Sunnuntai on yleensä se viikon rauhallisin päivä, niin myös tänään. Mutta pinnan alla kuhisee! On jääkiekon MM-finaalia, Eurovaaleja, ja koska ilta ei muuten olisi tarpeeksi jännittävä, päätettiin sitten järjestää vielä sellainen oma pieni jännitysnäytelmä nimeltä ”Lapset yhtäaikaa nukkumaan”. Normaalisti lapset menevät meillä peräkanaa nukkumaan 19-20 välillä, Tiara ensin, ja Zelda perään. Tähän asti Zelda on aina (imetyksen loppumisen jälkeen) nukutettu Oton syliin, ja Otto on kantanut neidin vaan sitten nukkuvana omaan sänkyynsä.

Zelda on kuitenkin jo senverran iso tyttö, että Otolla ei kestä enää selkä jokailtaista nukuttelua, ja muutenkin on varmasti jo hyvä aika opetella omaan sänkyyn nukahtamista, kun ikää on se reilut 13 kuukautta, verraten Tiaraan joka oppi nukahtamaan omaan sänkyyn jo alle kolmikuisena. Meille tämä on tähän asti ollut toimiva ratkaisu, eikä olla sitä koettu mitenkään taakkana. Lapset ovat erilaisia, ja siinä missä Tiara jäi jo ihan pikkuvauvana onnellisena lauleskelemaan sänkyyn ja jokelteli itsensä uneen, Zelda huusi pää kirkuvan punaisena jos hänet yritti jättää yksin sänkyyn.

Ollaan nyt pari viikkoa harjoiteltu omaan sänkyyn nukahtamista päiväuniaikaan ja käytetty tassumenetelmää, eli olen käynyt aina paijaamassa Zeldaa ja laittamassa lammasunilelua takaisin kainaloon, jos tytsy on alkanut itkemään. Yllättävän hyvin kuitenkin on sujunut, ja joka kerta päiväunille mentäessä ei ole tarvinnut käydä paijailemassa, vaan Zelda on tosiaan nukahtanut ihan itse.

Tämäniltainen yhdessä yöunille nukahtaminen sujui odotettua paremmin, Tiara nukahti kymmenessä minuutissa tyttöjen hetken kikateltua yhdessä. Zeldalla kesti reilut puoli tuntia nukahtaa, mutta itkuinen tai hätäinen hän ei ollut. Lähinnä huuteli ja höpötteli itsekseen, leikki vähän pehmoleluilla, ja juuri ennen nukahtamista kitisi pienen hetken, ennenkuin tuli ihan hiljaista. Nyt molemmat nukkuvat, uskomatonta! Tästä me haaveiltiin kolmetoista pitkää kuukautta.

Ja täytyy sanoa että oli ihana kuunnella sitä tyttöjen kikattelua, tuli ihan mieleen yökyläilyt kavereiden luona omasta lapsuudesta. Kikateltiin aina kavereiden kanssa ja jossain vaiheessa aina äiti tuli sanomaan että nyt tytöt nukkumaan. Mä niin näen jo sieluni silmin kuinka monta kertaa me vielä tulevaisuudessa tullaan sanomaan nuo sanat, mutta samaan aikaan olen niin järjettömän onnellinen ja iloinen siitä, että tytöillä on toisensa. Tiara ja Zelda tulevat olemaan suuri tuki ja turva toisilleen, ja varmasti ihanat ystävät myös.

Tänään on ollut kyllä ihan loistava päivä muutenkin, käytiin päivällä puistossa hengailemassa ja syömässä jäätelöä, minkä jälkeen tultiin kotiin kokkailemaan kana-halloumi-mansikkasalaattia. Ruuan jälkeen lepäiltiin hetki, ja lähdettiin sitten käymään äänestämässä. Yllättävän rauhallinen meininki oli äänestyspaikalla ainakin puoli seiskan aikaan illalla, yhtään ei tarvinnut jonottaa. Nyt katsellaan jääkiekon MM-finaalia, ja toivotaan että tuo 1-1 tilanne tuosta vielä kohenee Suomen parhaaksi.

