Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa, ja toimin Lifen brändilähettiläänä.

Eilen alkoi arki, ja lapset aloittivat toinen koulun, ja toinen päiväkodin. Kahden ja puolen kuukauden kesäloma on ollut siitä ihana, että meistä kukaan ei ollut sen aikana kertaakaan kipeänä. Toivoisin saman menon jatkuvan, vaikka arki on alkanut ja pöpöt alkavat pian taas jyllätä. Naapurin lapsi oli saanut vatsataudin jo toisena hoitopäivänä kesäloman jälkeen. Samaa en toivo meille. Mä toivon, että me voitaisiin koko perhe voida kokonaisvaltaisesti hyvin, ja aktiivisesti pyritään edesauttamaan sitä niin hyvin kuin voidaan. Kaikki ei ole omissa käsissä, ja joskus sitä vaan tulee kipeäksi vaikka kuinka pesisi käsiä ja noudattaisi terveitä elämäntapoja. Uskon, että paranemista kuitenkin nopeuttaa hyvä yleiskunto ja vastustuskyky.

Koko perheen hyvinvointi syntyy tosi monesta eri tekijästä, jotka ovat kaikki tärkeitä. Ekana mulla tulee mieleen ruokavalio – me pyritään syömään mahdollisimman monipuolisesti ja terveellisesti. Kun yrittää tehdä mahdollisimman värikästä ruokaa ja syö säännöllisesti viisi kertaa päivässä, ja juo riittävästi vettä, on ainakin se puoli kunnossa. Ravinnon lisäksi tärkeää on myös riittävä unen saanti. Lapset menevät arkisin kahdeksalta nukkumaan, jotta jaksavat aamuisin herätä. Ekaluokkalaisen viikko koostuu tulevaisuudessa aika monesta kasin aamusta, mikä tarkoittaa, että herätys on seitsemältä. On siis tärkeää mennä ajoissa nukkumaan, jotta saa tarpeeksi lepoa. Ekaluokkalainenkin on vielä pieni, ja tarvitsee unta.

Lasten pitäisi liikkua kolme tuntia päivässä, ja meillä se määrä tulee kyllä onneksi täyteen ihan heittämällä. Koulussa ja päiväkodissa liikuntaa tulee jo ihan hyvä määrä, mutta suurimman osan liikunnasta he saavat ihan vaan pyöräilemällä, skeittaamalla ja leikkimällä ulkona kavereiden kanssa iltapäivisin ja iltaisin. Sirkuskoulu ja tanssi on meillä lapsilla edelleen harrastuksina, ja niissäkin tulee liikuttua heillä. Yhdessä käydään sisä- ja ulkoleikkipuistoissa, pyörälenkeillä ja uimassa.

Mä olen itsekin starttaillut varovaisesti treenaamaan kesälöhöilyn jälkeen. Kesällä mun liikunta on ollut uimista, trampalla pomppimista, lasten kanssa riehumista, kävelyitä ja tanssia. Nyt syksyn tullen yritän taas liikkua vähän säännöllisemmin ja suunnitelmallisemmin, mutta stressiä en ota. Nyt mulla on vielä tämä kipeä varvaskin, jonka loukkasin mökkireissulla, ja sen puolesta otan rauhassa ainakin vielä tämän viikon. Onneksi yläkroppaa voi treenata varpaasta huolimatta, vaikka janoankin jo juoksulenkkejä viileämmässä syysilmassa.

Me pyritään boostaamaan koko perheen hyvinvointia myös vitamiinien ja lisäravinteiden avulla. Ne eivät korvaa monipuolista ravintoa ja terveitä elämäntapoja, eikä tarvitsekaan. Uskon että ne kuitenkin tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia säännöllisesti nautittuna.

