Luukku 14: Meidän joulun aakkoset

14.12.2019

14. luukku pitää sisällään meidän joulun aakkoset. Näistä (ainakin näistä) kaikista ihanista asioista koostuu meidän joulu ja joulumieli. Tämä hauska postausidea oli hitti jokus muutama vuosi sitten, mutta mä jostain syystä tein tämän vasta nyt. Mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

A – Aattoilta. Se hetki kun pukki on käynyt ja ensimmäinen jouluateria on syöty. Voi vaan olla yhdessä, jutella ja fiilistellä musiikkia, pelata vähän lautapelejä ja vaihtaa mukavat vaatteet.

B – Buble eli Michael Bublé. Joululaulujen kiistaton kuningas. Tulee aina niin hyvä joulumieli kun kuuntelee hänen musiikkia. Paras oli kyllä silti yksi video, jonka Otto näytti mulle ja siinä joku mies yleisöstä sai laulaa Michael Bublen keikalla ja sillä miehellä olikin ihan käsittämättömän hyvä ääni, Michael Bublekin oli vaikuttunut suorituksesta.

C – Christmas magic. Joulun taikaa. Mä haluan säilyttää joulussa sellaisen taianomaisen fiiliksen sittenkin kun lapset kasvavat isommiksi. Mun mielestä se joulun taika tulee ihan muista asioista kuin pelkästä pukista.

D – DIY. Joulun alla mä intoudun aina askartelemaan kaikenlaista.

E – Elokuvat. Jouluelokuvat on erityisen lähellä mun sydäntä ja musta on ihanaa kun niitä tulee joka vuosi lisää!

F – Flanellilakanat. Me nukutaan aina jouluna unelmanpehmeissä ja lämpimissä flanellisissa ruutupussilakanoissa, jotka sopivat jouluun. Niihin on ihana kääriytyä.

G – Gwen Stefanin You Make it feel like Christmas. Yksi ihanimpia joululauluja, joita tiedän. Niin kaunis ja jouluinen.

H – Haudalla käyminen. Ehdoton ohjelmanumero joka joulu. Vaikka mun suvun haudat ovatkin Oulussa, pidän tärkeänä viedä kynttilän muualla haudattujen muistomerkille samalla kun käydään Oton puolen suvun haudoilla.

I – Ilo. Jouluilo, joka kuplii lasten kasvoilla ja tuntuu syvällä sisimmässä. Lasten ilo joulusta on ihanaa katsottavaa ja tarttuu nopeasti myös itselle.

J – Juustotarjotin. Sellainen laitetaan tarjolle illalla sitten kun on pelattu ainakin yksi erä jotain lautapeliä ja mahat ei enää ole täynnä jouluruokaa. Kaveriksi itsetehtyä glögiä, hilloja, viikunoita, persimoneja, keksejä, oliiveja ja erilaisia tahnoja.

K – Keittiö. Rakastan kokata yhdessä Oton kanssa jouluruokia ja jouluna meillä kuluu aina paljon aikaa keittiössä.

L – Lumiukko. Pakko katsoa joka joulu! Toivottavasti myös rakentaa tänä jouluna, kuten viime vuonna.

M – Muistot. Jouluihin liittyy ihania ja rakkaita muistoja ja musta on niin ihanaa muistella menneitä jouluja yhdessä lasten kanssa.

N – Novels eli romaanit. Jouluna tykkään syventyä kirjan pariin glögimuki kädessä ja käpertyä sohvan nurkkaan yökkäreissä.

O – Onni. Jouluna se onnellisuus on käsinkosketeltavaa. Vaikka tunnen onnea arjessa joka päivä kaikesta mitä meillä on, halusin silti listata sen tähän. Joulun aikaan mun on erityisen helppoa olla onnellinen.

P – Piparit ja piparkakkutalon rakentaminen. Se on jokavuotinen perinne, kuten niin moni muukin juttu. P voisi olla myös perinne, niistä olenkin täällä jo kirjoittanut.

