Mun serkun vaimo vinkkasi meille Oulussa Kellon Kiviniemessä sijaitsevasta Muumi-leikkipuistosta, ja mehän innostuttiin siitä tietenkin heti. Ajettiin porukalla Muumi-puistoon eilen, ja se oli aivan ihanan sympaattinen ja siisti leikkipuisto hyvin rauhaisalla alueella metsän keskellä.

Puistoon oli vähän hankala löytää, sillä missään ei netissä lukenut tarkkaa osoitetta, eikä Google Maps tunnistanut puiston virallista nimeä ollenkaan. Myöskään Oulun Kaupungin karttapalvelusta ei löytynyt puiston tarkkaa osoitetta, ainoastaan sen sijainti kartalla. Puiston virallinen nimi on Raappananpuisto, mutta myöskään sitä ei Google Maps löytänyt. Hetken ajeltuamme me kuitenkin onnistuimme löytämään puiston sieltä piilosta, ja kun olimme pysäköineet puiston viereen, navigaattori näytti, että Muumipuiston osoite on Kuokkamaankaarre, 90810 Oulu. Siinä on muutama parkkipaikka, jos puistoon tulee autolla.

Puistossa oli taaperoille sopiva liukumäki ja keinulauta, iso hiekkalaatikko, Nuuskamuikkus-keinu ja sen lisäksi iso kiipeilyteline-liukumäki, sekä isompi keinulauta, tavallinen keinu, tasapainolauta, vauvakeinu ja hämähäkkikeinu. Meidän porukan 8v tylsistyi melko nopeasti, mutta meidän tytöt viihtyivät aivan loistavasti, kuten myös serkun 4-vuotias. Kiipeilyteline-liukumäki ei ollut sieltä hurjimmasta päästä, mutta ei nyt lällyimmästäkään. Kyllä siellä puistossa oli vähintään yhtä paljon tekemistä kuin meidän lähipuistossa.

Meidän taapero oli tietenkin aivan innoissaan muumeista, ja ensimmäiset viisitoista minuuttia hän kävelikin laitteelta toiselle, ja osoitti jokaista eri muumihahmoa todeten ylpeänä ”MUUMI!”. Me ollaan 1v:n kanssa vielä siinä vaiheessa, että kaikki on vaan muumeja, mutta eiköhän sieltä pian ala haisulit ja hemulitkin luonnistumaan kun tankataan niitä kuitenkin monta kertaa päivässä hänen toiveestaan.

Muumipuistossa oli aikuisille pari penkkiä, ja hämähäkkikeinuun nyt mahtuu aikuinenkin hengailemaan. Me viihdyttiin siellä pari tuntia oikein hyvin, ja eväiden kanssa oltaisiin varmasti viihdytty vieläkin pidempään. Vessaa puistossa ei ollut, sillä se ei ollut mikään ohjatun toiminnan puisto, vaan pikkupuisto keskellä hiljaista asuinaluetta. Kirjoitin joskus täällä, että tykätään testata eri leikkipuistoja, ja sama harrastus jatkuu edelleen. Sen verran paljon meidän lapset tykkäsivät muumipuistosta, että varmasti mennään sinne uudemmankin kerran.

Meidän viisivuotias innostui askartelemaan puistossa käpy-kilpikonnia. Hän keksi idean ihan itse, ja unohti koko puistoleikit ekan puolen tunnin jälkeen, kun hän vaan istuskeli tasapainolaudan äärellä askartelemassa ”aivan tavallisia käpykilpikonnia”, niin kuin hän itse asian ilmaisi. Ihana ja luova tyyppi, hän oli niin innoissaan omista kilpikonnistaan, ja otti pari mukaankin.

Tuurista löytyy kuulemma toinen Muumipuisto, joka on Suomen suurin. Tuolla Kiviniemen Muumipuistossa näytti kuitenkin olevan monet samat laitteet, kuin tuolla Tuurin vastaavassa, mutta tietenkin se on kooltaan pienempi ja itse muumitalo puuttuu. Ihanaa että meiltä löytyy niin paljon erilaisia mahtavia leikkipuistoja Suomesta.

