Olen mukana SCA Torkin ja Lifien Ellan käsienpesukoulu -kampanjassa, joka on äärmmäisen ajankohtainen näin pahimpana flunssakautena ja varsinkin kun meille on pian syntymässä pieni vauva. Meidän tytöt ovat päivähoidossa, ja käsihygienia on varsinkin siksi erityisen tärkeä ja meidän perhettä koskettava asia. Hyvällä käsihygienialla on mahdollisuus ehkäistä monia sairastumisia, ja vähentää niin lasten kuin vanhempienkin sairaspoissaoloja.

Mä olen itse todella tarkka hyvästä käsihygieniasta, ja olen pyrkinyt opettamaan samaa tarkkuutta lapsillenikin jo aivan pienestä asti. Etenkin pian esikouluikäinen esikoisemme on myös itse hyvin tunnollinen käsien pesijä, ja muistaa pestä kädet oma-aloitteisesti aina kun tilanne sitä vaatii: vessakäynnin jälkeen, ennen ruokailua ja ruuanlaittoa, ulkoa tullessa tai muuten kotiin tultaessa, niistämisen jälkeen ja tietenkin myös silloin kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Hän myös osaa jo hyvin oikean käsienpesutekniikan saippualla ja vedellä ja käyttää pesuun suositellut 20 sekuntia, eikä vain hutaise nopeasti käsiä veden alla ja heiluttele sitten kuivaksi.

3-vuotiaan kanssa ollaan vielä siinä vaiheessa, että käsienpesusta pitää muistuttaa ja siinä myös tarvittaessa auttaa. Usein hän on siinä joko vähän turhan nopea, tai sitten unohtuu leikkimään saippualla. Myös kuivauksen kanssa pitää olla tarkkana, sillä oikeaoppinen kuivaus hankaamalla takaa sen että bakteerit oikeasti irtoavat käsistä ja jäävät pyyhkeeseen.

Lasten päiväkodissa käsihygieniasta on huolehdittu hyvin. Lapset pesevät kädet aina vanhemman kanssa aamulla päiväkotiin tullessaan, ja sen jälkeen hoidossa kaikissa aiemmin luetelluissa tilanteissa myös. Lisäksi kädet pestään ennen kotiin lähtöä, mikäli lapset ovat vielä sisällä leikkimässä. Päiväkodin vessoissa on lapsille yksinkertaiset kuvalliset käsienpesuohjeet ja helposti saatavilla niin saippuaa kuin paperipyyhkeitä kuivaukseen. Aikuiset valvovat lasten käsienpesua. Ellan käsienpesukoulun käsienpesuohjeet kuuluvat näin:

1. Kostuta kädet lämpimällä vedellä.

2. Levitä käsiin nestemäistä tai vaahtosaippuaa, hiero käsiä yhteen ja puhdista hyvin käsien kaikki pinnat.

3. Huuhtele puhtaalla vedellä.

4. Kuivaa kädet hyvin paperipyyhkeeseen.

Hyvä käsihygienia on varsinkin päiväkodissa tosi tärkeää, kun kaikki lapset leikkivät samoilla leluilla ja koskettelevat samoja pintoja, ja ylipäätään hengaavat samoissa tiloissa yhdessä. Jos ei puhtaudesta huolehdita, taudit leviävät todella nopeasti. Olen tosi iloinen että meidän päiväkodissa puhtaudesta huolehditaan hyvin, eikä tässä parin vuoden päiväkotiuran aikana ole ollut mitään merkittäviä epidemioita, vaikka toki kaikilta taudeilta ei voikaan välttyä vaikka kuinka hyvin huolehtisi.

Me testattiin lasten kanssa sormivärien avulla, kuinka hyvin he pesevät itse kätensä ja olin positiivisen yllättynyt kun sekä viisivuotias että kolmivuotias pesivät käsiänsä niin kauan että missään ei enää ollut pisaraakaan sormiväriä jäljellä. Saimme SCA Torkin Ellan käsienpesukoulu-materiaalien mukana myös tarrat jotka voi liimata vessaan, ja niissä neuvotaan oikea käsienpesutekniikka yksinkertaisesti. Lapset saivat itse liimata tarrat ja he innostuivat huomatessaan että tarrat olivat samoja kuin päiväkodissakin on.

