Miltä näyttää tavallinen arkipäivä 3-vuotiaan näkövinkkelistä? Meidän 3-vuotias rakastaa valokuvausta ja eräänä päivänä hän jo valmiiksi otti niin paljon kuvia, että päätin hänen saavan kuvata halutessaan vaikka koko päivän. Ihan aamusta iltaan ei 3-vuotias oletettavasti jaksa keskittyä yhteen asiaan, mutta hän otti kuitenkin yllättävän paljon kuvia päivän aikana ihan omasta aloitteestaan. Tässä näkyy toki vain häviävän pieni osa päivästä, eli tämän postauksen perusteella ei kannata tehdä päätelmiä koko meidän päivän sisällöstä.

Hän kuvaa meillä muutenkin lähes joka päivä jotain. Olen jättänyt mun kakkoskameran niin, että lapsetkin saavat sen halutessaan itse otettua ja 3-vuotias osaa hienosti laittaa itse kameran päälle, tarkentaa ja ottaa kuvan. Asetuksia hän ei tietenkään osaa säätää, niin ne on kakkoskamerassa aina automaatilla. Mutta silti mä joka kerta hämmästyn, miten upeita kuvia hän osaa ottaa niillä automaattiasetuksilla! Sen pidemmittä puheitta, tässä tulee kuvamateriaalia kolmevuotiaan näkökulmasta.

Aloitetaan päivä päivän asu -kuvalla! Asuksi valikoitui isosiskojen vanha Elsa-mekko puettuna yöpaidan päälle.

Äiti tekemässä töitä aikaisin aamulla, sisko katsomassa leivontavideota äidin viekussa.

Sisko kirjautumassa sisään luokan päivittäiseen videochattiin, jossa käydään läpi päivän sisältöä.

Pajunkissat ja itse ripustetut (ja viime vuonna 2-vuotiaana siskojen kanssa maalatut) puukoristeet.

Toinen omakuva vähän lähempää. Taustalla näkyy imuri.

Katto on niin hämmentävän korkealla, että siitä oli pakko ottaa kuva suoraan ylöspäin.

Siinä on isi tulossa vanhalta kodilta. Hänellä on kädessä kahvakuula ja pyykkikori. Vanhalta asunnolta tuli mukaan myös kuopuksen rakas Tripp Trapp -tuoli vihdoinkin. Eteinen on vielä muuttokaaoksen vallassa.

Isosisko ja äidinkielen kirjat. Kuvassa upeasti mukana myös isin energiajuomatölkki.

Eteinen samalla kun isi lastaa autosta tavaraa tavaran perään sisälle. Yksinkertaisesti: kaaos.

Äiti tekemässä töitä varsin ergonomisessa asennossa kuvattuna portaista ylhäältä. Sisko sohvan nurkassa katsomassa sitä samaa leivontavideota.

Piirustustarvikkeet. Piirrettiin porukalla kuvia pääsiäisteemalla.

Äiti ottamassa kenkiä pois, kun oltiin menossa trampoliinille pomppimaan ilta-auringossa.

Salakuva isosiskoista leikkimässä pikkulegoilla.

Isosisko ja pääsiäisnoidan hattu. Naamiaisleikki alkakoon!

Tähän on tallentunut siskon hieno liike. Kenties hän nosti jonkun tavaran ylös, ettei pikkusisko yllä siihen?

Aika ihania ja rehellisiä kuvia meidän yhdestä päivästä. Tältä mä oikeasti näytän 95% ajasta, siis vaatteiden puolesta. 95% ajasta en istu koneella, mutta päivisin mä olen tehnyt aika paljon hommia siinä missä Otto on ollut lasten kanssa ja remppaillut. Otolla on helpompi keskittyä iltaisin ja mulla taas päivisin, niin ollaan tehty tällainen järjestely. Nämä kuvat ovat kyllä arvokkaita ja ihanan arkisia muistoja meille! Pitäisi ehdottomasti muistaa tallentaa hänen ottamat kuvat vaikka omiin kansioihin muutenkin, koska niitä on niin ihana katsella jälkeenpäin sitten ja näyttää myös hänelle itselleen.

