Mä olen aika paljon jakanut täällä jo meidän hääkuvia, kuvia itse juhlista siis. Nyt olemme kuitenkin viimein saaneet viimeisetkin hääkuvat, joukossa sekä potrettikuvat että kovasti odotetut photobooth -kuvat ja ajattelin vielä viimeisen kerran fiilistellä häitä tämän blogin puolella! Kuten kaikki aiempia hääkuvapostauksia lukeneet tietävät, meidän häämme kuvasi Täydenkuunkuva. Täydenkuunkuvan Reetta ja Niko ottivat muhun yhteyttä jo kesällä, hyviä hääkuvaajia kysellessäni, ja me innostuttiin heistä heti. Se mitä Täydenkuunkuva korostaa erityisesti on että kuvat suunnitellaan aina hääparin toiveiden mukaan, ja näin meni ehdottomasti meilläkin.

Tuoreessa muistissa on edelleen elokuinen suunnittelupalaveri, missä läppä lensi ja omenapiirakka maistui (oliko mulla joskus oikeasti aikaa leipoa???). Löydettiin nopeasti yhteinen sävel siitä mitä me kuvilta toivotaan, ja hyvä fiilis vahvistui tammikuussa pidettyjen, mahtavasti sujuneiden boudoir -kuvausten jälkeen. Täydenkuunkuva tekee hääkuvauksen lisäksi siis pre- ja post wedding -kuvauksia, joihin boudoir -kuvaus kuuluu. Myös vauva – ja lapsikuvaus on Täydenkuunkuvan alaa, ja Reetan ja Nikon voi tilata vaikka ikuistamaan ristiäiset tai muut perhejuhlat kauniisti ja persoonallisesti. Mua harmittaa ettei tiedetty tästä jo Zeldan ristiäisten aikaan, puhumattakaan Tiaran ristiäisistä joissa mä en ollut vielä löytänyt järjestelmäkamerasta edes tarkennustoimintoa.

Me haluttiin ikuistaa hääpäivä alusta loppuun, ja valitsimme siksi dokumentaarisen häävalokuvauksen. Reetta ja Niko saapuivat meille jo aikaisin aamulla kuvaamaan häätohinoita, ja seurasivat mukana aina pikkutunneille saakka. Musta on ihanaa että meillä on kuvia mun aamuisesta, meikittömästä naamasta (joka sinällään ei ole mitenkään ruusuisen kaunis, mutta kuuluu asiaan) aina sinne asti kun alettiin tilailemaan taksia hotellille hääjuhlien jälkeen.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

Olennaisena osana hääkuvausta ovat tietenkin ne potrettikuvat. Potrettikuvista meillä oli kovat suunnitelmat, jotka kuitenkin hääpäivänä osoittautuivat toteuttamiskelvottomiksi. Mun hääpuku olisi yksinkertaisesti mennyt täysin pilalle siinä loskassa ja räntäsateessa, eikä me mitenkään voitu ottaa kuvia ulkona niinkuin toivoimme. Se harmittaa mua edelleen todella paljon, vaikka otetuista kuvista pidänkin. Tämä oli kuitenkin riski jonka me tietoisesti otimme valitessamme talvihäät.

Potrettikuvat otettiin lopulta hotellillamme, Bestwestern hotelli Katajanokalla, makeissa ja rajuissa vankilamaisemissa. Mun mielestä vankilan portaat loivat kivaa kontrastia mun höttöiselle puvulle, ja miljöö oli ihan huippu vaikka se ei mukulakivinen, talvinen bulevardi ollutkaan. En voi sanoa etteikö mua harmittaisi se että emme päässeet ulos kuvaamaan, mutta sen voin sanoa että kuvat onnistuivat kuitenkin mielestäni niin hyvin kuin toteutuneilla olosuhteilla oli mahdollista.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

