Meidän perheessä on viisi henkeä ja meillä on tässä asunnossa n. 100 neliötä. Se tarkoittaa n. 20 neliötä per henkilö, mikä tuntuu oikein riittävältä meille. Opiskeluaikanani asuin kämppiksen kanssa kaksiossa, josta oma osuuteni oli 10 neliön huone + toki puolet pikkuvessan kokoisesta keittiöstä ja puolet pikkuvessasta. Helsingissä on myynnissä ja vuokrattavana paljon yksiöitä, jotka eivät ole edes sen 20 neliön kokoisia. Moni pariskunta asuu alle 40m2 asunnossa, enkä näe sitä lainkaan kummallisena. Päin vastoin. Esikoisen ensimmäisen elinvuoden mekin asuimme kolmistaan kaksiossa, jossa oli 52 neliötä. 

Lapsuuteni asuin äidin kanssa kaksiossa ja muutimme kolmioon vasta ollessani 10 vuotta. Muutaman vuoden ajan meillä molemmilla oli omat huoneet äidin kanssa ja täytyy sanoa, että en varmaan olisi selvinnyt järjissäni muuten äidin vakavan sairauden vuosista 2006-2008 yhdistettynä omaan teini-ikääni. Mun pää ei olisi kestänyt, jos en olisi voinut edes joskus sulkea ovea äidin sairaudelta, niin karulta kuin se kuulostaakin. Sen sijaan tilaa en juurikaan kaivannut enempää, kuin sen oman huoneen. Lähes aina jos olin kotona, mun luona oli kaveri tai kavereita, yleensä myös yökylässä. Ollessani 17-vuotias (melkein 18) muutimme uudelleen kaksioon taloudellisista syistä ja siitä sitten hyvin nopeasti muutinkin omilleni asumaan. Kun asuin omillani, mun 10 neliön huoneessa yöpyi parhaimmillaan seitsemän ihmistä. En ole siis koskaan asunut mitenkään erityisen tilavasti, enkä ole koskaan mitään valtavaa lukaalia ympärilleni kaivannutkaan. Sopu sijaa antaa ja silleen. 

Huomasin, että Juliaihminen oli kirjoittanut tosi hyvin ja kiinnostavasti otsikolla Liian iso asuntolaina syö elämästä vapauden. Heidän nelihenkinen perheensä asuu 78 neliön kerrostaloneliössä Helsingissä – ja maksaa sopivan kokoista asuntolainaa, jonka jälkeen jää rahaa myös sijoitettavaksi, säästöön ja muuhun hauskaan, mitä elämässä voi haluta tehdä. Samasta syystä mekin asumme juuri nyt tässä sadan neliön paritalon puolikkaassa, emmekä esim 100 tuhatta euroa kalliimmassa kuuden huoneen talossa, johon olisimme myös ehkä juuri saaneet lainan, mutta emme halunneet. 

Ihan ensimmäinen juttu, jota me lähdimme miettimään ennen kuin edes haimme lainaa, oli maksimisumma, jonka haluamme kuukaudessa käyttää asumiskuluihin. Sen maksimisumman piti olla sellainen, että rahaa jää myös muuhun kuin pelkkään asumiseen. Ei myöskään haluttu laittaa kaikkia säästöjä kiinni vain yhteen kohteeseen (=asuntoon) vaan haluttiin oman suunnitelmamme mukaisesti hajauttaa. Kun haaveissa on myös asuntosijoittaminen lähitulevaisuudessa, piti rahaa jäädä säästöön (ja mahdollisuus säästää lisää) myös sitä varten. 

Meille tämä asunnon koko on alusta asti tuntunut riittävältä, mutta moni muu on sitä kommentoinut esimerkiksi täällä blogissa. En tiedä ovatko nämä ihmiset itse asuneet koko elämänsä sitten esimerkiksi suurissa ja tilavissa omakotitaloissa, mitä itse en ole tehnyt, enkä siksi mitenkään osaa nähdä kotiamme ahtaana tai pienenä. Minulle tämä on suurin koti, jossa koskaan olen asunut. 100 neliötä oli meidän minimi asunnon koolle etsintävaiheessa ja siihen kokoon me lopulta myös päädyttiin huolellisen harkinnan jälkeen. 

