Tänä jouluna tarvitsen lepoa ja armollisuutta itseäni kohtaan

23.12.2020

Tein viime viikolla valmiiksi koostetta vuodesta 2020. Kävin kaikki kuvat ja tekstit läpi vuoden ajalta ja sisälläni heräsi niin paljon tunteita, että samana iltana lasten mentyä nukkumaan itkin räkä poskella puoli tuntia. Itkin sitä kaikkea huolta, stressiä ja lamaannusta, jotka ovat varjostaneet tätä syksyä. Itkin sitä, miten ihanasti, toiveikkaasti tämä vuosi alkoi ja miten loppua kohti voimani alkoivat olla imetty täysin kuiviin. Miten epävarmaa kaikki on ollut, miten monta läheltä piti -hetkeä tähän syksyyn on mahtunut. Miten kovasti olen yrittänyt ihan kaikessa, ihan koko ajan ja silti on ollut riittämätön olo. On niin paljon mihin ei voi omalla yrittämiselläkään vaikuttaa.

Pelko ja huoli on ollut niin kokonaisvaltaista koko syksyn, monella elämän osa-alueella. On ollut kova huoli useammankin läheisen terveydestä, mutta etenkin äidin. On ollut valtava stressi koko vuoden siitä, riittävätkö työt tästä koronasta huolimatta ja pystynkö yksin pitämään tämän perheen taloudesta huolen Oton ollessa vielä vuoden loppuun asti opintovapaalla. On tullut eteen monta kertaa niitä pieniä tulipaloja, joita on joutunut sammuttamaan. Missään vaiheessa ei ole voinut rentoutua täysin, jatkuvasti on pitänyt olla jostakin asiasta varpaillaan, vaikka joku toinen asia olisikin helpottanut.

Kun yhtäaikaa on monta stressitekijää, eikä aikaa tai voimavaroja käsitellä niitä rauhassa, voi tuloksena olla sellainen räkä poskella itkeminen. Vasta nyt, kun joulukuun työkiireet alkavat helpottaa, stressi kaikesta purkautuu ja olen loman kynnyksellä, olen ehtinyt hetkeksi pysähtyä ajattelemaan. Siitä se itkukin johtui. Kun päästin tämän kaiken ulos, on fiilis jo paljon paljon parempi. Toiveikas ja helpottunut. Pian vuosi vaihtuu.

Vaikka se vuoden vaihtuminen ei mikään oikotie onneen olekaan, ensi vuonna odottaa monta hyvää asiaa, jotka aidosti vähentävät stressitekijöitä. Ennen ensi vuotta tarvitsen kuitenkin tauon, jonka aikana voin hengittää, ladata akkuja ja olla hetkessä. Hiljentää ajatukset, hidastaa tahtia ja nollata. Antaa itselleni aikaa palautua tästä vuodesta ja kaikesta yrittämisestä. Olla yrittämättä mitään, tehdä vaan niitä asioita jotka huvittavat ja olla stressaamatta. Pysähtyä ja olla vaan. Sitä minä kaipaan tämän vuoden jälkeen.

Ja siksi aion pitää sometauon. Sinä aikana tänne blogiin ilmestyy kooste vuodesta 2020. Mutta minä pidän kokonaisuudessaan loman ja tauon töistä. Jouluna en aio olla kamera kädessä ja kuvata. Tänä jouluna satunnaiset räpsyt saavat riittää itselle jääviksi muistoiksi, mutta en aio kuvata jouluaaton perhekuvia, kauniita kattauksia tai asetella joulubuffettia kuvauksellisesti. En halua tulla väärin ymmärretyksi – normaalisti nautin siitä, että saan tehdä niin jouluna ja voi hyvin olla, että ensi jouluna taas kuvaan kaiken.  Tämän joulun aion kuitenkin relata kokonaisvaltaisesti jokaisella solullani jo aatosta alkaen. Ja se tarkoittaa irtautumista kaikesta. Aion viettää tämän joulun niinkuin somea ei olisi olemassakaan.

