Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan neljäs perhe. Ensimmäisen perheen tarinan voit lukea täältä, toisen perheen tarinan täältä, kolmannen perheen tarinan täältä ja neljännen perheen tarinan täältä.
Sanna, 36, Pyry, 10, Jimi, 15 & Venla, 17, sekä Pyryn kasvatti-isä Jukka, poikien biologinen isä Matti sekä Venlan isä Jarmo
Oululaisessa kerrostalokodissa mut ottaa vastaan aurinkoinen Sanna, sekä hänen 10-vuotias poikansa Pyry ja hänen ystävänsä, joka on ollut heillä yökylässä. Päiväkin on kauniin aurinkoinen ja lämmin, ihanaa vastapainoa Oulussa velloneelle matalapaineelle ja pilvisyydelle.
Sanna nappaa keittiöstä kahvit kuppiin ja ison lautasellisen mansikoita mukaan ja kysyy, mennäänkö pihalle istumaan? Kerään kimpsut ja kampsut ja hurautetaan hissillä alas koko porukka.
Äidiksi teini-iässä
Nyt 36-vuotias Sanna tuli ensimmäistä kertaa äidiksi 18-vuotiaana. Hän oli seurustellut jo pari vuotta Jarmon kanssa, kun pari yhdessä päätti, että vauva saa tulla. Vanhemmuus teini-iässä ei kuitenkaan ollutkaan ihan niin ruusuista ja helppoa, kuin pari oli etukäteen ajatellut.
– Teininä kuvittelin, että se on vaan sitä että työnnetään hienoilla rattailla lapsia kaupungilla, mutta kaikki olikin niin raa’alla tavalla yllättävää: Eniten yllätti se, miten paljon lapsen saaminen vaikutti parisuhteeseen.
Sanna koki vanhemman ja teinin roolien välillä tasapainoilun raskaaksi ja pelkäsi epäonnistumista.
– Olin sillon vielä täysin teini, en ollut millään lailla aikuistunut, ja sitten ois yhtäkkiä pitänyt kasvaa aikuiseksi. Mulla oli kaksi persoonaa, se mikä oikeasti olin ja sitten se, mitä multa odotettiin. Niiden välissä tasapainoilu oli aika rankkaa.
Synnytyksen jälkeinen masennus pakotti luopumaan lapsesta
Ensimmäiset neljä kuukautta Venla-vauvan kanssa sujuivat vielä olosuhteisiin nähden ihan hyvin, vaikka Sanna sairastuikin vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Sitten hän kuitenkin paloi loppuun ja joutui pyytämään apua vanhemmiltaan. Venla muutti Sannan vanhemmille asumaan ja samalla Sanna ja Jarmo erosivat.
– Aika rankka vuosi oli, kun Venla oli siellä mun vanhemmilla. Me oltiin joka päivä siellä Jarmon kanssa katsomassa Venlaa.
Vielä ysiluokalla Sanna oli ollut varma, ettei koskaan haluaisi omia biologisia lapsia.
– Olin aina miettinyt, että en koskaan tee omia biologisia lapsia, vaan haluan työskennellä ongelmanuorten kanssa ja auttaa heitä jotka on jo täällä maailmassa. Sitten kuitenkin olin eka joka oli raskaana ja se oli kaikille tosi iso yllätys. “Sun piti lähtee Helsinkiin juomaan shampanjaa eikä jäädä tänne kotiäidiksi”, mulle sanottiin.
Sannan oma teini-ikä oli ollut hurja ja monet lähipiirissä olivat siksi varmoja, että Sanna epäonnistuu vanhemmuudessa, eikä hänestä ole siihen.
– Ja sit kun niin kävi niin se pettymys omaan itseen oli tosi rankkaa ja veti ihan pohjamutiin.
Uusi rakkaus ja raskaus
Melko pian Sannan ja Jarmon eron jälkeen Sanna tapasi paikallisessa yökerhossa Matin. Sanna ja Matti ihastuivat ja rakastuivat ja alkoivat seurustelemaan. Matti oli silloin vielä armeijassa.
