Kun te luette tätä postausta, me ollaan köröttelemässä kotiinpäin Oulusta. Viisi päivää rakkaiden kanssa olivat toiminnantäyteiset, rakkaudentäyteiset ja ihanat, juuri sitä mitä mä kaipasin. Kun näin viimeksi 12-vuotiasta serkkuani ennen tätä reissua, hän sanoi mulle että seuraavalla kerralla kun nähdään niin mun pitää jättää se tietokone kotiin ja olla tekemättä hommia ollenkaan. Ihan en totellut tätä käskyä, viisi päivää postaamatta olisi ollut vähän liikaa. Mutta otin vain kahtena päivänä koko reissulla muutaman tunnin rupeaman jolloin istuin alas, ja tein töitä koneella (töitä, joista kaikkea ette ole nähneet täällä mutta joilla oli deadline). Muuten keskitin kaiken aikani lapsiin, sukulaisten kanssa olemiseen ja nauttimiseen.

Se teki hyvää, ihan todella hyvää. Olo on levännyt, sillä tavalla levännyt että kamera pursuaa kuvia ja pää ideoita ja tekstejä jotka pitäisi saada kirjoitettua. Ei ole sellaista oloa että mulla ei ole mitään annettavaa, päin vastoin. Olen ihan hullun innoissani kaikesta. Mä olen elänyt ja iloinnut ja surrut täysillä nämä viisi päivää, ja ollut mukana kaikessa.

Tunteetkin ovat olleet pinnassa kun olen antautunut niille. Mummun olo on kohentunut reissun aikana ja nyt on vähän toiveikkaampi fiilis taas. Hirveä ikävä tulee, mutta mä uskon ja toivon että lääkkeet auttavat ja mummun tila ei huonontuisi kauheasti nykyisestä. Samalla kun olen murehtinut mummua, ovat kaikki muutkin tunteet nousseet pintaan. Ikävä kaikkia sukulaisia, ja suru siitä että meidän lasten mummola on niin kaukana näin päällimmäisenä. Vaikka mun äiti aina välillä käykin meillä Helsingissä, olisi niin ihanaa vaan aina päättää että lähdetäänpä käymään hei mummolassa, ja ajella pariksi tunniksi äidin luokse käymään. Tiedän kyllä että mun kuului muuttaa Helsinkiin, muuten en olisi koskaan tavannut Ottoa ja saanut meidän tyttöjä, mutta joskus sitä vaan harmittaa että pitikin muuttaa niin pirun kauaksi.

Vuodatin Oulun reissun aikana varmaan enemmän kyyneleitä kuin kaikkina Zeldan odotusajan jälkeisinä kolmena vuotena yhteensä. Meillä oli aivan ihania päiviä ja luisteltiin ja touhuttiin mutta välillä tuntui että itkusta ei tule loppua, paperi toisensa jälkeen kastui likomäräksi. Onneksi Otto antoi aina lisää talouspaperia, haha. En mä ole surullinen, tiedän että tästä tulee hyvä vuosi ja mitään ei ole menetetty, mummukin jaksoi olla oma itsensä suurimman osan ajasta, ja sukulaisiakin nähdään tänä vuonna varmasti useammin kuin ennen, kiitos auton. Mutta piti vaan päästää kaikki ulos. Ei mua enää itketä yhtään.

Mun mielestä on hyvä itkeä aina välillä, se puhdistaa. Ja vaikka siitä tuleekin yleensä vähän pää kipeäksi tai vähintäänkin tukkoinen nenä, se on sen arvoista. En mä jää mitään murehtimaan, ensi viikolla arki jatkuu ihan niinkuin ennenkin ja meille tulee varmasti kiva viikko. Ja kuten sanoin, vaikka olen välillä itkeskellyt, on reissu ollut silti ihan mahtava ja me ollaan tehty paljon kaikkea kivaa ja saatu viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, se on kaikkein tärkeintä.

Automatkalla tarkoitus on käydä moikkaamassa Tiaran kummitätiä Jyväskylässä ja huudattaa Antti Tuiskua ja Robinia, mikäs sen parempaa!

Kiitos teille kaikille rohkaisevista sanoista ja lohdutuksesta, ja anteeksi venähtäneestä kirjoitustauosta! Teidän sanat ja jaetut kokemukset merkitsevät mulle paljon.

