Sukupuolisensitiivisyys, aihe johon en ole itse ottanut kovinkaan paljoa kantaa, mutta joka tuntuu olevan tapetilla usein. Viimeisin veto oli tietenkin Perussuomalaisten kieroutuneita vitsejä aiheuttanut lippiskampanja, joka kaikessa naurettavuudessaan oli ennenkaikkea surullinen. Se toi esiin sen, miten suuri ihmisjoukko meidän yhteiskunnassa on edelleen, joka ei ymmärrä sitä että kaikkia ei tarvitse tunkea samaan muottiin. Suuri joukko ihmisiä, jotka kaipaisivat oikeaa tietoa, ja kykyä nähdä sen oikean tiedon omien rajoittuneiden käsitystensä takaa.

Sukupuolisensitiivisyys ei tarkoita sukupuolten kieltämistä, sukupuolten välisten erojen kieltämistä, tai sukupuolettomuutta. Se tarkoittaa vain sitä, että tarjotaan kaikille yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla, vailla ennakko-odotuksia, oli sukupuoli sitten mikä hyvänsä. Sukupuolisensitiivisyys on itsemääräämisoikeutta. Se tarkoittaa sitä, että tyttöä ei pakoteta tekemään yleisesti tyttöjen juttuina pidettyjä asioita, tai pukeutumaan ”niinkuin tytöt pukeutuu”, ihan vaan koska hän on tyttö.  Se ei tarkoita sitä, että tytölle ei voisi antaa tytön nimeä tai ostaa vaaleanpunaisia vaatteita. Se tarkoittaa sitä, että ihminen jolla on piirteitä molemmista sukupuolista, on ihan samanlainen ihminen kuin kaikki muutkin.

Meidän molemmilla lapsilla on prinsessanimet, siis ihan suoranaiset prinsessanimet. Toisen nimi tarkoittaa kruunua, ja hän on siitä järjettömän ylpeä. Toisen nimi tulee videopelin kauniilta prinsessalta. Me ei edes mietitty että haluttaisiin erityisesti antaa prinsessanimiä, huomattiin se vasta kun toimittaja huomautti tästä meille haastatellessaan meitä. Nimistä huolimatta, en ole koskaan olettanut että meidän tytöt tykkäisivät prinsessoista. En ole koskaan olettanut että he tykkäisivät edes omista nimistään, enkä myöskään loukkaantuisi jos he joskus haluaisivat vaihtaa nimekseen vaikka Havu tai Timo.  Hehän nimeä kantavat, en minä.

Meidän perheelle sukupuolisensitiivisyys on itsestäänselvyys, ja uskoisin että se on sitä monille muillekin. Se on asia mitä ei tarvitse julistaa, tai mitä tulisi edes ajateltua. Sitä vaan arjessa yleensä ottaa huomioon sen, että jokainen on yksilö. En voi vaatia lasta tykkäämään barbeista koska itse tykkään, en halua tuputtaa hänelle Hello Kitty -suklaamunaa jos hän on mieltynyt Star Warsiin, enkä missään nimessä käske lapsen mennä leikkimään kotia jos hän haluaa kiipeillä. En myöskään estä lapsia nauttimasta tyttöydestään täysillä, tai tekemästä yleisesti tyttöjen juttuina pidettyjä juttuja. Meillä vietetään tyttöjen päiviä, lakataan kynsiä, shoppaillaan, tehdään kampauksia ja lauletaan prinssessalauluja. Ei siksi että meidän tytöt ovat tyttöjä, vaan siksi että he pitävät niistä asioista. Jos toinen lapsistamme olisi poika, tai vaikka interseksuaalinen, hänellä olisi ihan yhtäläinen oikeus haluta tehdä näitä asioita.

Se, miksi aiheen kuitenkin haluan tuoda esiin on että vielä löytyy se tietty prosentti ihmisistä jotka eivät ymmärrä. Jotka pitävät tasa-arvoa ”huuhaana” ja haluavat sulkea kaikki ihmiset tiettyihin muotteihin, joiden väliin ei mahdu mitään. Sukupuolisensitiivisyyden ideana ei ole tehdä naisista miehiä ja miehistä naisia, sen ideana on vaan tiedostaa se että kaikkien meidän ei tarvitse olla samanlaisia, mutta me kaikki ollaan silti ihan yhtä hyviä.

