”Minä rakastan sinua.” Nuo kolme pientä sanaa mä kuulin meidän vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisen taaperon suusta ensimmäistä kertaa eilen samalla kun hän painoi pienen päänsä mun kaulakuoppaan ja rutisti mua. Alkoi itkettää samantien. Miten voi olla niin onnekas, että on kolme pientä ihmistä, jotka sanovat näitä sanoja mulle joka päivä? Miten olen voinut saada näin paljon hyvää mun elämään?

Meidän perheessä ei mene päivääkään, etteikö kaikille perheenjäsenille sanottaisi ainakin kerran (yleensä montakin kertaa), että rakastetaan. Mun äiti sanoi mulle lapsena ihan joka päivä, että rakastaa mua, ja sama tapa on jäänyt mullekin. Mun on tosi helppo sanoa ne sanat, ja sanon niitä usein ja paljon. Mun mielestä ne eivät sanomalla kulu, joka ikinen kerta kun kuulen ne sanat, kenen suusta vaan, mun sydämessä läikähtää lämmin tunne. Jokaisen ihmisen pitäisi saada kuulla olevansa rakastettu. Ja mielellään joka päivä.

Rakkaus on suurin voima, jota meidän perheessä on, ja jota meissä ihmisissä on. Sitä mieltä minä olen. Kaikki asiat on helpompi kestää kun ympärillä on rakkautta. Suurista iloista on helpompi nauttia, kun tietää, että ihmiset jotka rakastavat iloitsevat mun kanssa. Suurista suruista on helpompi selvitä, kun ympärillä on rakkauden tuki. Kun tietää, että ympärillä on rakkautta, saa näyttää kaikki tunteet. Saa kiukutella joskus turhasta ilman, että tarvitsee pelätä menettämistä. Saa olla heikko, mörökölli tai kipeä. Saa kertoa suurimmista peloistaan. Saa itkeä, saa nauraa. Saa tehdä virheitä. Saa onnistua ja saa tukea onnistumiseen. Koskaan ei tarvitse tuntea olevansa yksin, eikä koskaan tarvitse tuntea kaikkia tunteita yksin. Ja se, että saa näyttää rakkautta itse, on mulle suurin lahja mitä voi olla.

Rakkaus on meidän lasten koti, ja mun koti. Mulle on ihan sama missä me ollaan tai mitä me tehdään, mutta rakkaiden kanssa mä olen kotona ja turvassa. Se ajatus, että lapsi tuntee samoin, ja tunnistaa tämän mielettömän tunteen ja haluaa kertoa siitä, on varmaan hienoin tunne mitä mä voin äitinä tuntea.

Mun mielestä rakkauden ilmaiseminen ei ole kiusallista, koska olen niin onnekas, että olen aina saanut tukea ja mallia siihen. En ole koskaan tuntenut, että olisin sanonut niitä sanoja ”väärällä hetkellä”, ja mulla on vahva usko, että niitä ei voi sanoa liikaa tai ”väärällä hetkellä”. Jos jokin menee pilalle noista kolmesta sanasta, ei sitä ollut tarkoitettukaan. Aito rakkaus kestää kyllä sen, että se sanotaan ääneen.

Mutta mä ymmärrän hyvin sen, että joillekin se voi olla tosi kiusallista tai vaikeaa, jos niitä sanoja ei ole koskaan saanut kuulla esim. omilta vanhemmiltaan. Vaikka rakkautta voi osoittaa myös teoilla, ei mikään voi korvata niiden sanojen selkeää suoraa viestiä. Musta se on ajatuksena lohduton, että moni lapsi ei tiedä olevansa rakastettu, koska sitä ei koskaan sanota ääneen. Näin kertoi esimerkiksi Lapsistrategia2040 -vaikuttajaillassa Äidin Puheenvuoro -tubekanavan Inari, joka oli kysynyt nuorilta seuraajiltaan, mitä nämä toivoisivat omalta perheeltään. Moni oli vastannut, että toivoisi, että vanhemmat kertoisivat useammin rakastavansa, ja moni oli myös sanonut, ettei kukaan ole koskaan sanonut ääneen, että rakastaa.  Mä haluan toitottaa sitä niin usein ja niin paljon kuin vain meidän lapset jaksavat kuunnella, että he varmasti tietävät olevansa rakastettuja elämänsä jokaisena hetkenä. Ainakin toistaiseksi he onneksi ilmaisevat rakkautta usein oma-aloitteisesti ääneen myös itse, eli liikaa en taida sitä silti hokea.

