Uskomatonta, mutta nyt raskausappi näyttää, että raskaudesta on takana tasan 50% ja puoliväli on saavutettu. Niin hassua, että tästä eteenpäin päiviä on koko ajan jäljellä vähemmän, kuin mitä niitä on jo takana. Tuntuu ihan valtavan helpottavalta olla nyt tässä ja puhua puolivälistä, kun ne ekat 10 viikkoa tuntuivat siltä, että eivät lopu ikinä ja päästäänkö edes sinne kymppiin asti. No päästiin me. Hurjaa. Nyt meidän mahatyypillä on kokoa jo monta sataa grammaa ja enää kaksi viikkoa siihen 22 viikon merkkipaaluun, jonka jälkeen käynnistyvää synnytystä ei enää automaattisesti kutsuta keskenmenoksi, vaan vauvalla on jo (vaikkakin pieni) mahdollisuus selviytyä. Ja siitä eteenpäin mahdollisuudet parantuvat nopeasti.

”Jos raskaus on ehtinyt kestää 23 viikkoa ennen lapsen syntymää, tällä on noin 50-prosenttinen mahdollisuus selvitä. Viikkoa myöhemmin syntyneistä vauvoista jo kaksi kolmesta jää henkiin. Jos 27 raskausviikkoa ehtii täyttyä ennen lapsen syntymää, ennenaikaisuus ei enää johda kuolemaan, vaan käytännössä kaikki sen jälkeen syntyvät keskoset selviävät, ellei muita sairauksia ole.” (lähde: vau.fi) 

Kun on alkuun pelännyt jatkuvasti keskenmenoa verenvuodon vuoksi, tuntuu se 50/50 mahdollisuuskin jo ihan uskomattomalta elämänlangalta, jota olen odottanut todella kovasti. Olen niin kiitollinen siitä, että saan olla tässä ja tuntea tämän ihanan pienen tyypin mun sisällä niin elinvoimaisena ja liikkuvaisena. Synnytykseen on (toivottavasti) vielä pitkä matka kuljettavana, mutta voiton puolella ollaan.

Kuluneen viikon aikana on käynyt selväksi, että vauva aivan selkeästi kuulee ääniä mahaan. Olen sitä pari viikkoa jo epäillyt ja eri lähteissä on tästä tosi ristiriitaista tietoa (osassa lukee, että viikolta 17 eteenpäin ja joissakin, että viikolla 22 vauva alkaa kuulla vatsaan), mutta meidän vauva taitaa ainakin kuulla nyt näin viikolla 20. Hän nimittäin aloittaa hurjat bileet aina kun autossa tai kuunnellaan kotona musiikkia. Ja huom, vain jos se on Oton musiikkia, eli raskasta rockia, anime-musiikkia tai ruotsalaista hiphopia. Ja jos yritän laittaa jotain omaa, kuten vaikka Harry Stylesia tai The Weekndiä, niin beibi jatkaa unia, eikä korvaansa lotkauta. Hänestä on tulossa siis selkeästi Oton hengenheimolainen ainakin musamaultaan.

Liikkeet ovat lisääntyneet runsaasti ja nyt niitä tuntuu tosi usein päivän aikana ja lähes aina pötkötellessä ja nukkumaan mennessä. Edelleen niitä pienempiä potkuja ja töytäisyjä on vaikea nähdä ulospäin, mutta mahan muoto kyllä vaihtelee ja vauvan selän ja pepun tuntee tosi selvästi mahan läpi.

Löysin viikonloppuna varastoa siivotessa meidän taaperokärryn, vastasyntyneen kylpytuen, potan ja vaikka mitä muuta. Ihanaa, kun olivat siellä tallessa! Samoin löysin vihdoinkin kadonneen parin mun mummun neulomille villasukille ja lapasille. Nyt meidän nuorimmainenkin pääsee käyttämään mun rakkaan mummun neulomia asusteita, vaikka ei mummua koskaan ehtinyt tavata.

