Tämä ekaluokan ensimmäinen lukukausi lähestyy loppuaan, ja täytyy ihan hämmästellä sitä, miten koulu on vaan sujahtanut osaksi elämää niin luontevasti. Ensimmäisen lapsen koulun aloitus on niin suuri merkkipaalu, että sitä tuli mietittyä moneen kertaan jo vuosia ennen kuin koulu oikeasti alkoi. Se oli niin merkittävä juttu, ja ajatuksena niin ISO, että meidän lapsi menee kouluun. Vaikka se itse koulun aloitus ei sen koulun kannalta jännittänytkään, mua jännitti se kaikki siinä ympärillä.

Koulumatkat – ”Se, miten hän oppii kulkemaan koulumatkaa joskus itsenäisesti, kun pelkkä ajatus tuntuu niin pelottavalta. Vaikka tiedän, että hän itse on fiksu ja tekisi parhaansa ja olisi valppaana, se ei kuitenkaan aina riitä. Kuinka joskus uskaltaa päästää sen oman pienen sinne maailmaan ihan  yksin?” kirjoitin elokuussa. Pelkäsin sitä päivää, kun ekaluokkalainen menisi kouluun itsekseen. Ja arvatkaa mitä, niitä päiviä on jo ollut. Suurimmaksi osaksi edelleen viedään kouluun, ja iltapäiväkerhosta haetaan aina, mutta hän on mennyt joinakin aamuina myös itsenäisesti kouluun. Se on sujunut hienosti joka kerta ja jos hän saisi päättää, hän menisi varmaan itse joka aamu.

Harjoiteltiin matkaa yhdessä monen monta kertaa etukäteen, ja ekasta kerrasta voin kertoa, että olin aivan uskomattoman jännittynyt ja pelkäsin ihan hulluna. Mutta hän on päässyt perille joka kerta, ja hän ilmoittaa aina kun on päässyt turvallisesti kouluun, niin ei tarvitse jäädä arpomaan, että pääsikö hän perille vai ei. On ollut hienoa voida antaa vastuuta pikkuhiljaa lisää, eikä ole tarvinnut tehdä suuria harppauksia kerralla. On ollut turvallista ja huojentavaa harjoitella kaikkea lapsentahtisesti.

Mua jännitti etukäteen myös se, että kukaan aikuinen ei kerro mulle enää joka päivä, miten lapsen päivä on koulussa sujunut. Onneksi olin siinäkin pikkuisen väärässä. Ainakin meidän koululaisen leppoisassa eftiksessä ohjaaja kertoo ihan joka päivä, miten lapsen päivä on sujunut siellä koulun jälkeen, mitä hän on puuhaillut ja kuinka syönyt. Yksittäin lapsen koulupäivästä ei tietty kukaan aikuinen kerro sen enempää, mutta onneksi meidän koululainen kertoo itse hyvin innokkaasti päivän tapahtumista. Yleensä ei ehditä edes kysyä miten on mennyt, kun ollaan jo saatu seikkaperäinen selostus. Toisaalta huomaa myös jo selkeästi, miten paljon lisää sellaisia ”omia juttuja” kavereiden kanssa lapselle on jo tullut, ja sekin on aika siistiä.

Kaverisynttäreiden määrä on yllättänyt tänä syksynä, tuntuu, että niitä on lähes joka viikko ja parhaimpina viikkoina useammat. Tosin tähän vaikuttaa myös se, että keskimmäinenkin on jo 5v ja hänenkin kaverinsa pitävät kaverisynttäreitä. Yhtenä viikkona meillä oli  NELJÄT kaverisynttärit, ja tälläkin viikolla on kahdet. Lapsista se on mahtavaa, ja toki meistäkin on ihanaa, että kavereita ja juhlia riittää. Taaperon kasvua odotellessa.. Onkohan meillä kolmen vuoden päästä sitten kolmet kaverisynttärit joka viikko standardina? Apua!

