Mikä auto meille tulee seuraavaksi?

14.11.2018


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa.

Käytiin Santanderin kutsumana viime viikonloppuna Auto 2018-tapahtumassa Messukeskuksessa vähän tutustumassa autojen uusiin tuuliin. Tämä oli koko meidän perheen ihan eka kerta automessuilla, mutta oli kyllä ihan hyvin järjestetty tapahtuma. Me otettiin tietysti lapset mukaan, ja he pääsivät näkemään Muumipeikon, Pikku Myyn ja Nipsun esiintyvän, sekä halaamaan heitä. Joka osastolla oli tarjolla lapsillekin jotain pientä kivaa, mutta Santanderin osasto taisi olla lemppari. Siellä pääsi potkaisemaan jalkapalloa Uefa Champions Leaguen hengessä.

Tapahtumassa päästiin näkemään läheltä vaikka kuinka paljon erilaisia autoja, ja vaikka me ei varattu koeajoja (olisi ollut hankala toteuttaa kolmen lapsen kanssa), niin käytiin istumassa useammassakin autossa sisällä, ja testaamassa sisätilojen ja lisäpenkkien toimivuutta. Lapsista oli suurta hupia kiivetä 7-paikkaisten autojen takakonttipaikoille testaamaan tilavuutta.

Nythän meillä on tosiaan viiden hengen keskikokoinen citymaasturi, johon ollaan kyllä oltu tyytyväisiä, mutta johon kaivattaisiin aina aika ajoin lisää tilaa. Meidän oma perhe täyttää auton kaikki paikat. Aina kun esim. mun äiti on meillä käymässä, kyydeissä on kauhea sumpliminen, jos ollaan menossa koko porukalla jonnekin.

Sama toki kaikkien muidenkin kanssa. Viime kesänä kun mentiin mun serkun ja koko perheen kanssa Lintsille, osa porukasta meni julkisilla puolet hitaammin ja osa autolla. Jos lapset haluavat joskus ottaa koulun tai päiväkodin jälkeen kaverin mukaan meille, jonkun muun pitää olla pois kyydistä. Tai jos lapset haluaisivat ottaa kaverin mukaan museoon tai kotieläintilalle, jonkun muun pitäisi aina jäädä pois. Esim. lähimmälle kotieläintilalle meiltä ajaa autolla 15 min mutta julkisilla menisi 1-1,5h koska julkisilla ei ole suoraa linjaa sinne.

Sukulaiset eivät tietysti ole jatkuvasti meillä arjessa tarvitsemassa kyytiä, mutta mitä enemmän lapset kasvavat, sitä enemmän he haluavat viettää aikaa kavereiden kanssa myös arkiviikolla. Sen on huomannut jo nyt koulun myötä, että kavereiden rooli arjessa kasvaa koko ajan. Kaverisynttäreitä, leikkitreffejä ja koulun tapahtumia on suunnilleen joka viikko, ja kimppakyydit ovat suosittuja. Pian meidän keskimmäinenkin aloittaa koulun (no 1,5v päästä). Uskoisin, että silloin oltaisiin todella kiitollisia kahdesta lisäpaikasta autossa.

Ainoa mikä seitsemässä paikassa mietityttää on se, että löytyykö sellaista autoa tarpeeksi pienillä päästöillä. Siinä missä Otto ihasteli 7-paikkaista Skoda Kodiaq RS-maasturia, mä tuijotin autojen esittelylappujen päästölukemia. Faktahan on se, että tällä hetkellä 7-paikkaisena ei ole saatavilla sellaista autoa, jonka päästöt olisivat olemattomat tai edes kestävällä tasolla (paitsi Tesla Model X). Toki nopean ja tehokkaan RS-version ja päästöttömyyden väliin mahtuu muitakin vaihtoehtoja päästöjen kannalta.

5-paikkaisena löytyisi vaikka mitä, mutta kannattaako meidän edes vaihtaa autoa, mikäli oltaisiin valmiit pitäytymään 5 paikassa? Ei kannata. Nämä on tosi isoja kysymyksiä ja valintoja. Onneksi meillä on aikaa miettiä vielä puolisen vuotta ennen kuin meidän Santander All in One -sopimus päättyy, ja on aika tehdä se valinta, miten jatkossa toimitaan.

Varmaa on ainakin se, että jos (kun) me uusi auto hankitaan, me otetaan sekin Santander All in One -sopimuksella, kuten tämä nykyinen auto 2,5 vuotta sitten. 2,5 vuotta sitten me valittiin Santander All in One helppouden vuoksi (silloin ei ollut mitään tietoa mistään tulevista yhteistyökuvioista, vaan päädyttiin ks. kaiken kattavaan sopimukseen aivan omin päin). Ne samat asiat jotka meitä viehättivät silloin, ovat edelleenkin ne hyvät puolet, joiden vuoksi valitsisin tämän saman palvelumallin.

Autoon ei tarvitse sitoutua eikä sijoittaa, vaan sopimukseen kuuluu taattu hyvityshinta sopimuskauden päätteeksi. Meillä All in One-pakettiin kuuluu auto, rahoitus, kausihuollot, mahdolliset muut huollot, sijaisauto huollon ajaksi ja taattu hyvityshinta sopimuskauden päätteeksi. Maksetaan kiinteää kuukausierää, johon sisältyy siis nämä kaikki, ja ainoa mitä me tehdään itse autolle, on tankkaus ja pesu. Meidän ei siis tarvitse maksaa erikseen auton määräaikaishuolloista senttiäkään, eikä myöskään tarvitse varautua yllätyksiin, sillä auton rikkoutuessa sillä on valmistajan takuun lisäksi myös huoltosopimus. 

