Havahduin tässä siihen, että tätä vuotta ei ole enää montaa kuukautta jäljellä. Meidän taapero aloittaa päivähoidossa ensi vuoden alussa, joten näitä meidän yhteisiä kotipäiviä on luvassa enää muutaman kuukauden ajan. Kuinka haikeaa on ajatella, että tämä aika on mennyt näin nopeasti. Vastahan me odoteltiin malttamattomina rakenneultraa ja tunnusteltiin hentoisia vauvan liikkeitä. Tai no, vasta ja vasta. Siitä on kaksi vuotta.

Vaikka tämä syksy mennään aikataulujen kanssa aivan äärirajoilla, se  ei haittaa. Nämä päivät taaperon kanssa on vaan niin arvokkaita. On ihan mieletöntä seurata kuinka hän kasvaa ja kehittyy ihan silmissä, ja oppii joka päivä uutta. Taaperon maailma on niin mahtava ja se, että sitä saa seurata aitiopaikalta on suuri etuoikeus. Niin upeaa, että meillä on mahdollisuus viettää nämä päivät yhdessä. Onneksi ensi vuonnakin meille jää paljon yhteistä aikaa, sillä hän aloittaa päivähoidon vain kolmena päivänä viikossa. Kolmen hoitopäivän lisäksi viikkoon jää siis neljä kotipäivää.

Mä voin vaan kuvitella, miten paljon saan sitten aikaan kolmena kokonaisena, päiväsaikaan tapahtuvana työpäivänä, kun olen tottunut tekemään ihan kaiken vasta viimeiseksi illalla väsyneenä, tai aikaisin aamulla ennen kun kaikki muut ovat heränneet. Se tuntuu jotenkin ihan utopistiselta ajatuksenakin, että sitten saan tehdä töitä silloin kun kaikki muutkin, ja mulle jää ainakin joitakin iltoja viikosta kokonaan vapaaksi. Siihen asti kuitenkin näillä mennään, ja nautitaan tästä ajasta ihan täysillä. Vaikka odotan rauhallisia työskentelyhetkiä innolla, en toisaalta haluaisi luopua näistä päivistä, joita me taaperon kanssa vietetään. Onneksi 3/4-jako mahdollistaa molemmat.

Mun ei oikeastaan edes pitänyt puhua omista töistäni mitään, vaan keskittyä siihen, miten ihania nämä päivät yhdessä on. Mun työt kuitenkin linkittyy olennaisesti siihen, miksi ylipäätään pystyn olemaan taaperon kanssa kotona siihen asti, että hän on kaksivuotias, ja siihen, miksi hän menee jossain vaiheessa hoitoon. Mulla ei ole mitään mielipidettä siitä, kuinka pitkään lapsen kanssa pitäisi tai ei pitäisi olla kotona, sillä jokaisella perheellä on omat tilanteensa ja omat mahdollisuutensa. Eikä se asia kuulukaan kenellekään muulle, kuin sille perheelle ketä se koskee. Olen kuitenkin kiitollinen ja onnellinen siitä, että me pystytään tekemään meille sopiva ratkaisu, sillä se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Kaikilla ei edes ole mahdollisuutta valita, vaan töihin on palattava, vaikka halua olla kotona löytyisi, tai sitten töitä ei löydy vaikka haluaisi jo muutakin kuin olla kotona. Kunnioitetaan siis jokainen toistemme ratkaisuja, ja keskitetään voimavarat omien ratkaisujemme pohdiskeluun.

Meidän taapero puhuu ihan hulluna, ja mun lempilauseita hänen suustaan ovat ”ollaan yhessä”, ”tule mukaan” ja ”äitin kainaloon”. Ehkä ne kertovatkin omaa tarinaansa siitä, mitä me päivisin tehdään. Ollaan paljon sohvalla tai lattialla yhdessä kainalokkain, luetaan kirjoja, ihmetellään maailmaa ja lasketaan varpaita. Me tykätään myös piirtää paljon yhdessä. Kotona olon kaveriksi myös mennään paljon yhdessä, ja taapero tulee aina mun mukaan, minne ikinä menenkin. Hän kulkee mun mukana pressitilaisuuksissa, lounailla, koulutuksissa ja muissa työjutuissa. Eniten me käydään kuitenkin kahdestaan kävelyillä ja leikkipuistossa. Ja hän ottaa aina mut mukaan joka paikkaan, hän tulee ottamaan mua kädestä kiinni, ja sanoo ”tule mukaan äiti!”.

