Heippa ihanat!

Huomenna aamulla ilmestyy joulukalenterin viimeinen luukku, ja sitten se on siinä: JOULU! Joulu, jota on fiilistelty innolla, laskettu öitä, toivottu ja luotu odotuksia. Vaikka mäkin täällä joulua hehkutan, ja olen sitä kovasti odottanut, en halua ottaa siitä liikaa paineita. Tiedän jo etukäteen, että kaikki ei varmasti mene jouluaattona ihan oppikirjan mukaan, ainakaan meillä. Me ollaan vähän tällaisia sähliä, ja aina joku menee vähän sinne päin. Se on ihan ok, enemmänkin kuin ok. Joulun ei tarvitse olla millään mittapuulla täydellinen, meille se on täydellinen kun saadaan olla yhdessä.

Jouluna ei kannata kiristellä hermoja jos joku jouluruoka ei onnistu, joulupukki on vähän myöhässä (tai 20min ajoissa niin kuin meidän pukki viime vuonna joka tuli kesken ruokailun), jollekin tulee flunssa tai jos lapset ovat tavallista rauhattomampia. Heillä on aivan hitsin jännä päivä kuitenkin, jouluaatto! Silloin pitää ymmärtää vähän tavallista enemmän hillumista, kyllähän sitä itsekin muistaa kuinka uskomattoman jännittävää se joulupukin odottaminen oli. Täytyy silti kehaista omia lapsia, ja todeta että he kyllä ainakin edellisinä jouluina ovat olleet kärsivällisempiä kuin itse olin lapsena, vaikka innoissaan toki ovatkin.

Vähän niin kuin onnellisuus, on joulu myös pitkä matka, eikä pelkkä määränpää. Koko tämä odotus ja valmistautuminen, ja ne pienet hetket ovat joulu. Paketoiminen glögimukin kanssa yömyöhällä, joulukalentereiden avaaminen, porkkanalaatikon paistaminen, joulumarkkinoilla käyminen, joulukorttien lähettäminen, herneiden liottaminen ja kinkun kuorrutus. Vaikka siihen yhteen päivään ladataan paljon odotuksia, täytyy muistaa että meillä on ollut jo ihan mielettömän ihana joulu tähän asti, eikä joulu ole vain se yksi päivä. Joten jos aattona joku menee vähän sinne päin, niin sitten menee. Se ei ole sen kummempaa.

Huomenna aamulla päälle napsautetaan Joulupukin Kuumalinja, laitetaan riisipuuro hellalle kiehumaan, ja aletaan valmistautua pukin tuloon ja joulun kohokohtaan meille aikuisille, eli ruokailuun. Jouluruuat ovat valmiina huomenna viimeisteltäviä tuoresalaatteja ja jälkkäreitä lukuunottamatta, kattaus on aloitettu, pöytäliinat silitetty ja vaatteet valittuna. Paitsi kinkkukin on vielä kesken, se pitää vielä kuorruttaa ja kastike tehdä valmiiksi mummun reseptillä. Aattoaamun paketit sentään odottavat jo lapsia kuusen alla, he kun hipsuttelivat äsken nukkumaan. Esikoisen sanoin ”jouluaattoa edeltävänä iltana on parempi mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa sitten hyvillä yöunilla odotella joulupukkia ja viettää kivan päivän”. Hän on kuulkaa fiksu tapaus, täytyy ottaa mallia, ja yrittää päästä itse nukkumaan myös ajoissa tänään, kinkkupuuhista huolimatta.

Tästä joulusta tulee ihana, mä olen siitä varma. Ainiin, jännitetään täällä myös yhtä aika isoa ja monta vuotta odotettua juttua: esikoisella heiluu ensimmäinen hammas. Irtoaakohan se tänä jouluna jo?! Ollaan koko perhe ihan innoissaan tästä suuresta merkkipaalusta.

Maailman ihaninta jouluaattoa kaikille, muistakaa tsekata jossain välissä joulukalenterin viimeinen luukku! <3

Mä tilasin meidän joulukortit jo monta viikkoa sitten, mutta saatiin ne vasta tän viikon maanantaina postilaatikkoon. Onneksi kerkesin vielä just lähettämään ykkösluokan merkeillä tervehdykset perille läheisille ystäville ja sukulaisille. Osalle me annetaan kortit samalla kun nähdään vielä ennen joulua.