Ihanaa että saatiin yksi yhteinen vapaapäivä viikon päätteeksi, ensi viikolla niitä onkin jo kaksi helatorstain ansiosta, ja sitä seuraavalla viikolla kokonainen viikonloppu ekaa kertaa sitten Vapun. Enää kaksi viikkoa ja viisi päivää kesäloman alkuun, ja oi kyllä, mä todellakin lasken päiviä! Tämä vuosi on ollut varmasti meidän elämän rankimpia kun ollaan molemmat ahnehdittu itsellemme hommia vähän turhankin paljon, Otto töissä ja minä blogin, lasten, pääsykokeiden ja hääjärjestelyiden kanssa, mutta kuuden viikon yhteinen loma varmasti lataa akkuja siihen malliin että jaksaa taas puurtaa seuraavankin vuoden. Välillä on tuntunut että loppuu puhti kesken, mutta nyt jaksaa taas kun tietää että loma on niin lähellä, ihanaa!

Mahtavaa sunnuntai-iltaa kaikille! Toivottavasti tämä ilta saa vielä arvoisensa päätöksen ja Suomi voittaa MM-kultaa!

Zelda, ihana pikkuinen neitokaisemme otti tänään viisi askelta ilman tukea, ihan uskomatonta! Tämä pikkuinen rutturääpäle joka vasta syntyi?

Zelda on iloinen, tyytyväinen, hyväntuulinen hurmuri. Aika tyyni, eikä hermostu herkästi, tänäänkin mun kovasti jännittämässä rokotustilanteessa, Zelda itki kolmesta piikistä yhteensä ehkä alle minuutin, ja piikkien jälkeen joi tyytyväisenä mukaan ottamaani pillimaitoa. Tunsin itseni ramppikuumeineni vähintäänkin typeräksi, kun tyttäreni on tuollainen viilipytty. Viilipytyn mitat olivat muuten komeat 77 senttiä, ja 10,2kg eli pituutta oli tullut neljä senttiä lisää alle kahdessa kuukaudessa, meidän minihujoppi!

Zelda on syntymästään asti ollut paljon mukana erilaisissa tilanteissa ja hänestä on kuoriutunut oikea mini-socialite prinsessavilkutuksineen. Toistaiseksi neiti viihtyy vielä rattaissa ihmetellen, joten siitä on hyvä nauttia niin kauan kuin sitä kestää, pian voi ollakin jo kova kiire tutkimaan ympäröivää maailmaa paikallaanistumisen sijaan. Vierastuskausi oli lyhyt ja ytimekäs, nykyään Zelda taas lirkuttelee kaikille huoltomiehistä blogikollegoihin, vauvoista vaareihin.

Zelda rakastaa läheisyyttä, ja saattaa istuskella sylissä pitkiäkin aikoja. Hän antaa mielellään pusuja ja haleja ”aai” -huokausten siivittämänä, ja etenkin päristelee mielellään äidin, isin tai Tiaran masua. 90% ajasta neidillä on kuitenkin kiire leikkimään tai oppimaan uutta, kuten kävelemään tänään. Päättäväisyys on ehkä yksi Zeldan vahvimpia ominaisuuksia, hän sinnikkäästi harjoittelee kerta toisensa jälkeen ja oppii nopeasti asioita, joita harjoittelee. Luovuttaminen ei kuulu Zeldan tapoihin, se on tullut ainakin huomattua!

Puheenymmärrys on jo hyvällä mallilla, eilen videolla kuultujen äidin, kakan ja moin lisäksi Zelda hokee myös haloota, mummua ja tänään uutena sanana tuli kenkä. Hän tunnistaa sekä oman että kaikkien perheenjäsentensä nimet ja monia tavallisia päivittäisiä asioita, vaikka ei vielä osaakaan osoittaa sormella. Zelda nostaa aina lelun korkealle ilmaan, niin korkealle kuin vain ylettää, ja katsoo meitä kysyvästi ihmetellen, ”mikä tämä on?”. Vastauksen saatuaan hän yrittää usein matkia sitä.

Zelda ei oikeastaan koskaan ole ollut kova jokeltelemaan pitkiä pätkiä, vaan on aina enemmän toistellut vain yhtä äännettä tai sanaa. Nykyäänkin saattaa tulla satunnainen päppäppää mutta sitten taas palataan harjoittelemaan jotain tiettyä sanaa kuten äitiä. Jännä nähdä tuleeko Zeldasta sellainen perinteinen puhun-vähän-mutta-asiaa -tyyppinen suomalainen jurrikka, vai onko tämä vain neidin perfektionismia. Ehkä hän haluaa vain hioa sanat oikein ennenkuin alkaa höpöttämään oikein olan takaa.

