Viikonloppuna tehtiin mun serkun ja Oton kanssa jotain meille uutta ja kivaa, nimittäin napattiin kaupunkifillarit alle ja lähdettiin pyöräilemään auringonlaskun aikaan. Otettiin pyörät Kasarmitorilta (ja yksi Esplanadilta), ja pyöräiltiin Kaivopuiston rantaan piknikille. Se taisi olla perjantai-ilta, kello oli jo melkein kymmenen, ja lapset olivat syvässä unessa. Mun äiti jäi meille tuijottelemaan ruotsalaista dekkaria, ja me lähdettiin keskustaan ottamaan pyöriä. Olisi hurjan kätevää, jos niitä saisi täältä meidän kodin läheltä myös, mutta niin ei ainakaan vielä ole. Ehkä joskus?

Toinen kätevä juttu olisi, jos pyörien mukana tulisi myös kypärät. Tosin voin vaan kuvitella, miten paljon kustannuksia niistä aiheutuisi, kun niitä katoaisi ja menisi rikki. Mutta ehkä siihenkin löytyisi joku innovatiivinen ratkaisu, niinkuin näihin pyöriin on löytynyt? Mulla ei ole omaa kypärää, kun ei ole ollut omaa pyörääkään moneen vuoteen. Tämän kokeilun myötä oma pyörä (ja kypärä) alkoi himottaa ihan toden teolla. Pitääpä vähän tutkia pyörävalikoimia.

Mä en ollut pyöräillyt ihan megapitkään aikaan, ja mua jännitti nousta pyörän selkään. Mutta hyvinhän se meni, vaikka jännittikin. Meillä tuli pyöräiltyä melkein viiden kilsan lenkki, ja tultiin Eiran ja Ullanlinnan kautta takaisin. Mun serkkukin pääsi näkemään, missä mä asuin ennen kuin tapasin Oton. Siellä se vanha kotitalo nökötti edelleen paikallaan Vuorimiehenkadulla Alepan vieressä, juuri saman näköisenä kuin kahdeksan vuotta sitten, kun sinne muutin. Se taisi silloinkin olla samanlainen kostean kuuma ilta, kun me ajettiin mun äidin ja mun ystävän kanssa Oulusta pakettiautolla Helsinkiin mun tavaroiden kanssa, ja roudattiin niitä auringon jo laskettua. Kesä 2010 oli hurjan helteinen kesä, kuten tämäkin. Tuli niin nostalgiafiilikset!

Mä olin ihan unohtanut, miten huikeaa on pyöräillä lämpimässä kesäyössä. Siinä on jotain taianomaisen ihanaa. Nykyisin harvemmin on mahiksia lähteä keskustan kesäyöhön pyöräilemään, joten tämä oli todellista luksusta. Me ollaan oikein tankattu aikuisten aikaa aina kun lapset on nukkuneet, kun äiti on ollut täällä. Se on ollut ihanan virkistävää ja kivaa, eikä lapset ole silti joutuneet olemaan meistä erossa. Ainoastaan ovat välillä ihmetelleet mun editoidessa kuvia, että milloin me oikein ollaan käyty siellä tai tuolla. Onneksi ollaan touhuttu heidän kanssaan päivällä ihan yhtä lailla, niin eivät ole kokeneet jääneensä paitsi mistään.

On ollut myös kivaa, kun mun serkku on ollut täällä. Sen lisäksi, että hänestä on ollut paljon iloa ja seuraa meille kaikille, hän on myös inspiroinut meitä liikkumaan ja tekemään niinäkin hetkinä, kun normaalisti jäätäisi illalla kotisohvalle tuijottelemaan Netflixiä. Ihana uusien kokemusten täyteinen viikko takana. Tänään mun serkku ja äiti ovat täällä viimeistä iltaa, ja me ajateltiin mennä käymään vielä kerran iltauinnilla Oton ja mun serkun kanssa. Päivällä käytiin lasten kanssa kirjastossa lainaamassa hullu kasa kirjoja, ja lapset pulikoivat oman pihan kahluualtaassa jäätelön kera, kun ei oltaisi päästy koko porukalla uimaan, sillä kaikki lähirannat on sinilevässä jälleen, ja meidän autossa vain viisi paikkaa. Onneksi meillä oli mahtava kesäpäivä siitä huolimatta.

