Moni on toivonut postausta siitä kuinka sujuu palautuminen kolmannen raskauden jälkeen. Synnytyksestä on kulunut nyt 12 päivää ja palautuminen on päässyt hyvin käyntiin. Maha on lähtenyt yllättävän hyvin tälläkin kertaa, vaikka kolmannella kerralla ajattelin että saattaisi kestää hieman kauemmin kuin aikaisemmissa raskauksissa. Mahdun jo omiin farkkuihini (kiitos superstretch!), mutta hirvittävän mukavalta ne eivät tunnu jalassa ja niiden yläpuolelle puristuu kyllä mukavasti nahkaa. Mutta kaikki aikanaan, ei mulla tässä mikään kiire ole minnekään.

Sain nyt kolmannella kerralla muutaman arven mahaan lisää ja niissä varmasti kestää hetki haaleta, mutta aika vähällä pääsin tälläkin kertaa niiden suhteen. Täytyy ehdottomasti olla kiitollinen omaa kroppaa kohtaan ja sitä miten hyvin se on kestänyt kaikki kolme raskautta ja synnytystä. Tiedän että ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys että esimerkiksi synnytyksestä selviää ilman tikkejä tai komplikaatioita. On ollut mukavaa aloitella vauva-arkea kun oma vointi on ollut hyvä ja melko ”normaali”.

Maha synnytyspäivänä

Maha viikko synnytyksestä

Mulla tuli aluksi jäätävät turvotukset synnytyksen jälkeen, en meinannut saada sormuksiakaan pois sormista, mutta nyt nesteet ovat lähteneet pois ja sormuksetkin taas liikkuvat nätisti. Raskauskiloja mulla on varmasti vielä jäljellä, mikä on ihan hyvä imetystä ajatellen. Edessä on kuitenkin pitkä imetystaival ja vauvalla pitää olla vähän ruokavarastoa mistä kehittää maitoa. Onneksi maitokin on tosiaan noussut hyvin ja imetys sujuu mukavasti. En kuitenkaan tiedä montako raskauskiloa mulla on vielä jäljellä koska en omista vaakaa, eikä mua oikeastaan kiinnostakaan sitä vielä tietää. Katsellaan sitten joskus jälkitarkastuksessa kun paino pitää neuvolan puolesta tsekata.

Kymmenen päivää synnytyksestä

En ole vielä liikkunut hirveästi koska näin talviaikaan vauvoja ei suositella vietäväksi ulos ennen kahden viikon ikää. Mutta ensi viikolla ajatuksissa on aloittaa varovasti vaunulenkkeily pikkutyypin kanssa, enkä malttaisi odottaa että pääsen työntelemään meidän vaunuja ja neitokaista niissä. Ulkona on ollut ihan mielettömän kauniita aurinkoisia päiviä, toivottavasti niitä aurinkopäiviä on luvassa ensi viikollakin.

12 päivää synnytyksestä

Mulla on tosi hyvä mieli palautumisen suhteen ja toivon että vointi jatkuu hyvänä tulevinakin viikkoina. Neuvolan hoitaja muistutti ottamaan myös iisisti välillä ja aina imettäessä rentoutumaan kunnolla ja pötköttelemään, vaikka vointi hyvä onkin. Ja olen ottanut neuvosta vaarin ja viettänyt hyvällä omallatunnolla vauvelin kanssa imetyshetkiä sohvalla tai sängyllä pötkötellen.

Kirjoitin vähän kattavammin ajatuksia palautumisesta ylipäätään Zeldan odotusajan jälkeen. Postauksesta voi käydä myös kurkkimassa miten palauduiin kahdella aiemmalla kerralla.

Keväämmällä tarkoituksena on harrastaa liikuntaa taas säännöllisemmin, koska haluan voida hyvin ja olla hyvässä kunnossa. Mutta siitä projektista lisää sitten kun se on ajankohtaisempi, juuri nyt on hyvä juuri näin.