Sellaisen huomion olen myös tehnyt tässä, että mulla ei enää tule normaalia useammin nälkä! Mikä on aivan ihanaa. Inhosin sitä, kun alkuun oli jatkuvasti nälkä ja koko ajan sai miettiä mitä söisi seuraavaksi, ja sitten ei kuitenkaan pystynyt syömään paljoa kerralla. Nyt olen päässyt takaisin normaaliin ateriarytmiini, eli siihen, että syön 4-5 kertaa päivässä. Tällä hetkellä syön aika samalla tavalla kuin ennen raskautta, mutta toki raskausajan ruokarajoitukset huomioiden. Vielä ei närästä (kopkop!) eli pystyn hyvin syömään vielä raakaa sipulia ja muita ihania närästäviä juttuja. Teen muuten postausta raskausajan ruokavalioon liittyen, se on tulossa ihan tässä lähiaikoina myös!

Hyvä fiilis edelleen. Supistuksia on, mutta eivät haittaa normaaleja arjen askareita. Välillä jos huomaamattani innostun kävelemään liian nopeasti ja liian pitkään (siis ulkona kävelyllä), niin sitten saattaa supistella enemmän, mutta levossa menee aina nopeasti ohi, eivätkä ole kivuliaita supistuksia. Olen siis tosi rauhallisin mielin ja nautin tästä ihan täysillä, koska aina en ole ollut näin onnekas. Toivotaan, että kipeät supistukset loistavat poissaolollaan sinne asti, että synnyttäminen on jo turvallista ja jopa toivottua.

Liitoskipuja tulee välillä tosi randomisti esim. kylkeä kääntäessä tai aivastaessa. Ja välillä taas menee monta päivää, ettei tule ollenkaan missään tilanteessa. Muistaakseni mulla on ollut ennenkin näin, että niitä tulee ja menee, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Checklist raskausviikko 20:

Vauvan koko hedelmänä: Mango.

Cravings: Ei mitään ruokahimoja? Tosi outoa! 

Oireet: Ei juuri mitään oireitakaan, paitsi satunnaiset supistukset ja hyvin satunnaiset liitoskivut. 

Kun taannoin kysyin postaustoiveita, tämä oli yksi toivotuimpia aiheita. Useat kysymykset käsittelivät sitä, että pelkäänkö, ettei aika riitä?

En itse jännitä sitä lainkaan miten aika riittää kaikille lapsille, vaikka tiedänkin, että pikkuvauvan kanssa arki voi alkuun olla todella intensiivistä. Meillä isommat lapset ovat jo sen verran isoja, että he eivät tarvitse itse koko ajan aikuista rinnalle jokaiseen arjen toimintoon ja he ovat myös arkisin koulussa/dagiksessa. Heillä on perheen yhteisten juttujen lisäksi omat elämänsä ja omat juttunsa, sekä toisensa. Kukaan heistä ei odota, että äiti ja isi olisivat jatkuvasti viihdytyspalveluna, ja monet perusjutut onnistuvat omatoimisesti.

Me ollaan jo kerran koettu tämä vauva-aika myös hieman isommalla ikäerolla (toki nyt ikää on tullut siitäkin jo paljon lisää). Se eroaa mielestäni varsin perustavanlaatuisesti siitä ajasta, kun meillä oli kaksi lasta 1,5v ikäerolla ja molemmat kotona kaikki päivät.

Silloin kun isosisarukset ovat isompia, on aikaa pesiä rauhassa päivisin vauvan kanssa ja pitää imetysmaratoneja. Ja iltapäivällä/illalla/viikonloppuisin/lomalla kun kaikki lapset ovat kotona, jaksaa hyvin huomioida sitten isompia lapsia ja antaa heille kunnolla läsnäoloa. En sano etteikö kaikkien lasten huomioiminen voisi onnistua silloinkin kun on neljä pientä kotihoidossa. Aivan varmasti voi ja hyvin varmasti monella onnistuukin. Mutta meidän perheelle sopii paremmin tämä isojen ikäerojen tapa, varsinkin näin neljännen kohdalla.

