Vähän puolen yön jälkeen viime yönä me laskeuduttiin Suomen maan kamaralle ja näin on lomat lomailtu. Blogiloma loppuu tähän ja kellon pyörähdettyä huomisen puolelle poistuu sähköpostistakin lomailmoitus. En ole vilkuillut sinne ollenkaan ja hyvä niin, tämä loma teki niin hyvää. Meillä oli ihan mieletön reissu. Osa teistä varmasti seurasikin sitä Instagramin puolelta, jonne päivitin kuulumisia ja satunnaisia videopätkiä, kuten myös meidän Air B’nB-kämpän esittelyä ja muuta. Kaikki storyt Mallorcalta löytyvät myös mun IG-tilin kohokohdista.

Me kuvattiin koko reissun ajan videoita ja editoitavaa materiaalia kertyi ihan älytön määrä. Tulen julkaisemaan reissuvideon ensi viikon aikana, mutta sitä ennen pääsette kurkkaamaan reissulle kuvien muodossa. Paljon on toki myös sellaista, jota ei kuvissa tai videoilla näy, sillä loman päätarkoitus oli rentoutuminen ja töiden unohtaminen ja se kyllä tosissaan onnistui.

Lähdettiin tosiaan viime viikon lauantaina 14. päivä reissuun ja saavuttiin perille Mallorcalle siinä alkuillasta. Matka lentokentältä Can Picafortiin meidän talolle taittui ennakkoon tilatulla kuljetuksella ja perille päästyämme ehdimme vielä juuri ja juuri viereiseen Mercadonaan ruokaostoksille ennen kuin se meni kiinni. Asunnon vuokraaja oli tosin varannut meille maitoa, limua, vettä, leipää ja leivänpäällisiä sekä pientä naposteltavaa sinne valmiiksi. Ihan huikeaa palvelua!

Ensimmäisenä iltana me mentiin todella myöhään syömään ja päädyttiin rannan lähellä olevaan ravintolaan, joka oli suoraan sanoen aika surkea. Kaikilla oli kuitenkin niin jäätävä nälkä, että se ei hirveästi haitannut. Ravintolan jälkeen kaikki alkoivat suoraan nukkumaan, mutta sunnuntai-aamuna sitten oltiin aivan pirteinä ja alettiin vasta kunnolla pyörimään talossa ja sen pihalla.

Loppuviikon ajan ruuat olivat herkullisia kaikissa ravintoloissa, joissa käytiin ja lisäksi kokkailtiin jonkin verran myös talolla itse, sillä siellä oli aivan hyvin varusteltu keittiö sekä grilli omalla terassilla. Ymmärrettiin välttää rannan kuppiloita ja keskittyä niihin ravintoloihin, jotka löytyivät vähän enemmän piilosta (mutta joissa oli paljon parempaa ruokaa).

Ekat pari päivää pyörittiin lähinnä lähialueilla ja oman talon uima-altaalla, käytiin kävelyllä ja juoksulenkeillä, minkä jälkeen oli parin rantapäivän vuoro. Can Picafortin ranta on aivan uskomattoman kaunis paikka ihanine kaisloista tehtyine aurinkovarjoineen ja se on simpukoiden keräilijöiden unelmakohde.

Päästiin tekemään rannalla tytöistä hiekkamerenneidot simpukkakoristeilla, rakennettiin kaksi isoa hiekkalinnaa ja vesitie ja uitiin varmaan koko vuoden edestä. Me viihdyttiin rannalla tuntikausia. Vesi oli aivan älyttömän lämmintä, kirkasta ja ihanaa. Sinne rannalle voisin lähteä koska tahansa uudelleen. Kerättiin simpukoita ja kauniita kiviä, annettiin aaltojen kuljettaa meitä ja naurettiin vedet silmissä. Välillä käytiin hakemassa lounasta rannalle ja syötiin siellä. Sitten taas jatkettiin uimista.

Keskiviikkona vietettiin Mallorcalla mun 28-vuotissynttäreitä suuntaamalla silloinkin rannalle. Kyllä siinä oli aika hyvä fiilis kun sai viettää synttäripäivää lasten kanssa lämpimässä Välimeressä pulikoiden. Otto-ressukka kärsi nestehukasta tai lievästä auringonpistoksesta just mun synttäripäivänä, joten hän oli silloin vähän pois pelistä, mutta onneksi iltaa kohden alkoi voida vihdoin paremmin. Silloin hurautettiin taksilla 10km päähän Port D’ Alcudiaan illalliselle.

Torstai oli meillä sellainen rento allaspäivä jälleen lähinnä oman talon poolilla ja käytiin myös vähän kävelemässä ympäri Can Picafortia ja tutkimassa uusia reittejä. Vietettiin myös tapas-iltaa ja kokattiin kaikki tapakset yhdessä porukalla. Oli aivan älyttömän hyvää ruokaa ja tietysti myös seuraa.

Haluttiin käydä myös Palmassa eli Mallorcan saaren isossa pääkaupungissa ja vuokrattiin perjantaille iso 9-paikkainen auto. Meitä oli tosiaan yhteensä yhdeksän tyyppiä mukana reissussa eli aika iso porukka. Se oli parasta! Palma yllätti, se oli ihan mielettömän upea kaupunki ja sinne voisi lähteä vaikka ihan vaan kaupunkilomalle. Siellä on valtavan kaunista arkkitehtuuria, hulluna kauppoja ja nähtävyyksiä, hirveästi ihmisiä ja tosi paljon ravintoloita. Palmaan täytyy ehdottomasti päästä uudelleen, yhdessä päivässä siitä jäi tosi paljon näkemättä (vaikka paljon ehdittin myös nähdä ja näistä tulossa vinkkejä myöhemmin).