Lukemisen suhteen Zelda on aikalailla Tiaran vastakohta, kirjoihin keskittyminen ei kiinnosta vielä juurikaan. Iltasatu me luetaan iltaisin, ja usein Zelda kuuntelee mielellään, samalla touhuten, kun luen Tiaralle kirjoja. Mutta jos otan Zeldan syliin muutenvain, ja yritän alkaa lukea, niin ei useinkaan päästä juuri ensimmäistä aukeamaa pidemmälle, kun jossain muualla on jotain niin paljon jännittävämpää. En tietenkään aio pakottaa toista lukemaan jos ei kiinnosta, mutta tietysti tarjoan lukemista aina tasaisin väliajoin.

Tanssiminen ja kiipeily sensijaan ovat Zeldan lempipuuhia. Zelda hytkyy aina kun kuulee musiikkia, tai sanan tanssi, ja odottaa aina kovasti aplodeja esityksilleen. Autot ovat Zeldan suosikkileluja, ja hän päristelee antaumuksella niillä leikkiessään. Kummisedän ostama potkuauto on myös ihan lemppari, ja sillä Zelda ajaelee mielellään. Barbiet ja legotkin ovat kivoja, mutta autot taitavat viedä kyllä voiton kaikesta muusta.

Autoilijamme on myös kova syömään ja maistaa innoissaan kaikkea tarjottua (tai löytämäänsä). Kahdeksalla hampaalla on jo ihan hyvä pureskella, etenkin kun yläkulmahampaat saivat taannoin seurakseen myös yläetuhampaat. Sormiruokailu on kovassa suosiossa, mutta Zelda syö kiltisti myös syötettäessä. Itse lusikoimista ei olla vielä harjoiteltu, mutta nekin harjoitukset voisi aloittaa pikkuhiljaa. Tipa taisi muistaakseni olla vuoden ja kolme kuukautta oppiessaan itse syömään kaikki ruuat.

Imetyksen lopetus sujui kivuttomasti, ja Zelda juo nyt rasvatonta maitoa mukista, tai muksun pillimaitoa itse pillillä. Mä oon tosi helpottunut että maito maistuu Zeldalle, Tipa kun tuttipullosta luopumisen jälkeen ei koskaan ole tykännyt juoda maitoa vaikka kuinka ollaan yritetty. Mutta saahan sitä kalsiumia onneksi muualtakin!

Zelda nukkuu yöt kokonaisina, kuten eilisellä videolla kerroinkin, ja se on aivan ihanaa! Neiti menee yleensä nukkumaan n. klo 20.30 ja heräilee seitsemän ja kahdeksan välillä ilopillerinä. Päiväunia nukutaan vaihtelevasti joko yhdet tai kahdet, heräämisestä riippuen joko n. klo 10-12 ja 15-16 tai 11.30-14.30. Molemmilla vaihtoehdoilla Zelda jaksaa tyytyväisenä ja pirteänä illan yöuniin asti.

Sellainen, näin lyhyesti tiivistettynä, on meidän mini tällä hetkellä. Ihana pieni touhumoottori joka tykkää myös köllötellä leppoisasti, läheisyyden kaipuinen pikku pallero joka haluaa myös tutkia ja vipeltää itse rauhassa, siskonsa mielestä toisinaan rasittava kiusankappale, toisinaan rakas halittava pikkusisko. Rakas kultainen yksivuotias♥

Viime aikoina on nyt tullut aika paljon vauva-asiaa, toivottavasti ei haittaa! Huomenna olisi vuorossa vähän vaatejuttuja taas, ja on mulla monta postausideaa takataskussa vielä loppukuulle. Paljon on erilaisia aiheita tulossa! Vaihtelu virkistää eikö vain? Hyvää yötä kaikille ja kiitos kaikista ihanista kommenteista joita olette laittaneet, vastailen niihin mahdollisimman pian♥

Vauvavuoden viimeinen kuukausi pyörähti eilen käyntiin, kun Zelda täytti 11 kuukautta. Uskomatonta! Perinteiset mitenaikavoikuluanäinnopeasti -kliseet on sama jättää pois tällä kertaa, ne kun on käyty läpi tässä blogissa jo kymmeniä  kertoja, mutta aina tuo ajankulu jaksaa hämmästyttää meitä äitejä. Varmasti koko loppuelämän! Meidän kuopuksesta on tässä kevään aikana kuoriutunut ihanan eläväinen ja omatoiminen nuori neiti, joka todella ehtii joka paikkaan ja osaa jo vaikka mitä. Ajattelin toteuttaa tämän Zeldan 11 -kuukautispostauksen samalla tyylillä, kuin Tiaran vastaavanlaisen aikoinaan, jos joku muistaa. Eli idea on se että Zelda muka kertoo itse itsestään!