Ekaluokkalainen on ottanut hienosti vastuun omasta koulunkäynnistään, vaikka toki se on myös meidän vanhempien tehtävä tukea lasta koulutiellä parhaamme mukaan. Musta on ollut hienoa nähdä lapsen läksyjä ja kirjoja, ja kuulla mitä he ovat koulussa tehneet. Ollaan myös keskusteltu monista teemoista, joita koulussa on käsitelty, ja paikoista joissa he ovat vierailleet. Mä haluan jatkossakin tukea meidän kaikkia lapsia opin tiellä parhaani mukaan, ja meillä saa aina pyydettäessä apua ja tukea läksyihin ja projekteihin. Ja joka päivä luetaan yhdessä ainakin se suositeltu vartti.

Haluan tukea lapsen opiskelumotivaatiota niin hyvin kuin osaan, ja tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa! Ollaan myös osallistuttu kaikkiin koulun tapahtumiin joihin ollaan vain päästy, ja on ihanaa, että koulu on sellainen tiivis yhteisö, jossa muutkin vanhemmat tulevat tutuksi. Saadaan olla kyllä hurjan kiitollisia näin kivasta koulusta ja ihmisistä, sekä tietty meidän mahtavasta ekaluokkalaisesta!

Miten teidän muiden ekaluokkalaisten vanhempien mielestä on lähtenyt koulutie sujumaan? Joko teillä kuljetaan itsenäisesti kouluun? 

Muutaman kerran ollaan jo otettu lasten kanssa joulukorttikuvia, ”ihan muutaman vain” tässä 7v aikana. Koen, että mulle on kertynyt jo aika paljon sellaisia vinkkejä, joiden avulla kuvauksista selviää helpommin esim. liikkuvaisen taaperon tai useamman lapsen kanssa. Tässä tuleekin siis meidän parhaat vinkit, sillä tässä alkaa olla viimeiset hetket räpsiä ja tilata joulukuvia lapsista kortteja varten, mikäli mielii lähettää niitä edullisemmilla kotimaan joulumerkeillä tänä jouluna.

1. Ennen kuvia masut täynnä ruokaa, ei pissahätä, ei jano, ei väsy kenelläkään. Ihan ekana kannattaa pitää kaikista näistä kohdista huoli, niin kaikilla on hyvä fiilis ottaa joulukuva.

2. Parhaat kuvat tulee luonnonvalossa, joten näin talviaikaan paras aika kuvata on n. klo 12, toki aurinkoisina päivinä valoa riittää paremmin myös muina kellonaikoina. Toki jouluvalojen kanssa kuvatessa taas ei sillä muulla valolla ole niin paljoa väliä.

3. Taapero tai muuten vilkas lapsi pysyy helpommin paikoillaan, jos hänellä on esim. joku joulun ajan herkku kädessä. Joulukorttikuvaukset onkin siis ihan mahtavaa yhdistää vaikkapa koko perheen yhteiseen herkkupäivään (meillä lauantai), jolloin kuvausten ajaksi taaperolle voi antaa käteen piparin tai jonkun muun herkun, joka sopii teemaan ja pitää hänet tyytyväisenä.

4. Lapset eivät hymyile aidosti käskemällä, vaan heitä pitää ihan oikeasti naurattaa joko a) valitsemalla hauska ”kuvaustilanne” tai b) sanomalla jotain superhauskaa. Olen todennut, että usein ne jutut, joista ei ruokapöydässä saa puhua, ovat niitä joilla irtoaa parhaat naurut.

5. Kannattaa pukea kaikki suunnilleen yhteen sopiviin sävyihin, ja esim. Pinterestistä löytyy tähän tosi paljon vinkkejä. Joulukorttikuvissa kaikilla ei tarvitse todellakaan olla punaista, mutta jos värit kuitenkin sopivat yhteen, kuvaan tulee rauhallisempi yleisilme. Vaatteiden kanssa voi käyttää myös luovuutta. Mitä jos kaikki pukeutuisivatkin jouluisiin yökkäreihin?