Q – Quote eli ihanat jouluquotet, joita voi lukea vaikka Pinterestistä. Esim. ”Kindness is like snow. It beautifies everything it covers.” Ihanan imelää ja niin totta!

R – Rauha. Hiljentyminen oman perheen pariin ja rauhoittuminen ihan vaan kotona. Rakastan sitä, kuinka jouluisin me ollaan niin paljon omassa kodissa.

S – Sauna eli joulusauna. Meillä joulusauna on aina aamulla tai aamupäivällä. Ihan parasta kun voi sitten syödä saunanraikkaana joulupuuroa lounaaksi ja etsiä mantelia.

T – Tuomaan markkinat. Pakko käydä Tuomaan markkinoilla joka vuosi! Siellä on niin ihana meininki ja se karuselli on niin upea.

U – Ulkoilu. Se on ihan parasta, jos joulun aikaan sataa lunta ja sitten voi vaan joulupäivänä laittaa yökkäreiden päälle ulkovaatteet ja lähteä pulkkamäkeen tai tehdä lumiukon pihalle. Best!

V – Valkoinen maa. Toivottavasti meillä on tänä jouluna valkoinen maa eli lunta.

W – Wham. Last Christmas on kaikista klassikoin joulubiisi ja tänään minun tyttäreni laulaa sen esiintyessään joulukonsertissa yksin. En malta odottaa!

X – X-mas, hah. Meidän joulunodotukseen ja juhlaan liittyy joitain jenkkityylisiäkin perinteitä ja ainakin joulukuusi edustaa just sellaista jenkkityylistä runsautta. Mutta rakastan silti eniten niitä suomalaisia jouluperinteitä.

Y – Yhdessäolo. Parasta joulussa, se kun on koko suuri perhe koolla ja ollaan rauhassa yhdessä ja syödään ja jutellaan.

Z – Z-kirjaimella alkaa tyttäreni nimi ja hän, kuten kaikki muutkin meidän perheessä, on todellinen joulutyyppi. Ihanaa kun voi fiilistellä yhdessä!

Å – Åbo eli Turku ja joulurauhan julistus. Se ei koskaan kuulunut mun jouluperinteisiin ennen Ottoa, mutta Oton perheellä taas kuului. Kai sitä voisi sanoa, että näin kahdeksan yhteisen joulun jälkeen joulurauhan julistus kuuluu jo munkin jouluperinteisiin.

Ä – Äiti. Mun äiti on aina meillä jouluna. Hän kuuluu kalustoon ja pitää ehdottomasti saada joulun viettoon meille aina.

Ö – Öllöttely. Öllöttely yökkäreissä. Ehkä tämän viimeisen kirjaimen myötä viimeistään tuli selväksi, että jouluna parasta on se rentoilu ja öllöttely.

Löytyykö teiltä samoja joulun aakkosia?


Luukku 13: Koko perhe yökkäreissä + voita ihanat yökkärit

13.12.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O.  Pyretin kanssa.

Otettiin viime vuonna kuva meidän koko perheestä yökkäreissä, josta on tullut ehkä mun kaikkien aikojen yksi lempparikuvista. Se on niin rento ja hauska. Päätettiin samalla silloin, että tämä jouluyökkärikuva pitää ottaa uusiksi joka vuosi! Siitä näkee ihanasti lasten kasvun (ja joskus sitten mun ja Oton vanhenemisen myös, mutta toivottavasti ei kovin äkkiä). Tämä on mun blogijoulukalenterin ainoa kaupallinen luukku ja tämä on mukana siksi, koska se on ollut niin tykätty joka vuosi. Siitäkin on muodostunut jo yksi niistä joulun ajan perinteistä, että blogijoulukalenterissa arvotaan joka vuosi Polarn O. Pyretin ihanat yökkärit. Vaikka muuten olen pitänyt joulukalenterin nyt täysin ei-kaupallisena, niin tämän klassikon halusin ehdottomasti mukaan.

