei se ole niin justiinsa, onhan se  nyt mahdottoman söpöä kun toinen pukee mun sortsit päähänsä ja toistelee hymyssä suin ”kauiii, kauiii (=kaunis)”.

Pyykkipäivän lisäksi me ulkoiltiin ja kokkailtiin, niin perus maanantai kuin voi vain olla. Mä niin nautin tästä kiireettömästä kotona oleilusta, aivan ihanaa! Tiara valitsi itse tänään vaatteensa, tänään kun kuulemma oli prinsessapäivä ja päälle piti saada rimpsua ja röyhelöä. Kauppareissulla neiti pääsi kauppakeskuksen tärisevään leikkiautoon ja se oli Tiaran ja (Oton) mielestä ihan huisin hauskaa!

Zelda meidän pikku mansikka.. Vai tomaatti? Ei osata päättää kumpi. Mutta syötävän söpö hattu joka tapauksessa, eikö vain!

Huomenna ilma kylmenee, mikä ehkä vähän syö tätä kesäfiilistä, mutta onneksi meille on piristystä luvassa kun suunnataan tyttöjen kanssa iltapäivällä katsastamaan Gina Tricotin kesäuutuuksia Katajanokalle. Keskiviikkona on luvassa vielä lisäpiristystä, kun pääsen juhlimaan Coca-Cola Lightin pippaloihin ja katsastamaan upean Rock the Ballet’n, kuten myös yksi onnellinen teistä ystävänsä kanssa!

Varoitusaika on todella lyhyt, joten odotan nopeaa vastausta sähköpostitse osoitteeseen couturecouture (at) windowslive.com että saadaan hommat rullaamaan! Arvonnan voittajaksi arpoutui Oonaelina. Onnea voittajalle, ja tervetuloa juhlimaan avecin kanssa!

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille! Huomenna on luvassa arvontaa ja vähän hiuskriiseilyä!

Sunnuntai on yleensä se viikon rauhallisin päivä, niin myös tänään. Mutta pinnan alla kuhisee! On jääkiekon MM-finaalia, Eurovaaleja, ja koska ilta ei muuten olisi tarpeeksi jännittävä, päätettiin sitten järjestää vielä sellainen oma pieni jännitysnäytelmä nimeltä ”Lapset yhtäaikaa nukkumaan”. Normaalisti lapset menevät meillä peräkanaa nukkumaan 19-20 välillä, Tiara ensin, ja Zelda perään. Tähän asti Zelda on aina (imetyksen loppumisen jälkeen) nukutettu Oton syliin, ja Otto on kantanut neidin vaan sitten nukkuvana omaan sänkyynsä.

Zelda on kuitenkin jo senverran iso tyttö, että Otolla ei kestä enää selkä jokailtaista nukuttelua, ja muutenkin on varmasti jo hyvä aika opetella omaan sänkyyn nukahtamista, kun ikää on se reilut 13 kuukautta, verraten Tiaraan joka oppi nukahtamaan omaan sänkyyn jo alle kolmikuisena. Meille tämä on tähän asti ollut toimiva ratkaisu, eikä olla sitä koettu mitenkään taakkana. Lapset ovat erilaisia, ja siinä missä Tiara jäi jo ihan pikkuvauvana onnellisena lauleskelemaan sänkyyn ja jokelteli itsensä uneen, Zelda huusi pää kirkuvan punaisena jos hänet yritti jättää yksin sänkyyn.

Ollaan nyt pari viikkoa harjoiteltu omaan sänkyyn nukahtamista päiväuniaikaan ja käytetty tassumenetelmää, eli olen käynyt aina paijaamassa Zeldaa ja laittamassa lammasunilelua takaisin kainaloon, jos tytsy on alkanut itkemään. Yllättävän hyvin kuitenkin on sujunut, ja joka kerta päiväunille mentäessä ei ole tarvinnut käydä paijailemassa, vaan Zelda on tosiaan nukahtanut ihan itse.

Tämäniltainen yhdessä yöunille nukahtaminen sujui odotettua paremmin, Tiara nukahti kymmenessä minuutissa tyttöjen hetken kikateltua yhdessä. Zeldalla kesti reilut puoli tuntia nukahtaa, mutta itkuinen tai hätäinen hän ei ollut. Lähinnä huuteli ja höpötteli itsekseen, leikki vähän pehmoleluilla, ja juuri ennen nukahtamista kitisi pienen hetken, ennenkuin tuli ihan hiljaista. Nyt molemmat nukkuvat, uskomatonta! Tästä me haaveiltiin kolmetoista pitkää kuukautta.