Palatakseni taaperoon ja tämän tekstin alkuun: mä meinasin haljeta rakkaudesta sillä hetkellä, kun hän ilmaisi tunteensa niin hienosti ja voimakkaasti. Ja nytkin kun mä muistelen sitä, mulla tulee kyyneleet silmiin. Miten hienoa on saada olla kolmen näin ihanan pienen rakkaan äiti, ja saada takaisin rakkautta heiltä! Miten hienoa, että taaperosta tuntui siltä, että hän halusi kertoa näistä tunteista ääneen minulle. Miten hienoa, että hän tunnisti nämä tunteet ja osasi sanoittaa ne. Rakastan niin paljon <3

Sanotaanko teillä lapsille että rakastetaan, tai saatteko itse kuulla sitä omilta vanhemmiltanne? Onko teille helppoa sanoa MINÄ RAKASTAN SINUA? 

Pidettiin eilen lasten kanssa pyjamabileet ja vitsit se oli hauskaa! Oltiin puhuttu siitä jo monta kertaa ja suunniteltu, mutta jotenkin se aina ”jäi”, niinkuin joskus käy. Viimeksi kun lapset ottivat pyjamabileet puheeksi tässä alkuviikosta, mä otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin että arvatkaa mitä, pidetään kuulkaas perjantaina ne pyjamabileet. ”AI ENS PERJANTAINA?”. ”Joo!”. Sitä innostuksen ja kiljunnan määrää, kun kauan yhdessä suunniteltu asia vihdoin oli toteutumassa. Yhdessä odotettiin koko viikko perjantaita, laskettiin öitä pyjamabileisiin. Ja eilen se päivä sitten koitti.

Jo aamulla he odottivat, että saavat pukea yökkärit päälle. Ja niin kieltämättä mäkin. Iltapäivällä levitin kolme patjaa olkkarin lattialle, ja siinä illan päälle kannettiin peittoja ja tyynyjä yläkerrasta. Käytiin vielä ulkona tekemässä pieni lumiukko, kun satoi juuri täydellistä lumiukkolunta. Ulkoilun ja päivällisen jälkeen oli ihanaa vaihtaa yökkärit päälle ja käpertyä patjapesään lasten kanssa ilman mitään kiirettä minnekään.

Mua myös vähän jännitti, että mitähän siitä tulee, kun lastaan tarjottimellisen herkkuja vaahtokarkkikaakaoineen patjojen päälle. Odotin vähän, että ainakin me saataisiin joku kauhea sotku aikaiseksi, tai siis taapero lähinnä. Mutta ei! Toki peiton päällä oli murusia kun vedettiin poppareita ja piparia, ja piparilaatikossa oli popcornia, mutta siinäpä se sitten olikin. Kaakaot ei kaatuneet, eikä minkäänlaista katastrofia tapahtunut muutenkaan. Meillä oli oikeasti aivan älyttömän kivaa ja hauskaa.

Ei lasten kanssa kannata pelätä, että spesiaalijutut ovat hankalia tai eivät suju odotusten mukaan. Liian usein tällaiset oikeasti aika helposti toteutettavat jutut jäävät roikkumaan, kun ne tuntuvat ajatuksena vähän hankalalta, koska ne muuttavat normi-rutiineja. Ei se oikeasti ole niin hankalaa, ja tällaisesta illasta tulee niin hyvä fiilis sekä itselle että lapsille, että se on todellakin sen arvoista, vaikka ne kaakaotkin olisi kaatuneet. On niin helppoa vastata, että ”joku kerta” tai ”katotaan ens viikolla” kun lapset kysyvät. Mä en halua sanoa niin, koska ei ole kiva pitää lapsia odottamassa, eikä se ole oikeasti yhtään niin hankalaa aina silloin tällöin luopua siitä omasta ajasta, ja tehdä jotain hauskaa nimenomaan lasten kanssa yhdessä. Spontaanius kunniaan!

Nykyään pidetään todella korkeassa arvossa vanhempien omaa aikaa, ja hihitellään meemeille siitä, kuinka ihanaa on kun lapset on nukkumassa ja saa vihdoin rauhassa katsoa Netflixiä tai olla puhelimella. Mä ymmärrän sen, ja kyllä mä itsekin joinakin iltoina todellakin odotan, että pitkän päivän jälkeen saa hengähtää tai tehdä töitä rauhassa. Se on enemmän kuin ok! Mutta mun mielestä rentoutuminen ja lapset eivät ole aina automaattisesti toisiaan poissulkevia asioita (toki riippuu aina ihan tilanteesta, jokainen perhe kun on erilainen). Aika lasten kanssa voi myös olla rentouttavaa silloin, kun siihen omaan aikaankin on aina välillä mahdollisuus.

Me katsottiin eilen KOLME leffaa isojen tyttöjen kanssa, taapero nukahti tokan leffan puolivälissä. Valvottiin isompien kanssa pitkään, höpöteltiin kaikkea mahdollista. Oltiin yhdessä, halittiin, naurettiin, herkuteltiin ja rentouduttiin. Ihan paras mahdollinen perjantai-ilta, jollaisia voisi todellakin pitää useamminkin. Meidän lapset on ihan mielettömän siistejä tyyppejä, joiden kanssa hengaaminen on parasta!