Loppupeleissä koen, että asunnon koko (kunhan se nyt on edes jollain tasolla riittävä, eikä esimerkiksi niin, että yrittäisimme tunkea kaikki viisi yksiöön) on ihan sivuseikka meille. Niillä kaikilla muilla asioilla oli niin paljon enemmän merkitystä. Sijainnilla ja hyvillä kulkuyhteyksillä, toiminnoilla, sopivilla asumiskuluilla, pihalla, saunalla ja sisustuksella. Jollekin toiselle se voi olla toisin – ymmärrän, että jos on tottunut asumaan väljästi niin, että ympärillä on paljon avaraa tilaa ja kaikille, vieraillekin, on oma huone, niin ei välttämättä haluaisi asua kuten me. 

Silloin ei ehkä priorisoi sijaintia niin paljon, vaan on valmis muuttamaan kauemmas keskustasta tai pk-seudulta. Tai joku on ehkä remonttitaitoinen ja ostaa vanhemman ja edullisemman, mutta suuremman talon, jota laittaa itse. Tai joku on ehkä valmis suurempiin asumiskuluihin ja tinkii jostain muusta, mistä me ei haluttu tinkiä. Tai ehkä joku on niin onnekas, että ei tarvitse tinkiä mistään, vaan voi saada ihan kaiken mitä haluaa: uuden seitsemän huoneen omakotitalon läheltä Helsingin keskustaa ja säästöt, sijoitukset, harrastukset ja matkustelun. Meidän piti kuitenkin tehdä valinta ja me valittiin näin. 

Näiden reilun viiden kuukauden aikana asunnon jokainen huone ja neliö on ollut käytössä, mutta kertaakaan en ole kaivannut lisää tilaa. Tämä on ollut sopivan kokoinen siivota ja jokaiselle on löytynyt oma rauhallinen nurkka, jossa olla ihan yksin, jos on halunnut. Kaikki ne asiat joita priorisoitiin, ovat aidosti olleet merkityksellisiä. Ja ennen kaikkea: asumiskulut ovat olleet aivan mahtavat. Eivät piiruakaan liian suuret, vaan tismalleen sopivat. Yleisesti sanotaan, että asumiseen saisi käyttää maksimissaan 30% talouden tuloista. Se on ihan hyvä ohjenuora, mutta me halutaan pitää se prosentti vieläkin matalampana. 

Mä en itse halua, että meidän menot kasvavat jatkuvasti samassa suhteessa kuin tulot kasvavat. Mulle vapautta ja hyvää fiilistä tulee siitä, että menot pysyvät järkevinä meille. Silloin mun ja meidän on helpompaa nauttia myös niistä tuloista ja kerryttää lisää passiivista tuloa. Siksi me ajellaan Skodalla, eikä ostettu Teslaa tai Porschea, vaikka varmasti rahoitus tai leasing olisi järjestynyt niihinkin, kun silloin ei ollut edes asuntolainaa maksettavana. Siksi meillä on 100 neliön koti, eikä 150 neliön. Ehkä joskus elämässä tulot kasvavat vielä niin paljon, että nuokin valinnat voivat olla meille meidän mielestä järkeviä ja sopivan kokoisia menoja. Tai sitten eivät.

Juuri nyt tässä kulkee kuitenkin meillä sopivan kokoisen raja ja musta on hyvä, että me tiedetään se. Se, että juuri nyt tämä koti on meille tosi sopiva (ja auto myös) ei tarkoita, etteikö me joskus voitaisi olla sitä mieltä, että kaivataan lisää tilaa tai erilaista autoa. Se tarkoittaa vaan, että juuri tällä hetkellä emme koe sellaiselle mitään tarvetta, vaan meistä tuntuu hyvältä juuri näin. Ja se olikin meidän suurin toive asuntoa etsiessä, että sille ei olisi mitään deadlinea, että “asutaan tossa kaksi vuotta ja säästetään lisää”, vaan että voitaisiin asua siinä juuri niin kauan kuin hyvältä tuntuu, ehkä ikuisesti, tai sitten ei. 

Mikä teille on tärkein prioriteetti omassa asumisessa? Pystyttekö toteuttamaan asumisessa kaikki haaveet, vai oletteko tehneet kompromisseja?