Perjantaina juhlittiin myös meidän esikoisen 8v-synttäreitä kakulla ja lasten skumpalla jo heti aamusta. Illalla ravintolassa hän sai istua pöydän päädyssä ja valkkasi itselleen ihanan herkullisen Oreo-jälkkärin. Päivä Palmassa taisi olla hänenkin viikon kohokohta, hän kun alkaa olla niin iso tyyppi jo!

Eilinen lauantai oli meidän viimeinen päivä ja käytettiin se ihan vaan altaalla loikoiluun, pakkailuun ja lounaaseen. Illalla lennettiin kotiin. Loma kului aivan epätodellisen nopeasti, mutta niinhän se aika usein kuluu kun on hauskaa. Nautittiin ihan hirveästi koko porukalla yhdessäolosta ja tehtiin suurimmaksi osaksi kaikkea yhdessä, eikä erikseen. Yhdessähän sinne lomailemaan mentiinkin.

Alunperin suunnitelmissa oli reissun aikana myös mm. tyttöjen iltaa ja muuta sellaista, mutta päädyttiinkin palaamaan aina illallisen jälkeen talolle (jos oltiin syöty ulkona) ja lasten mentyä nukkumaan pelattiin koko porukalla korttia. Ja se oli siis kaikkien toive. Aina iltaisin oli vähän sellainen fiilis kuin oltaisiin oltu porukalla mökkeilemässä, mutta oltiinkin vaan Mallorcalla. Ja mähän siis rakastan mökkeilyä, joten se oli 100% kohteliaisuus.

Reissu oli oikeasti ihan mieletön ja siitä jäi niin lämpimiä muistoja. Tällä porukalla lähden erittäin mielelläni reissuun joskus toisenkin kerran ja vaikka kymmenennenkin kerran. Meillä oli rento meininki, kaikkia kuunneltiin tasapuolisesti, lapset otettiin huomioon (vaikka kaikki muut meidän lapsia lukuunottamatta olivat reissussa aikuisia) ja ennenkaikkea pidettiin hauskaa. Jos halusi, sai olla omassakin rauhassa ja jos halusi olla yhdessä niin aina löytyi seuraa. Meidän lapset olivat ihan huikeaa matkaseuraa ja vaikka taaperolla eilen meni lennolla nousussa hermot (koska piti pitää turvavyötä ja hän ei nähnyt silloin kunnolla ikkunasta ulos), niin lennotkin menivät tosi hienosti lasten kanssa.

Annan reissulle ihan 5/5! Nyt on ihana olla kotona ja oli oikeastaan aika virkistävääkin, miten viileä ja syksyinen ilma koneesta poistuessa iski kasvoille. Nyt on hyvä pakata kaikki kesävaatteet pois talveksi ja alkaa keskittyä syksyyn ihan täysillä. Nyt tosiaan blogi ei ole enää tauolla, joten ensi viikolla ilmestyy postauksia taas ihan tavalliseen tapaan. Yöllä meiltä ilmestyy myös uusi podcast-jakso, jonka aiheena on kaksikielisyys (ja jossa puhutaan muuten molemmat myös ruotsia lopussa)!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja kiitos ihanista synttärionnitteluista ja muista mahtavista viesteistä, joilla olette piristäneet meidän lomaa vielä entisestään <3 It’s good to be back! 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

Kun mä olin lapsi,  nautin ruuasta tosi paljon, mutta se ei näytellyt suurta roolia mun ajatuksissa. Vaikka en silloin ajatellut ruokaa usein, mulla on ihan valtava määrä ruokaan jollain tavalla liittyviä muistoja. Pääosin ruokaan liittyvät muistot ovat hyviä ja täynnä rakkautta. Mua on rakastettu ruualla joka puolelta.

Meillä oli aina ruokaa, vaikka äiti oli yksinhuoltajana joskus tiukilla. Joskus niinkin tiukilla, että piti miettiä todella tarkkaan miten pärjää loppukuun. Aina kuitenkin pärjättiin ja joskus käytiin syömässä ravintolassa tai kokattiin ystävien kanssa herkkuja illanistujaisiin. Äiti kannusti mua maistamaan uusia juttuja, mutta ei koskaan pakottanut. Se oli hirveän tärkeää ja se on ollut hyvä perusta opetella tykkäämään erilaisista ruuista ja olemaan avoin uusille mauille. Mä olin just se lapsi, joka äidin palkkapäivänä lähi K-Supermarketissa 5-vuotiaana kysyi äidiltä kovaan ääneen, että ”voidaanko me tänään syödä mätiä ja smetanaa?” ja sai palvelutiskin työntekijän hihittelemään.

Rakastin mummon lihamureketta ja rakastin syödä äidin kanssa viikonloppuisin tacoja kaikessa rauhassa. Ihan parasta oli kun pääsi joskus laivan buffettiin syömään tai mentiin käymään torilla ja ostettiin tuoreita vihanneksia ja marjoja. Kesälomalla mummolassa juoksin aina avojaloin viereiseen Rantsilan K-kauppaan ostamaan jäätelöä papan antamalla vitosella, tai kävin hakemassa mummolle munia kesken leivonnan. Mieleen on jäänyt enon kanssa syödyt nakki-ruisleivät ja tädin tekemän maailman paras rahkapiirakka.