Kaikessa mennään aina hänen ehdoillaan, ja hän tykkää kulkea mun kanssa yhdessä. Tietysti aina kysyn etukäteen, voinko ottaa taaperon mukaan, mikäli tilaisuus on sen luonteinen, että kaikilla ei välttämättä ole pikkutyyppejä mukana. Ja vielä koskaan en ole saanut vastaukseksi mitään muuta kuin: tietenkin voit, ihanaa että hän tulee mukaan piristämään meidän päivää. Se on suuri onni. Ja aina kaikki on mennyt hienosti.

Kuvat on ottanut ihana Jenni Sanssi Big Mamas Home -blogista.

Taaperon kanssa parasta on pysähtyä siihen hetkeen. Siitä voi saada niin paljon irti, kun avaa silmät ja korvat sille kaikelle minkä taapero kokee ehkä ensimmäistä kertaa. Kuinka paljon voi saada irti metromatkasta, kävelystä metsään sadan metrin päähän, tai viiden aukeaman kuvakirjasta, joka on luettu jo sata kertaa. Vielä sadannella kerralla sieltä voi bongata jonkun uuden asian, jonkun josta syntyy uusi oivallus tai topakka keskustelu. Yhtenä päivänä me oltiin aallonmurtajalla tutkimassa kiviä, ja bongattiin vedestä kiven päältä pieni minkki. Vaikka itse podin maailmantuskaa siinä karannutta minkkiä ihmetellessäni, taapero näki jotain uutta. Jotain joka sai hänet kiljumaan onnesta ja hymyilemään niin, että muakin sattui poskiin.

Nämä päivät on ihan uskomattoman arvokkaita, ja olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut viettää samanlaisia päiviä kaikkien kolmen tyttäreni kanssa näinä vuosina. Olen saanut niistä irti niin paljon, ja uskon, että niin ovat hekin. Keväällä meidän arki muuttuu taas, mutta tämän syksyn ajan mä aion ihmetellä jokaista kiveä, jonka taapero poimii, laulaa hänelle Små grodorna vaikka repeatilla jos hän niin toivoo, ja halata ja pussata häntä joka päivä niin monta kertaa kun hän vaan suostuu. Ja niin aion ensi keväänäkin. Kaikkein parasta on olla yhdessä (tai pallomeressä, niinkuin taapero sanoo) <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Valion kanssa.

Viimeisimmässä arkiruokapostauksessa multa kysyttiin, että ollaanko me luovuttu punaisen lihan syönnistä kokonaan. Näin ei vielä ole, mutta vähennetty ollaan ihan minimiin. Nykyisin punainen liha on meillä lähinnä sellainen juhlaruoka, ja nyt kun mietin, niin en osaa edes sanoa milloin meillä viimeksi olisi ollut punaista lihaa ruuaksi arkena. Koulussa ja päiväkodissa lapset toki sitä syövät, mutta kotiin tulee harvoin ostettua ainakaan arkiruokia varten. Nykyisin on niin monta tapaa, millä arkiruokien lihat (kuten jauheliha) on super helppoa korvata.

Juuri niin kuin kirjoitin jo monta vuotta sitten, kun ei olla ehdottomia, on tämä muutos lihattomampaan arkeen tapahtunut ihan omalla painollaan. Alkuun otettiin se yksi kasvisruokapäivä viikkoon, ja pikkuhiljaa kokeilun ja kokemuksen kautta on löytynyt niitä omia lihattomia ruokasuosikkeja. Jos oltaisiin yritetty vähentää lihan syöntiä kerralla näin paljon, oltaisiin aivan varmasti ”sorruttu” hyvin nopeasti, koska ehdottomuus ei vaan sovi meidän perheelle ollenkaan. Mutta nyt kun muutos on tapahtunut näin pikkuhiljaa, se on tullut tosi luontevasti. Enää en osaa kaivatakaan sellaista liharuokien täyttämää ruokalistaa, joka meillä joskus viisi vuotta sitten vielä saattoi olla.

