Meidän makuuhuone on jo aika pitkään ollut sillä tavalla ”valmis”, että sinne ei ole tehty mitään sen suurempia hankintoja. Sänky tuli vanhasta kodista, ja on muuten palvellut loistavasti jo vuodesta 2015, jolloin ostettiin se osittain teidän suositusten perusteella. Me ollaan siis oltu tähän Ikeasta ostettuun Brimnes-sänkyyn tosi tyytyväisiä. Ostettiin siihen samalla silloin pussijousitetut paksut patjat, jotka ovat myös olleet todella hyvät. Koko tänä aikana ei ole ollut sängystä mitään valitettavaa. Se ei nitise tai natise (mikä oli tärkeä juttu etenkin silloin kun opetettiin kuopusta nukkumaan pinniksessä sivuvaunussa) ja siinä on ennen kaikkea tosi hyvä nukkua. Täydennettiin sänkyä Torista bongaamallani käytetyllä Brimnes-sängynpäädyllä 2017 keväällä ja se oli kyllä piste i:n päälle.

Sängyn lisäksi huoneessa on lipasto, joka ostettiin aikanaan kuopuksen vauvan vaatteita varten. Nyt siellä on meidän alusvaatteet ja sukat, sekä alimmassa laatikossa mun meikkejä ja korurasioita. Taulut on edelleen samat perhe- ja hääkuvat kuten on olleet jo vuosia. Lattialla samat lampaantaljat jotka jo edellisessä kodissa oli. No nojatuoli on ostettu tähän kotiin, se ostettiin silloin 2016 (vai 2017) alunperin olohuoneeseen. Se tuli kuitenkin olkkarista yläkertaan, kun olkkariin tarvittiin lisää tilaa lasten leikeille ja liikkumiselle.

Mä tykkään meidän makkarista juuri tuollaisena kuin se on. Sinne paistaa ihan mieletön ilta-aurinko ja parvekkeelta näkee upean auringonlaskun. Makkari on meillä aika vähällä käytöllä, vaikka onkin viihtyisä. Lähinnä mä valitsen/sovitan vaatteita siellä, tai sitten nukun. Kaikki muu aika menee yleensä alakerrassa milloin missäkin, lasten leikeissä heidän omissa huoneissaan tai sitten kylppärissä tai yläkerran aulassa laittamassa pyykkejä. Makkarissa siis lähinnä käydään vain kääntymässä.

Musta on silti ihanaa sukeltaa puhtaisiin ja raikkaisiin lakanoihin yöunille ja on paljon levollisempi olo silloin, kun makuuhuone on siisti ja rauhallinen. Liian usein se vain kääntymässä käyminen näkyy siinä, että tuolilla on vähän liian korkea vaatekasa ja lattialla jotain sukkia ja muita lojumassa matkalla pyykkiin. Mutta ai että, se on ihana fiilis kun siivoaa makkarin ihan kunnolla, vaihtaa lakanat ja tuulettaa.

Me ostettiin vuosi sitten talvella Oton kanssa ”parisuhdepeitto” eli sellainen tuplaleveä peitto kahdelle. Viime kesäksi vielä vaihdettiin takaisin meidän omiin yhden hengen kesäpeittoihin, mutta nyt musta tuntuu, että niin kauan kuin peitolla pystyy nukkumaan, me nukutaan tällä meidän leveällä peitolla. Ollaan niin tottuneita siihen pitkän syksyn ja talven jälkeen.

Me ollaan talven ajan vaihdeltu kahden pussilakanan välillä, pellavaisen ja flanellisen, mutta nyt ne ovat molemmat alkaneet tuntua liian kuumalta. Mua vähän kummastuttaa erityisesti se, että meidän pellavaiset pussilakanat tuntuvat kuumemmalta kuin flanelliset! Miten se voi olla mahdollista, pellava kun on vielä vilpoinen ja ihana kesävaatemateriaali? En tajua. Mutta siitä syystä me ostettiin nyt ohuesta puuvillasatiinista valmistetut kukkaiset pussilakanat, josko ne olisivat sitten aavistuksen viileämmät. Toivotaan, että niissä on hieman viileämpi nukkua.

