Tänään se sitten koitti, ekaluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä. Hän heräsi unenpöpperöisenä puoli kahdeksalta, mutta karisti hyvin nopeasti unihiekat silmistään, ja alkoi valmistautumaan kouluun. Vaikka haikeilin etukäteen, tämä aamu tuntui vaan jotenkin niin oikealta meistä kaikista. Ekaluokkalainen söi reippaasti aamupalat, hoiti aamupesut ja pukemiset. Puki repun selkäänsä, ja hoputti meitä. Hän oli niin VALMIS, ei kuulemma jännittänyt tippaakaan.

Koulun pihalla odottivat kaikki tutut kaverit eskarista, ja otettiin hillitön liuta kaverikuvia ja kiherrettiin innosta, vaihdettiin vähän kesäkuulumisia ja käytiin jalkapallokentällä juoksemassa. Kaikki lapset tuntuivat venähtäneen ainakin kilometrin kesän aikana. Opettaja ja rehtori tulivat pihalle vastaan, kertoivat vähän yleistä infoa, ja sitten oli nimenhuuto. Sen jälkeen oli aika sanoa heipat, ja  niin lapset lähtivät reippaana jonossa opettajan johdolla sisälle kouluun.

Mä en edes itkenyt, vaikka olin etukäteen ajatellut vuodattavani vesiputouksen verran kyyneleitä. Ei pisaraakaan. Hymyilin vaan, ja vilkuiltiin Oton kanssa toisiamme vähän väliä hömelönä hymyillen. Kaikki muutkin vanhemmat näyttivät hymyilevän iloisena, en mä ainakaan spotannut kyyneliä mistään suunnasta. Luulen, että tällä porukalla on helppoa aloittaa koulu, kun kaikki tuntevat toisensa. Silti tuntui niin hassulta vaan lähteä. ”Sinne se meidän lapsi nyt vaan jäi kouluun”.

Sitten käytiin viemässä keskimmäinen isojen ryhmään päiväkotiin, ja hänkin jäi niin reippaasti sinne, niin kuin olisi siellä aina ollutkin. Missä välissä hänestäkin on tullut noin iso ja rohkea? Sinne hän sujahti leikkimään kauppaleikkiä vanhojen tuttujen kavereiden kanssa, ja huusi vaan heipat ovelta. Tutut opettajat olivat vastassa, kyselivät kuulumisia ja

Sitten me mentiin käymään kuopuksen kanssa kaupassa, ja tultiin kotiin ihmettelemään. Ison kauppareissun jälkeen ekaluokkalaisen koulua oli jäljellä enää puolisen tuntia, ja me käytettiin se aika sitten legoleikkeihin kaikki kolme yhdessä.

Puoliltapäivin ajettiin hakemaan ekaluokkalaista, ja saatiin häneltä ”muutama” vastalause, hän kun olisi halunnut jo ekana päivänä jäädä eftikseen. Mutta tuli sitten kuitenkin kotiin, kun luvattiin, että huomenna saa mennä eftikseenkin vielä. Tänään oli kuulemma ihan liian lyhyt koulupäivä, ja hän moneen kertaan ihmetteli, että miksi koulupäivät on niin lyhyitä. Onneksi huomenna saa jäädä vielä koulun jälkeen sinne kavereiden kanssa.

Otolla on vielä isyysvapaata vajaat kolme viikkoa ennen kuin hän palaa takaisin töihin, ja oltiin ajateltu, että esikoisen ei ole pakko mennä vielä iltapäiväkerhoon elokuun aikana, vaan menisi vasta sitten kun Otto palaa töihin. Mutta mitä vielä, hän ehdottomasti haluaa mennä sinne, niin tietenkin saa sitten mennä. Aiotaan kuitenkin pitää päivät molemmilla isoilla tytöillä lyhyempinä nyt elokuussa, kun ehtii niitä pidempiä päiviä tulla sitten myöhemminkin.

Koulupäivän jälkeen fiilis oli loistava, ekaluokkalainen oli saanut ekat pienet läksytkin, omakuvan piirtämisen loppuun. Hän kertoi pulpeteista, banaanihipasta, puhelinsäännöistä ja huomisen ohjelmasta. Me saatiin muutama lippulappu täytettäväksi, ja Wilma-tunnukset aktivoitaviksi. Tuntui niin epätodelliselta kirjautua Wilmaan, kun aina on vaan lukenut siitä kaikenlaista ja kuullut muilta vanhemmilta, ja tietty sitä tuli käytettyä silloin kun itse olin yläkoulussa ja lukiossa. Oli se hieman ainakin päivittynyt siitä, kun itse olin lukiossa 2007-2010, näytti huomattavasti toimivammalta nyt.