Sitten kun tämä sopimuskausi päättyy ensi kesänä, auton saa myydä itse pois mihin liikkeeseen haluaa, ja maksaa jäljellä olevan osuuden sillä (ja pitää mahdollisen myyntivoiton), tai sitten auto lunastetaan meiltä takaisin rahoituksesta jäljellä olevalla osuudella. Halutessaan auton voi myös pitää itsellään, ja maksaa jäljellä olevaa osuutta sitten uuden suunnitelman mukaan pois.

Eli vaikka aina sanotaan, että ”uuden auton arvo tippuu puolella heti kun sen ajaa autokaupasta ulos”, meidän ei tarvitse murehtia, että meillä olisi enemmän maksettavaa kuin mitä auton arvo on. Pahimmassa tapauksessa ollaan nollilla sopimuskauden päätteeksi, ja parhaassa tapauksessa voidaan tehdä jopa voittoa. Me haluttiin meidän perheen käyttöön nimenomaan uusi auto, ja tämä oli meille paras tapa saada se. Santander All in Onessa on kolme eri palvelutasoa, eli Perus, Helppo tai Mukava, ja me valitaan varmasti Mukava myös jatkossa. 

Kaikkein edullisin vaihtoehto tämä ei ole, mutta me arvotetaan helppous ja stressittömyys auto-asioissa edullisuutta korkeammalle. Ennen tätä ajettiin vuosi edullisella ja hyvin epävarmalla autolla, joka ei lopulta ollutkaan edullinen, sillä siitä rikkoutui koko ajan joku osa. Vaikka sen kuukausierä oli edullinen, yllärihuollot kasvattivat kustannuksia jatkuvasti. Sen vuoden jälkeen ei haluta enää ikinä joutua stressaamaan autosta. Me halutaan, että auton kanssa on varma ja turvallinen olo aina ja kaikissa tilanteissa. Mielenrauha on sellainen asia, mistä mä maksan mielelläni vähän ekstraa. Mutta toki All in Onessa on ne kolme eri palvelutasoa. Sopimuksen saa myös käytettyihin autoihin, joten on siitä paljon edullisempiakin vaihtoehtoja tarjolla, kuin tämä uuden auton ihan kaiken kattava Mukava-sopimus.

Me ei olla vielä siis päädytty mihinkään 100% varmaan päätökseen ensi kesän suhteen. Katsotaan, että tuleeko ennen sitä automarkkinoille vielä uusia vaihtoehtoja, joissa kaikki meidän tarpeet ja toiveet kohtaisivat. Tuskin tulee. Luultavasti joudutaan tekemään kompromissi, ja punnitsemaan tarkasti mitkä ovat meille ne kaikkein tärkeimmät asiat. Kaksi lisäpaikkaa vai mahdollisimman pienet päästöt (tai päästöttömyys)? Ehkä sitten kesällä 2022 olisi 7-paikkaisen fiksun hintaisen sähköauton vuoro, jonka kantama on talvipakkasillakin 600km? Toivottavasti. Siihen on vielä monta vuotta aikaa, ja markkinat kehittyvät koko ajan.


Tekisi mieli raivata jokainen kaappi ja laatikko

13.11.2018

Netti pursuaa minimalismia, konmaritusta ja tavaroista vapautumisen ihanuutta. Se on kieltämättä tarttunut itseenkin. Vaikka mä en usko, että itse olisin onnellinen minimalistina super askeettisessa kodissa, olisi ihanaa kuitenkin karsia edes ne kaikki ilmiselvät tarpeettomat jutut, kuten pieneksi jääneet vaatteet, vauvan tarvikkeet ja vauvalelut. Vaikka olen aina silloin tällöin myynyt lastenvaatteita ja kenkiä kirppiksellä, antanut kavereille ja lahjoittanut niitä paljon esim. Hopelle, niin kolmen hirmuista vauhtia kasvavan tyypin kanssa niitä kertyy koko ajan lisää. Mun oman kaapin karsiminen onnistui myös hyvin jo varmaan vuosi sitten, mutta edelleen ne samat karsitut vaatteet pyörii täällä kotona säilytyslaatikossa, koska en ole ”ehtinyt” (lue: jaksanut) myydä niitä, tai selvittänyt minne niitä mun vaatteita voisi lahjoittaa.

Varastossa on tarpeetonta lastensänkyä, vauvan kehtoa ja sitteriä. Isot yhdistelmät ja turvakaukalo me sentään myytiin jo tuttujen vauvoille, kun käytössä on enää Yoyot, mutta melkeinpä kaikki muut vauvan tarvikkeet pyörivät edelleen varastossa tai nurkissa. Jokaisen muuton myötä karsintaa on tehty, ja aina säännöllisin väliajoin muutenkin. Silti koen, että kaapeissa on edelleen paljon tavaraa, joka ei tee meistä ketään onnelliseksi ja jota ei ole tarvittu esim. viimeisen vuoden aikana. Eli juuri sitä tavaraa, mitä voisi aivan hyvin karsia.

Pakkaa sotkee kuitenkin se, että en myöskään halua ”luopua liikaa” vaan haluan säästää niitä aarteita, joille oikeasti voi olla käyttöä tulevaisuudessa. Tästä hyvä esimerkki on vaikkapa nuo yläpuolella näkyvät leopardilakanat. Ne on esikoisen vanhat, eli v. 2011 ostettu. Mä rakastan niitä, ja olen niin iloinen että säästin ne silloin, vaikka monista muista vauvan tarvikkeista luovuimme keskimmäisen ja kuopuksen välissä. En oikeastaan edes tiedä miksi juuri ne ovat säästyneet, ehkäpä ihan vahingossa. Mutta kun löysin ne, tulin tosi iloiseksi.

