Tällä viikolla on satanut aivan ihanan paljon lunta vihdoin myös tänne Helsinkiin, kun niin pitkään ollaan kaivattu sitä. Lumi piristää maisemaa heti aivan uskomattoman paljon! Nämä kuvat on kuitenkin napattu viime viikonloppuna, ennen kuin yhtään hiutaletta oli vielä satanut maahan, ja kun pakkanen ilman lunta tuntui luissa ja ytimissä.

Niin kuin kerroinkin, me käytiin vauva- ja perhekuvauksessa viime viikonloppuna, ja tämä asu mulla oli siis siellä päällä. Me haluttiin mätsätä koko perhe, ja mietittiin edellisenä päivänä asuvaihtoehtoja. Ei laitettu samaa väriä/samanlaisia vaatteita kaikille, mutta koitettiin vähän värikoordinoida niin että meidän vaatteet eivät ainakaan riitelisi keskenään.

Otolla oli päällä viiininpunainen kauluspaita ja keskisiniset farkut, ja mä valkkasin sitten tuollaisen babypinkin neuleen itselleni, melko saman sinisten farkkujen kaveriksi. Vaaleanpunainen ja viininpunainen sopivat kivasti yhteen ainakin meidän mielestä. Lapsilla oli tarkoitus olla alunperin myös vaaleanpunaista, viininpunaista ja denimiä, mutta lopulta heillä olikin kaikilla sellaiset hempeät mekot, yhdellä vaaleanpunainen ja kahdella luonnonvalkoiset. Uskon että nekin toimivat kyllä meidän asujen kanssa ihan kivasti yhteen.

Perhekuvausten vaatteisiin löytyy tosi paljon kivoja ideoita esim. Pinterestistä, kun laittaa sinne vaan että ”family photo outfits”. Siellä on tosi simppeleitä havainnekuvia siitä, mitkä värit toimivat hyvin keskenään, kun haluaa värikoordinoida asut koko perheelle. Mä oon kyllä ihan koukussa Pinterestiin, ollut jo monta vuotta. Sieltä löytyy ihan kaikkea mitä vaan kuvitella saattaa, ja luulen että käytän sitä enemmän kuin Googlea. Ainoa huono puoli on se että sieltä inspiroituu vähän liikaakin ja tulee välillä aloitettua esim. kaiken maailman DIY-projekteja sitten, jotka jäävätkin kesken tai eivät onnistukaan mun taidoilla. Mutta silti, se saa mut innostumaan uudelleen ja uudelleen.

Tänään alkoi viikonloppu, ja sen kunniaksi lapset pääsivät lelukauppaan ostamaan omilla joululahjarahoillaan kineettistä hiekkaa, kun olivat sitä pitkään jo halunneet ostaa. He tekivät niin fiksusti että ostivat puoliksi ison pakkauksen, niin kummallekin jäi vielä vähän taskurahaa jäljelle ja saivat enemmän, kuin mitä olisivat saaneet jos toinen olisi vaan ostanut. Hiekalla oli tosi hauskaa leikkiä, mä vilautin meidän touhuja insta storynkin puolella. Hiekka oli paljon vähemmän sotkuista kun oletin, ja olisin voinut itsekin muovailla hiekkajuttuja vaikka aamuun asti kun se oli niin chilliä. Ehkä tässä koneen kiinni laitettuani hipsin vielä vähän hiekkamuovailemaan ja teen tytöille yllätyksen aamuksi hiekkalaatikkoon.

Takki Adidas / Neule Gina Tricot / Farkut Gina Tricot / Kengät Zara / Laukku Coach

Aivan ihanaa viikonloppua kaikille ja kiitos mielettömän ihanista viesteistä ja kommenteista joita olette tällä viikolla laittaneet! Mä yritän purkaa viesti- ja kommenttisumaa viikonlopun aikana ja vastailla niihin kaikkiin mihin en vielä ole vastannut. Ootte kyllä parhaita <3

*postaus sisältää blogin kautta saatuja tuotteita. 