Rakastin sitä, että mun kaverit olivat aina tervetulleita meidän ruokapöytään. Aina kun mä olin lapsi ja mulla oli kavereita kylässä, hekin saivat tulla syömään, jos meillä tarjoiltiin ruokaa. Äiti välitti myös mun ystävistä ja huolehti heistä kuin omistaan.

Aika pitkälti saman kaavan mukaan jatkui sinne asti, että muutettiin Ouluun kun olin 14. Kuten tiedätte, siitä ei mennyt kuin kolme kuukautta siihen, että mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Siitä alkoivat ne vuodet, kun pikkuhiljaa enemmän ja enemmän vastuuta kasautui mun harteille. Jossain vaiheessa myös ruuanlaitto siirtyi lähes kokonaisuudessaan mun vastuulle, kuten myös kaupassakäynti ja budjetointi. Se oli sitä aikaa, kun äiti oli todella vakavasti masentunut ja liikuntakyvytön lonkkien kuolion takia leikkausaikaa odotellessa.

Olin käynyt tietysti köksän tunneilla ja osasin kyllä jo ruuanlaiton perusjuttuja. Tykkäsin laittaa ruokaa. Raskasta siitä kuitenkin teki se, että mun oli usein pakko laittaa ruokaa ja käydä kaupassa, jos halusin syödä. Aikansahan sitä teininä jaksaa kokeilla uusia juttuja ja olla innoissaan itsenäisyydestä ja vastuusta. Jossain vaiheessa, varsinkin vielä kehittyvänä teininä, se voi ottaa koville, kun joutuu yksin miettimään joka päivä mitä tänään syötäisiin ja miten rahat riittäisivät seuraavat viikot. Mulla tuli joskus itku, kun tein ruokaa ja se olikin pahaa, koska se saattoi olla ainoa ruoka, jota meillä oli sille päivälle. Niihin itkuihin tiivistyi kaikki se paha olo, joka mulla silloin oli. Turhauduin ja purin mun turhautumista ja huolta äidistä itkemällä ruuasta, vaikka tietysti se paha olo johtui siitä kokonaisuudesta ja liian suuresta taakasta, joka mun harteilla painoi.

Vaikka joskus ruuanlaitto ja ainainen ruokien ja kauppalistojen miettiminen yksin oli nuorena raskasta, se oli myös hyvä. Se laittoi mut miettimään jo nuorena, millaista ruokaa haluan syödä ja opetti mulle elämän realiteetteja. Mitä mikäkin maksaa kaupassa, millaisia eri ruokia mistäkin aineksista saa tehtyä ja mitä kaikkea pitää ostaa, että pärjää vaikka viikon. Kun sitten muutin 18-vuotiaana omilleni, osasin tehdä ruokaa ja suunnitella ostoksia, ainakin jos halusin.

Teinivuosina suurin määrittävä tekijä ruokaostoksissa oli maun ja helppouden lisäksi hinta. Opiskelijavuosina yksin asuessa mun ruokavalio koostui pahimmillaan roiskeläppäpizzoista ja halpis-colasta tai euron juustohamppareista. Silloin opintotukipäivä oli juhlapäivä ja niinä päivinä mä söin hyvin, mutta sitten loppukuun kärvistelin syöden huonoa ruokaa. Uskoisin, että ruualla oli vaikutusta esimerkiksi siihen, kuinka paljon olin flunssassa ja kipeänä muutenkin niihin aikoihin. Silloin en kuitenkaan osannut tai voinut tehdä parempia ratkaisuja ruuan suhteen.

Onneksi esikoista 19-vuotiaana odottaessani aloin miettiä enemmän ruokaa ja yhteen Oton kanssa muutettuani pystyi kahden ihmisen tuloilla hankkimaan terveellisempää ja ravitsevampaa ruokaa, vaikka ne tulot pienet alkuun olivatkin. Sillä oli ainakin mun turvallisuudentunteelle valtava merkitys, kun tiesin, että saadaan aina jääkaappi täytettyä hyvällä ruualla, eikä tarvitse tinkiä sen laadusta.

Terveys ja ruuan laatu on ollut pitkään mulle merkittävin ruokaostoksiin vaikuttava tekijä, mutta pikkuhiljaa ruuan ostoa ovat alkaneet ohjaamaan omalla kohdallani myös muut valinnat. Nykyisin olen huomattavasti tiukempi ruokaostoksissani kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.

Mulle merkitsee ruuan alkuperä, se millaisissa oloissa ruoka on tuotettu, kuinka puhdasta ruoka on ja kuinka hyvin pystyn hyödyntämään sen kaikki ainesosat. Myös satokausiajattelu on mulle tärkeää arjessa, vaikka orjallisesti en sen mukaan aina eläkään. Tiedostan, että on etuoikeutettua pystyä valitsemaan ruokaa näillä perusteilla, eikä hinnan mukaan. Itsekin vuosikausia ostin aina vain sitä halvinta, koska ei ollut vaihtoehtoa. Haluan ostaa hyvää ja laadukasta ja tukea paikallisia tuottajia, koska voin. Mitä useampi niin voi tehdä ja tekee, sitä todennäköisempää on, että paikallisia tuotteita on saatavilla jatkossakin.