Olen säästänyt joitakin oman lapsuuteni kirjoja, yhden pienen pinon teinien lehtiä, sekä joitakin ihania juhlamekkoja, kenkiä ja takkeja mun teinivuosilta lasten tulevia teinivuosia silmällä pitäen. Mä aina ihastelin äidin nuoruuden valokuvista äidin vaatteita ja kenkiä, ja mua harmitti niin paljon, että niitä vanhoja aarteita ei ollut enää tallessa. Onneksi äiti oli säästänyt edes joitakin koruja ja asusteita,  jotka olivat mun kalleimpia aarteita.

En tiedä haluavatko omat lapset ikinä äitinsä retroaarteita päälleen, mutta en halua ottaa sitä riskiä, että mulla ei ole tallessa yhtään mitään tallessa jos haluavat. Eli vaikka mun tekonahkainen olkaimeton minimekko ei just nyt mahdu mulle ja en itse käytä Batman-kuvioisia conssejani, haluan säästää ne spesiaalimmat jutut lapsille varmuuden vuoksi. Ehkä niistä joskus tulee heidän aarteitaan. Lapsena päätin, että säästän ikuisesti mun jokaisen vaatteen ja kenkäparin, mutta ihan niin paljon en kyllä ole säästellyt, vaan mielestäni ihan maltillisen määrän. Joitakin nuorten kirjoja ja muita voisin kyllä laittaa eteenpäin, vaikka ne kaikkein rakkaimmat haluankin ehdottomasti säästää.

Tämän kuluneen vuoden ajan paletti on ollut niin täynnä toimintaa, että aikaa kaappien raivaukselle on ollut hankalaa löytää. Ihmisenä olen kuitenkin sellainen, että sotkuiset kaapit ja tarpeettomat tavarat tekevät fiiliksestä muutenkin vähän ”sotkuisen”. Olisi ihanaa kun jokainen kaappi ja laatikko olisi järjestyksessä (ja sisältö täysin selvillä), ja niissä olisi vielä vähän ylimääräistä tilaakin.

Se kaappien raivaaminen on se helpoin osuus mulle, ja sille ehkä vielä löytyisikin aikaa. Se tavarasta lopullisesti eroon pääseminen onkin sitten se hankala osuus. Ensin pitäisi lajitella kaikki erikseen myytäviin ja lahjoitettaviin, ja sitten vielä miettiä missä myy ja minne lahjoittaa.

Mun aika ei tällä hetkellä riitä Fb-kirppiksiin tai tavaroiden yksittäin kuvaamiseen ja hinnoitteluun, kun loppuvuosi on niin täynnä töitä, tapahtumia ja taaperoa. Olisi mahtavaa jos löytyisi joku helppo tapa saada kaikki mahdollinen meille tarpeeton tavara kiertoon ja oikeaan osoitteeseen. Mutta eipä tässä taida olla mitään pikavoittoja, kun tavarat on vielä niin eri kategorioistakin, että ei voi niputtaa yhteen myyntipaikkaan. Kai tälle projektille on vaan raivattava kalenterista aikaa. Ehkä tämä voisi olla mun ensimmäinen projekti ensi vuonna sitten, kun taapero on aloittanut osa-aikaisen päivähoidon? Silloin työnteon ja perheajan lisäksi päiviin saattaa mahtua hetkinen sitä kuuluisaa omaa aikaakin, ai että.

Sitä odotellessa haluaisin kuitenkin kuulla teiltä parhaita vinkkejä tavaroiden kierrätykseen ja lajitteluun. Mutta ei FB-kirppareita tähän, koska en ehdi kuvaamaan ja postittelemaan mitään. Meillä ei ole mitään sellaista säästössä, mitä olisin heittämässä roskikseen, vaan kaikki on hyvässä kunnossa myyntiin tai lahjoitettavaksi. Missä te myytte helposti aikuisten vaatteet? Entäs lasten merkkivaatteet? Mihin lahjoitatte itsellenne tarpeettomia leluja tai kirjoja, entäs isompia huonekaluja?

Myyntipaikkojen lisäksi saa jakaa muutenkin parhaat vinkit tavaroiden karsimiseen ja koko kodin läpikäymiseen! Mikä on kätevin tapa käydä kaikki läpi? Mitä te säästätte? Onko teillä sellaisia tavaroita, joita tekisi mieli säästää, mutta kuitenkin tiedätte, että ette tarvitse? Mitä teette niille? 


#Härkispäivä & mausteinen Härkis Tikka Masala

09.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Verso Foodsin kanssa.

Ollaan jatkuvasti viimeisen parin vuoden aikana pyritty lisäämään kasvisruuan osuutta viikon ruokalistalta. Aloitettiin satunnaisista kasvisruokapäivistä siellä täällä, sitten mukaan tuli yksi vakituinen kasvisruokapäivä viikossa, sitten toinen. Pikkuhiljaa ollaan kuitenkin huomattu, että nykyään kasvisruokaa alkaa olla usein yli puolet viikon illallisista, ja suurin osa lounaista.

Kasvisruuan syönnin lisääminen on fiksua sekä ympäristön että terveyden kannalta, ja siksi ollaan haluttu pyrkiä lisäämään sitä vuosi vuodelta. Me ei olla ehdottomia minkään ruokavalion suhteen, enkä halua lokeroida meitä mihinkään tiettyyn ruokavalioon. Meidän ruokafilosofia on syödä mahdollisimman terveellisesti, monipuolisesti, hyvänmakuisesti ja värikkäästi. Sillä pääsee jo pitkälle.