Muutama kuukausi ensitapaamisen jälkeen Sanna alkoi kärsimään kovista päänsäryistä ja meni niiden vuoksi lääkäriin. Syy päänsäryille ei löytynytkään päästä, vaan jostain ihan muualta.
– Verikokeiden jälkeen Matti tuli hakemaan mua sairaalasta ja kerroin Matille, että tiiätkö että mä oon raskaana. Matti sanoi, että ei kai ne sitä päästä nää, niin vastasin, että ei mutta verestä näkee.
Uusi raskaus oli Sannalle suuri järkytys, kun taustalla oli loppuunpalaminen Venlan kanssa ja Venla edelleen asui Sannan vanhemmilla.
– Matti teki alusta asti selväksi, että haluaa pitää lapsen ja perustaa perheen. Raskausaikana me muutettiin yhteen asumaan ja raskausaika meni hyvin.
Sanna halusi olla täydellinen äiti
Kun Jimi syntyi vuonna 2004, Sanna alkoi laskemaan kuukausia, että kuinka monta kuukautta hän jaksaa tämän vauvan kanssa, kun edellisen kanssa jaksoi neljä.
– Masennus nosti välillä päätä, mutta ympärillä oli tosi hyvä tukiverkosto ja kaikki auttoi ja tuki tosi paljon. Se lähti tosi paljon paremmin se arki, kaikki oli hyvin ja tasaisesti.
Yhden epäonnistumisen jälkeen Sanna vaati itseltään äitinä paljon.
– Jimin kanssa halusin olla aivan täydellinen ja suorittaa kaiken niinkuin oppikirjoissa nukkumisesta ja ulkoilusta lähtien. En joustanut mistään. Silloin arki oli täysin Jimin ehdoilla menemistä, ainahan se on pienen lapsen kanssa jossain määrin, mutta meillä oli ylikorostetusti sitä, että asiat suoritettiin aina tietyllä tavalla.
Sanna mietti jatkuvasti Venlaa ja halusi hänet takaisin luokseen asumaan, mutta Sannan vanhemmat olivat toista mieltä.
– Mun vanhemmat oli ehdottomasti sitä mieltä, että Venla ei lähde heiltä. Äiti oli jäänyt töistä pois Venlaa hoitamaan, ja se oli heidän perhe. Meillä oli tosi rankkoja riitoja siitä asiasta, kun olisin halunnut Venlan kotiin ja vanhemmat oli tosi jyrkästi sitä mieltä, että ei missään nimessä, vaan mun piti keskittyä hoitamaan Jimi tasaisesti. Käytiin jatkuvasti pitkiä keskusteluita vuosien saatossa asiasta.
Tasaista arkea lasten kanssa
Matti ja Sanna menivät naimisiin vuonna 2006, Jimin ollessa 2-vuotias. Sanna opiskeli lähihoitajan työn ohessa ja Matti kävi töissä. Jossain vaiheessa he alkoivat toivomaan Jimille vielä pikkusisarusta ja kuopus Pyry sai heti alkunsa.
Sanna oli kaikkein pisimpään kotona Pyryä hoitamassa, vaikka välillä kävi tekemässä muutaman kuukauden työpätkän Matin hoitaessa vuorostaan Pyryä.
– Pyryn kanssa vanhemmuus oli jo paljon helpompaa, täysin erilaista. Me elettiin normaalia arkea ja Pyry oli vaan yksi ihminen lisää meidän elämään. Vaikka tiesin, että Pyry on viimenen, niin tuli semmoinen tunne, että musta onkin tähän ja pystyn tähän ja tää onkin ehkä mun juttu.
Vuonna 2010 Sanna ja Matti ostivat yhteisen asunnonkin, mutta yhteiselo ei enää sujunut niin auvoisasti.
– Kaikenlaisten luonteen yhteentörmäysten takia me päätettiin 2012 alkuvuodesta, että muutetaan Matin kanssa erilleen. Ero oli rankin kokemus koko mun elämän aikana. Kävin taistelua, että voittaako rakkaus vai voittaako se, että rakastetaan ja asutaan erillään ja ollaan onnellisia kummatkin.