Moi, mä oon Zelda! Moi on mun lempisana, ja toistelen sitä usein samalla pontevasti vilkutellen. Mun mielestä on tärkeää moikata kaikkia, monta kertaa, että ne varmasti huomaa ja niille tulee hyvä mieli. Tärkeää on myös että mulle vilkutetaan takaisin, koska mähän vilkutan vaikka tunnin putkeen jos ei mulle vilkuteta! Oon aika sosiaalinen tyyppi, ja ”moi”:n lisäksi mun lempparisana onkin ”hei”. Osaan sanoa myös ”mamma” ja sillä tarkoitan äitiä.

Moikkailun lisäksi mun lempipuuhiin kuuluu kiipeily. Parasta on kiivetä syöttötuolista ruokapöydälle, mutta tykkään kiivetä myös kirjahyllyyn, vähintäänkin Kilimanjaron korkuisen tyynykasan päälle (pienempi ei kelpaa), lelulaatikkoon, sitteriin, U name it I do it. Sohvalle en vielä pääse, kun noi tampiot menivät hommaamaan korkeamman sohvan silloin kun mun isosisko oli pieni. Oon kyllä vähän katkera siitä että Tiara oppi pienempänä kiipeämään sohvalle kuin meitsi, mutta ei hätää, perässä tullaan! Seison jo pieniä hetkiä ilman tukea, ja kävelen pontevasti tukea vasten, mutta kiire mulla ei ole oppia, sillä olen maailman nopein konttajainen, niinkuin Jemmi sanoi!

Isosiskosta puheenollen, se on ihan hömppä, kun se suuttuu jos äiti koittaa auttaa sitä pukemisessa. Mun mielestä pukeminen on tosi kivaa, ja tykkään pukea sekä äidin kanssa että itse. Jos saan itse valita vaatteet niin pukeudun ehdottomasti Lidlin mainokseen, sukkaan ja kaulahuiviin, äiti yleensä valitsee jotain muuta. Kaikki vaatteet kengistä lapasiin kuuluu pukea päähän mun mielestä, tulevaisuuden trendsetterin kun pitää olla aikaansa edellä jo pienestä asti. Innovatiiviset tavat pukea vanhoja tuttuja vaatteita on se mun juttu.

Pukemisen lisäksi myös hiustenlaittaminen on kivaa. Koska mulla ei kauheasti vielä omia pääkarvoja ole, harjaan kaikkien muiden hiuksia. Tangle teezer on ihan tylsä vaihtoehto, mun mielestä paljon kivempaa on harjata siskon tukkaa esimerkiksi Barbiella tai Lego-palikalla, sievästi ja hellästi hieroen. Sisko ei aina ymmärrä miksi hinkkaan Barbia sen päähän, mutta ehkä se vielä joskus hiffaa että yritin vaan saada sen näyttämään coolilta. Tiara on maailman kivoin isosisko, ja se on alkanut leikkimään mun kanssa nyt kun mäkin oon oppinut kaikkea uutta. Parasta on silloin kun Tiara halii mua tai antaa mulle leluja.

Kuukausi sitten mun elämässä tapahtui jännittävä muutos kun muutin siskon kanssa samaan huoneeseen nukkumaan, pois äidin ja isin viekusta. Ekaksi mulla oli äitiä vähän ikävä, mutta sitten tajusin että Tiaran kanssa on ihan kiva nukkua, ja aloin nukkumaan melkein koko yön omassa sängyssä. Aamuisin kun isi lähtee töihin, on kiva mennä vielä ottamaan vähän maitohuikkaa äidin kainaloon ja ottaa pikkutirsat ennen kuin Tipa herää leikkimään mun kanssa. Maito on ihan mun lempparia, vaikka syön mä kaikkea oikeaakin ruokaa. Banaani on parasta, ja viinirypäleet. Tipa aina kuorii meille banskua ja sit me syödään se puoliksi yhdessä.

