Luukku 1: Meidän joulukuusi 2019

01.12.2019

Tervetuloa blogi-joulukalenterin 2019 pariin! Tästä eteenpäin täällä on joka aamu klo 05.00 uusi luukku odottamassa. Joka aamu jotain uutta ja jouluista ajateltavaa, katseltavaa, askarreltavaa, syötävää tai ihmeteltävää. Ihanaa tehdä tätä jo seitsemännen kerran.  Ensimmäisessä luukussa esittelyssä meidän lumihuurre joulukuusi vuosimallia 2019!

Koristeltiin tänä vuonna joulukuusi aiemmin kuin yleensä, jo marraskuun toisiksi viimeisellä viikolla. Olen itse asiassa miettinyt jo  muutaman joulun sitä, että ihan turhaan me aina odotellaan niin pitkään koristelun kanssa. Jouluhullulle koristelu itsenäisyyspäivänä oli fine silloin, kun kaikki muut koristelivat vasta aatonaattona. Nykyisin niin moni koristelee jo marraskuun puolivälissä, että en voi enää hyvällä omallatunnolla laskea itseäni joulu-intoilijaksi, jos odottelen niin myöhään. No okei, voin mä, mutta en halua. On tullut itsellekin se fiilis, että haluaa koristella kuusen jo paljon aiemmin. Se tuo niin ihanasti iloa ja valoa pimeään marraskuuhun, että miksi ihmeessä odottelisin niin pitkään?

Lumihuurre joulukuusi Lumihuurre joulukuusi Etola Etola lumihuurre joulukuusi

Meillä on ollut monta vuotta jo valkoinen joulukuusi, joka ei enää viimeiseen pariin vuoteen ole oikein vastannut omaa tyyliä ja makua. Se on ihan hyväkuntoinen edelleen ja me todellakin säästettiin se, koska mistäs sitä tietää jos se tyyli ja maku muuttuu taas valkoiseen suuntaan jonakin jouluna. Nyt kuitenkin päätettiin ostaa uusi joulukuusi, meidän haaveiden lumihuurre joulukuusi.

Koska me halutaan laittaa joulukuusi jo niin aikaisin, tekokuusi on meille ainoa vaihtoehto. Panostettiin laadukkaaseen ja kestävään kuuseen, joka onkin näyttänyt olevan hitti blogimaailmassa viimeaikoina (ainakin Mona Visurilla, Char and the Citylla ja Loving White Stylen Marjutilla olen nähnyt saman kuusen). Mekin ostettiin meidän lumihuurre blogijoulukuusi Etolasta ja se on kokoa 230cm. Se on juuri se kuusi, jollaisesta olen lapsesta asti haaveillut. Se on myös sellainen kuusi, joka toivottavasti näyttää tulevassa (isommassa) kodissa tosi hyvältä, kun se on iso ja näyttävä.

Uusia koristeita me ei sen sijaan ostettu yhtään (paitsi lasten valitsemat kolme koristetta, yksi jokaiselle). Tuo lumihuurrettu joulukuusi on niin mielettömän runsas ja kaunis jo ihan itsessään, että vaikka se on meidän vanhaa 180cm kuusta paljon suurempi, siihen ei tarvitse yhtään enempää koristeita. Lumihuurre joulukuuseen saatiin kaikki meidän vanhat jo olemassaolevat koristeet  (mustia lukuunottamatta) yhtäaikaa esille ja ne silti näyttävät mielestäni kauniilta. Mustia ei laitettu tällä kertaa.

Lumihuurre joulukuusi Etola kokemuksia Lumihuurre joulukuusi Etola

Vaaleanvihreä pohjaväri jotenkin tasoittaa eri värisiä koristeita paljon paremmin, kuin vitivalkoinen kuusi, jossa piti olla aina joku väriteema koristeille. Tähän kuuseen saan vihdoinkin hyvin esille ihan kaiken, myös ne kaikki eripariset koristeet, jotka eivät sovi yhteen minkään tyylisääntöjen mukaan. Nyt kuusi on juuri sellainen kuin toivon: siellä on sulassa sovussa mun äidin vanhoja koristeita, mun itse tekemiä koristeita alakoulusta, lasten keräilemiä koristeita, lasten tekemiä koristeita sekä mun eri vuosina itse ostamia koristeita, jotka on kaikki ostettu aikanaan johonkin eri väriteemaan. Siellä on äidin vanhat kellot ja sydämet, sekä kirkasväriset kiiltävät kävyt. Mun savesta askartelema kirkkaan pinkki possu ja taaperon valitsema punainen lentokone. Sieltä löytyy eläimiä, autoja ja karkkeja. Tässä kuusessa kaikki erilaiset koristeet sopivat yhteen.