Käytiin Eastonin Life-myymälässä katsomassa syksyn vitskut ja muut tuotteet kuntoon koko perheelle, ja ihana konsulttini Piritta antoi taas niin hyviä vinkkejä ja tuotteita meille mukaan. Lapsille otettiin vastustuskykyä ja hyvinvointia edistämään uutuus Nordic Health MultiVit monivitamiinisuusuihke, joka on tarkoitettu yli 1-vuotiaille lapsille. Eli kaikki meidän muksut voivat sitä käyttää. Suusuihkeena nautittava ravintolisä imeytyy tehokkaasti suun limakalvoilta, ja vaikuttavat aineet pääsevät nopeammin elimistöön. Se sisältää kaikkia tärkeimpiä vitamiineja, kuten A-vitamiinin, eri B-vitamiinit ja C-vitamiinin. Mukana on myös biotiinia, seleeniä ja foolihappoa. Tarkan sisällön näkee Lifen sivuilta. Vitamiinisuihke on lasten kanssa helppo ja nopea käyttää, ja kuulemma myös hyvän makuinen. 

Lifen omaan sarjaan on tullut lapsille ihan omat uudet Life Kidz maitohappobakteerit & Life Kidz D-vitamiinit, jotka saatiin myös testiin. Life Kidz D-vitamiinit ovat uudenlaisia, viinikumikarkkien tyyppisiä pureskeltavia d-vitamiineja. Lapset kehuivat niitä hyvän makuisiksi, ja taapero olisi haluaisi aina toisenkin, mutta saa vain yhden. 

Me ollaan oltu tyytyväisiä kaikkiin kokeilemiimme maitohappobakteereihin, mutta nyt Piritta sai mut kiinnostumaan ihan uudesta, itiömuotoisesta probioottivalmisteesta lapsille. Life Kidz Probi -maitohappobakteereissa bakteerit ovat itiömuodossa, eli ne kestävät lämpöä ja mahahappoja loistavasti. Lasten probiootit ovat tähden muotoisia, ja vaahtokarkin näköisiä, ja ne maistuivat myös lapsille hyvin. Valmiste on siis samantyyppinen, kuin aiemmin esittelemäni Lifen Sporebiotic. Toivottavasti vatsapöpöt pysyvät poissa meiltä, vaikka arki alkaakin. Me aikuiset ollaan edelleen syöty Lifen omia probiootteja, ja vatsat on voineet hyvin molemmilla. 

Oton kanssa syödään myös monivitamiineja, Lifen omia valmisteita Life Multi Mania ja Life MultiWomania. Molemmat sisältävät Beetakaroteenia, monia B-vitamiineja, Biotiinia, foolihappoa, C- D- ja E-vitamiinia, Jodia, Rautaa, Kuparia, Kromia, Mangaania, Molybdeenia, Seleeniä ja Sinkkiä. Auringon valon määrä on alkanut jo vähentymään, ja kroppa saa vähemmän D-vitamiinia luonnollisesti. Monivitamiinin lisäksi meillä onkin käytössä Aurinko D meille aikuisille. 

ALEKOODI LIFE-TUOTTEISIIN

Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan. Lifen oma tuotevalikoima on todella kattava, tässä postauksessa kerrottujen tuotteiden lisäksi siihen kuuluu yli 60 muuta tuotetta, kuten luonnonkosmetiikkaa. 

TARJOUSKAMPANJA LIFE-MYYMÄLÖISSÄ JA VERKOSSA 19.8. ASTI

Life-myymälöissä ja verkossa on meneillään Paluu arkeen -kampanja 19.8. asti, jonka aikana on tosi monia tuotteita tarjouksessa. Alennuksella saa nyt ostettua niin vitamiinit, ravintolisät kuin urheilulisäravinteetkin. Kannattaa käydä päivittämässä omat tuotteet juuri nyt, jos ovat pian loppumassa.

Tänään se sitten koitti, ekaluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä. Hän heräsi unenpöpperöisenä puoli kahdeksalta, mutta karisti hyvin nopeasti unihiekat silmistään, ja alkoi valmistautumaan kouluun. Vaikka haikeilin etukäteen, tämä aamu tuntui vaan jotenkin niin oikealta meistä kaikista. Ekaluokkalainen söi reippaasti aamupalat, hoiti aamupesut ja pukemiset. Puki repun selkäänsä, ja hoputti meitä. Hän oli niin VALMIS, ei kuulemma jännittänyt tippaakaan.