Ja mä toivon myös, että heinäkuussa taas luovutaan koko peitosta ja nukutaan astiapyyhkeisiin käärittyjen kylmäkallejen kanssa. Vaikka se oli välillä vähän tuskaista, ne hellepäivät olivat kuitenkin niin ihania! Ja musta se oli myös omalla tavallaan hauskaa, nukkua nyt Suomessa yöt kylmäkallejen kanssa. Mä toivon mielettömiä helteitä ja upeita aurinkoisia päiviä myös tälle kesälle, eikä haittaa helteiset yötkään. Onneksi on jo aiemmin hankittu tuuletin ja ne kylmäkallet valmiina. Mä olen kyllä (valitettavasti) lukenut jostain, että Suomessa keskimäärin joka neljäs kesä on megahelteinen. Eli sen puolesta en uskalla ihan liikaa olla optimistinen. Mutta tämän ihanan lämpimän kevään jälkeen ei auta kuin toivoa, että säät jatkavat lämpenemistä ja saataisiin upea kesä.

Mitäs mieltä uusista kukkapussilakanoista? Iskeekö teihin tällä hetkellä kukkainen vehreys ja painokuosit, vai mieluummin yksivärinen sisustuksessa?

 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä UNICEFin kanssa.

Mä olen toiminut kuukausilahjoittajana useammalle kohteelle jo monen vuoden ajan. Tunnen sen antoisaksi ja palkitsevaksi tavaksi tehdä hyvää. Ja onhan se myös mulle itselleni tosi helppoa, saan vain nauttia siitä hyvästä fiiliksestä, että mun pienellä panostuksella saadaan paljon hyvää aikaan, eikä muuta tarvitse tehdä ellei itse halua. Kaikkia mun hyväntekeväisyyskohteita yhdistää se, että olen ryhtynyt kuukausilahjoittajaksi jutellessani feissarin kanssa kadulla. En ole keksinyt yhtäkään hyvää syytä olla ryhtymättä lahjoittajaksi ja feissarit ovat saaneet mut kiinnostumaan ja innostumaan auttamisesta.

Feissarit tekevät todella tärkeää työtä, sillä iso osa kuukausilahjoittajista tulee esimerkiksi UNICEFille juuri feissareiden kautta. Feissarit esittelevät UNICEFin työtä ja kannustavat ihmisiä liittymään kuukausilahjoittajiksi. Feissausta tehdään kaduilla, tapahtumissa ja ovilla. Feissareita koulutetaan ja tuetaan monin eri tavoin onnistumaan työssään. UNICEFilta huikataankin, että usein feissarin ansiosta pelastuu enemmän lapsia kuin yhdenkään suomalaisen lääkärin. Jos mietitte, että kuinka se on muka mahdollista, niin esimerkiksi siten, että jo yhdellä 5€ lahjoituksella saadaan 33 poliorokotetta kriisialueelle tai 1250 vedenpuhdistustablettia, joilla saadaan 5000 litraa puhdasta vettä. Jo viidellä eurolla voi siis olla merkittävä vaikutus kymmenien lasten elämään.

©Suomen UNICEF

Feissarit kohtaavat työssään paljon kaikenlaista. Mä ihailen kaikkien heidän rohkeutta, jotka feissariksi ryhtyvät. Ei ole helpointa hommaa lähestyä tuntemattomia ihmisiä livenä ja houkutella heitä lahjoittamaan. Se vaatii asennetta, rohkeutta ja halua tehdä hyvää. Toisaalta, se on varmasti myös aivan älyttömän palkitsevaa työtä ja sen ansiosta voi päätyä myös yllättäviin hauskoihin tilanteisiin: feissareita on kuulemma varsinkin ovifeissauksessa esimerkiksi kutsuttu bileisiin mukaan perjantai-iltana tai mukaan pelaamaan pleikkarilla ja samalla juttelemaan. Välillä feissarit kohtaavat ihmisiä ovella tukkaväri päässä, peittoon kääriytyneenä tai milloin missäkin hassussa tilanteessa.

Jos sinä haluat hakea UNICEFille feissariksi avoimella hakemuksella, klikkaa TÄSTÄ. Unicef laajentaa tänä vuonna feissaustoimintaa uusiin kaupunkeihin.

©Suomen UNICEF

Kaikista useimmin feissarit kohtaavat varmasti niitä kieltäviä ”ei ehdi nyt” -vastauksia tai hätävalheita siitä, miksi kuukausilahjoittajaksi ryhtyminen ei vaan sovi juuri nyt. Katsoin Unicefin Maailman tärkein ilta-tilaisuutta varten tekemän hauskan sketsin feissarin työstä, joka aika hyvin avasi sitä, millaisia huvittavia tilanteita syntyy, kun ihmiset yrittävät keksiä miten voisivat kohteliaasti kieltäytyä. Tottahan se on, että on monia ihmisiä, joille Unicefin 12€ kuukausilahjoitus on kerta kaikkiaan mahdoton, eikä vaan pysty ryhtymään lahjoittajaksi vaikka haluaisikin. Tottakai silloin laitetaan oma talous edelle. Mutta vähintään yhtä monia on kuitenkin, jotka käyttävät huomattavasti suurempia summia kuukausittain esim. eri suoratoistopalveluihin, lehtitilauksiin ja jäsenyyksiin tai lahjoituksen verran vaikka kolmeen lattemukilliseen kuukauden aikana.