Ihanaa lauantai-iltaa tyypit <3

En olekaan hetkeen kirjoitellut treenikuulumisia, ja sille on syynsä. En missään nimessä ole luopunut treenaamisesta kokonaan, mutta Kayla Itsinesin 12:n viikon ohjelmasta on edelleen läpikäytynä vain 10 viikkoa, ja sen jälkeiset nelisen viikkoa on nyt menty rennommalla otteella. Tämä siksi, että ohjelman viimeisen vaiheen vaatimat 9-11 treeniä viikossa eivät vain onnistuneet multa viime kuussa enää kiireen, sairasteluiden ja väsymyksen vuoksi. Mä olen treenannut koko tämän neljä viikkoa aina 4-7 kertaa viikossa, eli ihan hyvään tahtiin omasta mielestäni, mutta tietenkin olen pettynyt ettei mulla riittänyt rahkeita viedä ohjelmaa loppuun, sitä oli kuitenkin vain kaksi viikkoa jäljellä.

Olen nyt ajatellut, että kunhan selviän tästä ja ensi viikosta, mä otan loppuspurtin ja aloitan ohjelman uudelleen viikkojen 8-12 osalta. Eihän se sama ole, mutta olen luottavaisella fiiliksellä, että saan sillä jotain tuloksia edes aikaan, koska ainakin tämä treenimäärä on riittänyt ylläpitämään sitä mihin viikolla 10 jäin. Tällä kertaa ei siis ole luvassa ennen-jälkeen -kuvia, sillä melkeinpä samassa tilanteessa ollaan edelleen.

Tämä ohjelma sai mut kiinnostumaan liikunnasta, ja huomaamaan miten nopeasti tuloksia saa aikaan jos jaksaa treenata usein ja säännöllisesti. Se on tosi hyvä! Tietenkään en aio treenata yhden kirjan mukaan loppuelämää, mutta tuo kirja on opettanut mulle tehokkaat liikkeet, tehokkaat määrät liikuntaan, ja sen miten kannattaa liikkua ja kuinka usein. Ennen mun treenaaminen esimerkiksi kahvakuulan kanssa kotona oli surkeaa, päämäärätöntä räpiköimistä. Nyt mä tiedän mitä mä teen silloin kun liikun, ja saan hien pintaan ja hyvän fiiliksen.

Mä olen saanut liikunnasta rutiinin, enkä luopunut siitä vaikka tarkan ohjelman noudattaminen onkin jäänyt. Ennen mä olisin jättänyt koko liikkumisen siinä vaiheessa kun ohjelma ei olisi sopinutkaan yhtenä päivänä, nyt mä olen jatkanut sinnikkäästi liikkumista, enkä osaisi enää olla ilman. Parin päivän tauko liikunnasta on ihan maksimi, koska mä alan kaipaamaan liikkumista siinä ajassa, paljon! Näitä sanoja en ikinä olisi uskonut sanovani. Mä olen löytänyt tämänhetkiseen tilanteeseen itselleni parhaat tavat liikkua, näillä määrillä kroppa voi hyvin ja olen tyytyväinen. Silti itsensä haastaminen kutkuttaa edelleen!

Nyt kun liikunnasta on oikeasti tullut tärkeä ja pysyvä osa elämää, mä voisin vihdoin kuvitella hankkivani vuosien tauon jälkeen salikortin, ja käyväni salilla säännöllisesti treenaamassa. Ennen en olisi uskaltanut sitoutua vuodeksi salikorttiin, mutta nyt se ei tunnu ollenkaan ahdistavalta tai mahdottomalta ajatukselta, vaan oikeastaan aika kiinnostavalta. Olen miettinyt eri salivaihtoehtoja, ja ajattelin liittyä keväällä sitten jäseneksi. Joulun jälkeen tulee aina hyvät kinkunsulatustarjoukset niin se voisi olla otollinen aika liittyä! Millä saleilla te käytte? Mikä on paras sali Helsingissä? Käyttekö ryhmäliikunnassa ja salilla, vai pelkästään salilla?