Koulun pihalla odottivat kaikki tutut kaverit eskarista, ja otettiin hillitön liuta kaverikuvia ja kiherrettiin innosta, vaihdettiin vähän kesäkuulumisia ja käytiin jalkapallokentällä juoksemassa. Kaikki lapset tuntuivat venähtäneen ainakin kilometrin kesän aikana. Opettaja ja rehtori tulivat pihalle vastaan, kertoivat vähän yleistä infoa, ja sitten oli nimenhuuto. Sen jälkeen oli aika sanoa heipat, ja  niin lapset lähtivät reippaana jonossa opettajan johdolla sisälle kouluun.

Mä en edes itkenyt, vaikka olin etukäteen ajatellut vuodattavani vesiputouksen verran kyyneleitä. Ei pisaraakaan. Hymyilin vaan, ja vilkuiltiin Oton kanssa toisiamme vähän väliä hömelönä hymyillen. Kaikki muutkin vanhemmat näyttivät hymyilevän iloisena, en mä ainakaan spotannut kyyneliä mistään suunnasta. Luulen, että tällä porukalla on helppoa aloittaa koulu, kun kaikki tuntevat toisensa. Silti tuntui niin hassulta vaan lähteä. ”Sinne se meidän lapsi nyt vaan jäi kouluun”.

Sitten käytiin viemässä keskimmäinen isojen ryhmään päiväkotiin, ja hänkin jäi niin reippaasti sinne, niin kuin olisi siellä aina ollutkin. Missä välissä hänestäkin on tullut noin iso ja rohkea? Sinne hän sujahti leikkimään kauppaleikkiä vanhojen tuttujen kavereiden kanssa, ja huusi vaan heipat ovelta. Tutut opettajat olivat vastassa, kyselivät kuulumisia ja

Sitten me mentiin käymään kuopuksen kanssa kaupassa, ja tultiin kotiin ihmettelemään. Ison kauppareissun jälkeen ekaluokkalaisen koulua oli jäljellä enää puolisen tuntia, ja me käytettiin se aika sitten legoleikkeihin kaikki kolme yhdessä.

Puoliltapäivin ajettiin hakemaan ekaluokkalaista, ja saatiin häneltä ”muutama” vastalause, hän kun olisi halunnut jo ekana päivänä jäädä eftikseen. Mutta tuli sitten kuitenkin kotiin, kun luvattiin, että huomenna saa mennä eftikseenkin vielä. Tänään oli kuulemma ihan liian lyhyt koulupäivä, ja hän moneen kertaan ihmetteli, että miksi koulupäivät on niin lyhyitä. Onneksi huomenna saa jäädä vielä koulun jälkeen sinne kavereiden kanssa.

Otolla on vielä isyysvapaata vajaat kolme viikkoa ennen kuin hän palaa takaisin töihin, ja oltiin ajateltu, että esikoisen ei ole pakko mennä vielä iltapäiväkerhoon elokuun aikana, vaan menisi vasta sitten kun Otto palaa töihin. Mutta mitä vielä, hän ehdottomasti haluaa mennä sinne, niin tietenkin saa sitten mennä. Aiotaan kuitenkin pitää päivät molemmilla isoilla tytöillä lyhyempinä nyt elokuussa, kun ehtii niitä pidempiä päiviä tulla sitten myöhemminkin.

Koulupäivän jälkeen fiilis oli loistava, ekaluokkalainen oli saanut ekat pienet läksytkin, omakuvan piirtämisen loppuun. Hän kertoi pulpeteista, banaanihipasta, puhelinsäännöistä ja huomisen ohjelmasta. Me saatiin muutama lippulappu täytettäväksi, ja Wilma-tunnukset aktivoitaviksi. Tuntui niin epätodelliselta kirjautua Wilmaan, kun aina on vaan lukenut siitä kaikenlaista ja kuullut muilta vanhemmilta, ja tietty sitä tuli käytettyä silloin kun itse olin yläkoulussa ja lukiossa. Oli se hieman ainakin päivittynyt siitä, kun itse olin lukiossa 2007-2010, näytti huomattavasti toimivammalta nyt.