Tänään nukuttiin aamulla pitkään, ja kaikki kolme vaikuttivat oikein tyytyväisiltä pyjamabileisiin. Mulla oli ainakin niin hauskaa, että luultavasti se olen minä, joka tällaista pyjamabileiltaa seuraavaksi ehdottaa. Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.

Meidän lapset kirjoittivat innokkaasti kirjeet joulupukille jo muutama viikko sitten. Ekaluokkalainen raapusti pitkän kirjeen hienoilla pikkukirjaimilla, 5v kirjoitti kieli keskellä suuta upeasti kuluneesta vuodesta itse, ja pyysi sitten äitiä kirjoittamaan lahjatoiveet perään. Kuopus piirsi joulupukille hienon kuvan, ja yhdessä kirjoitettiin pukille kirje, jossa taapero toivoo punaista lahjapakettia. Hän ei ole esittänyt mitään muita lahjatoiveita, kuin ”punaisen lahjapaketin”.

Kirjeiden kirjoittaminen oli hyvä hetki jutella lasten kanssa siitä, mitä he itse ajattelevat kuluneesta vuodesta. Meillä on tapana aina kirjoittaa kirjeeseen vuoden kuulumisia, eikä vain tehdä kilometrin mittaista lahjalistaa lelukirja kourassa. On mahtavaa kuulla millaisia asioita lapset haluavat pukille kertoa.

Silloin kun mä olin pieni, mun äiti tilasi mulle monena jouluna joulupukin kirjeen vähän ennen joulua. Muistan sen jännityksen ja ilon, kun kirje saapui! Ihan oikea kirje joulupukilta, MINULLE! En ollut edes muistanut tätä ihanaa mahdollisuutta, ennen kuin tänä vuonna mua kysyttiin mukaan tähän Postin kaupalliseen yhteistyöhön. Tämähän on aivan ihana juttu! Pieni vaiva, mutta suuri ilo lapselle. Lapsena en tietenkään tiennyt, että äiti sen oli mulle tilannut, mutta ei mua ollenkaan harmita näin aikuisenakaan vaikka sen nyt tiedän. Se toi sellaista ihanaa tainomaista fiilistä joulun odotukseen, juuri sitä joulun taikaa, jota rakastan ja jota haluan tuoda omien lastenkin jouluun.

Mun lapsuudessa kirjeen mukana tuli tarroja, ja mulla taitaa olla vielä mun muistojen laatikossa jokunen sellainen tarra ja ainakin yksi kirje tallessakin. Pitäisi käydä kaivamassa. Tänä vuonna kirjeen mukana tulee kiltteystodistus, sekä väritettävä kuvakortti.

Joulupukin Kirje lähetetään Napapiiriltä, Joulupukin omasta pääpostista. Kirjekuoressa on oikea postimerkki ja Napapiirin postin leima. Kirjeet personoidaan vastaanottajalle niin, että todistuksessa ja kirjeessä lukee vastaanottajan nimi. Muuten kirjeet ovat samanlaisia, eli jos tilataan vaikka useampi kirje, kuten meille tulee kolmelle lapselle, niin kirjeet ovat nimiä lukuunottamatta keskenään samanlaisia. Todistuksessa on sekä etu- että sukunimi ja kirjeessä etunimi.

Kirjeen hinta on 8,90 ja sen voi tilata 13 eri kielellä. Kirje tilataan suoraan postin verkkokaupasta. Kirjeen voi tilata myös ulkomaille. Joulupukin kirje pitää tilata kotimaassa viimeistään 16.12. verkkokaupasta, mutta mieluummin tietysti jo aikaisemmin. Jos tilaa kirjeen ulkomaille, täytyy toimia jo paljon aikaisemmin, heti joulukuun alussa. Kaukomaille kirjettä ei enää ehdi tilata, mutta Pohjois- ja Keski-Eurooppaan voi tilata vielä 11.12. asti. Kirjeet saapuvat kotiin postilaatikkoon vasta ihan lähellä joulua, viikolla 50-51. Ehkä se lieventää vähän jännitystä, ja auttaa odottelemaan joulua, jota ainakin meidän lapset odottavat aivan hurjan paljon!

Lapset rakastavat saada omaa postia, ainakin meillä. Muistan itsekin, miten ihanaa oli saada omia kirjeitä lapsena, koska niitä ei tullut niin hirveän usein. Aina kun postilaatikkoon kolahtaa postikortti kummeilta jostain päin maailmaa tai isovanhempien pieni yllätyskirje, lapset ovat aivan innoissaan. Joulupukilta he eivät edes osaa odottaa kirjettä, ja mä en itse malta odottaa, että näen millaiset reaktiot kirjeet saavat aikaan! Lasten ilo on maailman ihaninta katsottavaa, ja se tarttuu nopeasti aikuisellekin.

Me ei olla vielä päästy näkemään kirjettä, sillä niitä tosiaan postitellaan vasta juuri ennen joulua. Mutta innolla odotan, milloin lapset pääsevät lukemaan pukin terveisiä. Siitä tulee varmasti ihana muisto meille kaikille.