Alussa kasvisruokapäiviä oli vähän useastakin eri syystä. Me oltiin aina syöty liha- ja kalapainotteisesti, joten kasvisruokareseptit eivät olleet meille tuttuja ollenkaan. Mulla oli muutama vuosi sitten vielä sellainen fiilis, että kasvisruokaa syödessä joutuu luopumaan jostain olennaisesta ja tarpeellisesta, vaikka oikeasti kyse oli vain tottumuksesta. Toinen syy kasvisruokapäivien vähyydelle oli se, että esim. 3 vuotta sitten kaupoissa ei ollut vielä juuri mitään niitä kasviproteiineja, joita ne nyt ovat pullollaan. Helppoja kasvisruokavaihtoehtoja oli oikeasti vähän tarjolla, varsinkin sellaiselle, joka ei ollut niihin erityisen perehtynyt.

Onneksi nykyään asian laita on aivan toinen. Kasvisruuan kokkaaminen on tehty meille tavallisille kotikokkaajillekin aivan todella helpoksi, ja oikeastaan helpommaksi kuin esim. lihan valmistaminen. Yksi mun lemppari proteiineista ruuanlaitossa on Härkis, ja Härkiksen eri versiot. Maustamaton Härkis taipuu meillä tortilloihin, makaronilaatikkoon, lasagneen, bologneseen ja nachopeltiin. Tällä viikolla kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös K-ryhmän kaupoissa myytävää Härkis Indian Currya, josta mä valmistin kermaisen mausteisen Härkis Tikka Masalan.

Härkiksen suurimpia etuja on pitkä säilyvyysaika, varsinkin meidän perheessä. Me tykätään lähtea usein ex tempore ravintolaan tai kaverille kylään syömään, joten on mahtavaa, että Härkis säilyy pitkään jääkaapissa, eikä mene pilalle, jos ruuanlaittosuunnitelmat vaihtuvat lennosta. Härkistä voi käyttää sekä kylmänä, että kuumennettuna, mutta se on siis kypsää, eli sitä ei tarvitse erikseen kypsentää. Tämä nopeuttaa arkiruuanlaittoa ihan älyttömän paljon! Lisäksi Härkis on edullista, eli siihen vaihtaminen ei viikkoruokabudjettia heilauta mihinkään suuntaan, jos on tottunut käyttämään sen tilalta lihavaihtoehtoa.

Tikka Masala Härkis Indian Currysta (4 annosta)

1pkt Härkis Indian Currya (tai normi-Härkistä, jolloin ruuasta tulee aavistuksen vähemmän mausteinen)

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1tl inkivääriä raastettuna

1 sipuli

1 punainen paprika

1prk lisäaineetonta Tikka Masala -maustetahnaa (tai muuta intialaistyyppistä maustetahnaa oman maun mukaan)

500g laadukasta tomaattimurskaa

vettä

1,5dl kaurakermaa

riisiä

Pilko sipulit ja paprikat, ja kuullota ruokaöljyssä paistinpannulla. Lisää sekaan maustetahna, sekä 0,5dl vettä ja sekoita. Paista kunnes vesi on haihtunut. Laita riisille vesi kiehumaan. Lisää härkikset, paistinpannulle sekä 500g tomaattimurskaa ja 0,5dl vettä. Laita riisit kiehumaan kannen alle. Keittele kastiketta hiljalleen siihen asti, kunnes riisi on kypsää (eli n. 10min). Lisää 1,5dl kaurakermaa ja sekoita hyvin. Kuumenna. Tarjoile kastike ja riisi tuoreen korianterin kanssa, lisänä voi olla esim. naan-leipää, joka on meidän lasten lempparia.

LUKIJAKILPAILU:

Haastan jokaisen teistä viettämään #härkispäivää ja heitän loppuun vielä pienen arvonnan mukaan! Kertomalla sun lempi Härkis-reseptin tai ideoimalla mitä sä siitä valmistaisit osallistut HÄRKIS®- tuotepakettien arvontaan. Aikaa osallistua on viikko, 16.11 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ

Onnea kisaan kaikille!


Päiväni kuvina: just tänään perjantaina 9.11.2018

09.11.2018

Tänään on ollut aika ihana perjantai. Tavallisen ihana ja rento. Aamulla jo päätin, että tänään teen päivä kuvina -postauksen, mutta unohdin kuvata mun aamiaisen (!!) ja lounaasta on kuvat uusimmassa postauksessa jo. Onneksi lounaan jälkeen pääsin kiinni tähän hommaan, ja sain kuvattua loppupäivän meiningit. Mutta sen pidemmittä puheitta, tällainen päivä mulla on ollut tähän mennessä:

Heräsin: klo 9.00. Otto piti etäpäivää, niinkuin usein perjantaisin pitää, ja heräsi aikaisin lasten kanssa. Mä sain nukkua yhdeksään, ja herätessä oli ihanan virkeä olo, ja ulkonakin jo niin valoisaa kuin harmaassa marraskuussa voi vaan olla.

Söin aamiaiseksi: korvapuustipuuroa, koska viikonloppuhan alkaa tänään, niin vähän voi herkutella.

Tapasin: mun assistentin. Ensi viikosta alkaen mua auttaa osa-aikaisesti assari, joka hoitaa mun juoksevia asioita, niin mä voin keskittyä itse siihen mitä rakastan tehdä, eli teille sisällön tuottamiseen. Tämä on iso askel mun uralla, ja jotain mistä olen haaveillut pitkään.