Olen sillä kannalla, että vauva sopeutuu kyllä siihen perheeseen, johon hän syntyy, eikä niin päin, että koko perhe muuttuu vauvan vuoksi. Vauva tulee varmasti oppimaan siihen (jos korona-aika helpottaa), että me touhutaan ja mennään ja tehdään ja matkustetaan. Isommat lapset arvostavat sitä, että elämä rullaa eteenpäin kuten ennenkin, eikä koko perheen elämä muutu kokonaan vauvan vuoksi, vaikka vauva tuokin oman lisänsä kaikkeen.

Liputan vahvasti kantovälineiden puolesta ja esim. meidän kolmosen kanssa vauva-arki olisi ollut n. miljoona kertaa hankalampaa ilman kantoreppua. Kantorepussa vauva sai olla koko ajan lähellä ja minä sain tehtyä työt, arjen askareet ruuanlaitosta siivoukseen ja touhuttua isompien lasten kanssa. Mikäli tämäkin vauva on sitä tyyppiä, joka haluaa olla ensimmäiset kuukaudet lähellä ja sylissä, eikä juurikaan viihdy lattialla tms, hän tulee varmasti kulkemaan mukana kantorepussa tai liinassa, jotta arjen saa rullaamaan.

Sitten kun vauva kasvaa taaperoksi ja leikki-ikäiseksi, uusi arki neljän kanssa on jo varmasti löytänyt omat uomansa ja silloinkin aikaa järjestyy kyllä jokaiselle. Pidän itse kiinni siitä, että pyrin huomioimaan jokaista lasta erikseen ainakin sen suositellun 15 minuuttia päivässä täydellä läsnäololla. Toki me vietetään yhdessä yleensä paljon enemmänkin aikaa lasten kanssa kuin se vartti, mutta vartti on se aika, jonka pyrin jokaiselle antamaan erikseen täyden huomioni päivittäin. Yksi vartti lisää kolmen päälle ei kuulosta kovin haastavalta. Me vietetään paljon aikaa yhdessä koko perhe ja sen uskon säilyvän samana myös vauvan synnyttyä. Priorisoidaan perheaikaa muun ohi, koska nautitaan siitä koko perhe.

Neljä ei varmasti heti mene siinä missä kolmekin. Varsinkaan, kun kolme vanhempaa elävät jo aivan erilaista elämänvaihetta kuin vastasyntynyt, joka hetkeksi muuttaa arkea ja tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa ja läsnäoloa aivan eri tavalla kuin isosisarukset. Mutta sitten kun vauva kasvaa, uskon neljän menevän siinä missä kolmenkin. Isommatkin lapset kasvavat koko ajan ja arki ja elämä heidän kanssa kehittyy ja muuttaa muotoaan vuosi vuodelta. Miksei se neljäskin tyyppi menisi siinä jonon jatkeena aivan yhtä hyvin ja kehittäisi arkea omaan suuntaansa kasvaessaan. Myös me vanhemmat opitaan, kasvetaan ja kehitytään vuosi vuodelta.

Meillä riittää rakkautta ja syliä vaikka koko maailman lapsille, vaikka en tämän neljännen kerran jälkeen enää haluaisikaan olla raskaana itse välttämättä. Neljästä en siis ole huolissaan, että tulisi riittämättömyyden tunteita ainakaan jatkuvalla syötöllä. Varsinkaan, kun meitä vanhempia on tässä kaksi tasa-arvoista jakamassa rakkautta ja vastuuta.

Uskon, että jokainen vanhempi kokee joskus itsensä riittämättömäksi. Joskus on niitä päiviä, kun on niin paljon hoidettavaa tai on niin monta pientä vastoinkäymistä, että ei ehdi tai jaksa olla täysillä läsnä, eikä löydy edes sitä varttia. Se on ihan normaalia ja inhimillistä. Lapsetkin ymmärtävät kyllä sen, kun sen sanoo ääneen avoimesti. Toisena päivänä sitten taas paremmin.