Psykiatrinen hoito ja muutto Ouluun
Ero oli Sannalle tosi raskasta aikaa ja hän pääsi Ouluun psykiatriselle osastolle lepäämään ja saamaan apua vaikean masennuksen vuoksi.
Sannalle entuudestaan tuttu kaveri Jukka tuli katsomaan häntä osastolle ja vierailu venähti tuntien mittaiseksi.
– Me juteltiin varmaan 6h Jukan kanssa siellä kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kerroin rankasta erosta ja Jukka oli tosi hyvin tukena mulle. Sitten se päätyi siihen, että me alettiin seurustelemaan aika pian mun ja Matin eron jälkeen.
Sanna ja Matti olivat eronneet alkuvuodesta ja keväällä Sanna alkoi jo seurustelemaan Jukan kanssa. Hänellä oli vakityö Pyhäjärvellä, mutta muutto Ouluun alkoi tuntua hyvältä ajatukselta.
– Halusin pois sieltä nuoruuden rankkojen kokemusten luota ja päätin muuttaa Ouluun poikien kanssa asumaan, eri osoitteeseen kuin Jukka. Matti sano heti, että Jimi ei lähde kun hän oli jo aloittanut koulun.
Sanna ja Matti pohtivat tilannetta yhdessä ammattilaisten kanssa ja päätyivät lopulta siihen, että Pyry lähtee Sannan mukaan Ouluun ja Jimi jää isänsä luokse asumaan.
Vakava sairaus muutti kaiken
Sanna ja Pyry muuttivat Ouluun ja kaikki oli hetken aikaa hyvin, kunnes elämä sai dramaattisen käänteen.
– 2012 juhannuksena me ei oltu missään Jukan kanssa, katsottiin kotona elokuvaa juhannusaaton iltana. Nukahdin lattialle vasemmalle kyljelle ja kun heräsin aamulla, niin mulla oli vasen puoli halvaantunut ihan täysin. Mulla oli tosi kovia kipuja ja menin päivystykseen hoidettavaksi.
Päivystyksessä Sannan oireita ei kuitenkaan otettu tosissaan ja hänet lähetettiin takaisin kotiin.
– Mulla on mustaa valkoisella, kun sairaalasta sanottiin, että mun pitää lopettaa esittäminen. Seuraavana aamuna kun heräsin, mulla oli 20kg nestettä elimistössä vasemmalla puolella, ja se oli täysin halvaantunut.
Sanna meni takaisin sairaalaan ja diagnoosiksi tuli vasemman puolen rapdomyolyysi, jonka seurauksena oli halvaus ja selkäydinvaurio sekä CRPS2-oireyhtymä, joka aiheuttaa kovia hermosärkyjä.
– Rapdomyolyysi on tila, joka voi tulla jos ihminen on liian pitkään paino jollain tietyllä raajalla, niin se verenkierto ehtyy siellä elimistössä ja lihaksissa täysin. Monesti esim. alkoholistit sairastuvat siihen. Jouduin pyörätuoliin ja kuntoutus kesti 4 vuotta kokonaisuudessaan ennen kuin olin täysin kävelykykyinen.
Puolison korvaamaton tuki
Pitkän kuntoutumisen aikana Jukka oli Sannalle korvaamaton tuki, samoin kuin omat vanhemmat, joiden vuoksi Pyry meni ensimmäisen puolen vuoden ajaksi, kunnes Sanna pystyi nousemaan pyörätuolista omin avuin ylös. Sanna kärsi järkyttävän kovista kivuista jatkuvasti.
– Menin jaksamisen äärirajoilla koko toipumisen ajan, enkä olisi ikinä selvinnyt ilman Jukkaa. Hän ihan täysin kannatteli mua. Kerrankin meni monta kuukautta silleen, että en tehnyt mitään muuta ku makasin viltin alla sohvalla ja katsoin Täydellisten naisten ja Sinkkuelämää kaikki tuotantokaudet, kunnes päätin, että nyt loppuu ja mun pitää nousta täältä.