Oletteko te saaneet itse joulupukin kirjeitä lapsena, tai oletteko tilanneet niitä omille lapsille? Mitä lapset ovat tykänneet?

Istuin viime viikon keskiviikkona koko illan muiden vaikuttajien sekä #lapsistrategia2040 -ohjausryhmän jäsenten kanssa puhumassa siitä, mikä tässä meidän yhteiskunnassa on vialla lapsiperheitä ajatellen, ja miten näitä asioita voisi korjata ja tehdä paremmin. Voin sanoa, että ilta oli heittämällä tärkein ja mielenkiintoisin, missä olen koskaan urani aikana ollut mukana. Lapsistrategia on mielestäni juuri sitä, mitä Suomeen tarvitaan: hallituskaudet ylittävä, pitkän ajan lapsistrategia, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Strategia, jolla varmistetaan, että lasten ja perheiden tarpeet otetaan oikeasti huomioon perhe- ja lapsipolitiikassa, ja jolla kohdennetaan ne yhteiskunnan perheille varatut resurssit sinne missä niitä oikeasti tarvitaan.  

Lapsistrategian poikkihallinnollinen valmistelutyö perustuu laajasti tutkittuun tietoon. Strategian tavoitteena on vahvistaa tietoon perustuvaa toimintakulttuuria päätöksenteossa ja palveluissa. Valmistelutyössä kiinnitetään huomiota lapsen kasvun, oppimisen, hyvinvoinnin ja osallisuuden turvaamiseen yhteiskunnan eri toiminnoissa, perheiden ja vanhemmuuden tukeen sekä työelämän perheystävällisyyden vahvistumiseen.

Lapsistrategian valmistelulla tuetaan poliittisia toimijoita ja eduskuntavaaleihin 2019 valmistautuvia tahoja yli hallituskausien lapsipolitiikkaa uudistavien näkemysten muodostamisessa ja edistetään julkista keskustelua niistä linjauksista, joilla lasten ja perheiden asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa voidaan parantaa. (lähde: https://minedu.fi/lapsistrategia) 

Mä kyselin mun Instagram storyssa torstaina teidän kokemuksia siitä, mitä ongelmia olette lapsiperheenä kohdanneet Suomessa, ja miten asioita voisi hoitaa paremmin. Mun inboxi kertakaikkiaan RÄJÄHTI. Tuli sellainen fiilis, että lähes jokainen lapsiperhe Suomessa joutuu jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa yhteiskunta ei pysty tukemaan toivotulla tai tarvitulla tavalla, jossa resurssipula vaikuttaa arkeen negatiivisesti tai jossa perhe ei pysty tekemään toivomiaan ratkaisuja byrokratiasta johtuen. Parannettavaa siis löytyy.

Illan aikana me jakauduttiin eri ryhmiin, jotka käsittelivät eri teemoja. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, perhe-elämän ja työn yhdistämistä ja vanhempien tukemista eri tahoilta. Itse olin mukana Marja Hintikan vetämässä ryhmässä, jossa käsiteltiin nimenomaan perhe-elämän ja työn yhdistämistä. Mä haluan ottaa nämä kaikki asiat puheeksi täällä blogissa, ja kuulla lisää teidän tarinoita, kokemuksia ja ajatuksia. Siksi aion kirjoittaa jokaisesta teemasta oman postauksensa, jonka kommenttiboksissa toivon, että te jaatte juuri niitä asioita ja vaikeuksia, joita teidän perhe on kohdannut. Mä toimitan vastaukset eteenpäin #lapsistrategia2040 -ohjausryhmälle, eli nyt on ihan oikeasti mahdollisuus saada ne omat kokemukset ja ongelmat niiden ihmisten tietoon, jotka voivat näihin asioihin vaikuttaa positiivisesti. Tänään käsitellään siis lapsiperhe-elämän ja työn yhdistämistä.

Kiintiömallit perhevapaissa eivät tue perheiden tarpeita

Me puhuttiin tietysti perhevapaista, ja siitä, miten perhevapaamalli tukisi parhaiten kaikkien perheiden tarpeita. Todettiin yhdessä, että ainoa tapa, jolla voi varmistaa kaikkien perheiden tarpeiden täyttymisen, on perheiden 100% valinnanvapaus siitä, miten vapaat käytetään. Tietty kiintiömäärä päiviä, jonka vanhemmat saavat jakaa ihan miten itse haluavat. Esimerkiksi tällä hetkellä yksi kaavailluista uusista malleista (joita kuulemma on jopa yli 20 erilaista), nk. 6+6+6 -malli, jossa kummallekin vanhemmalle on kiintiöity omat 6kk vapaata ja sen lisäksi on 6kk jonka saa jakaa kummalle haluaa, ei ole tarpeeksi joustava.