Mulle on tärkeää, että näitä mun sydäntä lähellä olevia arvoja pidetään tärkeänä myös siellä, mistä mä ostan ruokaa. K-Supermarketeissa on hyvä valikoima luomua, suomalaista ja paikallisten tuottajien tuotteita. Siellä kiinnitetään huomiota näihin asioihin. Mulle tulee hyvä mieli, kun ostan paikallisen tuottajan omenamehua, joka on samanlaisessa pullossa kuin se mun mummon tekemä mehu lapsuudessa. Musta on ihanaa ostaa pienen Helsingin meijerin jugurttia, jonka tiedän tulleen läheltä. Musta on ihanaa ostaa tiskistä tuoretta kalaa, joka on ihan vasta pyydettyä. Ja mä rakastan sitä, kun kauppa vinkkaa mulle loistavia satokausireseptejä, kuten tämän kuvissa näkyvän uskomattoman kauniin juurespizzan, jonka reseptin löysin K-ruoka -sivuilta ja ainesosat K-Supermarketin vihannesosastolta. Mä en ennen edes tiennyt, että raitajuurta on olemassa. Nykyisin oikein odotan syksyn kauneimpia juureksia ja reseptejä, joita niistä voi loihtia.

Haluan opettaa omille lapsille samanlaisen rakkauden uusia makuja kohtaan, jonka äiti opetti mulle. Haluan tarjota heille mahdollisimman erilaisia ja monipuolisia makuelämyksiä ja opettaa heitä ajattelemaan laajemmin, mitä sen lautaselle päätyvän annoksen takana on.

K-Supermarketin arvoihin ja ajatuksiin ruoasta voi tutustua lisää heidän sivuillaan. Mä ihailen näitä arvoja ja tuen niitä kovin mielelläni.

Millainen merkitys ruualla on ollut teidän elämässä? Millaisia ruokamuistoja teillä on lapsuudesta tai nuoruudesta?

Tänään on se päivä, viimeinkin se koitti. Me lähdetään lomalle. Nyt on aika sanoa heipat alkavalle syksylle ja lähteä vielä hetkeksi tankkaamaan aurinkoa ja 28 asteen hellettä. Tänään me lennetään Mallorcalle Oton, lasten ja koko Oton perheen kanssa. Meitä lähtee siis iso porukka reissuun, mikä on aivan ihanaa. Tämä on meidän ensimmäinen etelän loma lasten kanssa niin, että ei olla ainoat aikuiset vastuussa. Toki vanhempina ollaan ne aikuiset, jotka omista lapsista on päävastuussa aina, mutta etenkin kolmen kanssa tuntuu aivan ihanalta ajatukselta, että uima-altaalla on välillä useampikin silmäpari vahtimassa.

Pakkasin rohkeasti itselleni mukaan kaksi kirjaa. Voihan se olla, että en ehdi lukea kuin ensimmäiset sivut toisesta, mutta voi myös olla että ehdin hyvinkin lukea molemmat. Loman aikana mä pidän oikeasti lomaa niin paljon kuin tässä ammatissa voi. Toki me kuvataan materiaalia reissun ajan ja Instagramia varmasti päivitän, mutta en kirjoita yhtään uutta postausta loman aikana, enkä stressaa mistään. Kaksi ajastettua postausta sen sijaan ilmestyy, maanantaina ja keskiviikkona, sekä meidän uusin podcast-jakso tietysti ilmestyy myös maanantaina ihan tavalliseen tapaan Soundcloudissa, Spotifyssa ja Apple-podcasteissa.

Ensi viikolla juhlitaan Mallorcalla sekä mun 28-vuotissynttäreitä että esikoisen 8-vuotissynttäreitä. Mä en ole ikinä juhlinut omia synttäreitäni ulkomailla, eikä ole tietty meidän esikoinenkaan omiaan, joten tästä tulee jännää ja spesiaalia. Katsotaan mitä me oikein keksitäänkään!

Meillä ei ole reissulle yhden yhtäkään lukkoon lyötyä suunnitelmaa, tehdään juuri sitä mitä milloinkin huvittaa. Mallorca on ihanan monipuolinen saari. Se on meidän perheelle kuopusta lukuunottamatta jo entuudestaan tuttu matkakohde, joten varmasti löydetään paljon hauskaa tekemistä. Varsinkin nyt kun lapset on jo vähän isompia eikä olla eka kertaa kaukana reissussa, uskalletaan varmasti tutkia Mallorcan tarjontaa vähän enemmänkin kuin silloin 3,5 vuotta sitten. Okei yksi suunnitelma meillä kyllä on: käydään ainakin kerran syömässä samassa ravintolassa, jossa käytiin silloin 2016. Pakko päästä tsiigaamaan onko meitä silloin ihanasti palvellut paikan omistaja siellä vielä töissä! Ja nyt osaan myös sanoa hänelle, että Buenas tardes ja Una mesa para nueve personas, por favor, kun olen opetellut espanjan kielen alkeita, hah.

Perillä meitä odottaa yhdeksälle hengelle vuokrattu talo ja uima-allas lähellä ruokakauppoja, ravintoloita sekä alle puoli kilsaa lähimmästä uimarannasta. Kuulostaa niin hyvältä, että en enää malttaisi odottaa sekuntiakaan. Nyt vaan sormet ristissä, että kaikki menee hyvin ja päästään ajoissa perille (t. aina skeptinen lennoista ja kaikesta muustakin siihen asti että ollaan perillä).

Mielettömän ihanaa viikonloppua kaikille ja mä palaan koneen ääreen loman jälkeen! 

Tähän saa huikkailla parhaita Mallorca-vinkkejä, jos ootte siellä päin käyneet!