© Täydenkuunkuva

Mun mielestä noi meidän perhekuvat on niin ihania, Tipa ja Zelda olivat universumin suloisimmat kukkaistytöt! Kuvista välittyy mielestäni se rakkaus mitä meidän hääpäivä oli tupaten täynnä. Rakkauskuvista onkin hyvä siirtyä lopuksi vielä niihin photobooth -kuviin, joista tuli tosi hauskoja! Mä oon niin iloinen ja tyytyväinen siihen että photobooth oli menestys ja kaikki kävivät meidän isovanhempia myöten kuvattavana ja lähtivät iloisena mukaan. Meillä on photobooth -kuvia iso liuta, mutta en uskalla jakaa niistä kuin muutaman, sillä en ole ehtinyt kysymään kaikilta lupaa kuvien julkaisuun.

© Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

But I’m a human not a sandwichin viimeisen hääpostauksen myötä mä haluan kiittää etenkin Täydenkuunkuvaa siitä että he ikuistivat meidän häät juuri sellaisina kuin ne olivat ja juuri sellaisina kuin me halutaan ne muistaakin. Rentoina, hauskoina, iloisina ja rakkaudentäyteisinä. Lisäksi haluan kiittää teitä lukijoita loputtomasta tuestanne, uskomattoman kauniista sanoistanne ja siitä, että olette eläneet mukana meidän onnessamme. Kiitos tuhannesti!

Hääblogin puolelle tulee vielä muutama postaus hääjuttuja, koruista, kiitoskorteista ja muista asioista joita en vielä ole ehtinyt esittelemään, ennenkuin hääblogi jää historiaan ja sulautuu osaksi tätä päätoimista blogiani. Eli hääpostaukset eivät häviä mihinkään, vaan tulevat jatkossa sitten löytymään täältä hääblogi -tunnisteen alta.

Hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua kaikille!♥

Toivepostausideoita kysellessäni esiin nousi meidän lapsiluku, josta toivottiin postausta. Usein on aiemminkin kyselty että onko tämä nyt tässä oikeasti vai aiotaanko joskus vielä toivoa saavamme lisää perheenjäseniä. Mä en oo mitenkään peitellyt teksteissä sitä että kaksi mukulaa on meille juuri sopiva määrä tällä hetkellä, päinvastoin; olen kirjoittanut viimeisen vauvan syndroomasta ja siitä kuinka ikävöin synnyttämistä ja harmittelen kun en todennäköisesti sitä saa enää koskaan kokea. Nyt ajattelin vihdoin avata vähän laajemmin meidän ajatusmaailmaa tässä asiassa, miksi kaksi?

Se on varmaan sanomattakin selvää, että meidän toiveena oli useampi kuin yksi lapsi. toinen vauva sai luvan tulla silloin kun Tipa oli samanikäinen kuin Zelda nyt ja pian me jo odotettiinkin toista vauvaa. Alusta asti me oltiin sitä mieltä, että haluamme enemmän kuin vain yhden lapsen. Sille on monta syytä leikkikaveruudesta sisarussuhteen rikkauteen ja toisten huomioonottamiseen, mutta ehkä päällimmäisenä syynä se, että mä olen itse ainut lapsi. En koe kärsineeni siitä suoranaisesti, mutta silloin kun mun äiti sairastui vakavasti mun ollessa 14, mä jäin aivan yksin. Ei mulla ollut ketään muuta perheenjäsentä, kuin äiti, vaan olin sukulaisten huomassa silloin kun äiti makasi teho-osastolla, ja mietin että onko mulla kohta perhettä enää ollenkaan.

En halua että meidän lapsi joutuu koskaan tuntemaan olevansa niin yksin, kuin mä silloin tunsin. Ja nyt meillä onneksi on kaksi lasta. Vaikka mulle tai Otolle tapahtuisi mitä tahansa ikinä, niin tytöillä on kuitenkin toisensa, ja se on uskomattoman huojentavaa. Ei sillä että me oltaisiin täältä Oton kanssa lähdössä edes kulumalla, mutta näin vanhempana sitä tulee mietittyä kaikenlaista. Tytöillä on toisensa.

