Kävin eilen äitini luona ja nappasin mukaani hauskan, alakouluiässä täyttämäni valokuva-albumin, jossa oli kaikenlaisia kuvia omasta lapsuudestani. Olin valinnut albumiini jokaiselta siihen astiselta ikävuodeltani omia lempparikuviani, ja ne ovat ei missään järjestyksessä siellä. Jostain syystä olen valinnut myös mukaani mun isovanhempien lomakuvia, Etelän lomalta jolla en itse ollut edes mukana. Pisti vähän naurattamaan kun täysin vieras kanarialainen kalkkuna on siellä mun vauvavuosien nakukuvien keskellä. Mutta kai ne mummun ja papan lomakuvat on olleet mulle tärkeitä silloin, ja onhan niitä hauska selata näin myöhemminkin.

Se valokuva-albumi nyt ei varsinaisesti muuten liity tähän postaukseen, kuin että inspiroiduin sitten laittamaan meidän kaikkien kolmen tytön kuvat rinnakkain ja tsekkaamaan että onko sisaruksissa samaa näköä niin kuin moni sanoo. Ja onhan heissä, vaikka kaikki kolme ihan omanlaisiaan uniikkeja mimmejä ovatkin. Kyllä heidät siskoiksi tunnistaa todellakin, vaikka eivät mielestäni mitään identtisiä kolmosia kuitenkaan ole.

Toki kuvat on kaikki otettu vauva-aikaan, vanhempana sitten oma tyyli ja esimerkiksi hiukset ja ilmeet ja eleet muokkaavat myös ulkonäköä synnynnäisten piirteiden lisäksi, joskus jopa enemmän kuin ne piirteet itsessään. Tosi mielenkiintoista nähdä, ovatko tytöt samannäköisiä vaikkapa teini-iässä tai keski-ikäisinä. Monestihan ihmiset alkavat muistuttaa esimerkiksi vanhempiaan tosi paljon vasta keski-iässä, vaikka aiemmin samaa näköä ei olisi niin huomannutkaan. Moni on sanonut jo nyt että joku tytöistä näyttää ihan minulta tai on kuin ilmetty Otto. Jännää nähdä muuttuuko tämä iän myötä, vai alkavatko he muistuttaa enemmänkin meitä.

Kun katsoo noita vanhempien tyttöjen vauvakuvia, näkee ihan selvästi että ”hehän näyttivät ihan itseltään jo vauvana”, mutta nyt kun Nova on vasta vauva, ei vielä silti voi tietää miltä hän näyttää isompana. Se on jotenkin niin hassua että sitä ei vaan silti voi tietää, vaikka jälkikäteen sen näkee ihan selkeästi. Esikoisella on ihan samanlaisia ilmeitä edelleen, ja keskimmäinenkin on ihan samannäköinen nyt kuin vauvanakin. Vaikka mua hirveästi kiinnostaakin että millainen isompi tyyppi Novasta tulee, olen maailman onnellisin että saadaan nauttia hänestä vielä vauvana pitkän aikaa.

Näissä kuvissa kaikki tytöt ovat suunnilleen puolen vuoden ikäisiä, ja suunnilleen saman kokoisiakin. Hauskaa, että vaikka heidän syntymäpituutensa ovat vaihdelleet 46cm ja 51cm välillä, ja syntymäpainot 3010g & 3580g välillä, puolen vuoden iässä he ovat olleet melko saman kokoisia kaikki. Tosin kaikkein pisin on tämä meidän kuopus, jonka syntymäpituus oli kuitenkin vain 49cm, keskimmäistä ja esikoista myöhäisemmistä viikoista huolimatta. Hän lähestyy jo 70cm pituutta kovaa vauhtia, ehkä jo puolivuotisneuvolassa ollaan saavutettu uusi kymmenluku pituudessa. Jännää seurata myös tätä kasvua!

Hauskaa, kun katsoo näitä kuvia niin huomaa myös miten on kamerat, objektiivit ja kuvakulmat muuttuneet vuosien varrella. Onneksi mielestäni parempaan suuntaan, toivottavasti teidänkin!

Ihanaa tiistaita kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Kun jokin aika sitten mun sähköpostiin kilahti tiedote Polarn O. Pyretin syksystä ja uudistuvista mallistoista, mä hihkuin riemusta! PO.P on aina laadultaan ja arvoiltaan ollut ehdottomasti yksi meidän perheen luottomerkeistä, mutta olen joskus kaivannut vähän rauhallisempia ja yksinkertaisempia kuoseja ja värejä heidän sisävaatteisiinsa, koska mulla on melko simppeli maku.