”Äiti, missä mun oma valtakunta on?” kysyi keskimmäinen silmät suurina tänä aamuna. ”No yleensä oma valtakunta on vaan kuninkaallisilla.” ”No mutta hei, mä keksin, olohuone voi olla mun valtakunta! Joooooo! Mun valtakunnan nimi on Pikkuvaltakunta, koska se on mun ja se on vähän pikkuinen. Siellä syödään jugurttipähkinöitä ja katsotaan Frozenia koko ajan, ja kuunnellaan vaan Marcusta ja Martinusta. Ja siellä saa myös lukea kirjoja, ja siellä saa tanssia, ja leipoa marenkikakkuja. Ja mä oon sen valtakunnan oma kuningatar”

Tänään on sitten leikitty neiti kuningattaren Pikkuvaltakuntaa olohuoneessa, kiipeilty vuorilla, nautiskeltu teetä teekutsuilla ja ja syöty kuninkaalliseksi lounaaksi pinaattilettuja, prinsessalautasilta tietenkin. Ja pikkusiskon päiväuniaikaan hän sai syödä jugurttipähkinöitä vaikka ei herkkupäivä olekaan, ja katsoa Frozenin noin miljoonatta kertaa. Meillä oli jo sellainen reilun vuoden tauko Frozen-innostuksessa, mutta hänen korkeutensa on nyt löytänyt sen uudelleen. Ehkä hän nyt saa siitä taas enemmän irti, kun ikää ja ymmärrystä on tullut reippaasti lisää edellisestä Frozen-kaudesta. Siitä huolimatta luvassa ei ole huhtikuussa Frozen-synttäreitä, vaan monsterisynttärit, teema jonka hän päätti jo viikkoa edellisten Star Wars -synttäreidensä jälkeen. Hän on kyllä harvinaisen päättäväinen ja pitkäjänteinen tyyppi, kun hän jotain päättää niin se päätös pitää.

Välillä (lue: niin usein kun vaan ehtii) on ihanaa heittäytyä lasten leikkiin, ja olla ihan täysillä mukana kaiken maailman hömpötyksissä. On kuitenkin hienoa että he osaavat ja haluavat leikkiä myös itsekseen. Olen hurjan onnellinen siitä että meidän lapset tykkäävät leikkiä, ja valitsevat yleensä aina leikin mieluummin kuin jonkun laitteen. Hyvä leikki on heidän toplistallaan ihan ykkösenä, ja voittaa aina telkkarin tai ipadin mennen tullen. Niistä leikeistä ja kaiken maailman hömpötyksistä on paljon hyötyä lapsen emotionaaliselle, sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle. Leikkiminen kehittää kieltä, luovuutta ja ongelmanratkaisutaitoja. Ja mikä parasta, leikki on hauskaa! 

Meidän vanhempien tehtävä on tukea leikkiä antamalla edellytykset sen onnistumiselle ja tarjoamalla välineet leikkiin. Leikit on joskus vähän sotkuisia, ja myönnän että välillä itsekin mieluummin pitäisin olkkarin siistinä edes hetken imuroinnin jälkeen, enkä luovuttaisi sitä heti bObleseiden*, torkkupeittojen, pompuloiden, harjojen ja pallomeren valtakunnaksi. Mutta kun vertaan siistin olohuoneen hyötyjä (no se näyttää kivalta) siihen kuinka paljon siitä sotkusta on hyötyä lapsille, niin annan ihan mielelläni levittää juuri niin ison leikin kuin huvittaa. Sitäpaitsi lapsilla on juuri nyt omassa huoneessaan iso pahvilaatikoista itse rakennettu leikkitalo, eikä sinne mahdu valtakuntaleikkiä, koska eihän kuningatar voi asua talossa vaan hän asuu linnassa. Niin kerta.

Kuningattaren mekko on Bobo Chosesin uudesta SS18 Neverending Summer -mallistosta, ja saatu Lilla Companysta, kuten myös saman malliston t-paita ja neuletakki kuopuksella, ja esikoisen ihana paita ja hame. Tänään ilmestynyt mallisto on laajasti saatavilla Lillasta, ja aivan ihana mun mielestä! Olen aivan ihastunut banaaneihin, ja tuohon keskimmäisen maximekkoon, jonka Bobo on osuvasti nimennyt prinsessamekoksi. Mallisto on mun mielestä Bobolle tyypillisesti reilua mitoitusta, paitsi tuo vauvan neuletakki on melko nafti, otin siitä koon 18-24kk vaikka muuten käytössä on vasta reilu 12-18kk.