Mulla on kuusi hammasta, ylhäältä löytyy jo kulmahampaatkin, vaikka yläetuhampaita ei vielä olekaan. Kuudella hampaalla on hyvä natustella karkeampaakin ruokaa, ja kaikkea muuta mahdollista ja mahdotonta. Ruuan lisäksi syön mielelläni myös vessapaperia, mainoksia ja Tiaran tavaroita, mitä Tipa ja äiti eivät kauheasti arvosta. Mutta hei, kaikkea pitää kokeilla eikö vain?!

Mä rakastan palloja ja autoja, ja inhoan kaikkea karvaista, paitsi niitä hiuksia. Koirankarvat ja tunnustelukirjojen ”ihanan pehmeät” eläinten turkit on mun ehdottomia ällötysinhokkeja, joihin en koskisi edes pitkällä tikulla. Ulkona sen sijaan en ole hienohelma vaan konttailen ja tutkin menemään joka puolella, hiekkaakin olen jo ehtinyt maistamaan ja se oli pahaa. Ei siis tarvitse maistaa uudestaan, ainakaan ihan heti. Olen ihan huipputyyppi ja tiedän sen itsekin, välillä vedän äitiä ja isiä kuin pässiä narussa, koska eihän ne voi mun hymyä vastustaa. Oikeasti olen kuitenkin ihan kiltti!

Sellainen on meidän Zelda 11 kuukautta, toivottavasti tykkäsitte vähän erilaisesta postaustyylistäkin! Jännä nähdä, mitä Zelda on isona mieltä tästä kirjoituksesta, täytyy kysyä osuivatko ja upposivatko äidin kuvitelmat pikkuisen mielenliikkeistä.

Millaisia 11kk ikäisiä teiltä löytyy? Mitä he tykkäävät tehdä? Millaisia ovat luonteeltaan?

Heippa! Mulla on vähän venähtänyt tämä Zeldan 8kk-postauksen tekeminen, ensin joulukalenterin, neuvolakuulumisten odottelun ja sairastelun takia, ja nyt on sitten ollut uusi vuosi ja kaikkea muuta häsellystä. Tänään kuitenkin laitoin lastenhuoneen oven kiinni ja varastin vain hetken itselleni, kuopuksellemme ja kameralle ja räpsin kuvia minkä kerkesin jotta saan tämän postauksen viimein tehtyä.

Ehkä onni onnettomuudessa, että tämä vähän venähti, sillä nyt mulla on teille roimasti enemmän kerrottavaa kuin kaksi viikkoa sitten, viimeisen kahden viikon aikana meillä on nimittäin otettu merkittäviä kehitysharppauksia eteenpäin oikeastaan aivan kaikessa. Tasan kaksi viikkoa sitten neuvolakäynnillä neuvolantädille jutteli eräs lopen uupunut äiti, jonka suurin huolenaihe oli miten saada kahdeksankuukautisen katkonaiset yöunet kokonaisiksi. Zelda oli siis jo muutaman viikon nukkunut unensa (ne 12h mittaiset) 20 minuutin jaksoissa, joista alkuillan hän itkeskeli ja halusi tuttia 20min välein ja loppuyön sitten käytti mua huvituttina 20 minuutin välein.

Neuvolantäti kertoi minulle juuri sen minkä tiesin itsekin, eli että nyt on aika lopettaa yösyötöt, sillä kuulemma siinä vaiheessa kun nukkumisesta tulee tuollaista sirkusta vaikka lapsi saa päivisin jo kaiken tarvitsemansa ravinnon, on tismalleen oikea hetki tavoitella kokonaisia yöunia. Toinen radikaali ratkaisuehdotus oli tutista luopuminen. Mä hetken makustelin näitä neuvolakäynnin herättämiä ideoita, mutta jo samana iltana, 20 minuutin sirkuksen alettua jälleen kerran, päätin että nyt saa riittää. Zelda ei koskaan ole ollut mitenkään järin kiintynyt tuttiinsa, oikeastaan alkoi syömään sitä vasta 7kk iässä kun alettiin opettaa häntä nukahtamaan omaan sänkyynsä joten tutista yöunilla luopuminen ei ollut hankalaa. Nukahtaminen kesti ehkä hetken pidempään, mutta yöuni muuttui heti paljon levollisemmaksi jo ensimmäisenä iltana.