Hän puhua pulputti päivästään niin onnellisena, sitä oli ihana kuunnella. Tästä alkaa ihan mieletön matka ja ihan uusi aikakausi hänen elämässään. Koulu. Mua hymyilyttää kun sanon sen. Me ollaan nyt koululaisen vanhempia. Me kuvattiin eilisillan koulurepun pakkailut, ja tämän aamun fiilikset videolle, ja ajattelin tehdä niistä neiti ekaluokkalaiselle ihanan muistovideon talteen, jota hän voi sitten isona katsoa, ja muistella miten innoissaan hän oli.

Mä oon ollut niin häkeltynyt, kiitollinen ja onnellinen kaikista teidän viesteistä ja myötäelämisestä. Niin huikeaa, että monet teistä on seuranneet meidän kasvua vanhemmiksi sieltä esikoisen odotusajasta asti, ja nyt esikoinen meni jo kouluun. Vaikka takana on yli seitsemän vuotta, mä vakuutan, että edessä on vielä pitkä matka yhdessä kuljettavaksi. Pysykää mukana ihanat. Vielä kerran hurjasti onnea kaikille ekaluokkalaisille ja vanhemmille, sekä muille, jotka aloittavat uusia hienoja ajanjaksoja elämässään juuri nyt <3

Lauantaina mentiin yhdeksi yöksi mun serkkujen mökille, ja meillä oli siellä tosi kivaa. Kokattiin herkullisia hamppareita, lapset söivät marjoja suoraan pensaasta, mäkin pääsin ajelemaan elämäni ensimmäistä kertaa pellolla pikkumopolla, ja oli muutenkin paljon hauskaa tekemistä. Taapero nautti sydämensä kyllyydestä kun sai juosta koko päivän ulkona ihan vapaasti, hakea punaviinimarjoja syötäväksi aina kun huvitti, ja kastella kukkia omalla pikku kastelukannulla (ja omia sukkia). Mun serkku harjoitteli omalla isommalla mopolla ajamista mökkitiellä, kun hän täyttää parin viikon päästä 15, ja saa sitten mopokortin. Mäkin kävin kyydissä istumassa, ja ihan hyvin tuntui jo sujuvan hänellä.

Isommat tytöt pääsivät käymään kalassa mun serkun kanssa, ja olivat saaneet pari kalaakin! Mä myös kalastin itse juuri tuolla samalla mökillä pienenä ihan eka kertaa, ja sain pienen ahvenen, josta mun tietämättä kokattiin myös mulle ruokaa. Se ilme kun tajusin syödessäni, että syön juuri sitä mun kalastamaa, ja ”juustoksi” ristimää kalaa, oli varmasti näkemisen arvoinen. Voi niitä aikoja, lapsuuden kesiin liittyy niin paljon lämpimiä muistoja. Lapset nimesivät sitten tribuuttina lauantaina toisen kalan Juusto junioriksi.

Siinä kun alettiin laittamaan sänkyjä lapsille, mä iskin varpaani mökin takan edessä olevan laatoituksen reunaan niin pahasti, että se vääntyi. Varvas meni aivan mustaksi ja turposi, ja oli pari päivää ihan tosi kipeä. Nyt alkaa onneksi jo vähän helpottaa, vaikka ilkeän näköinen se on edelleen. Onneksi se oli vain nimetön varvas, eikä pikkurilli tai pottuvarvas. Varmasti paranee äkkiä, kunhan malttaa antaa sen parantua rauhassa. Saattoihan siihen tulla joku hiusmurtuma, mutta eipä varpaalle oikein mitään voi tehdä.