6. Jouluista taustaa tai teemaa kuvauksiin saa helposti esim. kirkkaalla valosarjalla. Valosarjakin muuten pitää hyvin taaperon kiireisenä, kun voi ihmetellä lamppuja (ledit ei onneksi kuumene).

7. Lapset rakastavat hauskoja kuvausideoita, siispä vain mielikuvitus on rajana, mitä joulukorttikuvissa voi tehdä! Lapset saivat esimerkiksi sitoa mut ja Oton jouluvaloilla yhteen, ja he rakastivat sitä.

8. Muita joulun tunnelmaa helposti tuovia asioita ovat esim. eucalyptus-oksat tai kranssi, huonekuusi, joulukuusen edessä otetut kuvat, joulupallot ja havujen oksat.

9. Jos käytössä on Olympuksen kamera, kannattaa ladata puhelimeen sen oma sovellus, jolla oman puhelimen voi muuttaa helposti kaukolaukaisimeksi. Näin me otetaan nykyisin kaikki perhekuvat. Varmasti myös muilla kameramerkeillä on omia sovelluksia, jotka toimivat kameran wi-fin kanssa yhdistettynä samalla tavalla. Ihan super kätevää!

10. Kuva kannattaa lopuksi käsitellä esim. puhelimen ilmaisella Lightroomilla, tai sitten ihan tietokoneen Lightroomilla. Kuvasta kannattaa ainakin poistaa keltaisuus ja sinisyys (jotka helposti tulee kun talvihämärässä kuvaa esim. lämpimän valkoisia led-valoja, ks. esimerkkikuvat yllä) ja korjata valkotasapaino. Ylläoleva kuvapari näyttää, miten radikaalisti kuva muuttuu jälkikäsittelyllä hankalistakin kuvausolosuhteista.

11. Bonusvinkkinä: nukkuva vauva tai taapero on supersöpö kuva-aihe joulukorttiin, jos ei hereillä ollessa onnistu! Pukee vain jouluiset vaatteet päälle ennen kuin tyyppi nukahtaa, ja sitten nukuttaa jollekin sopivalle jouluisalle alustalle tai ihan vaan valkoisen lakanan päälle, ja lisää nukkuvan tyypin viereen vaikka huonekuusen tai muutaman joulupallon. Tähän tosin tarvitaan hyviä unenlahjoja! Mikäli sellaisia ei ole, niin mitäs sanotte siitä, että mini nukkuu vaikka vanhemman sylissä? Aika söpö joulukuva näinkin! Perhekuvan tästä olisi saanut itselaukaisimella, ja juoksemalla itse vielä viereen, heh.

Joulukorttikuvien kanssa vain mielikuvitus on rajana! Me otettiin vasta viime viikonloppuna meidän omat tän vuoden joulukorttikuvat, kun saatiin joulukuusi koristeltua. Kaikista tässä luetelluista vinkeistä huolimatta paras kuva tuli meillä ihan vahingossa. Isommat tytöt pötköttelivät kuusen alla taljoilla, koska se oli hauska leikki. Mä näin, että tässä on nyt se mahdollisuus ottaa just sopiva joulukorttikuva, ja kannustin taaperon heidän keskelle istumaan. Hän istui siinä ehkä 15 sekuntia, mutta kerkesin napata ainakin kaksi heilahtamatonta kuvaa, joista toisessa oli vielä ihan loistavat ilmeet kaikilla. Eli näiden kaikkien vinkkien lisäksi kaikkein tärkein vinkki on tietysti tilannetaju. Jos huomaa, että jossain tilanteessa kuvan saaminen onnistuisi helposti, vaikka siitä ei ”ihan täydellinen” tulisikaan, niin se kannattaa napata just silloin. Usein ne ei-niin-harkitut kuvat onnistuu kaikkein parhaiten.