Mutta miksi kaksi, ja vain kaksi? Miksei enempää? Koska kahdelle me jaksetaan olla sellaisia vanhempia, kuin me halutaan olla. Riittävän hyviä vanhempia, ilman loppuunpalamista ja pinnistelyä. Mä tunnen itseni ja omat voimavarani, ja tiedän että kahden kanssa en joudu olemaan jatkuvasti äärirajoilla vaan aivokapasiteettia riittää vielä itseni kehittämiseen ja muuhunkin elämään kuin lasten kanssa touhuamiseen. Kolmen tai useamman kanssa fiilis saattaisi olla eri.

Kuten taannoin kirjoitin, nyt on opiskelun ja korkealle tähtäämisen aika, ja tässä yhtälössä ei ole tilaa taas uudelle raskaudelle ja vauvavuodelle. Mulla on kovat tavoitteet niin uran kuin opintojenkin suhteen, ja halu päästä opiskelemaan ja kehittymään päihittää 100-0 telkkarin vauvaohjelmia katsellessa iskevän hetkellisen mitä jos sittenkin -fiiliksen. Se että mä aion keskittyä nyt opiskeluun ja uraan, ei tietenkään poissulje itsessään sitä vaihtoehtoa että joskus tulevaisuudessa pyöräyttäisimme iltatähden.

Moni onkin kysellyt, miksi emme haluaisi kolmatta lasta vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Tietenkään se ei ole täysin poissuljettua, etteikö meille vielä joskus voisi tulla kolmatta lasta, mutta ainakin tällä hetkellä – viimeiseen hengenvetoon asti kahteen vauvavuoteen kaikkensa panostaneena, ajatus kaiken alusta aloittamisesta siinä vaiheessa kun molemmat tytöt ovat alakoulussa ei houkuttele sitten yhtään. Miksi aloittaa sama vaipparumba alusta kun vihdoin elämä alkaa taas olla vapaampaa ja helpompaa?

Koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa ei koskaan, sillä eihän sitä ikinä tiedä. Jollain tasolla ajatus vielä yhdestä vauvasta, optio siihen että joskus saisi vielä kokea sen tuhinan ja tuoksun ja ne pienet varpaat, on hyvä olla olemassa. 22-vuotiaana kun en koe vielä olevani mikään elämän asiantuntija tai ennustaja joka osaisi kertoa miten elämä tulee menemään. Elän päivän, viikon ja vuoden kerrallaan ja pyrin olemaan mahdollisimman hyvä äiti meidän kahdelle pallerolle.

Tunneperäisten syiden lisäksi on tietenkin vielä ne järkisyyt sille miksi kaksi on sopiva määrä. Helsingissä on kallista asua, ja me ollaan jo nyt aika pian suuremman asunnon tarpeessa, sillä mun blogijutut (ja tulevat opiskelujutut) valtaavat alaa sen verran että niille olisi hyvä olla ihan oma huoneensa. Tytötkin tarvitsevat jossain vaiheessa omat huoneet, ja jos meidän nelihenkinen perheemme veisi jo neljä makuuhuonetta, niin useamman lapsen kanssa meille iskisi jo suunnilleen oman kartanon tarve aika pian. Me haluamme asua tilavasti, turvallisella, kauniilla ja lapsiperheystävällisellä asuinalueella, palveluiden läheisyydessä, mutta 6H+K:ta ei meilläkään olisi sellaisilta alueilta mahdollista ostaa Helsingin hintatasolla, ainakaan vielä useampaan vuoteen.