Halusin ottaa esiin aiheen kasvatuksesta, joka on herättänyt viime aikoina itsessäni ajatuksia ja myös hyviä keskusteluita tuttujen vanhempien kanssa. Se aihe on lapsen kehuminen. Jotenkin tuntuu, että lapsen kehuminen on yksi niistä ratkaisevista asioista, joiden suhteen kasvatuksessa on mahdollisuus mokata pahasti. Siinä on niin monta eri osa-aluetta, jotka voivat mennä pieleen ja vaikuttaa lapsen itsetuntoon merkittävästi. Siksi mulla on hirveän kova tarve varmistaa, että teen siinä itse vanhempana parhaani.

Meille suomalaisille yleisesti kehuminen ei ainakaan aina ole ollut kovin helppoa, eikä liioin kehujen vastaanottaminenkaan. Olemme usein tottuneita kuittaamaan kehut huitaisemalla vähätellen kädellä ja sanomalla, että ”no äläs nyt!”. Meille ei ole luontaista huikata bussipysäkillä kanssamatkustajalle, että onpas sulla kivan näköinen huivi, vaikka ajattelisimmekin niin omassa päässämme. Ja ainakin vielä mun nuoruudessa, esimerkiksi kun koulusta saatiin todistus, enemmän kehuttiin siitä hyvästä todistuksesta, ei siitä kehityksestä ja työstä, jota sen eteen oli tehty.

Kehumisen sudenkuopat useamman lapsen kanssa

Kun meilläkin on lapsia kolme, mulle on todella tärkeää, että heitä kohdellaan tasa-arvoisesti niin kehujen suhteen kuin kaikessa muussakin. Sisarusten epätasa-arvoinen kehuminen on yksi niistä sudenkuopista, joihin on helppo pudota, vaikka pyrkisinkin toimimaan vanhempana parhaan tietoni mukaan. Se voi tapahtua ihan huomaamattakin, että esimerkiksi kehuu aina yhtä lasta tietystä asiasta, eikä huomaa kehua muita siitä samasta, vaikka hekin olisivat siinä hyviä. Olen kuullut esimerkiksi, että yhtä tuttuani kehuttiin aina hyvästä koulumenestyksestä, mutta hänen sisarustaan ei koskaan. Sisarusta kehuttiin kyllä muista asioista, mutta ei koulumenestyksestä, vaikka hänenkin kouluarvosanat olivat hyviä (mutta eivät parhaita, kuten sisaruksella). Siitä jäi hänelle pysyvä trauma.

On myös mahdollista, että ei muista kehua esimerkiksi keskimmäistä lasta uusista taidoista ja niiden harjoittelusta yhtä paljon kuin esikoista.  Esikoisen kanssa uudet taidot tulevat ensimmäistä kertaa ja niitä odottaa kuin kuuta nousevaa, mutta keskimmäisen kanssa ne ovat jo tuttu juttu vanhemmalle. Se on hyvin inhimillistä ja voi tapahtua täysin tiedostamatta, mikä tuntuu musta pelottavalta. Lapselle itselleen ne uudet taidot ovat ihan yhtä uusia ja hienoja asioita, oli hän sitten esikoinen, keskimmäinen tai kuopus. Minun vanhempana tulee muistaa se. En koskaan haluaisi, että lapsella on sellainen fiilis, että en ole yhtä ylpeä hänestä kuin sisaruksesta, tai että hänen saavutuksillaan ei ole yhtä paljon merkitystä kuin sisaruksen saavutuksilla.

Pyrin aina huomioimaan, että kehun lapsia tasapuolisesti heidän saavutuksistaan ja myös sinnikkäästä harjoittelusta ja kehityksestä. Pyrin olemaan vertailematta lapsia, heidän taitojaan tai kehitystahtiaan toisiinsa. Jokainen kehittyy omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. En halua nostaa ketään lapsista jalustalle, muiden yläpuolelle. Pyrin aina kannustamaan ja kehumaan paljon. Ja jos kehun yhtä hienosta suorituksesta, voin hyvin samalla miettiä, mistä voisin kehua sisaruksia myös. Sen ei tarvitse olla aina mikään iso juttu, pelkästään se riittää, että kehun vaikka siitä, miten hyvin lapsi muisti viedä astiat ruuan jälkeen tiskikoneeseen.

Lapsen mahdollisuuksien määritteleminen ja vähättely

Tästä ollaan myös muiden tuttujen vanhempien kanssa puhuttu paljon, lapsen mahdollisuuksien määrittelemisestä kehujen kautta (tai kehumattomuuden kautta). Kuinka syvälle se jääkään mieleen, kun sukulainen vaikka sanoo nähdessään lapsen kamppailevan kimurantin matikan tehtävän kanssa, että ”No meidän suku nyt vaan ei koskaan ole ollut hyvä matematiikassa”. Tai jos lapsi on sukunsa ensimmäinen, joka on ilman sen suurempaa harjoittelua jo taitava laulamaan, ja sitten häntä aletaan kehua tästä koko suvun kuullen, mutta samaan hengenvetoon aina muistutetaan, että yleensä meidän suvussa ei osata laulaa. Millaisen viestin tämä lähettääkään kaikille muille suvun lapsille. Heille voi syntyä sellainen fiilis, että se on jo sinetöity, tämä suku ei vaan osaa laulaa (vaikka oikeasti laulutaitoakin voi kehittää tosi paljon harjoittelemalla).