PO.P on vuosikaudet ollut tunnettu laadun ja ekologisten arvojen lisäksi raidoista, lapsekkuudesta ja värikkäistä kuoseista. Niitä löytyy jatkossakin, mutta tiedotteen (ja aivan ihanien sneak peek -kuvien) mukaan 3.8. alkaen PO.Pista löytyy niiden lisäksi myös rauhallisia vaaleita värejä, helposti keskenään yhdisteltäviä kuoseja ja ajankohtaisia malleja. Klassikot eivät siis katoa minnekään, niiden seuraksi tulee vain uusia, tämän päivän vanhempien ja lasten tarpeita vastaavia vaatteita.

Osa tästä uudistuksesta oli havaittavissa jo pari viikkoa sitten PO.Pissa pyörähtäessäni: 50% alennuksessa tällä hetkellä olevien viime kevään, ja tämän kesän vaatteiden lisäksi hyllyillä oli jo mielettömän ihania uutuuksia, joita me saimme Novallekin käyttöön. Uutuuksissa oli selkeästi nähtävissä uusi look. Leggingssit olivat esimerkiksi kaikki sellaisia, että ne sopivat saumattomasti värien puolesta kaikkien yläosien kanssa yhteen, ja värit olivat rauhallisia ja kauniita.

Monen perheen suosikkeihin kuuluvia PO.Pin leggingssejä kotiutui meille pinkkinä, vaaleanpunaisena ja kukkakuosisena, ja ne ovat olleet meilläkin kovassa käytössä. Mä tykkään PO.Pin leggareissa siitä, että niissä on napeilla säädettävä vyötärö. Leggarit eivät purista vähän pyöreämpiä vauveleita, ja hoikemmille tapauksille ne saa kätevästi kiristettyä sopivan kokoiseksi.

Jo kauppoihin ilmestyneistä uutuuksista ihastuin myös todella kauniiseen turkoosinsiniseen kukkakuosiin, ja ihanaan röyhelöhelmaiseen ja -hihaiseen vaaleanpunaiseen paitaan, joka sopii tosi kauniisti esimerkiksi pinkkien tai kukkakuosisten leggareiden pariksi.

En malta odottaa kaikkia muita ihania uutuuksia, jotka ilmestyvät ensi kuun alussa. Väreistä on luvassa mm. utuisia pastellisävyjä, vaaleaa harmaameleerattua collegea, burgundia ja oliivinvihreää, ja klassikkoraidoista on tulossa perinteisen sinisen ja punaisen lisäksi myös harmaata. Sen lisäksi että tulossa on paljon kaikkea ihanaa vauvoille, ja päiväkoti-ikäisille, koululaisille on tulossa myös ihan oma mallistonsa, jossa on tyköistuvampia malleja ja esim. fleece-vuorella varustettu bomber-takki (joka on ehkä pakko käydä ostamassa meidän eskarilaiselle!).

Tein myös loistavia alelöytöjä Final Salesta: siellä oli ainakin silloin hyvin saatavilla vielä esimerkiksi ihania kesämekkoja, leggingssejä, helle- ja uv-suojahattuja, ja housuja sekä sukkia. PO.Pin sukat on parhaita, eikä me juuri muita käytetäkään. Ne pysyvät kaiken ikäisillä ja -kokoisilla vauvoilla hyvin jalassa, mutta eivät kuitenkaan koskaan purista tai jätä painaumia. En tiedä miten PO.P sen tekee mutta mä ostan sieltä aina kaikki vauvan sukat koska ne pysyvät taatusti jalassa. Syksyn uutuuksista kannattaa sukkaosastolta napata ehdottomasti muuten PO.Pin merinovillasukat, ne on huiput!

Final Salesta löytyy 50% alella muuten myös UV-puvut ja uikkarit ensi kesän vauvoille ja taaperoille, sillä arvokkaat UV-puvut esimerkiksi ovat nyt tosi houkuttelevan hintaisia. Tai jos on syksylle tai talvelle varattuna reissu lämpimään, niin nyt on hyvä hetki ostaa reissukamppeet vähän edullisemmin. PO.Pin nettisivuilta voi tsekata myös aletuotteiden myymäläsaatavuuden, ainakin suuntaa antavasti, vaikka varman tiedon saa tietenkin aina myymälästä.