Helpoin tapa vähentää punaisen lihan syöntiä on juurikin korvata se jauheliha. Yksi meidän uusista suosikeista sen tilalle, on Valio Mifu Jauhis. Valio Mifu Jauhiksen jauhelihamainen ulkonäkö menee skeptisimmillekin syöjille täydestä, ja maku ja rakenne on tosi hyvä mihin tahansa jauhisruokaan, kuten bologneseen, lasagneen, nuudeliwokkiin tai makaronilaatikkoon. Valio Mifu Jauhiksessa on 24g proteiinia sadassa grammassa, se sisältää kalsiumia ja B12-vitamiinia ja lisäksi se on laktoositonta. Valio Koekeittiön resepteistä löytyy paljon ideoita, kuinka voi mifunoida omat arkiruuat. Mifu Jauhis löytyy kaupoista samasta hyllystä, kuin kaikki muutkin lihattomat proteiinituotteet.

Me kokeiltiin Valio Mifu Jauhista ekan kerran lasagnessa, ja tästä tulikin kerralla mun kaikkien aikojen lemppari-lasagneresepti. Se on täyteläistä ja kermaista, ja täynnä herkullista makua! Ja voi vitsit se on täyttävää, näyttävä nelikerroksinen lasagne täyttää mahan pitkäksi aikaa. Lasagne on sellainen ruoka, johon on helppoa lisätä paljon vihanneksia, ja me tykätään vähän vaihdella aina, ja kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Alla olevan reseptin lisäksi lasagneen saa hyvin mukaan metsäsienet ja vaikka kesäkurpitsaa. Lasagne on ihana, koska sen valmistelussa ei kestä kuin 15-20 minuuttia, ja sen jälkeen se valmistuu itsekseen uunissa, ja sen ajan voi käyttää mihin haluaa. Lisäksi tämä riitti meillä kahden päivän iltaruuaksi, vaikka mun äiti oli meillä kylässä, eli aikuisia syöjiä oli kolme ja lapsia kolme. Tässä tulee ohje:

Täyteläinen lasagne Valio Mifu Jauhiksesta eli Mifugne

Jauhiskastikkeeseen:

2pkt Valio Mifu Jauhista (500g = vastaa 800g jauhelihaa)

2prk tomaattimurskaa

1 kokonainen valkosipuli pieneksi pilkottuna

2 sipulia

1 punainen paprika

2/3 ruukku basilikaa silputtuna

3 porkkanaa

1tl mustapippuria

1tl pizzamaustetta

1pkt lasagnelevyjä (neljä kerrosta, kolme levyä per kerros = 12 lasagnelevyä)

Bechameliin eli valkokastikkeeseen:

1 ps Mozzarella-raastetta

1,2l maitoa

180g voita

2dl vehnäjauhoa

1tl laadukasta sormisuolaa

Reilusti mustapippuria

Lasagnen päälle:

3/4 pala Parmiggiano Reggianoa tai Pecorino Romanoa raastettuna

1/3 basilikaruukusta silputtuna

Valmistusohje:

Voitele lasagnevuoka rypsiöljyllä kevyesti. Pilko sipulit, paprikat ja valkosipulin kaikki kynnet pieneksi silpuksi, ja raasta porkkanat. Huuhtele ruukullinen basilikaa, ja silppua pieneksi. Ruskista Valio Mifu Jauhis nopeasti pannulla, ja heitä vihannekset mukaan. Lisää kaksi purkkia tomaattimurskaa, sekä mausteet ja 2/3 basilikasilpusta, ja anna kiehua miedolla lämmöllä sillä aikaa, kun valmistat bechamelin.

Lämmitä maito kattilassa. Sekoita vehnäjauhot ja huoneenlämpöinen voi keskenään kulhossa, ja lisää maidon joukkoon kattilaan vispilällä hyvin sekoittaen. Lisää juustoraaste ja mausteet. Muista sekoittaa koko ajan, ja keittele n. 5min ajan.

Lado voideltuun lasagne-vuokaan ensin jauhelihakastiketta, sitten bechamelia ja päälle lasagnelevyjä. Päällimmäiseksi tulee kerros lasagnelevyjä, jonka päälle bechamelia, juustoraastetta ja basilikasilppua. Paista uunissa 175 asteessa n. 45minuuttia ja NAUTI!

LUKIJAKILPAILU: VOITA 50€ lahjakortti K-ruokakauppaan eli KUUKAUDEN MIFUNOITU ARKI! 

Mitä sinä kokkaisit Mifusta? Jaa vastauksesi ja osallistut 50€ K-ruokakaupan lahjakortin arvontaan, jolla voit ostaa 12 pakettia Mifua, eli 3 Mifu Jauhis-ruokaa per viikko. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 15.10.2018 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. 