Mun mielestä toimivan arjen pahimmat viholliset (oli lapsia yksi tai kymmenen) ovat vanhempien syyllistäminen ja syyllistyminen, riittämättömyydessä vellominen ja puhumattomuus. Riittävän hyvä riittää. Kenenkään ei tarvitse olla mikään supervanhempi, joka selviytyy aina kaikesta kultamitalisuorituksin. Kun ottaa asiat vastaan yksi kerrallaan sellaisena kuin ne vastaan tulevat, muistaa puhua avoimesti, tekee niin kuin tuntuu omalle perheelle parhaalta ja rakastaa täysillä, se riittää ihan valtavan pitkälle. Ja jokaisessa perhekoossa on omat hyvät ja ei-niin-hyvät puolensa.

Ajateltiin siis, että aika riittää kaikille lapsille neljän kanssa ihan samalla tavalla kuin on riittänyt kolmenkin kanssa. On perheitä, joissa on tupla- tai triplamäärä lapsia kuin meillä ja heilläkin riittää aikaa kaikille lapsille. Kyse on siitä, mitä priorisoi omassa arjessa, mitkä ovat oman perheen voimavarat ja miten kykenee sen oman arjen järjestämään. On tärkeää kuunnella itseään ja omia voimavarojaan, eikä vaatia itseltään tai perheeltään liikaa. Voi olla, että jonkun arkeen kaksikin lasta on liikaa ja se on ihan fine. Toiselle taas 12 on juuri sopivasti. Perheet, vanhemmat ja lapset on kaikki omia erilaisia yksilöitään ja se kannattaa aina muistaa kaikessa.

Taas takana yksi raskausviikko ja puoliväli on jo ihan nurkan takana, huikeaa. Koko ajan se tärkeä 22 viikon raja lähestyy, mikä tuntuu niin hyvältä. Meidän vauva kasvaa ja kehittyy. Se tuntuu haastavan alun jälkeen vieläkin niin uskomattomalta, että ollaan näin onnekkaita, että ollaan päästy jo tänne asti. Mulla oli viime viikolla se lääkärineuvola, jossa pääsinkin kurkkaamaan vauvaa myös ultrasta, mikä oli mulle uutta. Meidän neuvolassa ei ennen ole ultralaitteella kurkattukaan, paitsi esikoisen raskausaikana kun käytiin juuri ennen synnytystä. Tosi kiva, että sinne on tullut nyt ultralaite takaisin ja pääsi kurkkaamaan sillä!

Vauva karkaili koko ajan sekä dopplerilta että ultralaitteelta, kun hän on niin kovin liikkuvainen. Ei meinattu taaskaan saada pitkää pätkää sydänääniä, kun hän koko ajan liikkui aivan eri asentoon. Mutta lopulta saatiin pieni pätkä ja syke oli sama kuin taannoisessa ylimääräisessä ultrassa käydessä, eli oikein hyvä. Neuvolassa katsottiin myös paino (nyt mulle on tullut yhteensä tasan 3kg lähtöpainosta), sekä verenpaine, joka oli myös normaali.

Tässä kun kirjoittelen, niin vauva taas pitää bileitä mahassa. Huomaan itsekin, että hän on aika kova liikkumaan, sillä tosi lyhyenkin ajan sisään liikkeet saattavat tuntua aivan eri puolilla vatsaa. Välillä navan kohdalla, välillä nivusessa, välillä alavatsassa ja välillä kohti kylkeä. Hän puskee ja tökkii ja muljuu joka suuntaan, kun vielä mahtuu hyvin. Liikkeet eivät toistaiseksi satu ollenkaan tai tunnu epämukavalta, joten tämä on vain hauskaa vielä tässä vaiheessa. Saa nähdä rauhoittuuko hän loppua kohti, kun tila alkaa sitten vähentyä, vai jatkaako samaan malliin ihan synnärille saakka.

