Huhtikuun alussa tuli täyteen jo kaksi vuotta tässä meidän ensimmäisessä ikiomassa (no okei, edelleen suurimmaksi osaksi pankin omassa) kodissa. Kaksi vuotta sitten ei todellakaan vielä tiedetty, että vuonna 2022 täällä elelee meitä kuusi tyyppiä, vaikka toki siitä haaveilimmekin. Jo silloin moni ihmetteli, että miksi ihmeessä ostamme ”näin pienen” asunnon ja miten kuvittelimme mahtuvamme tänne kolmen lapsen kanssa. Oltiin etsitty toki hieman isompaa, mutta tämä oli kuitenkin meidän vanhaa kotia suurempi. Sanoin silloin hyvin itsevarmasti, että aivan mainiosti. Sillä oltiin juuri naureskeltu meidän edellisessä kodissa sitä, että oikeastaan oltaisiin mahduttu siihen meidän vanhaan kerrostalokolmioonkin ja tavallaan muutettiin tilan puolesta ihan turhaan silloin vuokralta asumisoikeusasuntoon.

Tilaa ei oltaisi edes tarvittu enempää, vaikka toki asumisoikeusasunto olikin meille hyvä välietappi vuokrakodin ja omistusasunnon välissä taloudellisesti. Vaikka vaihdoimme kolmion neliöön vuonna 2016, suurimmaksi osaksi vietimme aikaa yhdessä koko perhe ja lapset tykkäsivät edelleen nukkua (lähes) joka yö yhdessä toistensa kanssa, vaikka alkuun heille oli ihan omatkin huoneet tarjolla. Joten tiesin jo neljän vuoden kokemuksella, että kyllä me mahdutaan edelleen ihan hyvin kolmen kanssa, varsinkin kun oltiin muuttamassa isoimpaan kotiin jossa ollaan koskaan asuttu. Enemmän kuin omia huoneita jokaiselle me kaivattiin avaraa yhteistä tilaa, kodinhoitohuonetta ja omaa pihaa. Ja ne me myös saatiin.

Näin kahden vuoden ja yhden lisätyypin jälkeen se fiilis on vain vahvistunut, että me mahdutaan tänne loistavasti! Eikä meillä ole minkäänlaisia suunnitelmia muuttaa täältä yhtään mihinkään. Päin vastoin. Me saatiin tästä kodista just ne jutut, joilla oli meille eniten merkitystä. Ja ihanaa sanoa näin kahden vuoden jälkeenkin, että ne asiat joilla kuviteltiin olevan meille merkitystä, oli just ne asiat, joilla on käytännössäkin osoittautunut olevan merkitystä:

Sijainti (edelleen ihan lemppari), Isot makuuhuoneet, kodinhoitohuone, tuplasuihkut (+ ekstrasuihku), korkea huonekorkeus, ekologinen lämmitysmuoto, hyvä kunto, sekä iso oma piha ja terassi.

KHH ENNEN:

Koko ajan tuntuu, että koti toimii meille paremmin ja paremmin, kun saadaan pikkuhiljaa päivitettyä asioita paremmin juuri meille toimiviksi. Vuosi sitten tähän aikaan listasin juttuja, joita oli tarpeellista muuttaa: eteisen säilytysratkaisu, olohuoneen järjestys ja kodinhoitohuone. Ne on kaikki päivitetty nyt vastaamaan paremmin meidän tarpeita. Tänä kesänä vuorossa on terassin ja pihan päivitystä ja syksyllä tehdään sitten meidän perheen pienempien lastenhuoneesta kahdelle sopiva. Etenkin meidän 5-vuotias odottaa jo kovasti, että saa kaverin huoneeseen.

Me rakastetaan tätä kotia niin paljon ja arvostetaan myös. Eikä ikinä tulla ottamaan tätä itsestäänselvyytenä. Koen edelleen kahden vuoden jälkeenkin, että tämä koti oli meille kuin lottovoitto. 1,5 vuoden todella puuduttavan etsinnän jälkeen löydettiin tämä helmi, joka on meille ihan täydellinen. Me aiotaan pitää tästä kodista edelleen hyvää huolta ja uskon, että voidaan viihtyä täällä ihan hyvin vaikka vanhuksiksi asti Oton kanssa. Toki ei sitä ikinä tiedä mitä elämässä tulee eteen tai miten tarpeet muuttuvat tulevaisuudessa, mutta tämänhetkisessä elämäntilanteessa tämä koti on edelleen parasta mitä tiedän. Ja ihanaa kyllä, muu perhe on tasan samaa mieltä. Kenelläkään ei ole minkäänlaisia muuttohaaveita.