Olen karsinut omasta puheestani pois sellaiset lauseet, jotka niputtavat meidän suvun tai perheen taitoja yhteen. Vaikka kamppailin itse esimerkiksi kemian kanssa lukiossa (ja myös äitini), en sano lapsen kuullen, että meidän suvussa ei olla hyviä kemiassa. En halua luoda lapsille sellaista ennakkofiilistä, että he eivät voisi olla jossain asiassa hyviä, koska se asia ei kiinnostanut minua tai koska en  itse jaksanut tehdä sen eteen töitä. Tai vaikka en itse koe olevani mitenkään erityisen musikaalinen, en hämmästele ääneen sitä, miten minun lapseni voi osata laulaa puhtaasti ja kauniisti, kun minä en osaa.

Pyrin huomioimaan sen, että lapset, kuten me kaikki ihmiset, on yksilöitä, eikä sillä ole lapsen kehityksen kannalta mitään väliä mitä minä tai mun äitini teki tai ei tehnyt lukiossa. Enemmän merkitystä on sillä, että suhtaudun aiheeseen positiivisen uteliaasti ja kannustavasti ja kehun lasta työstä, jota hän tekee oppiakseen asian.

Vaivannäön kehuminen saavutusten sijaan

Myös se ahkera harjoittelu on hieno saavutus itsessään, vaikka se ei vielä olisi saanut aikaan suuria tuloksia. Pyrin huomioimaan pienenkin kehityksen, vaikka lapsi ei vielä olisi oppinut jotain asiaa täysin. Vaikka lapsi ei vielä jaksa lukea kokonaista kirjaa, voin kehua siitä, kuinka hän lukee hienosti sanoja kauppareissulla kylteistä.  Tai kun lapsi on lukenut yhtä ruotsinkielistä lausetta maitopurkista pitkään ja saa sen viimein luettua, voin sanoa: ”Huomasitko, miten hienosti tunnistit ja lausuit nuo sanat ja ymmärsit, mikä sana oli kyseessä, vaikka se kirjoitettiin eri tavalla kuin lausuttiin?”.

Haluan, että lapset oppivat huomaamaan, että harjoittelu ja vaivannäkö on hieno asia. Toivon, että he tietävät, miten paljon arvostan heidän tekemäänsä työtä, enkä pelkästään työn tulosta. On myös tärkeää, että kehun lapsia ikätason ja kehityksen mukaisesti.

Kehut unohtuvat kun lapsi mokaa

Sisarukset joskus kinastelevat ja joskus lapset mokaavat. Mun mielestä on ihan inhimillistä, että jos lapset esimerkiksi tappelevat jonain päivänä erityisen paljon toistensa kanssa, alkaa helpommin kiinnittää huomiota niihin negatiivisiin asioihin, eikä huomaa  niin helposti niitä positiivisia siinä sivussa. Sitä, että tappelun välissä lapsi auttoi sisarustaan hienosti jossain pelissä, tai muisti hyvin laittaa kaikki tavarat paikoilleen tullessaan ulkoa. Siitä voi syntyä helposti sellainen kierre, että huomioi vaan ne lapsen tekemät ikävät jutut, sitten lapsi huomaa, että ketään ei edes kiinnosta ne hyvät asiat joita hän teki ja sitten lapsi lakkaa tekemästä niitä hyviä asioita. Sitten vanhempi antaa entistä enemmän negatiivista huomiota ja kierre on valmis.

Välillä tätä on hankalaa muistaa sellaisina hetkinä, jos hermoja kiristää sisarusten tappelu. Mutta olen ainakin itse huomannut, että se hyvien asioiden huomioiminen (hankalinakin päivinä) saa paljon hyvää aikaan. Yritän parhaani mukaan huomata ne hyvät asiat silloinkin, kun niiden ympärillä on ollut kolme turhaa riitaa. Onneksi lasten kanssa tulee aina uusi päivä ja vanhempana voin pyytää lapsilta anteeksi ja kehua myöhemminkin, jos huomaan heidän tekemät hyvät asiat, vaikka aiemmin ne olisivat menneet tappelun lomassa ohi. Ja ainakin meidän lapset reagoivat käytöksellään positiivisesti heti, kun huomioin niitä hyviä asioita enemmän kuin negatiivisia.

Lapsen kehuminen toisille

Puhun meidän lapsista toisille kauniisti. Yritän myös kertoa heistä positiivisia ja kivoja asioita toisille heidän kuullen. Sen oikein huomaa, miten lapselle tulee tyytyväinen ilme kasvoille, kun hän leikin lomassa kuulee, miten äiti kehui jotain hänen tekemää asiaa toiselle aikuiselle. Vältän myös vähättelyä ja lapsista negatiivisista asioista puhumista toisille (varsinkin heidän kuullen). Tottakai itsekin joskus tulee avauduttua vaikka kaverille siitä, miten lapset vetkuttelivat aamulla ja hoitoon lähtö oli yksi farssi, mutta en tee sitä lasten kuullen. Lapsi saattaa kuulla vain osan keskustelusta ja hänelle voi jäädä vaikka mitä ihme mielikuvia itsestään, joista hän ei välttämättä sitten osaa kysyä vanhemmalta.

Haluan, että meidän perheessä kehuminen on helppoa ja tosi normaali osa arkea. Haluan, että meillä huomataan pienetkin hyvät asiat ja annetaan runsaasti positiivista palautetta. Uskon, että lasta ei voi kehua liikaa, mutta toki voi kehua vääristä asioista tai väärin perustein. Haluan kehua aina aidosti, eli en kehu olemattomista taidoista tai saavutuksista. Kehun lapsia myös kehumisesta. Kun he huomaavat vaikka sisaruksen tekemän hienon piirustuksen, kehun siitä, miten hienosti he antoivat positiivista palautetta. Näin he ehkä haluavat antaa sitä jatkossakin.