PÄIVÄN ASU | Toppi Gina Tricot | Shortsit Cubus | Kengät Vans | Korvakorut Glitter | Laukku Gina Tricot | Kello Daniel Wellington (saatu)| Kaulakoru H&M |

Ihanaa ja aurinkoista uutta viikkoa kaikille!
PS: Mulla on taas kylmäkallet kainalossa öisin, ihan best!

Kuopuksen lähestyessä 1,5 vuoden ikää, ovat sisarussuhteet alkaneet tulla yhä syvemmiksi ja niistä on enemmän kerrottavaa. Olen saanut lähiaikoina muutamaankin otteeseen postaustoiveen siitä, millaiset sisarussuhteet meidän kolmella lapsella on keskenään. Ja nyt ajattelin avata ja pohtia aihetta oikein kunnolla ja perusteellisesti.

Esikoisella ja keskimmäisellä on toisiinsa 1,5 vuoden ikäero, keskimmäisellä ja kuopuksella 4v ikäero ja esikoisella ja kuopuksella 5,5v ikäero. Meillä on siis kokemusta sekä suuresta että pienestä ikäerosta lapsilla. Kaikessa on puolensa, ja ikäerot tuovat toki suuriakin eroja sisarussuhteisiin. Yhteistä kaikilla kolmella on se, että he ovat hurjan läheisiä keskenään ikäeroista huolimatta, tai juuri niiden takia. Pienestä ikäerosta olen kirjoittanut aiemmin TÄSSÄ postauksessa, ja suuresta ikäerosta TÄÄLLÄ.

Arjessa ikäeroja ei kuitenkaan juurikaan tule ajateltua, on vain kolme pientä tyyppiä, joilla on jokaisella omat vahvuutensa, luonteenpiirteensä ja kiinnostuksenkohteensa. Monissa asioissa kiinnostukset myös kohtaavat, mikä auttaa tosi paljon. Vaikka esikoisen ja keskimmäisen leikit keskenään ovat aivan eri tasolla, kun vertaa kuopuksen leikkeihin, he pystyvät silti hyvin myös toimimaan yhdessä kaikki kolme, ja keksivät kaikenlaista hauskaa.

Kaikki kolme leikkivät yhdessä nukkeleikkejä, hippaa, lukevat kirjoja, rakentavat duploilla ja leikkivät hiekkalaatikolla tai uima-altaassa. Aina kun kuopus oppii uusia taitoja tai sanoja, isosiskot kannustavat ja kehuvat, ja ovat heti valmiina leikkimään  juuri sitä leikkiä, minkä kuopus on milloinkin oppinut. He opettavat mielellään hänelle myös uusia juttuja, ja ovat ihan selkeästi ottaneet pikkusiskon mukaan porukkaan. Isot ovat pikkusiskosta ylpeitä, ja osoittavat mielellään hänelle myös hellyyttä, joskus ärsytykseen asti. Pikkusisko kun on aika menevää sorttia, eikä hän aina jaksaisi olla isosiskojen sylissä tai halia silloin kun isommat niin toivovat.

Pikkusisko taas kiusaa isompia kokeilemalla rajojaan, taaperoiässä hän kokeilee aina välillä, että saako vaikka lyödä siskoa tai heittää tätä lelulla. No ei saa. Onneksi isot ovat hienosti ymmärtäneet, että ei mini sitä tahallaan tee, hän ei vaan vielä tajua, että lyöminen sattuu. Isommat eivät suutu, mutta sanovat sitten, että ”EI SAA (syötä kielletty ikävä asia), siskoa sattuu” ja ”Pyydä anteeksi”, ja silloin kuopus antaa heille halin, koska ei vielä osaa sanoa sanaa anteeksi. Varmasti on osittain kiittäminen isosiskoja siitä, että kuopus alkaa ymmärtää, että toisia ei saa satuttaa, kun he ovat niin kärsivällisesti ja johdonmukaisesti osanneet reagoida siihen, vaikka ovat itsekin pieniä.