Tervetuloa vuoden 2018 JOULUKALENTERIN pariin! Ihanaa odottaa jälleen joulua yhdessä. Ihan ensimmäisenä vuorossa on joulukalenterin perinneluukku, eli lapset selittävät joulusanoja! Nyt tosin selityksiä antaa vain meidän taapero, sillä isommat tytöt alkavat olla jo sen verran isoja, että heidän vastauksensa eivät ole hupijuttuja, vaan piinkovaa faktaa. Onneksi meidän taapero tarjoilee hauskuutusta sitten siskojenkin edestä! Viime vuonna hänen vastauksistaan oli erilaisia eleitä ja äännähdyksiä, sekä muutamia sanoja, mutta nyt tuli jo aivan asiaakin. Me ollaan juteltu paljon yhdessä joulusta, luettu joulusatuja ja muutenkin hänelle monet jouluisat asiat ovat jo tuttuja. Taapero kuitenkin käsittelee tietysti kaikkea saamaansa infoa ihan omalla tavallaan, ja siksi vastauksetkin ovat aika hauskoja, ainakin mun mielestä! 

Täältä pääsette lukemaan aiemmat jouluhaastattelut vuosilta 2017, 2016 ja 2015.

TONTTU

Taapero: ”Ööö se tonttu, ne syövät.”

JOULUKUUSI

Taapero: ”Se lahja, punainen lahja!”

JOULUSUKKA

Taapero: ”Se on Zepan. Sinne lahja.”

(hänen isosiskollaan on porokuvioiset sukat)

PIPARI

Taapero: ”Se pipali. Joo minä haluan pipalia! Kolisteita!”

LANTTULAATIKKO

Taapero: ”En tiiä. Voin myöskin syödä sitä”

JOULURAUHA

Taapero: ”Joulu! Joo”

JOULUTÄHTI

Taapero: ”Tuiki tuiki tähtöönen. Minua ei pelota.”

KORVATUNTURI

Taapero: ”Siellä asuu.”

JOULUPUKKI

Taapero: ”En tiiä! Sukka! Loulu-ukki syö. Ne soittavat loulu-ukille”

KULKUNEN

Taapero: ”En tiiä. Siitä ei kuulu ääniä.”

MIKÄ ON PARASTA JOULUSSA?

Taapero: ”Ööö se minä. Joulu. Tipa. Zepa. ”

Aika hyvin hän mun mielestä tavoittaa joulun olemuksen vastauksillaan. Joulussa tärkeintä on tietysti hän itse, sekä isosiskot, piparia kuuluu syödä, lanttulaatikkoakin voi vähän maistaa ja tontut ja joulupukki tykkäävät syödä. Niinhän me kaikki. En malta odottaa, että pääsen kuulemaan ensi vuonna hänen vastauksiaan, kun tämä ero on tässä vaiheessa elämää vuodessa niin jäätävän suuri. Ensi vuonna hän varmaan jo osaa hihitellä näille aiemmille vastauksilleen itsekin, kun lähestyy silloin jo kolmen vuoden ikää kovaa vauhtia. HUI!

Ihanaa päästä myös näkemään hänen ilonsa joulusta sitten jouluaattona. Taaperon maailma  on taianomainen, ja hän osaa todellakin ottaa ilon irti joulusta ja joulun perinteistä. Saapa nähdä mitä hän sanoo joulupukista aattona! Ihanaa päivää kaikille <3 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

Jokainen blogiani joulun aikaan lukeva on varmasti jo törmännyt siihen, että mulle on ihan sydämen asia valmistaa edelleen joulupöytään perinteisiä herkkuja mun mummun resepteillä. Valmistan edelleen monet perinteiset joulun ajan herkut mummun resepteillä, jotka hän antoi mulle silloin kun järjestin ensimmäistä joulua meidän omassa kodissa vuonna 2012. Varsinkin nykyisin, kun mummusta on jo aika jättänyt, on ihan älyttömän ihana ajatus, että hänen kädenjälkensä on edelleen läsnä meidän joulupöydässä.