Mitäs tykkäsitte vähän erilaisesta postauksesta? Tykkääkö teillä lapset valokuvata?

PS: Huomenna tulee postausta meidän ruokailutilan seinästä ja sävystä, kuten toivottiin! <3 

Tällaisina aikoina on hyvä kiinnittää oikein erikseen huomiota niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja joista voi olla kiitollinen. Tällä hetkellä olen vielä tavallistakin enemmän kiitollinen siitä, että saamme olla terveitä ja meillä on toisemme. Se on kaikki. Halusin kuitenkin listata sellaisia muita vähän pienempiä juttuja, joista olen juuri tällä viikolla ollut kiitollinen, joten tässä tulisi kymmenen sellaista.

1. Kuopuksen innostus potkupyöräilyyn. Vihdoinkin, oi vihdoinkin hän on innostunut siitä. Viime kesänä ei kiinnostanut ollenkaan, vaikka hän itse kuitenkin halusi potkupyörän ja kokeiltiin monta kertaa. Nyt hän on innostunut potkupyöräilystä oikein toden teolla ja haluaa joka päivä pyöräillä. Hän ajelee tosin liian pienellä viime vuonna ostetulla potkupyörällä. Meidän pitäisi käyttää perusteellisessa huollossa isosiskon monta vuotta vanha isompi Puky, jotta kuopus saisi sen käyttöön. Mutta tässä tilanteessa se on vähän haastavaa. Toistaiseksi hän siis potkuttelee menemään tuolla pikkupyörällä.  Vitsi kun olis sellainen polkupyörähuollon noutopalvelu, että se pyörä haettaisiin tuosta pihalta ja tuotaisiin siihen takaisin huollettuna, niin onnistuisi tässäkin tilanteessa hyvin ja turvallisesti. Jos sellainen on jo olemassa niin saa vinkata!

2. Oton rautaiset hermot ja arjen aikataulujen hallinta. Siinä missä mä olen se boheemi koheltaja, Otto on se, joka pitää meidän arjen aikataulut kunnossa. Vaikka mä askartelin lukujärjestyksen koko porukalle, niin Otto on se, joka pitää huolen, että sen aikatauluja noudatetaan. Otto pitää huolen siitä, että meidän päivissä on fiksut rutiinit ja mä taas olen se, joka keksii niiden lisäksi muuta hauskaa ja piristävää, ettei koti-arki ala puuduttaa. Me toimitaan tiiminä todella hyvin yhdessä, koska mä keksin kaikkea hauskaa ja hömppää ja Otto pitää huolen, että hommat tulee tehtyä.

3. Mielenkiintoiset työt. Juuri nyt olen vielä tavallistakin kiitollisempi jokaisesta uudesta työprojektista, jonka saan, kun markkinoiden tilanne on niin epävarma. Tällä viikolla on vahvistunut useampi kiinnostava juttu lähikuukausille, joista olen ihan valtavan kiitollinen. Voin vain toivoa sormet ristissä, että tilanne jatkuu yhtä hyvänä.

4. Mun sisustussuunnittelijana työskentelevä täti, joka on auttanut mua suunnittelemaan meidän tulevan kodin keittiötä. Pian alan tuumasta toimeen ja otan yhteyttä eri keittiöfirmoihin! Saa suositella!

5. Uuden kodin edelliset omistajat. Maailman mukavimpia ihmisiä, joiden kanssa kaikki on sujunut jopa meiltä ensiasunnon ostajilta tosi jouhevasti ja ollaan saatu kultaakin kalliimpia neuvoja (sähköpostitse ja puhelimitse tässä tilanteessa). Onneksi sattui niin hyvä tuuri, että kävi näin. Ja toki olemme kiitollisia koko uudesta kodista ylipäätään, vaikka se tuntuukin niin hitsin epätodelliselta, kun ei olla käyty siellä ekan näytön jälkeen kertaakaan! Vieläkin vaikea käsittää, että me omistetaan se koti nyt, kun mikään ei vielä asumisen osalta ole muuttunut mitenkään.