Esimerkiksi meidän perheelle nykymalli ei toiminut, ja ei toimisi myöskään tuo 6+6+6-malli, koska me oltaisiin toivottu kuopuksen kanssa, että Otto olisi voinut pitää kaikki perhevapaat, ja mä olisin tehnyt töitä kotoa käsin. Nykymallilla mä olin ekat kuukaudet vastasyntyneen kanssa kotona ja tein töitä samalla, koska Otto ei voinut isän äidin kanssa yhtäaikaa pidettävien 3vkon vapaiden lisäksi olla kotona ennen kuin mun pakollinen äitiysvapaakausi päättyi. ”Äitiysvapaan” aikana siis tein ihan normaalisti omaa duuniani, hoidin vastasyntynyttä ja sen lisäksi sain kelan äitiyspäivärahaa minimimääräisenä, koska tein töitä samaan aikaan. Meillä oli siis vastasyntynyt ja kaksi vanhempaa, jotka molemmat tekivät omia töitään normaalisti. Paljon enemmän kuin siitä minimirahasta, olisin hyötynyt siitä, että Otto olisi voinut olla koko sen ajan kotona meidän kanssa.

Myös teidän vastauksista instagramissa tuli hyvin ilmi se, miten joustamattomia pakkokiintiömallit ovat nimenomaan pienyrittäjille, joilla ei usein ole mahdollisuutta jäädä kokonaan perhevapaalle. Oli yrittäjä perheessä sitten kumpi tahansa vanhempi, kiintiömalli harvoin tukee yrittäjäperheen tarpeita. Perhevapaita koskevista teidän vastauksista tuli hyvin esiin myös se, miten esimerkiksi opiskelevalle isälle voi olla mahdottomuus pitää ollenkaan isyysvapaata.

Jokaisella perheellä on oma tilanteensa, ja aina löytyy se perhe jota mikään standardimalli ei vaan tue. Siksi mä koen, että perheiden täysi valinnanvapaus olisi ainoa oikea ratkaisu. Se on kaunis ajatus, että kiintiöimällä isille 6kk isät olisivat enemmän kotona, mutta käytännössä se ei palvele kaikkia perheitä, koska kaikille se ei ole mahdollista. Meitä taas ei palvellut se, että osa oli kiintiöity ainoastaan äidille. Vain toiselle vanhemmalle kiintiöidyissä vapaissa häviävät kaikki ne perheet, jotka sen kiintiön takia joutuvat sitten laittamaan lapset hoitoon aiemmin kuin itse haluaisivat, tai muuten tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla oman perheen tarpeita.

Yrityksissä ei tueta isien kotiinjäämistä tarpeeksi

Monelta isältä löytyy nykyään jo halua jäädä perhevapaalle, mutta työelämä ei huomioi tätä halua vielä tarpeeksi. Meillä Oton perhevapaa onnistui hienosti, ja työpaikalta sitä tuettiin ihan 100%. Näin ei kuitenkaan ole kaikissa työpaikoissa. Isien kotiinjäämistä pidetään jopa ihan vitsinä, ja joillekin jopa ne täysin isälle korvamerkityt 56 päivää ovat aivan mahdottomuus. Jotkut isät kohtaavat myös inhottavaa kohtelua työyhteisöissä, mikäli jäävät perhevapaalle. Koti-iskä88 eli Ville Viholainen kertoi lapsistrategia-illassa, kuinka hänelle oli sanottu mm. että ”jäät sitten naiseksi taloon”. Ihan älytöntä!

Suurimmat syyt sille, että isät edelleen jäävät niin harvoin kotiin ovat varmasti a) raha, ajatellaan, että isän kotiinjääminen olisi liian suuri taloudellinen taakka ja b) työelämän joustamattomuus: koetaan, että isä on niin tärkeässä asemassa, että töistä vapaalle jääminen ei ole mahdollista, koska isä on töissä liian ”korvaamaton”. Todettiin kuitenkin illassa yhdessä, että suuri osa perheistä ei edes laske, miten isän kotiinjääminen vaikuttaisi perheen talouteen, vaan toteaa jo heti kättelyssä, että se on mahdotonta.

Tähän pitäisi tarjota tukea jonkun helpon laskurin muodossa, joka kertoisi, mitä se konkreettisesti tarkoittaisi tulojen kannalta, jos vanhempi x jää kotiin x ajaksi. Esimerkiksi veroprosenttiahan on mahdollista laskea perhevapaan ajaksi, kun tulotkin ovat pienemmät. Se saattaa tasoittaa tuloeroa, joka voikin lopulta jäädä aika pieneksi. Joissakin perheissä isän kotiinjääminen on oikeastikin täysi mahdottomuus tulojen kannalta, jos isän tulot ovat todella paljon suuremmat kuin äidin, eikä eurostakaan ole mahdollista luopua. Silti kaikilla vanhemmilla pitäisi olla mahdollisuus jäädä kotiin myös käytännössä, eikä vain teoriassa. Miten voisi tukea pienituloisia perheitä paremmin, jotta kaikki vanhemmat saisivat halutessaan olla lapsen kanssa kotona?