Lumihuurre joulukuusi Etola Lumihuurre joulukuusi Etola Etola lumihuurre joulukuusi

Mä rakastan meidän rönsyilevän runsasta ja värikästä kuusta, jossa on kaikki rakkaat koristeet esillä. Tähän kuuseen mun ei tarvitse ostaa uusia koristeita enää, vaan nyt se saa runsastua niillä lasten kolmella koristeella joka vuosi ja muuten vain levitetään kaikki siihen, mitä meillä jo on. Mä oikeasti melkein tirautin kyyneleen kun katsoin tätä joulukuusta valmiina.  Se oli niin kaunis. Koristeltiin se yhdessä kaikkien lasten kanssa. En ohjannut lapsia yhtään, vaan he asettelivat koristeet juuri niinkuin itse halusivat ja siitä tuli tosi hieno. Lapsetkin vaan seisoivat ja tuijottivat sitä valmiina, kuulemma se on meidän paras kuusi koskaan. Tätä kelpaa nyt katsella loppiaiseen asti ja olohuoneessa on ihana tunnelma, kun kuusen kauniit valot valaisevat. Tämä on juuri sellainen kuusi, josta aina lapsena haaveilin ja nyt meillä on se.

Vielä kerran ihanaa joulukuun ensimmäistä kaikille ja tervetuloa joulukalenterin pariin! 

Millainen joulukuusi on teidän mieleen? Lumihuurre joulukuusi vai perinteinen vihreä? Aito vai tekokuusi? Tykkäättekö runsaasta vai minimalistisemmasta tyylistä? 


Luukku 5: Meidän joulukuusi 2018

05.12.2018

Jo alusta asti joulukalenterissa on ilmestynyt luukku nimeltä meidän joulukuusi. Joka vuosi mä esittelen meidän kuusen. Joulukuusen koristelu on mulle tärkeä ja rakas perinne. Kuten pidempiaikaiset seuraajat tietävätkin, mun lapsuudessa koristeltiin joulukuusi aina itsenäisyyspäivänä. Silloin kultaisella 90-luvulla me oltiin ne ”kummajaiset” jotka koristelivat kuusen ihan liian aikaisin! Kaikki muut koristelivat kuusen aina vasta juuri ennen aattoa tai jopa vasta aattona. Me koristeltiin kuusi aina aikaisin, jotta ehdittiin nauttia siitä, koska ei koskaan vietetty joulua kotona.

Viimeisen 10 vuoden aikana tilanne on kuitenkin hiljalleen muuttunut, ja nykyään tuntuu olevan yhtä yleistä koristella kuusi jo marraskuun puolella, tai viimeistään joulukuun ensimmäisenä päivänä, kuin vasta aaton alla. Nykyisin me ollaan melkein mattimyöhäisiä tämän itsenäisyyspäiväperinteen kanssa, ja tällaisena jouluintoilijana kieltämättä mustakin tuntuu ihanalta ajatus siitä, että kuusta saa katsella vielä vähän pidempään koristamassa olohuonetta. Tänä vuonna me yllätettiin siis lapset, ja jo perhejoulukalenterin tokasta luukusta löytyi riemunkiljahduksia aiheuttanut lappu ”KORISTELKAA JOULUKUUSI”.

Viime sunnuntaina siis koristelimme jo muutaman vuoden vanhan valkoisen kestokuusemme yhdessä lasten kanssa. Myös taapero sai osallistua koristelutuokioon, ja hän aivan yllätti mut hellävaraisuudellaan. Yksikään koriste ei rikkoutunut koristelun tuoksinassa. Tietenkin yritin vältellä antamasta hänelle lasipalloja, mutta hän näppäränä tyyppinä löysi kyllä niitä ihan itsekin. Onneksi hän osasi ripustaa ne yllättävän taitavasti, ja oli ihanaa katsella hänen intoaan.