Ihanaa ja iloista iltaa kaikille, toivottaa Prinsessa Mei-Mei, kuten Pikkuvaltakunnan kuningatar nimesi minut.

Siitä on nyt vajaat pari viikkoa, kun kuopus muutti omaan huoneeseen nukkumaan. Hän on alkanut nukkumaan suunnilleen aamuyöhön asti yhdellä herätyksellä (joka yleensä ajoittuu meidän vanhempien nukkumaanmenon aikaan), ja sitten aamuyöllä tulee yleensä meidän väliin nukkumaan. Aamuyöt ovat edelleen vähän sellaista rumbaamista, mutta on kuitenkin ihan huikeaa että hän nukkuu n. 20-04 sillä yhdellä herätyksellä, se on suuri parannus aiempaan tilanteeseen. Uskon että yöt paranevat kunhan ikää karttuu. Tällä hetkellä on taas hammas puhkeamassa, ilmeisesti kuudes, ja se toki vaikuttaa myös.

Vauvan huoneen laittaminen on ollut aivan ihanaa. Se on edelleen vähän keskeneräinen, mutta kuitenkin sen verran valmis että ajattelin tehdä pienen katsauksen tänne blogin puolelle. Joitakin muutoksia tulee vielä, kun saadaan sinne ehkä vanha keinutuoli (jos se vain mahtuu järkevästi), pari seinähyllyä paikoilleen ja valaisinratkaisut mietittyä lopullisiksi. Nyt meillä on huoneessa esikoiselle aikoinaan ostettu kirkkaankeltainen kattolamppu, joka ei yhtään sovi muuhun tyyliin. Lisäksi on jalkalamppu, jotta illalla näkee lukea hämärässä iltasadun, mutta sekään ei välttämättä ole ihan se paras vaihtoehto juuri tuonne. Katsotaan mitä keksitään.

Huoneen tarkoitus on olla viihtyisä, pehmeä ja rento, ja sellainen että siellä viihtyy sekä vauva itse, että sisarukset ja me vanhemmat. Siellä on mukava tuoli jossa lueskella iltasatuja (tämän hetken lemppareita on isosiskojen vanhat Pikku Eetu -kirjat, joissa Eetun nimi on vauvan mielestä Kaapo), lattiatilaa ja pehmeitä mattoja, lelut helposti esillä ja paljon valoa.

Vauvan mielestä oman huoneen lempparijuttuja on tietenkin Duplot, bOblesit (saatu blogin kautta jo vuosia sitten ja edelleen kovassa käytössä) sekä isot ikkunat, joista katsella mitä ympärillä tapahtuu, jos vaikka sattuisi näkymään autoja. Hän rakastaa myös omaa joululahjaksi saamaansa potkuautoa, sekä pehmoleluja ja kirjoja. Hän ottaa itse hyllystä kirjoja luettavaksi, ja istuskelee pyöreällä nukkamatolla, tai nojatuolissa vanhemman sylissä mielellään lukemassa.

Tällä viikolla asennetaan vielä portaiden yläpäähän turvaportti, jotta ei tarvitse olla itse koko ajan huoneen ovella seisomassa tai istumassa (tai pitää ovea kiinni kun lattialla leikkii). Alhaalla meillä onkin ollut portti jo jonkin aikaa, mutta se on ihan ehdoton tuohon ylös myös, sillä portaat on vauvan mielestä ihan älyttömän mielenkiintoiset, ja ylhäältä alas meneminen onnistuu häneltä huomattavasti heikommin, kuin alhaalta ylös. Sitten kun ylhäälläkin on portti, uskaltaa vaikka laittaa aulassa pyykkejä samalla kun vauva leikkii omassa huoneessaan siinä vieressä, ilman että tarvitsee pelätä että hän yrittäisi pujahtaa äidin ohi portaikkoon.

