Kaksi vuotta tässä kodissa – mikä fiilis?

26.04.2022

Huhtikuun alussa tuli täyteen jo kaksi vuotta tässä meidän ensimmäisessä ikiomassa (no okei, edelleen suurimmaksi osaksi pankin omassa) kodissa. Kaksi vuotta sitten ei todellakaan vielä tiedetty, että vuonna 2022 täällä elelee meitä kuusi tyyppiä, vaikka toki siitä haaveilimmekin. Jo silloin moni ihmetteli, että miksi ihmeessä ostamme ”näin pienen” asunnon ja miten kuvittelimme mahtuvamme tänne kolmen lapsen kanssa. Oltiin etsitty toki hieman isompaa, mutta tämä oli kuitenkin meidän vanhaa kotia suurempi. Sanoin silloin hyvin itsevarmasti, että aivan mainiosti. Sillä oltiin juuri naureskeltu meidän edellisessä kodissa sitä, että oikeastaan oltaisiin mahduttu siihen meidän vanhaan kerrostalokolmioonkin ja tavallaan muutettiin tilan puolesta ihan turhaan silloin vuokralta asumisoikeusasuntoon.

Tilaa ei oltaisi edes tarvittu enempää, vaikka toki asumisoikeusasunto olikin meille hyvä välietappi vuokrakodin ja omistusasunnon välissä taloudellisesti. Vaikka vaihdoimme kolmion neliöön vuonna 2016, suurimmaksi osaksi vietimme aikaa yhdessä koko perhe ja lapset tykkäsivät edelleen nukkua (lähes) joka yö yhdessä toistensa kanssa, vaikka alkuun heille oli ihan omatkin huoneet tarjolla. Joten tiesin jo neljän vuoden kokemuksella, että kyllä me mahdutaan edelleen ihan hyvin kolmen kanssa, varsinkin kun oltiin muuttamassa isoimpaan kotiin jossa ollaan koskaan asuttu. Enemmän kuin omia huoneita jokaiselle me kaivattiin avaraa yhteistä tilaa, kodinhoitohuonetta ja omaa pihaa. Ja ne me myös saatiin.

Näin kahden vuoden ja yhden lisätyypin jälkeen se fiilis on vain vahvistunut, että me mahdutaan tänne loistavasti! Eikä meillä ole minkäänlaisia suunnitelmia muuttaa täältä yhtään mihinkään. Päin vastoin. Me saatiin tästä kodista just ne jutut, joilla oli meille eniten merkitystä. Ja ihanaa sanoa näin kahden vuoden jälkeenkin, että ne asiat joilla kuviteltiin olevan meille merkitystä, oli just ne asiat, joilla on käytännössäkin osoittautunut olevan merkitystä:

Sijainti (edelleen ihan lemppari), Isot makuuhuoneet, kodinhoitohuone, tuplasuihkut (+ ekstrasuihku), korkea huonekorkeus, ekologinen lämmitysmuoto, hyvä kunto, sekä iso oma piha ja terassi.

KHH ENNEN:

Koko ajan tuntuu, että koti toimii meille paremmin ja paremmin, kun saadaan pikkuhiljaa päivitettyä asioita paremmin juuri meille toimiviksi. Vuosi sitten tähän aikaan listasin juttuja, joita oli tarpeellista muuttaa: eteisen säilytysratkaisu, olohuoneen järjestys ja kodinhoitohuone. Ne on kaikki päivitetty nyt vastaamaan paremmin meidän tarpeita. Tänä kesänä vuorossa on terassin ja pihan päivitystä ja syksyllä tehdään sitten meidän perheen pienempien lastenhuoneesta kahdelle sopiva. Etenkin meidän 5-vuotias odottaa jo kovasti, että saa kaverin huoneeseen.

Me rakastetaan tätä kotia niin paljon ja arvostetaan myös. Eikä ikinä tulla ottamaan tätä itsestäänselvyytenä. Koen edelleen kahden vuoden jälkeenkin, että tämä koti oli meille kuin lottovoitto. 1,5 vuoden todella puuduttavan etsinnän jälkeen löydettiin tämä helmi, joka on meille ihan täydellinen. Me aiotaan pitää tästä kodista edelleen hyvää huolta ja uskon, että voidaan viihtyä täällä ihan hyvin vaikka vanhuksiksi asti Oton kanssa. Toki ei sitä ikinä tiedä mitä elämässä tulee eteen tai miten tarpeet muuttuvat tulevaisuudessa, mutta tämänhetkisessä elämäntilanteessa tämä koti on edelleen parasta mitä tiedän. Ja ihanaa kyllä, muu perhe on tasan samaa mieltä. Kenelläkään ei ole minkäänlaisia muuttohaaveita.

