Ensimmäinen arkiviikko on paketissa, selvittiin! Ja hieno viikko tästä tulikin. Ekaluokkalaisella on alkanut koulu hienosti, keskimmäisen dagikseen paluu sujui mainiosti (ja tänään on ollut jo eka vapaapäiväkin), ja kuopus on oppinut tällä viikolla vaikka ja mitä. Esikoinen jatkoi tällä viikolla sirkuskouluharrastustaan, ja viikonloppuna on keskimmäisen vuoro temppuilla Taitoliikuntakeskuksen temppuradalla.

Nämä postauksen kuvat napattiin sillä aikaa, kun koululainen oli sirkustunnillaan. Suvilahden skeittipuisto oli suljettuna vielä Flown jäljiltä skeittaajilta, paikalla oli betoniporsaat skeittausta estämässä. Meille käppäilijöille se oli kuitenkin aivan oiva kiipeily- ja kuvauspaikka, ja lapset leikkivät ja juoksivat siellä ihan innoissaan. Keskimmäinen myös pyysi, että pääsee puistoon harjoittelemaan skeittausta. Sitä hän tosin varmaan joutuu odottelemaan vielä, koska yleensä puisto taitaa olla täynnä vähän vanhoja skeittailijoita, ja on se vähän pelottavakin vielä 5-vuotiaalle aloittelijaskeittaajalle. Ehkä sitten teini-iässä?

Sitä jotenkin kerkesi unohtaa kesän aikana, miten nopeasti nämä arkiviikot kuluvat. Kesällä yhden viikon aikana ehtii tehdä niin hurjan paljon eri asioita, että ne viikot tuntuvat pidemmiltä. Arki ja tarkat rutiinit saavat viikon taas tuntumaan yhdeltä pieneltä hujaukselta. Vastahan me jännättiin sitä ekaa koulupäivää, ja nyt niitä on takana NELJÄ! Ottokin on saanut jo syyslukukauden kurssit suunniteltua, ja tavattua opinto-ohjaajan. Syksyn sävelet näyttävät oikein selvältä ja hyvältä.

Ainoa viikon murheenkryyni on se mun mitä ilmeisimmin ainakin hiusmurtunut varvas. MITEN voi olla, että lapset on hypänneet sen päälle ainakin kaksi kertaa, kun yleensä kukaan ei astu mun varpaille ikinä? Olen teipannut sen kiinni kaverivarpaisiin, ja se tuntui jo paaaljon paremmalta, mutta nämä yllättävät iskut eilen ja tänään on saaneet sen taas kipeytymään. Näytin varvasta samalla kun käytiin kuopuksen neuvolalääkärissä, ja lääkäri vahvisti sen minkä itsekin tiesin: ei sille voi mitään tehdä muuta kuin teipata. Mutta ai että osaa olla rasittava pikkuvaiva, ja varsinkin tämä varpaan huono onni. Pitäisi varmaan pitää jotain Oton ikivanhoja turvakenkiä jalassa kotonakin, hah!

Samisteltiin kuopuksen kanssa ruosteen oranssilla värillä! Mä oon aivan hullaantunut tähän väriin tänä sykynä, ja kuopuksen kaapista sitä löytyykin useasta eri vaatekappaleesta. Löysin myös itselleni ihanan Gina Tricotin The good project-malliston ruosteenoranssin better cotton initiative -sertifioidusta puuvillasta valmistetun trikoopaidan, joka tarttui mukaan. Mulla on ainoastaan yksi pitkähihainen trikoopaita tämän lisäksi jos ei imetysvaatteita lasketa, joten tälle oli todellinen tarve. Paita on vähän lyhyempää mallia, joten se sopii ihanasti kaikkien korkeavyötäröisten alaosien kanssa rennommissa asuissa.

Kuopuksella oli yksi mun hänen kaapin tän syksyn lemppareista, eli Bobo Chosesin ihana automekko! Se on niin kertakaikkisen suloinen. Jalassa myös uudet kengät, kun jalka oli kasvanut kesän ja sandaalikauden aikana peräti kahden koon verran. Niken Air Huarachet ostettiin JD Sportsista Itiksestä, ja ne on i-ha-nat!