Viime vuonna meillä oli yökkäriluukussa klassikkoraitaa harmaana (ovat muuten käytössä edelleen meillä kaikilla, koska käännettävien resorien ansiosta menevät niin pitkään) ja tänä vuonna me valittiin sitten Polarn O. Pyretin maailman hurmaavimpia Disney-uutuuksia. Polarn O. Pyret julkaisi nyt syksyllä upean Disney-malliston, joka vei ainakin mun sydämen mennessään, vaikka en yleensä hahmovaatteista innostu. Varsinkin näin yökkäreissä Polarn O. Pyretin klassinen ja raikas tyyli yhdistettynä suloisiin Disney-hahmoihin toimii todella hyvin mun mielestä. Näissä meidän valitsemissa yökkäreissä seikkailevat Tiku ja Taku joulutunnelmissa. Disney-yökkärit ja muutkin Disney-vaatteet on olleet ihan älyttömän suosittuja, jos haluaa saada vielä omansa niin kannattaa käydä äkkiä ostoksilla, koska niitä ei riitä enää monelle.

Me nauhoitettiin myös Oton kanssa meidän Yhdessä-podcastiin joulujakso Polarn O. Pyretin raitakerrastot päällä. Jouluspessussa puhutaan kaikesta mahdollisesta jouluun liittyvästä: meidän lapsuuden jouluista, joulumuistoista, jouluruuasta, yhteisistä jouluperinteistä ja kaikesta muusta, mitä mieleen tuli jouluun liittyen. Kannattaa kuunnella vaikka joulusiivouksen tai paketoinnin yhteydessä (kuten moni jo vinkkasikin tehneensä). Kiitos hurjasti kaikille kuuntelijoille!

Jakson voi kuunnella:

Apple Podcast-appissa

Spotifyssa

Soundcloudissa

Polarn O. Pyretillä on myös ikioma huikea joulukalenteri, jossa on joka päivä vaihtuva 30% tarjous. Tänään 13.12. tarjouksessa ovat yökkärit! Eli kaikki huikeat yökkärit saa tänään ostettua 30% alennuksella. Polarn O. Pyretin yökkärit on valmistettu luomupuuvillasta ja ne ovat ihanan pehmeitä ja pitkäikäisiä. Yökkäreitä löytyy vauvasta vaariin, ihan koko perheelle ja aikuisten mallit ovat unisex-kokoisia. Mä käytän PO.Pin yökkäreistä kokoa XS (normaalisti mun koko S) ja Otto käyttää kokoa M (hänen normaali vaatekokonsa). Näitä kokoja just kyseltiin multa myös instassa, eli tosiaan koot ovat mun mielestä naisille vähän reiluhkoja ja miehille vastaavat normaalia vaatekokoa.

Yökkäreissä on käännettävät resorit, joiden ansiosta ne menevät hyvin jopa 2-3 vuotta. Meillä esimerkiksi esikoiselle on nyt jääneet pieneksi 3-4 vuotta vanhat 110/116-kokoiset yökkärit, jotka ovat siirtyneet keskimmäisen käyttöön. Nyt esikoinen käyttää sekä 122/128 että 134/140 -kokoisia yökkäreitä. Keskimmäinen käyttää 110/116 sekä 122/128 -kokoisia, ja taaperolla on käytössä sekä 86/92 että siskojen vanhat 98/104 -kokoiset (ja nyt nämä uudet). Etenkin ne mekkomalliset yökkärit ovat todella pitkäikäisiä. Kaikki säilyvät pehmeänä pesusta toiseen ja lapselta toiselle.