Kahdeksan viikkoa on kulunut nopeammin kuin mä oon huomannutkaan! Kahdentoista viikon projekti siivittää kivasti kohti joulua, tai no tämä projektihan loppuu jo marraskuun toisella viikolla, mutta siitä ei ole enää pitkästi jouluun. Suunnitelmissa on 12:sta viikon jälkeen ostaa vielä Kaylan tänä syksynä sopivasti ilmestynyt seuraava kirja, viikot 13-24, eli projekti ei suinkaan jää tähän. Uskoisin, että kunhan säännöllistä liikuntaa on takana 24 viikkoa, eli melkein puoli vuotta, liikunnasta on tullut niin säännöllinen osa elämää, että kirjattomuus ei enää haittaa, vaan ne rutiinit tulevat ihan luonnostaan.

No entäs ne tulokset sitten? Mä en edelleenkään ole käynyt vaa’alla, tai mitannut senttiäkään, vaan tulokset tulevat omasta fiiliksestä, ja siitä mitä peilissä näkyy. Koen olon huomattavasti energisemmäksi kuin alkusyksystä, ja olo on rento ja mukava. Vaatteet eivät kiristä, ja monet pienet ärsyttävät ongelmat kuten turvotus ovat lähteneet pois. Liikunta on auttanut myös hormonaalisiin ongelmiin, ja mä pystyn helposti liikkumaan kuukauden jokaisena päivänä, siinä missä aiemmin teki parina päivänä kuusta mieli vain huutaa kivusta ja maata kauratyynyn kanssa peiton alla syömässä suklaata ja särkylääkettä.

Lihaksia ei ehkä vielä ole esillä, mutta eivätköhän ne sieltä jostain sitten ilmesty kun syö tismalleen oikein ja lisää painoja treeniin enemmän. Kahden raskauden jälkeen venynyt mahanahka on kuitenkin alkanut siirtyä takaisin sinne missä se oli joskus kolme vuotta sitten. Istuessa syliin ei kerry mahaa, vaan se on kiinteä, tämä on jotain sellaista mitä en edes ollut ajatellut tapahtuvan! Kyllä se iho edelleen venyy naurettavan pitkälle venytettäessä, onhan se kokenut kovia, mutta normaaliolosuhteissa mun maha näyttää hyvältä ainakin mun silmään, ja olen tyytyväinen. Muutos ei viikkojen 4 ja 8 välillä ole yhtä suuri kuin viikkojen 1 ja 4 välillä, mutta ehkä jotain pientä on tapahtunut?

Nyt pyörähtivät käyntiin viimeiset neljä viikkoa tätä ohjelmaa, ja nyt mä pääsen taas haastamaan itseäni rankemmilla treeneillä, ja lisäämällä HIITin mun viikko-ohjelmaan. HIIT tulee sanoista High Intensity Interval Training, ja mä uskon että se tekee tosi hyvää. Kiva saada täysin uusi treenimuoto vielä tässä vaiheessa ohjelmaa mukaan!

Itsevarmuus on noussut oman kropan suhteen ihan uusiin sfääreihin. Vaikka ihon huononeminen söi fiiliksiä aika reippaasti, alkaa itsevarmuus tulla pikkuhiljaa takaisin. Vielä iho ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin kesällä, mutta riittävä vedenjuonti, meikkien pesu aina ennen treenejä ja naaman pesu heti treenien jälkeen, sekä säännölliset kuorinnat ovat auttaneet siihenkin. Ehkä mun iho vaan järkyttyi yhtäkkisestä säännöllisestä hikoilusta, niinkuin silloin moni teistä veikkasikin!

Naurattaa, koska näistä kuvistakin näkee selkeästi kuinka meikin määrä on vähentynyt ihan roimasti samaan tahtiin kun ohjelma on mennyt eteenpäin. Tänäänkin mä olin pihalla lasten kanssa ilman meikkiä pitkän tovin, ja joo on mulla pari näppyä, mutta mitä sitten, en usko että ne ketään muuta häiritsee kuin mua itseäni, ja vaikka häiritsisikin, niin sille mä en voi mitään! Niin kerta.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille!