Se tuntuu samaan aikaan ihanalta ja jännittävältä, mutta vähän myös pelottavalta. Kun on aina tehnyt tietyllä tapaa, tämä on suuri muutos. Mutta mikäpä tässä vuodessa ei olisi suurta muutosta, vai mitä? Haluan siis toivottaa kaikille ihanaa ja rauhallista joulua jo nyt tässä. Huomenna ilmestyy vielä viimeinen joulukalenteriluukku ajastettuna, ja ennen vuodenvaihdetta se vuosikooste, mutta minä olen lomalla kaikesta sinne asti. Haluan aloittaa ensi vuoden täysin puhtaalta pöydältä, innostuneena, levänneenä omana itsenäni.

Ihanaa joulun aikaa kaikille. Muistakaa olla itsellenne ja myös toisille armollisia, me kaikki tarvitaan sitä tämän hullun vuoden jälkeen enemmän kuin koskaan <3


Enemmän aikaa rentoutumiselle ja ajatuksille

03.11.2020

Jos jotain vuosi 2020 on mulle opettanut, niin sitä armollisuutta itseäni kohtaan, jota olen etsinyt itsestäni jo vuosia. Kauan sitten, ennen kuin musta tuli ensin hukassa oleva teini ja sitten kovaa vauhtia eteenpäin pyrkivä ja mielellään perheelleen omistautuva aikuinen, tein joka päivä paljon asioita, joista nautin. Makasin piirtämässä lattialla niin, että vasemman kyynärpääni iho näyttää edelleen 15 vuotta myöhemmin aivan norsun nahalta. Luin niin paljon kirjoja, että en nykyisin saa luettua edes viidessä vuodessa yhtä paljon kuin silloin puolessa vuodessa. Askartelin, maalasin tauluja ja haaveilin. Kirjoitin ajatusten virtaa ylös päiväkirjoihin ja fanfictioniin. Olin rennosti yksin.

Teininä rentouduin eri tavalla. Juhlin ja olin ulkona ystävien kanssa. Nukuin ihan hulluna. Katsoin paljon leffoja, ystävien kanssa. No, silloinkin vietin paljon sellaista aikaa, kun en hirveästi juuri kelaillut mitään, olin vaan.  Mutta silloin tavallaan unohdin ne asiat, joita tykkään ihan yksin tehdä. Silloin olin aina kavereiden kanssa.

Sitten tuli Otto, tuli blogi ja tuli vauva. Blogista tuli ensin rakas harrastus, ihana puuha, jota tehdä yksin sillon kun vauva nukkui ja Otto pelasi. Se oli mun oma juttu. Keskitin kaiken luovuuteni siihen. Mukaan tuli Instagram, Facebook ja YouTube, joihin sai myös purkaa luovuutta eri muodoissa. Ne olivat asioita, joita tein ihan yksin ja nautin niistä. En edes muistanut lukea, piirtää tai maalata, kun puuhailin niin mielellään blogini parissa aina kun oli luppoaikaa. Se oli ihana, joustava harrastus, kunnes siitä tuli mulle työ. Olen nauttinut ihan hirveästi työstäni ja olen käyttänyt siihen todella todella paljon aikaa ja resursseja.

Se raja, jolloin harrastus muuttui työksi on tosi häilyvä mun muistikuvissa. Meni todella pitkään tajuta, että blogi ja some eivät olleet niitä ”mun omia juttuja” enää. Ne eivät ole mulle enää rentoutuskeino tai oma harrastus, vaan ne ovat mun työ. Ne toki antavat edelleen mulle ihan valtavan paljon energiaa, iloa ja inspiraatiota, mutta ne ovat myös työ, josta tarvitsee taukoja ja rentoutumista. Se on toki positiivinen ”ongelma”, että rakkaasta harrastuksesta on saanut itselleen työn.

Työ voi olla samaan aikaan todella inspiroivaa ja todella kuluttavaa. Ja vaikka olenkin erittäin kiitollinen, että saan tehdä työkseni juuri sitä mitä rakastan, olen tänä vuonna vihdoin alkanut oikeasti tajuta, että tarvitsen sen rinnalle niitä muitakin oikeita omia juttuja. Niitä, joissa kukaan ei vaadi multa mitään, joita tehdessä voi vaan antaa ajatusten virrata tai olla ajattelematta mitään.