Tänä vuonna meidän kuusen teema noudatteli aika tarkasti meidän olohuoneen värejä: kultaista, valkoista, viiniinpunaista ja vaaleanpunaista. Joka vuosi lapset saavat valita yhdet uudet koristeet, ja tänäkin vuonna heidän valintansa olivat aivan hellyyttäviä. Esikoinen valitsi lasipallon punaisella tekstillä ja paljeteilla, keskimmäinen valitsi suloisen pehmeän pingviinin ja taaperon valinta oli hurmaavan värikäs lentokone. Ensiksi hän meinasi valita astronautin, mutta vielä kassalla hän ilmoitti, että ”ehkä sittenkin minä haluan sen”. Kysyin että minkä sen, ja hän vastasi ”no sen lentokoneen minä haluan!”. Ja niin sitten kipitin vielä vaihtamaan astronautin lentokoneeseen. Nämä joka vuosi valitut koristeet, joita esikoisella on 7, keskimmäisellä 5 ja kuopuksella 2, ovat niitä, jotka lapset saavat sitten mukaan, kun muuttavat joskus omiin koteihin aikuisena. Mun mielestä tämä on ihana perinne!

Mäkin sain paljon koristeita mukaan äidiltä, kun muutin yksin asumaan v. 2009 joulukuussa. Monet niistä on tänäkin vuonna ripustettuna mun kuuseen. Mä rakastan sitä, että koristeita on kertynyt isompi kokoelma, ja pystyn tekemään kuusesta aina vähän erilaisen joka vuosi. Äidiltä mukaan saadut joulukoristeet ovat mulle rakkaita ja ihania muistoja, jotka mielelläni ripustan joka vuosi. Ne tuovat palan mun lapsuuden jouluista meidän omaan olohuoneeseen. Toivottavasti meidän lapsilla on sama fiilis sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

Tänä vuonna en juurikaan ostanut joulukoristeita uutena, ainoastaan kaksi pakettia viininpunaisia paperisia ruusuja Ikeasta. Ne olivat vaan kertakaikkisen kauniita ja upeita, ja toivat jotain uutta ja ihanaa joulukuuseen.

Joulukuusi tuo ihanaa valoa, kimallusta ja kauneutta kotiin tämän pimeimmän vuodenajan keskellä. Sateinen sää ulkona tuntuu paljon siedettävämmältä, kun olohuoneessa on ihana kuusi täynnä valoa ja kimallusta.

Millaisia väriteemoja teillä on joulukuusessa tänä jouluna? Milloin teillä koristellaan joulukuusi?


Luukku 7: Meidän joulukuusi 2017

07.12.2017

Perinteinen Itsenäisyyspäivän aktiviteetti, eli joulukuusen koristelu, suoritettiin eilen koko porukalla. Etukäteen jännitin vähän, että kuinka innoissaan kuopus on repimässä kuusen oksilta koristeita, mutta hänpä ei ole yrittänyt kertaakaan omin päin mennä niitä ottamaan. Koristeluvaiheessa hän kyllä ihmetteli lattialla olleita palloja ja nauhoja, mutta itse kuusesta hän ei ole kertaakaan yrittänyt vielä niitä ottaa. Saa nähdä päästäänkö muka oikeasti näin helpolla, vai oliko tämä vain tällaista alkuhuumaa, mutta ainakin toistaiseksi olen kiitollinen ettei kuopus piittaa kullasta tai kimalluksesta.

Joulukuusen kanssa jatkettiin samalla teemalla kuin meidän olkkarikin on, kultaa, vaaleanpunaista, mustaa ja valkoista. Ainoastaan vihreä jäi uupumaan. Mä harkitsin ensin, että kuuseen tulisi kulta-vihreät koristelut, mutta en löytänyt mistään omaa silmääni miellyttäviä koristeita vihreässä värissä, juuri siinä oikeassa sävyssä jota meillä on. Ja parempihan se on käyttää niitä vanhoja koristeita muutenkin, kuin hamstrata hulluna uusia, jotka ovat käytössä ehkä vain yhden joulun.