MUN ASU | Paita Gina Tricot | Vyö Gucci | Hame Gina Tricot | Laukku &Other Stories | Aurinkolasit Monki | Kengät H&M | Kello Daniel Wellington (saatu blogin kautta) |

KUOPUKSEN ASU | Mekko Bobo Choses | Lippis Kappahl | Sukkahousut Bogi | Kengät Nike |

Viikonlopun ohjelmassa on sokeriserkun synttäreitä, sekä harrastusta. Mä itse aion ottaa varpaani kanssa iisisti ja liikkua mahdollisimman vähän, jotta tämä pahin kipu taas hellittää. Nyt meillä on jääkaapissa odottamassa tapas-lajitelma, kolme eri herkuttelujuustoa ja lajitelma juustohilloja, ja kunhan isotkin tytöt ovat nukahtaneet, niin me pidetään juusto- ja leffailta.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja kiitos hurjasti ihanista kommenteista ja viesteistä, joita ootte viikon aikana laittaneet <3 

Viikonloppuna tehtiin mun serkun ja Oton kanssa jotain meille uutta ja kivaa, nimittäin napattiin kaupunkifillarit alle ja lähdettiin pyöräilemään auringonlaskun aikaan. Otettiin pyörät Kasarmitorilta (ja yksi Esplanadilta), ja pyöräiltiin Kaivopuiston rantaan piknikille. Se taisi olla perjantai-ilta, kello oli jo melkein kymmenen, ja lapset olivat syvässä unessa. Mun äiti jäi meille tuijottelemaan ruotsalaista dekkaria, ja me lähdettiin keskustaan ottamaan pyöriä. Olisi hurjan kätevää, jos niitä saisi täältä meidän kodin läheltä myös, mutta niin ei ainakaan vielä ole. Ehkä joskus?

Toinen kätevä juttu olisi, jos pyörien mukana tulisi myös kypärät. Tosin voin vaan kuvitella, miten paljon kustannuksia niistä aiheutuisi, kun niitä katoaisi ja menisi rikki. Mutta ehkä siihenkin löytyisi joku innovatiivinen ratkaisu, niinkuin näihin pyöriin on löytynyt? Mulla ei ole omaa kypärää, kun ei ole ollut omaa pyörääkään moneen vuoteen. Tämän kokeilun myötä oma pyörä (ja kypärä) alkoi himottaa ihan toden teolla. Pitääpä vähän tutkia pyörävalikoimia.

Mä en ollut pyöräillyt ihan megapitkään aikaan, ja mua jännitti nousta pyörän selkään. Mutta hyvinhän se meni, vaikka jännittikin. Meillä tuli pyöräiltyä melkein viiden kilsan lenkki, ja tultiin Eiran ja Ullanlinnan kautta takaisin. Mun serkkukin pääsi näkemään, missä mä asuin ennen kuin tapasin Oton. Siellä se vanha kotitalo nökötti edelleen paikallaan Vuorimiehenkadulla Alepan vieressä, juuri saman näköisenä kuin kahdeksan vuotta sitten, kun sinne muutin. Se taisi silloinkin olla samanlainen kostean kuuma ilta, kun me ajettiin mun äidin ja mun ystävän kanssa Oulusta pakettiautolla Helsinkiin mun tavaroiden kanssa, ja roudattiin niitä auringon jo laskettua. Kesä 2010 oli hurjan helteinen kesä, kuten tämäkin. Tuli niin nostalgiafiilikset!

Mä olin ihan unohtanut, miten huikeaa on pyöräillä lämpimässä kesäyössä. Siinä on jotain taianomaisen ihanaa. Nykyisin harvemmin on mahiksia lähteä keskustan kesäyöhön pyöräilemään, joten tämä oli todellista luksusta. Me ollaan oikein tankattu aikuisten aikaa aina kun lapset on nukkuneet, kun äiti on ollut täällä. Se on ollut ihanan virkistävää ja kivaa, eikä lapset ole silti joutuneet olemaan meistä erossa. Ainoastaan ovat välillä ihmetelleet mun editoidessa kuvia, että milloin me oikein ollaan käyty siellä tai tuolla. Onneksi ollaan touhuttu heidän kanssaan päivällä ihan yhtä lailla, niin eivät ole kokeneet jääneensä paitsi mistään.