Me käytiin perjantaina muutaman tunnin treffeillä Oton kanssa, ja lapset olivat sen aikaa täällä mun tädin luona. Mentiin ensin herkuttelemaan Kauppuri 5:n hampurilaisilla. Istuttiin rennosti ja nautittiin Kesäburgereista. Juteltiin niitä näitä ja heitettiin läppää. Se, että on keskellä päivää aikaa vaan hengailla, syödä ja jutella täysin keskeytyksettä kahdestaan on vaan ihan parasta. Toki se onnistuu joskus kotonakin lasten ollessa kotona, jos vaikka lapset ovat jo syöneet ja pienimmäinen päiväunilla, mutta silloin siinä on aina se pieni riski, että hän herää tai lapsille tulee joku ”ongelma” kesken ruuan. Vaikka nautitaan siitä kahdenkeskisestä ajasta arjessakin aina kun sitä järjestyy (vaikka muutama minuuttikin), on niin luksusta päästä aina joskus treffeille ihan kunnolla.

Nyt kun kuopuskin on jo isompi, on helpompi lähteä treffeille. Viime aikoina ollaan päästy ainakin meidän mittapuulla melko usein deiteille, jopa useamman kerran saman kuukauden aikana. Meinasin ensin sanoa, että jopa kerran kuussa, mutta kun aloin tarkemmin miettimään, niin vastahan me juhlittiin Oton synttäreitä lasten mentyä nukkumaan tätinsä kanssa, ja viikkoa ennen sitä käytiin pienellä ajelulla kahdestaan, kun lapset olivat isoisänsä luona. Ei se ollut kuin lyhyt ajelu lähialueilla, mutta meille ne olivat treffit. Aina kun saa kahdenkeskistä rauhallista aikaa, ne on treffit meille. Ei treffien tarvitse olla mitenkään älyttömän ihmeelliset meidän mielestä, riittää kun pystyy keskittymään toiseen rauhassa ja juttelemaan.

Kauppuri vitosesta me jatkettiin pienellä kävelyllä ja jutustelulla, ja päätettiin sen jälkeen lähteä käymään kahdestaan mun mummun haudalla. Ei oltu käyty täällä Oulussa mun mummun haudalla hautajaisten jälkeen, vaikka Helsingissä olenkin aina muualle haudattujen muistomerkille vienyt mummullekin kynttilän. Haudalla käyminen ei ehkä ole se perinteinen treffipuuha, mutta se oli mulle tärkeää. Ja oli ihan hyvä, että käytiin siellä ensin kahdestaan, ennen kuin mennnään sinne lasten kanssa vielä ennen reissun loppua.

Haudalla käyminen nosti tunteet pintaan, mutta muuten treffit olivat iloa ja naurua täynnä. Juuri siksi mä rakastan Ottoa, että me voidaan mennä meidän treffeillä vaikka mun mummun haudalle. Ei ehkä se perinteisin treffi-tekeminen, mutta meille juuri oikea, juuri sillä hetkellä. Meille se voi olla ihan yhtä tärkeää parisuhdeaikaa, kuin vaikka yhteinen hotelliyö, tai se illallinen. Meidän ei tarvitse mahduttaa meidän treffejä mihinkään unelmatreffien muottiin, vaan voidaan tehdä juuri niin kuin meistä tuntuu hyvältä. Ja se on tärkeintä.

Sama pätee meidän avioliitossa muutenkin. Ei tarvitse ikinä ajatella sitä, mitä ”pitäisi tehdä” tai millaisia ”pitäisi olla”. Me ollaan vaan Iina ja Otto, ja tehdään kaikki meidän parisuhteen pohjalta, ei kenenkään muun. Meidän on ollut tavallaan alusta asti helppoa olla miellyttämättä ketään muita kuin toisiamme, koska meidän suhde alkoi niin epätavallisesti, ja aluksi juuri kukaan ei muutenkaan uskonut meihin. Siksi me ollaan opittu vaan tekemään toisemme onnelliseksi, ja olemaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat meistä tai meidän avioliitosta. Toimii!

Me ei ihan varmastikaan olla ainoita, jotka on tehnyt jotain ei-niin-perutreffijuttuja treffeillään. Joten ihan mielenkiinnosta: Mitkä on just sun epätavallisimmat treffit ja kenen kanssa? Jakakaa ihmeessä teidän kokemuksia!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Garnier Responsin kanssa.