Mä en aio kieltää sitä faktaa etteikö olisi asioita joita edelleen pidetään yleisesti tyttöjen tai poikien juttuina. Varmasti aina tulee olemaan naistenlehtiä, omat pukukopit tytöille ja pojille, ja tampooneja jotka on naisille tehty, vaikka ainakin She’s the man -leffan mukaan auttavat myös nenäverenvuotoon. Silti kenenkään ei pitäisi edistää näitä ahtaita muotteja. Mä rakastaisin nähdä enemmän lelulehtiä joissa on poikia imuroimassa, tyttöjä leikkimässä turtleseilla ja ennenkaikkea kaikki lapset yhdessä tekemässä mitä hyvänsä, eikä niin että tyttöjen ja poikien jutut on eroteltu omille sivuilleen. Lapsille ei tarvitse opettaa niitä muotteja, mihin meidät on vielä kasvatettu.

Vaikka uskon, että monessa perheessä asia on niinkuin meillä: itsestäänselvyys, se ei silti ole sitä kaikille, eikä saisi olettaa että koko yhteiskunta on suvaitseva siksi että enemmistö on sitä. Mut tekee surulliseksi se, että vielä on ihmisiä, vanhempia, joille heidän omat lapsensa eivät uskalla kertoa olevansa esimerkiksi homoja tai että eivät tiedä kumpaa sukupuolta tuntevat olevansa. Jos mä olisin vielä 2010-luvulla tai tulevaisuudessa se vanhempi, jolle ei uskalleta kertoa,  mä olisin tosi pettynyt itseeni. Nykyään kuitenkin on saatavilla tietoa vähän eri malliin kuin vaikka 20 vuotta sitten. Nykyään suvaitsemattomuutta ei voi mitenkään järjellä perustella hyväksyttäväksi.

Tänään telkkarista tulee Marja Hintikka Live jossa sama aihe on tapetilla. Toivottavasti se onnistuu herättämään lisää keskustelua, hyväksyntää ja ajatuksia.

Näkyykö sukupuolisensitiivisyys teillä kasvatuksessa tai arjessa? Mitä mieltä olette siitä että lapsia yritetään pakottaa tiettyihin sukupuolirooleihin?

Kukkuluuruu! Helmikuu jäi jo tasan viikko sitten taakse, mutta nyt on aika ottaa pieni kurkistus vielä kuukauden tapahtumiin vähän arkisemmasta näkökulmasta: mun puhelimen linssin läpi. Nämä ovat siis kuvia, joita ei ole nähty instassa tai snapchatissa tai missään muuallakaan, arkisia räpsyjä joita tulee otettua enemmän tai vähemmän joka päivä. Sitä arkea aidoimmillaan, hupsuja tilanteita, arkiruokia ja kaikkea mitä meidän päiviin nyt sisältyy. Tämä postausidea oli niin tykätty viimeksi, että päätin siis tehdä tästä sarjan. Jatkossa saatte siis nähdä aina kuukausittain näitä puhelinkuvia.

1.  Makoilin sohvalla töiden jälkeen Zeldan kanssa. Maailman söpöimmät leggingssit pääsivät mukaan kuvaan<3
2.  Zelda matkalla pulkkamäkeen.
3. Ja pulkkamäen jälkeen kaupassa, pirteänä kuten kuvasta näkyy <3
4.  Hugon Ryhmä Hau -synttäreillä oli niin nastaa! Ja paljon herkkuja!

1. Äidin ikivanhat lasit päässä. Nämä on säästetty huumoriarvon vuoksi.
2. Armasta ulkoiluttamassa helmikuun alussa, kun mummu oli täällä käymässä.
3. Vika lounas Döner Harjussa ennenkuin toimisto muutti Kalliosta keskustaan.
4. Isin kanssa vähän vispipuuroa ja isin masulle sopivaa maitoa, tää on noiden kolmen herkku.