Onneksi tämä on ihan pikku juttu vain, eikä mitään sen vakavampaa. Varpaasta huolimatta meillä oli mahtava reissu, ja niin kiva viettää aikaa mökkimeiningeissä. Saunottiin puusaunassa ja istuttiin ulkotakan äärellä puoleen yöhön asti höpöttelemässä. Sen myöhempään mä en pysy hereillä, kun meidän mini herää jo ennen seitsemää joka aamu. Paitsi mökillä häntä nukutti tietenkin kasiin asti, se vasta oli luksusta, kun sai täydet kahdeksan tunnin unet.

Sunnuntaina käytiin vielä syömässä mun tädin perheen, mun äidin ja mun papan kanssa, ja selattiin mun  äidin kanssa läpi kaikki meidän vanhat valokuva-albumit. Nämä muutaman päivän reissut Ouluun on aina melko intensiivisiä, ja touhua täynnä. Onneksi paljon kivaa tekemistä, ja rakkaita ihmisiä. Katsellaan sitten syksyllä, että milloin päästään taas käymään siellä. Ikävää tuli taas kaikkia, mutta kivaa oli palata kotiinkin.

Tänään ajeltiin tosiaan Oulusta kotiin, ja huomenna alkaa arki. Huomenna on suuri päivä meille kaikille, ja tänään lapset menivät aikaisin nukkumaan, niin huominen tulee vielä nopeammin! Reput on pakattuna, vaatteet valittuna ja herätyskello soimassa, vaikka tuo meidän mini varmasti herätyskellona toimiikin. Nyt on tämä kesä paketissa, ja syksy saa tulla.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Me lähdettiin eilen vielä muutamaksi päiväksi Ouluun, sillä ensi viikolla alkaa arki, koulu ja harrastukset. Arjen myötä alkaa myös mun työt täysillä, ainakin kalenterin mukaan. Sähköposti on jo täyttynyt, ja ensi viikosta alkaen sitten täyttyy päivät ja illatkin tilaisuuksista ja tapaamisista kesän jälkeen.

Me otetaan tällainen ihana miniloma rakkaiden kanssa tähän kesän loppuun, siihen on hyvä päättää ehkä paras kesä ikinä. Mä olen tehnyt kaikki lähipäivien työt etukäteen valmiiksi, ja aiotaankin ottaa ihan rennosti ja viettää pitkä viikonloppu täällä. Ohjelmassa on rentoa hengailua mun tädin perheen ja mun äidin kanssa, papan luona käymistä, shoppailureissu keskimmäisen kanssa ihan kahdestaan, sekä päiväreissu puolen tunnin matkan päähän serkkujen mökille huomenna.

Maanantaina tullaan kotiin, ja tiistaina alkaa sitten koulu. Keskiviikkoiltana käytiin koulutielle siunaamis-tilaisuudessa esikoisen kanssa, ja se oli kyllä hurjan tunteellinen hetki mulle. Meidän pieni koululainen siellä, muiden samanikäisten kanssa. Kaikki intoa ja iloa ja pientä jännitystä täynnä. En kestä! Tiedän, että koulun aloituksesta on ollut paljon asiaa nyt, mutta se on tosi iso ja merkittävä juttu meille kaikille, ja paljon mielessä juuri nyt. Kyllä se siitä sitten laantuu, kun koulu muuttuu odotuksen aiheesta arkipäiväiseksi jutuksi. Ja sehän ei missään nimessä ole huono asia, että koulu innostaa, vai mitä!

Tämä reissu tuli siinä mielessäkin hyvään saumaan, että jännitys koulun alusta ei ehdi kasvaa liian suureksi kenelläkään, kun on paljon kivaa puuhaa Oulussa. Maanantaina ollaan kyllä sen verran aikaisin kotona, että ehditään pakata koulureppu, valita ja laittaa valmiiksi ekan koulupäivän vaatteet ja mennä kaikki ajoissa nukkumaan.

