Koululaisen oma huone – ihana talosänky

27.09.2018

*Postauksessa esiteltävä sänky on saatu Gefferiltä bloginäkyvyyttä vastaan.

Muistatteko kun esittelin koululaisen työpisteen, ja höpöttelin kuinka huone on sitten valmis, kunhan hänen mittatilauksena tehty sänkynsä valmistuu? No siinä kävikin niin, että meillä meni kaikki aivan uusiksi. Mittatilauksena tehty sänky ei siltikään mahtunut huoneeseen, sillä se meni YHDEN sentin verran liian pitkälle. Voitteko kuvitella, yhden sentin. Olin kai mitannut huonosti vahingossa, kun katsoin ihan että se nippa nappa mahtuu. Päädyttiin sitten siihen, että koululainen muuttaa takaisin vanhaan huoneeseensa, jossa hän nukkui yksin ennen kuin hän ja siskonsa halusivat muuttaa nukkumaan yhteen. Siellä sängyn ja ovenkarmin väliin jää kaksi senttiä tilaa, eli juuri sopivasti.

Muutettiin pari viikkoa sitten kaikki koululaisen tavarat siihen toiseen huoneeseen, ja alettiin järjestellä. Pienemmät tyypit muuttivat sitten kaksistaan siihen huoneeseen, josta alunperin piti tulla koululaisen huone, sillä sinne mahtui onneksi hyvin pieni kerrossänky, sekä pinnasänky. Tai no ei nyt hyvin, mutta mahtui. Pian varmaankin luovutaan onneksi pinnasängystä, ja kuopus muuttaa alasänkyyn, niin huoneeseen tulee reippaasti lisää tilaa. Mutta nyt palataan takaisin koululaisen huoneeseen.

Sinne siis siirtyi tismalleen sama työpiste, joka oltiin jo laitettu vanhaan huoneeseen. Tauluhyllyä ei lähdetty siirtämään, vaan hän sai nyt sitten omaksi taulukseen huoneessa valmiina olleen Mrs. Mighetton. Suurin muutos tuli tosiaankin hänen uudesta parvisängystään, jonka me saimme Gefferiltä.

Gefferin massiivipuiset talosängyt valmistetaan Tanskassa, käsittelemättömästä männystä. Kun sänky tuli sisään, samalla tuli myös ihana puhtaan puun tuoksu. Siitä en sentään saa migreeniä, hah. Sänky huokuu laatua ja luontoa, ja se ylitti kaikki meidän toivomukset. Me tilattiin sänky siis koossa 90×190, eli kymmenen senttiä standardisänkyä lyhyempänä. Jos mietitte patjakokoa, niin me saatiin tähän kuitenkin 200cm pitkä patja mahtumaan täysin ongelmitta.  Sänkyjä voi tilata juuri itselle sopivassa koossa (jos osaa mitata, toisin kuin minä), ja esimerkiksi sänkyä voi tilata myös korkeampana tai matalampana, tai leveämpänä tai kapeampana. Gefferillä on monta erilaista mallia talosängyistä, myös perusmallia, laidoilla ja jaloilla ja ilman löytyy, sekä kerrossänkyä.

Meidän valitsema sänky on melko suuri pieneen huoneeseen, kertovathan sen jo mitatkin ja se, että tilaa jäi 2cm sängyn ja ovenkarmin väliin. Mutta sänky on ihana, ja parvisängyn korkeus tuo myös tilaa. Sängyn alla on paljon tilaa sekä säilyttää leluja että leikkiä, ja tehdä vaikka majoja. Huoneen säilytysratkaisut on mietitty niin, että esim. Fabelabin lelusäkkejä (myös aikanaan saatu Gefferiltä) on helppoa siirtää, ja niiden tilalle rakennella vaikka barbietalo tai se maja. Pienet lapset rakastavat koloja ja matalia tiloja, joihin voi tehdä omia salaisia piilopaikkoja.