1. Oton kokkaama illallinen, uunimunakasta ja salaattia. Nam!
2. Vapaapäivän aamuna ehtii vähän pomppia sängyssä ja hengailla yökkärissä puolille päivin.
3. Neiti päätti irroittaa seinätarrat ja liimata ne paitaan. ”Kato äiti miten hienon mä tein!”
4. Onko mitään söpömpää kuin uninen taapero? No okei on montakin juttua mutta aww kattokaa nyt!

1. Matkalla päiväkotiin aamulla.
2. Uuden toimiston kulkukortti. Ihanan pirteä ja keltainen!
3. Sushia lounaaksi Iso-Roban Yamatossa, tosi hyvää.
4. Ja vaihteeksi uninen isi rankan työviikon jälkeen. Otto on niin söpö kun se joskus nukahtaa sohvalle.

1. Uuden toimiston tiloja, parissa kerroksessa on mukavat sohvat ja koko paikka muutenkin ihanan rennosti sisustettu.
2. Päivälliseksi lihamureketta, salaattia ja bataattiperunamuusia.
3. Oton isovanhempien luona Kangasalla saatiin maailman herkuinta banaani-marenkijuttua jälkkäriksi. Otin aika monta kertaa lisää, hups!
4. Tytöt Lempäälän Ideaparkin karusellissa, piti päästä monta kierrosta ympäri.

1. Demi oli meillä töissä mallina Viiman ja äitinsä kanssa, olivat ihan huikeita malleja kaikki kolme!
2. Salon Pepe Åhmanilla oli mahtava päivä, vaikka vähän jännitti värjäysvaiheessa kun väriaine oli noin kirkasta.
3. Isin kainalo paras kainalo<3
4. Uusi tukka, uusi minä. Niin niin niin paljon pirteämpi fiilis edelleen!

1. Fafa’sin pita oli superhyper hyvää!
2. Verkkokaupassa ostamassa leuanvetotankoa, Otto salakuvasi meitä tyttöjä.
3. ”Äiti saisinko pliis sitä juuris-leipää iltapalaksi?” (niitä uusia punajuuri-porkkana-leipiä, on muuten superhyviä).
4. Tän mä kyllä lähetin Otolle, olin niin tyytyväinen kun sain kerrankin treenattua heti aamusta.

1. Selfie tämän söpöliinin kanssa, en kestä mikä hoopo<3
2. Meidän pieni lukutoukka, aina kirja kourassa.
3. Tuhottiin perheen kesken yksi ananas viidessä minuutissa yhtenä sunnuntaina. Päätettiin tehdä sunnuntai-ananaksesta perinne, ja eilenkin vedettiin ananasta naamariin niin että napa ruskasi. On se vaan herkkua!
4. Arvaisitteko mitä tässä kuvassa tapahtuu? Ette varmasti arvaisi oikein. Kyllä, kuopuksemme on piilossa. Eteisen matolla, silmät kiinni, on hyvä paikka olla piilossa. ”Jos mä en nää muita niin ei nekään nää mua”, ja silleen. 😀

1. Aamupala auringonpaisteessa.
2. Kauppareissulla, pienet pipopäät kärryssä.
3. No olihan se nyt pakko ottaa yhteiskuva, kun meidän tukat mätsää! Tää on vieläkin niin hassua, meidän hiukset ei ole koskaan aiemmin sopineet yhteen.
4. Törkeän hyvä salaatti Factoryssa Aleksilla, ja toi kastike(!!!!), sinappi-hunaja-oliiviöljy -sekoitusta. Yksinkertainen on parasta.

1.  1. Muut näyttää peukkua jos on hyvät meiningit, mutta meidän Zelda näyttää etusormia. Mutta tässä kuvassa on tosi hyvä meininki, eikö olekin!
2. Tytöt odottelemassa tanssitunnin alkua.
3. Ruispastaa parsalla ja pinaatilla ja tietenkin parmiggiano reggiano -juustolla.
4. Kun molemmat halusivat olla yhtäaikaa elefantteja, sai esikoinen kuningasidean. ”Ollaan molemmat tiikerielefantteja, ota sä toi elefantin pää ja tiikerin puku, niin mä otan tiikerin pään ja elefantin puvun!” ”JOOOO!!!”. Ja niin oli kaikilla hyvä mieli <3

1. Kuopus opasti meillä kyläillyttä pientä vierasta bObles-keinumisessa.
2. Toinen selfie, nyt mätsää takitkin. Mitä meille on tapahtumassa!!
3. Kaverin piirustustaulu on niin paljon coolimpi kuin oma, että pitihän se kirjoittaa ihan täyteen. ”Tipa, kirjoita sipuli!” ”Joo mä kirjotin. Ja sit mä kirjotin et parsa, ja kukkakaali”.
4. Kotiruuaksi bataattiranuja, salaattia ja BBQ-pihviä. Namnamnam!