Ihanaa sunnuntaita kaikille teille ja turvallista ajomatkaa meille!

PS: Hitsi mä olen ylpeä meidän esikoisesta, joka ei kertaakaan hermostunut vaikka ensimmäisissä luisteluharjoituksissa kaatui monen monta kertaa ja vielä toisissakin. Ja joka myös oppi samantien miten pääsee eteenpäin ja miten pysytään pystyssä. Ja kuopuksesta, joka ei yhtään harmitellut vaikka ei hänelle luistimia ollutkaan vaan oli onnessaan siitä että kaikki vetivät häntä pulkassa ympäri luistelukenttää. Ja itsestäni, kun mä osasin vieläkin luistella melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen, hah!

Ollaan oltu nyt pari päivää täällä mun tädin luona Oulussa. Pakkasasteet ovat vaihdelleet -25:n ja -30:n välillä joten ollaan pysytelty pääosin sisätiloissa. Täällä on niin hyvä ottaa rennosti, lapset leikkivät mun serkkujen kanssa ja on niin rauhallista. Ollaan nukuttu pitkään, katseltu elokuvia ja pidetty tortillailtaa.

Eilen käytiin mun isovanhemmilla kylässä. Mun mummu on jo pitkään sairastanut ja edellisreissun jälkeen sairaus on edennyt aika paljon. Mulle tämä koko reissu on ollut aika tunteikas, mummu on ollut mulle äidin jälkeen läheisin sukulainen koko mun elämän ja mä en oikein tiedä miten päin olisin kun tuntuu niin pahalta. Tottakai sitä tietää että isovanhemmat on jo iäkkäitä ja kaikenlaista voi tulla mutta tuntuu niin kauhealta nähdä oma pirteä, eläkevuosinaankin niin toimelias mummu niin hauraana. Pahinta on tietää että paluuta ei enää ole entiseen.

Vaikka onkin ihanaa nähdä kaikkia sukulaisia ja olla Oulussa, niin olen itkenyt monet kyyneleet mummun takia. Mutta kyllä tämä tästä, onneksi ollaan täällä vielä muutama päivä ja päästään viettämään rakkaan mummun kanssa aikaa. Ja onneksi voi soitella niin usein kun haluaa, ja keväälläkin tullaan käymään täällä. Eikä sitä kannata vielä olla surullinen etukäteen, kun hyviäkin hetkiä kuitenkin on vielä ja niistä voi ja pitää nauttia. Onneksi lapset eivät vielä tajua mitä tapahtuu eivätkä he ole surullisia.

Mä alan pian värjäämään ja pidentämään ja leikkaamaan mun tädin hiuksia, sellainen projekti tälle illalle niin saa vähän muuta ajateltavaa. Lapset touhuavat tuolla keskenään ja heillä on metelistä päätellen oikein hauskaa. Mun kummipojan Minion-kokoelma on ainakin tehnyt suuren vaikutuksen.

Mukavaa torstai-iltaa kaikille <3

Voi mikä viikon alku jälleen; nuoremmalla neidillä on elämänsä ensimmäinen silmätulehdus. Kun miettii omalle kohdalle niin silmätulehdus on kyllä yksi rasittavimpia tauteja ikinä, mutta häntä ei onneksi tunnu vaivaavan. Silmätipat saa helposti laitettua ja muuten hän touhuaa menemään kuin koska tahansa muulloinkin. Vaikeinta on pitää tyttöjä edes vähän erossa toisistaan ettei silmätulehdus tarttuisi toisellekin. Onneksi tipat tuntuvat auttavan hyvin, ja onneksi silmätulehdus ei ole mikään vakava vaiva, vaan oikealla hoidolla nopeasti lähtevä juttu.

Muuten meillä on kyllä ollut ihan normimeininki, mä olen tehnyt etätöitä kun tytöt ovat olleet kotona. Saatiin pikkujoulukutsukin, ja jos ei vaan silmätulehdus iske lopulle perheelle niin sunnuntaina olisi luvassa vähän pikkujouluilua tutulla kaveriporukalla lasten kanssa. Täytyy toivoa että päästään juhlimaan! Joulukorttikuvatkin meidän pitäisi vielä kuvata, joten varmaan myös sitä luvassa tällä viikolla, ellei olla kaikki ihan pink-eyena  viikonloppuna, hahha. Onneksi niillä joulukorteilla ei taida olla kiire, kun ei meillä ole muutenkaan tullut viime torstain jälkeen postia koska postilakko.