Mitä siihen työpaikalla korvaamattomuuteen tulee, niin sitäkin kannattaa pysähtyä pohtimaan. Jokainen vanhempi on varmasti ihan yhtä korvaamaton kuin työpaikalla myös sille omalle lapselleen. Ei kannata tyrmätä mitään ratkaisua heti, vaan pohtia miten oikeasti haluaa itse tehdä. Mikäli työelämässä tuettaisiin isien kotiinjäämistä paremmin, ehkä useammalla olisi myös sellainen fiilis, että oikeasti VOI jäädä kotiin ja on oikeus jäädä kotiin.

Työelämän joustamattomuus lapsen sairastaessa

Monet kertoivat siitä, miten monilla työpaikoilla on todella nihkeä suhtautuminen lapsen sairauden vuoksi poissaolemiseen. Myös teidän viestit vahvistivat tätä kokemusta. Me itse ollaan oltu tässä asiassa todella onnekkaita, sillä Otolla on työn puolesta mahdollisuus etätöihin, mikä vähentää sairaspoissaoloja tehokkaasti. Lisäksi tietysti itsekin teen töitä kotoa, jolloin voin hoitaa lapsia tarvittaessa siinä samalla, ellen sitten satu olemaan juuri silloin jossain muualla. Ollaan pärjätty aina hyvin sumplimalla, ja lisäksi Oton töissä on aina ollut tosi perhemyönteinen meininki, ja tarvittaessa myös poissaolo lapsen sairastaessa on aina onnistunut, mikäli lapsi on ollut niin kipeä, että etätyötkään ei onnistu. Monessa työpaikassa näin ei kuitenkaan teidän mukaan ole.

Kyräilyä työkavereilta, avautumista siitä kuinka työntekijän poissaolot aiheuttavat vain lisätöitä kollegoille, uhkailua siitä, että poissaolojen jatkuessa työpaikka voi olla vaarassa.  Moni on kohdannut tällaista, ja jopa vielä monet kertoivat kohdanneensa tätä nimenomaan naisvaltaisilla aloilla. Ihan uskomatonta, ja niin yleistä.

Mä ymmärrän sen, että mikäli työntekijällä on todella paljon sairauspoissaoloja lapsen takia, se voi olla suuri ja kohtuuton taakka esimerkiksi pienyrittäjälle, tai pienessä yrityksessä työntekijän kollegoille. Mutta tässä ei pitäisi mielestäni kohdistaa syyttävää sormea siihen, jonka lapsi on kipeänä, vaan meidän yhteiskuntaan. Miten yrittäjiä voisi tukea paremmin perheellisten työntekijöiden työllistäjinä? Miten mahdollistettaisiin se, että vanhempi saa rauhassa jäädä kotiin hoitamaan kipeää lastaan, niinkuin laissa on määritelty, silloin kun tilanne sitä vaatii?

Yksi mahdollisuus on toki myös ulkopuolinen hoitaja. Mua itseäni hoiti usein MLL:n lastenhoitaja, kun mä olin pienenä kipeänä. Mun yksinhuoltaja-äidillä oli vastuullinen asema töissä, ja usein hän ei voinut jäädä kotiin, vaan oli palkattava ulkopuolinen hoitaja. Tämä kuitenkin asettaa perheet eriarvoiseen asemaan, sillä kaikilla ei ole varaa hankkia ulkopuolista hoitajaa. Muutamat lähettivät myös viestiä, että heidän työpaikat tarjoavat tätä samaa mahdollisuutta. Eli työpaikan puolesta palkataan kotiin ulkopuolinen hoitaja, jotta työntekijä pääsee töihin silloin, kun ei ole mahdollista olla pois. Sehän on aivan super hieno juttu, mutta näin on kuitenkin vain murto-osassa työpaikoista.

Silloin kun lapsi on vielä tosi pieni, ei välttämättä myöskään haluta palkata ulkopuolista hoitajaa, mikäli lapsi on liian kipeä menemään tuttuun ja turvalliseen päiväkotiin. Sekin on hyvä huomioida. Isompien lasten kanssa voisi kuitenkin mun mielestä toimia sellainen ratkaisu, että kunta tarjoaisi x määrän lastenhoitoapua sairastapauksissa perheille. Jokaisella pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus järjestää oman sairaan lapsensa hoito niin, että siitä ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa mihinkään suuntaan.