Ehkä pääsin tässä itse helpommalla, koska erilaisia kuukausipalveluita ei edes ollut niin paljoa silloin vielä, kun itse ryhdyin lahjoittajaksi. Nykyisin monet eri asiat kilpailevat niistä samoista kuukausieristä. Silloin kun mä ryhdyin lahjoittajaksi, ei kilpailua juuri ollut, oli helppo laittaa se ne pienet kuukausierät hyvään tarkoitukseen, vaikka mun tulotaso olikin silloin vuosia sitten kotihoidon tuella ja satunnaisilla blogista tienatuilla euroilla huomattavasti matalampi kuin nykyisin.

 © UNICEF/UNI173604/Balasundaram

Olen tilannut suoratoistopalvelut ja muut kuukausittaiset jutut vasta lahjoittajaksi liittymisen jälkeen. Nykyään osa lahjoittajaksi ryhtymistä miettivistä joutuisi pohtimaan, että olisiko valmis luopumaan jostain pienestä ylellisyydestä hyvän tarkoituksen vuoksi, tai olisiko jotain tarpeetonta juttua, jonka voisi vaihtaa kuukausilahjoittajaksi ryhtymiseen. Jotain juttua, jota ei ole edes tajunnut tarpeettomaksi kulueräksi kun ei ole erikseen pysähtynyt miettimään. 12 euroa on sellainen summa, joka helposti kuluu yhdellä kauppareissulla jo johonkin naposteltavaan ja vaikka aikakauslehteen. Niiden sijaan sen voisi hyvin käyttää Unicefin kuukausilahjoitukseen.

© UNICEF/UN042749/Khuzaie

UNICEF eli YK:n lastenjärjestö, on maailman vaikutusvaltaisin lastenjärjestö, jonka työ perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Sen tärkein tavoite on perusoikeuksien: terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen jokaiselle lapselle. Unicef tekee työtä kaikilla tasoilla lasten hyväksi. Unicef vaikuttaa hallitusten työhön, mutta tekee työtä myös ruohonjuuritasolla lasten ja perheiden parissa. Työ tehdään aina yhdessä kumppanimaan viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja paikallisten yhteisöjen kanssa. Tavoitteena on, että maa pärjää lopulta omillaan. Lisää Unicefin pääkohteista ja periaatteista voi helposti lukea UNICEFin sivuilta.

Vuonna 2017 jokaisesta UNICEFille lahjoitetusta eurosta käytettiin 79 senttiä UNICEFin työhön kaikkialla maailmassa sekä 21 senttiä keräysten toteuttamiseen ja hallintoon. Näihin keräysten ja hallinnon vuosikuluihin sisältyvät siis myös henkilökunnan palkat Suomessa sekä markkinointi- ja tiedotuskulut. Edullisin ja tehokkain tapa lahjoittaa on kuukausilahjoittaminen.

12€ kuukausilahjoituksella voi saada aikaan mm. seuraavia asioita:

• 5€ = 33 annosta poliorokotetta, eli yli 70 annosta yhdellä kuukausilahjoituksella
• 5 € – 1 250 vedenpuhdistustablettia, joilla saadaan jopa 5 000 litraa puhdasta vettä, eli yli 10 000 litraa yhdellä kuukausilahjoituksella
• 10€ = 27 tuhkarokkorokotetta
•  12€ – vihkot ja kynät 30 lapselle

Kuukausilahjoituksista vuoden aikana kertyvällä summalla (144€) voi saada aikaan mm. seuraavia asioita:

• 14 € – kuusi hyttysverkkoa suojaamaan perheitä malariaa vastaan
• 15 € – 44 pussia maapähkinätahnaa
• 20 € – 23 pussia ravitsevaa maitoa
• 25 € – 1250 pussia vitaminijauhetta
• 27 € – Ensiapupakkaus terveyskeskuksiin ja kriisialueille.
• 30 € – koulureput 10 lapselle
• 37 € – Hätäapupaketti, joka sisältää kuukauden vesi-ja hygieniatarvikkeet koko perheelle.

Tämä vuosi on hieno vuosi ryhtyä UNICEFin kuukausilahjoittajaksi, sillä YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11. jolloin tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta sen syntymisestä. 