Huoneeseen ei hankittu juuri mitään uutta, muuta kuin yksi matto ja taulut sekä tauluhyllyt (tauluista tulossa myöhemmin blogiin tarkempaa infoa ja alekoodia!). Saatiin jo olemassaolevilla jutuilla huoneesta viihtyisä ja kodikas, ja olen siitä tosi iloinen. Varsinkin kun vauvan huone ei ole ikuisesti jäämässä vauvan huoneeksi, on hyvä että väliaikaisratkaisuihin ei käytetty yhtään rahaa tai luonnonvaroja. Taulut ja matto jatkavat huoneessa myös sitten, kun se muuntuu sisarushuoneeksi.

Ollaan muuten oltu todella tyytyväisiä tuohon Stokke Home Collectionin ihanaan talosänkyyn*, jossa kuopus on nukkunut. Se on niin kaunis ja kestävä, ja tuo ihanaa kodikasta tunnelmaa huoneeseen. Ajattelin lisätä sänkyyn vielä sellaiset ihanat pallovalot tuohon talokehikkoon, ihan vain koristeeksi. Vauveli tykkää myös leikkiä sängyssä, jonne olen välillä hänet laittanut istuskelemaan juurikin pyykkien laiton ajaksi.

Sänky Stokke (saatu blogin kautta) / Vaaleanpunainen matto Ikea / Kirjahylly Ikea / Taulut ja kehykset Desenio (saatu) / Tauluhyllyt Ikea / Harmaavalkoinen matto H&M / Tuoli Jysk / Lampaantalja Ikea / Pellavatyynyliinat Ellos / Klovnityynyliina Mini Rodini / Pehmot Cubus, Aarrekid, Kidsconcept, Pentik, Fabelab /Lelusäkit Fabelab (saatu) / Pimennysverhot Ikea / bOblesit Geffer (saatu) / Lohikäärmetarra ovessa Made Of Sundays / Potkuauto Lekmer / Jalkalamppu Muuto /

Sellainen vauvan oma huone meillä<3

Sain toiveen, että esittelisin itseni ja jakaisin elämäntarinani, kun lukijani kertoi että ei tiennyt edes mun syntyneen Helsingissä, vaan ajatteli että olen syntyperäinen oululainen. Olen aina välillä vastaanottanut näitä toiveita ennenkin, ja ajatellut että vastahan mä esittelin itseni silloin kun muutin blogini kanssa Indiedaysille. Koin kuitenkin sellaisen realisaation tässä, että hitsi vieköön, siitä on nyt k o l m e vuotta, kun mun blogi muutti tänne. Kolme vuotta. Se ei taidakaan olla ihan vasta, kun se on melkein puolet koko mun blogin olemassaolosta. Samalla tajusin myös, että pian olen tehnyt blogia työkseni kauemmin, kuin kerkesin sitä tehdä harrastuspohjalta. Niin nopeasti aika kuluu.

Tarinan alku

Mutta eipä hypätä asioiden edelle, vaan aloitetaan ihan alusta. Moikka, olen Iina, 26 vuotta. Olen kolmen lapsen äiti, intohimoinen yrittäjä ja Oton vaimo, jonka mielestä arki on ihmisen parasta aikaa.

Synnyin 26 vuotta ja neljä kuukautta sitten Kätilöopiston sairaalassa Helsingissä, äitini ainoaksi lapseksi. Lapsuuteni vietin äidin kanssa kahdestaan Helsingissä, Ruoholahdessa ja Lauttasaaressa asustellen, ja Ruoholahdessa ja Kalliossa koulua käyden. Kaikki loma-ajat tosin vietin Oulussa, äidin puolen suvun luona. Välillä asuin mummolassa pari kuukauttakin putkeen, kun kesälomat koulusta olivat niin pitkiä.

Kahden kodin tuska

Olen aina kokenut jonkinlaista kahden kodin tuskaa, kun sydän on aina ollut puoliksi Oulussa ja puoliksi täällä Helsingissä. Olen sydämeltäni niin stadilaistyttö kun vain mahdollista, rakastan mukulakiviä, Esplanadin puistoa, Kiseleffintaloa ja sporassa istumista kuulokkeet korvilla. Olen opetellut uimaan Kallion Urheilutalolla, laulanut suvivirttä joka kevät Tuomiokirkossa ja pyöräillyt pitkin Ruoholahden katuja kavereiden kanssa. Olen kuitenkin ihan pienestä asti ollut todella perhekeskeinen, ehkä juuri siksi että me oltiin äidin kanssa kahdestaan. Olen aina kaivannut mun rakasta sukua ympärille. Ja vaikka stadia puhunkin pääosin, niin kyllä multa vääntyy Oulun murre heti kun puhun jonkun oululaisen kanssa.