Toivottavasti saadaan nauttia vielä auringosta ja lämmöstä, ja päästäisiin käymään uimassa tämän pikkureissun aikana. Tänään taitaa ukkostaa loppuillan, mutta huomenna pitäisi olla nättiä. Uintireissun jälkeen alkaisi olla tämä kesä 2018 paketissa. En voi kyllä sanoin kuvailla miten hieno kesä tämä on ollut, tästä riittää tarinoita loppuelämäksi. Niin monta hienoa ja ihanaa hetkeä ollaan saatu kokea, ja niistä on tulossa vielä tiivistelmää tänne blogiinkin, kunhan arki on alkanut.

Ihanaa olla täällä. Niin kauan kuin mulla on vielä vuosia jäljellä mun papan kanssa, mä haluan käydä Oulussa niin usein kuin mahdollista. Mummun kuoleman jälkeen olin (ja olen edelleen) vaan niin kiitollinen siitä, että oltiin Oton vanhempainvapaan vuoksi pystytty viettämään niin paljon aikaa Oulussa, ja olemaan osana mummun viimeisiä kuukausia. Tottakai on ihana viettää aikaa kaikkien muidenkin kanssa, koska ainahan se on raastava ikävä, kun ollaan siellä kaukana. Nyt ei onneksi tarvitse ikävää miettiä, nyt vain nautitaan kesäloman viimeisestä pitkästä viikonlopusta! Nämä kuvat on otettu mun papan luona tänään, kun lapset söivät viinimarjoja suoraan pensaasta. Ihanaa kesäpuuhaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Tänään on se päivä, kun suurin osa helsinkiläisistä ekaluokkalaisista aloitti koulun, mutta meillä esikoisen koulun alkuun on vielä viisi päivää. Ruotsinkieliset koulut alkavat vasta ensi viikon tiistaina Helsingissä, ja silloin meidän esikoisvauva, meidän rakas ensimmäinen minityyppi aloittaa koulutiensä. Mä muistan, kun joskus keskimmäisen imetysaikana hormoneissani mietin kyynel silmäkulmassa, että ”enää viisi vuotta, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo”. Ja nyt se päivä on ihan kohta täällä. Enää viisi päivää, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo.

Vaikka näin jälkeenpäin tuntuu ihan naurettavalta, että itkeskelin asiaa viisi vuotta etukäteen, niin en mä kyllä ihan väärässä ollut. Nämä vuodet ennen tätä koulun aloitusta ovat olleet yksi silmänräpäys vain. Kun katsoo taaksepäin, kulunut aika tuntuu ihan järkyttävän pitkältä – pakkohan sen on ollut olla pitkä aika, niin paljon on tapahtunut. Se on kuitenkin kulunut niin nopeasti, että ei vaan pysty käsittämään. Seitsemän vuotta sitten mä kirjoitin tänne blogiin, kuinka oltiin oltu puoli vuotta yhdessä Oton kanssa. Itse asiassa tasan tänä päivänä me ollaan oltu yhdessä seitsemän ja puoli vuotta.

Meidän esikoinen on ollut osa meidän tarinaa ihan alusta asti, hän kun ilmoitti olevansa tulossa vain viikkoa sen jälkeen, kun oltiin päätetty alkaa virallisesti seurustelemaan. Me ollaan oltu aika hitsin tiivis paketti, ja hän on kasvattanut meistä ne vanhemmat, jotka meistä on tullut. Toki sisaruksillakin on osuutensa kaikessa, mutta hänestä kaikki alkoi. Me ei ehditty kauaa nauttimaan huolettomasta teiniseurustelusta, vaan hyvin nopeasti me alettiin valmistautumaan siihen, että meistä tulee perhe. Meillä ei ollut koskaan aikaa tai halua alkaa säätämään tai epäröimään meidän parisuhteessa, me oltiin heti ihan all in. Meidän elämään oli tulossa joku vieläkin tärkeämpi kuin me kaksi. Meidän esikoinen.