Nämä ajatukset postauksessa perustuvat omiin ajatuksiini ja kokemuksiini omien lasten kanssa, sekä keskusteluihin joidenkin tuttujen vanhempien kanssa. En siis todellakaan ole mikään ammattilainen, mutta toivon, että näillä ajatuksilla voisin itse edistää terveen itsetunnon kehittymistä juuri meidän lapsille.

Musta olisi tosi mielenkiintoista kuulla millainen suhtautuminen teillä on kehuihin omasta lapsuudesta, tai miten kehutte omia lapsianne tai muita tuttuja lapsia? Millaisia ajatuksia aihe herättää?  

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen ja Indieplacen kanssa.

Sokokselta pyydettiin mua jälleen valitsemaan suosikkiasuja syksyn valikoimasta lainaan ja kuvattavaksi. Tällä kertaa kuitenkin toivottiin myös miesten muotia ja onneksi Otto lähti mukaan ilomielin. Me saatiin Oton kanssa sellainen hauska idea, että tehtiin tästä kamppiksesta toisillemme stailaushaaste: Molemmat saivat valita yhden asun itselleen ja yhden asun toiselle. Vitsit jo pelkkä idea tuntui niin hauskalta, että nauraa kiherrettiin matkalla Sokokselle. Sen toteuttaminen oli vieläkin hauskempaa. Kerrankin kummatkin saivat valita toisilleen juuri tismalleen oman mielensä mukaiset vaatteet ja nähdä, miltä toinen näyttää niissä.

Mä tykkään hirveästi tästä Sokoksen kamppiksen konseptista, jossa vaatteet lainataan. Saa kokeilla juuri niitä vaatteita ja ideoita, joita on omissa villeimmissä unelmissa, eikä tarvitse miettiä, tulisiko niille vaatteille ne 30 käyttökertaa vai ei. Se huono juttu tässä kyllä on, että lainavaatteita estotttomasti sovitellessa saattaa käydä niin kuin mulle, että ne villeimmät unelmat osoittautuvatkin päällä uskomattoman toimiviksi vaatekaapin mahdollisiksi arjen kulmakiviksi. Mä esimerkiksi päädyin lopulta ostamaan yhden lainaamistani vaatteista ja olisin halunnut ostaa ne kaikki. Mutta eipäs mennä asioiden edelle vielä.

Me valittiin vaatteita ja asusteita itsellemme ja toisillemme Sokoksen syksyn uutuuksista. Sokoksella on nyt tosi laajasti esillä kaikki syksyn uudet mallistot ja monelta merkiltä löytyy kauneimpia syksyn sävyjä. Ruskeaa, oranssia, okraa, viininpunaista ja mitä pehmeimpiä ja ihanimpia materiaaleja. Sokos on täynnä vaatteita ihan oikeaan elämään. Vaatteiden lisäksi Sokokselle oli tullut myös aivan ihania uutuus-asusteita, kuten pipoja, huiveja ja laukkuja. Mä lainasin esimerkiksi yhden mun syksyn suurimmista himotuksista, joka sattuu olemaan juuri laukku.

Mennään haasteen tuloksiin. Ensin mun valitsemat asut itselleni ja Otolle.

IINAN VALINNAT:

Mä lähdin miettimään asuja syksyn sävyjen lisäksi vaatekaapin kulmakivien kannalta: mitä meidän molempien kaapista vielä puuttuu, mitä sinne ehdottomasti tarvittaisiin? Villakangastakit. Laadukkaat, tyylikkäät villakangastakit. Siispä valitsin meille molemmille Sokoksen miesten ja naisten valikoimasta Tiger Of Swedenin ajattoman kauniit ja upeat kamelin väriset villakangastakit. Naisten mallissa on ihana vyö, sekä piilonapit. Se on niin kaunis! Miesten mallissa on kauniit ruskeat napit, jotka jäävät esille ja näyttävät upealta. Sokoksella on sekä naisille että miehille tosi hyvä ja laaja valikoima Tiger Of Swedenin vaatteita.

 Takkien kaveriksi halusin syksyyn sopivat neuleet. Olen aina halunnut nähdä, miltä pooloneule näyttää Otolla. Nyt oli siis todella oiva tilaisuus lähteä kokeilemaan. Valitsin Otolle J. Lindebergin harmaan villaneuleen poolokauluksella ja sehän näytti ihan älyttömän hyvältä yhdistettynä kamelinväriseen villakangastakkiin. Yksinkertaisen asun alaosaksi valitsin Makian mustat slim fit -farkut. Kolme hyvin simppeliä ja tyylikästä vaatetta, jotka sopivat mun mielestä upeasti yhteen.

Itselleni valitsin Piecesin tekonahkajeggingssit sekä mielettömän kauniin vaalean beigen neuleen. Viimeistelin oman asuni Marimekon Solima-laukulla, joka on juuri se yksi ihana laukku, jota mä himoitsen niin paljon. Se on niin uskomattoman kaunis ja erilainen ja simppeli ja jännittävä. Sanoinko jo ihana!