Muutto Ouluun ja äidin sairastuminen

Mun äiti sai töitä Oulusta mun ollessa kasiluokalla, ja musta tuntui että mun elämäni suurin toive toteutui, kun alettiin valmistelemaan muuttoa Ouluun jouluna 2005. Saatiin asunto Oulun keskustasta, ostettiin auto ja kävin tutustumassa uuteen kouluuni. Kaikki oli hetken aikaa ihan täydellistä, kunnes kolme kuukautta meidän muuton jälkeen eräänä tiistaiaamuna mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Se tarina on pitkä, ja surullinen, eikä se oikeastaan ole vieläkään ohi. mutta koen että ollaan silti äidin kanssa selvitty siitä voittajina, ainakin niin voittajina kuin noin hirveistä asioista on mahdollista selvitä. Aivoinfarkti vaikuttaa edelleen meidän elämään, mutta sen läpikäyminen äidin kanssa on tehnyt musta kuitenkin sen ihmisen kuka tänä päivänä olen. Välillä äidillä tulee vieläkin vaikeampia kausia, ja silloin on mun tehtävä olla tukena niin hyvin kuin pystyn.

Teinivuodet ja muutto takaisin Helsinkiin

Äidin sairastelun jälkeen mä elin muutaman vuoden Oulussa aivan tavallista teinielämää bileineen, draamoineen ja ystävineen, ja kävin lukion, sekä valmistuin ylioppilaaksi. Matkustin ystävien kanssa Hki-Oulu -välin lisäksi Ruotsissa ja Englannissa, muutin ensimmäiseen omaan vuokrakämppään ja seurustelin. Samalla veri veti kuitenkin takaisin Helsinkiin. Mun oli vaan pakko myöntää itselleni, että vaikka kaipasin kuinka Ouluun sukulaisten luokse, se oli mulle vaan liian pieni kaupunki. Koin että en voinut tavoitella siellä omia unelmiani, kaipasin tilaa ja mahdollisuuksia. Kaipasin ehkä myös uutta alkua, Oulu muistutti joka päivä äidin sairastumisesta, ja elämäni vaikeimmista vuosista. Niinpä hain Helsinkiin parturi-kampaajakouluun, ja pääsin kuin pääsinkin juuri sinne minne halusin: ruotsinkieliselle pa-ka-linjalle Arabianrantaan.

Heinäkuussa 2010 sain asunnon Ullanlinnasta, jonne muutin tarmoa täynnä. Edessä oli oma elämä rakkaassa kotikaupungissa, elämä joka oli vain mun itseni käsissä. Musta tuntui että kaikki ovet oli avoinna ja mä pystyin ihan mihin vaan. Todellisuus iski kuitenkin aika nopeasti vasten kasvoja, ei se elämä opintotuella kaukana perheestä ollutkaan niin kovin hohdokasta. Vaikka mulla oli paljon kavereita ja tekemistä, olin oikeastaan välillä tosi yksinäinen ja surullinen, ja hukassa. Parturi-kampaajan ura ei tuntunutkaan yhtään omalta, vaikka tykkäsin leikata hiuksia. Luulin että se oli juuri sitä mitä halusin, mutta sitten kun se ei ollutkaan, en oikein tiennyt että mitä ihmettä mä lähtisin elämälläni tavoittelemaan.

Oton tapaaminen

Juuri silloin, uutenvuotena 2010 mun elämään asteli Otto. Otto, joka oli ihan yhtä hukassa kuin minäkin. Me ihastuttiin, rakastuttiin, ja reilu kuukausi meidän ensitapaamisesta huomasin olevani raskaana. Yhdessä me ei oltukaan niin hukassa, vaan kaikki palaset tuntuivat loksahtelevan kohdilleen, ainakin meidän mielestä. Moni muu oli vähän toista mieltä, ja onhan se totta että eihän se hirveän loistavaa tulevaisuutta yleensä lupaa, jos on 19-vuotiaana raskaana kuukauden tuntemisen jälkeen. Me kuitenkin oltiin alusta asti tässä yhdessä, ja mulla oli syvä luottamus siihen että Otto haluaa rakentaa mun kanssa yhteisen elämän.