Juhlittiin tänään meidän 7-vuotiasta sukulaisten ja kummien kesken kotona, ja teemana oli koululaisen itse valitsemat emojit. Teema oli mun mielestä tosi hauska, mutta koristeiden kanssa sai hetken aikaa mietiskellä, että kuinka saa teemaa toteutettua ilman kaikkia mahdollisia emojiprintti-muoviastioita ja muita. Päädyin ostamaan emoji-servettejä, mutta muuten me askarreltiin koristeita itse ja toteutettiin teemaa lähinnä värimaailman kautta.

Leivoin itse synttärikakun, kuten yleensä aina leivon. Käytin samaa porkkanakakkureseptiä, jota olen käyttänyt 5-vuotiaan hirviösynttäreillä, ja 1-vuotiaan Winter Onederland -synttäreilläkin. Se on vaan niin herkullinen, ja osaan jo reseptin melkein ulkoa, niin se on helppo tehdäkin. Tällä kertaa lisäsin kakun päälle vielä keltaista sokerimassaa, ja punaisesta ja mustasta sokerimassasta tehdyt sydänsilmät ja suun. Tosi yksinkertainen koristelu, ja sain sen yllättävän ok:sti onnistumaan, vaikka etukäteen vähän jännitti. Sokerimassa ei kuulu mun vahvimpiin osaamisalueisiin leivonnassa, tämä taisi olla ehkä kolmas tai neljäs kerta kun sitä käytin. Mutta ihan hyvin se onnistui, ja sain kaulittua massan melko ohueksi.

Kakun lisäksi tarjolla oli voitaikinan päälle tehty tomaatti-mozzarella-piirakka, daim-mutakakkua, keksejä ja karkkeja. Aika simppelit tarjoilut, mutta enempää ei tarvittukaan. Ensin tein vielä kakkaemoji-keksejä pinterestistä löytämälläni amerikkalaisella reseptillä, mutta en tiedä mikä ihme meillä meni pieleen, kun keksit vaan lässähtivät ihan totaalisesti, eikä niistä todellakaan tullut kakkaemojin muotoisia. Hyviä kyllä olivat, mutta aivan litteitä lettuja. Päädyttiin siis syömään ne ihan keskenämme ja ostettiin juhlien keksit kaupasta.

Synttärisankari sai aivan ihania lahjoja, mm. Hello Ruby -sarjan tokan kirjan (hän rakasti ykkösosaa), Geomageja, ihanan Opi miten kaikki toimii -tietokirjan, josta voi oppia kaikkea mahdollista (esim. miten rahaa valmistetaan ja kaikkea muuta siistiä), Top Model -väritys- ja tarrakirjoja ja kyniä, Lol-pallon, So Slime DIY -limantekosetin, korvakorut, mukin & Lego Friendsejä & Unikitty-legoja muutaman paketin. Ihan mahtavia lahjoja kyllä, hän oli niin iloinen. Ihanaa kun kaikki lahjat olivat sellaisia, joista riittää iloa pitkäksi aikaa.

Me pukeuduttiin keltaiseen väriteeman mukaan, paitsi Otto, joka ei omista keltaisia vaatteita. Onneksi hän pelasti tilanteen hienolla kakkaemoji-naamarilla, jonka ansiosta meidän 1v7kk kuopus oppi sanomaan ”Isi on kakkaemoji!”. Varmasti tarpeellinen juttu oppia, heh.

Juhlat onnistuivat tosi kivasti, ja oli ihanaa nähdä sukulaisia ja ystäviä. Mäkin sain Jyväskylästä asti esikoisen kummitädin meille yökylään, ja nyt laitankin tämän koneen pois ja fiilistelen loppuillan sitä, että saadaan höpöttää ja vaihtaa kuulumisia kerrankin oikein ajan kanssa. Me ollaan tänä vuonna tunnettu toisemme 11 vuotta, ihan älytöntä vauhtia on kuluneet nämä vuodet! Niin ihanaa, että meidän ympärillä on niin paljon rakkaita ja välittäviä ihmisiä, jotka juhlistivat tätäkin ihanaa merkkipäivää meidän kanssa.

Kiitos ihanista juhlista kaikille vieraille, ja kiitos teille kaikille sadoista onnitteluviesteistä ja kommenteista, joita olette tällä viikolla laittaneet <3 Mä vastailen niin nopeasti kuin vain ehdin!