Alun perin suunnitelmissa oli laittaa kortteihin kuva meidän kaikista kolmesta lapsesta, mutta lopulta sain napattua vahingossa niin ihanan kuvan kuopuksesta, että kysyin meidän tytöiltä haittaisiko, jos joulukortissa on vain kuopuksen kuva tänä vuonna. Heitä se ei haitannut ollenkaan, ovathan he itsekin olleet yksin vauvavuotensa joulukorttien kuvissa. Eli siksi meiltä lähti nyt vain kuopuksesta kuva korteissa. Enemmänkin he ihmettelivät mun kysymystä, mutta mä kun olen tällainen hömppä niin mieluummin varmistan etukäteen että asia on varmasti heille ok, kun selittelen jälkeenpäin jos jotain kysymyksiä olisi herännyt sitten kun he näkisivät kortit.

Kuva on niin ihana että mua itkettää kun katson sitä, varmasti ihanin kuva mitä olen koskaan ikinä elämässäni saanut napattua.  Täynnä tunnetta ja rakkautta ja niin söpö. Vaikka tottakai lapsia nyt on aina ihana kuvata ja omien kuvat saavat monestikin tipan linssiin, mutta harvoin sattuu vahingossa niin täydellisiä olosuhteita kuin tässä, että lapsi nukahtaa sopivasti kuusen eteen ja vieläpä tonttulakin kanssa (jonka riisuin heti pois kun olin ottanut kuvan, kun se on niin pitkä). Instagram storiesissa silloin juuri kuvasin ”Päivä videoina” kun nappasin tämän kuvan, ja silloinkin hämmästelin yhdessä teidän kanssa, että miten hän saattoikin nukahtaa niin suloisesti. Ihana minityyppi kyllä<3

Vauvavuosi on niin lyhyt, onneksi ollaan ikuistettu se moniin kuviin ja videoihin, ja meillä on siitä paljon upeita muistoja, tämä kuva ehdottomasti yksi niistä. Vaikka eletään vuoden pimeintä aikaa, on valoa onneksi ollut joinakin päivinä riittävästi, ja tämäkin kuukausi on saatu tallennettua kameran muistikortille.

Toivottavasti meidän joulukortit ilahduttavat heitä joille sellainen kolahtaa postiluukkuun. Mun mielestä joulukorttien lähettäminen on aivan ihana perinne, ja aion kyllä lähettää paperiset joulukortit hamaan tulevaisuuteen asti, vaikka tuntuu että niiden itse saatujen korttien määrä väheneekin vuosi vuodelta, kun ihmiset siirtyvät toivottamaan hyvät joulut ennemmin sosiaalisessa mediassa. On ne toivotukset ihania sielläkin tietysti, mutta rakastan ripustaa kortteja jääkaapin oveen esille, niiden kuvat ja lämpimät toivotukset saavat hymyilemään aina kun niitä vilkaisee.

Tähän päivään mennessä joulukortit on toivottavasti tulleet perille, eikä yllätys mennyt pilalle postauksen takia! Siksi jätin tämän näin viime tippaan, haha. En voi uskoa, että joulu on jo ylihuomenna, ollaan koko perhe aaaaaivan täpinöissään. Huomenna on kinkunpaistopäivä, ja voin jo haistaa nenässäni mielettömän tuoksun joka valtaa alakerran kun kinkku siellä paistuu monta tuntia.

Ihanaa päivää kaikille <3

Se olis keskiviikko, ja jouluun on enää NELJÄ yötä! Aivan ihanaa! Otolla on huomenna jo ensimmäinen vapaapäivä, ja me ollaan aloittamassa siis joulun kokkailurumbaa. Tänään illalla tiedossa on vielä viimeiset paketointitalkoot ennen aattoa, ja paketoitavana on ainakin vauvapulkka. Otto oli sitä mieltä että pulkkaa ei tarvitse paketoida mutta mä haluaisin laittaa senkin pakettiin, kun vaan tietäisi miten, hah!

Lapset ovat jääneet jo joululomalle, ja ollaan käyty katsomassa kaksi ihanaa joulujuhlaa. Toinen eskarilaisten juhla koulun suuressa juhlasalissa ja toinen päiväkodin pienessä jumppasalissa. Molemmat aivan ihania, ja esitykset niin hienoja. On suuri onni, että molemmat saavat niin laadukasta varhaiskasvatusta. Vähän meinasi tulla tippa linssiin kun tajusin että tämä oli esikoisen viimeinen joulujuhla päiväkoti-ikäisenä, ensi vuonna hän on jo iso ekaluokkalainen ja joulujuhlassakin esiinnytään koko koululle, eikä pelkille eskarilaisten vanhemmille! Niin jännittävää ja haikeaa samaan aikaan.