Hän puhua pulputti päivästään niin onnellisena, sitä oli ihana kuunnella. Tästä alkaa ihan mieletön matka ja ihan uusi aikakausi hänen elämässään. Koulu. Mua hymyilyttää kun sanon sen. Me ollaan nyt koululaisen vanhempia. Me kuvattiin eilisillan koulurepun pakkailut, ja tämän aamun fiilikset videolle, ja ajattelin tehdä niistä neiti ekaluokkalaiselle ihanan muistovideon talteen, jota hän voi sitten isona katsoa, ja muistella miten innoissaan hän oli.

Mä oon ollut niin häkeltynyt, kiitollinen ja onnellinen kaikista teidän viesteistä ja myötäelämisestä. Niin huikeaa, että monet teistä on seuranneet meidän kasvua vanhemmiksi sieltä esikoisen odotusajasta asti, ja nyt esikoinen meni jo kouluun. Vaikka takana on yli seitsemän vuotta, mä vakuutan, että edessä on vielä pitkä matka yhdessä kuljettavaksi. Pysykää mukana ihanat. Vielä kerran hurjasti onnea kaikille ekaluokkalaisille ja vanhemmille, sekä muille, jotka aloittavat uusia hienoja ajanjaksoja elämässään juuri nyt <3

Lauantaina mentiin yhdeksi yöksi mun serkkujen mökille, ja meillä oli siellä tosi kivaa. Kokattiin herkullisia hamppareita, lapset söivät marjoja suoraan pensaasta, mäkin pääsin ajelemaan elämäni ensimmäistä kertaa pellolla pikkumopolla, ja oli muutenkin paljon hauskaa tekemistä. Taapero nautti sydämensä kyllyydestä kun sai juosta koko päivän ulkona ihan vapaasti, hakea punaviinimarjoja syötäväksi aina kun huvitti, ja kastella kukkia omalla pikku kastelukannulla (ja omia sukkia). Mun serkku harjoitteli omalla isommalla mopolla ajamista mökkitiellä, kun hän täyttää parin viikon päästä 15, ja saa sitten mopokortin. Mäkin kävin kyydissä istumassa, ja ihan hyvin tuntui jo sujuvan hänellä.

Isommat tytöt pääsivät käymään kalassa mun serkun kanssa, ja olivat saaneet pari kalaakin! Mä myös kalastin itse juuri tuolla samalla mökillä pienenä ihan eka kertaa, ja sain pienen ahvenen, josta mun tietämättä kokattiin myös mulle ruokaa. Se ilme kun tajusin syödessäni, että syön juuri sitä mun kalastamaa, ja ”juustoksi” ristimää kalaa, oli varmasti näkemisen arvoinen. Voi niitä aikoja, lapsuuden kesiin liittyy niin paljon lämpimiä muistoja. Lapset nimesivät sitten tribuuttina lauantaina toisen kalan Juusto junioriksi.

Siinä kun alettiin laittamaan sänkyjä lapsille, mä iskin varpaani mökin takan edessä olevan laatoituksen reunaan niin pahasti, että se vääntyi. Varvas meni aivan mustaksi ja turposi, ja oli pari päivää ihan tosi kipeä. Nyt alkaa onneksi jo vähän helpottaa, vaikka ilkeän näköinen se on edelleen. Onneksi se oli vain nimetön varvas, eikä pikkurilli tai pottuvarvas. Varmasti paranee äkkiä, kunhan malttaa antaa sen parantua rauhassa. Saattoihan siihen tulla joku hiusmurtuma, mutta eipä varpaalle oikein mitään voi tehdä.

Onneksi tämä on ihan pikku juttu vain, eikä mitään sen vakavampaa. Varpaasta huolimatta meillä oli mahtava reissu, ja niin kiva viettää aikaa mökkimeiningeissä. Saunottiin puusaunassa ja istuttiin ulkotakan äärellä puoleen yöhön asti höpöttelemässä. Sen myöhempään mä en pysy hereillä, kun meidän mini herää jo ennen seitsemää joka aamu. Paitsi mökillä häntä nukutti tietenkin kasiin asti, se vasta oli luksusta, kun sai täydet kahdeksan tunnin unet.