VOITA VAPAAVALINTAINEN YÖKKÄRI TAI RAITAKERRASTO POLARN O. PYRETILTÄ

Perinteinen yökkäriarvonta! Minkä ihanan yöhaalarin, pyjaman, yömekon tai raitakerraston sä haluaisit Polarn O. Pyretin valikoimasta ja kenelle antaisit sen lahjaksi (vai itsellesi?). Kommentoi vastauksesi ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin olet mukana arvonnassa. Arvonta-aikaa on torstaihin 19.12. klo 23.59 asti. Arvonnan järjestää Polarn O. Pyret (Kids Company Oy) ja Kids Company Oy maksaa lakisääteisen arpajaisveron. Osallistujien tietoja ei tallenneta eikä käytetä mihinkään muuhun kuin voittajan yhteydenottoon.


Luukku 12: Taaperon joululahjatoiveet

12.12.2019

Meidän taapero on haaveillut tosi pitkään omasta leikkikeittöstä. Hän on leikkinyt naapurin pihan leikkikeittöllä aina kun on ollut heidän kanssa ulkona, kokkaillut leikkikeittiöillä Ikeassa ja sokeriserkkujen luona ja milloin missäkin. Leikkikeittiö vie tilaa ja meillä on joskus ollut sellainen vuosia sitten. Isommat lapset kyllä leikkivät sillä, mutta joskus siinä heidän ollessa 4-5-vuotiaita se jäi käyttämättömäksi. Mutta meidän taapero on ollut kyllä aina kaikkein innostunein leikkikeittiöistä, reilusti isosiskojaan innostuneempi. Me ollaan se oma vanha leikkikeittiö annettu pois jo pari vuotta sitten, joten lähdettiin miettimään, että miten me tämä keittiösuunnitelma toteutettaisiin mahdollisimman fiksusti.

Löydettiin tosi hyväkuntoinen Ikean Duktig-keittiö käytettynä Tori.fi:stä parin kilsan päästä kotoa ja ostettiin se erittäin kohtuulliseen hintaan. Saatiin vielä kaupanpäällisiksi iso kassillinen käytettyjä lelu-astioita ja kattiloita. Ihan mahtavat kaupat. Meillä on suunnitelmissa tuunata keittiö ihan oman  näköiseksi, joten senkin kannalta oli hyvä löytää keittiö käytettynä. Uutta ei olisi mitään järkeä edes tuunata.

Nyt kun Otto on joululomalla, meillä on aikaa päivisin lasten ollessa hoidossa ja koulussa tuunata keittiötä maalilla ja uusilla vetimillä. Siitä tulee varmasti aivan ihana, enkä malta odottaa, että saadaan antaa se taaperolle jouluna. Pinterestistä löytyi tosi paljon ihania ideoita ja ohjeita keittiön tuunaamiseen ja niiden pohjalta lähdetään toteuttamaan suunnitelmaa. Mä voin sitten esitellä meidän työn tulokset, kunhan ollaan annettu keittiö ihanalle pienelle kokille.

Muuten meidän taaperolla ei ihan hirveästi ollut joululahjatoiveita, mutta me ostettiin lisäksi yksi aineeton lahja, josta hän varmasti kovasti tykkää eli Ryhmä Hau -live -esitysliput. Lisäksi pukinkonttiin menee yksi pikkulapsille sopiva lautapeli, palapeli sekä muovailuvahaa, jota hän rakastaa. Kummeilta ja sukulaisilta ollaan toivottu lukemista tai yhteistä tekemistä tai sitten jotain muuta aineetonta lahjaa, mikäli lahjan haluaa antaa. Olen varma, että meidän taapero on innoissaan näistä lahjoista ja erityisen innoissaan hän on varmasti sitten omasta keittiöstään.