Ryhdy sinäkin kuukausilahjoittajaksi, niin voit auttaa apua tarvitsevia lapsia ympäri maailman!

Lähteet: 

https://www.unicef.fi/unicef/tyomme-paakohteet/

https://www.unicef.fi/unicef/tietoa-taloudesta/mita-rahalla-saadaan/

 

Muistatteko vuosi sitten, kun mulla oli Indieplacen Inspiration blog awardseissa päällä valkoinen puku, jonka ostin Mangosta? Mä muistan! Se puku kolahti muhun saman tien, ja mulle tuli silloin ihan täysillä se fiilis, että ”TÄSSÄ SE ON!”. Silloin esittelin asun, mutta tosi moni toivoi parempia asukuvia. Kuvat gaala-asusta oli napattu ilta-auringossa vastavaloon kolmessa minuutissa kun odoteltiin taksia porukalla. Ei siis mitkään kovin optimaaliset kuvausolosuhteet. Lupasin silloin, että laitan ”mahdollisimman pian” uusia asukuvia, mutta aika tarkalleen vuosi siinä kesti, ennen kuin sain kunnolla kuvattua tämän asun.

Mä rakastan tätä valkoista pukua edelleen vähintään yhtä paljon kuin vuosi sitten tai ehkä jopa enemmän. Se on niin skarppi, mutta kuitenkin päällä niin mukava ja rento. Mistään ei kiristä eikä purista, ei tarvitse pelätä vilauttelua eikä tule kylmä. Se on vaan niiiiin ihana! Olen yhdistellyt bleiseriä muutaman kerran farkkujen kanssa ja se toimii tosi kivasti niinkin. Esimerkiksi Lapsimessuilla mulla oli tämä valkoinen bleiseri sekä vaaleansiniset farkut. Ja vastaavasti puvun housut taas menevät tosi nätisti topin kanssa ilmankin jakkua. Yhdessä ne ovat tosi juhlavat ja erikseen niitä voi pukea myös arkisemmin. Olen niin odottanut näitä lämpimiä ilmoja, jotka ovat ihan täydellisiä juuri tuon bleiserin yhdistelyyn ihan mihin tahansa.

Vaikka tuo viime vuotinen pastellivioletti tukka oli ihana, musta tuntuu vielä itsevarmemmalta nyt tässä mun vaaleassa tukassa tämän puvun kanssa. Violetti oli ihana, mutta vaalea on niin paljon helpompi yhdisteltävä, ei tarvitse miettiä, että sopiiko joku tietty väri sen kanssa vai ei. Kaikki sopii hyvin.

Mulla oli puvun kanssa viime vuonna pitsinen vanhan roosan värinen ”bralette” eli sellainen rintsikka-toppi. Tällä kertaa yhdistelin pukua vähän eri tavalla ja puin sen kanssa kukallisen valkoisen sifonkitopin, jonka ostin pari vuotta sitten juhannuksena. Tämä toppi sopii kevääseen ja kesään musta ihanasti kukkakuvion ansiosta, mutta pohjaväri on kuitenkin sama puhdas valkoinen kuin puvussa.

Viime vuonna yhdistin asuun mun punaisen Rebecca Minkoffin laukun, joka ei vielä silloin ollut alkanut tartuttaa väriä. Tällä kertaa mä yhdistin kokovalkoiseen pukuun mun Guccin laukun, joka sopi siihen mun mielestä vielä kivemmin. Laukku sopii upeasti myös mun viisi vuotta vanhoihin mustakultaisiin luottosandaletteihin, jotka mulla on ollut jalassa varmaan jokaisessa gaalassa, paitsi silloin kun olin raskaana. Silloin oli pakko laittaa matalammat korot. Muistan ikuisesti, kun voitin oman kategoriani ja hillittömästi supistellen kävelin lavalle vastaanottamaan palkintoa. Mua pelotti koko ajan, että synnytys käynnistyy reippaasti etuajassa, mutta onneksi ei.

Tänä vuonna Inspiration Blog Awardsia ei ole luvassa ainakaan nyt keväällä, enkä tiedä onko muitakaan blogigaaloja tulossa. Se on meidän bloggaajien ja muiden sometyyppien kannalta vähän harmi, tai ainakin mun mielestä, koska ne on niiiiiin kivoja tapahtumia ja on aina ihana tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Blogigaalat on juuri sellaisia tilaisuuksia, jotka keräävät ihmisiä yhteen pitkienkin välimatkojen takaa ja siksi ne ovat niin ihania. Ja onhan se nyt kutkuttavan jännittävää laittautua kerrankin oikeasti hienoksi ja seurata palkintojenjakotilaisuutta.