Mun mielestä on vaan hyvä, että me asutaan tiiviisti. Se on järkevää niin taloudellisesti kuin ympäristönkin kannalta, sillä suuri osa hiilijalanjäljestä tulee nimenomaan asumisesta. En todellakaan ole mikään hyvä esimerkki hienoista ympäristöteoista tai täydellinen kuluttaja jokaisella elämän osa-alueella, en lähellekään. Mutta tiiviisti asuminen on yksi niistä hyvistä jutuista jonka voi tehdä, ja joka sopii meille. Oltaisiin voitu ostaa vaikka tuplasti isompi koti, jos oltaisiin ostettu reilusti vanhempi asunto, jota lämmitetään jollain toisella lämmitysvaihtoehdolla. Mutta me päätettiin ostaa just tämä kompakti moderni koti maalämmöllä. Ympäristön lisäksi myös pankkitili kiittää joka kuukausi, kun asumiskulut ovat järkevät ja lämmityksen osuus kuluista on aivan naurettavan pieni jopa talvikuukausina.

Tästäkin valinnasta kiittäminen on kuitenkin enemmän sitä korkeaa huonekorkeutta, pihaa ja sijaintia, jotka tekivät meihin vaikutuksen alunperin, eli mun on aivan turha yrittää kiillottaa sädekehää kuitenkaan tällä ”valinnalla”. Ehkä sen asian tiedostaminen saa kuitenkin harkitsemaan erittäin tarkkaan sitä, että tarvitaanko me ylipäätään ikinä lisää tilaa, vai voisiko tämä koti olla yksi meidän hyvä valinta, josta pidetään kiinni myös tulevaisuudessa, ainakin jos meitä on edelleen kuusi.

Niin kauan kuin lapset ovat tyytyväisiä tässä kodissa ja näihin huonejärjestelyihin, me ei edes mietitä muita vaihtoehtoja. Kyselen lapsilta tasaisin väliajoin kaipaavatko enemmän tilaa ja joka kerta vastaus on ollut, että eivät kaipaa ja eivät todellakaan halua muuttaa mihinkään muualle. He tietävät, että saavat sanoa ihan suoraan jos alkaa tuntua siltä, että se ihan oma huone olisi tosi tärkeä juttu. Viimeksi kun kysyin asiasta, vastaus oli, että eivät kaipaa omaa huonetta, koska

a) nykyinen koululaisten huone kolmella sängyllä (yksi ulos vedettävä) on mahtava pyjamabileiden järjestämiseen kavereille. Toinen sisko voi mennä pyjamabileisiin pikkusiskon huoneeseen, niin kaverit mahtuu koululaisten huoneeseen. Molemmat ovat saaneet järjestää omia pyjamabileitä ja saavat jatkossakin.

b) on kivaa kun on sisko kenen kanssa voi aina tehdä kaikkea ja höpötellä eikä tarvitse nukkua yksin.

c) Kivaa on myös se, että pikkusiskokin mahtuu aina viikonloppuisin yökyläilemään heidän huoneessa, kun he tykkäävät olla yhdessä. 

Meillä on todella läheiset suhteet toistemme kanssa koko perheellä ja viihdymme yhdessä. Jokaiselle kuitenkin löytyy aina myös omaa tilaa ja oma rauhallinen korneri kotoa, jos omaa tilaa kaipaa. Ja se riittää meille.

Meitä mietitytti silloin alkuun, että millaista se pientaloasuminen tulee olemaan ja tuleeko aina ja jatkuvasti kaikkea yllättävää huollettavaa ja tehtävää, mihin ei olla osattu varautua. Viime vuonna yllätti orava välikatossa, tänä vuonna meidät yllätti maalämpöpumpun vesivaraajan hajoaminen. Onneksi senkin sai melko ripeästi korjattua ja tietty kotivakuutus auttoi kustannuksissa. Tänä talvena myös yllätti ihan käsittämätön lumen määrä, me käytettiin ihan valtavasti aikaa lumitöihin. Se sai haaveilemaan ensi talveksi omasta mönkijästä lumiauralla, katsotaan päädytäänkö oikeasti tähän ratkaisuun.