Sunnuntaina käytiin vielä syömässä mun tädin perheen, mun äidin ja mun papan kanssa, ja selattiin mun  äidin kanssa läpi kaikki meidän vanhat valokuva-albumit. Nämä muutaman päivän reissut Ouluun on aina melko intensiivisiä, ja touhua täynnä. Onneksi paljon kivaa tekemistä, ja rakkaita ihmisiä. Katsellaan sitten syksyllä, että milloin päästään taas käymään siellä. Ikävää tuli taas kaikkia, mutta kivaa oli palata kotiinkin.

Tänään ajeltiin tosiaan Oulusta kotiin, ja huomenna alkaa arki. Huomenna on suuri päivä meille kaikille, ja tänään lapset menivät aikaisin nukkumaan, niin huominen tulee vielä nopeammin! Reput on pakattuna, vaatteet valittuna ja herätyskello soimassa, vaikka tuo meidän mini varmasti herätyskellona toimiikin. Nyt on tämä kesä paketissa, ja syksy saa tulla.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lindexin kanssa.

Alkuviikosta kirjoitin ekaluokkalaisen vaatekaapista, ja se on muutenkin ollut meillä viime aikoina ajankohtainen juttu. Mainitsin postauksessa, että onneksi nykyisin myös ketjuliikkeistä löytyy ekologista ja kestävästi tuotettua vaatetta, koska meidän esikoinen monesti ihastuu eniten juuri niihin. Haluan tukea hänen itseilmaisuaan vaatteilla, mutta myös pitää kiinni omista arvoistani vaatteita ostaessani.  Lupasin palata aiheeseen myöhemmin, ja tässäpä sitä asiaa nyt tulee!

Lindex on sellainen lapsiperheiden suosikki-vaateliike, koska sieltä löytyy fiksuun hintaan kivannäköistä ja kestävää vaatetta, vauvasta koululaisiin. Lindexillä käytetään paljon GOTS-sertifioitua puuvillaa, joka tarkoittaa sitä, että ulkopuolinen taho valvoo vastuullisuutta myös, ja sertifioinnin kriteerit on todella tiukat. Se on tosi hienoa! Me ollaan koko vanhemmuutemme ajan asioitu Lindexillä, ja se on ehdottomasti yksi niistä vaateketjuista, joista pystyn ostamaan hyvällä omallatunnolla vaatteita.

Lindex on yksi muodin kestävän kehityksen edelläkävijöistä, sillä jopa 80% Lindexin lastenvaatteista on vastuullisesti tuotettu.  Se on hurjan suuri parannus siihen, mitä tilanne on ollut monissa ketjuissa vielä viisi vuotta sittenkin, ja mikä on joissakin edelleen. Lindexin sivuilta voi lukea viime vuoden (ja monen aiemmankin vuoden) vastuullisuusraportin halutessaan, ja mä selasinkin koko 42-sivuisen raportin läpi, koska mä olen näistä asioista aidosti kiinnostunut.

Meidän perheessä on kolme tyttöä, ja niin kuin olen ennenkin kirjoittanut, me tykätään kierrättää vaatteita lapselta toiselle. Varsinkin kahdella isommalla vaatteet ovat nykyisellä kasvutahdilla usein jopa 2-3 vuotta putkeen käytössä (ensin vain esikoisella, sitten molemmilla yhtäaikaa, ja vielä loppuajan vain keksimmäisellä). Siitä ne lähtevät joko eteenpäin sukulaislapsille tai kirppikselle, ja sitten ne kaikkien herkuimmat ja rakkaimmat säilötään vielä 2-3 vuoden ajan kuopukselle käyttöön. Vaatteet joutuvat siis kestämään kovaa kulutusta.

Me pidetään myös vaatteiden määrä melko minimalistisena, koska en halua ostaa muuten kuin tarpeeseen. Harkitsen jokaista ostosta tarkkaan, ja pyritään suunnittelemaan vaatekaapin sisällöt kokonaisuutena. Aina kun ostetaan uusi vaate, mietitään ekologisuuden lisäksi myös miksi ostetaan se, minkä kanssa se sopii yhteen (pitää löytyä useampi vaate) ja millaista käyttöä se kestää. Näin on aika helppoa välttyä hutiostoksilta, ja lapsen on itsekin helppoa ottaa kaapista vaatteita, joista syntyy helposti kivoja yhdistelmiä.