*Vaatteet saatu Polarn O. Pyretistä.

Paras alelöytö jonka tein, oli kuitenkin upeasti pyörähtävä, kukkakuvioinen sininen mekko, jonka Nova saa pukea meidän ystävien häihin elokuussa.  Siinä on superkaunis kellohelma, napitus takana ja se on viileän tuntuinen iholla, eli jos hääpäivälle sattuu helle, on mekko mukava eikä hiostava. Mekko pääsi ensi kertaa käyttöön meidän mökkireissulla, kun Nova tapasi perhetuttujen kuukautta vanhemman hurmuripojan. Oli aika hyvä treffiasu myös!

Mikä oli teidän lemppariasu?

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun aamulla kello kahdeksan mun kasvoille levisi järjettömän onnellinen hymy, ja liihottelin meidän vanhaan makuuhuoneeseen kertomaan Otolle, että meille tulee kolmas vauva. Ja tänään tuo vauva on jo neljä kuukautta ja 12 päivää vanha. Se absurdi onnen tunne tulevasta on muuttunut riipaisevan suureksi rakkaudeksi maailman ihaninta minityyppiä kohtaan.

Vuosi sitten otetuista kuvista paistaa jännitys, onni ja rakkaus, ja kaikki ne miljoona muuta tunnetta joita sinä aamuna koettiin. Me ei tiedetty ollenkaan millainen vauva meille tulisi, tai saataisiinko me edes vauvaa ollenkaan syliin asti, mutta varovaisesti uskallettiin toivoa että se suuri siunaus osuisi meidän kohdalle vielä yhdesti.

Onneksi me saatiin kokea se onni vielä kolmannen kerran, että raskaus meni hyvin ja saatiin omaksi tuo ihana pehmeä älytöntä tahtia kasvava möllykkä, jota Novaksikin kutsutaan. Vuosi sitten en uskaltanut edes vielä ajatella niin pitkälle, että olisin miettinyt millainen vauva me saataisiin, kun jännitin heti alusta asti jo sitä että kuinka raskaus tulee sujumaan.

Mä en ole koskaan osannut ottaa raskautta itsestäänselvyytenä ja uskoa että se menee varmasti hyvin, ja siksi raskausaika on ollut henkisesti aina aika kuluttavaa, ikäänkuin jatkuvassa kuolemanpelossa (oman ja vauvan) elämistä. Hyvin sujuva raskaus ja synnytys on niin suuri onni, että joka kerta on tuntunut yhtä uskomattomalta, että me ollaan oikeasti saatu terve lapsi eikä sen suurempia komplikaatioita ole tullut kummallekaan.

Meidän elämä vuosi sitten tuntuu jotenkin niin kaukaiselta, vaikka siitä on vasta vuosi. Sen vuoden aikana moni iso asia on kuitenkin muuttunut meidän elämässä. Ollaan muutettu ihan uuteen kotiin ja uuteen kotiympäristöön, mä lopetin päivätyöt ja perustin yrityksen, vaihdettiin auto, ollaan ihan eri näköisiä, esikoinen lopetti päiväkodin ja nyt meitä on viisi. Ja kaiken lisäksi Otto on perhevapaalla, toisin kuin vuosi sitten kun tehtiin molemmat todella pitkää päivää töissä. Todella mullistava vuosi, varmasti ehkä kaikkein mullistavin sen jälkeen kun tavattiin ja saatiin esikoinen.  Suurin osa muutoksista oli seurausta niistä kahdesta viivasta jotka sinä aamuna vuosi sitten piirtyivät raskaustestiin.

Kun mä kirjoitan tätä, Nova nukkuu aamupäikkäreitä vierashuoneessa mun tädin luona. Otto istuu mun vieressä juomassa aamukahvia, ja pelailemassa käsikonsolilla. Isommat tytöt juoksevat mun tädin pihalla mun serkkujen kanssa ja käyvät välillä trampalla pomppimassa. Ja mä naputtelen tätä, tuo sama onnellinen hymy kasvoillani. Me saatiin maailman ihanin pikkuinen vauva joka oli juuri se puuttuva palanen meidän perheeseen.