Ja täytyy sanoa että oli ihana kuunnella sitä tyttöjen kikattelua, tuli ihan mieleen yökyläilyt kavereiden luona omasta lapsuudesta. Kikateltiin aina kavereiden kanssa ja jossain vaiheessa aina äiti tuli sanomaan että nyt tytöt nukkumaan. Mä niin näen jo sieluni silmin kuinka monta kertaa me vielä tulevaisuudessa tullaan sanomaan nuo sanat, mutta samaan aikaan olen niin järjettömän onnellinen ja iloinen siitä, että tytöillä on toisensa. Tiara ja Zelda tulevat olemaan suuri tuki ja turva toisilleen, ja varmasti ihanat ystävät myös.

Tänään on ollut kyllä ihan loistava päivä muutenkin, käytiin päivällä puistossa hengailemassa ja syömässä jäätelöä, minkä jälkeen tultiin kotiin kokkailemaan kana-halloumi-mansikkasalaattia. Ruuan jälkeen lepäiltiin hetki, ja lähdettiin sitten käymään äänestämässä. Yllättävän rauhallinen meininki oli äänestyspaikalla ainakin puoli seiskan aikaan illalla, yhtään ei tarvinnut jonottaa. Nyt katsellaan jääkiekon MM-finaalia, ja toivotaan että tuo 1-1 tilanne tuosta vielä kohenee Suomen parhaaksi.

Ihanaa että saatiin yksi yhteinen vapaapäivä viikon päätteeksi, ensi viikolla niitä onkin jo kaksi helatorstain ansiosta, ja sitä seuraavalla viikolla kokonainen viikonloppu ekaa kertaa sitten Vapun. Enää kaksi viikkoa ja viisi päivää kesäloman alkuun, ja oi kyllä, mä todellakin lasken päiviä! Tämä vuosi on ollut varmasti meidän elämän rankimpia kun ollaan molemmat ahnehdittu itsellemme hommia vähän turhankin paljon, Otto töissä ja minä blogin, lasten, pääsykokeiden ja hääjärjestelyiden kanssa, mutta kuuden viikon yhteinen loma varmasti lataa akkuja siihen malliin että jaksaa taas puurtaa seuraavankin vuoden. Välillä on tuntunut että loppuu puhti kesken, mutta nyt jaksaa taas kun tietää että loma on niin lähellä, ihanaa!

Mahtavaa sunnuntai-iltaa kaikille! Toivottavasti tämä ilta saa vielä arvoisensa päätöksen ja Suomi voittaa MM-kultaa!

Saimme tuossa kuukausi takaperin aivan uudenlaisen itkuhälyttimen testattavaksi. Itkuhälytin on nimeltään Nabby, ja me ollaan siihen enemmän kuin tyytyväisiä. Nabby on Tanskalainen, vanhempien kanssa yhteistyössä kehitetty uudenlainen itkuhälytin siksi, että siinä on vain yksi erillinen laite, ja vastaanottimena toimii oma android- tai iphone. Loistavinta Nabbyssa on se, että sen saa yhdistettyä molempien vanhempien puhelimiin yhtäaikaa, ja sen kaikki ominaisuudet ovat hallittavissa omasta puhelimesta. Nabby toimii bluetoothilla ja yhteys on täysin yksityinen, eli tavallisista itkuhälyttimistä tutut häiriöäänet eivät kiusaa Nabbya käytettäessä.

Meillä oli ennen käytössä Lastentarvikeliikkeestä ostettu, laadukkaaksi mainostettu itkuhälytin. Se kuitenkin jäi lopulta vaan pölyttymään kaapin pohjalle, sillä muutaman kerran se ei toiminut vaikka kaikki oli laitettu tismalleen oikein ja ohjeiden mukaan. Itkuhälyttimessä ärsytti oikeastaan kaikki, särinä (häiriöäänet), epäluotettavuus, vastaanottimen kanniskelu, akun jatkuva lataaminen, noh en oikeastaan keksi paljoa mitään positiivista. Nabby on vanhanmallisen itkuhälyttimen täydellinen vastakohta.

Sen akun latausaika on tunti, lataus tapahtuu usb-piuhalla tietokoneesta (tai vaikka iphonen laturista johon usb-piuhan voi myös liittää) ja akkukesto on uskomattomat 70 tuntia! Nabby on todella pieni ja huomaamaton, sen saa helposti kiinni lenksun avulla pinnasängyn reunaan tai rattaisiin. Kuten todettua, kaikki ominaisuudet ovat hallittavissa omasta puhelimesta. Nabbyn ilmainen sovellus joka toimii puhelimessa vastaanottimena, on ladattavissa Google Play -kaupasta tai appstoresta. Nabbyn sovelluksessa on myös lisäominaisuuksia, jotka saa käyttöön ostamalla Nabbyn täyden version, joka maksoi ainakin Play-kaupassa huikeat 0,89 euroa.