Multa toivottiin postausta siitä, miten tämä koti on täyttänyt meidän tarpeet nyt, kun asumista on takana täällä jo useampi kuukausi. Onko herännyt jotain sellaisia juttuja, joiden toivoisi olevan toisin?  Listasin siis tähän postaukseen plussia ja miinuksia, joita täällä asuessa on tullut mieleen. Jätin kokonaan pois tästä pohdinnat uuden keittiön toimivuudesta ja käyttökokemuksista, koska niistä teen myöhemmin ihan oman (toivotun) postauksensa. Tässä tekstissä keskityin kotiin ihan kokonaisuutena. 

PLUSSAT

– Asumiskulut ovat olleet vielä pienemmät kuin oletimme. Maalämpö on oikeasti ihan huippu ja lämmitys + veden lämmitys -lasku on ollut etenkin näin kesäaikaan erittäin matala. Arvion mukaan se on talvella n. tuplat tästä kesäajan laskusta, mikä on silti erittäin kohtuullinen summa. Vaikka neliöitä tuli lisää, meillä ei mene täällä myöskään käyttösähköön yhtään enempää rahaa kuin ennenkään. Voi olla, että uudemmat kodinkoneet vaikuttavat, sekä tietty se, että on ollut niin valoisaa, ettei juurikaan pidetä lamppuja päällä. Telkkariakin tulee katsottua vähemmän. On myös mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon käytämme vettä todellisuudessa, kun aiemmin maksettiin vaan kiinteää vesimaksua. Ilmeisesti olemme myös veden käytössä melko säästeliäitä. Tämä on ollut mukavaa huomata. Kuten keväällä varovaisesti toivoin, muuton myötä asumiskulut eivät ole juurikaan nousseet.

– Tuntuu edelleen niin hyvältä, että tämä kaikki on meidän. Vaikka koti tuntuu niin kodilta kuin voi vaan tuntua, se on silti jotenkin niin epätodellista, että se on meidän oma. 

– Kodinhoitohuone on ihan loistava keksintö. Toki ilmankin sitä pärjää, mutta onhan se nyt mukavaa kun meillä on sellainen. Puhtaat pyykit kyllä tulevat edelleen joskus olkkariin, jos kodinhoitohuoneessa on sotkua, mutta pääosin kaikki kodinhoito-jutut pysyy siellä, missä kuuluukin. Kodinhoitohuone toimii myös maalaus-studiona lasten kanssa ja milloin missäkin puuhassa. Ja ei tietty oltaisi selvitty niin helpolla keittiörempasta ilman kodinhoitohuoneen vesipistettä ja työtasoa. 

– Oma, ja helsinkiläismittapuulla myös iso, piha on paras ikinä. Ollaan vietetty ihan valtavan paljon aikaa ulkona tänä kesänä ja uskon, että se tulee vaan jatkumaan. Pihalla riittää puuhaa, mutta se on onneksi mukavaa puuhaa. Mä oikeasti odotan jo, että pääsee haravoimaan syksyllä! Ja myöskin meidän katettu terassi on mahtava. Niin vaan vietettiin rapujuhlia vesisateessa, eikä kastuttu ollenkaan ja oli niin mysig tunnelma. 

– Asuinalue on juuri niin ihana kuin toivoimme, samoin kaikki lähialueen palvelut toimivat hyvin. Ollaan oltu erittäin tyytyväisiä etäisyyksiin ja fiilikseen täällä. 

– Kaikki lähimmät naapurit ovat tosi mukavia ja täällä on ihanan yhteisöllinen meininki, mutta kuitenkin ihan oma rauha. Tykkään! 

– Nyt kun tietää, että koti on oma ja mahdolliset ongelmat maksetaan ainoastaan omasta pussista, on jotenkin ihan uudenlainen kunnioitus kotia kohtaan. Täytyy myöntää, että ennen en esimerkiksi ole orjallisesti ihan joka kerta kuivannut lattiaa suihkussa käynnin jälkeen lastalla, jos on laiskottanut. Täällä kuivaan seinätkin. Joka_ikinen_kerta.

– Meillä oli kriteerinä, että sauna on oltava, mutta ollaan ihan yllätytty siitä, miten kovalla käytöllä se sauna on ollut. Se ei ollut mikään sellainen tekijä, johon olisin erityisesti ihastunut asuntoa ostaessamme, mutta ollaan huomattu, että se on aivan hurmaava. Juuri sopiva meidän perheelle ja siellä saa niin hyvät löylyt. Se on yksi mun lemppareimpia asioita tässä kodissa. Parasta on myös vilvoitella saunan jälkeen terassilla!