Sellainen ihana helmikuu ja pari maaliskuun ensimmäistä päivää! Mä tulen luultavasti tekemään tämän aina suunnilleen samaan aikaan, eli aina muutaman päivän seuraavan kuukauden puolella jo. Näitä on hauska katsoa jälkeenpäin, muistaa niin ihanasti kaikkia pieniä tärkeitä hetkiä, ajatuksia ja hassuja tilanteita.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Olen mukana Indiedaysin & F-Securen kampanjassa, jonka myötä sain mielenrauhan siitä että tämän perheen tietoturva-asiat ovat hyvässä turvassa. Mieheni ollessa kunnon teknologiahamsteri, meiltä löytyy laitetta vähän joka lähtöön. Kaksi tablettia, iPad, tietokoneet ja puhelimet, joita mulla on käytössä kaksi töiden takia. Laitteita on sen verran paljon, että jos jokaisen virus- ja tietoturvasta lähtee erikseen huolehtimaan, on se aika raskasta. Se että F-Securen uuden SAFE-tietoturvan saa asennettua kerralla viidelle laitteelle, on siis ainakin meidän perheelle varsinainen helpotus. Asennukseen ei tarvitse myöskään mitään fyysisiä levyjä, vain yhden koodin.

Me aikuiset toki tiedetään aina mitä tehdään ja ei ainakaan tähän asti olla koskaan päädytty sivuille joilla olisi joutunut epäilemään turvallisuutta, mutta lapset eivät tietenkään aina voi tietää mitä tekevät kun selaavat tablettia. Heillä on kyllä selkeät säännöt ja heitä on opastettu iPadin käytössä, mutta ei tarvittaisi kuin pari virheellistä näpäytystä ja youtubestakin saattaisi päätyä vaikka minne. F-Secure SAFE analysoi sivujen turvallisuutta taustalla huomaamatta jatkuvasti, ja se estää pääsyn vaarallisille ja lapsilta kielletyille sivuille automaattisesti. Kun SAFE on käytössä, ei siis ole riskiä että lapset näkisivät jotain lasten silmille sopimatonta vaikka esimerkiksi youtubesta jotain videolinkkiä vahingossa klikkaisivat.

Meidän lapset ovat tosi taitavia käyttämään padia, ja vaihtavat helposti sovelluksesta toiseen sen mukaan mitä haluavat tehdä. iPad on lapsista tietysti ihan super hauska juttu, ja aina he eivät haluaisi luopua siitä silloin kun vanhemman mielestä ruutuaikaa on ollut jo ihan tarpeeksi. F-Secure SAFE mahdollistaa myös aikarajan asentamisen lapselle. Aikarajasta on hyvä tehdä yhdessä pelisäännöt niin että lapset tietävät sen muutenkin, mutta viimeistään automaattinen aikaraja varmistaa sen että lapsi ei unohdu ruudun ääreen turhan pitkäksi aikaa. Sitten kun meidänkin tytöt ovat vähän isompia, ja alkavat asentamaan sovellukset itse, on kiva että Android-versiossa on mahdollista ottaa käyttöön myös turvalliset sovellukset -toiminto. Se tarkastaa kaikki asennetut sovellukset haitallisten koodien tai epäilyttävän mainonnan  varalta, ja varmistaa ettei laitteisiin päädy vaarallisia sovelluksia.