Hän on se tyyppi, jonka heräämistä odottaa malttamattomana, jota ei malttaisi antaa kenellekään toiselle syliin ja jonka hymy sulattaisi vaikka Pohjoisnavan kaikki jäät. Maailman ihanin tyttö, kuten meidän isommatkin tytöt, jotka ovat niin mielettömän upeasti ottaneet isosiskouden omakseen. En osannut vuosi sitten kuvitellakaan että meidän elämä voisi olla tällaista, kuin se nyt on. En villeimmissä unelmissanikaan. Mutta onneksi yhdeksän kuukauden pelkäämisen jälkeen ollaan saatu nauttia tästä onnesta ja rauhasta.

Täältä löytyy postaus siitä päivästä jona tein raskaustestin, jos on mennyt ohi aiemmin.

Ehkä tämä päivä on tänä vuonna se päivä joka mullistaa jonkun toisen elämän, se on ihana ajatus. Jos tämä päivä on se, joka muuttaa juuri sun elämän: nauti siitä hetkestä niin täysillä kuin vain voit, älä anna pelolle valtaa <3

Ihanaa päivää kaikille <3

Meillä oli tänään Novan 4kk-neuvola, ja oli kyllä taas mukava käynti. Nova kasvaa tosi hienosti edelleen täysimetyksellä, ja painoa oli 7685g ja pituutta 65,7cm eli hienosti tullut alle kuukaudessa senttejä ja grammoja. Ei ole mikään ihan minivauva tosiaankaan enää. Neljän kuukauden iässä on sekä normaali hoitajakäynti että lääkärineuvola, ja molemmat olivat meillä aika pikaisia käyntejä kun ei ollut mitään sen ihmeempää mielen päällä.

Sen jälkeen kun Nova pari viikkoa sitten oppi kääntymään selältä mahalleen, hän on harjoitellut liikkumista ihan hurjan paljon. Akselinsa ympäri hän on pyörinyt leikkimatolla jo pitkään, mutta nyt hän on ihan viittä vaille lähdössä ryömimäänkin. Ajattelin ensin että onko tämä vaan mun jotain omaa ylpeän äidin haihattelua että katson että hän työntää jaloilla vauhtia ja etenee lattialla, mutta tänään lääkäri sanoi lääkärineuvolassa että ”tämä muuten ihan kohta ryömii”. Yhyy ei vielä!

Jotenkin sitä voisi tätä kolmatta vauvaa pitää sylissä ja pikkuvauvana niin pitkään kuin mahdollista eikä tosiaankaan ole mikään kiire sille että oppisi liikkumaan, mutta ilmeisesti hän on itse lähdössä jo siskojen perään. Hän vetää jo jalat koukkuun masun alle ja pyllyn  pystyyn, ja samoiten myös potkii ihan lattiasta jaloilla vauhtia suoristaen ja koukistaen ja eteenpäin mennen. Ainoastaan kädet ei vielä ole ihan messissä, joten toistaiseksi eteneminen tyssää siihen että ne jäävät siihen tielle aina kun jaloilla pääsee eteenpäin. Mutta tuosta se kai lähtee. Pitänee alkaa baby proofaamaan asuntoa tässä lähiviikkoina.

Välillä hän turhautuu kun ei pääse eteenpäin ja suuttuu, mutta onneksi leppyy aika nopeasti kun tajuaa kääntyä selälleen tai kiinnostuu jostain lelusta.

Eilen Nova löysi varpaansa pötkötellessään sitterissä päiväunien jälkeen, ja nyt varpaat menevät jo suuhunkin. Se on hassua miten uuden taidon myötä vauva tuntuu kasvavan aina ihan hirmuisesti ja joka kerta mielen valtaa sellainen ”apuamissämunvauva” -fiilis. Ja kun meillä ei kumpikaan vanhemmista tytöistä ole ollut hurjan ripeä liikkeelle lähtijä niin en osannut varautua tällaiseen Novan kanssa. Pitäisi vaan muistaa se että vauvat on aina yksilöitä ja saattavat yllättää täysin, niinkuin Novakin on tehnyt jo monessa asiassa. Ei voi saman perheen sisälläkään tosiaankaan niputtaa lapsia yhteen, kaikki he ovat erilaisia ihan mahasta saakka.