Musta on ihanaa tehdä persoonallinen lahja hänelle, jossa hyödynnetään käytettyjä juttuja ja tehdään myös itse. Tämä taaperon lahjaidea inspiroi meitä tosi paljon myös isompien lasten lahjoissa ja heidänkin ”päälahjat” tulevat olemaan käytettynä ostettuja. Käytettynä löytää hirveän paljon hyväkuntoista tavaraa ja sitten kun ostaa käytettynä, voi panostaa jo lapsen jutussa kunnolliseen ja laadukkaaseen, eikä tarvitse tyytyä edullisimpaan mahdolliseen uuteen malliin siinä pelossa, että lapsi kyllästyy eikä käytäkään lahjaa, jolloin rahat menisi hukkaan. Kun ostaa käytettynä laadukkaan, lapsi saa heti käyttöönsä oikeasti hyvän mallin ja sitten jos sille ei tulekaan käyttöä, siitä pääsee varmasti hyvään hintaan eroonkin.

Mitä teidän taaperot toivovat tänä jouluna joululahjaksi?


Luukku 8: Taaperon jouluhaastattelu

08.12.2019

Perinteistä kun on ollut paljon puhetta, niin yksi perinteisimmistä joulukalenteriluukuista on ollut se, että lapset selittävät joulusanoja. Näitä vastauksia on niin hauska lukea aina jälkeenpäin ja muistella, että mitähän pienen tyypin päässä on silloin liikkunut. Meillä isot lapset on jo niin isoja, että heidän kanssa tämä ei ehkä olisi enää niin ”hauskaa” selittää näitä joulusanoja, joten nykyisin ollaan siirrytty tähän taapero selittää joulusanoja -malliin. Tätä luukkua jatkamme ainakin tämän vuoden, katsotaan miten sitten ensi vuonna käy, kun hän kasvaa isommaksi. Viime vuoden vastaukset 1,5-vuotiaalta olivat aika hellyyttäviä, eivätkä nämä 2,5-vuotiaan vastaukset ainakaan häviä yhtään niille.

Taaperon jouluhaastattelu 2019: taapero selittää joulusanoja

TONTTU

Taapero: – En tiiä, se antaa lahjoja.

JOULUKUUSI

Taapero: – Joulukuusi sanoo kili kili aina kun joku koskee siihen.

JOULUSUKKA

Taapero: – Se on sellanen, joka roikkuu mun päässä.

PIPARI

Taapero: – Se on sellanen jonka voi syödä. Se maistuu vähän koristeelta ja sötöltä.

LANTTULAATIKKO

Taapero: – En mä osaa sanoo sitä. Milli.

JOULURAUHA

Taapero: – Osaan sanoo. Jos kenellä on vaan yks ja toisella on vaan kaveri ja sitte joku on kahdestaan.

JOULUTÄHTI

Taapero: – Se lentää *osoittaa taivaalle*.

KORVATUNTURI

Taapero: – Se puhdistaa korvat.

JOULUPUKKI

Taapero: – Se antaa lahjoja tontulla.

KULKUNEN

Taapero: – Joulupukki siinä, niinku tää. IIHhhahaaa.

MIKÄ ON PARASTA JOULUSSA?

Taapero: – Leikkiminen ja odottaminen. Joulun odottaminen.

Täältä pääsette lukemaan aiemmat jouluhaastattelut vuosilta 201820172016 ja 2015.

En voi uskoa, että tänään on jo 8. joulukuuta. Jouluaattoon on enää reilut kaksi viikkoa. Niin parasta! Hei ja olisi muuten aika hauskaa lukea teidänkin taaperoiden jouluhaastatteluita. Tein instaan valmiin pohjan tätä varten, joka löytyy sekä tästä alta että mun storysta tänään päivällä (en herää viideltä, mut jos vaikka aamu-ysistä alkaen). Jos haastattelette omaa taaperoa ja käytätte näitä pohjia insta storyssa, niin tägäilkää mua haastatteluun niin jaan niitä sitten mun omassa storyssa. Aina hauskaa kuulla muidenkin taaperoiden ajatuksia. Allaolevat kuvat ovat vapaasti teidän käytettävissä! Ja muistakaa laittaa omaan storyyn myös nuo tyhjät vastauspohjat, jos haastatte muita haastattelemaan omaa taaperoa. 