Ja arvatkaa mitä. Olen niin onnellinen, että olen viimeinkin tajunnut sen! Koska: tänä vuonna olen tehnyt niin paljon kivoja juttuja. Olen ottanut aikaa ihanille, rentouttaville asioille arjessa. Olen vaan nauttinut ja puuhaillut ja ollut läsnä hetkessä itselleni. Eikä se ole ollutkaan niin vaikeaa mitä luulin. Hetkiä siellä täällä. Joskus kokonaisia päiviä. Olen maalannut akryyliväreillä ja vesiväreillä, piirtänyt, tanssinut, lukenut kiinnostavia kirjoja. Olen askarrellut tupsuja tai koristeita ja käyttänyt tunteja vanhojen kenkien puhdistamiseen, jotka olivat mulle tärkeät. Olen omistautunut kasvomaalauksille ja viettänyt aikaa katsellen kauniita kuvia joulukoristeluista. Olen vaan ollut ja puuhastellut asioita ilman paineita siitä, että niiden puuhien pitäisi johtaa johonkin tärkeään tai suurempaan. Miten virkistävää!

En osaa sanoa mikä oli se yksi asia, joka käynnisti tämän lumipalloefektin ja sai mut ottamaan niitä pieniä hetkiä itselleni melkein joka päivä. Ehkä se oli pitkästä aikaa kiinnostavaan kirjaan uppoutuminen, tai maalaaminen yksin akryyliväreillä pitkän tauon jälkeen. Mutta olen vaan niin iloinen, että olen saanut nämä asiat takaisin! Uskon, että vaikutusta on ollut myös ympäristöllä. Tässä kodissa on niin paljon helpompaa rentoutua ja hengittää ja ottaa itselleen tilaa. Täällä on tilaa luovuudelle ja oma rauha. Kun ikkunoista näkyy lähinnä tuulessa huojuvia puita, mun on jotenkin tosi paljon helpompaa rauhoittua, kuin hektisen tien varrella olevassa rivarissa.

Olen puhunut armollisuudesta monesti ja se on ollut tavoitteena mulla kauan, mutta ehkä vasta nyt olen alkanut sisäistää sen aidosti, enkä vaan tavoitellut sitä. Pelkän puheen sijaan ymmärtänyt mitä se juuri mulle merkitsee. Ja se jos mikä on korvaamattoman arvokasta. Tuntuu kuin uusi maailma olisi auennut, jossa mikä tahansa luova puuha on mulle mahdollista. Hitto vie, olen jopa miettinyt alkaisinko neulomaan ensimmäistä kertaa sitten kasiluokan. Ei sitä kuulkaa tiedä mistä kaikesta ehdin vielä innostua!


Metsä ja syksy on parasta mitä tiedän

16.10.2019

Me ollaan tänä vuonna löydetty nimenomaan metsät jotenkin uudella tavalla. Ollaan me kyllä aina ulkoiltu perheen kesken, tehty pitkiä pyörälenkkejä ja samoiltu myös metsissä. Mutta jotenkin tänä vuonna jotain on naksahtanut ja metsässä olemisesta on tullut ehkä kivointa, mitä mä voin keksiä koko perheen yhteiseksi tekemiseksi. Kivempaa kuin mikään muu. Me nautitaan siitä ihan valtavan paljon koko porukka. Se on niin mielettömän hyvää vastapainoa kaikelle muulle arjessa. Metsässä mun päässä ei pyöri mitään ajatuksia, ei stressiä, ei työasioita eikä mitään to do -listoja. Metsässä mä vaan hengitän ja nautin. Se on aivan ihanaa.

Aina nykyään kun mietitään, että mitä tehtäisiin viikonloppuna, mä sanon ekana ”mennäänkö metsään?”. Ja sinne me yleensä mennään, jos ei ole mitään muuta erityistä tekemistä. Metsään voi mennä hyvällä säällä ja sinne voi mennä vesisateella, molemmissa on puolensa. Lasten kanssa vesisade metsässä on ihan parasta: voi ihmetellä kotiloita ja kuunnella sateen ropinaa.