6. Kirjat ja lukeminen. Ne ovat läpi elämän olleet mulle tosi iso voimavara, mutta nyt oikein korostetusti, kun ollaan niin paljon kotona. Lenkillä kuuntelen äänikirjoja ja kotona luen painettuja kirjoja. Lukemiseen uppoutuminen on ihan älyttömän terapeuttista ja rakastan sitä, miten paljon inspiraatiota kirjoista voi saada.

7. Lönkan lukupiiri. Koronan takia lukupiirin tapaaminen vaihtui tällä viikolla virtuaaliseksi, mutta meillä oli niin mielenkiintoista keskustelua ja muutenkin kivaa! Ihan oikeasti, olen niin iloinen uudesta harrastuksesta, uusista ajatuksista ja näkökulmista ja uusista tuttavuuksista, joita olen lukupiirin kautta saanut. Ihan super voimaannuttavaa löytää uusi kiinnostava harrastus vielä aikuisena.

8. Aurinko ja lämpenevä sää. Kevät tuntuu oikeasti olevan täällä! Juoksulenkillä mulla tulee hiki paljon nopeammin kuin vielä viime viikolla, ohut merinovillapaita juoksutakin alla alkaa olla liikaa. Auringosta tulee niin hyvä fiilis ja rakastan sitä, kuinka valon määrä lisääntyy joka päivä. Ollaan pakattu suurin osa talvikamppeista pois ja otettu välikausivaatteet käyttöön.

9. Pimennysverhot. Me pidettiin viime viikonloppuna lasten kanssa pyjamabileet, joiden jälkeen lapset nukkuivat olkkarissa yön, missä ei ole pimennysverhoja kaikissa ikkunoissa. Tämän seurauksena he heräsivät kaikki seuraavana aamuna k u u d e l t a, vaikka valvoivat vähän tavallista myöhempään. Lastenhuoneissa meillä onneksi on tehokkaat pimennysverhot, joiden ansiosta me ollaan nyt tämän etäopetuksen aikana nukuttu joka aamu noin puoli yhdeksään, vaikka valoisaa on jo silloin kuuden-seitsemän aikaan. Pimennysverhojen ansiosta lapset pystyvät nukkumaan normaaleja 11-12h yöunia nytkin. Olen kyllä kiitollinen myös näistä vähän normiarkea myöhäisemmistä aamuista. On ihanaa nukkua ”pitkään” joka aamu, kun mulle 8.30 on varmaan myöhäisin mihin edes pystyn nukkumaan, vaikka valvoisin kuinka myöhään.

10. Better Call Saul -sarja. Meillä loppui kaikki sellaiset vakkarikatsottavat peräkanaa ja hetken aikaa oltiin ihan huuli pyöreänä, että mitäs me nyt katsellaan iltaisin. Luettiin Oton kanssa molemmat Better Call Saulista joku artikkeli toisistamme tietämättä samalla viikolla ja kun mä ehdotin Otolle, että annetaan sille uusi mahdollisuus, Otto innostui heti. Me siis joskus muutama vuosi sitten yritettiin alkaa katsoa sitä, mutta jätettiin kesken 5. jakson jälkeen, kun se ei vaan tuntunut lähtevän käyntiin. Nyt kun ollaan aloitettu uudelleen, niin se onkin todella hyvä ja koukuttava ja ollaan jo paljon pidemmällä kuin 5. jaksossa. Onneksi annettiin uusi mahdollisuus ja ihanaa kun meillä on vielä paljon katsottavaa!

Siinä mun kymmenen kivaa juttua tähän torstaihin! Mistä ihanista jutuista te olette kiitollisia juuri nyt niiden isojen ja merkittävien lisäksi?

