Ihana talvipäivä Kaivopuistossa

23.01.2017

Suunnattiin eilen aamupäivällä nauttimaan ihanasta lämpimästä ja aurinkoisesta talvipäivästä Kaivopuistoon. Tehtiin pieni lenkki siinä rannassa ja lapset leikkivät lumessa, käytiin ihmettelemässä joutsenia jotka tulivat katsomaan onko meillä leipää – ja lopuksi istahdettiin Cafe Ursulaan pullalle ja kaakaolle. Vaikka aina vähät väliä pintaan puskee se turhautunut ja malttamaton fiilis niin helpompaa tämä on meille kaikille kun vaan yrittää rentoutua ja tekee kivoja asioita ja nauttii vielä tästä ajasta. Ei se synnytys käynnisty ainakaan stressaamalla, päin vastoin.

Lapset olivat aivan innoissaan kun aurinko paistoi ja ilmassa oli ehkä jopa sellaista kevään tuntua, vaikka tokihan talvi saattaa iskeä voimalla päälle vielä monta kertaa ennen kuin oikea kevät alkaa. Lämpöä oli kolme astetta ja meitä ei palellut ollenkaan istuskella siinä Cafe Ursulan terassilla kaakaoiden ja munkkien kanssa. Oli mahtavan lämmintä ja istuttiin siinä hyvä tovi. Kaivopuisto on ehdottomasti yksi Helsingin ihanimpia paikkoja oli sitten kesä tai talvi. Tytöt olivat tohkeissaan kun saivat kaakaot oikein kermavaahdolla, ja hihittelivät toistensa kaakaoviiksille. Siinä hetkessä tiivistyi sellainen ihana perheonni, se oli vaan jotenkin niin parasta. Miten onnekas olenkaan kun saan nauttia tuollaisista iloa kuplivista hetkistä juuri näiden tyyppien kanssa!

Otto on tsempannut mua ihan hulluna, vaikka toki meitä molempia jännittää tulevat päivät. Se käy välillä turhauttamaan kun säännöllisiä supistuksia tulee tuntikausia putkeen kahden minuutin välein ja 90sek kestoltaan, ja silti mitään ei tapahdu. Kokoajan ollaan valmiudessa. Onneksi tämä on tuttua jo Tiaran ja Zeldan raskausajoilta, ja kun ”alkujärkytyksestä” on selvitty niin tässä sitä taas yritetään jatkaa arkea ihan niinkuin niillä kahdella aiemmallakin kerralla. Kai se joku vaisto sen sitten jälleen kertoo kun on aika toimia. Ainakin toistaiseksi vaisto on ollut oikeassa ja ollaan vältytty lähtemästä väärän hälytyksen takia sairaalaan. Vaikka eihän siinäkään tietysti mitään pahaa olisi, se vaan saattaisi turhauttaa entisestään.

Mä uskon että saan parhaimman synnytyskokemuksen kun olen onnellinen, rentoutunut ja hyvinvoiva ja siksi aion täyttää kaikki jäljellä olevat hetket vaan kivoilla asioilla, lasten kanssa hengailulla, ulkoilulla, levolla, leffoilla, halauksilla ja rakkaudella, lempiruuilla ja ilolla. Uskon että ne toimivat paremmin kuin se että väsyttäisin itseni vaikka ramppaamalla portaita. Ja kotikin on jo suursiivottu siinä turhautumisvimmassa pariinkin kertaan että ei täällä oikeasti mitään sen suurempia velvollisuuksiakaan ole hoidettavana.

Kun mä kirjoitan tätä sohvalla pötkötellen, mua supistaa jälleen tiheään tahtiin. Vauva tuntuu jakselevan jatkuvia supistuksia onneksi hyvin, ainakin hän liikkuu ihan pirteänä jatkuvasti. Maha on laskeutunut aivan alas ja näyttää ihan hassulta pallolta. Fiilis on hyvä ja vaikka mieli on odottava niin kuitenkin positiivisella tavalla. Maanantai on uusi alku uudelle viikolle, tämä voi hyvinkin olla juuri se viikko joka kolmatta kertaa mullistaa meidän elämän.