Yöimetyksestä luopuminenkin kävi erittäin paljon kivuttomammin kuin pelkäsin, neiti piti ensimmäisenä yönä kahden aikaan n. puolen tunnin protesti-itkut ja sen jälkeen luovutti ja nukkui aamuseitsemään, eli siis kertaheitolla pisimmän unipätkänsä sitten ensimmäisten elinviikkojen. Ensimmäisestä yöstä sisuuntuneena mä päätin että vaikka mitä tulisi eteen niin nyt ei enää luovuteta (eikä olisi kannattanutkaan, siinähän se vauva vasta olisikin hämmentynyt jos yhtenä iltana toimitaan näin ja toisena iltana taas palataan vanhaan).

Ensimmäinen viikko meni ensimmäisen, helpon yön jälkeen siten että joka aamu heräsimme kello 4.30 viimeistään mikä hetkellisesti alkoi jo vähän uuvuttaa, mutta nyt tällä viikolla me ollaan nukuttu jopa kaksi kertaa puoli yhdeksään. Mä toivon että tästä on edelleen suunta vain ylöspäin, ja ne viimeisetkin yöitkut (Zelda herää n. pari kertaa yössä edelleen ja itkeskelee hetken, mutta rauhoittuu silitykseen) loppuvat tässä pikkuhiljaa kun tytsylle tulee ikää lisää. Luulen että osasyy heräilyyn on myös ne juuri opitut uudet taidot joista aion nyt kertoa lisää!

Zeldahan on siis noussut konttausasentoon jo useamman kuukauden, ja ryöminyt viiden ja puolenkuukauden iästä takaperin, eli ollaan junnattu samassa vaiheessa tosi pitkään mikä on turhauttanut Zeldaa, sillä hän olisi kovasti halunnut osallistua jo enemmänkin isosiskonsa leikkeihin ja muihin puuhiin. Viikko sitten Zelda nousi yhtäkkiä istumaan konttausasennosta ihan itse ja samana iltana konttasi ensimmäiset askeleensa (vai olikohan se aamu?). Nyt neiti konttaa jo kuin vanha tekijä, istuu kokoajan, ja eilen, uuden vuoden ensimmäisenä aamuna, nousi aivan itse tuolia vasten seisomaan.

Meidän köllöttelevä vauveli muuttui siis kertaheitolla viikon sisällä tutkivaiseksi vaaperoksi joka käy omatoimisesti rikkomassa siskonsa Duplolinnat, maistelee joulukuusen oksia ja yrittää karata vessaan levittämään vaippoja tai herkuttelemaan vessapaperilla. Zelda vaikuttaa itse paljon tyytyväiseltä oloonsa nyt kuin kaksi viikkoa sitten, tosin sekin varmaan vaikuttaa että kaksi viikkoa sitten tytsykällä oli elämänsä ensimmäinen korvatulehdus alkamassa. Mä pelkään todella kovasti että Zeldallakin alkaa sama korvatulehduskierre joka mulla oli lapsena, mutta pidetään nyt peukkuja että siltä säästyttäisiin. Parin viikon kuluttua mennään Pikkujättiin korvakontrolliin ja toivotaan että kaikki on korvissa kunnossa. Kiitos muuten kaikille jotka suosittelitte Itiksen Pikkujättiä, käytiin siellä siis ja lääkäri oli todella mukava ja paikka muutenkin todella kiva, jos nyt lääkäriasemasta näin voi sanoa.

Karvan verran vajaan kahdeksan kuukauden iässä Zelda oppi ensimmäisen sanansa, ”mamma”. Zelda on alkanut samassa syssyssä uusien liikunnallisten taitojen lisäksi hokemaan kauheasti erilaisia tavuja, kuten ”päpäpää”, ”mämämää” ,”ättä” ja ”tissi”. Kyllä, tissi. Kaikkia muita tavuja Zelda toistelee pitkät pätkät peräkkäin, mutta ”mamma”. ”ättä” ja ”tissi” tulevat lyhyesti ja ytimekkäästi ja ne on aina kohdistettu mulle, niin oletan Zeldan tarkoittavan niillä jotain muutakin kuin normaalia iloista pulputustaan. Mamma on silti se yleisin näistä hokemista edelleen, pahinta Zeldan yösyötöistä pois opettamisessa olikin se kun neiti heti ensimmäisenä iltana päätti vihlaista mun omaatuntoa sanomalla lohduttoman itkun seasta täysin selkeällä ruotsinkielellä ”mamma” ennenkuin jatkoi huutoaan. Onneksi en luovuttanut vaikka mieli teki kaapata toinen samantien kainaloon ja antaa tuhista siinä koko yö.