Mä olen välillä vähän huithapeli, kuten tälläkin viikolla kun unohdin mun rakkaat aurinkolasit tyttöjen tanssikouluun. Niissä ei tietenkään ollut mitään henkilökohtaisia tietoja, ja sain ne jopa vielä takaisinkin, koska tanssikoulussa onneksi liikkuu vain mukavia ja rehellisiä ihmisiä. En voinut kuitenkaan olla miettimättä, että mitä jos se olisikin ollut vaikka mun puhelin tai tabletti, ja paikka vaikkapa metron penkki. F-Secure SAFEn avulla voi suojella omia laitteitaan myös etänä. Vaikka puhelin hukkuisi, unohtuisi tai se varastettaisiin, sen voi paikantaa ja lukita etänä, ja omat tiedot voi poistaa pysyvästi tarvittaessa.

Tietoturva on sellainen juttu joka helposti unohtuu arjessa, mutta oikeasti se on todella hyvä pitää kunnossa. Kun tietoturva on kunnossa, ei ole pelkoa että omat luottokorttitiedot päätyisivät huijareiden käsiin verkkokauppaostoksilla tai että lapset saavat traumoja pelatessaan tabletilla. F-Secure SAFE on hyvä apu kun lasta opetetaan käyttämään erilaisia laitteita, mutta se on tärkeä myös aikuisille.

F-Secure SAFEa voi nyt kokeilla ilmaiseksi neljän kuukauden ajan, ja se ei velvoita mihinkään pidempään sitoutumiseen. Kokeilu tapahtuu yhdellä koodilla, jolla palvelun saa käyttöön neljäksi kuukaudeksi. Koodin saat käyttöösi F-Secure SAFE -sivulta.

Lukijakilpailu: Haluaisitko palvelun käyttöösi ilmaiseksi vuodeksi? Kerro kommenttiboksissa miksi juuri sinä tarvitsisit F-Securen vuodeksi ja olet mukana kilpailussa, jossa voit voittaa palvelun käyttöösi vuodeksi! Muista lisätä sähköpostisi sille varattuun kenttään. Kilpailuaikaa on 10.3. klo 22.00 asti. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Onnea kisaan kaikille ja ihanaa sunnuntaita!

Alkuviikko on sujunut hektisesti mutta hyvällä mielellä. Olen päässyt tapaamaan huikeita tyyppejä, ja tänään tuli tasan vuosi kuluneeksi siitä kun aloitin työt Jevelolla. Mulla on jotenkin niin superhyvä fiilis! Meillä aloitti tänään myös uusi huipputyyppi tiimissä, ja vein sekä oman vuosipäiväni että hänen ensimmäisen päivän kunniaksi pullaa aamulla töihin. Tuntuu kyllä aivan kreisiltä että tämä vuosi on mennyt näin nopeasti, mutta niinhän se aina tuntuu. Vuodessa olen kyllä myös oppinut ihan älyttömästi, ja nyt kun mietin ensimmäistä työpäivääni, mua suorastaan hihityttää. Mua jännitti silloin niiiiiiin paljon!

Mä sanoin tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa ääneen yhden mun suurimmista haaveista, ja arvatkaa mitä: en menettänyt kasvojani, en nolostunut, en saanut osakseni huvittuneita katseita. Sanoin haaveeni ääneen sellaisille ihmisille, jotka mahdollisesti ehkä voisivat joskus auttaa minua unelmani toteuttamisessa. Ei sitä tiedä, u never know. Oikeastaan mulla ei ole unelmia, mulla on suunnitelmia. Ja tähän asti aina kun olen sanonut suunnitelmiani ääneen, ne  ovat konkretisoituneet: niistä on tullut haaveen sijaan päämääriä, joita kohti pyrin. Ja tähän asti olen onnistunut nämä tavoitteeni myös saavuttamaan aina jossain vaiheessa. Uskon vahvasti, että myös tämän haaveen, unelman, suunnitelman, tulen joskus toteuttamaan, ja se saa perhoset leijailemaan mahanpohjassa.