On ollut myös kivaa, kun mun serkku on ollut täällä. Sen lisäksi, että hänestä on ollut paljon iloa ja seuraa meille kaikille, hän on myös inspiroinut meitä liikkumaan ja tekemään niinäkin hetkinä, kun normaalisti jäätäisi illalla kotisohvalle tuijottelemaan Netflixiä. Ihana uusien kokemusten täyteinen viikko takana. Tänään mun serkku ja äiti ovat täällä viimeistä iltaa, ja me ajateltiin mennä käymään vielä kerran iltauinnilla Oton ja mun serkun kanssa. Päivällä käytiin lasten kanssa kirjastossa lainaamassa hullu kasa kirjoja, ja lapset pulikoivat oman pihan kahluualtaassa jäätelön kera, kun ei oltaisi päästy koko porukalla uimaan, sillä kaikki lähirannat on sinilevässä jälleen, ja meidän autossa vain viisi paikkaa. Onneksi meillä oli mahtava kesäpäivä siitä huolimatta.

PÄIVÄN ASU | Toppi Gina Tricot | Shortsit Cubus | Kengät Vans | Korvakorut Glitter | Laukku Gina Tricot | Kello Daniel Wellington (saatu)| Kaulakoru H&M |

Ihanaa ja aurinkoista uutta viikkoa kaikille!
PS: Mulla on taas kylmäkallet kainalossa öisin, ihan best!

Löysin Rodokselta Pull & Bearista tämän kesän lempparihousut, eli musta-valkoraidalliset culottesit paperbag-vyötäröllä. Näitä saman tyyppisiä housuja on näkynyt paljon katukuvassa tänä kesänä, mutta en ollut bongannut mistään kaupasta aiemmin itselleni sopivia yksilöitä. Pull & Bearista löytyivät tismalleen sopivat pöksyt, joissa on juuri sopivassa kohdassa kiristysnauha, ja ne ovat ihanan viileät jalassa kuumanakin hellepäivänä. Niistä tuli kertaheitolla mun lempparipöksyt, ja ne ovat olleet jalassa varmaan joka toinen päivä siitä asti kun ostin ne. Ei se haittaa, että monella on samanlaiset, sehän vain kertoo siitä, että nämä ovat monikäyttöiset ja miellyttävät housut, joita on helppo yhdistellä ja kiva pitää jalassa.

Monet ovat ehkä saattaneet huomata, että mulla on jonkinlainen keltainen kausi meneillään. Mä ihastuin keltaiseen jo violetin tukan aikoihin – keltainenhan violetin vastavärinä sopii loistavasti sen kanssa yhteen. Keltainen kausi kuitenkin räjähti käsiin vasta vaalean tukan myötä, ja nyt kun vielä iho sai aavistuksen päivetystä Kreikassa, näyttää keltainen omaan silmään vieläkin kivemmalta. Melkein aina mun silmät hakeutuvat keltaisten vaatteiden kohdalle kun katson mun vaaterekkiä. Ne vaan jotenkin pomppaavat silmään, ja keltainen on niin ihanan iloinen väri joka tuntuu tosi omalta.

Tämä keltainen paita on yksi mun lemppareista tällä hetkellä, sillä tykkään sen näyttävistä frillahihoista ihan hulluna. Ne tuovat särmää asuun kuin asuun, ja sopivat hyvin sekä kapeamman, että liehuvamman alaosan kanssa. Mulla on tosi ”suora” vartalo joka puolelta. Lantio ei ole kovin leveä, hartiat ovat melko kapeat, rintoja ei oikein ole ja vyötärö on samassa pötkössä kaiken muun kanssa. Frillat ja leveät lahkeet kivasti tuovat sellaista mallia mun kroppaan, jota ei normaalisti ole niin paljoa. Toisaalta tykkään kovasti myös korostaa niitä omia muotoja (tai muodottomuutta) pukeutumalla kokonaan kapealinjaisiin vaatteisiin, mutta joskus on hauskaa leikitellä röyhelöillä ja liehuhelmoilla.