En tiedä kuuleeko vauva jo meidän äänet, mutta lapset jo kovasti juttelevat ja laulavat mahalle. Joka ilta he laulavat unilaulun vauvalle ja toivottavat hyvää yötä. Ja tämän kaiken he ovat keksineet ihan oma-aloitteisesti. On ihanaa, kun he odottavat vauvaa jo niin innolla. Ja aina kun he lähtevät kouluun ja dagikseen, he sanovat myös vauvalle heippa ja toivottavat mukavaa päivää. Lapset tuntuvat olevan enemmän perillä siitä, että meille on tulossa vauva, kuin mitä itse vielä olen! He ovat ottaneet vauvan jo selkeästi tärkeäksi osaksi perhettä siinä missä itse saatan vielä välillä unohtaa jopa olevani raskaana, kun olokin on ollut niin hyvä nyt viime päivinä. Mutta ihanaa, kun ovat. Vaikka välillä raskauden unohtaakin, tulee toisaalta usein myös mietittyä millainen meidän tuleva pieni on ja millaista meidän arki on sitten syksyllä. Odotan sitä kovasti.

Selkeästi tällainen korona-ajan raskaus rauhallisella elämänrytmillä sopii mun kropalle paremmin kuin aiemmat raskaudet, jotka ovat olleet täynnä menoa ja meininkiä. Jotain hyvää siis koronastakin, vaikka muuten olen siihen aivan 100% kyllästynyt, kuten varmasti koko maailma. Supistukset ovat pysyneet todella hyvin aisoissa tässä meidän rauhallisessa arjessa ja olen pystynyt tekemään normaalisti kaikkea, mitä muutenkin. Ollaan ulkoiltu, käyty kävelyllä ja kaupassa välillä, olen jaksanut siivota ja laittaa ruokaa ja pystynyt joogaamaan ja maalaamaan jopa valtavan taulun lattialla istuskellen, eikä selkä edes huutanut hoosiannaa. Aika hyvä. Toivottavasti tämä jatkuu samaan malliin mahdollisimman pitkään.

Vielä reilut pari viikkoa meidän rakenneultraan ja sen jälkeen tuleekin pikkuhiljaa täyteeen se 22 viikon raja ja saa tilata äitiyspakkauksen tai -avustuksen rahana. Me otetaan varmastikin äitiysavustus rahana, vaikka uusi pakkaus tosi söpö onkin. Mulla on niin tarkat suunnitelmat siitä, millaisen vaatevalikoiman ja millaisia tarvikkeita haluan hankkia, jotta ne aidosti pääsevät myös käyttöön, joten koen, että mun suunnitelmia on helpompi toteuttaa ihan itse. Se 170€ on myös iso raha esimerkiksi kirppiksellä, sillä saa jo paljon kaikkia tarvittavia hankintoja tehtyä. Viimeksi kun olen äitiysavustuksen saanut vuonna 2016, se summa oli vielä 140€ ja sekin tuntui jo isolta summalta silloin.

Loppukoontina: Raskausviikko 19 sujui mukavasti, kuten monet edelliset viikot tähänkin asti. Edelleen nautin keskiraskaudesta ja toivon, että nämä hyvät fiilikset jatkuvat myös tästä eteenpäin. Vauva on varsin liikkuvainen tyyppi ja se on mainiota!

Checklist raskausviikko 19:

Vauvan koko hedelmänä: Greippi.

Cravings: Cashew-karpalo-chiabatta voilla ja juustolla. NAM!

Oireet: Ei juurikaan mitään oireita. 

Kiitos ihan valtavasti kaikista onnitteluista eiliseen gender reveal -videoon liittyen! Jotenkin niin siistiä, että nyt me tiedetään. Vaikka samalla myös haikeaa! En tiedä mikä mulle on iskenyt, mutta sen sijaan, että odottaisin malttamattomana raskauden etenemistä, nyt on tullut sellainen haikeus, että ”voi ei, en kestä, että tämäkin merkkipaalu meni jo”. Ehkä se on se, kun on tajunnut, että nyt saattaa ihan oikeasti olla niin, että koen näitä asioita viimeistä kertaa.