Meillä on pitkä pihatie joka on pakko kolata tai aurata, jotta pihasta edes pääsee liikkeelle autolla, eli aina kun lunta tulee paljon, ne työt on pakko vaan tehdä. Muuten ei kukaan liiku minnekään. Yhtenäkin lauantaina siihen meni kahdelta yhteensä yli kolme tuntia (eli yksin olisi mennyt yli kuusi tuntia). Mutta näistä huolimatta me ollaan kyllä viihdytty hyvin ja vainkeskiluokkajuttuja lainatakseni: eipähän tarvitse ainakaan lumisateella lähteä salille kun tulee huhkittua lumitöissä (ihan kuin kävisin salilla muutenkaan :D). Nyt kun on taas kesä tulossa, alkaa meidän kissanpäivät pihan omistajina: vain vähän puuduttavia hommia (esim ruohon leikkaus, mutta Otto tykkää siitä) ja niin paljon nautintoa ja iloa!

Tämä koti on tärkeä ja rakas meille. Haaveillaan Oton kanssa jo siitä, kuinka joskus mahdolliset lapsenlapset tulee meille yökylään ja silloinkin täällä on hyvin tilaa. Toisaalta tämä ei kuitenkaan ole yhtään liian iso kaksinkaan asuttavaksi, päin vastoin. Ehkä sitten 2030-luvulla meidän nykyisten koululaisten ja 5-vuotiaan aikuistuessa Ottokin saa vihdoin sen oman pelihuoneen täältä, heh. Siihen asti me aiotaan täyttää tämä koti ilolla ja rakkaudella ja naurulla, kuten tähänkin asti, ja tehdä tästä joka päivä enemmän ja enemmän meidän näköinen.


Viisi kuukautta tässä kodissa | Plussat ja miinukset

27.08.2020

Multa toivottiin postausta siitä, miten tämä koti on täyttänyt meidän tarpeet nyt, kun asumista on takana täällä jo useampi kuukausi. Onko herännyt jotain sellaisia juttuja, joiden toivoisi olevan toisin?  Listasin siis tähän postaukseen plussia ja miinuksia, joita täällä asuessa on tullut mieleen. Jätin kokonaan pois tästä pohdinnat uuden keittiön toimivuudesta ja käyttökokemuksista, koska niistä teen myöhemmin ihan oman (toivotun) postauksensa. Tässä tekstissä keskityin kotiin ihan kokonaisuutena. 

PLUSSAT

– Asumiskulut ovat olleet vielä pienemmät kuin oletimme. Maalämpö on oikeasti ihan huippu ja lämmitys + veden lämmitys -lasku on ollut etenkin näin kesäaikaan erittäin matala. Arvion mukaan se on talvella n. tuplat tästä kesäajan laskusta, mikä on silti erittäin kohtuullinen summa. Vaikka neliöitä tuli lisää, meillä ei mene täällä myöskään käyttösähköön yhtään enempää rahaa kuin ennenkään. Voi olla, että uudemmat kodinkoneet vaikuttavat, sekä tietty se, että on ollut niin valoisaa, ettei juurikaan pidetä lamppuja päällä. Telkkariakin tulee katsottua vähemmän. On myös mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon käytämme vettä todellisuudessa, kun aiemmin maksettiin vaan kiinteää vesimaksua. Ilmeisesti olemme myös veden käytössä melko säästeliäitä. Tämä on ollut mukavaa huomata. Kuten keväällä varovaisesti toivoin, muuton myötä asumiskulut eivät ole juurikaan nousseet.

– Tuntuu edelleen niin hyvältä, että tämä kaikki on meidän. Vaikka koti tuntuu niin kodilta kuin voi vaan tuntua, se on silti jotenkin niin epätodellista, että se on meidän oma. 

– Kodinhoitohuone on ihan loistava keksintö. Toki ilmankin sitä pärjää, mutta onhan se nyt mukavaa kun meillä on sellainen. Puhtaat pyykit kyllä tulevat edelleen joskus olkkariin, jos kodinhoitohuoneessa on sotkua, mutta pääosin kaikki kodinhoito-jutut pysyy siellä, missä kuuluukin. Kodinhoitohuone toimii myös maalaus-studiona lasten kanssa ja milloin missäkin puuhassa. Ja ei tietty oltaisi selvitty niin helpolla keittiörempasta ilman kodinhoitohuoneen vesipistettä ja työtasoa. 