Arki on muuttunut ihan valtavan paljon koronaviruksen ja fyysisen etäisyyden ottamisen takia. Lapset opiskelevat etänä, ollaan koko perhe 24/7 yhdessä, ei nähdä ketään eikä käydä missään muualla kuin ulkoilemassa. Toisaalta, tiedostan sen, että me ollaan päästy niin helpolla kuin tässä tilanteessa voi päästä ja siitä saan olla ihan älyttömän kiitollinen. Mun sydän on kaikkien teidän kanssa, jotka kärsitte tässä tilanteessa ja joiden elämää tämä kuormittaa ihan älyttömän paljon monilla eri tavoilla. Kiitos jokaiselle, joka tällä hetkellä pitää huolta yhteiskunnan kriittisistä toimista tai auttaa hoitamaan ja pelastamaan sairastuneita. <3

Viikon arkikuvassa tällä viikolla on meidän lapset piirtämässä sateenkaaria ikkunaan. Irene Naakka haastoi meidät Instagramissa piirtämään lasten kanssa sateenkaaret ja kiinnittämään ne ikkunaan, jotta ulkona liikkuvat voivat bongailla sateenkaaria. Niin pieni, mutta iso juttu, joka voi yhdistää ihmisiä tänä vaikeana aikana. Haastan siis kaikki tämän lukevat piirtämään oman sateenkaaren ja kiinnittämään sen ikkunaan!

Meillä jopa 3-vuotias yllätti piirtämällä upean sateenkaaren, en edes tiennyt, että hän osaa jo piirtää muutakin kuin pääjalkaisia. Hän selvästi koki tärkeäksi piirtää oman sateenkaaren yhdessä siskojen kanssa. Lisäksi hän osasi ensimmäistä kertaa kirjoittaa oman nimensä piirustukseen, se oli niin hieno nimmari. Ihanaa, miten lapset heti innostuivat ideasta ja tekivät parhaansa. Me ripustettiin kaikkien lasten sateenkaaret ikkunoihin ja toivottavasti mahdollisimman moni on kuullut tästä ideasta ja ilahtuu bongatessaan meidän sateenkaaret!

Tämä idea on alunperin lähtöisin kai Italiasta, jossa tilanne on ollut kaikkein pahin jo viikkojen ajan ja ihmiset ovat eristäytyneet jo paljon pidempään kuin me täällä. Italiassa ihmiset myös laulavat iltaisin kello kuudelta Italian kansallislaulun parvekkeella. Niin ihana ja yhteisöllinen idea sekin. Suomessa on monin paikoin vähän harvempaan asuttua, mutta luin, että täälläkin ainakin yhdessä senioritalossa pidetään joka ilta ”iltahuuto” -laulutuokio, jossa lauletaan yhdessä parvekkeilla ja perjantaina oli ollut Sandstorm-tuokio.

Mä toivon, että tästä poikkeuksellisesta, pelottavasta ajanjaksosta jäisi käteen ainakin sitä henkistä läheisyyttä, mistä presidentti Sauli Niinistökin puhui. Että kaikki ihmiset rakastaisivat toisiaan vähän enemmän, ymmärtäisivät toisiaan vähän enemmän, kuuntelisivat ja kunnioittaisivat toisiaan vähän enemmän. Vaikka juuri nyt tilanne tuntuu monelle toivottomalta, on vain pakko yrittää luottaa siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, tämä menee ohi, kaikki selviää ja me selvitään tästä yhdessä. Ei jätetä ketään yksin vaan autetaan toinen toisiamme missä vaan voidaan – mutta etäisyyttä pitäen.

Meillä työnjako on arkipäivinä mennyt niin, että mä askartelin lukujärjestyksen ja Otto on toiminut opettajana esikoiselle. Mä olen yrittänyt keksiä pienemmille tekemistä. Jako meni luontevasti näin, koska Otto osasi laittaa kaikki virtuaaliset etäopetushommelit toimimaan ja hän seuraa aktiivisesti Wilma-viestejä muutenkin. Otto opettaa esikoista ja mä viihdytään kahta pienempää ja annan heille omia tehtäviä. Toki meidän roolit välillä sekoittuu ja joissain jutuissa mä neuvon esikoista ja välillä Otto taas leikkii pienempien kanssa, mutta pääosin ollaan menty näin.