Tuntuu hassulta ajatella että jouluaattoon on enää tasan kuukausi, mutta kieltämättä mä odotan kovasti loppuvuotta, ja alkuvuotta 2016 kun tehdään muutaman viikon ajan kevyempää työviikkoa Oton kanssa. Tai siis Otto tekee, ja se helpottaa munkin elämää kun meillä on neljä koko perheen yhteistä kotipäivää muutaman viikon ajan joka viikko. Todettiin että saadaan hänen lomistaan enemmän irti tällä tavalla, kun ollaan koko perhe yhdessä ne päivät kotona, kuin niin että hän olisi pitänyt lomansa yksin putkeen niinäkin päivinä kun mä olen toimistolla. Tällä hetkellä ajatus edes kolmesta yhteisestä vapaapäivästä putkeen tuntuu taivaalliselta, ja voin kuvitella että ne muutamat viikot tulevat tuntumaan niin hyvältä. Enkä voi sanoin kuvailla miten taivaalliselta tuntuu ajatus, että ensi vuonna jossakin vaiheessa mullakin on ihan oikea loma!

Ainiin muuten, osa teistä varmaan luki jo Indiedaysin Buzzista, että oululainen Kaleva osti Indiedays Oy:n. Täytyy sanoa että aika siistiä! Itse kuitenkin olen viettänyt ison osan elämästäni Oulussa, sekä kesälomia lomaillen että muutaman vuoden siellä asuen, ja Kaleva on sillä tavalla tuttu media mulle, kun Kaleva tuli meille kotiin siellä asuessa ja sitä usein lueskelin. Mitään muutoksia tämä ei mihinkään mun blogin pitämisessä tai Indiedaysin sivustossa tuo, mutta hauskaa että molemmissa mun työpaikoissa on nyt Oulukin jotenkin mukana. Oulu on mulle tärkeä kaupunki! Ja joo, tiedän että tämä ei liity mitenkään mihinkään, musta se on vaan kiva ajatus.

No joo, hyvällä fiiliksellä tähän tiistaiaamuun ja työjuttujen pariin! Ihanaa päivää kaikille <3

Eilen oli kunnon lämmin sortsikelipäivä ja tytöt pääsivät viimein uimaan kun sitä niin kovin hartaasti olivat odottaneet. Ihan parasta! Ollaan me kesää odotettukin jo kuukausitolkulla. Oulussa on ollut ihanaa, ollaan vietetty paljon aikaa rakkaiden sukulaisten ja ystävien kanssa. Tytöt ovat juosseet pihalla aamusta iltaan, välillä käyneet vaan syömässä ja sitten taas pomppineet trampalla, uineet, keinuneet ja maanneet riippukeinussa. Mäkin pääsin kastautumaan uima-altaassa eilen. Mun äiti osti tytöille saippuakuplakoneet ja mun tädin piha oli tänään itikoiden lisäksi täynnä saippuakuplia.

Tiara pääsi kastelemaan kukkia mun mummun kanssa, mitä hän on odottanut viime kesästä asti. Musta on ihana että mun mummu ja pappakin saavat touhuta mun omien lasten kanssa. Sitä on niin ihana katsoa ja mä olen niin onnellinen että he ehtivät nähdä vielä meidänkin lasten kasvua vaikka ikää jo onkin. Mun isovanhemmat on aina olleet mulle ihan hirveän tärkeitä, varsinkin kun olen heidän kanssaan lapsena viettänyt pitkiä aikoja kesäisin kun äiti oli töissä ja mä lomalla.

Ihanaa on myös se miten meidän tytöt ovat leikkineet mun pienempien serkkujen kanssa. Myös mun serkut on olleet mulle tosi läheisiä lapsena, melkein kuin niitä sisaruksia joita mulla ei oikeasti ole, ja on kiva että meidän tytöt saavat myös läheisen suhteen mun serkkuihin. Mä kyllä aina omassa päässäni ajattelen että meidän lapset ja mun pienet serkut on serkkuja keskenään, kun he ovat niin samanikäisiä.