Mielettömän ihanaa että Otto sai muutaman päivän vapaaksi ennen joulua, niin saadaan viettää yhdessä melkein viikon joululoma, ennen kuin Otto menee välipäiviksi töihin. Uudenvuoden jälkeen meillä on toinen viikko lomaa, ja silloin reissataan Ouluun. Tavallaan meidän arki ei ole ehtinyt vielä edes kunnolla alkaa, kun päästään jo lomailemaan, kun Oton vanhempainvapaalta töihinpaluusta ei ole vielä niin pitkä aika kuitenkaan.

Toisaalta ihanaa aloittaa arki sitten ihan puhtaalta pöydältä ensi vuonna, ja ajatella että valon määrä lisääntyy koko ajan ja koko uusi upea vuosi edessä uusine mahdollisuuksineen. Olen niin innoissani ensi vuodesta, että en kestä! Kerron teille ensi vuoden suunnitelmista lisää joulun jälkeen, kunhan on ensin käyty tämä vuosi läpi vuosikatsauksessa. Blogissa ei ole luvassa minkäänlaisia muutoksia siis, mutta muita jänniä työjuttuja mulla on kyllä tiedossa, ja niitä odotan jo innolla!

Otettiin tänään jo kinkku aamulla sulamaan, ja huomenna on vuorossa jouluruokaostokset, huhhuh. Onneksi mun äiti on täällä, niin ajateltiin olla oikein hurjia ja lähteä vain yhden lapsen kanssa kauppaan, ja jättää isommat kotiin mummun kanssa leikkimään. He nauttivat huomattavasti enemmän mummun kanssa hengailusta, kuin jättimarketissa kilometrin mittaisen ostoslistan kanssa kiertelystä. Kuopus tosin tykkää siitäkin, kun voi vaan ihmetellä rattaistaan ihmisiä, tai näperrellä lelua. Ennen ostoksia ollaan menossa huomenna esikoisen kummisedän ja Oton kanssa lounaalle, ajateltiin piipahtaa Döner Harjussa pitkästä aikaa.

Joulukuu on ollut intensiivinen ja täynnä touhua, mutta sujunut silti tosi kivasti. Ihan mahtava fiilis hiljentyä pian joulun viettoon! Tämän vuoden joulukalenteri blogissa on saanut ihan super positiivisen vastaanoton, ja sitä on ollut ilo tehdä. Kiitos hurjasti teille kaikille kommentoineille, ja muilla tavoin palautetta antaneille. Teidän kanssa on parasta valmistautua jouluun!

Ihanaa iltaa kaikille <3

Moi Iina, Otto ja tytöt! Oletan että meidän perheessä on edelleenkin Otto ja tytöt, se on meidän juttu. Siis tytöt, akkavalta, kyllä te tiedätte. Että vaikka jossain mielenhäiriössä oltaisiin päätetty kuluneiden kymmenen vuoden aikana että kolme ei olekaan meille tarpeeksi, niin yksi juttu on varmaa: meidän perheessä olisi varmasti silti vaan Otto ja tytöt. Paitsi jos ollaan otettu koira, sitten meidän perheen testosteronitaso on tuplaantunut. (DISCLAIMER: Huom! Jos olet poika, ja olet syntynyt meidän perheeseen ennen vuotta 2027, olet ihan yhtä tervetullut kuin tytötkin, pidimme sinua vain epätodennäköisenä)

Kun luemme tätä vuonna 2027, esikoisemme on 16-vuotias, keskimmäinen 14-vuotias ja kuopus karvan vaille 10-vuotias. Me Oton kanssa ollaan myös vanhettu muutama vuosi, sen verran että numeroita ei tarvitse enää mainita, heh. Toivon että meidän elämä on tasapainossa. Ollaan molemmat vanhemmat työssä, josta nautitaan, ja ollaan terveitä koko sakki. Siinä on jo riittävästi tavoitetta tulevaisuuteen, säilyttää tämä nykytilanne myös seuraavat kymmenen vuotta.

Kymmenen vuoden kuluttua me vietetään joulua kahden teinin ja yhden melkein esiteinin kanssa, kuinka hullua se on! Ajatella nyt, että nämä meidän pienet paaperot ovat silloin jo nuoria naisia, ja kuinka paljon enemmän me tiedetään heistä silloin kuin nyt. Toivon, että ollaan kymmenen vuoden päästä yhtä läheisiä kuin nyt. Ja toivon, että edes yksi meidän tytöistä olisi vielä silloin yhtä jouluhullu kuin minä, jotta mulla on joku jonka kanssa jouluttaa marraskuusta asti aivan täysillä.