Isommilla tulee kinaa keskenään yleensä vain siitä, kumpi saa tehdä jotakin ensin, kuten painaa vaikka hissin nappulaa, kävellä portaita alas tai mennä autoon istumaan. Juurikin näitä pikkujuttuja, joita mun on ainoana lapsena vaikea tajuta, ja jotka Otto taas muistaa omasta lapsuudestaan elävästi. Mitä ihmeen väliä sillä on, kuka ensin ottaa maitoa purkista, kun sitä on tarpeeksi molemmille? Mun mielestä ei kertakaikkiaan yhtään mitään, mutta joskus se tuntuu olevan sisaruksille koko elämä.  Varmasti tajuaisin itsekin paremmin, jos mulla olisi sisaruksia. Nämä ovat meillä niitä tilanteita, joita saa ratkoa lähes päivittäin.

Leikit sen sijaan sujuvat heillä aivan loistavasti yhteen, ja lähes aina ilman konflikteja. He saattavat rakentaa leikkihuoneeseen barbiekaupungin, ja leikkiä samaa leikkiä joka ikinen päivä viikon ajan aina, kun ollaan kotona sisällä. Heillä on tosi hyvät juonet leikeissä, ja he osaavat leikkiä fiksusti ja reilusti yhdessä ilman tappelua, tai epäoikeudenmukaisuutta. Pieni ikäero on juuri tässä hyvä, kun heillä on niin samat kiinnostuksenkohteet, ja melkein yhtä hyvät leikkitaidot.

Toinen meidän isommista tytöistä on vähän enemmän sellainen luontainen johtaja, ja toinen on sitten taas sopeutuvaisempi, ja nämä roolit ovat joskus vahvat myös leikeissä. Niin kauan kuin molemmat ovat tyytyväisiä, on se meidän mielestä ihan fine. Toisella heistä on ihan järjettömän vahva mielikuvitus, ja hän keksii yleensä jännittäviä leikki-ideoita. Toinen sitten taas johdattelee leikkiä, kun idea on keksitty. Se tuntuu menevän heillä tosi hyvin, ja meillä voi mennä viikkoja, ettei vanhemman tarvitse kertaakaan puuttua isompien leikkeihin tai riitoihin.

Isommilla on selkeästi omat jutut ja omat kaverit verrattuna kuopukseen, mutta aina kun he ovat yhdessä, he myös touhuavat yhdessä. Isommat auttavat pienempää pukemisessa, syömisessä ja kaikessa mahdollisessa, missä tämä milloinkin tarvitsee apua. He hirveästi toivovat, että kuopus tulisi jo päiväkotiin, tai siis esikoisen mennessä jo kouluun lähinnä keskimmäinen toivoo tätä. Hänestä olisi niin ihanaa, että voisi aina leikkiä pikkusiskon kanssa päiväkodissa. Molemmat aina toivovat, että mentäisiin yhdessä pikkusiskon kanssa hakemaan heitä päiväkodista/koulusta, koska pikkusisko on niin söpö, ja heidän kaveritkin tykkäävät hänestä.

Joskus kuopusta harmittaa, kun hän joutuu leikkimään omalla pihalla aidan takana hiekkalaatikolla, tai keinumaan, ja isommat saavat olla aidan toisella puolella pyöräilemässä kavereiden kanssa hurjaa vauhtia. Mutta sitä se kuopuksen elämä on, ja hänkin kyllä pääsee mukaan heti kun pysyy mukana. Onneksi myös naapurin lapset tykkäävät leikkiä taaperon kanssa, ja usein meidän pihalla on iso porukka tekemässä hiekkakakkuja hänen kanssaan tai uimassa. Ja vaikka pieni ei pääse isompien mukaan aina kaikkiin isompien juttuihin, niin sitten me monesti keksitään kaikkea hauskaa mitä hän saa tehdä vanhempien kanssa sillä aikaa.

Meidän vanhempien toimissa tärkeintä on tasapuolisuus, ja se, että huomioi jokaista yksilöllisesti tarpeeksi. Uskon, että lapsilla on niin hyvä suhde keskenään myös siksi, että me ollaan aina huomioitu heitä sekä yksin että yhdessä, ja pidetty huoli siitä, että kaikki tuntevat olonsa tismalleen yhtä tärkeiksi perheenjäseniksi ihan joka päivä. Meillä ei suosita ketään, ja Oton kanssa koitetaan pitää näkymätöntä kirjaa siitä, milloin kukakin on viimeksi saanut olla eka, tai saanut olla yksin vanhemman kanssa tai muutenkin saanut tehdä sitä tai tätä. On tärkeää, että jokainen lapsi saa vuorollaan myös vanhempien jakamatonta huomiota.