Olen kuitenkin ruuanlaittajana ollut aina itse sellainen vähän kokeilijatyyppi, ja mun mielestä parasta onkin sekoittaa vanhaa ja uutta, perinteistä ja modernia. Mummun rakkaiden joulureseptien rinnalla tykkään kokeilla myös joka joulu jotain ihan uutta ja monesti tulen samalla vahingossa luoneeksi meille aivan omia perinneherkkuja. Yksi sellainen on alunperin K-ruoan reseptillä pari vuotta sitten ekan kerran valmistettu savuporoterriini, jonka perään Otto haikailee yleensä viimeistään jo lokakuun lopussa, niin tänäkin vuonna.

Mummun reseptillä valmistetaan kinkku ja kinkun kastike, imelletty perunalaatikko sekä joitakin joulun leivonnaisia. Tärkein mummun resepti on kuitenkin hernerokka, joka on myös ainakin meidän keskimmäisen kaikkein lempparein jouluruoka. Hernerokka tai hernetuuvinki kuten sitä yleisemmin kutsutaan on siis sellainen kuivatuista herneistä keitetty paksu mössö. Ihan parasta!

Tässä K-Supermarketin joulun ajan kamppiksessa lähdin tutkimaan K-Supermarketin tämän joulun joulureseptejä, ja testasin sieltä ihan ensimmäisenä aivan älyttömän herkullisen kuuloista Päärynäpiirakkaa Kanelimascarponella. Tämä herkullinen tarte tatin -tyyppinen piirakka vilahtikin jo mun instagramissa samalla kun kyselin teiltä, millaisia jouluruuanlaittajia te olette. Te tunnuitte olevan samoilla linjoilla jouluruuissa, että on kiva pitää perinteistä kiinni, mutta tuoda myös niiden rinnalle jotain aivan uutta.

Keikautettava päärynäpiirakka oli helppo valmistaa, vaikka meillä ei uuninkestävää paistinpannua ollutkaan. Mä valmistin sen valurautapadassa, ja se toimi ihan älyttömän hyvin. Me syötiin se yhdeltä istumalta ihanan täyteläisen kanelimascarponen kanssa. Totesin, että tässäpä oikein kelpo ehdokas mukana vietäväksi jouluaaton jälkkäriksi tälle joululle.

Lisäksi testasin K-ruoka -sovelluksesta löytyvää Siika Crudo -reseptiä. Siika Crudo oli aivan uusi tuttavuus itselleni, mutta kalaruokien rakastajana mä ihastuin siihen heti. Yleensä kalapöydässä on aina ollut mätiä ja graavilohta, mutta ehkä tänä vuonna testaankin tätä siika crudoa graavilohen sijaan, sillä tämä oli ihan älyttömän raikasta. Raakakypsennettyä sitruksista kalaa ja raikasta granaattiomenaa, NAM! Voin kuvitella, että tämä olisi aivan ihana keveä ja raikkaan hedelmäinen tuulahdus muuten niin suolaiseen joulupöytään.

Kävin ostamassa siikafileitä K-Supermarketista, ja tiskin kala oli edellispäivänä pyydettyä. Mahtavaa, että näin tuoretta kalaa on myös lähimarketissa, eikä vain kauppahallissa tai torilla. Kysyin vielä ostaessani kalatiskin kalamestarilta vinkit Siika Crudon valmistukseen, ja sain loistavia ammattitaitoisia neuvoja, ja rohkaisua ihan uuden kalaruoan kokeiluun. Musta on ihanaa kokeilla uutta, mutta kaipaan joskus vähän rohkaisua aivan uusien ruoka-aineiden käsittelyyn. K-Supermarketin hevi-osastolta löytyivät myös tuoreet sitrukset ja hehkuvan pinkit granaattiomenat.