Unohdin koko Ullanlinnan kodin, ja vietin kaiken aikani Oton huoneessa neljän äijän solukämpässä raskauden ensimmäisinä viikkoina. Alettiin etsimään yhteistä kotia, ja rakentamaan yhteistä elämää. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen muutettiin ensimmäiseen yhteiseen kotiin, kauas Kantakaupungista ja mukulakivistä. Koulu jäi kesken, se ei vaan tuntunut omalta jutulta muutenkaan, ja halusin keskittyä vauvaan valmistautumiseen. Toukokuussa 2011 perustin tämän blogin, ja siitä se sitten lähti.

Esikoisen syntymä

Syyskuussa 2011, yhdeksän kuukautta meidän tapaamisen jälkeen, Otto kosi mua mun syntymäpäivänä, ja mentiin kihloihin. Kaksi päivää sen jälkeen syntyi meidän esikoinen. Hän tuli maailmaan pylly edellä ja kuukautta liian aikaisin, 46 sentin mittaisena kirppuna. Olin aina haaveillut olevani nuori äiti, ja kun sain vauvan rinnalleni ensimmäistä kertaa, mä tiesin että äitiys on juuri se mitä olen elämältä halunnut. Me oltiin haljeta onnesta ja rakkaudesta.

Ensimmäinen vauvavuosi oli helppo, ja pari kuukautta ennen esikoisen 1v-synttäreitä me annettiin toiselle vauvalle lupa tulla. Ja vauvahan päätti tulla heti kun sai luvan. Blogini oli kasvanut tasaisesti, ja joulukuussa 2012 sain paikan uudesta perheblogiportaalista. Olin onneni kukkuloilla, säännöllinen bloggaaminen ja kirjoittamiseen laitetut tunnit alkoivat tuottaa tulosta, ja sain joukon samanhenkisiä mahtavia äitibloggaajia ympärilleni.

Kahden lapsen äitiys & häät

Huhtikuussa 2013 meidän toinen vauva syntyi. Hän tuli ihan oikein päin, synnytys kesti kaksi ja puoli tuntia, ja vauva kerkesi kolmella ja puolella tunnilla täysiaikaiseksi. Toinen vauvavuosi ei ollut ihan niin seesteinen kuin ensimmäinen, ja puolentoista vuoden ikäero ei ollut ehkä se kaikkein helpoin. Oikeastaan toinen vauvavuosi oli varmasti perhe-elämäni rankin, järjestettiin nimittäin samaan aikaan meidän häitä, ja Otto teki melkein koko ajan seitsenpäiväistä työviikkoa siinä samalla. Blogikin alkoi viedä enemmän aikaa,  ja pätkittäiset yöunet veivät voimia.

Helmikuussa 2014 saatiin kuin saatiinkin häät järjestetyksi ja musta tuli Oton vaimo. Keskimmäisen täytettyä yksi vuotta, alkoi arkikin helpottaa. Saatiin taas nukkua. Käytiin Oton kanssa häämatkalla Berliinissä, ja nautittiin tasaisesta arjesta. Esikoinen aloitti metsäkerhossa, jota hän rakasti.

Lapsiperhearkea ja paljon töitä

Tammikuussa 2015 mun blogi muutti tänne Indiedaysille, ja olin innoissani siitä että blogista oli tullut mulle ensimmäistä kertaa ihan varteenotettava työ. Se jäi kuitenkin sivutyöksi, kun mulle tarjottiin korufirmasta paikkaa sisällöntuottajana. Yhtäkkiä oltiin keskellä ruuhkavuosia, minä kahden työn välissä ja lapset päiväkodissa. Se oli mahtavaa, intensiivistä, inspiroivaa ja välillä rankkaa. Nautin kuitenkin hurjasti molemmista töistäni, ja lapset olivat päiväkodissa vain kolme päivää viikossa. Saatiin sopivasti sekä yhteistä aikaa, että aikuisten aikaa. Matkustettiin Oton kanssa kahdelleen Tukolmassa ja Lontoossa. Pikkuhiljaa alettiin haaveilemaan vielä yhdestä pikkuisesta, jolle tuntui olevan tilaa meidän perheessä.