Ei voi kuin olla kiitollinen myös meidän lapsille, miten hienosti he ovat sopeutuneet tilanteeseen. Vaikka heillä on ikävä kavereita, kukaan ei ole kertaakaan edes vielä valittanut tylsyyttä tai mitään muutakaan! Ja hienosti ovat ymmärtäneet sen, että nyt ei  todellakaan pidetä leikkitreffejä tai lähdetä puistoon tai kentälle pelailemaan porukalla.  Vielä ei ole tullut sitä hetkeä, että mikään ei huvittaisi tai tuntuisi mukavalta. Sekin voi olla edessä, koska tämä tilanne tulee kestämään vielä pitkään, mutta ainakin toistaiseksi näin. Ollaan saatu voimaa ulkoilusta, yhteisestä tekemisestä ja hyvästä ruuasta. Aiotaan jatkaa samalla tiellä.

Eniten tässä tilanteessa on huoli niistä läheisistä, jotka kuuluvat riskiryhmiin. Erityisesti mun äidistä, joka on kaukana meistä ja joutuu huolehtimaan omasta arjestaan ja ruokaostoksistaan ihan yksin tässäkin tilanteessa. Tuntuu aivan hirveältä, että meidän pitää pysyä kaukana äidistä tässä tilanteessa, vaikka toki sen ymmärrän ja hyväksyn. Toivon vaan, että äiti pysyy terveenä kaikesta huolimatta. Täytyy soitella mahdollisimman paljon videopuheluita ja toivoa parasta sormet ristissä.

Halusin vielä kiittää ihan älyttömän paljon teitä kaikkia asuntouutisiin liittyen kauniista sanoista ja viesteistä ja myötäelämisestä. En voi sanoin kuvailla miten paljon merkitsee se, että olette halunneet ilahduttaa ja tukea meitä sanoillanne ja moni on jopa itkenyt ilosta meidän puolesta. Kiitos oikeasti niin paljon, te olette maailman siisteimpiä tyyppejä <3

Maailman suloisin pyramidi, jonka meidän lapset tekivät. Meidän erottamaton kolmikko, jotka ovat päivä päivältä vaan tiivimmin yhdessä. Tässä hetkessä raikasi nauru ja rakkaus kuului siitä naurusta. Mikään, ei mikään tässä maailmassa ole ihanampaa kuunneltavaa kuin se, kuinka omat lapset nauravat ja rakastavat keskenään jokaisella solullaan. Heidän ilo ja nauru on niin aitoa ja tarttuvaa. Rakastan heidän omia hömppiä juttuja joita he keksivät kolmestaan. Vihaan sitä, että mun on pakko sanoa tähän perään, että ”kyllä, kyllä he myös nahistelevat keskenään joskus”. Jos en sano, sitä kommentoidaan heti, että eivätkö he muka koskaan tee niin.

Ihan kuin se, että olisi paljon iloa ja naurua ja rakkautta, tarkoittaisi, että ei koskaan kinastele, jos ei sitä erikseen sano. Inhoan, että iloon ja rakkauteen on pakko tuoda mukaan se, että kyllä hekin joskus ovat eri mieltä asioista. Itselleni on aivan itsestäänselvää, että asioista ollaan joskus eri mieltä, joskus kaksi haluaa yhtäaikaa saman lelun tai joskus jonkun mielestä joku asia on epäreilua. Ja että näitä asioita selvitellään, niistä keskustellaan, niitä ratkomalla opitaan tärkeitä taitoja. Ja niistä myös päästään eteenpäin. Nauretaan, iloitaan, rakastetaan.