Jokaisesta vaatteesta pyritään ottamaan ”kaikki irti”, ja esimerkiksi leggareita on helppoa paikata silityskuvilla tai vaikka vanhoista housuista leikatuilla polvipaikoilla. Roskiin mä en laita ikinä mitään, sillä usein pikkuvikaisetkin saa annettua eteenpäin ompelutaitoisille. Meidän lapsilla on oma lasten ompelukone, joka tosin ompelee kyllä ihan tavallista jälkeä, ja olen sitä itsekin heiltä joskus lainannut. Joskus annankin parhaat päivänsä nähneet vaatteet heille ompelukankaiksi, niin saavat tehtyä vielä barbeille vaatteita, tai vaikka pehmoleluja.

Vaatteiden ehjänä ja siistinä pysymiseen vaikuttaa paljon vaatehuolto. Mä poistan aina kärsivällisesti kaikki tahrat sappisaippualla, ja pesen vaatteita mahdollisimman harvoin, jotta ne eivät kulu enempää kuin on pakko. Toki näkyvästi likaiset pestään heti, mutta esimerkiksi farkkuja voi käyttää monta kertaa ennen kuin ne täytyy heittää pesuun. Huolellisella vaatehuollolla saa pidennettyä vaatteiden käyttöikää roimasti, kuitenkaan joutumatta vaikuttamaan siihen, mitä vaatteet päällä saa tehdä. Meillä kaikki vaatteet on tarkoitettu leikkiin ja normaaliin olemiseen, enkä kiellä taaperoa maalaamasta vesiväreillä tai syömästä bolognesea koskaan siksi, että päällä on uusi paita.

Meidän ekaluokkalainen valitsi itselleen Lindexistä kouluvaatteiksi strassikoristeisen samettipuseron, ja nahkaa muistuttavat leggingssit, jollaisia meillä ei ennen ollutkaan.  Kaveriksi hän valkkasi ihanan hiuspantasetin. Kauppaan astellessa mä sanoin, että hän saa valita ihan mitä tahansa itse haluaa, ja niin hän myös teki. Meidän shoppailureissusta näkyikin videota Instagram Storyssa, bongasitteko tekin innostuneen shoppailijan?

ALENNUSKAMPANJA LINDEXILLÄ: OTA KOLME MAKSA KAKSI LASTENVAATETTA

Lindexillä on juuri nyt 19.8. asti käynnissä ota 3 maksa 2 kampanja, jonka aikana saa kolme lastenvaatetta ostaessa edullisimman niistä ilmaiseksi. Kamppis koskee kaikkia lastenvaatteita, eli jos on vielä kouluvaatteet hakusessa niin nyt kannattaa suunnata sinne. Ihan loistavaa!

Käytiin yhtenä iltana nappaamassa nämä kuvat yhden koulun pihalla ekaluokkalaisen kanssa samalla, kun käytiin puistossa. Kyllä hän vaan näytti niin koululaiselta valitsemissaan vaatteissa, ison koulun portailla <3 Ei tosin ole tämä hänen oma koulunsa, mutta tästä sai aika ihanan koululaisviban näihin kuviin.

Me lähdettiin eilen vielä muutamaksi päiväksi Ouluun, sillä ensi viikolla alkaa arki, koulu ja harrastukset. Arjen myötä alkaa myös mun työt täysillä, ainakin kalenterin mukaan. Sähköposti on jo täyttynyt, ja ensi viikosta alkaen sitten täyttyy päivät ja illatkin tilaisuuksista ja tapaamisista kesän jälkeen.

Me otetaan tällainen ihana miniloma rakkaiden kanssa tähän kesän loppuun, siihen on hyvä päättää ehkä paras kesä ikinä. Mä olen tehnyt kaikki lähipäivien työt etukäteen valmiiksi, ja aiotaankin ottaa ihan rennosti ja viettää pitkä viikonloppu täällä. Ohjelmassa on rentoa hengailua mun tädin perheen ja mun äidin kanssa, papan luona käymistä, shoppailureissu keskimmäisen kanssa ihan kahdestaan, sekä päiväreissu puolen tunnin matkan päähän serkkujen mökille huomenna.

Maanantaina tullaan kotiin, ja tiistaina alkaa sitten koulu. Keskiviikkoiltana käytiin koulutielle siunaamis-tilaisuudessa esikoisen kanssa, ja se oli kyllä hurjan tunteellinen hetki mulle. Meidän pieni koululainen siellä, muiden samanikäisten kanssa. Kaikki intoa ja iloa ja pientä jännitystä täynnä. En kestä! Tiedän, että koulun aloituksesta on ollut paljon asiaa nyt, mutta se on tosi iso ja merkittävä juttu meille kaikille, ja paljon mielessä juuri nyt. Kyllä se siitä sitten laantuu, kun koulu muuttuu odotuksen aiheesta arkipäiväiseksi jutuksi. Ja sehän ei missään nimessä ole huono asia, että koulu innostaa, vai mitä!