Haaveita kolmannesta vauvasta

Häntä ei kuitenkaan alkanut kuulua ihan heti. Vuonna 2016 tein kovasti töitä vuoden ensimmäisen puolikkaan, ja kesäkuussa 2016 tein sitten positiivisen raskaustestin. Me oltiin niin onnellisia että se tuntui ihan epätodelliselta. Heinäkuussa mut irtisanottiin mun sisällöntuottajan työstä, ja hetken olin ihan pihalla, että mitäs nyt tapahtuu. Onneksi mulla oli mun blogi, enkä pudonnut tyhjän päälle. Päädyin perustamaan oman yrityksen, ja samalla kun kasvatin yritykseni liikevaihtoa, kasvatin myös mahaa.

Muutettiin isompaan kotiin, ja mä tein töitä läpi raskauden. Viime helmikuussa meidän rakas kuopus syntyi, ja loput vaiherikkaasta vuodesta voi lukea tuoreesta vuosikoosteesta. Nyt on tammikuu 2018, ja takana on pian seitsemän vuotta sekä äitiyttä, että bloggaamista. Tällä hetkellä olen juuri siinä missä haluankin olla, meidän kodikkaassa just meidän perheelle sopivassa kodissa, miehen kanssa johon olen korviani myöten rakastunut, kolmen ihanan tytön äitinä, unelmieni työssä oman itseni pomona ja sata rautaa tulessa.

Kuka olen vuonna 2018? Olen edelleen se sama Iina. Haaveilen suurista, mutta en niin suurista, etten pystyisi toteuttamaan.  Mun unelmat on tavoitteita. Nautin edelleen arjesta. Viikon paras hetki voi hyvin olla automatka eskarista kotiin, kun saa oivaltaa yhdessä oman lapsen kanssa jotain mahtavaa. Tai se voi olla maanantai-ilta, kun saa katsoa vauvan makaavan X-asennossa pienessä pallomeressä keskellä sotkuista olkkarin lattiaa, nauramassa sydämensä kyllyydestä. Uskon siihen, että lasten kanssa voi elää ihan täysillä, oman perheensä näköistä elämää. Haluan välittää arjen ilosanomaa, ja se on kautta vuosien ollut blogini kantava teema.

Ymmärrän erilaisuutta ja tiedostan, että on uskomattoman monta tapaa elää onnellista ja mahtavaa elämää. Ei ole olemassa vain yhtä versiota hyvästä arjesta, vanhemmuudesta, aikuisuudesta, parisuhteesta tai urasta. Jokaisella on omansa. Saan voimaa muiden auttamisesta, ja hyväntekeväisyys on tärkeä osa mun elämää. Yritän olla tiedostavampi ja fiksumpi kuluttaja ihan joka päivä, mutta samalla rakastan muotia, tyyliä, sisustusta ja kauniita asioita. Kuinka tehdä hyviä valintoja, mutta silti itsensä näköisesti? Siinä yksi suurimpia tavoitteitani tällä hetkellä. Tärkeintä elämässä mulle on perhe, ja perheestä ja läheisistä huolehtiminen. Juon ennemmin kahvia kuin teetä, olen höpsähtänyt lastenvaatteisiin, olen koukussa Ahaa-pikkupaloihin ja osaan ulkoa Fröbelin palikoiden tuotannosta ainakin puolet.

Siinäpä minä ja mun elämä pähkinänkuoressa. Hauska tutustua teihin, jotka luette näistä jutuista ensimmäistä kertaa, ja tervetuloa mukaan lukemaan!

Kävin tänään lounastapaamisessa Kampissa työjuttujen tiimoilta, ja vauveli oli tietenkin myös mukana menossa. Tapaaminen meni hienosti, oli ihana nähdä vanhaa ystävää ja vaihtaa kuulumisia, samalla kun juteltiin työjuttuja myös. Tänäänkin oli rapsakka pakkaspäivä, mutta me ei menty onneksi ollenkaan ulos, kun päästiin autokyydillä suoraan Kamppiin ja Kampista takaisin kotiin, niin ei tarvinnut pukea minityypille kaikkia mahdollisia ulkovaatteita päälle, vaan sai lähteä sopivan kevyessä varustuksessa liikkeelle.