Vaikka vauvan kasvu onkin haikeaa niin onhan se valtavan ihanaakin, ja iloitaan ehdottomasti uusista taidoista täysillä. Mahtavaa kun pikkutyyppi on kokoajan enemmän ja enemmän mukana kaikessa. Hän on tärkeä osa meidän perhettä ja on ihan parasta kun hän pääsee mukaan perheen yhteisiin juttuihin, kikattaa aamuisin kun pötkötellään koko perhe yhdessä meidän isossa sängyssä ja hengailee isosiskojen kanssa lattialla lukemassa kirjoja ihan niinkuin ainakin.

Ja vaikka hän on välillä muka niin isoa tyttöä ja liikkuvaista vauvaa niin onhan hän kuitenkin oikeasti ihan pikkuruisen pieni möllykkä joka nukkuu tuhisten poski äidin tissiä vasten ja rapsuttelee samalla mua unissaan mahasta. Ihana tyyppi <3

Olen löytänyt itseni tässä viime viikkoina myhäilemästä tyytyväisenä, kuinka Novalle on alkanut muodostua oma päivärytminsä. Mitään tarkkaa rytmiä meillä ei kellonaikojen osalta ole, mutta kuitenkin hänen nukahtamisensa, nälkänsä, ja vaipan täyttymiset alkavat olla jossain määrin ennustettavissa sen perusteella milloin aamulla heräillään. Alusta asti hänellä on onneksi ollut selkeä rytmi yön osalta, hän on aina nukahtanut suunnilleen siinä 21-22 aikaan ja herännyt 8-10 maissa aamulla (välissä ne 2-5 syöttöä aamuviiden jälkeen).

Päivät olivat vielä muutama viikko sitten vähän rytmittömiä, ja hänellä oli paljon pieniä unipätkiä yksien pidempien unien lisäksi, ja vastaavasti myös paljon lyhyitä hereilläolojaksoja ja rinnalla oloa useammin, mutta lyhyemmän aikaa. Nyt viime aikoina tähän on tullut muutos, ja päivällä hän nukkuu yleensä kolmet tai neljät päiväunet, ja muuten on hereillä. Tissillä hän käy yösyöntien lisäksi aamulla heti herättyä, ennen jokaisia päiväunia, ja tietenkin illalla ennen yöunille nukahtamista. Yleensä myös kerran-pari ihan muuten vain. Yhteensä n. 9-11 kertaa vuorokaudessa, eli varmaan aika keskivertomäärän kun suositus on 8-12 kertaa vuorokaudessa.

Me ollaan perheenä sellaisia aika spontaaneja, ja meidän arkeen kuuluu paljon touhua ja erilaisia päiviä. Joskus ollaan koko päivä kotona, toisinaan kuljetaan paikasta toiseen koko toimistoaika, ja välillä me lähdetään vaikka kavereille yökylään toiseen kaupunkiin. Siksi me ei koskaan olla noudatettu mitään ihan kellontarkkoja rytmejä, vaan enemmänkin sellaista tiettyä järjestystä missä asiat tapahtuvat. Joustava ja suurpiirteinen päivärytmi rutiineineen mahdollistaa kaiken hauskan tekemisen, kun ei tarvitse olla aina tiettyyn aikaan esimerkiksi kotona päiväunilla, vaan ne voi nukkua vaunuissa, kaverin luona tai kaukalossa.

Vastaavasti lapset ovat vauvasta asti tottuneet olemaan mukana joka paikassa, ja elämään juuri meidän perheelle sopivassa rytmissä. Silloin kun he ovat nukkuneet päiväunia, niitä on nukuttu sujuvasti niin kotona kuin kaupungillakin, ja myös yökyläily ja matkustus on onnistunut kun sitä on harrastettu pienestä asti. Ehkä meillä on tarpeeksi samanhenkisiä kavereita/sukulaisia, kun yökylässä ja matkoilla nukkuminen on aina onnistunut kivuttomasti ja melko samaan tyyliin kuin kotosallakin, siis heräämättä ja itsekseen nukahtaen (isommilla lapsilla). Toki näillä isommilla nyt yleensä nukahtamisvaiheessa kuuluu enemmän tai vähemmän kikattelua ja höpöttelyä kavereiden luona, mutta se heille suotakoon. Yökyläilyyn kuuluu pienet kikattelut ja höpöttelyt, sehän on yökylässä parasta kun voi vähän valvoa ja nauraa höpsöille jutuille.