Näin myös mun ystävää ja Zeldan kummisetää, Jarnoa, jota en ollut nähnyt ikuisuuteen ja me höpöteltiin eilen koko ilta ja tehtiin mun serkulle kampauksia. Niin parasta on kyllä ollut olla täällä. Tänään käytiin Ideaparkissa jota en ollut vielä nähnytkään, ja tein pari pientä alelöytöä Bikbokista ja H&M:ltä. Otto on viettänyt saunailtaa mun tädin miehen kanssa ja me ollaan juteltu ummet ja lammet mun tädin kanssa. Niin rentoa ja tavallista ja ihanaa.

Huomenna ilallla lähdetään sitten kotiinpäin ja napataan mun äiti ja Armas-koira mukaan. Tulee ihan järkyttävä ikävä kaikkia, mutta onneksi tänne voi aina tulla uudestaan. Ja aina kun tänne tulee, tuntuu kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Oulu on kyllä vieläkin mulle toinen koti, täällä on ihan parasta! Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

Tänään sitten aamulla lähdettiin kohti Oulua 6.30 junalla. Junamatka sujui yllättävän hyvin, kuten myös matka juna-asemalle bussilla ja metrolla, kolmen matkalaukun ja kahden mukulan kanssa, ilman rattaita. Mua jännitti etukäteen miten me ehditään junaan ja herätäänkö edes aamulla tarpeeksi ajoissa, mutta onneksi kaikki sujui paremmin kuin hyvin suhteellisen lyhyistä yöunista huolimatta. 11 herätystä aamulla riitti ja päästiin ylös.

Matkustettiin viimeksi pidempi matka junalla lasten kanssa viime kesänä, ja silloin matka meni ihan kivasti vaikka molemmat neidit olivatkin aika väsyneitä ja kaipasivat loppumatkasta jo enemmän viihdytystä että pysyivät paikoillaan. Tänään molemmat istuivat tosi nätisti melkein loppuun asti, viimeiset puoli tuntia nuoremmassa neidissä oli jo aistittavissa  pientä turhautumista ja hän ei oikein olisi halunnut enää istuskella, mutta käytiin sitten pienellä kävelyllä, tutkittiin mun sormuksia ja keksittiin Minion-pehmolelusta tarinoita. Se auttoi ja lopulta oltiin sitten perillä yhden maissa.

Tytöt ovat leikkineet koko loppupäivän mun tädin pihalla mun serkkujen ja Armas-koiran kanssa, pomppineet trampoliinilla ja keinuneet. Mun mummu ja pappakin kävivät jo moikkaamassa meitä ja ylihuomenna mennään mummolaan kunnolla kyläilemään. Molemmat tytöt olivat niin poikki illalla että meidän saunareissun jälkeen Zelda nukahti sohvalle (onneksi vasta iltapalan jälkeen), ja Tiarakin nukahti jo reilusti ennen kahdeksaa. Aika ihanaa, ei selkeästi vaatinutkaan Ruotsin loman jälkeen rytmit sen suurempia korjausliikkeitä, tämä pieni shokkiherätyspäivä teki tehtävänsä ja nyt on taas normaali unirytmi.

Täällä on niin rentoa ja rauhallista, ja ihana nähdä kaikkia! Äidin Armas-chihuvauva oli kuin olikin kasvanut ihan hulluna, en ollut tunnistaa sitä isoa pojankloppia joka mua pomppi innoissaan vastaan. Ihan hassua miten Armaksen tiikeriraidallinen turkki näyttää vaalentuneen tosi paljon ja raidat ovat tulleet selkeämmin esiin. Pikkuhauveli näyttää oikeastikin ihan tiikeriltä.

Nyt ajateltiin viettää vähän leffailtaa Oton, mun tädin ja mun tädin miehen kanssa, ja huomenna menen käymään päiväksi meidän Oulun toimistolle. Ihan parasta olla täällä taas, mulla oli niin ikävä Oulua ja kaikkia rakkaita tyyppejä. Hauskaa tiistai-iltaa kaikille <3