Ihan samalla tavalla kuin oman vaatekaappini kanssa, olen ottanut lasten vaatteiden kanssa tavoitteeksi että kaikki sopivat yhteen keskenään, vaatteita on sopiva määrä ja kaapin sisältö koostuu pelkistä lemppareista jotka voi hymyillen pukea päälle. Voin kertoa että meidän perheestä parhaiten tämä toteutuu juurikin vauvalla, sillä hänen kaappinsa sisältö on pääosin viime syksynä ja tämän talven aikana ostettu, kun hän siirtyi tähän nykyiseen kokoon. Näin ollen kaikki vaatteet miellyttävät tämän hetken tyylisilmää, ne on ostettu lähtökohtaisesti juuri näitä yllämainittuja periaatteita noudattaen ja niitä ei ole liikaa, vaan juuri sopivasti niin, että kaapista on helppo löytää etsimänsä nopeasti.

Olen tekemässä ihan oman postauksensa siitä, miten olen itse rakentanut toimivan vauvan vaatekaapin, ja millaiset vaatteet koen kätevimmiksi arjessa. Sellaisen vauvan ensimmäinen vaatevuosi -tyyppisen katsauksen siihen, miten voi välttää kaikki turhat ostokset ja saada sellaisen vaatevalikoiman, joka on ilo pukea vauvan päälle päivästä toiseen, ja jossa vaatteilla on mahdollisimman pitkä käyttöikä. Meillä kaikki vauvan sisävaatteet mahtuvat hyllykaapin kahdelle hyllylle, ja se on musta juuri sopiva määrä. Postauksessa voisin kertoa myös siitä, miten valita sellaisia kokoja ja malleja kaappiin, että ne mahtuvat mahdollisimman pitkään. Suurin osa meidän vauvavuoden vaatteista ekojen kuukausien jälkeen on ollut käytössä vähintään puoli vuotta, osa pidempäänkin. Miten? Sen kerron postauksessa! Joten stay tuned!

 

Tämän päivän asu vauvalla heijastelee koko vaatevalikoiman tyyliä – yksinkertaista, mukavaa ja pehmeää. Vauvalla on päällä leggarit (joiden alla super ohuet merinovillaleggarit lämmittämässä), mukava luomupuuvillainen body, unelmanpehmeä neule & ohut takki, sekä kengät joilla hän pysyy hyvin pystyssä, ja ihanan pehmeä merinovillapipo. Juuri sellainen asu joka on toimiva joka päivä, vaatetta on helppo vähentää jos hänelle tulee kuuma joka paikkaan säntäillessä, ja autossa pysyy hyvin lämpimänä, mutta turvavyöt saa tiukasti kiinni istuimessa.

Paksuja talvivaatteitahan ei suositella puettavan turvaistuimeen ollenkaan, vaan ennemmin juuri villavaatteet/joku ohut takki tai haalari, koska muuten vöitä ei saa tarpeeksi tiukalle ja se on todella vaarallista. Meillä lapset eivät koskaan ole täysissä talvikamppeissa autossa. Onneksi uusi auto lämpenee nopeasti ja meidän autopaikkakin on katoksen alla, joten auto ei koskaan pääse kylmenemään ihan jääkylmäksi muutenkaan. Meillä on kuitenkin aina autossa vilttejä ja muita, että jos olisikin kylmä niin voi sen viltin vetäistä sitten päälle istuimessa. Mukana kulkevat tietysti ne ulkovaatteet myös, ja jos autosta poistutaan ulos, niin ne puetaan sitten päälle ennen sitä.

Pipo Papu / Takki Lindex / Neule Joululahja Oton veljeltä / Housut Tinycottons / Kengät Vans

Musta on ihan huikeaa, että meidän minityyppi kävelee jo, ja hänen touhujaan on ihana seurata. Tänäänkin hän niin reippaasti käveli Kampissa ja sai ihmiset hymyilemään touhotuksellaan ja vilkutuksillaan. Kävelevää tyyppiä on helpompaa pukeakin, ja on enemmän valinnanvaraa vaatteissa. Vaikka en voi sanoa ettenkö kaipaisi niitä minipieniä vastasyntyneen maidontuoksuisia vaatteita myös.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3