Mä en ole sellainen hysteerinen äiti joka saa slaagin jos lapsi maistaa hiekkaa tai poimii rusinan lattialta suuhunsa, mutta käsienpesusta huolehtiminen kuuluu mun mielestä kyllä jokaisen vanhemman vastuulle. Se kuuluu ihan normaaliin muiden ihmisten kunnioittamiseen ja käytöstapoihin, että ei turhan takia levittele bakteereja ja viruksia ympäriinsä. Ihan samoin kuin se, että kipeää lasta ei viedä hoitoon tai kaverille kylään, sisäleikkipuistoista puhumattakaan.

Kun meidän perheen uusin tulokas on syntynyt, puhtaudesta huolehtiminen on entistäkin tärkeämpää. Vastasyntynyt on pieni ja hauras eikä tosiaankaan elämänsä ekoina viikkoina kaipaa flunssia, vatsatauteja tai mitään muitakaan ikävyyksiä seuraksi. Täytyy toivoa että ajankohdasta huolimatta säästytään hänen kanssaan tartuntataudeilta mahdollisimman pitkään.

Ellan käsienpesukoulu -opetusmateriaalit voi tilata ilmaiseksi SCA Torkin sivuilta. Sivuilla on myös paljon tietoa jota kannattaa käydä selailemassa! Materiaaliin kuuluu tarrojen ja mahtavien diplomeiden lisäksi mm. juliste sekä hauska Ella ja kumppanit pysäyttävät epidemian -kirja. Suosittelen näitä ehdottomasti päiväkotien lisäksi ihan kaikille perheillekin, meidän lapset tykkäsivät ja näiden avulla oli helppoa ja hauskaa käydä läpi oikeaa käsienpesutekniikkaa. Lapsille löytyy myös hauska ja opettava sovellus – Ellan käsienpesuseikkailu, jonka voi ladata ilmaiseksi App Storesta tai Google Playsta.

Yhteistyössä SCA Tork.

Kuinka teillä huolehditaan hyvästä käsihygieniasta? Minkä ikäisenä lapset ovat oppineet itse pesemään kädet huolellisesti?

Tuntuu hassulta miettiä että viime viikonloppu saattoi olla meidän vika viikonloppu neljän hengen perheenä, tai sitten ei. Joka tapauksessa kovinkaan montaa niitä ei enää ole edessä. Niinkuin eilen Instagramissa päivittelinkin, olen vallan malttamaton täällä. Jatkuvat supistukset pitävät mut varpaillaan ja kokoajan on sellainen jokojokojoko-meininki päällä, vaikka edelleen olen lepäillyt että ne eivät yltyisi siitä ja että synnytys ei ihan vielä käynnistyisi. Jännittää!

Viikonloppuna ja ihan joka päivä olen yrittänyt huomioida tyttöjä mahdollisimman paljon, ja tehdä kaikkea mihin nyt sohvan nurkasta käsin heidän kanssaan pystyn. Ollaan luettu paljon satuja, leikitty barbeilla, piirretty ja väritetty ja pelattu lautapelejä.  Ja ollaan vaan höpötetty mahdollisimman paljon. Odottelen kyllä ihan hulluna sitä että voin taas liikkua normaalisti! Pulkkamäki ja luistelukentät – oottakaa mua älkääkä menkö pois ennen kuin olen päässyt ainakin kerran pulkkailemaan ja luistelemaan tälle keväälle!

Otto ja Tiara kävivät juuri ostamassa uudet luistimet neidille joka on ensimmäistä kertaa menossa nyt päiväkotiryhmän kanssa luistelemaan tänä keväänä. Viime talvena jo harjoiteltiin perheen kesken ja kunhan mä vaan olen toipunut synnytyksestä niin jatketaan harjoituksia tänäkin keväänä yhdessä. Nyt on koko perheelle omat luistimet kun esikoinen vaihtoi isompaan kokoon.