Yleensä pakataan jotain evästäkin mukaan, kaakaota termariin, leipiä ja marjoja tai digestive-keksejä. Saatetaan olla metsässä retkellä monta tuntiakin. Just nyt kaikki upeat värit ulkona kannustavat lähtemään metsään vieläkin useammin. Mä niin toivon, että tämä innostus ei laannu siksi aikaa kun on pimeää ja synkkää, eikä vielä lunta maassa. Lumihan tuo sitten taas ihan oman lisämausteensa ulkoiluun ja lumisessa metsämaisemassa ulkoileminen on, jos mahdollista, vieläkin ihanampaa kuin syksyn väreissä samoilu. Marraskuu on luultavasti synkkä ja pimeä, mutta siihenkin voisi saada voimaa ulkoilusta. Metsässä on rauhallista ja kaunista silloinkin, kun puissa ei ole lehtiä eikä maassa lunta.

Mä olen aina toivonut, että ulkoilusta ja liikunnasta tulisi mulle sellainen samanlainen tarve kuin mitä syöminen ja nukkuminenkin on. Koska se ei koskaan ole ollut mulle sitä, vaikka satunnaisesta ulkoilusta olenkin aina nauttinut. Se satunnainen ulkoilu ei kuitenkaan riitä. Mä olen ihmisenä tosi mukavuudenhaluinen ja olen aina rakastanut vaan makoilla sohvalla lukemassa kirjaa tai hengailla mukavasti sisällä herkkuja syömässä. Jossain vaiheessa aikuisiällä olen kuitenkin ymmärtänyt, että liikunta ja ulkoilu ei muutu mulle perustarpeeksi tai ihanaksi palauttavaksi asiaksi, jos en oikeasti pitkäjänteisesti sitä harjoittele ja muuta mun asennetta. Siksi olen yrittänyt harjoitella pikkuhiljaa, niinkuin kaikkia muitakin asioita elämässä. Aina ei ehkä ole huvittanut lähteä sinne metsään, mutta sitten kun on lähtenyt, niin on huomannut, miten mielettömän ihanaa siellä on.

Ja nyt alan olla ehkä vihdoinkin siinä pisteessä, että mä ihan oikeasti kaipaan sinne ulos ja metsään. Mä oikein odotan jo tiistain harrastusrumbassa, että tulisi viikonloppu ja pääsisi tekemään oikein kunnon pitkän metsäretken. Kyllä me lähimetsässä saatetaan käydä arkenakin ihmettelemässä, mutta ihanimpia ovat ne viikonlopun rauhalliset retket. Mä olen ihan fiiliksissä siitä, että meininki on nykyään tämä, koska aina ennen ajattelin, etten koskaan opi tykkäämään ulkoilusta ja liikunnasta säännöllisenä juttuna. Vihdoinkin olen alkanut oppia nauttimaan. Haluan näyttää lapsille pienestä asti miten kivaa on ulkoilla ja miten ihanaa metsässä on rauhoittua arjen askareista.

Meidän lapset ovat pienestä asti kyllä rakastaneet ulkoilua ja halunneet päästä sinne ulos säännöllisesti, niin metsään kuin leikkipuistoonkin ja sitä ollaan kyllä tehty. Yleensä meillä on ollut tosi kivaa. Mutta vasta viime aikoina olen alkanut fiilistellä metsäilyä niin paljon, että tekee mieli usein lähteä sinne ihan omasta aloitteesta, ilman, että kukaan toinen edes pyytää. Tästä mä haluan pitää kiinni. Metsässä samoilu on ilmaista, terveellistä, rentouttavaa ja nautinnollista. Siis ihan parasta koko perheen tekemistä <3

Missä on teidän lemppari-metsä? Onko teillä ollut samaa, että ulkoilu ei ole koskaan tuntunut itsestä ”pakolliselta”, vaan on pitänyt opetella haluamaan lähteä ulos?