Mä rakastin näitä asuja meidän päällä, siinä yhdistyi niin monta sellaista vaatetta, jotka juuri meidän vaatekaappeihin haluaisin ja, jotka me tarvittaisiin. Oli myös kivaa nähdä, että nämä vaatteet sopivat meille ihan oikeasti, eikä vain mun ajatuksissa. Mun mielestä myös Otolle sopi hyvin tämä klassisen simppeli asu, vaikka hän ei itse sitä ikinä ensimmäisenä valitsisi kaupasta. Ottokin totesi takki päällä, että yksinkertaisen tyylikkäälle villakangastakille olisi kyllä sopiva kolo hänen kaapissaan.

OTON VALINNAT:

Otto lähti miettimään vaatevalintoja omista lähtökohdistaan. Mistä hän tykkää? Mikä on mukavaa? Mitkä ovat tuttuja merkkejä? Otto tykkää rennoista, mutta tyylikkäistä vaatteista. Hän valitsi ensimmäisenä itselleen ja minulle Makian colleget. Oton laulujoutsen-college oli tosi hauska, mutta ihastuin aivan täysillä Oton minulle valitsemaan Makian collegeen, jossa oli jännät halkiot helmassa ja niin mielettömän kaunis ruskean sävy. Otto valitsi itselleen myös keltaisen Makia x Tretorn -pipon, joka oli tosi hieno ja hyvännäköinen. Makia taitaa olla Oton lempparimerkki, ihme kun ei aivan kaikki ollut Makiaa.

Otto lisäsi asuunsa myös viininpunaisen Dieselin puffer-takin, joka oli ihan älyttömän siisti! Heti kun Otolla oli se päällä, hän totesi, että sen malli on tosi kiva ja hän tarvitsee sellaisen talveksi. Mulle hän ei valinnut takkia, mistä olin kyllä ihan kiitollinen seisoskeltuani kuvattavana tovin jo itse valitsemassani villakangastakissa 18 asteen lämpimässä syysilmassa.

Mä suorastaan rakastuin Oton mulle valitsemaan alaosaan: Vajaamittaisiin Objectin leveälahkeisiin farkkuihin! Ne oli niiiin mukavat jalassa ja ne näyttivät niin hyvältä ja rennolta ja sopivat loistavasti asuun. Siis miten Otto osasikin valita ne. Kai hän on tuijotellut mun culottes-housuja nyt pari vuotta ja huomannut, että tykkään siitä mallista. Toimi tosi hyvin myös farkuissa.  Nämä ihanat farkut on juuri se vaate, jonka mä ostin itselleni omaksi. Ne oli niin uskomattoman mukavat ja keksin niille niin monta eri käyttötarkoitusta, että olisin vaan harmitellut, jos ne olisivat jääneet kauppaan.

Otto oli valinnut itse itselleen ne samat Makian mustat slim fit -housut, jotka mäkin valitsin hänelle asukokonaisuuteen. Aika hauskaa, että valittiin ihan samat.

Mun asuun Otto lisäsi vielä Objectin konjakinruskean vyölaukun, jossa oli koristeena tupsut. Se oli aivan ihana! Otto tykkää vyölaukuista, hänellä on itselläänkin vyölaukku, joten se ei yllättänyt mua valintana.

Mä tykkäsin ihan hirveästi kokonaisuudessaan Oton mulle valitsemasta asusta. Vaikka tykkäsin tosi paljon siitä mun itse valitsemastakin asusta, Oton valitsema tuntui jopa enemmän omalta. Ihan hassua, miten toinen voi osata valita mulle vielä enemmän mun näköiset vaatteet kuin minä itse. Tykkäsin kovasti myös Oton itse itselleen valitsemasta asusta, siinäkin kaikki oli sellaisia juttuja, jotka mielelläni näkisin hänen vaatekaapissaan. Mutta kyllä hän näytti tosi komealta myös mun stailaamassa asussa, oli ihana nähdä hänellä skarpit ja klassiset vaatteet perusrennon arkityylin vastapainoksi.

Me laitettiin Oton kanssa pieni leikkimielinen kisa pystyyn toistemme kanssa! Kertokaa ihmeessä kumman stailaamat asut on teidän suosikkeja, niin se kumpi meistä saa enemmän teidän ääniä saa päättää mihin ravintolaan me mennään seuraavaksi syömään treffeillä. (PLIIS ÄÄNESTÄKÄÄ MUA, OTTO VALITSI VIIMEKSI ENKÄ HALUA TAAS HAMPPARIA!).

Sokoksella alkaa muotiviikot 9.9.2019 ja ne kestävät aina 6.10.2019 asti. Osana muotiviikkoja järjestetään myös huikea muotinäytös lauantaina 14.9. Tampereen Sokoksella, joka streamataan kaikkiin muihinkin Sokos-tavarataloihin. Kaikissa Sokoksissa siis tapahtuu ensi viikon lauantaina. Muotiviikkojen ensimmäisen viikon ajan (9.9.-15.9.) Sokoksella on normaalihintaiset paidat, neuleet ja bleiserit -20%. Jos siis ihastuit joihinkin tämän postauksen yläosiin, niin nyt kannattaa suunnata ostoksille. Mäkin vielä pohdiskelen, että pitäisikö mun ostaa vielä joku muu näistä ihanista vaatteista, esimerkiksi tuo Makian mieletön college, josta 20% olisi jo tosi mukava alennus. Kannattaa käydä tutustumassa syysvalikoimaan Sokoksen tavarataloissa tai Sokoksen verkkokaupassa.

Oton valinnat vai Iinan valinnat? Nyt saatte äänestää jos haluatte!