En oikeasti voi sanoin kuvailla miten paljon odotan kaikkia yhteisiä aktiviteetteja, sitä että voin osallistua kaikkeen! Siis odotan niin paljon että pääsen johonkin hoploppiin lasten kanssa pomppimaan. En ehkä ihan heti synnytyksen jälkeen hypi trampalla (hehheh) mutta liukumäkeen voin aivan hyvin lasten kanssa rynnistää sitten kun vointi antaa myöten. Ja leikkipuistoon. Ja ihan vaan pitkälle kävelylenkille ihmettelemään kaikkea. Ja odotan sitä että en ole enää meidän jengin hitain ruokakaupassa, vaan voisin välillä vaikka sanoa kolmivuotiaalle että ”tulehan jo”.

Odotan sitä että voin makoilla mahallaan – ja sitä että voin nostaa tytöt syliin ja rutistaa ja pyörittää heitä. Odotan että pääsen juoksulenkille! Siihenkin menee varmasti vielä aikaa mutta kyllä sitten kun lumet on kokonaan sulaneet ja kevät päässyt vauhtiin niin mä aion jo paahtaa menemään lenkkipolulla. Odotan, että voin vaunulenkkeillä vauvan kanssa ja odotan sitä että voin juosta bussiin tai metroon. Se on jotain mitä en ole tehnyt sitten viime kesän.

Mä odotan sitäkin että voin kantaa kauppakasseja, ja sitä että voin kiivetä korkealle tuolille ja ottaa itse yläkaapista mitä haluan. Ja odotan sitä että voin tehdä tyttöjen kanssa kuperkeikkoja ja voidaan taas pitää meidän tyttöjen kanssa tanssibileitä kotona Spotify pauhaten, niinkuin aina viime keväänä tehtiin. Ja odotan että voin lähteä keskustaan vaan nauttimaan ihanasta Helsinkitunnelmasta ja kävelemään ympäriinsä ja shoppailemaan tuntikausiksi. Odotan että pääsen osallistumaan kivoihin blogitapahtumiin ja pressitilaisuuksiin joissa en ole käynyt ikuisuuteen, olen missannut niin monta kivaa juttua koska en ole vaan kyennyt osallistumaan.

Odotan että jos mulle tulee joku yllättävä mielihalu, voin itse kipaista äkkiä kaupassa eikä tarvitse vaivata Ottoa. Ja sitä, että Otto voi pyytää multa asioita, ja mä voin helposti tehdä niitä hänen hyväkseen. Toki mä voin nytkin tehdä oman vointini mukaan ja olenkin tehnyt kaikkea mitä vaan mahdollisimman vähällä liikunnalla voi tehdä. Mutta sillä tavalla oikeasti. Odotan että Otto voi kysyä vaikka että voisinko hakea hänelle yläkerrasta sukat kun hän ei ehdi, ja mä voisin vastata että joo odota mä kipaisen. En ole nimittäin tosiaankaan kipaissut noita portaita kertaakaan ylös. Olen puhkunut ja puuskuttanut ne hitaasti ja supistelevasti ylös mahdollisimman harvoin.

Kaikkein eniten odotan sitä, että saan pitää meidän vauvaa ensimmäistä kertaa rinnalla. Tuntea hänen painonsa itseäni vasten, silittää hänen pehmoista poskeaan ja tuntea miten hän tarttuu mua sormesta kiinni. Ja sitä kuinka saan nähdä meidän kaikki kolme lasta ensi kertaa yhdessä. Mutta sitä en uskalla edes ajatella, samantien nousee hormonit pintaan.

Mä odotan, niin kovasti. Ja meidän koko perhe odottaa. Kuukauden päästä nämä päivät tuntuvat niin paljon lyhyemmiltä kun tätä aikaa katsoo taaksepäin. Mutta juuri nyt ne ovat ikuisuus. Yritän nauttia näistä päivistä parhaani mukaan koska joskus niitä tulee vielä ikävä, tiedän.