Ehkä keltainen miellyttää mua myös iloisuutensa ja pirteytensä vuoksi. Se sopii kesään loistavasti, ja musta aina tuntuu, että keltaiseen väriin pukeutuessa on hyvä fiilis. Jos on keltaista päällä ei mitenkään voi negistellä, vaikka ei se kyllä muutenkaan kuulu mun tapoihin.

Paita Gina Tricot | Housut Pull & Bear | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kello Daniel Wellington (saatu) | Rannekoru Tommy Hilfiger | Korvakorut Gina Tricot |

Me kuvattiin nämä kuvat Oulussa Oton kanssa yhtenä ihanan aurinkoisena kesäiltana. Paikkana toimi super ihana Toppilansalmi, jonne voisin vaikka muuttaa jos ei asuttaisi Helsingissä. Siellä on niin kaunista, ja ihanasti yhdistelty uutta ja vanhaa kauniiksi kokonaisuudeksi. Se on kyllä ehdottomasti yksi mun lemppari alueita Oulussa, vaikka tietty en ole siellä itse koskaan asunut, niin enhän mä siitä muuta tiedä kuin nämä pienet hetket talvella ja nyt kesällä kun ollaan asukuvattu.

Iskeekö teihin keltainen tai oletteko hurahtaneet raita-culotteseihin mun ja monen muun tapaan tänä kesänä? 

Oulussa on ollut viileää nämä päivät kun ollaan oltu täällä, ja takki ei ole ollut ollenkaan liikaa. Onneksi ollaan kuitenkin nautittu auringosta, ei se viileys mitään haittaa. Me käytiin yhtenä päivänä Oton kanssa treffeillä, ja napattiin samalla nämä asukuvat Oulun keskustassa. Sen olen huomannut, että viisi minuuttia enemmän aikaa tekee asukuvissa mulla super ison eron. Jos yritetään ottaa kuvat vaan äkkiä viidessä minuutissa, niistä ei tule mitään. Jos taas otetaan ne kaikessa rauhassa, meillä menee maksimissaan kymmenen minuuttia, ja kuvissa on paljon suurempi onnistumisprosentti. Kai se on vaan se kiireen tuntu joka häiritsee. Jos tuntuu siltä, että olisi ”pakko” saada kuvat otettua nopeasti, ei pysty rentoutumaan kameran edessä, jolloin kuvien ottaminen on ihan turhaa.

Näihin kuviin me käytettiin varmaan se lähemmäs kymmenen minuuttia, ja otettuja kuvia selatessa mua hymyilytti. Musta tuntui kerrankin, että suurimmassa osassa kuvia näytän siltä, miten itse näen itseni peilistä. Se oli ihanaa, koska joskus epäonnistuneita kuvia katsellessa tulee sellainen ”näytänkö mä oikeasti tuolta, ja näenkö itseni peilistä väärin?” -fiilis. Kuvakulmat ja kiireetön fiilis vaikuttaa vaan niin paljon siihen lopputulokseen.

Niillä kuvakulmilla on oikeasti ihan jäätävän suuri merkitys, ja joku kerta kun uskallan, voisin tehdä postauksen niiden vaikutuksista omaan ulkonäkööni kuvissa. Mitä olette mieltä? Sellainen ”Iinan pahimmat vs. Iinan parhaat kuvakulmat”. Kaikki nyt oikeasti tietää sen, että etukameralla alhaalta päin otetussa kuvassa lähes jokaisella on enemmän kuin yksi leuka. Mutta mikä merkitys on kameran korkeudella ja linssin asennolla? No paljonkin. Mä olen vuosien varrella kerännyt varmasti paljon tähän sopivaa materiaalia, sillä joka kerta kun kuvia otetaan, on siellä joukossa niitä huonoja kuvakulmia ja hyviä kuvakulmia.