Alkuvuodesta lupasin, että pukeudun tänä vuonna rohkeammin, ja koitan välttää niitä ainaisia turva-asuja, kuten farkkuja ja neuletta. Päätin silloin, että vain joka toinen asu jonka blogissa jaan, saa olla farkut & neule -yhdistelmä. Tässä tulee kuitenkin ensimmäinen farkut & neule -postaus sitten viime tammikuun. Aika pitkä tauko eikö vain? Olen yllättänyt itsenikin tällä, sillä tämä on toiminut oikeastaan paremmin kuin ikinä osasin kuvitella. Olen ihan oikeasti haastanut itseäni pukeutujana, kokeillut aivan uudenlaisia asuyhdistelmiä, ja tutustunut paremmin omaan tyyliini. Joskus farkut ja neule on kuitenkin ihan paikallaan, onhan se oikein kelpo asu.

Olen ylpeä siitä, että olen oikeasti kiinnittänyt enemmän huomiota vaateyhdistelmiin, enkä vaan aina valinnut sitä helpointa vaihtoehtoa, joka on aina päällä. Olen löytänyt ihan uusia luottovaatteita, sellaisista vaatekappaleista, joita en olisi ennen edes uskaltanut pukea päälleni. Olen verhonnut itseni sinapinkeltaiseen neuleeseen mekon kanssa, ja monta kertaa myös siniseen röyhelöiseen kukkamekkoon. Ne ovat aika kaukana siitä mustavalkoharmaasta pillifarkut-neule-tennarit -kombosta, johon ennen aina turvauduin.

Tämä asu oli mun päällä eräänä pilvisenä lauantaina, kun piipahdettiin kahvilassa ja puistossa. Nämä maiharit on todella olleet juuri niin kovassa käytössä kuin ounastelinkin, ja näyttävät edelleen hyvältä, eli ovat kestäneet lähes päivittäistä käyttöä. Ne sopivat niin arkeen kuin juhlaankin, mikä on parasta. Olen ollut ne päällä puistossa, kaupassa, kauppakeskuksen avajaisissa ja fine dining -ravintolassa. Ne yhdistyvät yhtä ihanasti hulmuavaan mekkoon kuin farkkuihinkin. Nämä kengät on mukavat jalassa ja niillä jaksaa kävellä pidempäänkin.

Neule Cubus | Farkut Cubus | Kengät Zara | Laukku & Other Stories 

Mä tykkään hirveästi kontrasteista pukeutumisessa, ja esimerkiksi pörröinen neule on mun mielestä herkullinen yhdisteltävä rouheisiin maihareihin. Ne ovat niin eri maailmoista, että yhdessä niistä tulee mun silmään jännittävä yhdistelmä. Tykkäsin tässä asussa juuri siitä, että siinä oli sekä untuvaista pehmeyttä että kiiltävää ja kovaa nahkaa korukivineen.

Nämä kuvat on otettu jo ennen kun sain mun synttärilahjan, muuten mulla olisi varmaan ollut se käytössä, hah! Nämä kuvat on otettu myös ennen mun silmäongelmaa, ai että mä ikävöin ripsiväriä. Silmä voi onneksi jo tosi paljon paremmin, ja huomenna ajattelin olla rohkea ja laittaa ripsiväriä eka kertaa viikkoon, kun antibioottitipatkin sai jo lopettaa kahden oireettoman päivän jälkeen. Olihan se kyllä sellainen episodi, että ei tarvitse toiste kokeilla. Onneksi se parantui nopeasti, ja nyt olen päässyt takaisin arkeen kiinni.

Huomenna juhlitaan meidän 7-vuotiasta synttärisankaria, en malta odottaa! Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Mun synttärilahja vilahti itse synttäripostauksessa jo, mutta se on mulle itselleni sen verran merkittävä juttu, että halusin kirjoittaa siitä aivan oman postauksensa. Mä sain syntymäpäivälahjaksi Gucci GG Marmont small matelassé shoulder bagin, eli Guccin mustan olkalaukun, jota olen himoinnut ja ihastellut jo pitkään. Ekan kerran haaveilin laukusta raskausaikana vuonna 2016, ja sen jälkeen olen tasaiseen tahtiin sitä käynyt ihastelemassa Guccin sivuilla.

Keväällä olin jo päättänyt, että ostan sen itselleni kesällä sen kunniaksi, että työrintamalla on mennyt niin hyvin. Sitten kuitenkin jänistin, ja ajattelin, että enhän nyt voi käyttää itseeni niin paljon rahaa, vaikka se oli taloudellisesti mahdollista. Se vaan tuntui liian kreisiltä ja itsekkäältä, vaikka en ajatellut niin kenenkään muun, kuin itseni kohdalla laukkuostoksista.