Suojasin meidän Kreikan matkalla hiuksiani niin hyvin kuin pystyin leveälierisellä hatulla, ja pitämällä hiuksia aina uidessa kiinni. Silti aurinko kuivatti niitä jonkin verran, ja huomasin kotona, että tukka kaipaa tehohoitoa ja etenkin kosteutusta. Hiukset on mulle tärkeät, ja haluan pitää niistä hyvän huolen. Silloin kun kuiva tukka hapsottaa joka suuntaan, on olo muutenkin homssuinen. Mun omaan fiilikseen tukka vaikuttaa paljon, jopa enemmän kuin meikki tai vaatteet. Voin hyvin olla ilman meikkiä, mutta haluaisin että silloinkin tukka on siististi, edes jotenkuten.

Vaikka latva on kuiva ja rapsakka auringon vuoksi, tukka kuitenkin rasvoittuu hikoillessa ja aurinkorasvalla läträtessä nopeasti. Mun hiukset kaipaavat tehokasta hoitoa, mutta kuitenkin niin, että päänahka ei rasvoittuisi normaalia enempää. Garnierin Argan Richness -sarja vastaa mun hiusten tarpeisiin hyvin, sillä se kosteuttaa ja rakennepaikkaa rasvoittamatta päänahkaa.

Garnier Responsin uusi Argan Richness -tuotesarja sisältää shampoon, hoitoaineen, hiusnaamion sekä hiuksiin jätettävän hoitoaineen. Sarja on tarkoitettu kuiville ja vaikeasti hallittaville hiuksille, joten sopii tosi hyvin mun kesän ja Kreikan kuivattamalle kurittomalle pehkolle. Argan Richness -sarja sisältää nimensä mukaisesti kosteuttavaa Argan-öljyä, sekä täyteläistä mantelikermaa, jotka hoitavat hiuksia. Tuotteet ovat 100% parabeenittomia ja silikonittomia.

Shampoo ja hoitoaine hoitavat ja kosteuttavat hiuksia kevyemmin, ja nyt olen lätrännyt vielä Argan Richness -hiusnaamiolla reissun jälkeen jotta olen saanut kosteutta palautettua. Vihdoin hiukset alkavat pikkuhiljaa toipua megahelteistä, mutta ekoina rapsakoina päivinä hiuksiin jätettävä hoitoaine oli ihana apu, sillä se siloitti hapsottavia latvoja vielä entisestään.

Eettisesti kestävien periaatteiden mukaisesti tuotettu Garnier Responsin Argan Richness -sarjan arganöljy on kotoisin lounaisesta Marokosta. Argan -puut ovat Marokolle ominaisia, ja niitä esiintyy suuresti Soussin alueella. Soussin Argan puut ovat Marokon toiseksi suurin metsäekosysteemi, joka toimii luonnollisena esteenä aavikoitumisen leviämiselle. Alueen naiset valmistavat Argan-öljyä käsin, ja tämä työ auttaa yhteisöä ja tukee yhteisön naisten itsenäistymistä.

Vuodesta 2008 asti Garnier on yhteistyössä tuottaja BASFin ja paikallisen NGO Yamanan kanssa pitänyt huolen siitä, että Argan-öljyn tuottajat saavat reilun korvauksen, ja öljy kerätään kestävästi luontoa säästäen. Yhteistyöohjelma on edistänyt koko alueen sosioekonomista kehitystä. Naisten taloudellinen itsenäisyys on kasvanut, heillä on enemmän valtaa ja parempi sosiaalinen asema. Työolot ovat parantuneet, ja naisten pääsy terveydenhuollon piiriin ja kirjallisuuden pariin on parantunut.

Garnier Respons on sitoutunut kaikissa muissakin tuotteissaan noudattamaan kestäviä periaatteita, ja tuottamaan hiustenhoitotuotteensa mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Garnier Responsin hiustuotteet ovat parabeenittomia, ja niiden pakkaukset on tuotettu 30% kierrätetystä muovista, ja pakkaukset ovat 100% kierrätettäviä. Tuotteet valmistetaan tehtaissa, jotka ovat sitoutuneita kestäviin tuotantotapoihin. Garnier on yksi niistä ”markettimerkeistä”, jotka ovat periaatteidensa vuoksi mun mieleen, eikä edullinen hintakaan haittaa. Mun mielestä näissä on ihan loistava hinta-laatusuhde, ja niitä on myös helppo löytää ihan kauppareissun lomassa.