– Lasten huoneet ovat oikeasti kovassa käytössä ja kaikki sisustusratkaisut niissä ovat toimineet kivasti. Isojen huone on ollut täydellinen kavereiden yökyläilyyn ja he hengailevat huoneessaan mielellään niin yhdessä kuin erikseenkin. Leikit taas ovat pysyneet hyvin kuopuksen huoneessa eli leikkihuoneessa. Leluja ei enää juurikaan tule olohuoneeseen tai alakertaan ylipäätään, mikä on siisteyden ylläpidon kannalta mukavaa.

– Suurin plussa on varmasti se, että ollaan edelleen erittäin tyytyväisiä asunnon pohjaan, huonejakoon ja kaikkeen sellaiseen. Vaikka kirjoittelen täällä remppasuunnitelmista ja sisustuksen mietinnöistä, me mietitään niitä kaikkia vain siksi, että nautitaan siitä miettimisestä niin paljon. Nautitaan siitä, kun saadaan pyöritellä huonekaluja ja miettiä parhaita ratkaisuja ja nautitaan siitä, että saadaan kodista pala kerrallaan vieläkin enemmän oman näköinen. Ollaan jo nyt pystytty toteuttamaan täällä enemmän haaveita kuin missään koskaan ja koti täyttää kaikki ne tarpeet, jotka toivottiinkin sen täyttävän. 

MIINUKSET

– Raju ukkonen ja sade kuuluu täällä niin kovaa, että siihen herää keskellä yötä, vaikka ikkunat on kiinni. Ihan uusi ilmiö mulle, johon en ollut varautunut. Mutta kaipa siihenkin tottuu vielä joskus. Erilainen katto siis varmasti vaikuttaa tähän. Olen myös asunut suurimman osan mun elämästä kerrostalossa, jossa meidän ja katon välissä on ollut muita asuntoja, jolloin tietenkään ropina ei ole ollut niin kova. 

– Kodinhoitohuoneen kaapistot/työtasot & alakerran vessan allaskaappi eivät ole toiminnallisuudeltaan sellaiset, jotka itse olisin valinnut (kuten ehkä keittiön perusteella tiedätte, suosin vetolaatikoita), mutta ollaan pärjätty kyllä. Mutta jossain vaiheessa tullaan varmasti vaihtamaan ne toimivampiin. 

– ÖTÖKÄT! Olen löytänyt meiltä kotoa valtavan hämähäkin, ison tuhatjalkaisen ja hyttyset ja kärpäset nyt on ihan perus. Meillä on yläkerrassa joka ikkunassa sellainen verkko, jotta voi rauhassa tuulettaa, mutta alas pitäisi hommata vielä jotkut yhtä hyvät, mutta katseenkestävät ratkaisut oviaukkoihin. Se on kuitenkin ehkä laskettava plussaksi, että olen alkanut tottua ötököihin, ainakin paremmin kuin ennen. Mutta kyllä ne isoimmat saa mut edelleen kiljumaan. Ja sekin on plussa, että täällä ei ole juurikaan ampiaisia. Rauhallisia kimalaisia kyllä, mutta ei pelottavia amppareita. 

– Ollaan vieläkin melko tietämättömiä ja joka viikko tai ainakin kuukausi tuntuu olevan jotain selvitettäviä asioita tai yllätyksiä. Jonkun eläimen kaivamia kuoppia pihalla tai jotain muuta, mitä pitää googlata. Tämä nyt ei ehkä ole varsinainen miinus sinällään, ollaan innokkaita oppimaan ja monia uusia juttuja on kiinnostavaa opetella. Mutta välillä naurattaa, että taasko jotain.

Tein aikaisemmin sen postauksen, että mitkä meidän toiveet toteutuivat tässä asunnossa ja mitkä eivät. Vielä useamman kuukauden asumisen jälkeen ollaan tosi samoilla linjoilla ihan kaikesta, mitä siinä kirjoitinkin. Fiilis on edelleen se, että ne asiat saatiin, joilla oli merkitystä ja hyvin ollaan pärjätty ilman niitä, joita ei saatu. Nuo listaamani miinukset eivät tavallaan edes ole ”miinuksia”, koska en vaan keksinyt mitään enempää. Ja se onkin varmaan ihan hyvä, sillä täällä olisi tarkoitus asustella pitkään. En voi enkä halua kuvitella meitä minnekään muualle kuin tähän kotiin, niin hyvä täällä on olla.

Meidän koti <3