– Oma, ja helsinkiläismittapuulla myös iso, piha on paras ikinä. Ollaan vietetty ihan valtavan paljon aikaa ulkona tänä kesänä ja uskon, että se tulee vaan jatkumaan. Pihalla riittää puuhaa, mutta se on onneksi mukavaa puuhaa. Mä oikeasti odotan jo, että pääsee haravoimaan syksyllä! Ja myöskin meidän katettu terassi on mahtava. Niin vaan vietettiin rapujuhlia vesisateessa, eikä kastuttu ollenkaan ja oli niin mysig tunnelma. 

– Asuinalue on juuri niin ihana kuin toivoimme, samoin kaikki lähialueen palvelut toimivat hyvin. Ollaan oltu erittäin tyytyväisiä etäisyyksiin ja fiilikseen täällä. 

– Kaikki lähimmät naapurit ovat tosi mukavia ja täällä on ihanan yhteisöllinen meininki, mutta kuitenkin ihan oma rauha. Tykkään! 

– Nyt kun tietää, että koti on oma ja mahdolliset ongelmat maksetaan ainoastaan omasta pussista, on jotenkin ihan uudenlainen kunnioitus kotia kohtaan. Täytyy myöntää, että ennen en esimerkiksi ole orjallisesti ihan joka kerta kuivannut lattiaa suihkussa käynnin jälkeen lastalla, jos on laiskottanut. Täällä kuivaan seinätkin. Joka_ikinen_kerta.

– Meillä oli kriteerinä, että sauna on oltava, mutta ollaan ihan yllätytty siitä, miten kovalla käytöllä se sauna on ollut. Se ei ollut mikään sellainen tekijä, johon olisin erityisesti ihastunut asuntoa ostaessamme, mutta ollaan huomattu, että se on aivan hurmaava. Juuri sopiva meidän perheelle ja siellä saa niin hyvät löylyt. Se on yksi mun lemppareimpia asioita tässä kodissa. Parasta on myös vilvoitella saunan jälkeen terassilla!

– Lasten huoneet ovat oikeasti kovassa käytössä ja kaikki sisustusratkaisut niissä ovat toimineet kivasti. Isojen huone on ollut täydellinen kavereiden yökyläilyyn ja he hengailevat huoneessaan mielellään niin yhdessä kuin erikseenkin. Leikit taas ovat pysyneet hyvin kuopuksen huoneessa eli leikkihuoneessa. Leluja ei enää juurikaan tule olohuoneeseen tai alakertaan ylipäätään, mikä on siisteyden ylläpidon kannalta mukavaa.

– Suurin plussa on varmasti se, että ollaan edelleen erittäin tyytyväisiä asunnon pohjaan, huonejakoon ja kaikkeen sellaiseen. Vaikka kirjoittelen täällä remppasuunnitelmista ja sisustuksen mietinnöistä, me mietitään niitä kaikkia vain siksi, että nautitaan siitä miettimisestä niin paljon. Nautitaan siitä, kun saadaan pyöritellä huonekaluja ja miettiä parhaita ratkaisuja ja nautitaan siitä, että saadaan kodista pala kerrallaan vieläkin enemmän oman näköinen. Ollaan jo nyt pystytty toteuttamaan täällä enemmän haaveita kuin missään koskaan ja koti täyttää kaikki ne tarpeet, jotka toivottiinkin sen täyttävän. 

MIINUKSET

– Raju ukkonen ja sade kuuluu täällä niin kovaa, että siihen herää keskellä yötä, vaikka ikkunat on kiinni. Ihan uusi ilmiö mulle, johon en ollut varautunut. Mutta kaipa siihenkin tottuu vielä joskus. Erilainen katto siis varmasti vaikuttaa tähän. Olen myös asunut suurimman osan mun elämästä kerrostalossa, jossa meidän ja katon välissä on ollut muita asuntoja, jolloin tietenkään ropina ei ole ollut niin kova. 

– Kodinhoitohuoneen kaapistot/työtasot & alakerran vessan allaskaappi eivät ole toiminnallisuudeltaan sellaiset, jotka itse olisin valinnut (kuten ehkä keittiön perusteella tiedätte, suosin vetolaatikoita), mutta ollaan pärjätty kyllä. Mutta jossain vaiheessa tullaan varmasti vaihtamaan ne toimivampiin. 