Mun mielestä on vaan hyvä, että me asutaan tiiviisti. Se on järkevää niin taloudellisesti kuin ympäristönkin kannalta, sillä suuri osa hiilijalanjäljestä tulee nimenomaan asumisesta. En todellakaan ole mikään hyvä esimerkki hienoista ympäristöteoista tai täydellinen kuluttaja jokaisella elämän osa-alueella, en lähellekään. Mutta tiiviisti asuminen on yksi niistä hyvistä jutuista jonka voi tehdä, ja joka sopii meille. Oltaisiin voitu ostaa vaikka tuplasti isompi koti, jos oltaisiin ostettu reilusti vanhempi asunto, jota lämmitetään jollain toisella lämmitysvaihtoehdolla. Mutta me päätettiin ostaa just tämä kompakti moderni koti maalämmöllä. Ympäristön lisäksi myös pankkitili kiittää joka kuukausi, kun asumiskulut ovat järkevät ja lämmityksen osuus kuluista on aivan naurettavan pieni jopa talvikuukausina.

Tästäkin valinnasta kiittäminen on kuitenkin enemmän sitä korkeaa huonekorkeutta, pihaa ja sijaintia, jotka tekivät meihin vaikutuksen alunperin, eli mun on aivan turha yrittää kiillottaa sädekehää kuitenkaan tällä ”valinnalla”. Ehkä sen asian tiedostaminen saa kuitenkin harkitsemaan erittäin tarkkaan sitä, että tarvitaanko me ylipäätään ikinä lisää tilaa, vai voisiko tämä koti olla yksi meidän hyvä valinta, josta pidetään kiinni myös tulevaisuudessa, ainakin jos meitä on edelleen kuusi.

Niin kauan kuin lapset ovat tyytyväisiä tässä kodissa ja näihin huonejärjestelyihin, me ei edes mietitä muita vaihtoehtoja. Kyselen lapsilta tasaisin väliajoin kaipaavatko enemmän tilaa ja joka kerta vastaus on ollut, että eivät kaipaa ja eivät todellakaan halua muuttaa mihinkään muualle. He tietävät, että saavat sanoa ihan suoraan jos alkaa tuntua siltä, että se ihan oma huone olisi tosi tärkeä juttu. Viimeksi kun kysyin asiasta, vastaus oli, että eivät kaipaa omaa huonetta, koska

a) nykyinen koululaisten huone kolmella sängyllä (yksi ulos vedettävä) on mahtava pyjamabileiden järjestämiseen kavereille. Toinen sisko voi mennä pyjamabileisiin pikkusiskon huoneeseen, niin kaverit mahtuu koululaisten huoneeseen. Molemmat ovat saaneet järjestää omia pyjamabileitä ja saavat jatkossakin.

b) on kivaa kun on sisko kenen kanssa voi aina tehdä kaikkea ja höpötellä eikä tarvitse nukkua yksin.

c) Kivaa on myös se, että pikkusiskokin mahtuu aina viikonloppuisin yökyläilemään heidän huoneessa, kun he tykkäävät olla yhdessä. 

Meillä on todella läheiset suhteet toistemme kanssa koko perheellä ja viihdymme yhdessä. Jokaiselle kuitenkin löytyy aina myös omaa tilaa ja oma rauhallinen korneri kotoa, jos omaa tilaa kaipaa. Ja se riittää meille.

Meitä mietitytti silloin alkuun, että millaista se pientaloasuminen tulee olemaan ja tuleeko aina ja jatkuvasti kaikkea yllättävää huollettavaa ja tehtävää, mihin ei olla osattu varautua. Viime vuonna yllätti orava välikatossa, tänä vuonna meidät yllätti maalämpöpumpun vesivaraajan hajoaminen. Onneksi senkin sai melko ripeästi korjattua ja tietty kotivakuutus auttoi kustannuksissa. Tänä talvena myös yllätti ihan käsittämätön lumen määrä, me käytettiin ihan valtavasti aikaa lumitöihin. Se sai haaveilemaan ensi talveksi omasta mönkijästä lumiauralla, katsotaan päädytäänkö oikeasti tähän ratkaisuun.