Toivon, että me ollaan pidetty kiinni kaikkein rakkaimmista jouluperinteistä: yhteisestä ruuanlaitosta, joulusaunasta ja siitä että jouluna ollaan aina koko perhe yhdessä. Toivottavasti ollaan saatu viettää kymmenen rakkauden täyteistä ja ihanaa joulua. Vaikka elämä kymmenen vuoden aikana voi viedä ihan mihin suuntaan vain, ja mitä tahansa voi tapahtua, toivon että ollaan selvitty kaikesta yhdessä, silkalla sisulla, rakkaudella ja #teamhyttiset -hengellä. Toivon että mahdollisten haasteiden lisäksi ollaan saatu kokea myös paljon onnea ja tasaista arkea.

Haluan että muistamme nämä kolme tän hetken muistoa kymmenen vuoden päästä: Sen, kuinka kuopus 10kk aina nojaili sohvan nurkkaan, ja luisui alaspäin ja alaspäin ja lopulta putosi pyllylleen, ja väläytti sitten maailman aurinkoisimman hymyn. Sen, kuinka keskimmäinen käytti jatkuvasti sanaa ”upea” ja kuinka hän askarteli maailman hienoimman taideteoksen teipistä ja kolmesta karkkipaperista. Siinä oli kolme karkkipaperia teipattuna yhteen, ja se oli upea. Ja kuinka esikoinen laski huvin vuoksi murtolukuja Matikkakunkusta joka päivä puhelimellaan sen tunnin, minkä puhelimen käyttörajoitus antoi aikaa. Vannon että kun luemme tätä kymmenen vuoden päästä, ei yksikään meidän kolmesta tyypistä laske huvikseen murtolukuja tuntia joka päivä, tai pelaa sovellusta nimeltä ”matikkakunkku”.

Toivottavasti vuonna 2027 me ollaan yhtä onnellisia kuin juuri nyt, ja yhtä täynnä rakkautta. Vaikka ovet teinien kanssa joskus paukkuisivat, toivottavasti ne olisivat joskus myös auki. Toivottavasti me ei Oton kanssa muututtaisi vanhoiksi, ja unohdettaisi millaista oli joskus olla nuori. Vaikka oltaisiin noloja, ja kuunneltaisiin noloa omien nuoruusvuosiemme musiikkia, toivottavasti oltaisiin joskus myös cooleja ja kivoja. Vaikka käytettäisiin noloja sanoja, kuten cool, lol tai bae, toivottavasti pysyttäisiin edes vähän perillä siitä miten nuoriso puhuu. On nimittäin hassua, kun vanhat ihmiset käyttävät nuorisosanoja väärin, mä en halua tehdä sitä. Ja ei me oikeasti olla kymmenen vuoden päästä vanhoja, eikä edes kahdenkymmenen, mehän ollaan ihan parhaassa iässä. Mutta teinien mielestä me ollaan varmasti vanhoja just silloin, ihan sama mitä itse ajatellaan.

Vielä muutama toive mulla on seuraavien kymmenen vuoden varalle: 1. Toivon että Robin on tehnyt joululevyn, koska siinä ois vaan niin täydellinen yhdistelmä. Maailman positiivisin tyyppi + mieletön ääni ja karisma + joululaulut! Mä kuuntelisin sitä aina. 2. Toivon, että me ollaan Oton kanssa yhtä rakastuneita höpsöjä kuin nytkin, kiusoitellaan ja pussaillaan toisiamme joka päivä, vaikka se olisi teinien mielestä ällöä. 3. Toivon, että meidän tytöt ovat keskenään yhtä läheisiä kuin nyt, ja vaikka joskus tai usein tappelisivatkin, osaisivat myös pyytää anteeksi ja viettää aikaa yhdessä.

Ihanaa joulua #TeamHyttiset ja onnellista uutta vuotta 2028!

Hahaa, olen aikaistanut tämän luukun tekemistä joka vuosi kahdella päivällä, ekan tein 22.12., tokan 20.12. ja tänään on siis 18.12. Ehkä se auttaa siihen, että jos joku muu inspiroituu tästä ja tahtoo ehkäpä tehdä samantyyppisen, ei ole niin vaikeaa toteuttaa sitä kun jouluun on vielä useampi päivä. Ajatelkaa, tänään voi sanoa että JOULU ON TÄLLÄ VIIKOLLA! Samalla ihanaa ja kamalaa, joulussa kun se valmistautuminen on niin ihanaa ja parasta, ja kohta joulu on jo ohi. Tästä vikasta viikosta ennen jouluaattoa aion ottaa kyllä kaiken ilon irti. Mä aion  jouluttaa aivan täysillä lasten ja Oton kanssa, tästä tää lähtee.