Hyvällä fiiliksellä täällä ollaan, vaikka kovasti odotellaankin. Onneksi saan odottaa näiden maailman parhaiden tyyppien kanssa. Ei enää kauaa <3

Saa nähdä kuinka monta viikkopostausta kerkeän vielä tekemään, eilen tuli täyteen siis raskausviikko 35+0! Huh, viime lauantaina en kyllä uskonut että pääsisin edes näin pitkälle mutta nyt supistukset onneksi ovat vähän taas rauhoittuneet enkä ole niitä nyt pariin päivään edes joutunut kellottamaankaan. Mutta jänniä hetkiä jänniä hetkiä, kun ei voi tietää milloin ne alkavat taas tulla säännöllisesti ja mitä se sitten tarkoittaa vai tarkoittaako mitään.

Ensi viikolla meillä on vielä yksi ultra, jossa tsekataan vauvan kokoa ja asentoa. Jos sinne asti päästään ja siellä on kaikki hyvin ja vauva on hyvän kokoinen kuten siskonsa on näillä viikoilla olleet, niin sitten uskallan varmasti taas olla normaalisti ja jatkaa pesänrakennusviettini toteuttamista. Ties vaikka kerkeäisi vielä kiillottamaan vessan kaakelit vanhalla hammasharjalla ennen synnytystä, tai jotain muuta yhtä fiksua!

Vauva on liikkunut ihan hurjan paljon ja en olekaan enää varma että hän on kiinnittynyt lähtökuoppiinsa, sillä maha on taas muutellut muotoaan todella paljon. Parina päivänä olen ollut aivan varma että hän on ollut perätilassa ja poikittain, tänään taas tunsin ihan selkeästi vauvan hikan mun häntäluussa. Miettikää, siis hikka mun pyllyssä! Mutta onneksi tosiaan päästään vielä tsekkaamaan asentoa, jos vauva vajaan viikon viihtyy masussa. Sitten saa mielenrauhan senkin suhteen ja tietää miten toimia synnytyksen käynnistyessä. Toivotaan, että hän kiinnittyy hyvin sinne lähtökuoppiinsa niin ei tarvitse jännitellä sitä enää sen jälkeen.

Maha 35+0 <3

Liikkeista ja mahan koosta päätellen tyyppi on kyllä kerryttänyt painoa ja senttejä aivan kiitettävästi. Välillä liikkeet alkavat tuntua suorastaan tuskallisilta. Onneksi hän välillä myös liikkuu vähän kevyemminkin, eikä murjo mua 24/7. Illat tuntuu olevan sitä aikaa kun äitiä on kiva monottaa ja möyriä oikein urakalla. Ihanaa kuitenkin että hän liikkuu niin paljon niin tietää että hän voi siellä hyvin.

Se on hassua miten hurjan pitkältä nämä viimeiset viikot ja päivät tuntuvat. Sitten vauvan synnyttyä tiedän, että se aika on kuitenkin mennyt ihan hurjan nopeasti. Mutta juuri nyt jokainen päivä tuntuu vuodelta, kun odottaa niin kovasti sitä, että pääsee tapaamaan meidän vauvan ensi kertaa. Koitan silti vielä nauttia näistä hetkistä, niistä liikkeistä, jopa niistä kaikkein murjovimmistakin. Joskus mulla on näitä päiviä vielä kova ikävä <3

Kiitos ihan hurjasti teille kaikille eiliseen postaukseen kommentoineille tsempistä! Sitä todellakin tarvitaan. Toistaiseksi olen pärjännyt onneksi Panadolin ja kuumavesipullon sekä levon avulla, mikä on hyvä. Ei tässä montaa päivää tarvitse pakkolevätä enää mutta jokainen mahassa vietetty päivä on kuitenkin hyväksi vauvalle vielä tässä vaiheessa ja helpottaa elämää syntymän jälkeen, ja siksi olen rauhassa.