Jokaisella on joitain erityisoikeuksia ikäänsä nähden, kuten esikoisella oma puhelin, eikä niistäkään ole tullut mitään draamaa, kun ollaan yhdessä juteltu miksi joku saa jotain, vaikka muut eivät. Avoin keskustelu toimii tässäkin kaikkein parhaiten, ja sen avulla välttyy turhalta hampaiden kiristelyltä. Keskimmäinen tietää, että ensi vuonna hänkin saa oman puhelimen, kun menee eskariin, ja se riittää hänelle.

Me ei olla aina oltu Oton kanssa kaikesta samoilla linjoilla, koska meillä on ollut niin erilaista omassa lapsuudessa, kun toisella oli sisaruksia ja toisella ei. Uskon, että juuri siksi me ollaan löydetty hyvä keskitie näihin sisarussuhteisiinkin, kun ollaan tultu toisiamme vastaan näissä asioissa, ja mietitty ne parhaat puolet kummankin omasta lapsuudesta. Me ollaan tosi onnellisia meidän kolmesta mahtavasta tyypistä, ja uskon, että he tulevat olemaan läheisiä aina, vaikka jossain vaiheessa elämää sukset menisivätkin ristiin hetkellisesti. Uskon, että he ovat toisilleen valtavan suuri tuki ja turva, nyt ja tulevaisuudessa.

Kiitos vielä hurjasti postaustoiveesta teille! Niitä on aina ihanaa toteuttaa, ja haluan että tiedätte, että vaikka en niitä aina erityisesti kyselisikään, ne ovat aina tervetulleita. Ihanaa viikonloppua <3

Millaisia sisarussuhteita teillä itsellänne on, tai teidän lapsilla? Mitä eri-ikäiset sisarukset tykkäävät tehdä yhdessä?

Hurjaa, että reissusta on pian jo kuukausi aikaa! Ihan vastahan me muka lähdettiin into piukassa kolmen aikaan aamuyöllä kohti lentokenttää. Mutta ei, kuukausi siitä on. Rodos-postausten sarja jatkuu meidän perheen vinkeillä Rodokselle. Aiemmin olen kirjoittanut vinkkejä Rodoksen Kolymbia Beachille, jakanut meidän matkavideon, sekä kirjoittanut kymmenestä parhaasta hetkestä meidän reissulla. Eli tässä postauksessa kerron mitä tehdä Rodoksen saarella & kaupungissa lasten kanssa (tai vaikka ihan aikuisporukallakin), näin meidän näkökulmasta.

1. Vuokraa auto

Se on super edullista, ja varsinkin jos vuokraa useammaksi päiväksi, tulee hinta todella edulliseksi. Esim. 100€:lla voi saada auton vaikka neljäksi päiväksi. Rodos Cars oli ainakin luotettava ja hyvä autovuokraamo, josta sai myös turvaistuimet samaan hintaan, ja autot olivat ilmastoituja, siistejä ja uusia, ja ne sai suoraan hotellilta. Etäisyydet on saarella sellaisia, että niitä jaksaa hyvin ajella, ja samalla pääsee näkemään ja kokemaan tosi paljon enemmän, kuin ilman autoa. Vuokra-auto on ainaki meidän mielestä kaikkein helpoin tapa liikkua ympäri saarta.

2. Käy Lindoksessa

Kun mietin Top5 idyllisimpiä paikkoja, joissa olen ikinä elämässäni käynyt, on Lindoksen ranta varmaan ykkösenä. Se paikka on kuin suoraan postikortista. Mulla on tietenkin kokemusta vain Euroopan kohteista, enkä muutenkaan ole elämässäni matkustellut mitenkään ihan super paljon, mutta mun mielestä Lindoksen ranta oli aivan uskomattoman ihana ja kaunis ja viihtyisä paikka. Siellä sielu lepäsi ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Suosittelen menemään rannalle illalla, jolloin siellä on rauhallista, tyyntä, kaunista eikä niin polttavan kuumaa. Silloin löytää paikan ihan veden läheltä, ja mahtuu hyvin pulikoimaan. Lindoksessa sijaitsee myös upea joka puolelle näkyvä Akropolis-kukkula, jonne voi kiivetä (me ei kiivetty).