Tästä tietty päästäänkin siihen aiheeseen, että kummat kuvat ovat lähempänä todellisuuttta? Ne omasta mielestä parhaat, vai ne omasta mielestä kauheimmat? Mitä mieltä te olette? Mä itse haluan ainakin uskoa, että kun olen ihan tavallinen oma itseni, olen lähempänä niitä mun mielestä hyviä kuvakulmia. Toki silloin kun röhnötän sohvalla selaamassa puhelinta, olen varmasti lähempänä sitä etukameran vahinkolaukausta, ja olen silloinkin oma itseni. Voihan se olla että mun käsitykseni omasta itsestäni on ihan virheellinen, ja oikeasti näytän 90% ajasta siltä, kuin niissä ”huonoissa” kuvissa. Miten te näette itsenne? Järkytyttekö joskus, jos näette itsenne vaikka jonkun toisen ottamassa kuvassa?

Treffien asu koostui mun lempparifarkuista, Rodokselta ostetusta pellavatopista, tekonahkarotsista ja luottokengistä, eli Vanseista. Ihanan rento ja mukava treffiasu viileään kesäpäivään. Pellava on materiaalina aivan ihana, ja kesällä niin kevyt ja hengittävä, sekä kuumempina että viileämpinä päivinä. Mä en shoppaillut Rodoksella mitenkään super paljon, mutta kävin tsekkaamassa Sephoran, Bershkan, Pull & Bearin sekä Stradivariuksen, joita ei meiltä Suomesta löydy. Kahdesta jälkimmäisestä ostin yhteensä kaksi toppia ja yhdet housut, ja Sephorasta ostin muutaman loppuneen tuotteen tilalle uudet, mutta muuten ei tullut ostosteltua juurikaan, kun ei mitään erityisempää tarvetta ollut.

Toppi Pull & Bear | Takki Lindex | Farkut Gina Tricot | Vyö Gucci | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kaulakoru H&M | Kello Daniel Wellington (saatu)

Kuvista vielä sen verran, että pakko kyllä antaa PALJON krediittiä Otolle kaikesta siitä kärsivällisyydestä, mitä hän on näiden reilun seitsemän vuoden aikana osoittanut asukuvauksessa. Hän on kaikki nämä vuodet räpsinyt kuvia, opetellut, auttanut mua ja kehittynyt ihan huiman paljon kuvaajana, vaikka lähdettiin aivan nollasta. Jos näitä kuvia vertaa blogin ekojen postausten asukuviin, on kehitys aivan uskomaton. Kiitos Otto <3

Aina välillä tulee vastaan trendejä, joihin ihastuminen ottaa mulla vähän pidemmän aikaa. Yksi tällainen trendi on ollut culottes-housut. Mä olin aikanaan niitä tyyppejä, jotka alkoivat käyttää pillifarkkuja jo silloin, kun niitä ei edes saanut Suomen kaupoista. Ostin ekat pillifarkut 12-vuotiaana Tukholmasta. Kun mä puin ne kouluun, niitä ihmeteltiin ja niille vähän hihiteltiin, olihan vuosi 2003 vielä bootcutien kulta-aikaa. Olen aina rakastanut kapeita lahkeita, ja sitä, miten ne korostavat mun pitkiä jalkoja. Seiska- ja kasiluokalla pillejä alkoi vähitellen ilmestyä kaikille muillekin, enkä enää ollut niin outo omissani.

Pointti oli kuitenkin se, että kapeat lahkeet on aina ollut enemmän mun juttu. Vaikka leveät lahkeet ovat jo pitkään tehneet uutta tulemista, mä olen pysytellyt pilleissä. Ostin ensimmäiset culottes-pökät jo viime kesänä, mutta ne jäivät silloin melko vähälle käytölle. Tänä kesänä olen kuitenkin jotenkin löytänyt ne. Se voi olla, että viime kesänä mun kroppa ei tuntunut hyvältä culottesien kanssa, jotenkin ne tuntuivat leventävän mua ihan mahdottomasti (omasta mielestäni). Tänä kesänä culottesit ovat päässeet mun jalkaan jo monta kertaa, ennen kaikkea siksi, että ne ovat niin mukavat. Kuumilla hellesäillä ne ovat olleet ihanan ilmava vaihtoehto silloin, kun on halunnut kuitenkin shortsia pidemmät lahkeet jalkaan.