Zelda heräilee siis suunnilleen kahdeksan aikoihin, ja menee kahdeksan aikoihin myös nukkumaan. Päiväunia neiti nukkuu nykyään paremmin kuin koskaan ennen, eli kahdet päivässä ja molemmat kestoltaan yhdestä kahteen tuntia. Zelda ruokailee säännöllisesti viisi kertaa päivässä ja imetän Zeldaa edelleen 5-6 kertaa päivässä, riippuen vähän päivän tekemisistä. Kovinkaan kauaa Zelda ei enää jaksa keskittyä rinnalla oleiluun mutta käy kuitenkin ottamassa muutaman huikan aina.

Zelda syö jo karkeampaa ruokaa ja sormiruokailee paljon eri hedelmiä, marjoja ja vihanneksia, sekä neljän viljan täysjyvämuroja ja maissinaksuja. Hampaita joilla pureskella hänellä on kaksi alhaalla edessä ja ylhäälle kolmas tulossa. Vettä Zelda juo tavallisesta muovimukista, kuten blogin puolella kerroinkin jo muutama viikko sitten, ja tällä viikolla Zelda on myös oppinut juomaan mukista ihan oikeasti, eikä niin että body kastuu samalla tai ruokalapussa on maissinaksujen uima-allas.

Suurinta hupia Zeldasta on käydä Tiaran kanssa kylvyssä. Molemmat tytöt läiskyttävät innoissaan toistensa päälle vettä ja kiljuvat ja kikattavat. Zeldasta on myös hauskaa kun Tipa kaataa omaan päähänsä vettä ja kiljuu. Zelda rakastaa myös keinumista, Duplojen imeskelyä ja aamupuuroa kiisselin kanssa. Zelda ei tykkää jos Mörkön turkki hipaisee hänen kättään tai poskeaan koiraherran kävellessä ohitse, vaan sätkii joka suuntaan ja naama vääntyy sellaiseen ilmeeseen että ei jää epäselväksi kokemuksen olevan karmiva. Koiran touhuja on kuitenkin mukava seurata ja ihmetellä turvallisen välimatkan päästä. Kauheaa on myös sotkujen pyyhkiminen naamasta ja pipon pukeminen päähän.

Ainiin ja ne neuvolakuulumiset joiden takia tämä postaus venähti alunperin ja jotka meinasin unohtaa koko postauksesta, pituus 71,5cm (70cm) ja paino 9360 (9250g). Painoa ei hirveästi ollut nyt tullut, mikä ei neuvolatädin mukaan haittaa mitään, vaan johtuu ainoastaan siitä että Zelda on lakannut olemasta paikoillaan makoileva möllykkä. Ruoka onneksi maistuu neidille tosi hyvin joten en ole itsekään huolissani. Käydään kuitenkin mun toiveesta 10kk iässä ylimääräisessä neuvolassa, sillä haluan varmistaa kuitenkin kaiken varalta, että paino nousee tasaisesti.

Sellainen on meidän Zelda, touhukas, rakas, ihana, pussatessa nenästä ei-niin-hellästi puraiseva iloinen pulputtaja joka ei pysy sekuntiakaan paikoillaan♥

Millaisia teidän vauvat ovat olleet 8kk iässä? Mikä on ollut vauvojenne lempipuuhaa, inhokkitekemistä tai parasta sormiruokaa?

Joku voisi varmaan otsikosta arvata että mä olen viettänyt juhannusviikonlopun ilman mun Samsung Galaxy S 3:a? Voi kyllä, perjantai-iltana kun tultiin ystävien luota grillaamasta mä lahjakkaasti lennätin puhelimeni sortsien takataskusta minnekäs muualle kuin suoraan vessanpönttöön! Ikinä en pidä puhelinta taskussa mutta sen kerran kun se sinne eksyy niin tottakai se myös tippuu pönttöön, niin mun tuuria. Puhelin on nyt ollut kuivumassa 48h kaikki osat irti ja toivon että se toimii  kunhan kohta kokeilen käynnistää sen! Kaikki mun kaverit tietävät että puhelin on mun kolmas käsi ja mä oon aivan hukassa ilman sitä.