Aivan ihanaa sunnuntai-päivää kaikille ja ihanaa kun olette seuranneet joulukalenteria tänäkin vuonna ja laittaneet niin valtavasti positiivista palautetta. Kiitos <3 


Luukku 7: Kuivatut appelsiinit | DIY seinäkoriste

07.12.2019

Mun muutama vuosi sitten tekemäni postaus kuivatuista appelsiineista on noussut yhdeksi joulun ajan hiteistä. Se nousee tasaisesti luetuimpien postausten listalla aina joulun aikaan, tälläkin hetkellä sitä luetaan kymmeniä tai jopa satoja kertoja päivässä. Ei mikään ihme, sillä kuivatut appelsiinit ovat erityisen trendikkäitä juuri nyt. Eikä varmasti vähiten siitä syystä, että niistä on todella helppoa tehdä ekologisia ja kauniita joulukoristeita niin kuuseen kuin seinällekin. Viimeksi mä tein kuivatuista appelsiineista köynnöksen, serviettikoristeet sekä riippuvia joulukoristeita. Tällä kertaa törmäsin vähän toisenlaiseen (mutta ihanaan) ideaan Pinterestin ihmeellisessä maailmassa.

Erilaiset roikkuvat macrame-koristeet on todella trendikkäitä tällä hetkellä ja vähän niiden tyyliin voi toteuttaa riippuvan seinäkoristeen myös kuivatuista sitrushedelmien viipaleista. Viimeksi kuivasin vain appelsiineja, mutta nyt otin mukaan myös limejä, jotta sain vähän vaihtelua viipaleiden ulkonäköön ja kokoon. Ne meidän monta vuotta sitten kuivatut appelsiinit ovat muuten edelleen meillä esillä keittiön ikkunassa. Vuosien saatossa appelsiiniviipaleet on tummuneet kyllä, mutta edelleen ne ovat tosi kauniita ja rustiikkisia mun mielestä. Ne on meillä esillä ympäri vuoden.

Olin ihan unohtanut miten mielettömän upea tuoksu siitä tulee, kun kuivaa sitrussiivuja raollaan olevassa uunissa tuntien ajan. Koko kodissa leijuu ihana joulun tuoksu. Tämä ohje on ihan todella helppo ja tässä se tulee:

DIY Seinäkoriste kuivatuista appelsiineista

Tarvikkeet:

Puukeppi haluamasi levyisenä (kuitenkin vähintään n. 50cm, voi olla leveämpikin)

3kpl appelsiineja

3kpl limejä

juuttinarua

iso parsinneula

Viipaloi appelsiinit ja limet ohuiksi siivuiksi ja levitä uunipellille. Kuivata uunissa 75 asteessa 5-7 tuntia. Laita lusikka tai joku muu uunin luukun väliin, jotta se pysyy raollaan ja neste pääsee haihtumaan pois. Kuivatuksen jälkeen nostele viipaleet talouspaperin päälle pöydälle ja jatka kuivatusta siinä kunnes paloista ei irtoa enää milliäkään nestettä. Pujota juuttinaru parsinneulan silmiään ja ompele sitrusviipaleet yhteen 5-6 nauhaksi. Jätä nauhan päähän narua ja solmi nauhat roikkumaan puukepistä tasaisin välein. Kepin voi ripustaa seinälle solmimalla juuttinarusta siihen vielä ripustusnauhan.

Mun mielestä tästä tuli aivan ihana ja kotoisan näköinen ja olen aika varma, että tämäkin tulee olemaan meillä esillä vuoden ympäri eikä ainoastaan näin joulun aikaan. Koristeen väreihin saa vaihtelua esimerkiksi veriappelsiineista (joita en vielä pari viikkoa sitten askarrellessani onnistunut löytämään kaupoista), limeistä tai sitruunoista.

Oletteko te askarrelleet itse kuivatuista appelsiineista koristeita?