Lisäksi mun molempien tyttöjen odotusajat ovat sisältäneet dramaattisia käänteitä, vuodelepoa ja loputtomasti piinaavia ajatuksia siitä syntyykö vauva ennenaikaisena, ja jos syntyy niin kuinka aikaisin. Tiara syntyi viikolla 35+6, sillä kahden viikon vuodelepo pitkitti synnytyksen käynnistymistä ja kerkesin saada keuhkoja kypsyttävät kortisonipiikit. Zeldan odotusaikana jouduinkin sitten vuodelepoon jo viikolla 26, ja viime kevät vuodelevossa, täysin toisten armoilla oli mun elämän rankinta aikaa. En halua enää koskaan kokea sitä stressiä ja hätää, joka kestää monta viikkoa, kun ei saa tehdä mitään ja jatkuvasti vain miettii että kuinka hyvät mahdollisuudet vauvalla olisi selvitä jos hän syntyisi viikolla 27 tai 31.

Aika tunnetusti kultaa muistoja, mutta onnekseni mulla on aina tämä blogi, mistä voin käydä vauvakuumeen iskiessä lukemassa viime kevään rankoista kuukausista, tai Zeldan vartin pätkissä nukkumista öistä kirjoitettuja postauksia, ja muistaa että meillä on tässä ja nyt kaikki mitä me tarvitaan. Vielä se kuume ei ole iskenyt, mutta jos se vielä joskus nostaa päätään, on hyvä pitää nämä asiat mielessä.

Mikä on teidän ihanne lapsilukunne? Miksi?

Mun on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa meidän häätarjoiluista, jotka olivat aivan uskomattoman herkullisia! Kaikki meidän tarjoilut tulivat hääpaikkamme ravintola Dylan Milkin puolesta, mikä oli todella kätevää kun ei erikseen tarvinnut venkslata pitopalvelun ja hääpaikan ja alkoholitarjoilujuiden kanssa. Ainoastaan kakku tuli Kakkuhelmi -nimisestä konditoriasta, mutta senkin Dylan Milk tilasi meille meidän toiveiden mukaisesti.

Me saatiin menuvaihtoehdot joskus viime elokuussa jo valittavaksi, ja rehellinen ollakseni mä en ennen menujen printtaamista hääviikolla edes muistanut yhtäkään ruokalajia joka oltiin valittu. Menuja värkkäillessä alkoi kuitenkin nousta vesi kielelle kun yhä uudelleen luin ruokalajien ja boolien nimiä, ja hääpäivänä mä odotinkin niitä ruokia ihan superisti! Nälkä oli vihkimisen jälkeen melkoinen ja buffetin antimet nähdessäni mä olin taivaassa. Me haluttiin alkupaloiksi paljon erilaisia salaatteja, ja salaattivalikoima olikin menestys. Mun suosikki oli kylmäsavulohisalaatti, mutta kaikki muutkin olivat tosi herkullisia.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

Pääruokana meillä oli kanaa, peruna-oliivi-artisokkapaistosta ja vuohenjuusto-valkoviinikastiketta. Pääruoasta ei jostain syystä löytynyt yhtään kuvaa, mutta sekin oli tosi herkullista ja monet vieraat kehuivat etenkin kastiketta. Mä itse vedin itseni niin ähkyyn jo salaateilla että en kovin paljoa pääruokaa syönyt, mutta tykkäsin siitä silti kovin.

Jälkkäriksi meillä oli tietenkin se hääkakku (ja karkkibuffet), ja hääkakkuun me valittiin valkosuklaa- ja mustikkamousset sekä valkosuklaahiput ja mustikat täytteeksi. Hääkakku oli koristeltu herkullisella sokerimassalla ja voin sanoa täysin rehellisenä että se oli parasta kakkua mitä ikinä olen syönyt! Jotenkin tulee sellainen ajatus että superhienon näköinen kakku ei välttämättä olisikaan niin hyvää, kenties sen vanhan moni kakku päältä kaunis -sanonnan takia, mutta meidän hääkakku oli kyllä todella hyvää.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

Jälkkäreiden kanssa tarjolla oli myös Mojito -booli ja Frozen Cranberry -booli jotka menivät kuin kuumille kiville. Boolien jälkeen meille oli tehty oma Mojito -baari koska se on mun lempparidrinkki, ja tarjolla oli kolmea erilaista Mojitoa kaikkien perus alkoholijuomien lisäksi. Mun lemppari-Mojito oli ehdottomasti Passion-Mojito, joita kumosinkin muutaman siinä loppuillasta.