Vaikka ensin olin ihan kauhuissani että miten mä selviän ilman puhelinta koko viikonlopun kun kaikki kaupatkin on kiinni eikä ole mahdollista hommata edes varapuhelinta tuon tilalle, niin loppujenlopuksi tää on tehnyt todella hyvää! Mä oon ehtinyt jopa lukea pari lehteä ja keskittyä tv-ohjelmaan kun yleensä imetän puhelin kourassa enkä keskity juoneen ollenkaan vaikka yrittäisin katsoa jotain sarjaa. On tehnyt hyvää huomata että ei se maailma siihen kaadu vaikken olisikaan jatkuvasti tavoitettavissa tai perillä siitä mitä kaikille kuuluu – kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta veikkaisin silti että puhelin on nykypäivänä aika monelle muullekin yhtä tärkeä kuin mulle. Tai ei ehkä se puhelin, vaan sosiaalinen media jonka käytön se puhelin mahdollistaa missä vain ja milloin vain.

Puhelimeton juhannusviikonloppu on sujunut todella kivasti ja rennosti kotosalla, paitsi perjantaina käytiin siellä grillailemassa ystävien luona lasten kanssa ja syötiin maailman parhaita ribsejä joiden ohje mun on pakko saada! Tultiin aikaisin kotiin ja vietettiin Oton kanssa laatuaikaa katsellen Game of Thronesia kun muksut nukkuivat. Eilen oli aika huono ilma koko päivän joten me vaan siivoiltiin ja illalla lähdettiin puistoon ja kävelylle kun aurinko alkoi paistamaan kunnolla. Käytiin myös rannalla ja Tiara olisi kovasti halunnut mennä uimaan mutta me ei oltu varustauduttu uikkareilla kun ilma ei kuitenkaan ollut niin lämmin, mutta luvattiin sitten että tänään on uimareissun paikka ja tänään käytiinkin sitten vedessä asti!

Tuntuu että meidän molemmat neidit ovat kasvaneet ja kehittyneet taas ihan hurjaa tahtia! Tiara kiipeilee portaita ylös alas vaikka pelkäsi niitä vielä kuukausi sitten, menee innoissaan veteen ja on oppinut puhumaan hurjasti lisää. Tiara on myös oppinut ottamaan toiset huomioon tosi hyvin, puistossakin jos keinu on vaikkapa varattu niin Tiara sanoo että ”Ensin tytön vuoro, sitten Tiaran vuoro” eikä suutu ollenkaan jos me taas vuorostaan ollaan keinuttu jo jonkin aikaa ja joku toinen haluaa keinumaan kun kerron että ”nyt on pojan vuoro keinua”.

Tipa ymmärtää jo niin paljon että se on ihan hullua! Me käydään piiiitkiä keskusteluja ja Tiara muistaa ihan uskomattomia asioita. Hän kyselee kavereiden perään joita ollaan nähty viimeksi kuukausia sitten ja muistaa esimerkiksi oman ja siskonsa kaikki etunimet ja sukunimen sekä tietää meidän vanhempien nimet, isomummun ja isopapan nimet ja mummun koko nimen.  Pienen taaperon mieli on myös hauska kun se yhdistelee asioita, Tiara esimerkiksi aina liukuessaan liukumäestä alkaa innoissaan laskemaan yhdestä kymppiin, koska liukumäestä lasketaan.

Zelda-neitikin kasvaa niin kovaa vauhtia että äitiä itkettää! Ihanaa että toinen kasvaa mutta hirmuisen haikeaa samalla. Meillä oli viime viikolla Zeldan 2kk-neuvola ja neiti oli jo 5740g & 58cm! Zelda kannattelee jo hurjan hyvin päätään, höpöttää minkä kerkeää ja hymyilee ja nauraa iloisesti. Zelda tykkää seurata Tiaran touhuja ja erityisen hauskaa on jos Tiara heiluttelee lelua tai laulaa Zeldalle, silloin Zelda innostuu ja saattaa päästää pitkän iloisen jokelluksen!

Mulla on huomenna aika iso ylläri luvassa aamupäivällä, joten seurailkaahan Kideblogeja jos kiinnostaa! Muuta en vielä paljastakaan koska on niin kivaa olla salaperäinen. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille♥♥

Miten teidän juhannus sujui?