Yksi hyvä lisä tähän keskusteluun oli myös se, että oikeus jäädä lapsen kanssa kotiin päättyy lapsen täyttäessä 10 vuotta. (edit. tänä vuonna on tullut lakimuutos, että oikeus jäädä jäädä kipeän lapsen kanssa kotiin päättyy lapsen täyttäessä 12 vuotta). Mutta 10-vuotias on vielä todella pieni. Joo, kyllä 10v pikkuflunssasta selviää jo yksinkin vanhemman ollessa töissä, mutta mitä jos esim. 15-vuotias sairastuu vakavasti? Vanhemmalla ei ole mitään oikeutta jäädä silloin pois töistä, mutta 15-vuotias tarvitsee vanhempaansa vielä todella paljon, mikäli sairastuu esimerkiksi vakavaan mielen sairauteen. Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Miten tällaisessa tilanteessa voisi tukea perheitä paremmin?

Perhetilanteesta ei kertakaikkiaan saa kysyä työhaastattelussa

Yksi kuvottavimmista ilmiöistä, jonka te toitte esiin, on perhetilanteesta kysyminen jo ennen palkkaamista työpaikalle. Erityisesti me nuoret naiset kohtaamme tätä. Työnantajat pitävät meitä ”riskinä” ja sanovat sen usein myös ääneen. Perhetilanteesta ja lisääntymisen toiveista kysellään työhaastattelussa, vaikka se on laissa kiellettyä.

Myös tässä ymmärrän hyvin pienyrittäjän näkökulman. Mikäli esimerkiksi pienessä viiden työntekijän yrityksessä kolme työntekijää jäisi yhtäaikaa äitiysvapaalle, voisivat työnantajan kustannukset nousta korkeiksi, ja siitä olisi todellakin aivan kohtuutonta haittaa ja konkreettisia tulojen menetyksiä yrittäjälle. Pahimmassa tapauksessa se voisi suistaa yrityksen vararikkoon.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nuoria naisia saisi tai kannattaisi palkata, tai etteikö meillä olisi oikeus lisääntyä. Eikä se todellakaan tarkoita, että niitä kysymyksiä saisi esittää työhaastattelussa. Ei saa!  Se tarkoittaa, että yhteiskunnan pitäisi maksaa perhevapaiden kustannukset, ei pienyrittäjien.

Näiden suurten teemojen lisäksi olisi tärkeää puhua myös varhaiskasvatuksesta: miten mahdollistettaisiin se, että lasten päivähoitopäivät eivät veny kohtuuttoman pitkiksi pitkien työmatkojen ja 8h työpäivien vuoksi kenelläkään? Miten lisättäisiin joustavuutta päivähoitoon, jotta se palvelisi perheiden tarpeita paremmin? Varhaiskasvatuksessa on resurssipulaa joka puolella Suomea, ja haluan puhua tästä enemmän vielä omassa postauksessaan, joka käsittelee lapsiperheiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Mutta mikäli teillä on kokemuksia työn ja perheen yhdistämisen hankaluudesta varhaiskasvatuksen kannalta, niin kommentoikaa ihmeessä niitäkin kokemuksia tähän postaukseen.

Tulevat aiheet liittyen lapsistrategiaan ovat siis: 

Isyyden tukeminen yhteiskunnassa

Vanhempien tukeminen yhteiskunnassa sekä arjessa että kriisitilanteissa

Lapsiperheiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Näitä aiheita käsittelen tulevissa postauksissa. Toivon, että mikäli teillä on ajatuksia niihin teemoihin liittyen, kommentoitte niistä sitten niihin tuleviin postauksiin, jotta vastaukset pysyvät hallinnassa ja ne on helppo toimittaa eteenpäin lapsistrategian ohjausryhmälle.

Nyt mä haluaisin kuitenkin kuulla niin laajasti kuin mahdollisuutta TEIDÄN kokemuksia työelämän ja perhe-elämän yhdistämisestä, tai opiskeluiden ja perhe-elämän yhdistämisestä tämän päivän Suomessa. Millaisia hankaluuksia olette kohdanneet? Miten asioita voisi hoitaa paremmin? Mitä päättäjien pitäisi ottaa huomioon uutta perhevapaamallia mietittäessä? Miten te olette järjestäneet perhevapaat omassa perheessä? Onko pienyrittäjien näkemyksiä tähän asiaan, mitä pitäisi tehdä, jotta nuorten naisten palkkaamista ei tarvitsisi ”pelätä”? Millaisia kokemuksia teillä on sairaan lapsen kanssa kotiin jäämisestä? Miten isien kotiinjäämistä voisi tukea parhaiten?

Luodaan yhdessä parempaa tulevaisuuden Suomea, ja mietitään, miten lapsiperheiden asiat voitaisiin järjestää vieläkin paremmin, jotta mahdollisimman moni lapsiperhe saisi elää juuri oman perheensä näköistä perhe-elämää. Kiitos hurjasti jokaiselle, joka jakaa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään!

Joulukuun eka viikonloppu on ollut aika best, vaikka ei samanlaista upeaa ensilunta saatukaan, kuin viime vuonna. Meidän perhejoulukalenterissa luki eilen, että ”käykää moikkaamassa joulupukkia” ja me käytiinkin siis eilen moikkaamassa joulupukkia keskustassa. Eilen oli ihan mielettömän upea sää, ja käveltiin keskustassa ulkona ja tsekattiin jouluikkunoita ja valoja. Iltaa vietettiin kotona, jouluelokuvaa katsellen ja herkutellen. Onneksi ainakin vielä meidän koko perhe fiilistelee joulua yhtä paljon kuin minä. Joulua inhoavalla tyypillä voisi olla näinä aikoina meidän perheessä vähän hankalaa, heh!