Olen saanut paljon töitä tehtyä etukäteen ja nyt mieli on kevyt. Vaikka lähtö tulisi milloin tahansa, niin sovitut pakolliset hommat on jo tehtynä. Olen aika ylpeä itsestäni, kun eilen vielä hieman heikohkojen yöunien ja supistellun illan jälkeen jaksoin puurtaa kaiken valmiiksi. Onneksi kerettiin viettää aivan ihana ja touhuntäyteinen lomaviikko tyttöjen kanssa ennen kuin supistukset alkoivat, ja mulle sekä tytöille jäi lomasta tosi hyvä fiilis.

Kun kysyin tytöiltä, mikä lomassa oli parasta, niin se oli kuulemma se että oltiin kaikki yhdessä ja tehtiin kaikkea kivaa. Rakenneltiin legoilla ja pelattiin ja ulkoiltiinkin. Ihan kiva että uskalsin vielä lauantaina lähteä ulos ennen kuin supistukset alkoivat, niin jäi siitäkin koko perheelle mukava lomamuisto. Vaikka en hirveästi voinut ulkona touhuillakaan niin jo se tuntui olevan tytöille ihana juttu että äiti oli mukana ja näki heidän hienot lumienkelinsä ja kuinka hurjan nopeaa vauhtia he laskivat liukumäkeä alas.

Kolme viikkoa kotona lasten kanssa myös vähän korvasi sitä kökköä fiilistä mikä mulle edellisestä pitkästä lomasta jäi kun olin itse niin väsynyt ja pahoinvoiva silloin. Nyt sain vietettyä sitä ihanaa laatuaikaa lasten kanssa juuri niinkuin toivoinkin. Loppulomasta tytöt alkoivat jo odottaa pääsyä dagikseen, taisi tulla kavereita ikävä. Molemmat kirjoittelivat salaisia viestejä kavereilleen ja piirsivät kuvia missä oli tarhakavereita. Kai se on jo myönnettävä että tuossa iässä kaverit alkavat olla jo aivan supertärkeitä!

Loman jälkeen eletään muutenkin jännittäviä aikoja kuin lähestyvän synnytyksen vuoksi, nimittäin meidän esikoisella koittaa pian förskolaniin tutustuminen ja hakeminen – iik! Mua jännittää että päästäänkö me koko tutustumiseen vai olenko silloin juuri synnärillä, mutta toivotaan parasta. Ollaan kaikki aivan innoissaan, kaikkein eniten tietenkin neiti itse joka odottaa todella kovasti että pääsee samaan kouluun johon kaverit viime syksynä lähtivät tutusta päiväkodista. Jotenkin se että eskari ja koulu ovat samassa tekee tästä niin paljon isomman jutun, itse kun vaan aikoinaan siirryin omassa päiväkodissani eskariryhmään mutta muuten kaikki jatkui samaan tapaan. Meillä on jännittävä vuosi edessä, se on selvää. Mutta aivan ihana vuosi myös, siitä olen varma.

Nyt on aika koittaa elellä niin normaalia arkea kuin näissä olosuhteissa on mahdollista siihen asti että vauveli syntyy, ja sen jälkeen lomaillaan taas ja tutustutaan uuteen pieneen perheenjäseneen rauhassa kaikki neljä.

Ihanaa tammikuista arkiviikkoa kaikille <3

Eilen illalla mua alkoi supistelemaan ruuanlaiton lomassa, ja yhtäkkiä huomasin kellottelevani säännöllisiä alle 3min välein tulevia supistuksia. Se oli sellainen herätys todellisuuteen. Lapset olivat juuri menneet nukkumaan kun oikeasti sisäistin, että näitähän tulee ihan säännöllisesti ja tajusin ladata supistuslaskurisovelluksen. Otin panadolia ja kuumavesipullon ja parkkeerasin sohvalle. Supistukset eivät olleet kipeitä, mutta tosi napakoita kuitenkin, selkeästi erilaisia kuin tähän asti tulleet satunnaiset harjoitussupistukset. Ja kun kokemuksesta tiedän että mun supistukset eivät ole kipeitä kun vasta juuri ennen ponnistusvaihetta, meni vähän pasmat sekaisin ja aloin miettimään että ei hitto syntyykö se nyt oikeasti tänään.