Jukka antoi Sannan käydä romahdukset läpi ja piti koko perheestä huolta.
– Jos en olisi välillä saanut romahtaa ja olla heikko, nii en olisi jaksanut. Jukka ei sanonut, että nouse ylös ja miksi et tee mitään, hän vaan antoi mun käydä siellä pohjalla ja eli ja kannatteli sitä arkea ja koko meidän perhettä.
Sanna koki, että voima aina kerääntyi heikoilla kausilla ja sitten hän nousi super vauhtia ja meni eteenpäin.
– Oon ollut aina elämässä semmonen, että joko suoritan täysillä ja parhaani mukaan, tai sitten en lainkaan. Että jos romahdan, niin romahdan täysin ja sitten kun oon voimissani niin nousen täysin. En tee puoliksi mitään, teen kaiken täysillä.
Sanna tunsi, että hän on koko perheelleen ja lapsille velkaa sen, että kuntoutuu ja toipuu.
Kolme huoltajaa lapsella
Sanna ja Pyry muuttivat kuntoutumisen aikana yhteen Jukan kanssa, jotta Jukka pystyi auttamaan Sannaa toipumisessa paremmin. Jukka huolehti Pyrystä kuin omasta lapsestaan, ja pikkuhiljaa alkoi herätä ajatus, että mitä jos Sannalle tapahtuisi jotain, eikä Jukalla olisi mitään virallista suhdetta Pyryyn, jolloin Pyry vaan vietäisiin pois tutusta kodista.
Vuonna 2016 Sanna ja Jukka menivät naimisiin ja hakivat käräjäoikeudelta Jukalle Pyryn virallista oheishuoltajuutta.
– Pyryllä on kolme huoltajaa, minä, Matti ja Jukka. Ikinä ei voi tietää, että mitä sattuu. Tällä turvataan se, että Pyryä ei riistetä tästä tutusta ympäristöstä pois. Jukka voi hoitaa Pyryn kouluasiat ja sairaalakäynnit. Ne on olleet siitä asti Jukan vastuulla.
Etävanhemmuutta ja tasaista arkea kaikkien lasten kanssa
Sanna viettää säännöllisesti aikaa kaikkien lastensa kanssa. Pian 18-vuotias Venla on muuttamassa omilleen ja Jimi asuu Matin luona edelleen. Lapset kuitenkin tulevat säännöllisesti äidin luokse.
– Kun lapset tulee mun luokse, arki ei oikeastaan muutu mitenkään. He vaan tulee siihen meidän arkeen mukaan. Oon aina halunnut pitää sen linjan, että kun he tulee meidän luokse, he ei ole vieraita eikä kohdella heitä eri tavalla. Ei oo mitään huvipuistovillityksiä joka kerta kun he tulevat mun luo.
Sanna tuntee, että hänellä on kaikkiin lapsiinsa yhtä lämmin ja läheinen suhde.
– Koen että se suhde ei heidän kanssa ole sen kummempi kuin Pyrynkään kanssa, vaan ihan tasavertainen.
Vuosi sitten Jukka muutti omaan kotiin, pois Sannan ja Pyryn luota.
– Tultiin yhdessä siihen tulokseen, että isommat lapset alkaa olla sen ikäsiä, että heillä oli rankkaa olla meillä, kun ei ollut tunnesidettä Jukkaan. Hän muutti sitten pois ja koettiin, että se oli järkevää, että asutaan lähekkäin mutta eri osoitteissa. Saan keskittyä isojen kanssa olemiseen silloin kun he on täällä ja muulloin Jukka on meillä ihan normaalisti.
Saako tunteet välitettyä puhelimen välityksellä
Etävanhemmuudessa rankinta on Sannan mukaan se, että ei voi olla läsnä kaikissa arjen pienissä asioissa ja sattumuksissa.