Tänä aamuna perhejoulukalenterissa luki, että ”koristelkaa joulukuusi”, ja voi sitä kiljunnan määrää kun se luukku avattiin! Aivan yhtä fiiliksissä kaikki kolme pientä tyyppiä. Ja niin me tänään tehtiin. Joulukuusi paljastuu myöhemmin ensi viikolla perinteisessä joulukalenteriluukussa. Perhejoulukalenteri on tänäkin vuonna täytetty perheen yhteisellä tekemisellä. Joillekin päiville on isompaa, kuten joulukuusen koristelua tai joulupakettien viemistä hyväntekeväisyyteen, ja joillekin päiville pienempää, kuten tonttudiskoa tai joulusatujen lukemista.

Kuusen koristelun jälkeen me lähdettiin ulos yhden päiväkodin pihalle leikkimään. Siellä on lapsista niin hauskaa, kun siellä on sekä pieni ”metsä” että paljon erilaisia leikkivälineitä. Lisäksi sieltä löytyy mm. autonrenkaita, joilla lapset rakastavat leikkiä. Hauska, vähän erilainen päiväkodin piha. Ei meidän päikyn pihalla mitään auton renkaita ollut silloin kun mä olin pieni. Kuopuksen suurinta hupia on kiivetä (äidin tai isin avustuksella) rengastornin sisään ja leikkiä kukkuu-leikkiä sieltä. Uudestaan ja uudestaan hän kyykistyy renkaiden taakse piiloon, ja pomppaa ylös. Ainiin, ja hän on antanut mulle uuden nimen. Mä olen nykyään ”Mami shark du-duu-du-du-du-du”. Isommat lapset pääsivät jo yli Baby sharkista, mutta taapero on vasta viime aikoina päässyt sen makuun.

Keskimmäinen rakenteli siellä kävyistä, havuista, kivistä ja kepeistä tontulle omaa kotia, jonka katossa oli kuulemma ”hålkakoreita” (eli reikäleipiä). Hän järjesteli tikkuja reikäleipien tangoiksi. He kävivät jokin aika sitten päiväkodin kanssa Kruununhaassa Ruiskumestarin talossa (jossa hän näihin hålkakoreihin tutustui), ja mulla tulvahti ihan kaikki muistot omasta lapsuudesta mieleen. Mekin käytiin siellä silloin kun olin vielä alakoulussa, ja siellä oli niin jännittävää kuulla Wickholmin perheen tarinaa ja tutustua kaikkiin vanhoihin tavaroihin. Mä näin oikein mielessäni sen talon kun meidän 5v kertoi heidän vierailustaan. Sinne on muuten aina ilmainen sisäänpääsy, pitää mennä koko perhe joskus käymään siellä.

Oton sisko kävi meillä tänään kylässä ja pelattiin Junior Aliasta. Meidän 7v on aivan ylivoimainen siinä, hän arvaa aina enemmän ja nopeammin kuin aikuisetkaan ja voittaa lähes joka kerta. Pitäisi varmaan siirtyä hänen kanssaan pikkuhiljaa isompien versioon, niin olisi edes jotain haastetta hänelle (tai siis meille tasoituksen mahdollisuutta, eiku). Illalla katsottiin vielä toinen jouluelokuva, The Princess Switch Netflixistä. Se oli musta tosi kiva, perinteinen vähän ennalta arvattava joululeffa, mutta siis juuri siksi ihan loistava.

Sellainen aika rauhallinen ja perhekeskeinen viikonloppu, joka oli todella tervetullutta vastapainoa viime viikonlopun juhlaputkelle. Teki niin hyvää vaan olla yhdessä, eikä ollut mitään pakollista menoa minnekään. Ensi viikko onkin itsenäisyyspäivän ansiosta aika tynkäviikko, ja silloin meidän lapsillakin on neljän päivän loma, kun perjantai on vapaa myös koulusta. Odotetaan sitä innolla, kuten joululomaakin, sillä olisihan tätä viikonlopun aikatauluttomuutta, yökkärihengailua ja rentoa ulkoilua voinut jatkaa vaikka monta päivää putkeen. Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille <3

PS: Ihanien erilaisten perheiden hakuaika on nyt päättynyt, ja nyt mun täytyy tehdä hurjia valintoja. Ihan mielettömän suuret kiitokset yli 50 perheelle sydämellisistä, ihanista, mielenkiintoisista, itkettävistä, rakkaudentäyteisistä viesteistä ja tarinoista. Mä en malta odottaa, että pääsen viemään tätä eteenpäin <3