Oulussa rentoutumassa

29.06.2018

Päätettiin jo ennen Kreikan matkaa, että lähdetään heti reissun jälkeen vielä Ouluun. Intensiivinen ja toiminnantäyteinen Kreikan reissu oli ihana, mutta sen jälkeen verkkainen hengailu Oulussa, missä lapsilla on ympärillä sekä samanikäistä seuraa että useita tuttuja turvallisia aikuisia meidän lisäksi, on ihanaa vaihtelua. Täällä saa rentoutua ihan eri tavalla, kuin sitten taas Kreikassa. Kreikassa rentouduttiin irtautumalla töistä ja olemalla 100% ajasta yhdessä perheen kesken. Täällä rentoudutaan sillä, että lapsia on katsomassa useampi silmäpari meidän lisäksi, ja heillä on koko ajan uutta ihmeteltävää ja tekemistä. Ja vaikka mäkin olen palannut töiden pariin, olen saanut tehtyä niitä puolet nopeammin kuin ennen Oton lomaa, kun saan tehtyä ne heti silloin kun inspiraatio iskee.

Ollaan jatkettu täällä pitkään nukkumista (jes! ysin aamuja edelleen!), syöty hyvää ruokaa, saunottu pitkän kaavan mukaan, tavattu mun äitiä ja muita läheisiä ja pompittu trampoliinilla. Säät nyt ei ole niin suosineet, mutta ollaan me päästy uloskin onneksi. Lapsia nyt ei niin kiinnosta vaikka tuulee, sataa ja on sääskiä, kun ulkona on tekemistä.

Pahimmalla kaatosateella lapset on pelanneet Minecraftia mun kummipojan kanssa, ja porukalla ollaan pelattu Unoa ja Afrikan tähteä. Mä olin ihan unohtanut Unon säännöt, vitsit se on hauska peli! Ihan pakko ostaa se kotiinkin. Meillä on paljon lauta- ja korttipelejä, mutta jostain syystä ei Unoa, vaikka se oli päiväkodissa ja alakoulussa ihan mun lemppari. Seuraavalla kauppareissulla nappaan sen ostoskoriin.

Eilen leipaisin pellillisen mustikkapiirakkaa, jota vietiin tänään mun papallekin syötäväksi. Hän oli iki onnellinen tuoreesta mehevästä mustikkapiirakasta, ja maistui se meille muillekin. Oli kiva viedä itse tehtyä herkkua, kun yleensä tulee vaan napattua kukkia ja pullapitko kaupasta matkalla.

Parasta täällä on ehdottomasti se, että saa nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä jotka täällä asuvat. Olen kyllä niin kiitollinen siitä, että meillä on niin ihanat sukulaiset, joiden luona saa aidosti olla kuin kotonaan, ja ollaan yhtä suurta perhettä kaikki. Vaikka asutaankin kaukana, on hienoa, että täällä on aina olemassa tämä ihana turvaverkko jonka luokse saa tulla. Ja toki sama toimii toisinkin päin, kesällä mun serkku on tulossa meille Helsinkiin viikoksi, ja mekin hoidetaan täällä mun kummipoikaa, jotta hänen vanhemmat pääsevät vuorostaan halutessaan treffeille.

Aivan ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille, ja rakkaita terveisiä Oulusta <3 PS: Kiitos mahtavista vinkeistä mitä laitoitte hyttysenpuremiin, kun postasin instastoryyn muutaman paukaman, hah! Äidinmaito auttoi!


Aikaa kirjoille arjessa

22.03.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä BookBeatin kanssa.

Yrittäjyyden ja äitiyden myötä se aika joka mulla on käytettävissä puhtaasti rentoutumiseen, on vähentynyt roimasti. Toisina päivinä ei välttämättä ehdi tai jaksa edes lukea kirjaa sängyssä ennen nukkumaanmenoa, vaikka se ihanaa onkin. Lukeminen on kautta vuosien ollut mun lempiharrastus, ja siitä asti kun opin lukemaan, on se ollut mulle ihan valtavan tärkeää. 