Bleiseri & Housut Mango | Laukku Gucci | Kengät ZARA | Korvakorut Gina Tricot 

Mulla on ollut suuri kunnia olla palkittavana monta kertaa teidän ansiosta ja olen siitä edelleenkin ihan älyttömän kiitollinen. Saapa nähdä tuleeko mitään blogi- tai somegaalaa enää Suomessa, vai onko niiden aika jo ohi? Ymmärrän kyllä tosi hyvin, että suuren gaalatilaisuuden järjestäminen on aivan valtava taloudellinen ponnistus järjestäjälle, enkä ihmettele, että niitä ei alkuvuosien huuman jälkeen ole enää järjestetty niin usein. Toivon kuitenkin tosi paljon, että joskus vielä saadaan jonkinlainen blogi- tai somegaala kokea. Länsinaapurissa ainakin Elle-Gala on pitänyt pintansa vuodesta toiseen.

Btw jos mietitte miksi mulla on kuvissa joko arskat tai silmät kiinni, vastaan migreeni. Aurinko on niin mielettömän kaunis ja ihana, mutta jos tuijottelen suoraan kirkkaassa auringonvalossa silmät paljaana, on seurauksena vähintäänkin migreenipäänsärky tai sitten aurallinen migreeni. Siksi kesäaikaan ulkona otetuissa kuvissa mulla hyvin harvoin on paljaat silmät auki.

Kysyn nyt uudelleen saman kuin vuosi sitten (parempien kuvien kera), mitä mieltä kokovalkoisesta, iskeekö teihin?

*Postauksessa näkyvät bOblesit on saatu Gefferiltä.

Mä olen aina uskonut siihen, että lasten täytyy antaa itse kokeilla ja kiipeillä ja rakentaa temppuratoja ja testata rajojaan. Vain kokeilemalla he oppivat hallitsemaan omaa kehoaan ja tiedostamaan mihin heidän kykynsä riittävät. Olen siis aina kannustanut lapsia kiipeilemään ja hyppimään ja juoksemaan, pienestä asti.

Olen vienyt heitä liikuntaharrastuksiin, metsään, kallioille, uimaan, tasapainoilemaan, leikkipuistoihin ja hoplopiin. Olen kannustanut kiipeilemään kalliolla ja hyppimään trampalla. Olen tarjonnut mahdollisuuksia kokeilla erilaisia lajeja ja harrastaa huvin vuoksi tai tavoitteellisesti, ihan miten itse haluavat. Olen pyrkinyt myös itse näyttämään esimerkkiä liikkuvasta vanhemmasta liikkumalla itse ja lähtemällä mukaan lasten liikuttaviin leikkeihin. On opeteltu skibidiä, luisteltu, lenkkeilty ja pompittu trampoliinilla. Ollaan tehty kotona eläinjoogaa ja käyty koko perheen liikuntatapahtumissa.

Tekemällä oppii ja taidot karttuvat nopeasti. Olen myös tajunnut sen, että lapset kokeilevat ja menevät myös esim. koulussa ja päiväkodissa. Jos he eivät ole yhtään saaneet harjoitella kehon hallintaa ennen kuin kaikki mahdollisuudet avautuvat, he saattavat satuttaa itsensä pahastikin, kun eivät ymmärrä vaaraa. Joskus tietysti sattuu vahinkoja silloinkin kun saa harjoitella ja kokeilla rajojaan. Se on elämää ja se mahdollisuus on aina olemassa, vaikka kop kop melko vähällä ollaan onneksi päästy.

Keskimmäisen taannoisen temppuratatapaturman jälkeen tuli kuitenkin sellainen kauhea pelko ja teki mieli vuorata koko koti pumpulilla. Eihän kukaan vanhempi halua, että oma lapsi satuttaa itsensä. Mä sain nopeasti sen jälkeen itseni kiinni sanomasta ”VARO!” ja ”Älä!”. Yhden tapaturman jälkeen tuntui hetken, että kaikki ne järkevät ajatukset siitä, että lapsen pitää saada kokeilla ja oppia itse oli kuin pois pyyhitty. Mun piti hieman käydä itseni kanssa keskustelua, jotta pääsin yli siitä pelosta ja pystyin taas ajattelemaan rationaalisesti.