– ÖTÖKÄT! Olen löytänyt meiltä kotoa valtavan hämähäkin, ison tuhatjalkaisen ja hyttyset ja kärpäset nyt on ihan perus. Meillä on yläkerrassa joka ikkunassa sellainen verkko, jotta voi rauhassa tuulettaa, mutta alas pitäisi hommata vielä jotkut yhtä hyvät, mutta katseenkestävät ratkaisut oviaukkoihin. Se on kuitenkin ehkä laskettava plussaksi, että olen alkanut tottua ötököihin, ainakin paremmin kuin ennen. Mutta kyllä ne isoimmat saa mut edelleen kiljumaan. Ja sekin on plussa, että täällä ei ole juurikaan ampiaisia. Rauhallisia kimalaisia kyllä, mutta ei pelottavia amppareita. 

– Ollaan vieläkin melko tietämättömiä ja joka viikko tai ainakin kuukausi tuntuu olevan jotain selvitettäviä asioita tai yllätyksiä. Jonkun eläimen kaivamia kuoppia pihalla tai jotain muuta, mitä pitää googlata. Tämä nyt ei ehkä ole varsinainen miinus sinällään, ollaan innokkaita oppimaan ja monia uusia juttuja on kiinnostavaa opetella. Mutta välillä naurattaa, että taasko jotain.

Tein aikaisemmin sen postauksen, että mitkä meidän toiveet toteutuivat tässä asunnossa ja mitkä eivät. Vielä useamman kuukauden asumisen jälkeen ollaan tosi samoilla linjoilla ihan kaikesta, mitä siinä kirjoitinkin. Fiilis on edelleen se, että ne asiat saatiin, joilla oli merkitystä ja hyvin ollaan pärjätty ilman niitä, joita ei saatu. Nuo listaamani miinukset eivät tavallaan edes ole ”miinuksia”, koska en vaan keksinyt mitään enempää. Ja se onkin varmaan ihan hyvä, sillä täällä olisi tarkoitus asustella pitkään. En voi enkä halua kuvitella meitä minnekään muualle kuin tähän kotiin, niin hyvä täällä on olla.

Meidän koti <3


Nämä asiat yllättivät pientaloasumisessa

04.06.2020

Kaksi kuukautta tässä kodissa takana ja moni asia on kyllä yllättänyt tähän mennessä. 

Yksi suurimmista yllätyksistä on ollut se, miten hiton paljon asioita pitää vaan ostaa! Ja me vielä ollaan päästy helpolla, koska ihanat edelliset asukkaat jättivät meille tänne esim. naapureiden kanssa puoliksi ostetun sähkökäyttöisen ruohonleikkurin. Mutta siis niin monet jutut puutarhaletkusta (ja sen telineestä) korkeisiin tikkaisiin ja jopa postilaatikon nimikyltti! Siis tottakai ne pitää itse ostaa, mutta kun on aina asunut ennen vuokralla tai asoasunnossa, niin joku muu on huolehtinut niistä. Nyt ei. 

Ja siis vaikka joku nurmikon kastelu, niin tietenkin sitä pitää kastella ja hoitaa, mutta ei siihen ole koskaan kiinnittänyt ennen huomiota, kun joku muu, kuten huoltoyhtiö on aina huolehtinut tällaiset asiat. Ei se nurmikko itsekseen nättinä pysy jos ei kesällä vaikka sada yhtään.

Jätehuollon toteutumisesta täytyy huolehtia itse. Lämmitys, vesi ja sähkö – kaikki sopimukset piti tehdä ihan itse ja mittarilukemiakin täytyy seurata. Ei meillä ennen ole ollut mitään käsitystä siitä, paljonko kulutamme esim. vettä kuukaudessa, kun ei ole ollut mittareita vaan kiinteä maksu per hlö/kk, joka menee suoraan. Täytyy myös pysyä kärryillä kodin eri toimintojen huolloista. Vesikiertoisen lattialämmityksen virtauksista, ilmanvaihtokanavista ja siitä, että sadevesiviemärit eivät tukkeudu (+ miljoonasta muusta asiasta). Onneksi saimme kaikkeen hyvät kirjalliset ohjeet edellisiltä asukkailta, joilla on jo vuosien kokemus juuri tästä talosta ja sen seuraamisesta ja ylläpidosta. Olemme niistä ikuisesti kiitollisia. 

Yksi iso yllätys mulle on ollut se, miten elementissään Otto on täällä. Hän muistaa kaikki ne asiat, mistä pitää itse huolehtia ja huolehtii niistä mielellään. Näiden kuukausien aikana on vaan vahvistunut se tunne, että oli todellakin oikea juttu muuttaa tänne keskustan sijaan, jota myöskin harkittiin vahvasti. Kun mä näen miten onnellinen hymy kasvoillaan Otto leikkaa pihalla nurmikkoa, kiusoittelee lapsia puutarhaletkusta syöksyvällä vedellä ja tsekkailee meidän istutuslaatikoiden tilannetta, mulla on niin hyvä fiilis.