Tämä asu oli mulla päällä eräissä työhön liittyvissä kuvauksissa viime viikolla. Mulla oli silloin lyhyt, harmaa tukka, koska haalistin sitä blondausta varten. Olin tukkani suhteen hieman epävarma, mutta tämä asu tuntui tosi hyvältä ja omalta. Hiukset laitoin simppelisti kiinni taakse, jolloin koin että ne eivät kiinnittäneet niin paljoa huomiota. Käytiin nappaamassa kuvat työjutun jälkeen Oton kanssa Roihuvuoren japanilaistyylisen puutarhan portailla. Se on ihana kuvauspaikka, jonne on meiltä nopea mennä.

Mä rakastan värikkäitä jugend-taloja ja ihania keskustan kujia, ja haluaisin usein niitä kuvieni taustalle, niin kuin monilla upeilla muotibloggaajilla on. Meiltä kotoa on kuitenkin pitkä matka lähteä keskustaan ottamaan kuvia, ja usein silloin kun siellä on, ei kuvaukselle ole sopivaa hetkeä. Siksi mä olen ”joutunut” etsimään vaihtoehtoisia kuvauslokaatioita. Toisaalta, nämä idän puutarhat, puistot, venesatamat ja muut ympäristöt ovat enemmän sitä meidän tämänhetkistä elämää, kuin ne upeat jugend-talot. Ja upeitahan ne nämäkin ovat! Toki meidän elämä on joskus niitä jugend-talojakin, ja paljon vietetään keskustassa aikaa, mutta täällä luonnon keskellä on kuitenkin meidän koti. Ja miksi mun pitäisi tehdä kaikki samalla tavalla kuin muut? En tiedä. Eihän missään lue, että asukuvat eivät voi olla upeita ilman citytunnelmaa.

Mä huomasin, että tämä on tämän kevään kymmenes asu, jonka esittelen blogissa. Vasta kymmenes! Olen ehdottomasti petrannut viime vuodesta, mutta tahti on kuitenkin huomattavasti hitaampi, kuin joskus ennen. Koen vieläkin vissiä itsekriittisyyttä asujen, kuvien ja ulkonäön suhteen, vaikka haluaisin ottaa rennommin. Mutta ehkä tämä kesä ja lämpö nyt kannustavat mua esittelemään taas asuja useamminkin.

Tämä on muuten sama paita, joka mulla oli päällä myös maaliskuussa esitellyssä asussa! Tämä paita sopii moneen tilanteeseen, ja rennot raitapaidat on olleet yksiä tämän kevään suosikkivaatteita ehdottomasti. Niissä voi hyvin imettää, ja ne sopivat niin farkkujen kuin hameiden ja culottesienkin kanssa. Nyt kun ei ole enää violettia tukkaa, on punainen väri entistäkin helpompi käyttää. Vaikka käytin sitä myös violetin tukan kanssa, on se huomattavasti parempi ja raikkaampi vaalean tukan kanssa mun mielestä.

Paita Gina Tricot | Housut Zara | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Kengät Flattered (saatu) | Korvakorut H&M | Aurinkolasit H&M |

Olin melko kriittinen näistä kuvista ensin, ja kamerasta niitä katsoessani ajattelin, että ei näitä voi julkaista. Nyt kun katson niitä uudelleen mietin, että miksi ihmeessä ei olisi voinut. Tältä mä näytin, ja se on ihan fine! Vaikka olen luvannut itselleni, että olen rohkeammin oma itseni, taistelen silti melkein joka kerta asupostausta tehdessäni näiden samojen ajatusten kanssa. Mutta mitä enemmän sanon niitä ääneen, sitä hölmömmältä ne tuntuvat. Jatkan siis edelleen asujen jakamista, ja rohkaistun toivottavasti joka kerta edes himpun verran lisää. Ehkä vielä joku kaunis päivä olen yhtä varma pukeutuja, kuin vielä pari vuotta sitten olin.