Koululaisen pienikokoinen koulupöytä jättää myös leikkitilaa ikkunan eteen lapsen mittapuulla ihan sopivasti, ja toisaalta usein leikit levittyvät myös aulaan (jossa on legohylly ja kaikki ehjät legorakennelmat), sekä pikkusiskojen huoneeseen, jossa on iso kirjahylly ja kaikki loput legot.

Me haluttiin esikoiselle iso sänky, koska se kestää aikaa. Tulevaisuudessa, kun muutetaan isompaan kotiin, on parvisängyn alle mahdollista tehdä vaikka lukunurkkaus tai tila kaveripatjalle yökyläilyjä varten. Ja jos koululainen jossain vaiheessa alkaa kokemaan sängyn liian ”lapselliseksi”, on meillä onneksi kaksi äärimmäisen innokasta pikkusiskoa jonossa valmiina muuttamaan sänkyyn.

Esikoiselle oli iso juttu saada ihan oma huone ja muutos on sujunut tosi hienosti kaikin puolin. Hän on saanut tehdä huoneesta itsensä näköisen, ja on oikein tyytyväinen siihen, miltä siellä nyt näyttää. Sehän on kaikkein tärkeintä. Seuraavana projektina onkin sitten naapurihuone, kunhan tosiaan se pinnasänky lähtee sieltä pois. Sitten me rakennellaan sinne ihana oma lukunurkkaus kaikille tytöille, ja mietitään huoneen järjestystä muutenkin uusiksi.


Nämä päivät taaperon kanssa

26.09.2018

Havahduin tässä siihen, että tätä vuotta ei ole enää montaa kuukautta jäljellä. Meidän taapero aloittaa päivähoidossa ensi vuoden alussa, joten näitä meidän yhteisiä kotipäiviä on luvassa enää muutaman kuukauden ajan. Kuinka haikeaa on ajatella, että tämä aika on mennyt näin nopeasti. Vastahan me odoteltiin malttamattomina rakenneultraa ja tunnusteltiin hentoisia vauvan liikkeitä. Tai no, vasta ja vasta. Siitä on kaksi vuotta.

Vaikka tämä syksy mennään aikataulujen kanssa aivan äärirajoilla, se  ei haittaa. Nämä päivät taaperon kanssa on vaan niin arvokkaita. On ihan mieletöntä seurata kuinka hän kasvaa ja kehittyy ihan silmissä, ja oppii joka päivä uutta. Taaperon maailma on niin mahtava ja se, että sitä saa seurata aitiopaikalta on suuri etuoikeus. Niin upeaa, että meillä on mahdollisuus viettää nämä päivät yhdessä. Onneksi ensi vuonnakin meille jää paljon yhteistä aikaa, sillä hän aloittaa päivähoidon vain kolmena päivänä viikossa. Kolmen hoitopäivän lisäksi viikkoon jää siis neljä kotipäivää.

Mä voin vaan kuvitella, miten paljon saan sitten aikaan kolmena kokonaisena, päiväsaikaan tapahtuvana työpäivänä, kun olen tottunut tekemään ihan kaiken vasta viimeiseksi illalla väsyneenä, tai aikaisin aamulla ennen kun kaikki muut ovat heränneet. Se tuntuu jotenkin ihan utopistiselta ajatuksenakin, että sitten saan tehdä töitä silloin kun kaikki muutkin, ja mulle jää ainakin joitakin iltoja viikosta kokonaan vapaaksi. Siihen asti kuitenkin näillä mennään, ja nautitaan tästä ajasta ihan täysillä. Vaikka odotan rauhallisia työskentelyhetkiä innolla, en toisaalta haluaisi luopua näistä päivistä, joita me taaperon kanssa vietetään. Onneksi 3/4-jako mahdollistaa molemmat.