Mun 12:sta viikon ohjelmasta on nyt takana neljä täyttä viikkoa, ja tämä viidennen viikon maanantai. Lupasin päivitellä ennen-jälkeen-kuvia neljän viikon välein, joten tänään on ensimmäisen välietapin aika. Takana on niin monta lenkkiä, että olen seonnut laskuissa, ja liikesarjojen toistoja jo varmaan satoja, ellei tuhansia. Mulle on kertynyt omat suosikkireitit, ihan paras juoksusoittolista täynnä kunnon mättömusiikkia, ja rutiinit siihen, milloin ja missä treenaan.

Viime viikon flunssa vähän verotti voimia, ja olinkin kokonaan liikkumatta pisimmän aikani sitten ohjelman aloituksen, viisi päivää. Kolmannen päivän kohdalla jo tuntui että olisi niiiiiin kiva päästä vaan lenkille eikä lahnata sohvalla, mutta onneksi lepäsin kunnolla. Kun sitten vihdoin aloitin treenaamisen kevyellä lenkillä, se ei tuntunut yhtään sen pahemmalta kuin normaalistikaan. Pelkäsin että olisi vaikea päästä takaisin kiinni rytmiin, mutta hyvin tämä on sujunut, ja circuit-treenitkin tuntuneet samalta kuin ennen taukoa, hirveältä mutta ihanalta siis.

Mä en ottanut mitään mittoja itsestäni aloittaessani treenauksen, enkä aio ottaa jatkossakaan. Mulle merkkaa eniten oma hyvä fiilis ja se että peilikuvassa huomaa kehityksen. Mä oon lisännyt huomattavasti päivittäisen syömäni ruoan määrää, ja juon nykyään paljon enemmän vettä. Olen myös huomannut että mulla on paljon vähemmän niskajumitusta ja päänsärkyjä, koska mun ryhti on parantunut huomattavasti! Olen kiinnittänyt erityishuomiota siihen että pidän selän suorana tehdessäni liikkeitä, ja juostessa tietenkin myös. En edes tajunnut ennen tätä, miten surkea ryhti mulla ennen oli!

Ohjelma muuttuu nyt astetta rankemmaksi, kun viides viikko on alkanut. Toistoja on tullut lisää, liikkeet ovat haastavampia, ja lenkit pidempiä. Ihanaa päästä taas testaamaan itseään, sillä edellisten ohjelmien toistot menivät jo suhteellisen helposti, ilman että piti purra hammasta. Lihaksia ei todella ole näkyvissä vielä, mutta kiinteytystä ehkä jo jonkin verran. Vaatteissa on mukavampi olla kun farkkujen tai juoksuhousujen vyötärönauha ei purista, ja iltaisin ei ole turvonnut ja ällöttävä olo. Seuraavaksi pitää lisätä painoja harjoituksiin, joissa painoja käytetään, ja jatkaa vain ahkeraa treenaamista.

Oikeesti, miettikää, noissa ennen-kuvissa mä oikeasti seisoin mun parhaassa ryhdissä jonka sain aikaan. Järkkyä! Mua hävettää miten kumarassa oon kulkenut jo varmaan vuosia. Ihmekään että on ”vähän” särkenyt päätä kun niska ja selkä ovat olleet niin huonossa asennossa. Ehkä treenaaminen tuo helpotuksen mua raskauksien jälkeen sitkeästi aina ajoittain piinanneisiin migreeneihinkin, who knows?

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Nyt loppuu koko kesän kestänyt hälläväliä-ruokavalio, Kinder Bueno -addiktio ja sohvalla röhnöttäminen. Nyt alkaa uusi elämäntapa, terveellinen sellainen. Olen kirjoittanut blogissani monta kertaa siitä, että en harrasta mitään sen kummempaa liikuntaa, satunnaisia lenkkejä tai ajoittaisia kahvakuulatreeni-innostuksia lukuunottamatta. Olen kirjoittanut että yritän noudattaa suhteellisen terveellistä ruokavaliota, vaikka välillä sorrunkin fanipaloihin ja buenoihin. Olen tuskastellut ajanpuutetta, kiirettä ja motivaation puutetta.