K-Supermarket haluaa haastaa ihmiset laajentamaan ruokareviiriään myös joulupöydässä. K-Supermarketin sivuilta tai esimerkiksi K-Ruoka -sovelluksesta (joka on muuten todella kätevä myös kauppalistan tekemiseen) löytää runsaasti jännittäviä reseptejä joulpupöytään, mutta toki myös ne loistavat ohjeet niihin joulun perinteisiin herkkuihin. Miltä kuulostaisi vaikkapa joulun Mäti-pizza tai kuusigraavattu lohi? Kannattaa kurkkia ruokainspiraatiota K-Supermarketin sivuilta, tai kysäistä kauppareissulla vaikka palvelutiskin asiantuntijoilta, heillä on usein mahtavia kikkakolmosia ja reseptejä takataskussa.

Musta olisi ihanaa kuulla teidän joulupöydistä! Mikä teillä on perinteistä, mitä kokeilette uutena? Tykkäättekö perinteisistä jouluruuista, vai syöttekö jouluna jotain ihan muuta? Mikä jouluruoka ei tule koskaan löytymään teidän joulupöydästä? (Itselleni se oli maksalaatikko, kunnes tapasin Oton).

Siis. Arvatkaa montako kertaa mä olen jättänyt jonkun kuvan julkaisematta, koska mun maha pömpöttää siinä, kuten se joskus tekee. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen kriiseillyt menkkaturvotuksissa, että luuleekohan joku nyt mun olevan raskaana. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen harmitellut villapaidan huonossa kohdassa olevaa ruttua, joka saa mut näyttämään kuvassa isommalta kuin olen, ja jonka takia en voi julkaista muuten kivaa kuvaa. MONTA. Ja arvatkaa kauanko meni, että sain ensimmäisen raskauskyselyn, kun epähuomiossa välittämättä siitä miltä mun maha saattaa jonkun mielestä näyttää, julkaisin kuvan? Ei kauaa. Jo samana yönä inboxissani oli raskausonnitteluita. ”Tuleeko teille neljäs, ihanaa onnea!” Katso kuva tästä!

Oi kyllä, olen hävennyt mun mahaa, joka ei ole enää 24/7 litteä ja tasainen vaan joskus myös pehmeä ja herkästi turpoava. Mun mahassa on kasvanut kolme lasta. On ihmisiä, joille raskaudet eivät tee suuria muutoksia kroppaan. On ihmisiä joilla on litteä maha heti synnytyksen jälkeen seitsemännelläkin kerralla. On ihmisiä, joiden maha ei koskaan palaudu ennalleen ensimmäisen raskauden jälkeen. On ihmisiä, joiden maha turpoaa herkästi, vaikka ei olisi koskaan ollutkaan raskaana. Ja on minä. Minä ja mun aivan tavallinen maha, joka on eri vaiheissa kuukautta ja erilaisilla päivän ruokalistoilla erilainen. Se on erilainen eri vaatteissa ja ilman vaatteita. Se on erilainen eri asennoissa ja eri kuvakulmissa. Voisin väittää, että yhtenäkään päivänä mun maha ei näytä koko päivää samalta.

Mä en yleensä tartu tällaisiin ”juoruihin” tai spekulaatioihin, koska tiedän, että vaikka sanoisin mitä, niin joku aina voi keksiä musta aivan mitä haluaa, ja levittää sitä oikeana tietona. Ja monet vielä uskovat ennemmin näitä ”jokuja” kuin sitä kenestä puhutaan. Se ei todellakaan ole fine, mutta olen siihen ihan tottunut. Mutta syy miksi tartuin tähän on se, että mä en todellakaan ole ainoa, jolle näin käy.

Naisten mahojen tuijotteluhan on aivan järkyttävän suuri ilmiö. Miettikää vaikkapa Meghan Marklea, jonka vatsaa tuijotettiin hänen ja prinssi Harryn häistä asti jatkuvasti. ”Onko se raskaana, voisko se olla?”. Vähän aikaa sitten yksi Ruotsin suurimmista perhebloggaajista, Yaya’s -blogin Johanna Ljungqvist, kohtasi aivan samanlaisen tilanteen kuin minä nyt. Hän julkaisi iinstassa ihan normi asukuvan, jossa hänen vatsansa ei ehkä ole tasan litteä,  vaan pömpöttää ehkä millin verran ja heti hän oli raskaushuhujen keskellä.