Kesän aikana mun entinen luottolaukkuni, Rebecca Minkoffin Mini Love, alkoi vedellä viimeisiään. Se kyllä toimi edelleen muuten hyvin, mutta metalliosista alkoi irrota väriä mun vaatteisiin. Se oli palvellut hyvin päivittäisessä käytössä kolmen ja puolen vuoden ajan, mutta silloin se ei enää kestänyt. Mä olin vähän pettynyt siihen, että laadukkaaksi mieltämäni laukku ei kestänyt kolmea ja puolta vuotta pidempään käyttöä. Se ei ollut rikki tai muuten kulunut, mutta metalliosat kuluivat käytössä niin, että alkoivat päästää väriä. Eihän sellaista laukkua voi käyttää. Kun mä ostan laukun, mä toivon sen olevan ikuinen.

Mä ostan laukkuja todella harvoin, pientä käsilaukkua en ollut ostanut tuon Rebecca Minkoffin Mini Loven jälkeen ollenkaan, ja ison käsilaukun olen viimeksi ostanut vuonna 2014. Kun siitä Mini Lovesta tuli käyttökelvoton, olin hetken aikaa ihan pihalla, että mitä ihmettä mä teen. Himoitsin edelleen Guccin laukkua, mutta se tuntui edelleen niin suurelta ostokselta vain minua varten. Toisaalta en tiedä miksi – se maksoi suunnilleen saman verran kun meidän sohva, ja se tulee olemaan yhtä kovassa käytössä kuin meidän sohva on päivittäin. Se on mulle tarpeellinen, mieluisa ja se on eettisesti ja kestävien periaatteiden mukaisesti Italiassa käsin valmistettu. Silti se tuntui niin isolta jutulta, koska se ei ollut perheelle tai lapsille, vaan minulle.

Onneksi Otto päätti mun puolesta, ja tilasi sen mulle syntymäpäivälahjaksi, kun itse vaan jahkailin. Ja kun mä sain sen käsiini, mä innostuin kuin pieni lapsi. En ole varmaan koskaan käynyt ihastelemassa nettisivuilla ja Pinterestissä jotain asiaa niin usein, kuin tätä laukkua viimeisen parin vuoden aikana. Ja vihdoinkin se on mun.

En usko, että olisin ikinä tilannut tätä laukkua itselleni, jos ei Otto olisi tilannut sitä. Olisin varmaan tyytynyt johonkin toiseen, joka olisi ollut puolet edullisempi ja ihan kiva, mutta ei välttämättä yhtä kestävä ja laadukas. Tai sitten olisi ollut ihan yhtä kestävä ja laadukas. Mutta se ei kuitenkaan olisi ollut just se laukku, jonka halusin. Tämä laukku tulee olemaan mulla jatkuvassa kovassa käytössä, ja aion huoltaa sitä hyvin. Se on klassinen ”camera bag” -malli, joka kestää aikaa. Se näyttää hyvältä siis myös 15 vuoden päästä ja 50 vuoden päästä, jos vain pidän siitä hyvää huolta. Ja aion todellakin pitää.

Nyt kun mulla on se, en enää epäröi sen hintaa. Se oli todellakin kannattava hankinta. Mä rakastan sitä laukkua, ja se vastaa täysin kaikkia mun tarpeita. Olen iloinen, että laukku on tuplasti isompi kuin mun entinen pikkulaukku, sillä sinne mahtuu hyvin kaikki mun päivittäiset tärkeät tavarat. Se on vaan yksinkertaisesti juuri perfect mun tarpeisiin. Nämä kuvat on otettu silloin, kun mä oikeasti sain laukun käsiini ekaa kertaa, ja olin ihan super iloinen. Joillekin tällaiset laukut on ihan arkipäivää ja niitä on useampia, ja toiset eivät ikinä käyttäisi näin paljon rahaa yhteenkään laukkuun, tai edes sohvaan. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja mahdollisuutensa, ja saa ollakin. Mä olen edelleen aivan hykerryttävän iloinen juuri tästä laukusta.

Ja Otto on maailman ihanin, kun hän teki tämän päätöksen mun puolesta. Kiitos Otolle ihanasta synttärilahjasta <3