Jos pikkukinoja miettii jälkeenpäin, voin miettiä, miten hienosti erimielisyydet ratkaistiin. Tai sitten voin keskittyä muistelemaan niitä iloisia ja ihania hetkiä niiden kinojen ympärillä. Molempi parempi. Se, missä itse en näe mitään järkeä omalla kohdallani, olisi miettiä päivän jälkeen, että ”Olipa ärsyttävää kun lapset huusivat tänään. Olipa tosi raskasta kun ne kinastelivat siitä värityskirjasta. Vitsi että ketutti taas siivota magneetteja, leikkiruokia, pompuloita ja leikkirahoja olkkarista”. Ei vaan hyödytä mitään, nuo on just sellaisia juttuja, jotka mä unohdan saman tien kun ne on ohi.  Paljon mieluummin keskityn miettimään kaikkea sitä hyvää, mitä meillä yhdessä on. Mutta se onkin vain mun tapa, jollekin toiselle toimii toinen tapa.

Kun mä mietin tuotakin kuvassa näkyvää pyramidi-hetkeä, muistan sen, miten hellästi lapset katsovat toisiaan. Miten innokkaasti isommat opastivat pikkusiskoaan, kun tämä kiipesi heidän selkäänsä. Kuinka hän ensin meni makaamaan mahalleen siskojen selkien päälle ja isot kärsivällisesti neuvoivat, että ei sitä pyramidia ihan sillä tavalla tehdä. Sen riemun, kun hän vihdoinkin onnistuneesti kiipesi kontalleen isosiskojen päälle ja katseli sieltä korkeuksista meitä vanhempia. Kun hän lopulta kapusi alas pyramidin päältä, kaikki kolme nauraa rätkättivät ja halasivat toisiaan. Nuo on niitä hetkiä, joita mä purkitan mun muistoihin ja joihin mä palaan aina uudelleen ja uudelleen. Niitä hetkiä, joista olen ihan valtavan kiitollinen.

Nyt, kun koronaviruksen takia varmasti moni viettää enemmän aikaa perheen kanssa kuin yleensä, saattavat hermot kiristyä. Veikkaan, että meillä ainakin lapsilla tulee jossain vaiheessa olemaan tavallista enemmän kinastelua keskenään, jos kovin pitkään eristäydytään kotiin/ollaan vain perheen kesken. Silloin on entistäkin tärkeämpää koittaa unohtaa ne pienet ärsyttävät hetket ja keskittyä niihin iloisiin ja ihaniin hetkiin yhdessä. <3

Bongasin hauskan 18x viimeisin -postausidean Sara Tickle -blogista ja halusin tehdä vähän samantyylisen, mutta omilla ”viimeisimmillä” jutuilla. Täältä tulee siis lapsiperheversio 18x viimeisin -postausideasta.

18x Viimeisin:

1. Whatsapp-viesti lapselta: Lapsen ottama selfie itsestään, johon hän on piirtänyt hienoja kuvioita ja laittanut emojeja ja päälle tekstin ”rakastan sua äiti” sinisellä <3

2. Ratkaistu kinastelu: Kun 2/3 halusi käyttää mun pinkkiä joogamattoa joogaamiseen. Ratkaisuna tehtiin ”joogamatto” myös sinisestä lasten viltistä ja kaikki olivat tyytyväisiä.

3. Katsomani lasten ohjelma: Muumilaakso. Meidän lapset eivät ole koskaan olleet ihan hirveän isoja muumifaneja, paitsi kuopus oli 1-vuotiaana. Yhtenä iltana kuitenkin telkkarin avatessa Yleltä tuli Muumilaakson uusia jaksoja ja he istahtivat telkkarin eteen kuin tatit ja katsoivat innoissaan. Mäkin jämähdin hetkeksi muumien eteen. Ehkä Muumilaakso saa muumifaniuden syttymään?

4. Katsottu perhe-elokuva: Räyhä Ralf valloittaa Internetin. Se oli ihan hauska ja viihdyttävä myös vanhemmalle!

5. Wilma-viesti: Viikkokirje koulusta.

6. Ostettu lastenvaate: Kiukkuinen koala -kuvioiset Mainion leggingssit, jotka 3-vuotias valitsi itselleen.

7. Arkiruoka, joka maistui koko perheelle: Härkis-tortillat. Klassikko, joka toimii A I N A.

8. Naurattanut lasten suusta -juttu: Kun 3-vuotias ilmoitti kotimatkalla autossa, että meidän pitäisi nyt ajaa suoraan koirakauppaan, koska hän haluaa ihan oman karvaisen koiran, jota voi silittää.