Mulle itselleni sattui ja tapahtui lapsena jatkuvasti aina, kun äiti ei ollut vieressä sanomassa ”varo!”. Käsi murtui koulussa kukkulan kuninkaassa, aivotärähdyksen sain päiväkodissa kahteenkin kertaan ja nilkoista meni nivelsiteet kavereiden kanssa ulkoillessa kun kompastuin. Olin sellainen honkkeli pitkäraajainen ja kömpelö lapsi, joka ei hallinnut kehoaan yhtään. Ymmärrän hyvin sen, miksi vanhempana pelottaa se, että omalle lapselle tapahtuu jotain ja tekee mieli vaan kieltää kaikki yhtään kehonhallintaa vaativa toiminta. Pidemmän päälle se ei kuitenkaan suojele lasta yhtään, päinvastoin.

Siksi mä olen halunnut vanhempana yrittää olla rohkea ja antaa lasten kokeilla. Ja vaikka se on nykyään pelottavampaa kuin ennen, mun täytyy yrittää olla rohkea jatkossakin.

”Hyssyttely, varoittelu ja kieltäminen onnistuvat helposti karkottamaan ilon lasten toiminnasta. Kolhut ja pienet vahingot kuuluvat lasten leikkiin ja liikuntaan, niiden kautta me kehitymme. Liikkumalla lapsi oppii myös välttämään tapaturmia.” Näin sanotaan Suomen Sydänliiton Neuvokas perhe -sivuston lasten liikuntasuosituksissa.

Ja mä en todellakaan halua karkottaa iloa lasten toiminnasta. Haluan rohkaista heitä liikkumaan juuri siten kuin itsestä tuntuu hyvältä ja löytämään ilon liikunnasta. Meidän lapset ovat aina liikkuneet paljon ja saaneet iloa liikunnasta. Liikkuminen on heille luontaista ja kotona tuntuu, että he ovat aina liikkeessä, paitsi silloin kun nukkuvat. Haluan edelleen tarjota mahdollisuuksia liikuntaan niin sisällä kuin ulkonakin. Siksi bOblesit pysyvät meillä olkkarissa ja terassilla ja niistä saa rakennella temppuratoja jatkossakin. Vaikka äitiä hirvittää, niin saan pitää sen hirvityksen omana tietonani. Aina välillä on (uudelleen ja uudelleen) hyvä käydä läpi, millaisia temppuratoja voi rakentaa ja millaiset rakennelmat ovat liian huteria, mutta he todellakin saavat rakentaa ja kiipeillä.

Gefferille tuli tänä keväänä uusia aivan ihania bObleseita herkullisissa väreissä ja mekin saatiin muutama uutuus lapsille testiin. Iso kala ja pieni kala ihanan vaaleanpunaisissa sävyissä, sekä mahtava rolleri, joka on meidän lasten ehdoton suosikki. Sillä kaikki kolme viilettävät vuorotellen ympäri alakertaa rullaillen. Yksi pötköttelee sen päällä lukemassa kirjaa ja samalla liikuttelee itseään jaloilla eteenpäin ja taaksepäin. Toinen liukuu mahallaan sen kanssa pitkiä liukuja. Kolmas istuu sen päällä ja potkuttelee eteen ja taakse. Kaloilla he harjoittelevat tasapainoa ja käyttävät niitä penkkeinä ja pöytinä.

Meidän lapsilla on todella hyvä kehonhallinta muhun verrattuna ja he osaavat monia sellaisia taitoja jo nyt, jotka itseltäni edelleen puuttuvat tai jotka olen oppinut vasta myöhemmällä iällä. Puhumattakaan siitä, miten notkeita he ovat verrattuna näkkileipä-äitiinsä. Heidän liikunnan iloaan on ihana seurata ja olen ylpeä siitä miten rohkeita ja taitavia liikkujia he ovat. Voin vain niellä jännitykseni ja katsoa vierestä, miten hienosti he kokeilevat rajojaan ja oppivat uutta. Tänään keskimmäinen sai viimein viiden viikon jälkeen kipsin pois ja käsi on loistavasti parantunut, onneksi. Tänään on meille ilon ja juhlan päivä ja lääkäriltäkin saatiin lupa ottaa käsi ihan normaalisti käyttöön.

Pelottaako teitä, että lapset satuttavat itsensä, kun lapset kiipeilevät ja riehuvat?  Toimitteko itse vanhempina eri tavalla kuin omassa lapsuudessanne toimittiin tässä asiassa? 