– Jos koulussa ollut jotain ongelmaa tai mitä hyvänsä pieniä arkiasioita, niin et oo niissä läsnä kun puhelimen välityksellä. Katsot lasta silmiin puhelimen ruudussa ja yrität saada tunteet välitettyä. Jos on jotain onnistumisia, niin saatko oikeesti kerrottua lapselle miten ylpeä olet hänestä. Pyryä näkee ja voi koskettaa ja voi olla selkeä, mut se, että saako puhelimen välityksellä lapsille välitettyä sen mitä haluaa kertoa, se on rankkaa.
Parasta on tavallinen arki
Rankan sairausjakson jälkeen Sanna nauttii kaikkein eniten aivan tavallisesta arjesta lasten ja Jukan kanssa. Hän tekee kolmivuorotyötä lähihoitajana ja rakastaa työtään koko sydämestään, vaikka aikataulut joskus aiheuttavatkin haasteita kahden vuorotyöläisen perheessä.
– Parasta on yhdessä oleminen. Vuorotyön takia välillä saattaa olla vuorokausikin, että nähdään toisemme vain nukkuvana. Sitten kun tulee se hetki, että oikeasti saadaan olla kaikki yhdessä, se on ihan parasta.
Tärkeintä on taata arjessa toimivat peruspilarit 10-vuotiaalle Pyrylle vuorotöistä huolimatta.
– Kotona pitää aina olla lämmin ruoka ja pitää varmistaa, että Pyry menee ajoissa nukkumaan ja herää ajoissa. Se on rankkaa, että olen joutunut antamaan Pyrylle tosi pienenä jo paljon vastuuta siitä omasta arjesta. Välillä meillä on ollut palkattu lastenhoitajakin, mutta ei se oikeastaan ole helpottanut kuitenkaan sitä arkea.
Lasten kanssa meillä on tosi luontevaa, voidaan laittaa radio soimaan ja höpöttää ja laulaa ja tanssia ja lähdetään hyvällä fiiliksellä liikenteeseen.
Silloin kun yhteistä aikaa on, Sanna ottaa siitä kaiken ilon irti lasten kanssa.
– Jos meillä on jotain spesiaalia tai muuta niin lapset on selkeesti siitä onnellisia. He osaavat kunnioittaa ja arvostaa jos on jotain erilaista, eivätkä ota mitään itsestäänselvyytenä.
Tarpeellisuus on tärkeää
Sannalle on tärkeää tuntea itsensä tarpeelliseksi ja sitä hän saa tuntea niin lasten kanssa kuin työssäänkin.
– Mun työ on sellaista, että tiedän, että asiakkaat oikeasti tarvitsee mua. Ne ihmiset ei pääse sängystä ylös jos en ole siellä. Rakastan mun työtä ihan koko sydämestä, odotan aina että pääsen töihin.
Hän on huomannut, että kun Pyry ei ole kotona ja hän tulee töistä kotiin, eikä kukaan olekaan siellä tarvitsemassa, niin hän ei osaa oikein tehdä mitään ja lamaantuu.
– Mun ehdoton tekijä elämässä on se, että pitää tuntea itseni tarpeelliseksi ja mitä kiireisempää ja mitä tiukemmat aikataulut niin sen paremmin mä voin itse.
Sanna aloittaa pian hyvinvointivalmennuksen, jotta oppisi pitämään itsestään paremmin huolta arjessa.
– Pikkuhiljaa oma hyvinvointi on jäänyt toissijaiseksi, enkä ehdi tai osaa harrastaa. Jos tulen töistä neljän aikaan ja mietin, että lähdenkö salille ja oon siellä kaksi tuntia vai olenko läsnä kotona kaksi tuntia Pyrylle, valitsen aina Pyryn. Olisi kuitenkin tosi tärkeää pitää huolta itsestään, kun on fyysinen työ. Kun pitää huolta omasta hyvinvoinnista, muukin perhe voi hyvin.
Kiitollinen kaikista isistä
Kaikkein kiitollisin Sanna on siitä, että hänellä on aina ollut rinnallaan hyvät isät lapsille, jotka ovat taanneet sen, että lapsilta ei ole koskaan puuttunut mitään.