3. Tsekkaa Rodoksen keskustasta kaupat joita ei Suomesta löydy

Rodoksella on oikein kiva shoppailuvalikoima, jos shoppailusta tykkää. Sieltä löytyy Sephora, Pull & Bear, Stradivarius ja Tally Wejl. Toki siellä on myös paljon niitä kauppoja, joita Suomessakin on, kuten H&M ja Zara. Lastenvaatteita en oikein Rodokselta löytänyt, mutta enpä kyllä kauheasti etsinytkään. Vinkatkaa ihmeessä kommenttiboksiin, jos tiedätte jotain kivoja lastenvaateliikkeitä Rodoksella, niin muut lukijat voivat saada hyviä vinkkejä!

4. Kävele Rodoksen vanhassa kaupungissa

Upea vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde, ja siellä on todellakin historian havinaa havaittavissa. Vanhassa kaupungissa on paljon kivoja ravintoloita ja kahviloita, sekä tietenkin turistikauppoja joka nurkassa. Meille riitti vanhassa kaupungissa yksi päivä oikein hyvin lasten kanssa. 1400-luvulta peräisin oleva, neljä kilometriä pitkä muuri ympäröi vanhaa kaupunkia, ja siellä on kyllä tosi kaunista. Paikalla on vanhoja raunioita ja muuta hauskaa lasten kanssa tutkittavaksi.

5. Rodini Park alkukesän kukkaloistossa

Me saatiin kiva vinkki Rodoksen keskustasta 2km päässä sijaitsevasta Rodini-puistosta, johon ajettiinkin retkelle. Siellä on toukokuussa kuulemma aivan uskomaton kukkaloisto, mutta silloin kun me mentiin juhannuksen tienoilla, ei kukkia enää juurikaan ollut. Rattailla pääsi kulkemaan puistossa, mutta ei ihan joka paikkaan. Me ei siis viihdytty siellä kovinkaan kauaa, mutta paikasta näki, että silloin kun puut kukkivat, se on ihan henkeäsalpaavan upea.

6. JUMBO

Rodoksella on iso lelukauppa nimeltä Jumbo, jossa kannattaa lasten kanssa vierailla, jos liikkuu autolla. Jumbo on melko lähellä Rodoksen keskustaa, osoitteessa 5ο χλμ Ε.Ο, Lindou, Rodos 851 00. Jumbostakaan meillä ei ole kuvaa, mutta googlatkaa Jumbo Rodos niin löytyy vaikka mitä!

7. Ravintolat

Meidän kokemus on, että melkeinpä jokaisesta tavernasta saa oikeasti tosi hyvää ruokaa. Kannattaa testata gyrosta, souvlakia ja tsatsikia. Myös pizza on tosi hyvää, jos kaipaa välillä vaihtelua. Kannattaa valita ne paikat, jotka on vähän syrjässä pahimmista turistikohdista, niin löytyy vielä aavistuksen herkumpaa ruokaa. Kolymbian ravintolavinkit löytyvät TÄÄLTä, ja Lindoksessa tykättiin rannalla sijainneesta Nefelistä. Me testattiin Rodoksen Vanhasta kaupungista ravintola Archipelagoa, joka oli ihan ok, mutta ei mikään kovin ihmeellinen. Sieltä oli kuitenkin huikeat näköalat alas Vanhaan kaupunkiin, kun kiivettiin ylimmän kerroksen terassille syömään.

8. Koe saaren ihanat rannat

Rodoksen keskustasta Elli Beach, Falirakin läheltä Anthony Quinn Bay ja Lindoksesta Lindos Beach. Kaikki uskomattoman kauniita ja ihania rantoja. Jos on enemmänkin aikaa tutkiskella ja ajella tai kävellä, niin voi löytää ihan oman pienen rantapoukaman.