Mä suosittelen Garnierin Argan Richness -sarjaa kaikille, joiden tukka on kesän, vaalennuksen tai muun kuivattama, ja kaipaa kosteutusta ja huolenpitoa. Hiusten hoitotuotteissa on ihana ja pehmeä mantelin ja argan-öljyn tuoksu, joka on ainakin mun mieleen.

Oulussa on ollut viileää nämä päivät kun ollaan oltu täällä, ja takki ei ole ollut ollenkaan liikaa. Onneksi ollaan kuitenkin nautittu auringosta, ei se viileys mitään haittaa. Me käytiin yhtenä päivänä Oton kanssa treffeillä, ja napattiin samalla nämä asukuvat Oulun keskustassa. Sen olen huomannut, että viisi minuuttia enemmän aikaa tekee asukuvissa mulla super ison eron. Jos yritetään ottaa kuvat vaan äkkiä viidessä minuutissa, niistä ei tule mitään. Jos taas otetaan ne kaikessa rauhassa, meillä menee maksimissaan kymmenen minuuttia, ja kuvissa on paljon suurempi onnistumisprosentti. Kai se on vaan se kiireen tuntu joka häiritsee. Jos tuntuu siltä, että olisi ”pakko” saada kuvat otettua nopeasti, ei pysty rentoutumaan kameran edessä, jolloin kuvien ottaminen on ihan turhaa.

Näihin kuviin me käytettiin varmaan se lähemmäs kymmenen minuuttia, ja otettuja kuvia selatessa mua hymyilytti. Musta tuntui kerrankin, että suurimmassa osassa kuvia näytän siltä, miten itse näen itseni peilistä. Se oli ihanaa, koska joskus epäonnistuneita kuvia katsellessa tulee sellainen ”näytänkö mä oikeasti tuolta, ja näenkö itseni peilistä väärin?” -fiilis. Kuvakulmat ja kiireetön fiilis vaikuttaa vaan niin paljon siihen lopputulokseen.

Niillä kuvakulmilla on oikeasti ihan jäätävän suuri merkitys, ja joku kerta kun uskallan, voisin tehdä postauksen niiden vaikutuksista omaan ulkonäkööni kuvissa. Mitä olette mieltä? Sellainen ”Iinan pahimmat vs. Iinan parhaat kuvakulmat”. Kaikki nyt oikeasti tietää sen, että etukameralla alhaalta päin otetussa kuvassa lähes jokaisella on enemmän kuin yksi leuka. Mutta mikä merkitys on kameran korkeudella ja linssin asennolla? No paljonkin. Mä olen vuosien varrella kerännyt varmasti paljon tähän sopivaa materiaalia, sillä joka kerta kun kuvia otetaan, on siellä joukossa niitä huonoja kuvakulmia ja hyviä kuvakulmia.

Tästä tietty päästäänkin siihen aiheeseen, että kummat kuvat ovat lähempänä todellisuuttta? Ne omasta mielestä parhaat, vai ne omasta mielestä kauheimmat? Mitä mieltä te olette? Mä itse haluan ainakin uskoa, että kun olen ihan tavallinen oma itseni, olen lähempänä niitä mun mielestä hyviä kuvakulmia. Toki silloin kun röhnötän sohvalla selaamassa puhelinta, olen varmasti lähempänä sitä etukameran vahinkolaukausta, ja olen silloinkin oma itseni. Voihan se olla että mun käsitykseni omasta itsestäni on ihan virheellinen, ja oikeasti näytän 90% ajasta siltä, kuin niissä ”huonoissa” kuvissa. Miten te näette itsenne? Järkytyttekö joskus, jos näette itsenne vaikka jonkun toisen ottamassa kuvassa?

Treffien asu koostui mun lempparifarkuista, Rodokselta ostetusta pellavatopista, tekonahkarotsista ja luottokengistä, eli Vanseista. Ihanan rento ja mukava treffiasu viileään kesäpäivään. Pellava on materiaalina aivan ihana, ja kesällä niin kevyt ja hengittävä, sekä kuumempina että viileämpinä päivinä. Mä en shoppaillut Rodoksella mitenkään super paljon, mutta kävin tsekkaamassa Sephoran, Bershkan, Pull & Bearin sekä Stradivariuksen, joita ei meiltä Suomesta löydy. Kahdesta jälkimmäisestä ostin yhteensä kaksi toppia ja yhdet housut, ja Sephorasta ostin muutaman loppuneen tuotteen tilalle uudet, mutta muuten ei tullut ostosteltua juurikaan, kun ei mitään erityisempää tarvetta ollut.