Tämä mahojen tuijottelu on aivan todellisuudesta vieraantunutta. Newsflash: aika harvan vatsa on oletukselta litteä. Some vääristää kuvaa ihmisten vartaloista entisestään, ja nähtävästi litteästä vatsasta on tullut se oletus, ja kaikki muut mahat ovat sitten raskaana. Tämä on aivan kertakaikkisen oksettava ilmiö, johon mä en enää halua olla osallinen. Mä en todellakaan aio jatkossa välittää siitä, jos joku kuvittelee kuvan perusteella tietävän mitä mun kohdussa tapahtuu.

Ensinnäkin. Jokaisella on oikeus kertoa tai olla kertomatta omasta raskaudestaan juuri silloin kun itse haluaa. Mikäli joku ei ole kertonut omasta raskaudestaan, hän ei joko a) ole raskaana tai b) halua puhua siitä vielä tai c) puhua siitä ollenkaan. Näistä kaikkein yleisin on varmasti vaihtoehto a. Mutta kannattaa ottaa huomioon myös vaihtoehdot b ja c. Vaikka olisit kuinka varma jonkun raskaudesta, jos hän ei itse ole kertonut siitä, ei sinulla ole siitä mitään oikeutta kysellä tai juoruilla.

Koskaan, ei koskaan voi tietää, mitä joku toinen käy läpi. Mulla on ollut onni tulla melko helposti raskaaksi joka kerta kun ollaan vauvaa toivottu, mutta entä jos ei olisikaan? Entä jos me käytäisiin juuri nyt läpi rankkoja lapsettomuushoitoja tai olisin juuri saanut keskenmenon, ja sitten spekuloitaisiin, että olen raskaana? Miltä se tuntuisi? Mulle se ei ole onneksi totta, mutta monelle muulle tämä on todellisuutta. Raskauskyselyitä ja spekulaatioita, jotka voivat tuntua aivan järkyttävän pahalta ihmisestä, joka toiveista huolimatta ei saa lasta.

Mä en aio enää kertaakaan miettiä miltä mun maha näyttää. Olen sitten vaikka joka viikko raskaana tästä hamaan tulevaisuuteen, mutta se ei ole mun eikä kenenkään muunkaan tehtävä joutua miettimään, aiheuttaako raskaushuhuja olemalla oma itsensä kuvissa. Mun maha ei pömpötä raskaushuhut aiheuttaneessa kuvassa yhtään sen enempää kuin Otonkaan samanlaisessa jouluneuleessa. Mutta minä olen se, joka joutuu kohtaamaan nämä raskaushuhut ja jolta vaaditaan täydellisen litteää mahaa, koska olenhan nainen. Joo, ymmärrän, että Otto ei voi olla raskaana. Mutta se ei silti anna kenellekään oikeutta spekuloida, että meillä naisilla on se mahdollisuus. Mä toivon, että sitten kun mun omat tytöt ovat siinä iässä, että lisääntyminen olisi mahdollista, he eivät enää joudu kohtaamaan näin naurettavia paineita.

Mä julistan MAHARAUHAN ja haastan jokaisen teistä kertomaan omat tarinanne! Onko teidän mahaa tuijoteltu tai spekuloitu raskautta? Onko joku kysellyt teiltä raskaudesta ennen kuin itse olette halunneet kertoa, tai silloin kun ette edes ole olleet raskaana? Jakakaa omat kokemukset instassa tai muualla somessa tai blogissa tai ihan missä tahansa tunnisteella #MAHARAUHA. Tästä pitää puhua!

Ja teille, jotka tuijotatte muiden mahoja. Lopettakaa, ja keskittykää omaan mahaanne.

PS: Jos jäi vielä jollekin epäselväksi niin EI, en ole raskaana. En myöskään kaipaa vinkkejä, kuinka pömppiksestä pääsee eroon, tai mitään muitakaan mahaani liittyviä ystävällisiä neuvoja.