Nämä samat koristeet on olleet meillä käytössä joka vuosi, aina vähän vaihdellen välillä. Muutaman helminauhan ostin kuitenkin kuuseen, sillä meidän monta vuotta vanhat koristenauhat olivat jo vähän käytössä kärsineitä. Lisäksi sorruin ostamaan muutaman yksisarviskoristeen Flying Tigerista, koska kukapa nyt voisi yksisarvisia vastustaa! Mutta ne onneksi sulautuivat kivasti vanhojen kavereiden joukkoon. Lapset koristelivat alimmat oksat kokonaan itse, ja ne ovatkin hauskan näköiset kun he ripustelivat pikkupalloja myös sinne ihan alas. Ne ovat kaikki muovisia, eivätkä mene rikki vaikka kuopus niitä päättäisi vähän irroitellakin.

Meidän tytöillä on edelleen se perinne, että joka vuosi he saavat valita yhdet omat uudet koristeet kaupasta, koska he keräävät joulukoristeita sitten omiin tulevaisuuden joulukuusiinsa. Tänä vuonna melkein kaikki nuo heidän valitsemat koristeet (kuten robotit, kuppikakut, jäätelöt ja vihreä lasipallo-minikuusi olivat joulukuusessa, ainoastaan uusimmat valitsemansa koristeet he halusivat oman huoneensa pieneen joulukuuseen. Ne tuovat vähän leikkisyyttä ja pirteyttä, ja sitä persoonallista henkeä meidän kuuseen. Lisäksi kuusesta löytyivät jokaiselle omana syntymävuotena ostetut ja omalla syntymävuodella varustetut ”Baby’s First Christmas” -pallot, myös kuopuksen oma 2017-versio.

Kuusen valot päivitettiin tänä vuonna uusiin langattomiin led-kynttilöihin, kun vanhat kuusenkynttilät eivät enää toimineet kunnolla. Olipa muuten huomattavasti helpompaa laittaa nämä langattomat, kuin sotkea johdoilla. Nyt kuusi näyttää paljon siistimmältä, kun tummat johdot eivät paista joka välistä.

Mä rakastan runsautta, kimallusta ja kultaa sopivissa määrin, ja niitä meidän kuusesta löytyy. Kaikki eivät välttämättä överityylille syty, mutta ei tarvitsekaan. Jokainenhan saa tehdä juuri sellaisen joulun mistä itse tykkää! Tämä on niin meidän näköinen joulu kuin voi olla, värikästä ja iloista sekametelisoppaa. Ruokailutilassa joulukoristelut ovat enemmän sellaista sinne sopivaa, viherkasveja ja appelsiiniköynnöksiä, mutta olkkari saa olla överi. Musta on ihanaa että meidän tytötkin tykkäävät koristella joulukuusen, ja toivon että se on heille yhtä ihana ja rakas perinne kuin mulle itselleni.

Joulukuusi toi tullessaan kunnon joulutunnelman kotiin, sitä on ihana katsella, ja sen valossa on kiva katsella iltaisin vaikka Netflixiä. Siitä tulee niin lämmin fiilis, ja aivan ihanaa ajatella että jouluun on enää niin vähän aikaa. Pakko muuten sanoa että pisti naurattamaan kun tsekkasin meidän viime vuoden joulukuusta: siis herranen aika miten paljas olkkari meillä silloin oli!! Niin kolkkoa jotenkin. Mutta onneksi koti on vähän valmistunut niistä ajoista! Ja aww, tuli ikävä tuota mahaa, missä meidän kuopus vielä näihin aikoihin tyytyväisenä köllötteli!

Ihanaa päivää kaikille <3

Millainen joulukuusi teillä on tänä vuonna?