Siinä me sitten hetken Oton kanssa panikoituamme pakkasimme sairaalakassin lennosta, kirjoitimme synnytyssuunnitelman ja rupesimme miettimään miten organisoimme tyttöjen hoitoon viemisen jos lähtö tulee. Kun mä tuijotin kelloa, niitä vaan tuli ja tuli ja tuli kokoajan parin tunnin ajan. Kokemuksesta kuitenkin tiedän myös, että mulla saattaa jatkua tätä vaihetta useamman viikon vaikka joka päivä, ennen kuin vauva oikeasti syntyy. Ja siksi mä päätin että nyt yritän vaan rentoutua, laitoin puhelimen pois enkä tuijottanut vaihtuvia minuutteja, ja niin ne sitten rauhoittuivat pikkuhiljaa siinä.

Kun väli piteni kolmesta minuutista kahteenkymmeneen minuuttiin, uskalsin oikeasti rauhoittua ja alettiin katsomaan Vikingsiä niinkuin ollaan tehty monena iltana muutenkin. Ei vielä ollut lähdön aika, onneksi. Päästiin nukkumaan ja taas yksi päivä raskautta eteenpäin. Viikot on toki jo ihan hyvät, mutta kyllä vauva saisi vielä pari viikkoa pysytellä kasvamassa ennen kuin tulee ulos, niin alku on hänelle helpompi.

Siinä kun mä pötkötin sohvalla kuumavesipullon kanssa supistellen ja katselin sairaalakassia pakkaavaa miestäni, mut valtasi kuitenkin paniikin sijaan levollinen mieli. Vaikka mitä tapahtuu, vaikka milloin tapahtuu, mulla on tuo ihana aviomieheni tässä tukena. Hän tietää mitä tekee, hän ottaa ohjat käsiinsä ja pysyy rauhallisena. Hän osaa kyllä. Ja yhdessä me selvitään tästäkin synnytyksestä.

Otto on ollut mulle jo kahdessa aiemmassa synnytyksessä maailman suurin tsemppari ja tuki ja se joka mut pitää rauhallisena, ja olen varma että niin tulee olemaan tälläkin kerralla. Hän ei anna paniikille valtaa, eikä jätä mua yksin vaan on läsnä siinä kokoajan. Hän kannustaa, ja hän kuuntelee ja tarkkailee mun vointia. Ja jos mä en tiedä mitä pitää tehdä, hän tietää kyllä.

Eilisillan jälkeen mua on supistellut säännöllisen epäsäännöllisesti, ja olen ottanut tosi rauhassa. Yritän nyt saada viimeiset pakolliset työjutut hoidettua alta täältä sohvan pohjalta käsin, niin voin sitten rauhoittua senkin osalta.

Nyt ne viimeiset epätietoiset hetket on sitten alkaneet. Tämä vaihe raskaudesta on aina se kaikkein kuluttavin henkisesti, kun kokoajan pitää olla valmiudessa ja ei ikinä tiedä että milloin se tilanne oikeasti on päällä. Onneksi tätä ei kestä montaa viikkoa vaikka loppuun asti menisikin. Jotenkin en vaan osannut yhtään varautua tähän, kun viimeiset viikot on olleet niin oireettomia. Toisaalta, tällä tavalla puskista se tuli Tiarankin odotusaikana, supistukset vaan alkoivat ihan yhtäkkiä viikolla 34+3 ja kestivät sinne synnytykseen asti, viikolle 35+6. Eilen mulla oli 34+2 ja tänään siis 34+3, ehkä tämä tyyppi ottaa siskostaan mallia, tai sitten ei.

Mutta joo, jännityksellä nyt odotellaan täällä ja seurataan mitä tapahtuu, ja lähdetään käymään tarkistamassa tilanne jos alkaa tuntua siltä että se on tarpeellista. Oli se sitten tänään, ensi viikolla tai kolmen viikon päästä. IIK!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3