Tämä reissu tuli siinä mielessäkin hyvään saumaan, että jännitys koulun alusta ei ehdi kasvaa liian suureksi kenelläkään, kun on paljon kivaa puuhaa Oulussa. Maanantaina ollaan kyllä sen verran aikaisin kotona, että ehditään pakata koulureppu, valita ja laittaa valmiiksi ekan koulupäivän vaatteet ja mennä kaikki ajoissa nukkumaan.

Toivottavasti saadaan nauttia vielä auringosta ja lämmöstä, ja päästäisiin käymään uimassa tämän pikkureissun aikana. Tänään taitaa ukkostaa loppuillan, mutta huomenna pitäisi olla nättiä. Uintireissun jälkeen alkaisi olla tämä kesä 2018 paketissa. En voi kyllä sanoin kuvailla miten hieno kesä tämä on ollut, tästä riittää tarinoita loppuelämäksi. Niin monta hienoa ja ihanaa hetkeä ollaan saatu kokea, ja niistä on tulossa vielä tiivistelmää tänne blogiinkin, kunhan arki on alkanut.

Ihanaa olla täällä. Niin kauan kuin mulla on vielä vuosia jäljellä mun papan kanssa, mä haluan käydä Oulussa niin usein kuin mahdollista. Mummun kuoleman jälkeen olin (ja olen edelleen) vaan niin kiitollinen siitä, että oltiin Oton vanhempainvapaan vuoksi pystytty viettämään niin paljon aikaa Oulussa, ja olemaan osana mummun viimeisiä kuukausia. Tottakai on ihana viettää aikaa kaikkien muidenkin kanssa, koska ainahan se on raastava ikävä, kun ollaan siellä kaukana. Nyt ei onneksi tarvitse ikävää miettiä, nyt vain nautitaan kesäloman viimeisestä pitkästä viikonlopusta! Nämä kuvat on otettu mun papan luona tänään, kun lapset söivät viinimarjoja suoraan pensaasta. Ihanaa kesäpuuhaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Tänään on se päivä, kun suurin osa helsinkiläisistä ekaluokkalaisista aloitti koulun, mutta meillä esikoisen koulun alkuun on vielä viisi päivää. Ruotsinkieliset koulut alkavat vasta ensi viikon tiistaina Helsingissä, ja silloin meidän esikoisvauva, meidän rakas ensimmäinen minityyppi aloittaa koulutiensä. Mä muistan, kun joskus keskimmäisen imetysaikana hormoneissani mietin kyynel silmäkulmassa, että ”enää viisi vuotta, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo”. Ja nyt se päivä on ihan kohta täällä. Enää viisi päivää, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo.

Vaikka näin jälkeenpäin tuntuu ihan naurettavalta, että itkeskelin asiaa viisi vuotta etukäteen, niin en mä kyllä ihan väärässä ollut. Nämä vuodet ennen tätä koulun aloitusta ovat olleet yksi silmänräpäys vain. Kun katsoo taaksepäin, kulunut aika tuntuu ihan järkyttävän pitkältä – pakkohan sen on ollut olla pitkä aika, niin paljon on tapahtunut. Se on kuitenkin kulunut niin nopeasti, että ei vaan pysty käsittämään. Seitsemän vuotta sitten mä kirjoitin tänne blogiin, kuinka oltiin oltu puoli vuotta yhdessä Oton kanssa. Itse asiassa tasan tänä päivänä me ollaan oltu yhdessä seitsemän ja puoli vuotta.

Meidän esikoinen on ollut osa meidän tarinaa ihan alusta asti, hän kun ilmoitti olevansa tulossa vain viikkoa sen jälkeen, kun oltiin päätetty alkaa virallisesti seurustelemaan. Me ollaan oltu aika hitsin tiivis paketti, ja hän on kasvattanut meistä ne vanhemmat, jotka meistä on tullut. Toki sisaruksillakin on osuutensa kaikessa, mutta hänestä kaikki alkoi. Me ei ehditty kauaa nauttimaan huolettomasta teiniseurustelusta, vaan hyvin nopeasti me alettiin valmistautumaan siihen, että meistä tulee perhe. Meillä ei ollut koskaan aikaa tai halua alkaa säätämään tai epäröimään meidän parisuhteessa, me oltiin heti ihan all in. Meidän elämään oli tulossa joku vieläkin tärkeämpi kuin me kaksi. Meidän esikoinen.