Me tarjoiltiin vieraille myös iltapala, mikä oli huippuhyvä juttu, sillä kaikilla alkoi loppuillasta varmasti jo hiukomaan. Iltapalaksi meillä oli Dylan Milkin hot dog -valikoima ja kaikki vieraat tuntuivat niistä kovasti tykkäävän, onneksi! Hodarit oli sopivan rento ja hauska iltapalavaihtoehto meidän mielestä, ja ilmeisesti hyvä valinta juuri siksi.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

© Täydenkuunkuva

Kaikenkaikkiaan me oltiin todella tyytyväisiä sekä tarjoiluihin, että hääpaikkaan. Dylan Milkin henkilökunta oli ja on ihan mahtavaa, ammattitaitoista ja ennenkaikkea otti meidät kaikessa huomioon. En epäröinyt kysyä pieniä tai isompiakaan juttuja, ja aina kysymyksiin vastattiin mitä pikimmiten. Mä voin ehdottomasti suositella Dylan Milkia hääpaikkana, meille se ainakin oli maailman paras hääpaikka!

Jonkin verran meiltä on kyselty hääbudjetista, mutta tarkkoja rahasummia en halua paljastaa täällä, ymmärrätte varmaan. Sen verran kuitenkin voin sanoa että alkoholitarjoilujen ottaminen ravintolasta ei ole mitään halpaa lystiä, eli meillä tarjoilut olivat ehdottomasti se kaikkein suurin menoerä. Mutta hyvänä puolena pidän sitä että kaiken sai samasta paikasta, eikä itse tarvinnut huolehtia mistään. Täysin kaiken rahan arvoista!

Eilen tosiaan oli se haastattelu josta aiemmin mainitsin, eli Radio Novan haastattelu, joka tulee ulos naistenpäivänä. Mua vähän jännitti, mutta onneksi mua haastatellut Jonna oli huippukiva tyyppi, jonka kanssa synkkasi heti. Haastateltaessa olin kuulemma sanavalmis, mikä mua hämmentää koska tuntuu että ennen olin aina se jota jännitti avata suu koulussa luokan edessä tai se joka punastui kun piti esitelmää muodin historiasta. Haastattelu sujui sukkelaan kahvittelun lomassa, ja odotan innolla että kuulen sen lauantaina.

Yksi teistä ihanista mulle kommentoikin juuri tuohon Aussie Blog Awards -postaukseen, että mulla taitaa kaikesta päätellen olla aivan huippu vuosi meneillään, ja oikeaan kyllä osui. Jotenkin tämä alkuvuosi on ollut sellaista pyöritystä, että ihan jännittää mitä kaikkea tämä vuosi vielä tuokaan tullessaan. Tietysti vuoden ehdoton kohokohta olivat meidän häät, mutta jo pelkästään blogin ansiosta tapahtuneita ihania juttuja on ollut niin paljon että halkean onnesta, enkä malta odottaa loppuvuotta. Välillä tuntuu että on vaikea pysyä perässä, kun tapahtuu niin paljon kaikkea, mutta onneksi on kalenteri joka on sutattu tusseilla ja kuulakärkikynällä täyteen kuukausiksi eteenpäin, ja joka pitää ajatukset, menot ja deadlinet kasassa.

Vaikka meillä on ollut flunssaa ja muita pieniä vastoinkäymisiä niin en kyllä voi tai halua todellakaan valittaa, oon valmis kyllä niistämään toisenkin viikon jos selviän näillä pikkujutuilla ja saan noin paljon kaikkea muuta hienoa elämääni. Flunssa alkaa jo vähän helpottaa, täytyy vaan pitää peukut että Tipa ja Otto säästyvät tältä. Nähtiin eilen mun ystäviä Oonaa ja Kaislaa Kampissa samalla kun kävin haastattelussa. Heillä on muuten molemmilla superkivat blogit jos haluatte käydä kurkkimassa, Oona kirjoittaa esikoisen odotuksesta ja esittelee ihania vauvantarvikkeita, ja Kaisla kirjoittaa kivoja muoti- ja lifestylejuttuja.