Nyt olen kuitenkin tehnyt sen, mistä niin monta vuotta olen vain puhunut. Ottanut itseäni niskasta kiinni. Omaksunut uuden rutiinin arkeen, lenkkeilyn, josta on oikeasti tullut rutiini. Siinä suurena apuna on ollut ystäväni Oona, jonka kanssa lenkkeilystä ei ole voinut luistaa, sillä en tietenkään halua tuottaa ystävälle pettymystä jämähtämällä kotiin, ja mahdollisesti pilaamalla toisenkin hyvin alkanutta lenkkeilyuraa omalla laiskuudellani. Aloitin urheilemisen lenkkeilyllä juuri siksi, että se on niin helppoa, etenkin ystävän kanssa. Halusin tuoda arkeen sen tavan, että viikko tuntuisi oudolta ja kummalliselta ilman urheilua, ei sen kanssa.

Tänään aloitin lenkkeilyn lisäksi 12:n viikon treeniohjelman, johon tutustuin Kidekollegojeni ansiosta, kun me juteltiin ihan muuten vaan urheilusta. Meidän porukka on tiivis, ja tsemppaa toisiaan tilanteessa kuin tilanteessa, ja toisten postatessa ryhmäkeskusteluun treenikuvia sitä innostuu itsekin. 12:ssa viikossa toivon, että saan muutettua elämäntapojani pysyvästi. Treeniohjelmaan kuuluu myös ruokavalio, ei mikään dieetti, vaan ohjenuora koko elämän kestävään terveelliseen syömiseen. Ohjelma painottaa nimenomaan sitä, että syö tarpeeksi, enkä mä aio pudottaa painoa grammaakaan, vaan muuttaa rasvakudoksen lihakseksi, ainakin toivottavasti.

Tämän päivän circuit-treenin jälkeen mulla on jalat aivan tuusannuuskana. Tunne on ihana, paras ja motivoiva. Mä tiedän että aamulla lihakset ovat vielä kipeämmät, eikös se seuraava päivä ole aina pahempi. Mutta odotan myös innolla huomista lenkkiä, ja keskiviikon seuraavaa circuitia. Haluan haastaa itseäni, ja päästä näkemään tuloksia. Ohjelma lupaa näkyviä tuloksia jo 12:ssa viikossa, mutta mä en halua vielä hehkuttaa sitä teille, kun en tosiaankaan voi tietää varmasti että toimiiko se. Aion nyt kuitenkin sitoutua tähän 12:n viikkoon, ja kun ne viikot ovat ohi, mä kerron muutoksesta, treenistä ja ohjelman toimivuudesta kaiken teille!

Nappasin viikonloppuna ennen-kuvat, ja en voi väittää etteikö mua ahdistaisi laittaa niitä tämän tekstin alle. Vaikka olen tavallaan ihan tyytyväinen kroppaani, olen kuitenkin siitä epävarma silloin, kun en seiso kropalleni edullisessa asennossa tai ole pukeutunut kropan hyviä puolia korostaviin vaatteisiin. Mä en koskaan kritisoi kroppaani tyttöjen kuullen, tai puristele jenkkiksiä peilin edessä heidän ollessa hereillä, mutta yksin omassa arvioivassa seurassani mä näen kyllä kropan johon en ole niin tyytyväinen kuin haluaisin olla. Tässä ne kuvat nyt sitten ovat, jostainhan sitä on pakko lähteä liikkeelle.

Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on oikeasti sellainen fiilis, että mä pystyn tähän. Ihanien ystävien lisäksi suurena motivaattorina toimii myös Otto, joka on valmis muutokseen myös. Paras motivaattori on kuitenkin se, että sanoo tavoitteen ääneen, sillä niinkin suurelle joukolle kuin teitä siellä ruutujen takana on lukemassa, olisi noloa kertoa 12 viikon kuluttua, että hups en jaksanutkaan treenata, täällä mä vedän taas buenoja sohvalla. Ainakin lenkkeilyn kohdalla lupaus blogissa säännöllisistä 3krt/vko lenkeistä on pitänyt, ja niin se saa pitää myös tämän elämäntaparemontin kanssa.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille, ja kiitos siitä että olette siellä. Te teette mun elämästä moninverroin parempaa<3