Siinä muutama vinkki Rodokselle. Jos ei olisi ollut rattaita mukana, olisin ehdottomasti halunnut lähteä patikoimaan myös upeille vuorille ja kukkuloille, joita saari on täynnä. Nyt kuitenkin valittiin toisin, ihan käytännön syistä, koska tiedettiin, että se tulee olemaan meidän perheelle mukavampaa vaikkapa kolmen vuoden päästä, kun kuopuskin on jo sen verran iso, että jaksaa hyvin kävellä itse vaikeakulkuisessa maastossakin. Jos hän suostuisi edelleen kantoreppuun tai -liinaan, oltaisiin voitu lähteäkin, mutta koska hän ei mitenkään suostu, me jätettiin se nyt pois ohjelmasta kokonaan.

Me tykättiin Rodoksesta sen verran paljon, että ihan ehdottomasti lähdetään sinne vielä joskus uudelleenkin! Ehkäpä juuri sitten, kun kuopus on isompi. Ihana reissu, ja viikko oli just hyvä aika olla siellä meidän perheelle.

Sen jälkeen kun me tultiin Kreikasta, ollaan menty kaikki päivät täysin spontaanilla asenteella. Ja ollaan tehty ihan hirveästi kaikkea ihanaa, mutta myös vain oltu. Ei olla suunniteltu mitään sen pidemmälle, ollaan vaan menty päivä kerrallaan, ja aina aamulla mietitty, että mitäs kivaa me tänään keksittäisiin. Se on ihan täydellinen toimintasuunnitelma meidän kesään, että ei ole mitään suunnitelmia.

Jos olisi kauheasti kaikkia sovittuja treffejä ja muita, voisi tulla sellainen ähkyfiilis, että ei jaksa. Mutta nyt kun vaan ollaan, ja aamulla mietitään että hei – soitettaisko tänään sille ja tälle ja lähdettäis käymään porukalla Suomenlinnassa, saadaan tehtyä kaikkea hauskaa ilman stressiä ja aikatauluja. Ollaan käyty Falkullassa rapsuttelemassa vuohia, Espoossa ystävien luona viettämässä kesäiltaa, Suomenlinnassa testaamassa herkullista Bistroa ja leikkimässä leikkipuistossa, sekä ajettu Inkooseen Lomamäen lemmikkipuistoon sukulaisten kanssa. Yhtenä päivänä vietettiin Ikea- ja kirppiskierrospäivää, ja yhtenä iltana Oton täti soitti vaan ovikelloa ja tuli kylään. Spontaanius on parasta!

Syksyllä, talvella ja keväällä kaikki on aina niin aikataulutettua, että nämä kesäpäivät ilman suunnitelmia ovat todella tervetulleita. Mä rakastan tehdä kaikkea ja nähdä ihmisiä, mutta inhoan sellaista kellon orjana elämistä, että aina on kiire jonnekin. Ehkä siksi tykkään niin paljon olla yrittäjä, jolloin ainakin ne mun oman työn asettamat aikataulut jäävät pois, kun saa tehdä omassa tahdissa. Silloin mä itse olen tehokkain, onnellisin ja aikaansaavin, jollekin toiselle taas sopii paljon paremmin ryhmässä ja säännöllisesti tekeminen rutiinien mukaan. Olen todella kiitollinen siitä, että mulla on se mahdollisuus tehdä omassa tahdissa kaikki. Mutta nyt työpuheista takaisin näihin ihaniin kesäpäiviin.

Musta on hauskaa, että moni muukin on kesällä spontaanimpi kuin vain meidän perhe. Se on niin ihanaa, kun kaverit soittaa aamulla, että nähdäänkö tänään. Mistähän tätä samaa spontaaniutta saisi niihin pimeisiin talvipäiviinkin, jolloin kotisohvan nurkka miellyttää vaan niin paljon enemmän? Vai tarvitseeko talvella ollakaan niin spontaani, kai silloin riittää sekin että vaan hyggeilee kotona iltaisin glögimukin ja pipareiden kanssa. Mä tykkään hurjasti siitä, että meillä on Suomessa neljä vuodenaikaa, koska jokaiseen vuodenaikaan liittyy ne omat ominaisjuttunsa. Kesällä ne jutut on ehdottomasti spontaanius ja pitkät kesäillat, sekä kiireettömyys.

Onneksi kesää on vielä pitkästi jäljellä, ja monta ihanaa päivää jolloin kaikki ovet on avoinna. Monesti mulla on tapana listata postauksen loppuun tulevia suunnitelmia, mutta nytpä en listaakaan mitään. Katsotaan mihin nokka näyttää huomenna ja ylihuomenna, eiköhän me jotain kivaa keksitä silloinkin! Ihanaa ja rentoa kesäviikonloppua kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Prisman kanssa.