Toppi Pull & Bear | Takki Lindex | Farkut Gina Tricot | Vyö Gucci | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kaulakoru H&M | Kello Daniel Wellington (saatu)

Kuvista vielä sen verran, että pakko kyllä antaa PALJON krediittiä Otolle kaikesta siitä kärsivällisyydestä, mitä hän on näiden reilun seitsemän vuoden aikana osoittanut asukuvauksessa. Hän on kaikki nämä vuodet räpsinyt kuvia, opetellut, auttanut mua ja kehittynyt ihan huiman paljon kuvaajana, vaikka lähdettiin aivan nollasta. Jos näitä kuvia vertaa blogin ekojen postausten asukuviin, on kehitys aivan uskomaton. Kiitos Otto <3

Päätettiin jo ennen Kreikan matkaa, että lähdetään heti reissun jälkeen vielä Ouluun. Intensiivinen ja toiminnantäyteinen Kreikan reissu oli ihana, mutta sen jälkeen verkkainen hengailu Oulussa, missä lapsilla on ympärillä sekä samanikäistä seuraa että useita tuttuja turvallisia aikuisia meidän lisäksi, on ihanaa vaihtelua. Täällä saa rentoutua ihan eri tavalla, kuin sitten taas Kreikassa. Kreikassa rentouduttiin irtautumalla töistä ja olemalla 100% ajasta yhdessä perheen kesken. Täällä rentoudutaan sillä, että lapsia on katsomassa useampi silmäpari meidän lisäksi, ja heillä on koko ajan uutta ihmeteltävää ja tekemistä. Ja vaikka mäkin olen palannut töiden pariin, olen saanut tehtyä niitä puolet nopeammin kuin ennen Oton lomaa, kun saan tehtyä ne heti silloin kun inspiraatio iskee.

Ollaan jatkettu täällä pitkään nukkumista (jes! ysin aamuja edelleen!), syöty hyvää ruokaa, saunottu pitkän kaavan mukaan, tavattu mun äitiä ja muita läheisiä ja pompittu trampoliinilla. Säät nyt ei ole niin suosineet, mutta ollaan me päästy uloskin onneksi. Lapsia nyt ei niin kiinnosta vaikka tuulee, sataa ja on sääskiä, kun ulkona on tekemistä.

Pahimmalla kaatosateella lapset on pelanneet Minecraftia mun kummipojan kanssa, ja porukalla ollaan pelattu Unoa ja Afrikan tähteä. Mä olin ihan unohtanut Unon säännöt, vitsit se on hauska peli! Ihan pakko ostaa se kotiinkin. Meillä on paljon lauta- ja korttipelejä, mutta jostain syystä ei Unoa, vaikka se oli päiväkodissa ja alakoulussa ihan mun lemppari. Seuraavalla kauppareissulla nappaan sen ostoskoriin.

Eilen leipaisin pellillisen mustikkapiirakkaa, jota vietiin tänään mun papallekin syötäväksi. Hän oli iki onnellinen tuoreesta mehevästä mustikkapiirakasta, ja maistui se meille muillekin. Oli kiva viedä itse tehtyä herkkua, kun yleensä tulee vaan napattua kukkia ja pullapitko kaupasta matkalla.

Parasta täällä on ehdottomasti se, että saa nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä jotka täällä asuvat. Olen kyllä niin kiitollinen siitä, että meillä on niin ihanat sukulaiset, joiden luona saa aidosti olla kuin kotonaan, ja ollaan yhtä suurta perhettä kaikki. Vaikka asutaankin kaukana, on hienoa, että täällä on aina olemassa tämä ihana turvaverkko jonka luokse saa tulla. Ja toki sama toimii toisinkin päin, kesällä mun serkku on tulossa meille Helsinkiin viikoksi, ja mekin hoidetaan täällä mun kummipoikaa, jotta hänen vanhemmat pääsevät vuorostaan halutessaan treffeille.

Aivan ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille, ja rakkaita terveisiä Oulusta <3 PS: Kiitos mahtavista vinkeistä mitä laitoitte hyttysenpuremiin, kun postasin instastoryyn muutaman paukaman, hah! Äidinmaito auttoi!