Tipalla jalassa Instagramissakin vilahtaneet uudet Adidaksen popot jotka tilasin taannoin Zalandolta. Mä oon aivan ihastunut ja niin on Tipakin!♥

Mä saan kyllä olla äärimmäisen kiitollinen siitä, että mulla on niin ihania ystäviä jotka jaksavat piristää aina, ja olla myös turvallisia, luotettavia aikuisia meidän lapsille! Tänään nähtiin vielä Jemmiä, Oliviaa ja pikkutypyä kun Jemmi aamulla laittoi viestiä ja kysyi tarvitseeko tämä flunssamörkö Redbullia piristykseksi. Ihana! En ikinä kieltäytyisi Redbullin ja hyvän seuran yhdistelmästä, ja oli kyllä huippukiva päivä, otettiin rennosti  verkkareissa sillä aikaa kun lapset viihdyttivät toisiaan, ja voi että oli isommilla tytöillä vauhdikkaat leikit.

Viikko lähestyy jo puoliväliä, työn alla on muunmuassa häätarjoilu- ja photobooth -postaukset, yksi toivepostaus, kuulumisia, sekä uusi ulkoasu blogille joka lähiviikkoina tulee paljastumaan. En malta odottaa että saan kaiken valmiiksi ja ulkoasun paljastettua! Kiitos vielä hurjasti teille kaikille jotka olette mua käyneet Aussie Blog Awardseissa äänestämässä ja hyvää yötä♥

Kerroinkin jo viime postauksessa, että tällä viikolla saan viimein kertoa jotain mitä olen halunnut jo pitkään kuuluttaa joka tuutista!! Sain tuossa muutama viikko sitten sähköpostia, jonka luettuani mun leuka tippui lattiaan. Mut oli valittu ehdolle vuoden 2014 Aussie Blog awardseihin, peräti kahteen kategoriaan. Aussie blog awardsit on jotain sellaista mistä olen haaveillut, mitä olen katsonut ylöspäin ja ajatellut että sinne minäkin tähtään vielä joskus. En kuitenkaan arvannut että se ”joskus” voisi (jos koskaan) tulla näin pian! En voisi olla onnellisempi, ylpeämpi ja iloisempi pääsystäni ehdokkaaksi, aivan mielettömän kovatasoiseen seuraan, missä pelkkä ehdokkuuskin on niin suuri kunnia etten löydä edes sanoja kuvailemaan sitä.

Voittajat julkistetaan Aussie Blog Awards -gaalassa 11.4.2014 ja voin kertoa että järjetön asukriisi on jo iskenyt, mulla ei nimittäin ole aavistustakaan mitä laitan päälle. Tähän kiireisen maaliskuun keskelle on siis ehdottomasti mahdutettava yksi intensiivinen shoppailureissu, sekä paljon nettikauppojen inspistutkintaa.

  Kuten sanottua, olen ehdolla kahdessa kategoriassa, Aussome Lifessa, jonka voittajan valitsee  tuomaristo, sekä Reader’s Choicessa, jonka voittajan valitsevat lukijat. Jos koet että ansaitsisin juuri sinun äänesi, äänestämään pääset TÄSTÄ linkistä. Äänestys jatkuu aina 8.4. asti ja kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 600:n euron arvoinen Silja Linen Deluxe risteilylahjakortti Helsinki-Tukholma-Helsinki -risteilylle, sekä 50:n euron arvoinen Aussien hiustenhemmottelupaketti. Kiitos jokaiselle äänestäneelle jo näin etukäteen, ja kiitos myös siitä että olen ehdolla. Vaikka esiraati valitsikin ehdokkaat, on se täysin teidän lukijoiden ansiotanne, että minut on löydetty ja minun blogini voitu valita. Te ootte parhaita!♥♥