Postasin jo kerran tällä viikolla ihan tavallisen asupostauksen, jonka jälkimaininki oikeastaan vain boostasi tämän postauksen tekemistä. Tänään puhutaan nimittäin siitä, miten mä olen oppinut olemaan minut itseni kanssa. Voin kertoa, että ei ole ollut kaikkein helpointa kasvaa äidiksi ja aikuiseksi kymmenien tuhansien silmäparien alla. Mä aloitin tämän blogin 19-vuotiaana epävarmana nuorena naisena, ja näiden reilun seitsemän vuoden aikana musta on tullut kolmen lapsen äiti, vaimo, täystyöllistetty yrittäjä ja ennen kaikkea M I N Ä.

Tämä postaus on osa Prisman kampanjaa, mutta pääroolissa olen minä. Minä kaikkine piirteineni, hyvine ja huonoine puolineni, ihan vaan minä juuri sellaisena kuin olen.

Nuorena, ja vielä näin ensisynnyttäjien keski-ikää pikkuhiljaa lähestyvänä kolmen lapsen äitinä olen yrittänyt mahduttaa itseäni kaikenlaisiin muotteihin. Olen halunnut antaa itsestäni aikuisen, vastuuntuntoisen ja fiksun kuvan kaikilla tavoilla. Olen yrittänyt pukeutua vaatteisiin, joissa näytän äidiltä. Olen halunnut olla vanhempien äitien silmissä ja rinnalla tasavertainen. Olen pohtinut, voinko äitinä pukeutua minihameeseen, ylipolvensaappaisiin tai tennareihin ja tyllimekkoon. Jo muutama vuosi sitten tajusin sen, että ei ole olemassa mitään muottia, johon mun pitäisi äitinä mahtua. Tajusin sen, että en koskaan kykene täyttämään kaikkia niitä odotuksia, joita äitejä kohtaan luodaan eri puolilta.

Sitä luulisi, että kun sen tajuaa, lakkaa yrittämästä olla standardi-äiti jokaisella elämän osa-alueella. Mutta mitä vielä, mulla meni monta vuotta lakata yrittämästä. Sen sijaan, että olisin antanut itselleni luvan olla hyvä juuri sellaisena kuin olen, yritin kahta kauheammin olla hyvä kaikilla tavoilla. Se heijastui myös pukeutumiseen. Ne paineet ja odotukset itseä kohtaan istuivat niin syvällä, että vielä tänä keväänäkin löysin itseni miettimästä, voinko äitinä pukeutua glitterhameeseen ja vaaleanpunaiseen neuleeseen, vai näytänköhän jonkun mielestä tyhmältä. Kun kirjoitin tuon lauseen ylös, mä vihdoin koin herätyksen. En näyttänyt tyhmältä, vaan kuulostin tyhmältä. Mitä väliä sillä on, vaikka näyttäisinkin jonkun mielestä tyhmältä? Mitä väliä sillä on, jos jonkun mun mielestä mun asuun sopisi paremmin toiset kengät, jos itse tykkään niistä mitkä mulla on jalassa? No ei kertakaikkiaan yhtään mitään.

Tänä keväänä, mä olen vihdoin löytänyt sen varmuuden itsestäni, ja tajunnut, että kukaan muu ei kanna mun kroppaa ja mun vaatteita, kuin minä. Ainoa, jota mun vaatekaapin täytyy miellyttää on minä. Ainoa, jonka mielipiteellä mun vaatteista on väliä, on minä. Lisäksi kuuntelen vähän meidän lapsia, koska heillä on yleensä tosi hyviä asuideoita. Mutta noin niinkuin muuten, oikeasti ihan sama, mitä muut ajattelevat. Ihan sama jos mulla on sun mielestä rumat housut tai liian pieni paita, ihan sama jos mun kengät ei sun mielestä sovi mun asuun, ihan sama jos et ikinä pukisi mun mekkoa päällesi. Älä pue, pue ihan mitä haluat. Mä puen mitä mä haluan. Ja yleensä mulla on mun lasten mielestä ihan törkeän siistejä asuja, ja näytän tosi hyvältä. Mä luotan niiden arviointikykyyn, kun ne on cooleja muutenkin, eikä ikinä hauku toisia.