Mun ei oikeastaan edes pitänyt puhua omista töistäni mitään, vaan keskittyä siihen, miten ihania nämä päivät yhdessä on. Mun työt kuitenkin linkittyy olennaisesti siihen, miksi ylipäätään pystyn olemaan taaperon kanssa kotona siihen asti, että hän on kaksivuotias, ja siihen, miksi hän menee jossain vaiheessa hoitoon. Mulla ei ole mitään mielipidettä siitä, kuinka pitkään lapsen kanssa pitäisi tai ei pitäisi olla kotona, sillä jokaisella perheellä on omat tilanteensa ja omat mahdollisuutensa. Eikä se asia kuulukaan kenellekään muulle, kuin sille perheelle ketä se koskee. Olen kuitenkin kiitollinen ja onnellinen siitä, että me pystytään tekemään meille sopiva ratkaisu, sillä se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Kaikilla ei edes ole mahdollisuutta valita, vaan töihin on palattava, vaikka halua olla kotona löytyisi, tai sitten töitä ei löydy vaikka haluaisi jo muutakin kuin olla kotona. Kunnioitetaan siis jokainen toistemme ratkaisuja, ja keskitetään voimavarat omien ratkaisujemme pohdiskeluun.

Meidän taapero puhuu ihan hulluna, ja mun lempilauseita hänen suustaan ovat ”ollaan yhessä”, ”tule mukaan” ja ”äitin kainaloon”. Ehkä ne kertovatkin omaa tarinaansa siitä, mitä me päivisin tehdään. Ollaan paljon sohvalla tai lattialla yhdessä kainalokkain, luetaan kirjoja, ihmetellään maailmaa ja lasketaan varpaita. Me tykätään myös piirtää paljon yhdessä. Kotona olon kaveriksi myös mennään paljon yhdessä, ja taapero tulee aina mun mukaan, minne ikinä menenkin. Hän kulkee mun mukana pressitilaisuuksissa, lounailla, koulutuksissa ja muissa työjutuissa. Eniten me käydään kuitenkin kahdestaan kävelyillä ja leikkipuistossa. Ja hän ottaa aina mut mukaan joka paikkaan, hän tulee ottamaan mua kädestä kiinni, ja sanoo ”tule mukaan äiti!”.

Kaikessa mennään aina hänen ehdoillaan, ja hän tykkää kulkea mun kanssa yhdessä. Tietysti aina kysyn etukäteen, voinko ottaa taaperon mukaan, mikäli tilaisuus on sen luonteinen, että kaikilla ei välttämättä ole pikkutyyppejä mukana. Ja vielä koskaan en ole saanut vastaukseksi mitään muuta kuin: tietenkin voit, ihanaa että hän tulee mukaan piristämään meidän päivää. Se on suuri onni. Ja aina kaikki on mennyt hienosti.

Kuvat on ottanut ihana Jenni Sanssi Big Mamas Home -blogista.

Taaperon kanssa parasta on pysähtyä siihen hetkeen. Siitä voi saada niin paljon irti, kun avaa silmät ja korvat sille kaikelle minkä taapero kokee ehkä ensimmäistä kertaa. Kuinka paljon voi saada irti metromatkasta, kävelystä metsään sadan metrin päähän, tai viiden aukeaman kuvakirjasta, joka on luettu jo sata kertaa. Vielä sadannella kerralla sieltä voi bongata jonkun uuden asian, jonkun josta syntyy uusi oivallus tai topakka keskustelu. Yhtenä päivänä me oltiin aallonmurtajalla tutkimassa kiviä, ja bongattiin vedestä kiven päältä pieni minkki. Vaikka itse podin maailmantuskaa siinä karannutta minkkiä ihmetellessäni, taapero näki jotain uutta. Jotain joka sai hänet kiljumaan onnesta ja hymyilemään niin, että muakin sattui poskiin.

Nämä päivät on ihan uskomattoman arvokkaita, ja olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut viettää samanlaisia päiviä kaikkien kolmen tyttäreni kanssa näinä vuosina. Olen saanut niistä irti niin paljon, ja uskon, että niin ovat hekin. Keväällä meidän arki muuttuu taas, mutta tämän syksyn ajan mä aion ihmetellä jokaista kiveä, jonka taapero poimii, laulaa hänelle Små grodorna vaikka repeatilla jos hän niin toivoo, ja halata ja pussata häntä joka päivä niin monta kertaa kun hän vaan suostuu. Ja niin aion ensi keväänäkin. Kaikkein parasta on olla yhdessä (tai pallomeressä, niinkuin taapero sanoo) <3