Yksi meidän jouluperinteistä on jouluaattoaamun ”selviytymispakkaukset” lapsille, eli pienet paketit, jotka saa avata heti aamulla, ja joissa on jotain pientä kivaa jonka avulla vähän purkaa aaton jännitystä. Meillä perinteenä on, että tässä paketissa on aina jouluaiheinen kirja, sillä mikäs sen mukavampaa kuin lueskella aamulla kaikessa rauhassa joulusatua, tai selata, tai tässä tapauksessa myös kuunnella.

Ensimmäistä kertaa paketteja on kahden sijaan kolme, ja se onkin oikeastaan yksi syistä miksi julkaisin tämän luukun jo nyt! En ole nimittäin vielä paketoinut näitä, sillä siitä kolmannesta paketista puuttuu vielä kaksi olennaista osaa! Vain kirja on löytynyt. Eli tänä vuonna aiemmasta poiketen paketista ei paljastu tytöille jouluaaton asua, sillä he valitsivat itse mekkonsa joulujuhliin, ja haluavat kuulemma laittaa myös aattona päälle samat mekot kuin dagiksen ja eskarin joulujuhlaan. Tänä vuonna paketeissa on siis kirjan lisäksi jotain muuta kuin juhlamekot, nimittäin aamutossut!

Aamutossuja on pyydetty meillä jo varmaan vuoden verran, kun mun kummipojallakin on omat, ja tytöt aina niillä tassuttelevat menemään vuorotellen, kun ollaan Oulussa. Nyt ostettiin tytöille Lindexiltä söpöt aamutossut, joissa hekin voivat tassutella. Ainoa probleema on, että kuopukselle ei löytynyt mistään kivijalasta omia aamutossuja (ainakaan siis peruskaupoista missä kävin) ja nyt mietin että mitä ihmettä mä hänelle laitan sitten tossujen tilalle sinne. Ehkä uudet jarrusukat? Vai olisiko jossain söpöjä omia aamutossuja hänellekin, jos tiedätte että jossain on niin vinkatkaa ihmeessä!

Kirjat on valittu tänäkin vuonna lasten omia mieltymyksiä ajatellen. Kuopukselle ruotsinkielisiä lastenlauluja, joita voi soittaa kirjasta suoraan. Sjung Med Barnkammarboken: Julsånger tekee varmasti hänet iloiseksi aattona, sillä hän rakastaa musiikkia ja kirjoja. Keskimmäiselle joulusatuja, joita voi sekä lukea itse jos osaa, tai kuunnella suoraan kirjasta Astrid Lindgrenin lukemana. Tämä on siis äänikirja ja normisatukirja samassa. Aivan loistava! Esikoiselle ostettiin Heinähatattu, Vilttitossu & Jouluvintiö -kirja jota hän voi lukea ihan itse. Luultavasti tosin luetaan tämäkin isommille tytöille yhdessä, sillä molemmat tykkäävät Heinähatusta ja Vilttitossusta ihan hulluna, vähintään yhtä paljon kuin itse tykkäsin pienenä. Ja mulla tulee muutenkin meidän tytöistä aina vähän nuo ihanat satuhahmot mieleen. Onneksi en itse koe kuitenkaan olevani yhtä huithapeli kuin Heinähatun ja Vilttitossun äiti.

Näiden kirjojen ja aamutossujen lisäksi pakkauksiin tulee mukaan jouluherkut. Tähän asti herkku on ollut joulukaakao, mutta mä tavallaan haluaisin laittaa edes jollain tavalla samanlaisen herkun kaikille kolmelle. Kaakao ei kuitenkaan ole ihan se eka juttu mitä alle 1-vuotiaan herkkupurkkiin olisin laittamassa, varsinkaan suklaahippuineen tai kaneleineen. Mikä voisi olla sellainen lämpimässä säilyvä ihana jouluherkku jota voi antaa vauvallekin? Pitää varmaankin kääntyä jälleen kerran Simppelin Sormiruokakeittiön puoleen! Mutta jos teillä on jotain huippuvinkkejä niin jakakaa ihmeessä!

Saako teillä avata yhden paketin jo aattoaamuna? Mitä yleensä laitatte paketteihin?