Kun asuin äidin kanssa, meillä sai lukea aina kun halusi, paitsi päivällispöydässä. Aamupalalla, iltapalalla, välipalalla, koulumatkalla, välitunnilla ja koulun jälkeen – mä luin aina ja missä vaan, kun siihen oli tilaisuus. Toki vietin aikaa myös kavereiden kanssa, mutta yksin ollessani ahmin välillä jopa kaksi kokonaista romaania päivässä. Voin kertoa, että ei onnistuisi nykyään, hyvä kun saa luettua kokonaisen kirjan muutamassa viikossa, kun panostuksen taso on ne kolme sivua, ennen kuin silmät painuvat illalla sängyssä kiinni. Rentoutua voi kuitenkin myös samalla kun puuhastelee, tai näin ainakin haluan uskoa.

En olekaan halunnut luopua lukemisesta ja kirjallisuudesta kokonaan, vaan on täytynyt keksiä vaihtoehtoisia tapoja nauttia kirjoista. Erittäin hyvä keino pysyä kirjoissa kiinni arjen keskellä, on äänikirjat. BookBeat on sovellus, jonka avulla voi kuunnella äänikirjoja, ja lukea e-kirjoja. Valikoimasta löytyy kirjoja laidasta laitaan, englanniksi ja suomeksi (sekä myös ruotsiksi). Kirjat voi myös ladata ja niitä kuunnella myös offline-tilassa, jolloin kuuntelu onnistuu myös silloin kun on nettiyhteyden tavoittamattomissa.

Mä kuuntelen äänikirjoja nykyään melkein joka päivä, ja olen taas saanut kirjat osaksi arkeani. Äänikirjaa on hyvä kuunnella esimerkiksi samalla kun lajittelee tai ripustaa pyykkejä, tai kun pesee lattioita. Tykkään kuunnella äänikirjaa myös vaunulenkillä silloin kun kuopus nukkuu. Äänikirjat tekevät monesta arkisesta puuhasta jopa nautittavaa, ja ainakin pyykkien ripustaminen äänikirja kaverina on huomattavasti rentouttavampaa kuin ilman. 

Arkiaskareiden lomassa kuuntelen yleensä työhöni ja elämäntapaan liittyvää kirjallisuutta. Rakastan oppia uutta ja kehittää itseäni, ja olen juuri sellainen tyyppi joka innostuu ja inspiroituu elämäntaito-oppaista. Mun suosikkeja on olleet Hanne Valtarin ja Satu Rämön Unelmahommissa, Sophia Amoruson #GIRLBOSS sekä Maaret Kallion Inhimillisiä Kohtaamisia. Näistä kaikista olen ammentanut rutkasti inspiraatiota ja hyvää fiilistä.

Vaunulenkillä taas on kiva kuunnella hömppääkin. On tullut kuunneltua esimerkiksi Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä, sekä välillä Eva Frantzin Sininen Huvila, joka multa löytyy myös fyysisenä kirjana. Sitä on ollut hauska kuunnella vaunulenkillä, ja sitten jatkaa illalla kirjasta lukien sängyssä, siitä mihin jäi lenkillä kuunnellessa.

BookBeatin sovellus on super helppokäyttöinen ja toimii nopeasti. Sieltä on helppo etsiä haluamansa kirjailija tai kirja, ja valikoima on laaja. Valikoimassa on myös lasten kirjoja, ja sieltä myös meidän tytöt on kuunnelleet äänikirjoja niin ruotsiksi, kuin suomeksikin. Eskarilaisen lemppareita on Helena Meripaasin Kuriton Koiranpentu, ja Moni Nilssonin Tsatsiki-kirjat joita luin itsekin lapsena moneen kertaan.

ILMAINEN KOKEILUJAKSO LUKIJOILLENI:

Nyt pääset kokeilemaan BookBeatia ilmaiseksi kuukauden ajan. Koodilla bihns saat neljän viikon ilmaisen käyttöjakson BookBeatia. Koodi on voimassa 31.5. asti ja vain uusille BookBeat-asiakkaille. Kokeilujakson saat klikkaamalla itsesi BookBeatin sivulle, johon koodi on valmiiksi jo syötettynä.

Tykkäättekö te kuunnella äänikirjoja? Oletteko kokeilleet BookBeatia?