Näiden seitsemän vuoden aikana siitä mahassa kasvaneesta minityypistä on kasvanut aivan jäätävän fiksu, omatoiminen, vastuuntuntoinen ja ihana isompi minityyppi. Vaikka olen joskus sanonut, että mua jännittää vähän koulun aloitus, niin oikeasti mua ei jännitä yhtään se koulun aloitus. Mä tiedän, että hän pärjää siellä ihan loistavasti. Kaikki kaverit on tuttuja, rakennus on tuttu, opettaja on tuttu ja hän osaa jo kaiken mitä pitää ja enemmänkin. Meidän koko perheellä on koulun aloituksesta hyvä fiilis, ehkä eniten sellainen ”vihdoinkin hän pääsee tekemään sitä, mitä on odottanut 2-vuotiaasta asti” (ja laskenut päiviä siitä asti kun oppi hahmottamaan ajan kulun kunnolla joskus pari vuotta sitten).

Koulun aloittamisen sijaan mua jännittää se kaikki muu siinä ympärillä. Se, miten hän oppii kulkemaan koulumatkaa joskus itsenäisesti, kun pelkkä ajatus tuntuu niin pelottavalta. Vaikka tiedän, että hän itse on fiksu ja tekisi parhaansa ja olisi valppaana, se ei kuitenkaan aina riitä. Kuinka joskus uskaltaa päästää sen oman pienen sinne maailmaan ihan  yksin? Onneksi varsinkin alussa meillä on mahdollista viedä ja hakea ihan joka päivä, mutta jossain vaiheessa sekin päivä tulee, kun hänen on mentävä yksin kouluun. Ja sitä päivää mä jännitän. Onneksi meillä on paljon aikaa harjoitella yhdessä.

Mua jännittää myös se, että jatkossa kukaan aikuinen ei kerro mulle joka päivä, miten mun lapsen päivä on mennyt. Toki koulussakin on Wilma ja vanhempainvartit, mutta onhan se nyt ihan eri asia, kuin se, että joku kirjoittaa päivittäin ylös miten lapsen päivä on mennyt, ja kertoo siitä yksityiskohtaisesti samalla kun lapsi haetaan. Jatkossa kaikki on sen varassa, mitä koululainen itse haluaa päivästään kertoa. Jatkossa mun täytyy kuulostella entistäkin herkemmällä korvalla hänen fiiliksiään, ja vaan toivoa, että hän itse kertoo, jos jotain on vialla, tai on tapahtunut jotain ikävää. Toki haluan kuulla onnistumisista ja kaikesta ihanastakin ihan yhtä lailla. Toivon, että hänestä on helppoa puhua mulle ja kertoa päivistään, kaverisuhteistaan, koulukuulumisista ja kaikesta, mitä hänen elämäänsä milloinkin kuuluu.

Ainakin tällä hetkellä me puhutaan kaikesta. Meidän välillä vallitsee luottamus, ja hän juttelee meille vanhemmille mielellään ihan kaikesta. Ollaan aika avoimia tyyppejä koko perhe, eikä meistä kenelläkään ole mitään salaisuuksia toisiltamme. Toivon, että tämä meidän välinen rehellisyys, avoimuus ja rakkaus säilyy aina samanlaisena, oltiinpa me tai meidän lapset missä elämänvaiheessa tahansa. Parhaamme yritetään Oton kanssa tukea niin esikoisen, kuin kaikkien kolmen lapsen kasvua ja kehitystä, kuunnella ja opastaa, rakastaa, rutistaa ja lohduttaa.

Me ollaan oikeasti kaikki ihan hurjan innoissamme. Enää viisi yötä, ja on ensimmäisen koulupäivän aamu. IIK! Tästä tulee hienoa, upeaa ja opettavaa, meille kaikille. Koulun myötä tulee avautumaan ihan uusia maailmoja, ja tiedän jo valmiiksi, että me tullaan seuraavien vuosien aikana Oton kanssa vastaamaan aika hemmetin moneen hankalaan kysymykseen, tiedonjanoisen esikoisemme tuntien. Niitä odotellessa <3

PS: Tästä kaikki alkoi vuonna 2011:

Hieman ollaan tultu eteenpäin siitä. 😀

Hurjasti onnea kaikille tuoreille ekaluokkalaisille, ja heidän vanhemmilleen! Tästä alkaa hieno matka <3