Kokkasin lounaaksi: vegaanista currya, joka maistui koko porukalle.

Ihastelin: taaperoa, joka jälleen nukahti mun syliin. Hän aina samaan aikaan iltapäivällä yleensä sanoo itse, että väsyttää, ja kiipeää mun syliin. Mä laulan hänelle tuiki tuiki tähtöstä, ja hän nukahtaa siihen varmaan puolessa minuutissa. Sitten vaan siirrän hänet meidän pehmeälle lattiatyynylle nukkumaan. Iltaisin hän on niin isoa ja reipasta, ja menee aina suoraan omaan sänkyyn nukkumaan, ja nukahtaa sinne itse. Mutta päivisin hän on vielä vähän mun vauva ja nukahtaa syliin. Se on ihanaa ja nautin siitä.

Kirjoitin: kolme joulukalenteripostausta lisää. Mun tavoitteena on tehdä 90% kalenterista valmiiksi etukäteen, jotta en kertaakaan joudu tuottamaan siihen kiireessä sisältöä, vaan voin tehdä tästä parhaan blogijoulukalenterini EVER.

Iloitsin: siitä, että onnistuin löytämään vielä yhden kappaleen himoitsemaani takkia meidän taaperolle kunnon metsästyksen jälkeen, kun eilen aamupäivällä missasin dropin tapaamisen vuoksi. Kävin läpi n. 15 eri nettikauppaa, ennen kuin löysin Tapiolan Stockmannilta yhden kappaleen jonka varasin. Käytiin siis eilen illalla hakemassa se. Samalla kun tuntuu hulluudelta nähdä näin kova vaiva yhden vaatteen takia, olen toisaalta iloinen. Juuri tällaisia toivoisin, että kaikki vaatteet meidän kaapeissa on. Ei ehkä yhtä hankalasti löytyviä kuin tämä kyseinen yksilö, mutta niin paljon iloa tuottavia, että niiden eteen on tarvittaessa valmis näkemään vaikka liikaakin vaivaa. Harkittuja ostoksia joita on kaapissa hyvin maltillinen määrä, ja jotka tuottavat hyvää mieltä ja kestävät aikaa.

Pelasin: 5v:n kanssa Arvaa Kukaa hamppariravintolasta joskus saaduilla matkapelikorteilla. Niin hauska peli, ja toimii ihan hyvin tällaisena taskuversionakin.

Keskustelin 5v:n kanssa: siitä, että olkapäille kiipeäminen on vähän kuin olisi Hoplopissa (kuulemma).

Ihmettelin: Miten ihmeessä meidän 7v voi olla niin pitkä jo. Ei hän ole siis mitenkään ikäisiään pidempi, mutta näin vanhemman näkökulmasta tuntuu vaan niin oudolta, että meillä on jo noin iso lapsi.

Naureskelin kaupassa: kun meidän taapero halusi vielä juuri ennen kassajonoa käydä vaihtamassa valitsemansa Ryhmä Hau Kaja-pezin sittenkin Samppaan. Hän juoksi karkkihyllylle, laittoi Kajan takaisin ja sanoi ”Sittenkin minä otan tämän. Samppa!”. Ja Samppa-peziä hän tyytyväisenä söi viikonloppukarkiksi.

Kokkasin illalliseksi: lasten toiveesta punajuuripastaa broileri-tomaattikastikkeella. Se on heidän lemppariruokansa tällä hetkellä, ja aina kun he saavat päättää niin he toivovat sitä.

Katsoin: Lasten ja Oton kanssa illalla vanhan The Grinch -leffan. Pianhan leffateattereihin tulee uusi versio (olikohan jopa tänään?), pitäisi varmaan seuraavaksi mennä katsomaan se! Me vuokrattiin se Google Playsta, siellä on onneksi melkein aina kaikki leffat mitä ei Elisa Viihteen vuokraamosta tai Netflixistä löydy.

Nyt aion: laittaa koneen kiinni heti kun olen jakanut tämän postauksen, kävellä keittiöön ja tehdä meille tapas-lautasen! Juustoja, hilloja, keksejä ja Netflixistä House Of Cardsin uusin tuotantokausi. Kuulostaa aika hyvältä suunnitelmalta!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Mitä te oletatte minusta?

06.11.2018

Tubessa moni on tehnyt videoita siitä, millaisia oletuksia seuraajilla on heistä. Mä halusin tarttua aiheeseen, ja tehdä siitä ihan perinteisen blogipostauksen. Kysyin teiltä instagram storiesissa, mitä te oletatte minusta, ja nyt olen kasannut kaikki teidän oletukset yhteen, ja vastaan niihin! Oli ihan älyttömän mielenkiintoista lukea teidän oletuksia, ja myöskin kovin itsetuntoa hivelevää ja mukavaa. Siis mua jännitti aivan hirveästi kysyä, koska ei mulla ollut mitään hajua millaisia oletuksia teillä on. Sieltähän olisi voinut tulla mitä tahansa! Mutta siis, en kestä, te ootte kyllä niin ihania, ja mulle tuli näistä oletuksista hyvä mieli, punastus ja vähän sellainen huijarisyndroomafiiliskin: miten teillä voi olla noin ihana kuva musta, ja olenko sen arvoinen?!

Te lähetitte oletuksia yli 86 kappaletta, mikä oli myös todella suuri määrä! Yhdistelin moneen kertaan toistuneita juttuja, ja tein tästä niin tiiviin paketin kuin pystyin. Kiitos hurjasti kaikille jotka tämän postauksen toteuttamiseen osallistuivat. Mä luin näitä oletuksia ääneen myös meidän isommille tytöille ja kysyin heiltäkin niiden paikkansapitävyydestä, oli hauskaa kuulla heidänkin mielipiteensä.