Luukku 7: Meidän joulukuusi

07.12.2016

Pitkään blogiani seuranneet tietävätkin että meillä koristellaan joulukuusi aina Itsenäisyyspäivänä, lapsuudestani tuttu perinne jota toteutamme edelleen omassa perheessä. Mulle joulukuusen koristelu on yksi jouluun valmistautumisen rakkaimmista perinteistä, ja panostan joulukuusen koristeluun paljon. Silti meillä lapset saavat olla mukana ja laittaa hyväksi katsomilleen paikoille kaikki muut paitsi tosi helposti rikki menevät lasipallot, eli en ole kuitenkaan mikään pilkunviilaaja vaan rennolla meiningillä mennään.

Tänä vuonna jatkettiin kuusen kanssa samaa teemaa kuin viime vuonnakin, eli mustaa, valkoista ja kultaa. Ostin muutamia uusia koristeita kun törmäsin kivoihin, mutta en mitenkään etsimällä etsinyt mitään erityistä koska tässä vuosien aikana ollaan kerrytetty jo aika kiva kokoelma. Clas Ohlsonilla oli tänä vuonna upeita mustavalkoisia joulukoristeita ja sieltä ostin siksak-kuvioisia palloja, ja mustavalkoisia joulutikkareita. Stockan joulumaailmasta ostin kaksi ihanaa lasipalloa mustavalkoisin paljettipilkuin koristeltuna, sekä kultaisia metallilankatimantteja viime vuonna ostettujen mustien seuraksi. Kuuselle löytyi kultainen tähti Tigerista.

Mä pohdin aiemmin että ostetaanko tänä vuonna aito kuusi vai uusi tekokuusi, ja päädyttiin jälleen kerran tekokuuseen. Koen sen olevan vaan meille parempi vaihtoehto, vaikka aito olisikin omalla tavallaan huikea. En uskaltanut ottaa sitä riskiä että kuusi ei kestäisikään Itsenäisyyspäivästä aattoon asti hyvänä, ja kuitenkin ehdottomasti halusin koristella kuusen jo nyt. Niinpä  pitkällisen tuuhean ja laadukkaan kuusen etsimisen jälkeen löydettiin täydellinen  yksilö Hobby Hallista. Kuusi oli vähän arvokkaampi kuin sellaiset perus harvahapsiset markettiversiot jollainen meilläkin on ennen ollut, mutta täysin sen arvoinen.

Siinä on tosi laadukkaat ”neulaset”, ja niitä on muotoiltu niin että kuusi näyttää niin kuuselta kuin valkoinen versio nyt voi näyttää. Tekokuusista valkoinen on mulle lempparivalinta, koska se ei kuitenkaan silti yritä olla aito kuusi vaan on ihan rohkeasti feikki. Mä tykkään siitä että se on niin runsas ja tuuhea ja kaunis, ja uskon että tämä sijoitus kannatti ja tulee pidemmän päälle kuitenkin edullisemmaksi kuin ostaa joka vuosi uusi aito kuusi. Ehkä me käydään hakemassa jotain havuja lähimetsästä niin saa vähän aitoakin kuusitunnelmaa ja tuoksua tänne sisälle tuon kaveriksi.

Mä olen kyllä super tyytyväinen kuuseen ja niin olivat lapset ja Ottokin. Se tuo ihanasti valoa ja kodikkuutta olkkariin ja sitä kelpaa kyllä katsella Loppiaiseen asti. Intouduttiin samalla laittamaan olkkari muutenkin loppuun asti valmiiksi joten kiitos kuuselle siitä!

Millainen kuusi teille tulee tänä vuonna? Mitkä on teidän lempivärit kuusen koristelussa? 


Kurkistus tyttöjen huoneisiin

05.12.2016

Meidän yläkerta tuntuu vieläkin ihan keskeneräiseltä, vaikka kaikki isot tavarat on olleet paikoillaan jo monta viikkoa. Syy siihen on lattia. Mä vaan niin kovasti odotan että se on vaihdettu ja linjassa alakerran lattian kanssa. Mutta saan vielä odotella, kun ei ennen vauvan syntymää välttämättä vain ole aikaa tai rahkeita, en kyllä tiedä milloin on sen jälkeenkään mutta toivottavasti mahdollisimman pian.