Kesä on jo ihan kohta täällä ja siksi mä inspiroiduin selaamaan blogista menneitä kesiä. Ajatelkaa, että tämä seuraava kesä tulee olemaan meidän perheen kahdeksas yhteinen kesä. Lasken meidän perheen kesät alkaneeksi siitä, kun vietettiin ensimmäistä kesää esikoisvauvan kanssa. Toki me oltiin raskausaikanakin perhe, mutta ne varsinaiset lapsiperhekesät alkoivat vuonna 2012.  Mä halusin kertakaikkiaan vaan fiilistellä kaikkia niitä ihania kesiä, joita me ollaan saatu kokea yhdessä ja siksi te saatte tänään aimo annoksen kuvia ja kesämuistoja menneiltä vuosilta. Näitä kesäkuvia katseltuani en millään malttaisi odottaa, että tämä kesä pääsee vauhtiin! Siitä tulee varmasti ihanin kesä ikinä! Aloitetaan alusta.

Kesä 2012

Meillä oli silloin yksi vauva ja hän oli kesän alkaessa n. yhdeksän kuukautta vanha. Me oltiin seurusteltu siinä vaiheessa 1,5 vuotta Oton kanssa ja oltiin kihloissa. Kesällä 2012 meidän isoin reissu oli Oulun reissu, muuten me oltiin aika paljon vaan kotona Helsingissä. Otto oli aloittanut uudessa työpaikassa vasta edellisen vuoden lokakuussa, joten hänellä ei ollut kovin paljoa vielä lomaa kertynyt kesälle. Viikon tai vähän päälle hän kuitenkin muistaakseni sai ja se viikko me vietettiin Oulussa. Me oltiin silloin ihan älyttömän onnellisia ja elettiin aika helppoa vaihetta elämässä. Esikoinen nukkui hyvin, söi hyvin ja voi hyvin ja me oltiin nuoria ja umpirakastuneita. Mä hoidin esikoista kotona ja Otto kävi töissä, mutta muuten me nähtiin kavereita ja tehtiin kaikkea hauskaa. Kesän lopussa meidän vauva oli jo melkein taapero ja samaan aikaan me alettiin odottaa meidän toista vauvaa. Oltiin onnemme kukkuloilla ihanista uutisista.

Kesä 2013

Meidän esikoinen oli silloin 1,5-vuotias ja kuopus parin kuukauden ikäinen, kun kesä alkoi. Tämä oli sitä aikaa, kun meillä oli itkuinen pikkuvauva sekä taapero. Otolla oli onneksi isyyslomaa jonkin verran kesäloman lisäksi, mutta ne viikot kun hän oli töissä, hän saattoi tehdä 7-päiväisinä, koska säästettiin meidän häitä varten. Kesäkuussa vietettiin meidän vauvan kastejuhlaa ja tavattiin silloin mun sukua Oulusta. Me ei lähdetty sinä kesänä itse ollenkaan Ouluun, koska säästettiin niitä häitä varten ja haluttiin säästää kaikki liikenevät pennoset. Vasta näin jälkeenpäin olen tajunnut, miten paljon olisin kaivannut sitä hengähdystaukoa Oulussa silloin. Kesä auttoi kuitenkin jaksamaan valvomista paremmin ja kyllä mulla on monta ihanaa muistoa kesältä 2013. Rannalta, Korkeasaaresta ja Linnanmäeltä.

Kesä 2014

Kesällä 2014 meidän esikoinen oli 2,5-vuotias ja keskimmäinen oli 1-vuotias. Meidän häät oli ohi ja juhlittu ja jäljellä oli vain häämatka. Vauvavuosi oli takana ja me saatiin taas nukkua, mikä oli ihan parasta. Oltiin iloisia siitä, että arki oli niin ihanan sujuvaa lasten kanssa. Reissattiin Ouluun ja käytiin mökkeilemässä, rannalla, Korkeasaaressa ja Lintsillä. Vietettiin paljon aikaa leikkipuistoissa ja kavereiden kanssa. Otolla oli kunnon kesälomat ja nautittiin niistä aivan täysillä. Tehtiin Oton kanssa kahdestaan ihana kahden yön häämatka Berliiniin, minkä ajan lapset olivat mun äidin kanssa meillä. Matka oli meidän ensimmäinen kahdenkeskinen ulkomaan reissu ja oltiin niin fiiliksissä siitä! Oli ihanaa saada olla ihan kahdestaan kunnolla ekaa kertaa moneen vuoteen.