Yleisin oletus: En koskaan huuda tai suutu tai ärähdä lapsille tai Otolle

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Huudanko lapsille tai Otolle? En. Olen huutanut ehkä kaksi kertaa, ja se on siis ollut joku säikähdyshuuto joskus jos jotain on vaikka tapahtunut (esim. joku tippuu tuolilta niin olen kiljaissut kovaan ääneen). Mutta en huuda muuten. Jos mulla on jotain asiaa, voin sen kyllä sanoa ihan normaalilla äänenvoimakkuudella. Suutunko lapsille tai Otolle? Kyllä joskus. Jos joku oikein kunnolla töppää, niin joskus saatan olla ärsyyntynyt ja koen kyllä myös suuttumuksen tunteita. Silloinkaan en kuitenkaan huuda, vaan pyrin keskustelemaan. Yritän aina ottaa edes sen pienen hengitystauon silloin kun tällaisia tunteita tai suuttumuksen aiheita tulee, ja tarttua vasta sitten itse asiaan. Silloin on helpompi miettiä se tilanne myös toisen kannalta, eikä laukoa vihaisia sanoja ensimmäisen johtopäätöksen perusteella. Mitä tiukempi tilanne, sitä kärsivällisempi pyrin olemaan. Jos siis ollaan vaikka julkisella paikalla, mun on jostain syystä vieläkin helpompaa pysyä rauhallisena kuin kotona.

Oletus: Minulla on pitkä pinna ja uhmatilanteissa pyrin aina olemaan rakentava

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Olen tosi kärsivällinen lasten kanssa, ja pystyn olemaan rakentava ja antamaan uusia mahdollisuuksia. Kaikenlaisen epäoikeudenmukaisuuden suhteen olen kuitenkin tiukka. Mulla on aivan nollatoleranssi toisten tahalliseen ärsyttämiseen/kiusaamiseen/ulkopuolelle jättämiseen yms. Toki nyt esim. taaperon kanssa olen siinäkin melko kärsivällinen, koska tiedän, että hän ei esim. ymmärrä että lyöminen sattuu, tai että lelua ei saa ottaa toisen kädestä. Hänen kanssa harjoitellaan johdonmukaisesti ja kärsivällisesti aina kun tarvetta on. Isommilta vaadin kunnioittavaa ja oikeudenmukaista käytöstä toisiaan ja kaikkia muitakin kohtaan, ja puutun epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin hyvin nopeasti, jos sellaisia tulee eteen.

Oletus: En koskaan vastaa lapsille mm’m niinkuin kuuntelisin, vaikka en oikeasti kuuntele

Pitääkö paikkansa? Ei. Se on tosi inhottava tapa, ja yritän parhaani aina kuunnella ja olla läsnä, mutta en mäkään mikään super ihminen ole. Meillä on kolme lasta, ja joskus vaan käy niin, että jollain heistä on jotain ihanaa höpötettävää asiaa juuri silloin, kun teen jotain muuta, ja hajamielisesti vastaan van mm’m. Onneksi meidän lapset kyllä huomaavat tämän, ja sanovat yleensä heti, että ”äiti, kuulitko!”. Tokalla kerralla sitten kuulen. Näin ei käy usein, mutta joskus kuitenkin, vaikka kuinka parhaansa yrittää. Ja se on ihan ok.

Oletus: Olen tosi energinen, reipas ja aikaansaava

Pitääkö paikkansa? Pääosin kyllä. Mutta en ole aina ollut. Olen käynyt läpi uupumuksen lukioaikoina, ja sillon en saanut pariin kuukauteen aikaiseksi kertakaikkiaan yhtään mitään, hyvä jos vaihdoin edes yökkäristä pois. On ollut ihan äärettömän pitkä tie rakentaa sellainen perhearki ja työympäristö itselle, jossa pystyy lähes aina olemaan energinen, reipas ja aikaansaava. Energisyyden vastapainoksi on kuitenkin todella tärkeää ottaa myös välillä sitä aikaa, kun ei tarvitse saada aikaiseksi yhtään mitään eikä olla reipas. Jos ei koskaan anna aivojen ja kehon levätä, jossain vaiheessa tulee pakollinen stoppi, ja sitten siitä on taas vaikeampi nousta takaisin. Mieluummin pitää itsestä huolta ennaltaehkäisevästi ja öllöttelee välillä. Ja kyllä mulla on tullut viime vuosinakin niitä hetkiä vastaan, kun tulee itku siitä tunteesta, että on ihan liikaa tehtävää ja deadlineja eikä tiedä mistä aloittaisi. Se on inhimillistä. Silloin yleensä aloitan siitä helpoimmasta hommasta, jotta pystyn tekemään edes jotain.

Oletus: Olin keskiverto-oppilas koulussa ja loistin vain muutamassa aineessa

Pitääkö paikkansa? No en tiedä. Tähän on vaikea vastata. Kun mä pääsin ysiluokalta, mun lukuaineiden keskiarvo oli 9,3 ja rakastin opiskelua, kuuntelin tunneilla ja olin tosi aktiivinen. Mä sain kuusi stipendiä ysiluokan päättäreissä. Lukiossa taas olin enemmän keskitason oppilas. Silloin opiskelu ei kiinnostanut enää yhtä paljon kuin yläasteella, tai mulla ei ollut tarpeeksi voimavaroja siihen elämäntilanteesta johtuen. Olen iloinen, että sain kuitenkin ihan hyvät keskitason paperit ja lakin päähän, vaikka en jaksanut juurikaan panostaa mihinkään.