Ihanaa maanantaita ja uutta viikkoa kaikille<3


34+0

05.01.2017

Täällä sitä ollaan, loppumetreillä. Tämä raskaus on edennyt ihan hurjaa tahtia, ja on vaikea ymmärtää että olen jo näin pitkällä. Mutta joka päivä se konkretisoituu enemmän ja enemmän. Uusia suunnitelmia tehdessä on pitänyt ottaa huomioon mitä viikkoja jo eletään, ja monen kaverinkin kanssa kun ollaan nähty niin lähtiessä ollaan sitten sovittu että ”Nähdään seuraavan kerran sitten kun vauva on jo syntynyt!”. Siis apua, liian todellista! Samalla kuitenkin niin epätodellista, kun ei mulla yhtään ole sellainen olo että esim. kolmen tai neljän viikon päästä meillä olisi vauva.

Muuton aikaan kiusanneet supistukset ovat helpottaneet, tai oikeastaan kadonneet kokonaan. Tällä viikolla olen uskaltanut aivan rauhassa jo siivoilla ja tyhjennellä tiskikonetta ja kävellä portaita normaalisti ylös ja alas – ja pah, mulla ei tule supistusta edes joka päivä. Eli saattaahan se hyvin olla että tämä tyyppi viihtyykin kohdussa reippaasti siskojansa pidempään, tai sitten ei. Tiaran odotusaikana koin ensimmäisen supistukseni ikinä viikolla 34+3, ja siitä ei sitten kauaa enää mennytkään että hän syntyi, vaikka tuota ennen mulla ei koskaan ollut ollut edes yhtäkään kivutonta harjoitussupistusta. Mutta saa nähdä, onhan tämä taas jännää seurata miten oma keho toimii tällä kertaa.

Kävin neuvolassa eilen, ja siellä oli kaikki oikein hyvin, juuri niinkuin pitääkin. Verenpaine oli edelleen matala ja muutkin arvot hyviä. Vauva on tosiaankin pää alaspäin pötsissä, mikä on myös hyvä. Toivottavasti hän ei sieltä enää käännykään. Tulostin jo itselleni HUSin Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lomakkeen, ja ajattelin neuvolahoitajan kehotuksesta pakata sen mukaan synnärille neuvolakortin väliin. Viimeksi mulla ei sellaista ollut ja pärjäsin ilmankin, mutta ajattelin että nyt olisi kiva kun se on mukana ja ei tarvitse sitten kesken synnyttämisen enää osata sanoa mitä toivoo.

 Neuvolan hoitajan kanssa juteltiin tulevasta synnytyksestä ja mun ajatuksista sen suhteen ja hän oli kyllä tosi rohkaiseva ja sanoi että mulla kuulostaa olevan selkeät sävelet ja hyvä ja luottavainen mieli tulevasta. Meillä on ollut sama hoitaja Tiaran raskausajalta asti, melkein kuusi vuotta siis jo ja se on kyllä ihanaa. On tuttu ihminen jonka kanssa jutella ja joka tuntee sekä mut että meidän perheen hyvin. Hänen kanssaan mulla on aina ollut hyvä mieli käydä neuvolassa eikä koskaan ole tarvinnut jännittää tai miettiä että uskaltaako kysyä jotain.

Mulla olisi jäljellä vielä yksi neuvolalääkärikerta ja yksi ultra jossa tsekataan vauvan koko ja tarjonta vielä varmuuden vuoksi. Varattiin myös yksi normaali neuvolakäynti vielä, mutta saattaa olla että se jää sitten käymättä kokonaan, kun oli niin myöhään vasta viikolla 38. Katsotaan, katsotaan. Nämä on niin jänniä hetkiä, jotenkin ei oikein tiedä miten päin olisi! Olisi niin helppoa kun tietäisi etukäteen milloin vauva syntyy,  mutta eihän sitä millään voi tietää, pitää vaan odottaa.

Ensi viikolla varmaankin pakkailen sitten sairaalakassin, kunhan olen saanut viikonloppua vauvan vaatteita pestyä. Ei olla nimittäin vielä pesty mitään! Sairaalakassista tulee sekä tekstiä että videota, kun molempia on toivottu.

Laitoin muuten kollaasiin kaikki kuvaamani mahat tästä raskaudesta, alkaen viikolta 15! Onhan tuo maha nyt kyllä ottanut jäätävän kasvuspurtin tässä loppua kohden. Naurattaa miten isolta maha tuntui jo puolivälin tienoilla, vaikka oikeastihan se oli aivan mini.

Ihanaa huomista loppiaista kaikille, nauttikaa mielettömän kauniista pakkassäästä, mä oon ainakin ihan fiiliksissä tuosta auringosta ja lumesta!