 

Kesä 2015

Se oli sitä aikaa, kun olin aika vasta aloittanut työt markkinointiassarina startupissa ja sen lisäksi olin ollut puolisen vuotta Indiedaysilla bloggaajana. Tein silloin kolmepäiväistä viikkoa markkinointiassarina, kaksi päivää olin lasten kanssa ja blogia pyöritin siinä sivussa. Sain pidettyä muutaman päivän lomaa alkukesästä, jolloin tehtiin reissu Tukholmaan. Käytiin Junibackenissa, käveltiin ja ulkoiltiin paljon ja oltiin muutama yö ihanassa hotellissa. Reissattiin lisäksi Ouluun, missä mä tein etätöitä ja kävin firman Oulun toimistolla hommissa.Juhlittiin Oton ja esikoisen kummisedän ”viiskymppisiä” eli kun molemmat täyttivät 25 vuotta. Pidettiin ihana staycay hotellissa ja nautittiin ihanasta säästä. Otto lomaili lasten kanssa ja mäkin pystyin pitämään aina välillä etäpäiviä ja mun kolmipäiväinen työviikko toi ihanasti joustoa. Kesä oli aivan ihana ja mä nautin hirveästi mun molemmista töistä silloin. Silloin mulla oli vielä hyvä balanssi molempien töiden välillä ja sain myös levätä. Juhlittiin myös rakkaiden ystävien upeita kesähäitä.

Kesä 2016

Alkukesästä reissattiin lasten kanssa Mallorcalle ja melko pian sen jälkeen mä tein positiivisen raskaustestin. Tämä oli sitä aikaa, kun mä tein nelipäiväistä työviikkoa startupissa, pyöritin blogia kokopäivätyön lailla ja Otto reissasi lähes joka viikko Ruotsiin arkipäivien ajaksi työn puolesta. Mulla oli silloin alkuraskauden pahoinvointia ja migreenejä, kaksi työtä ja olin viikonloppuja lukuunottamatta yksin lasten kanssa. Alkukesä oli melko rankka, mutta loppukesästä alkoi helpottaa. Otto piti pitkän kesäloman ja tehtiin kaikkea lasten kanssa. Loppukesästä lopetin työt startupissa ja perustin oman yritykseni ja päätin keskittyä sisällöntuotantoon ja bloggaamiseen. Pahoinvointi ja migreenit alkoivat onneksi helpottaa ja oltiin aivan älyttömän onnellisia siitä, että meille oli tulossa kolmas pikkuinen.

Kesä 2017

Meillä oli muutaman kuukauden ikäinen ihana vauva ja kaksi reipasta isosiskoa. Kesä 2017 oli ihan mieletön! Otto oli vanhempainvapaalla ja mä tein töitä, mutta saatiin olla kaikki yhdessä. Koko kesä vapaa aikatauluista ja saatiin itse päättää kaikki menot. Lapsilla oli pitkä 10 viikon kesäloma ja me vaan nautittiin yhteisestä ajasta. Oltiin pitkiä aikoja Oulussa, reissattiin Tukholmassa ja Kolmårdenissa, mökkeiltiin ja veneiltiin. Kesä 2017 oli ihan perfect, vaikka säät eivät silloin kovin lämpimät olleetkaan. Muistot kesästä ovat sitäkin lämpimämpiä. Käytiin katsomassa alpakoita, mentiin Lintsille ja vietettiin aikaa omalla pihalla. Myös sinä kesänä meillä oli onni saada juhlia rakkaan ystäväpariskunnan häitä.

Kesä 2018

Viime kesä. Maailman helteisin ja ihanin kesä ikinä. Reissattiin Kreikkaan ja Ouluun, Otto piti 4 viikkoa kesälomaa ja 5 viikkoa isyysvapaata. Lapset olivat 10 viikon kesäloman meidän kanssa ja se oli ihan parasta. Meidän Kreikan reissu jäi mieleen onnistuneimpana matkana, mikä ollaan yhdessä koettu. Mökkeiltiin ja vietettiin aikaa perheen, suvun ja ystävien kanssa. Tehtiin extempore kaikkea hauskaa ja käytiin mm. Lomamäen lemmikkipuistossa, Lintsillä, Muumimaailmassa, Fallkullassa ja vaikka missä muualla. Uitiin joka päivä kun oli hellettä, eikä siihen vaan voinut kyllästyä. Mä toivon niiiin paljon, että kesä 2019 olisi yhtä upea kuin viime kesä.

 

 

Mitä tämä kesä tuo tullessaan? Sitä ei vielä tiedä, mutta mulla on sellainen kutina, että tästä saattaa tulla aika ihana. Musta on niin ihanaa, että koko kesä on vielä edessä. Toukokuu ja kirsikkapuut, kesäkuu ja juhannus, heinäkuu ja toivottavasti helteet ja elokuun ihanat pimenevät kuumat illat. Kaikki se ihana on edessä ihan kohta.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3