Meillä on pitkä pihatie joka on pakko kolata tai aurata, jotta pihasta edes pääsee liikkeelle autolla, eli aina kun lunta tulee paljon, ne työt on pakko vaan tehdä. Muuten ei kukaan liiku minnekään. Yhtenäkin lauantaina siihen meni kahdelta yhteensä yli kolme tuntia (eli yksin olisi mennyt yli kuusi tuntia). Mutta näistä huolimatta me ollaan kyllä viihdytty hyvin ja vainkeskiluokkajuttuja lainatakseni: eipähän tarvitse ainakaan lumisateella lähteä salille kun tulee huhkittua lumitöissä (ihan kuin kävisin salilla muutenkaan :D). Nyt kun on taas kesä tulossa, alkaa meidän kissanpäivät pihan omistajina: vain vähän puuduttavia hommia (esim ruohon leikkaus, mutta Otto tykkää siitä) ja niin paljon nautintoa ja iloa!

Tämä koti on tärkeä ja rakas meille. Haaveillaan Oton kanssa jo siitä, kuinka joskus mahdolliset lapsenlapset tulee meille yökylään ja silloinkin täällä on hyvin tilaa. Toisaalta tämä ei kuitenkaan ole yhtään liian iso kaksinkaan asuttavaksi, päin vastoin. Ehkä sitten 2030-luvulla meidän nykyisten koululaisten ja 5-vuotiaan aikuistuessa Ottokin saa vihdoin sen oman pelihuoneen täältä, heh. Siihen asti me aiotaan täyttää tämä koti ilolla ja rakkaudella ja naurulla, kuten tähänkin asti, ja tehdä tästä joka päivä enemmän ja enemmän meidän näköinen.

Kaksi kuukautta tässä kodissa takana ja moni asia on kyllä yllättänyt tähän mennessä. 

Yksi suurimmista yllätyksistä on ollut se, miten hiton paljon asioita pitää vaan ostaa! Ja me vielä ollaan päästy helpolla, koska ihanat edelliset asukkaat jättivät meille tänne esim. naapureiden kanssa puoliksi ostetun sähkökäyttöisen ruohonleikkurin. Mutta siis niin monet jutut puutarhaletkusta (ja sen telineestä) korkeisiin tikkaisiin ja jopa postilaatikon nimikyltti! Siis tottakai ne pitää itse ostaa, mutta kun on aina asunut ennen vuokralla tai asoasunnossa, niin joku muu on huolehtinut niistä. Nyt ei. 

Ja siis vaikka joku nurmikon kastelu, niin tietenkin sitä pitää kastella ja hoitaa, mutta ei siihen ole koskaan kiinnittänyt ennen huomiota, kun joku muu, kuten huoltoyhtiö on aina huolehtinut tällaiset asiat. Ei se nurmikko itsekseen nättinä pysy jos ei kesällä vaikka sada yhtään.

Jätehuollon toteutumisesta täytyy huolehtia itse. Lämmitys, vesi ja sähkö – kaikki sopimukset piti tehdä ihan itse ja mittarilukemiakin täytyy seurata. Ei meillä ennen ole ollut mitään käsitystä siitä, paljonko kulutamme esim. vettä kuukaudessa, kun ei ole ollut mittareita vaan kiinteä maksu per hlö/kk, joka menee suoraan. Täytyy myös pysyä kärryillä kodin eri toimintojen huolloista. Vesikiertoisen lattialämmityksen virtauksista, ilmanvaihtokanavista ja siitä, että sadevesiviemärit eivät tukkeudu (+ miljoonasta muusta asiasta). Onneksi saimme kaikkeen hyvät kirjalliset ohjeet edellisiltä asukkailta, joilla on jo vuosien kokemus juuri tästä talosta ja sen seuraamisesta ja ylläpidosta. Olemme niistä ikuisesti kiitollisia. 

Yksi iso yllätys mulle on ollut se, miten elementissään Otto on täällä. Hän muistaa kaikki ne asiat, mistä pitää itse huolehtia ja huolehtii niistä mielellään. Näiden kuukausien aikana on vaan vahvistunut se tunne, että oli todellakin oikea juttu muuttaa tänne keskustan sijaan, jota myöskin harkittiin vahvasti. Kun mä näen miten onnellinen hymy kasvoillaan Otto leikkaa pihalla nurmikkoa, kiusoittelee lapsia puutarhaletkusta syöksyvällä vedellä ja tsekkailee meidän istutuslaatikoiden tilannetta, mulla on niin hyvä fiilis.