9. Tauti, josta on lappu hoitopakan ovessa: Yskä. Mun suosikki. Kun vaihtoehtona on kihomadot, vatsatauti tai vaikka se corona-virus niin ai että tuo tuttu ja turvallinen yskä tuntui helpottavalta.

10. Yhteinen lempipuuha koko perheelle: Party Alias. Nyt kun 3-vuotias on oppinut näyttelemisen lisäksi selittämään korttien kuvia, on pelaaminen edennyt vielä aivan uudelle tasolle! Viimeksi 3-vuotias voitti koko pelin! Se on nerokkaasti suunniteltu, kun 3-vuotiaskin voi aidosti pärjätä omille vanhemmilleen ja pelaaminen on mielenkiintoista kaiken ikäisille.

11.  Lasten appi, joka on ollut hitti: Moka Mera Lingua. Ilmainen kielten opettelu-appi androidille ja iPhonelle, johon törmäsin jonkun jakaman blogipostauksen kautta Facebookissa. Sen on tehnyt suomalaiset varhaiskasvatuksen ammattilaiset, se on täysin ilmainen eikä siinä ole ollenkaan mainoksia tai tekstiä. Appilla voi opetella Suomea, Ruotsia, Englantia, Arabiaa, Espanjaa, Venäjää ja muita kieliä ja meidän lapset ovat tosi tykästyneet siihen. Se on tosi helppokäyttöinen, mutta silti kiinnostava jopa isommille lapsille.

12. Biisi, jota lapset haluavat kuunnella: Miss Li – Komplicerad

13. Iltasatukirja, jota ollaan luettu: Little People, Big Dreams: Coco Chanel. New Yorkista ostamani maailman ihanin satukirja, joka kertoo Coco Chanelin tarinan. Se on englanninkielinen, mutta meidän lapset ymmärtää sen hyvin, siinä on melko helppoa englannin kieltä. Visuaalisesti super kaunis kirja ja lapset haluavat kuulla tarinan uudelleen ja uudelleen. Pakko tilata sarjan muut osat!

14. Ylpeyttä herättävä äitihetki: Kun heräsin eräänä aamuna siihen, kun kuulin, miten keskimmäinen opasti meidän 3-vuotiasta kädestä pitäen alas portaita varovasti. Kun nousin ja tulin alakertaan, hän oli keittiössä tekemässä pikkusiskolle aamupalaksi leipää. Meinasin haljeta rakkaudesta.

15. Siivottu lasten sotku: Se kasa portailla, joka ilmestyy siihen joka päivä, vaikka ollaan miljoona kertaa päätetty, että ei enää tehdä kasoja portaille. En ole siis yhtään sen parempi itse, minäkin kasaan siihen asioita, vaikka suurin osa onkin lasten jäljiltä.

16. Piirustus, joka on ripustettu jääkaapin oveen: Lapsen tekemä muotipiirros baskeripäisestä ja pitkäsäärisestä tyypistä, jolla on mielettömän upea ruutuhame, liehuvan pitkä tukka ja näyttävät korvakorut.

17. Asia, jonka lapsi itse osti: Pieni limu ja sipsipussi koulun diskossa muutama viikko sitten.

18. Kerta kun sanoin lapsille, että rakastan: Tänä aamuna, kun isot lähtivät eskariin ja kouluun. Halittiin myös ja lähetettiin lentosuukkoja.

Olipas hauskaa listata näitä juttuja, tuli hyvä mieli! Olis hauska kuulla teidänkin viimeisimpiä, ei tarvitse kaikkia listata jos ei jaksa, mutta olisi hauska kuulla vaikka mitä teillä luetaan, puetaan, katsotaan tai kuunnellaan juuri nyt lasten kanssa?