Oletus: Pyrin ymmärtämään kaikkia ihmisiä, enkä pidä lokeroinnista

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Liittyy varmasti empatiaan, että yritän aina ymmärtää kaikkia ihmisiä. Ja en tykkää lokeroinnista, koska en koe sitä kannattavaksi millään tavalla.

Oletus: Olen ollut pienenä ujo

Pitääkö paikkansa? Ei. Olin jo pienenä sellainen höpöttelijä, joka vaan meni juttelemaan kaikille.

Oletus: Olen tosi empaattinen ja ihmisrakas ja tulen aina kaikkien kanssa toimeen

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Pyrin aina asettumaan toisen asemaan, ja miettimään miltä muista tuntuu. Mun on tosi helppoa olla empaattinen, ja tosi vaikeaa olla olematta empaattinen silloin kun se ei kannattaisi. Mä pystyn tulemaan hyvin toimeen kaikkien kanssa, myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kaikki näkemykset poikkeavat täysin omistani. Perushyvillä käytöstavoilla pääsee jo pitkälle. En kuitenkaan ole mikään kynnysmatto jonka yli voi kävellä, vaan tuon kyllä omat mielipiteeni ja ajatukseni esiin.

Oletus: Olen aina hyväntuulinen

Pitääkö paikkansa? Ei. Ei kai kukaan voi aina olla hyväntuulinen. Mulla on negatiivisia tunteita ihan niin kuin kenellä tahansa, eikä niitä saa kieltää itseltään. Silloin kun mulla on paha mieli tai huono päivä, koitan olla itselleni armollinen. En koe olevani pahalla tuulella usein, mutta ehdottomasti mullakin on elämässä sellaisia hetkiä, kun tekisi vaan mieli itkeä ja piiloutua peiton alle. Silloin jos olen pahalla tuulella, pyrin tsemppaamaan lasten ollessa hereillä, ja sitten kun he nukkuvat, voi hyvin vaikka piiloutua peiton alle ja itkeä. Ja sitten Otto tulee mun kaveriksi peiton alle, ja sanoo, että ei ole mitään hätää. Ja yleensä ne negatiiviset tunteet helpottuvat ja menevät ohi, kun juttelen Oton kanssa ja tajuan murehtineeni jotain ihan turhaa, tai tajuan, että en ole suruni kanssa yksin. Toki jos olen surullinen, niin tietysti silloin lapset saavat nähdä mun surun myös, en mä sitä piilottele. Mutta siinä tsemppaan, että yritän olla kiukuttelematta heille turhasta vain huonon päivän vuoksi.

Oletus: Haluan suuren perheen

Pitääkö paikkansa? No riippuu vähän. Kai meillä on jo aika suuri perhe, kun meitä on viisi!

Oletus: Olen tosi hauska, rento ja cool äiti ja olemme lasten kanssa äiti-tytärsuhteen lisäksi myös parhaita ystäviä

Pitääkö paikkansa? Kysyin lapsilta, ja he sanoivat ”JOOOOO!”. Mutta tietty heidän kokemuksensa on subjektiivinen, enkä tiedä, että kuka tähän voisi edes vastata paikkansapitävästi. Mutta kiitos kauniista oletuksesta, toivottavasti lapset voivat olla samaa mieltä vielä teini-iässäkin! Mä koen itse sen balanssin tärkeäksi: Haluan olla ihana rento äiti jonka kanssa on ihanaa viettää aikaa ja jutella ihan mistä tahansa, mutta haluan olla myös se turvallinen äiti, joka asettaa rajat silloin kun niitä tarvitaan.

Oletus: Leikkiessäni lasten kanssa olen aina läsnä leikissä

Pitääkö paikkansa? Ei aina. Pyrin kyllä siihen, että aina silloin kun osallistun leikkiin, olen siinä täysillä mukana. Ja silloin kun tiedän jo lähtökohtaisesti, että en ehdi keskittyä leikkiin kunnolla, ehdotan esim. osallistuvani myöhemmin, tai ehdotan jotain muuta tekemistä lapselle. Mutta eiköhän se ole enemmän kuin normaalia, että vaikka joskus kesken barbieleikin ajatukset  hakeutuvat jonnekin to do -listan tekemättömiin asioihin, kuten pyykkeihin jotka pitäisi pestä, tai sähköpostiin joka pitäisi kirjoittaa. Onneksi lapset hyvin nopeasti palauttavat takaisin leikkiin, jos erehtyy ajattelemaan jotain tylsiä aikuisten asioita.

Oletus: Voisin alkaa kasvissyöjäksi

Pitääkö paikkansa? En halua koskaan sanoa ei koskaan, voi hyvinkin olla että musta joskus tulee kasvissyöjä. En kuitenkaan tällä hetkellä aktiivisesti pyri siihen, vaan pyrin palauttamaan lihansyönnin meidän perheessä sille tasolle, jolla se oli yleisesti vielä esim. 50 vuotta sitten. Että liha olisi enemmän juhlaruoka, ja se olisi lähellä ja eettisesti tuotettua tai riistaa. En ole myöskään yhtään varma siitä, haluaisinko luopua kalaruuista kokonaan. Kala on ihan mun lemppari. Sellainen olisi musta ihanaa, että pääosin söisin kasvis- ja kalapainotteisesti, mutta silloin tällöin myös lihaa, ja sitä kohti ollaan mentykin.