Ainahan me oltiin puhuttu tästä ja Otto on meidän yhteisten vuosien aikana muistellut haikeana lapsuuttaan, puutarhanhoitoa äitinsä kanssa yhdessä ja kaikkia niitä pientaloasumisen hyviä puolia. Ennen tänne muuttoa en osannut samaistua niihin muistoihin, enkä ollut edes tajunnut miten suuri merkitys näillä asioilla oli Otolle. Tiedän, että se näkyy muillekin, sillä saan lähes päivittäin viestejä, joissa hihitellään sille, miten onnelliselta Otto näyttää pihalla heiluessaan. 

Koska itse en ole koskaan ennen asunut näin, en voinut tietää miten onnellinen fiilis tästä mulle tulisi. En tiennyt miltä se tuntuu, kun on oma piha. Olen aina luullut, että se mun rauhallinen ja hetkeen keskittyvä fiilis Oulussa johtuu pelkästään siitä, että saa olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Ja paljon niillä ihmisillä onkin merkitystä. Mutta osa siitä hyvästä olosta on aina tullut siitä, kuinka paljon ollaan Oulussa kesäisin ulkona. Siitä vapauden tunteesta, kun on tilaa hengittää.

Hengataan kesäisin Oulussa pihalla aamusta iltaan, kun se on niin helppoa. Ja nyt sen fiiliksen voi kokea myös kotona. Tämä on ehkä kaikista lähimpänä mun saavuttamatonta unelmaa (sitä, että Oulu ja Helsinki olisivat kartalla vierekkäin). Täällä tuntuu niin paljon Oululta kun ilman ihmisiä on mahdollista. 

En oikeasti tiennyt, että nauttisin näin paljon tästä rauhallisuudesta. Luulin, että kaipaisin myös sitä keskustan vilinää, pieniä kahviloita, kivijalkaliikkeitä ja ihmispaljoutta, kuten kaipasin meidän vanhassa kodissa asuessa. Mutta täällä en kaipaa niitä ollenkaan mun jokapäiväiseen arkeen. Luulin, että mun sisällä tulisi aina olemaan se ristiriitainen fiilis, jossa toinen haluaa omaa taloa ja toinen haluaa asua Ullanlinnassa, mutta olin väärässä.

Toki välillä tulee se tunne, että haluaisin lähteä keskustaan kävelemään ja katselemaan (ja silloin on helppo sinne lähteä hetkeksi piipahtamaan). Mutta mulle itselleni tällä hetkellä paljon suuremmat onnentunteet tulee itse keitetystä kahvista omalla pihalla linnunlaulua kuunnellen, kuin lattesta take away -mukissa Korkeavuorenkadulla. Enkä nyt tarkoita sitä, että olisi yleisesti parempi vaihtoehto nauttia se kahvi omalla pihalla, olen ainoastaan yllättynyt omista tunteistani. Luulin, että kaipaisin jotain sellaista, mikä nyt harvemmin edes käy mielessä. Nyt tämä tuli mieleen, kun oikein aloin kaivelemaan näitä “huomioita” mieleni sopukoista.

On monta uutta asiaa, joista pitää itse huolehtia. Toisaalta on myös monta asiaa, joita ei tarvitse enää miettiä. Sekin on mahtavaa. Ja rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on tilan lisäksi oma rauha. Rivitaloasumisessa oli puolensa (kuten se, että lapsille oli koko ajan leikkikavereita), mutta mä rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on täysin meidän oma rauha. 

Näin parin kuukauden kokemuksella sanoisin, että pientaloasuminen sopii meille. Katsotaan toki sitten uudelleen kun ensimmäinen ongelma tulee joskus vastaan – jotain hajoaa, eikä voikaan vain soittaa huoltoyhtiöön, niinkuin aina ennen on voinut. Täytyy toivoa, että saadaan elää ilman sellaisia huolenaiheita mahdollisimman pitkään. Mutta on se silti sen arvoista. Tämä rauhallinen ja harmoninen fiilis on kultaakin kalliimpi. En osaa selittää sitä tämän paremmin.

Tuleeko teille mieleen asioita, jotka ovat yllättäneet teidät, kun on muuttanut vuokralta omaan kotiin, tai kerrostalosta pari-/omakotitaloon?