Prisma haluaa, että jokainen voisi olla minut itsensä kanssa. Mitä se mulle tarkoittaa, olla minut itseni kanssa? Se tarkoittaa sitä, että voin tehdä juuri niitä valintoja, joita oikeasti haluan tehdä, välittämättä siitä, mitä muut ovat siitä mieltä. Oli kyse sitten vaatteista, tai mistä tahansa, mä voin tehdä juuri niin, kuin musta ja meidän perheestä tuntuu hyvältä. Some-aikakaudella on todella helppoa sortua paineen alla, ja yrittää miellyttää muita. Mutta me itse ollaan kuitenkin ne, jotka itsemme ja valintojemme kanssa eletään. Siksi me itse ollaan ne kaikkein tärkeimmät ihmiset, joita pitäisi miellyttää.

Mä valitsin itselleni asuksi IvanaHelsingin mielettömän upean Rosalin-mekon, joita on tänä keväänä ja kesänä saanut Prismoista kautta maan. Rosalin-mekko on kaunis ja näyttävä, ja menee yhtä hyvin arjessa ja juhlassa, kun vain vaihtaa asusteita. Me kuvattiin tämä asu Suomenlinnassa, kun oltiin siellä meidän perheen, appiukon ja Oton pikkusiskon kanssa retkellä yhtenä päivänä. Yhdistin asun mun lemppari-Vanseihin, joilla oli helppo kävellä mukulakivikaduilla. Olen yhdet korkkarit pilannut Suomenlinnassa vietetyissä häissä, ja sen jälkeen opin, että sinne paras valinta on mukavat, matalat kengät.

Me ollaan varmaan juuri sellainen Prisma-perhe, joista mediassa on paljon puhuttu. Mutta sitten me ollaan niin paljon muutakin kuin juuri sitä, ja juuri siksi mä haluan rohkeasti kirjoittaa täällä kaikesta mitä ajattelen, ja mitä meidän elämään kuuluu. Mun mielestä on ihan mielettömän mageeta olla Prisma-perhe. Yleensä kun me käydään Prismassa, meillä on hauskaa, paitsi kerran, kun kuopus oli juuri oppinut sanomaan ”pois täältä” ja hän huusi koko kauppareissun ajan rattaissa ”pois täältä, apuaa, äitii, isiii, pois täältä!”. Mä haluan näyttää, että ei ole olemassa mitään perhemuottia, eikä ole olemassa mitään Prisma-perhettäkään, koska ihan oikeasti jokainen  perhe on erilainen.

Prisma on muuten oikeasti myös aika hyvä kauppa, oli perhettä tai ei. Mä fiilaan ihan täysillä Prisman arvoja, ja olen samaa mieltä siitä, että muodin kuuluisi olla kaikkien halukkaiden saatavilla. Prisma haluaa demokratisoida muodin ja riisua muodista elitistisyyden, sillä muoti ei kuulu vain catwalkeille, vaan ihan kaikille. Itsensä hyväksymisen lisäksi Prisma (ja minä) haluaa kannustaa kaikkia hyväksymään myös toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat. Jokaisella meistä on oikeus olla oma itsensä, sellaisena kuin itse itsensä kokee hyväksi.

Prismoissa on tälläkin hetkellä saatavilla vaikka mitä ihania vaatteita, niin tunnetuilta merkeiltä kuin Prisman omiltakin merkeiltä. Tämä mun mekko on IvanaHelsingin, ja mun mielestä on ihan mahtavaa, että Prismoista saa myös muita kotimaisia huippumerkkejä, kuten Neulomoa. Kotimaisten vaatteiden lisäksi kauppareissun yhteydessä löytää myös tunnettuja ulkomaisia merkkejä, urheiluvaatteita ja kaikkea mahdollista.

Tämän postauksen kirjoittaminen oli voimaannuttavaa, ja mitä enemmän mä kirjoitin, sitä enemmän mulle tuli se fiilis, että mä riitän just tällaisena. Ja te kaikki siellä riitätte myös just sellaisina kuin te olette. Ollaan kaikki minut itsemme kanssa!