– Lapsilla ei varmasti olisi ollut näinkin hyvä ja tasainen lapsuus ilman, että olen saanut jakaa sen niin ihanien miesten, eli isien kanssa. He ovat jokainen täysillä, omilla voimavaroillaan ja taidoillaan, tehneet lasten elämästä sellaisen, ettei heiltä ole puuttunut rakkautta, rajoja tai mitään mitä he ovat koskaan tarvinneet.
Isät ovat pysyneet rinnalla alusta asti ja jokaisen vaikeuden ja sairauden läpi.
– Ollaan onnistuttu vetämään yhtä köyttä kaikkien kanssa ja pysymään hyvinä ystävinä ja vanhempina omista vanhoista riidoista huolimatta. Siitä olen kiitollinen ja onnellinen ja ylpeä heistä loppuelämäni. Rakkaus on muuttanut muotoaan, muttei koskaan kadonnut.
Tulevaisuudessa itsenäisyyttä ja ehjiä perheitä
Terveyden ja oman hyvinvoinnin lisäksi Sanna toivoo tulevaisuudelta sitä, että lapset itsenäistyvät ja oppivat pitämään huolta itsestään ja omista asioistaan.
– Kun itse oon tosi pitkään tarvinnut omia vanhempia tueksi, toivon, että omat lapset oppisivat mahdollisimman varhain sen itsenäisen elämän. Siitä saa saa paljon onnistumisen tunnetta ja hyvää fiilistä, kun saa itse oman arjen pidettyä kasassa.
Sanna toivoo myös, että jos lapset tulevaisuudessa perustavat perheen, he saisivat pidettyä oman perheensä ehjänä.
– Kun olen itse rikkinäisestä perheestä ja mun lapset ovat rikkinäisestä ja suuresta perheestä, se tuntuu tärkeältä. Vaikka meidän elämässä on tosi paljon niitä ihmisiä jotka välittää lapsista ja se on mulle iso asia ja lapsille, tuntuu että ehjä perhe olisi lapsille se kaikista optimaalisin tilanne.
Sanna toivoo myös, että lapset onnistuisivat opinnoissaan ja saisivat ammatin nuorena ennen kuin alkavat rakentamaan perhettä.
– Että mä voisin joku päivä vielä elää semmosta elämää, että en olisi koko ajan stressaantunut jostakin asiasta, että voisin hyvillä mielin elää yksin sitä arkea niin, että ei tarvitsisi miettiä ja murehtia lasten asioita vielä kymmenien vuosien päästä.
Sannan terveiset muille lapsiperheille:
Äideilläkin on oikeasti oikeus olla välillä heikkoja. Ei aina pysty eikä aina ole resursseja tai voimia suorittaa asioita täysillä. On oikeus sanoa, että hei mä en nyt pysty enkä jaksa. Ja joissain tilanteissa se luopuminen ja luovuttaminen on sitä suurinta rakkautta sillä hetkellä. En olisi ikinä pystynyt tekemään Venlalle sitä, että olisin pitänyt hänet itselläni ja hän olisi joutunut elämään puolikasta elämää, kun en olisi voinut tarjota sitä mitä hän ansaitsee.
Suuri kiitos Sannalle ja kaikille perheenjäsenille siitä, että sain kertoa teidän mielenkiintoisen, paikoin sydäntä riipaisevan ja rakkaudentäyteisen tarinan. Oli suuri kunnia saada tulla teidän luokse. Kun me tavattiin, mulle välittyi heti se valtava rakkaus, jota Sanna tuntee koko perhettä kohtaan. Kaikesta huokui myös se valtava kunnioitus ja kiitollisuus kaikkia niitä läheisiä kohtaan, jotka ovat tässä tarinassa mukana ja jotka ovat olleet tukena. Ei voi kuin ihailla äitiä, joka on selvinnyt tästä kaikesta ja edelleen jaksaa ja haluaa joka päivä tehdä parhaansa ja pitää huolta toisista vielä oman työnsä puolestakin. On ihan mielettömän hienoa, että uskalsit kertoa teidän tarinan. Kiitos vielä ja kaikkea hyvää teidän perheelle <3