Tyttöjen huoneissa laitettiin ihan ensimmäisenä tavarat paikoilleen jo heti muuttoviikonloppuna. Zeldan huoneessa on tyttöjen vanha kerrossänky, ja se tulee luultavasti pysymäänkin ainakin hetken aikaa siellä pystyssä. Jos meille tulee yövieraita, tytöt voivat nukkua yhdessä Zeldan huoneessa, niinkuin ovat muutaman kerran jo tehneet. Zelda sai myös tyttöjen vanhan pöydän ja tuolit, jotka on tosin myös tarkoitus päivittää.

Zelda haluaisi että hänen huoneensa seinään maalattaisiin pilvikuvioita, mutta ei olla vielä saatu aikaiseksi sitä kun tässä on ollut niin monta muuta keskeneräistä pikkuprojektia. Pitää myös keskustella oikein kunnolla neidin kanssa ja selvittää minkälaisia ja -kokoisia pilviä hän haluaa (kuulemma vaaleanpunaisia). Sitä maalausprojektia ennen ei kiinnitetä Zeldan huoneessa seiniin vielä hyllyjä tai tauluja, kun ei tiedetä että mille seinälle maalataan ja mihin kohtaan.

Tiaran huone on oikeastaan lattiaa lukuunottamatta toistaiseksi valmis, mutta sinne tulee vielä uusi isompi sänky ja lisäksi kirjoituspöytä. Tiaran huoneesta on maalattu seinä (maali saatu*), ja se antoikin ihanasti huoneelle ilmettä. Verhot ostin Anttilasta, ne ovat Annon tämän syksyn mallistoa ja ihastuin niissä seikkaileviin vuoriin, joita siis myös seinästä löytyy nyt.

Tytöt saivat eilen koristella ihan itse omat pienet valkoiset joulukuuset, iso kuusi koristellaan sitten huomenna yhdessä. He valitsivat itse minkä värisiä koristeita halusivat kuusiinsa ja asettelivat niitä oikein sellaisella hartaudella ettei tosikaan. Mä ostin kummallekin omat uudet kuuset, koska vanhasta valkoisesta pikkukuusesta puuttui kolmesta jalasta yksi (ja oli aina puuttunut). Arvatkaa mitä hassua huomattiin kun avattiin uudet kuuset? Toisesta puuttui prkl jalat kokonaan. Käytettiin siis kuusessa edelleen samaa vanhassa toiminutta pahvijalkaa kolmantena, sekä niitä kahta vanhaa jalkaa. Siis mikä tuuri, että ne kolme puuttui taas just meidän kuusesta!

Ei onneksi ollut kalliita kuusia että ei siinä mitään, lähinnä nauratti että miten voi käydä taas näin. Ja tietenkin älyttiin avata kuuset vasta juuri ennen koristelua, niin että molemmat tytöt olivat odottaneet jo tovin että pääsevät koristelemaan, eikä haluttu enää lykätä sitä lähtemällä vaihtamaan kuusta. Mutta joo, loppu hyvin kaikki hyvin, pahvijalka on ihan okei!

Nyt kylläkin tarkistettiin että meidän uudesta isosta kuusesta ei puutu jalkoja tai ruuveja tai mitään muutakaan, sitä kun ei pääse edes vaihtamaan Itsenäisyyspäivänä kesken koristelun sillä ostopaikka on kiinni. Joo, me päädyttiin nyt ostamaan uusi tekokuusi, siitä lisää sitten kun se on koristeltu!

Tytöt tykkäävät kyllä hurjan kovasti omista huoneistaan, ja ovat sekä nukkuneet tosi hyvin että viihtyneet hyvin leikeissään. Olen jopa huomannut että kinastelu leluista on jonkin verran vähentynyt omien huoneiden myötä, vaikka meillä kyllä molemmilla on vapaa pääsy toisen huoneeseen ja leluihin, ne kun ovat kaikki yhteisiä. Sen verran katsottiin että Zeldan huoneessa on enemmän duploja ja barbeja, hän kun rakastaa niitä. Tiaralla taas on enemmän poneja ja askartelujuttuja. Leikit sujuvat hyvin molemmilla, ja mikä parasta: huoneet ovat pysyneet paljon siistimpinä! Sitä en osannut edes odottaa, mutta molemmat ovat innostuneet pitämään huoneistaan hyvää huolta. En ollenkaan valita, ihan loistavaa.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3