Huomaa että kevät on alkanut ja valo on lisääntynyt: jotenkin sitä on itsekin enemmän täynnä energiaa. Aikainen herätys ei tunnu enää yhtään niin aikaiselta, kun voi nähdä jo ensimmäiset sarastavat valonsäteet. Ja tänään tuli myös hieno ahaaelämys kun tyttöjen tanssitunnin jälkeen oli vielä vähän valoa jäljellä, ensi kertaa sitten syksyn. Tytötkin sitä ihmettelivät. Minä hömelö unohdin kuitenkin mun Ray Banin Clubmasterit sinne tyttöjen tanssikoululle, arvasinhan mä että ei mun kannata hankkia kunnollisia aurinkolaseja. Ei muuta kun huomenna soittoa sinnepäin sitten, kun kotona vasta huomasin ja toimisto oli mennyt kiinni. Toivottavasti joku olisi ollut niin ihana että olisi käynyt viemässä ne sinne toimistoon ja saisin ne vielä takaisin. Pitäkää mulle peukkuja! Hävettää kyllä vähän, mutta kai sitä oli niin innoissaan menossa katsomaan tyttöjen lopputanssia että ei käyneet lasit mielessäkään.

Vielä on huomenna työpäivä jäljellä ja sitten ollaan tyttöjen kanssa perjantai kotona ja lauantaina tosiaan ollaan siellä Kampin Lastentorilla. Huomenna ja perjantaina pitäisi valmistella vielä loput kirppiskamppeet, onneksi mulla on kaksi reipasta apulaista jotka auttavat oikein mielellään. En malta odottaa että saan olla tyttöjen kanssa koko perjantain, meille tulee varmasti huippu päivä. Odotan vaan sitä että saadaan perjantaiaamuna tyttöjen kanssa makoilla meidän isossa sängyssä, aamuauringon paistaessa, hupsukuvioiset yöhousut jalassa, syöden viinirypäleitä ja lueskellen satuja kaikessa rauhassa.

Postauksen kuvat viikonlopun pulkkamäkireissulta, meillä oli ihan sika kivaa! Esikoinen ei vaan suostu enää laskemaan äidin ja isin kanssa kun hän on ”niin iso tyttö että laskee aina ihan itse”. Kai me ollaan Oton kanssa sitten vielä pieniä tyttöjä kun ajatellaan että on hauskempaa laskea yhdessä ;).

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

Lapset ovat olleet ruotsinkielisessä päiväkodissa pian vuoden päivät, ensi viikolla tulee vuosi täyteen. Sitä ennen ruotsin kielen puhuminen oli kotona ollut satunnaista, ei jokapäiväistä tai ei aina edes jokaviikkoistakaan. Kolme päivää viikossa päiväkodissa teki kuitenkin kielelle hyvää. Jo ensimmäisten viikkojen aikana esikoinen innostui kielestä niin että innosti isinsäkin puhumaan sitä useammin, hän halusi oppia ihan hurjan kovasti. Kuopus oli päivähoidon aloittaessaan vuoden ja kymmenen kuukautta vanha, ja hänellä kestikin huomattavasti kauemmin ennenkuin niitä ruotsinkielisiä sanoja alkoi tulla, mikä on ihan ymmärrettävää.

Nyt, lähes 12 kuukautta myöhemmin, molemmat puhuvat ruotsia. Esikoinen käyttää kieltä melko sujuvasti, ja hän puhuu sitä usein oma-aloitteisesti myös silloin kun on kotona vain mun kanssa. Hän puhuu myös siskolleen usein ruotsia. Nuorempi neiti käyttää joitakin tiettyjä sanoja/lauseita useammin ruotsiksi, kuten nej tai nääää, tack för maten, jag vill, vill du leka med mig ja kisibrott, mutta puhuu pääosin enemmän suomea. Hän kuitenkin vastaa  aina ruotsiksi jos hänelle puhutaan ruotsia, eli huomattavasti edistystä on kuitenkin tapahtunut. Molemmat puhuvat kieltä rohkeasti, eivätkä pelkää virheitä tai sanojen unohtelua. Jos he eivät muista jotain sanaa ruotsiksi, niin se tulee välissä suomeksi, taivutettuna ruotsin kieliopin mukaan. Varsinkin esikoinen muodostaa jo tosi luontevasti ruotsinkielisiä lauseita ja osaa kysellä ja selittää Aliaksessakin ruotsiksi hirmu hyvin.