Kun lisäominaisuudet ottaa käyttöön, pääsee tarkastelemaan lapsen nukkumalämpötilaa, voi kuunnella itkuhälytintä koska tahansa että kuinka levollisesti lapsi nukkuu ja saa käyttöön unilaskurin, joka laskee kauanko lapsi nukkuu. Käteviä ominaisuuksia! Varmasti ilman näitä lisäominaisuuksiakin Nabby on todella käytännöllinen, mutta en kokenut tuota hintaa mitenkään hirvittävän suureksi niin ajattelin että miksipä ei vähän laajennettaisi jo entuudestaan mukavan sovelluksen toimintoja.

Ilman lisäominaisuuksia Nabby-sovelluksesta voi säätää äänenvoimakkuutta ja hälyttimen herkkyyttä, tarkastella hälyttimen akun tilannetta, sekä tietysti kuulla jos lapsi alkaa itkemään tai ääntelehtii. Mun mielestä Nabby on tosi herkkä, kertaakaan ei ole kuukauden aikana jättänyt ilmoittamatta jos Zelda ääntelee.

Nabbyn voi ostaa helpoiten Nabbyn omilta sivuilta. Nabbylla on myös Facebook-sivut, joista tykkäämällä voi osallistua Nabby-arvontoihin ja lukea lisää tietoa. Me tykätään Nabbysta ihan ylipaljon, jos Nabby olisi ollut olemassa jo Tiaran vauva-aikana niin me ei oltaisi mitään muuta ikinä kokeiltukaan.

Millainen itkuhälytin teillä on käytössä?

Tänään onkin sitten taas vähän erilainen luukku vaihteeksi! Mä ajattelin nimittäin, että koska tekin olette kyselleet multa paljon kysymyksiä lukuisissa kysymyspostauksissa, mäkin voin nyt kysyä teiltä muutaman kysymyksen, tai oikeammin neuvon. Hää-, blogi-, joulu- ja lapsiperhekiireiden keskellä mä painiskelen tällä hetkellä monenmoisten kysymysten parissa ja olisi ihanaa kuulla vinkkejä viisaammilta. Kirjoitin ylös viisi tällä hetkellä eniten mieltäni askarruttavaa kysymystä, ja ajattelin että käännyn teidän puoleenne.

Suuri huolenaihe mulla on tällä hetkellä, että kuinka löydän luotettavan, ulkopuolisen lastenhoitajan meille hääpäiväksi, jotta kaikki meidän rakkaat läheiset saavat nauttia häistämme ilman että tarvitsee kokoajan juosta Tiaran tai Zeldan perässä tai sotkea juhlamekkoa sosetahroihin. Mä päätin jo kesällä että tämä on ehdottomasti se tapa jolla haluan toimia, koska mun mielestä meidän lapset ansaitsevat myös hääpäivänä jonkun luotettavan aikuisen 110% huomion, ja sekä minä ja Otto, että meidän kaikki vieraat ansaitsevat sen että saavat nauttia häistämme täysillä, varsinkin mun äitini.

Lapset tulevat siis tottakai olemaan mukana meidän häissä ja varmasti kokoajan pysyvät meidän ja mummunsa lähellä, mutta haluan vain varmistaa että heitä varten on joku joka pitää kaikesta huolen ja syöttää ja vaihtaa Zeldan vaippaa ja leikittää, ynnä muuta mitä lasten kanssa täytyy ottaa huomioon. Lastenhoitaja olisi hyvä löytää nyt mahdollisimman pian, sillä häihin on enää alle kaksi kuukautta (!!!) ja olisi hyvä tutustuttaa tyttöjä hoitajaansa muutaman kerran ennen hääpäivää.

Lisäksi meillä pyörii paljon mielessä nyt tyttöjen nukkumajärjestelyt ja yöimetyksen lopettaminen, ja ajattelin kysellä teidän vinkkejä myös näihin asioihin. Koska ajattelin että moni muukin saattaa pohdiskella näitä juttuja, ja joku mun lukijakin voisi löytää apua pulmiinsa tämän postauksen kommenteista, laitoin viimeiseksi kysymykseksi vielä tuollaisen yleishyödyllisen ”paras vinkkinne lapsiperhearkeen” -kysymyksen. Avatkaa siis sanainen arkkunne ja jakakaa parhaat niksinne!

Kiitos jo etukäteen! Ainiin ja vielä yksi kysymys; Mitäs tykkäätte siitä että joulukalenterissa on ollut paljon tälläisiä erilaisia juttuja, joita blogissa ei ole ennen nähty?