Oletus: Oon oikeesti ujo ja mun voi olla vaikea olla oma itseni tuntemattomien seurassa

Pitääkö paikkansa? EI! Mä oon aina ollut tosi ulospäinsuuntautunut ja puhelias, ja mun on helppoa jutella tuntemattomien kanssa. Se mitä mä jännitän on esiintyminen, mutta muuten pystyn kyllä hyvin juttelemaan ihan kaikille ja olen aika avoin myös.

Oletus: En kiroile

Pitääkö paikkansa? Ei! Mä kiroilen kyllä, ja meidän lapsetkin ovat kuulleet kun kiroilen. Nykyään tilanne ei ole enää sellainen, että kirosanat toistuisivat puheessa usein, kuten vielä teini-iässä. Mutta edelleen tiukan paikan tullen mulla pääsee kyllä ärräpäitä suusta. Meidän lapset on kuitenkin tässä asiassa samanlaisia kuin itse olin lapsena, että he eivät kertakaikkiaan kehtaisi itse sanoa kirosanoja. Mä kysyin kerran lapsena äidiltä, että saanko mennä vessaan kiroilemaan, kun mua suututti joku asia niin paljon. Äiti antoi luvan, ja menin vessaan äidin kylpytakin taakse piiloon, ja kuiskasin ”paska”. Mulla oli niin kapinallinen olo sen jälkeen, en voinut uskoa, että tein sen. Kirosanat on vaan sanoja joilla ilmaistaan voimakkaita tunteita, eikä niissä silloin tällöin ole mitään pahaa. Paljon enemmän harmia ja tuskaa aiheuttavat ilkeät sanat toisista.

Oletus: En kestä sotkua, vaan olen ihan ylisiisti ihminen

Pitääkö paikkansa? Ei ollenkaan! Siis en kestä sellaista likaa esim. keittiössä tai vessassa, mutta sotkua meillä tulee kyllä ihan joka päivä ja joka paikassa. On ihanaa kun koti on siisti, ja rakastan sitä tunnetta, mutta meidän perheessä koti harvoin pysyy siistinä kovinkaan kauaa.

Oletus: Olen aamuvirkku joka hymyilee heti kun nousee sängystä ylös

Pitääkö paikkansa? Kyllä, jos olen nukkunut ihan tavalliset 7-8h yöunet. Mutta jos on joutunut heräilemään paljon tms. niin silloin en yleensä ole kovin virkeä, eikä tarvitsekaan olla. Normiunilla olen yleensä virkeä heti herätessä, juon kahvia ja touhuilen siinä samalla.

Oletus: Meidän perhe on tosi rikas

Pitääkö paikkansa? Jos verrataan miljonääreihin, niin ei, me ei olla rikkaita, eikä varsinkaan tosi rikkaita. Mutta me tullaan mukavasti toimeen, mistään ei ole pulaa ja ollaan säästetty ihan hyvin puskurirahaa ja sijoitettu rahastoihin, jotta mahdollisena huononakaan hetkenä ei jäätäisi tyhjän päälle. Jatkuvana pyrkimyksenä on vaurastua ja kehittää passiivista tulovirtaa työnteon rinnalla entisestään.

Oletus: Olen tosi eläinrakas

Pitääkö paikkansa? Rakastan kyllä eläimiä ja välitän eläinten hyvinvoinnista. Tulen myös eläinten kanssa hyvin toimeen. En kuitenkaan tällä hetkellä esim. priorisoi lemmikkiä jonkun toisen tarpeen yli, vaan ennemmin ollaan ilman omaa lemmikkieläintä, ja käytetään ne ajalliset resurssit tällä hetkellä muihin asioihin. Mutta aina kun näen ystävien/sukulaisten koiria niin lepertelen ja paijailen mielelläni, ja katson eläinvideoita lasten kanssa ja olen WWF:n norppakummi ja rakastan käydä rapsuttelemassa kotieläintiloilla eläimiä. Eli sanoisinko, että en koe olevani normaalia eläinrakkaampi, mutta olen ehdottomasti eläinrakas.

Oletus: Teen unelmatyötäni ja olen aina tykännyt kirjoittaa esim. päiväkirjaa

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Lapsenahan en tästä ammatista osannut edes unelmoida, koska eihän sitä ollut olemassa silloin, kun olin pieni. Sen sijaan mä haaveilin muodin parissa työskentelystä. Se toteutuu tässä nykyammatissa osittain. Kirjoittamisesta olen aina tykännyt ihan hirveän paljon, se on totta, mutta en koskaan jaksanut kirjoittaa lapsena päiväkirjoihin kuin muutaman ekan sivun. Mulla on siis varmaan 6-7 päiväkirjaa lapsuudesta, joissa kaikissa on ekat max. 5-10 sivua kirjoitettu merkintöjä peräkkäisiltä päiviltä, ja loput tyhjää. Huvittavaa!

Mä oon tosi kiitollinen teidän oletuksista! Te ajattelette niin kauniisti ja ihanasti, että en kestä. Tuli ihan super hyvä fiilis teidän sanoista, ja tätä oli hauska tehdä. Hei ja pakko vielä palata tässä lopussa yhteen olettamaan, mun pituuteen siis: siitä on yleensä kahta ihan päinvastaista olettamaa! Tässä nyt kysyessä useampi sanoi, että olettaa mun olevan tosi lyhyt. Useammin kuitenkin olen kuullut, että mun on luultu olevan jotain 175-180cm pitkä! Ja siis todellisuudessa mä olen tällainen aivan perus tallaaja pituudeltani, eli 167cm. En pitkä enkä lyhyt.

Kiitos vielä hurjasti <3