Ainahan me oltiin puhuttu tästä ja Otto on meidän yhteisten vuosien aikana muistellut haikeana lapsuuttaan, puutarhanhoitoa äitinsä kanssa yhdessä ja kaikkia niitä pientaloasumisen hyviä puolia. Ennen tänne muuttoa en osannut samaistua niihin muistoihin, enkä ollut edes tajunnut miten suuri merkitys näillä asioilla oli Otolle. Tiedän, että se näkyy muillekin, sillä saan lähes päivittäin viestejä, joissa hihitellään sille, miten onnelliselta Otto näyttää pihalla heiluessaan. 

Koska itse en ole koskaan ennen asunut näin, en voinut tietää miten onnellinen fiilis tästä mulle tulisi. En tiennyt miltä se tuntuu, kun on oma piha. Olen aina luullut, että se mun rauhallinen ja hetkeen keskittyvä fiilis Oulussa johtuu pelkästään siitä, että saa olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Ja paljon niillä ihmisillä onkin merkitystä. Mutta osa siitä hyvästä olosta on aina tullut siitä, kuinka paljon ollaan Oulussa kesäisin ulkona. Siitä vapauden tunteesta, kun on tilaa hengittää.

Hengataan kesäisin Oulussa pihalla aamusta iltaan, kun se on niin helppoa. Ja nyt sen fiiliksen voi kokea myös kotona. Tämä on ehkä kaikista lähimpänä mun saavuttamatonta unelmaa (sitä, että Oulu ja Helsinki olisivat kartalla vierekkäin). Täällä tuntuu niin paljon Oululta kun ilman ihmisiä on mahdollista. 

En oikeasti tiennyt, että nauttisin näin paljon tästä rauhallisuudesta. Luulin, että kaipaisin myös sitä keskustan vilinää, pieniä kahviloita, kivijalkaliikkeitä ja ihmispaljoutta, kuten kaipasin meidän vanhassa kodissa asuessa. Mutta täällä en kaipaa niitä ollenkaan mun jokapäiväiseen arkeen. Luulin, että mun sisällä tulisi aina olemaan se ristiriitainen fiilis, jossa toinen haluaa omaa taloa ja toinen haluaa asua Ullanlinnassa, mutta olin väärässä.

Toki välillä tulee se tunne, että haluaisin lähteä keskustaan kävelemään ja katselemaan (ja silloin on helppo sinne lähteä hetkeksi piipahtamaan). Mutta mulle itselleni tällä hetkellä paljon suuremmat onnentunteet tulee itse keitetystä kahvista omalla pihalla linnunlaulua kuunnellen, kuin lattesta take away -mukissa Korkeavuorenkadulla. Enkä nyt tarkoita sitä, että olisi yleisesti parempi vaihtoehto nauttia se kahvi omalla pihalla, olen ainoastaan yllättynyt omista tunteistani. Luulin, että kaipaisin jotain sellaista, mikä nyt harvemmin edes käy mielessä. Nyt tämä tuli mieleen, kun oikein aloin kaivelemaan näitä “huomioita” mieleni sopukoista.

On monta uutta asiaa, joista pitää itse huolehtia. Toisaalta on myös monta asiaa, joita ei tarvitse enää miettiä. Sekin on mahtavaa. Ja rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on tilan lisäksi oma rauha. Rivitaloasumisessa oli puolensa (kuten se, että lapsille oli koko ajan leikkikavereita), mutta mä rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on täysin meidän oma rauha. 

Näin parin kuukauden kokemuksella sanoisin, että pientaloasuminen sopii meille. Katsotaan toki sitten uudelleen kun ensimmäinen ongelma tulee joskus vastaan – jotain hajoaa, eikä voikaan vain soittaa huoltoyhtiöön, niinkuin aina ennen on voinut. Täytyy toivoa, että saadaan elää ilman sellaisia huolenaiheita mahdollisimman pitkään. Mutta on se silti sen arvoista. Tämä rauhallinen ja harmoninen fiilis on kultaakin kalliimpi. En osaa selittää sitä tämän paremmin.

Tuleeko teille mieleen asioita, jotka ovat yllättäneet teidät, kun on muuttanut vuokralta omaan kotiin, tai kerrostalosta pari-/omakotitaloon?