Vauvan kanssa kyllä helpottaa kun nyt pystyy jo vähän arvioimaan että miten vaikkapa seuraavat pari tuntia sujuvat ja milloin vauvalla luultavasti on nälkä. Näin pystyy välttämään melko helposti yllärinälän joka iskee kesken kauppareissun, ja muut vastaavat tapahtumat, joita helposti saattaa pikkuvauvavaiheessa käydä kun joskus pikkuvauvat ovat niin ennalta-arvaamattomia. Sen lisäksi että kyse on varmasti myös vauvan kasvusta ja oman rytminsä löytämisestä, musta tuntuu että alan uudelleen löytää itsevarmuuteni pikkuvauvan äitinä.

Uskokaa mua, vielä kolmannenkin lapsen kanssa voi olla tosi epävarma omista taidoistaan, ainakin minä olin. Vaikka esimerkiksi vaipanvaihdot menivät melkeinpä ulkomuistista vastasyntyneenkin kanssa, ja imetyskin sujui helposti, mä jännitin silti kaikkea kauheasti. Kirjoittelinkin siitä täällä jo aiemmin, kuinka mua pelotti lähteä vaikkapa yksin vauvan kanssa julkisiin liikennevälineisiin tai yksin kaupungille. Nyt ei pelota enää yhtään, tai jännitä, ja tiedän kyllä että meillä menee ihan hyvin vaikka mentäisiin mihin kahdestaan. Ihanan helpottavaa kun ollaan molemmat kasvettu, Nova isommaksi vauveliksi ja minä hänen äidiksi.

Nyt kun Novalla alkaa olla jo enemmän päivärytmiä, mäkin uskallan olla jo hetken pois hänen luotaan. Tähän mennessä olen ollut Novan luota pois yhden kerran, kun menin mun tädin kanssa käymään mun mummolassa silloin kun oltiin Oulussa koko perhe. Siellä oli silloin muistisairauden vuoksi tilanne päällä ja piti lähteä käymään nopeasti, niin en ehtinyt alkaa pakkaamaan vauvaa ja kaikkia tarvikkeita, vaan hän jäi Oton huomaan. Reissu kesti vajaan tunnin ja Novalla sujui hienosti. Seuraava kerta koittaa ehkä jo parin viikon päästä, kun ilmoitin itseni kuvankäsittelyworkshopiin joka kestää kaksi tuntia. Jos pääsen mukaan, Nova saa olla sen aikaa Oton ja tyttöjen kanssa, ja sekin varmasti sujuu hyvin.

Jotenkin tuntuu ihan hurjalta että kohta meidän pikkuinen kuopuskin on jo neljä kuukautta, vaikka ihanaa hänen kasvuaan onkin seurata. Ja on ilo huomata että vauva on kehittänyt oman muun perheen rytmiin sopivan rytminsä itse, kun hänelle on antanut aikaa ja mahdollisuuksia siihen. Rutiineja ollaan toistettu alusta alkaen samalla tavalla, jotta vauvalle on muodostunut käsitystä siitä mitä milloinkin tehdään. Iltatoimet tehdään aina samalla tavalla, ja aamutoimet myös.

Mä ymmärrän kyllä hyvin heitäkin jotka suosivat kelloon sidottuja rytmejä. Kyllähän päivät on helpompi toteuttaa esimerkiksi isomman lapsikatraan kanssa, kun on tarkka rytmi jota kaikki noudattavat, ja tämä sopii varmasti parhaiten silloin kun meininki ei muutenkaan ole niin spontaania vaan on enemmän samoja, säännöllisiä juttuja. Ja esimerkiksi päiväkodissa tarkka päivärytmi on ihan ehdoton että asiat saadaan sujumaan. Mun oma luonne ja meidän perheen meininki vaan on vähän rennompi, eikä tehdä joka päivä samoja juttuja samoihin kellonaikoihin. Siksi koen helpompana ratkaisuna meille sen että kellonajat vaihtelevat mutta järjestys pysyy samana ja aikavälit suunnilleen samanlaisina esimerkiksi ruokailuissa. Se mahdollistaa sen, että voidaan lähteä toisena päivänä parin tunnin ajomatkan päähän reissuun klo 8 aamulla, ja toisena päivänä nukkua kymmeneen asti koko perhe, ja nauttia kummastakin ihan yhtä paljon.

Millaisia päivärytmejä teiltä löytyy? Tykkäättekö päivä kerrallaan -meiningistä vai onko kellontarkka päivärytmi enemmän teidän juttu?