Näiden seitsemän vuoden aikana siitä mahassa kasvaneesta minityypistä on kasvanut aivan jäätävän fiksu, omatoiminen, vastuuntuntoinen ja ihana isompi minityyppi. Vaikka olen joskus sanonut, että mua jännittää vähän koulun aloitus, niin oikeasti mua ei jännitä yhtään se koulun aloitus. Mä tiedän, että hän pärjää siellä ihan loistavasti. Kaikki kaverit on tuttuja, rakennus on tuttu, opettaja on tuttu ja hän osaa jo kaiken mitä pitää ja enemmänkin. Meidän koko perheellä on koulun aloituksesta hyvä fiilis, ehkä eniten sellainen ”vihdoinkin hän pääsee tekemään sitä, mitä on odottanut 2-vuotiaasta asti” (ja laskenut päiviä siitä asti kun oppi hahmottamaan ajan kulun kunnolla joskus pari vuotta sitten).

Koulun aloittamisen sijaan mua jännittää se kaikki muu siinä ympärillä. Se, miten hän oppii kulkemaan koulumatkaa joskus itsenäisesti, kun pelkkä ajatus tuntuu niin pelottavalta. Vaikka tiedän, että hän itse on fiksu ja tekisi parhaansa ja olisi valppaana, se ei kuitenkaan aina riitä. Kuinka joskus uskaltaa päästää sen oman pienen sinne maailmaan ihan  yksin? Onneksi varsinkin alussa meillä on mahdollista viedä ja hakea ihan joka päivä, mutta jossain vaiheessa sekin päivä tulee, kun hänen on mentävä yksin kouluun. Ja sitä päivää mä jännitän. Onneksi meillä on paljon aikaa harjoitella yhdessä.

Mua jännittää myös se, että jatkossa kukaan aikuinen ei kerro mulle joka päivä, miten mun lapsen päivä on mennyt. Toki koulussakin on Wilma ja vanhempainvartit, mutta onhan se nyt ihan eri asia, kuin se, että joku kirjoittaa päivittäin ylös miten lapsen päivä on mennyt, ja kertoo siitä yksityiskohtaisesti samalla kun lapsi haetaan. Jatkossa kaikki on sen varassa, mitä koululainen itse haluaa päivästään kertoa. Jatkossa mun täytyy kuulostella entistäkin herkemmällä korvalla hänen fiiliksiään, ja vaan toivoa, että hän itse kertoo, jos jotain on vialla, tai on tapahtunut jotain ikävää. Toki haluan kuulla onnistumisista ja kaikesta ihanastakin ihan yhtä lailla. Toivon, että hänestä on helppoa puhua mulle ja kertoa päivistään, kaverisuhteistaan, koulukuulumisista ja kaikesta, mitä hänen elämäänsä milloinkin kuuluu.

Ainakin tällä hetkellä me puhutaan kaikesta. Meidän välillä vallitsee luottamus, ja hän juttelee meille vanhemmille mielellään ihan kaikesta. Ollaan aika avoimia tyyppejä koko perhe, eikä meistä kenelläkään ole mitään salaisuuksia toisiltamme. Toivon, että tämä meidän välinen rehellisyys, avoimuus ja rakkaus säilyy aina samanlaisena, oltiinpa me tai meidän lapset missä elämänvaiheessa tahansa. Parhaamme yritetään Oton kanssa tukea niin esikoisen, kuin kaikkien kolmen lapsen kasvua ja kehitystä, kuunnella ja opastaa, rakastaa, rutistaa ja lohduttaa.

Me ollaan oikeasti kaikki ihan hurjan innoissamme. Enää viisi yötä, ja on ensimmäisen koulupäivän aamu. IIK! Tästä tulee hienoa, upeaa ja opettavaa, meille kaikille. Koulun myötä tulee avautumaan ihan uusia maailmoja, ja tiedän jo valmiiksi, että me tullaan seuraavien vuosien aikana Oton kanssa vastaamaan aika hemmetin moneen hankalaan kysymykseen, tiedonjanoisen esikoisemme tuntien. Niitä odotellessa <3

PS: Tästä kaikki alkoi vuonna 2011:

Hieman ollaan tultu eteenpäin siitä. 😀

Hurjasti onnea kaikille tuoreille ekaluokkalaisille, ja heidän vanhemmilleen! Tästä alkaa hieno matka <3