Me ollaan luettu tosi tosi paljon ruotsinkielisiä kirjoja, oikeastaan melkein kaikki sadut ollaan luettu ruotsiksi viime aikoina. Toki joitain kirjoja suomeksikin, mutta sanotaanko vaikka niin että viitenä iltana seitsemästä iltasatu on ruotsiksi. Tässä on kovasti auttanut myös päiväkodin tuki, ollaan saatu lainata päiväkodista ruotsinkielisiä kirjoja aina kotiin niin pitkäksi aikaa kun ollaan haluttu. Yleensä tytöt ovat valinneet kolme kirjaa, ollaan pidetty niitä pari viikkoa ja palautettu ja sitten taas valittu uudet. Ollaan myös ostettu itse ruotsinkielisiä kirjoja, ja saatu niitä paljon myös lahjaksi kummeilta ja sukulaisilta.

Tytöt ovat katsoneet usein telkkarista Buu-Klubbenia, ja Netflixissä laitan usein kieleksi ruotsin kun he katsovat jotain elokuvaa tai lastenohjelmaa. Netflixissä on tosin se että kieli on Ruotsin ruotsia, eikä suomen ruotsia, niin siellä on välillä sellaisia sanoja joita tytöt eivät ole kuulleetkaan, ja ääntäminen on erilaista. Mutta hyvin he ovat jaksaneet katsoa ohjelmia silti. Kuunnellaan myös paljon suomenruotsalaista lastenmusiikkia kuten Arne Alligatoria, Djungeldrummania, Sos o Koppia ja muita. Etenkin päiväkodissa joulun alla livekeikan vetänyt Arne Alligator on ihan lemppari, sekä tietenkin Buu Klubbenista ja päiväkodin jumppatunneilta tuttu Hoppa på-biisi jota he luukuttavat aina ihan täysillä.

Enää ei ollenkaan jännitä että kykenisivätkö tytöt ruotsinkieliseen kouluun, aivan varmasti kykenevät. Esikoisella on vielä kaksi vuotta aikaa oppia ennen koulua, ja kuopuksella neljä. Ei ole epäilystäkään etteivätkö he voisi myös opiskella ruotsiksi sitten kun sen aika on.

Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä ruotsinkieliseen kunnalliseen varhaiskasvatukseen muutenkin. Mä en koskaan, en kertaakaan lapsia viedessä tai hakiessa ole tuntenut että hoitajilla olisi liian kiire tai etteivät meidän lapset tai kukaan muukaan lapsi saisi tarpeeksi syliä tai huomiota. Ryhmät eivät ole kasvaneet, ja lapset ovat saaneet olla tutussa porukassa ja ympäristössä. Lapsilla on viikottain jumppaa, metsäretkiä, tunnekasvatusta ja ruotsinkielentunteja. Lapset ovat päässeet teatteriin, kirjastoon ja saaneet Arne Alligatorin esiintymään päiväkotiin. Silti päähuomio on vapaassa leikissä, laulussa ja arkipäivän asioissa. Niinkuin noin pienillä vielä kuuluukin. Tunnelma on tarpeeksi kodinomainen, eikä pätkääkään sellainen ”laitosmainen” kuten monet päiväkodeista kuvittelevat.

Meidän esikoinen sekoittaa språksoppaa vielä englanninkielellä, hän kun yleensä valitsee katsoa kaikki youtubevideot englanniksi. Hän kyselee kysymyksiä meiltä vanhemmilta englanniksi, ja osaa monia englanninkielisiä lauluja ja loruja. Numerot ja aakkoset hän on osannut englanniksi jo pitkään, mutta nyt hän kyselee sellaisia asioita kuin ”Where is my pony? There it is” tai ”What is this?”. Myös kuopus tuntee monet satuhahmot englanniksi, esimerkiksi Tyyris Tyllerö on heille ihan vieras käsite mutta Humpty Dumpty on tuttu munamies. Mä en koe että se haittaa mitään että opettelee itsenäisesti englantiakin, jossain vaiheessahan sen kuitenkin oppii. En tiedä auttaako ruotsin kieli siinä, mutta myös englannin ääntäminen sujuu tosi luontevasti.

Löytyykö mun lukijoista kaksikielisiä tyyppejä / perheitä? Miten teillä sujuu kielen oppiminen? Onko suomen kieli vahvempi vai heikompi kuin toinen kieli? Miten tuette toisen kielen opettelua?