Nyt ollaan puhuttu siitä paljon ja olen itse vahvasti sen kannalla, että en halua käydä enää raskausaikaa läpi tämän raskauden jälkeen, vaikka vauvoja toivottaisinkin meille tervetulleeksi vaikka sata. Alkuraskauden vaikeudet olivat vaan henkisesti niin rankkoja mulle, että en usko, että haluan koskaan enää käydä niitä läpi. Mutta, edelleen pidätän oikeuden muuttaa mieltä, olenhan vasta 29-vuotias. Ei sitä koskaan tiedä.

Mutta nyt juuri tuntuu vahvasti siltä, että jos meille joskus vielä tämän mahassani kasvavan ihanuuden jälkeen tulisi vauva, niin hän olisi kyllä sitten sijaisvauva tai koiravauva. Tai sitten jos jotenkin hamassa tulevaisuudessa keksittäisiin miten Ottokin voisi olla raskaana, niin sehän olisi ihan lempparivaihtoehto! Mutta joo, mennäänkö raskausviikkoon 17, jonka juuri jätin taakseni?

Se oli hyvä raskausviikko. Ei ollut juuri mitään oloja, paitsi liitoskivut ovat pikkuhiljaa alkaneet. Niitä ei ole jatkuvasti, eikä joka päivä, mutta aina välillä ne tuntuvat ikäviltä lonkissa ja alavatsalla. Supistukset eivät ole vaivanneet liikaa, olen pystynyt olemaan melko aktiivinen ja se on ollut ihanaa. Fiilis on ollut mitä mainioin! Aion kyllä nauttia edelleen tästä hyvästä fiiliksestä.

Olen myös miettinyt, että on mahdollista, että kipeät supistukset eivät alkaisi tällä kertaa vaivaamaan niin aikaisin, koska mulla ei pitäisi nyt olla mitään sellaista rasittavaa tekijää, joka pahentaisi/aiheuttaisi niitä. Viimeksi oli puolivälin jälkeen muutto (vaikka en nostellut juuri mitään, se oli silti fyysisesti rankkaa, kun oli paljon pakkaamista, seisoskelua, kyykkimistä ja siivousta) ja sitä edellisellä kerralla 1-vuotiaan nosteleminen. Mutta nyt ei ole muuta kuin chillailua ja etätöitä, niin ainakaan sen puolesta ei pitäisi olla hätää. Sormet siis ristissä, että tässä raskaudessa saisin edetä pelkillä harjoitussupistuksilla lähelle laskettua aikaa. Se tuntuu utopistisen ihanalta ajatukselta. Katsotaan toteutuuko.

Vauvan liikkeet tuntuvat koko ajan selkeämmin ja selkeämmin ja käännökset ja muljahdukset näkyvät joka päivä ulospäin. Vauva vaikutti ultrassakin tosi liikkuvaiselta tyypiltä ja nyt kohtu on noussut jo lähelle napaa. Selkeästi vatsa siis kasvaa, kun nyt ultrassa katseltiin vauvaa jo paljon ylempää kuin kuukausi sitten.  Hän oli todellakin kasvanut hienosti, mitat vastasivat tismalleen viikkoja, paitsi reisiluun pituus oli jopa muutaman päivän edellä. Joko hän on siis tällä viikolla keskittynyt kasvattelemaan nimenomaan reisiluita, tai sitten hänestä on tulossa samanlainen pitkäjalka kuin äidistään. Saa nähdä.

Olen tuijotellut ultrasta saatua kämmenen kuvaa monta kertaa. Se on vaan niin suloinen, että ihan herkistyn. Aina niin ihanaa ja rauhoittavaa nähdä vauva ultrassa. Nyt sitten odotellaan seuraavaksi rakenneultraa, johon on vielä melkein kuukausi aikaa.

Raskausoireista sen verran, että tällä kuluneella raskausviikolla mulla oli todella tunteet pinnassa. Yhtenä iltana viime viikolla mua oikein suututti, kun kyyneleet vaan tulivat silmiin, vaikka en edes halunnut itkeä. Sanoin ääneenkin Otolle, että mua ei edes itketä ja en halua itkeä ja silti vaan itken ja se ärsytti mua niin paljon! Ja kyse oli jostain ihan pikkujutusta, tyyliin iltapalasta tai jostain. Jälkeenpäin vaan nauratti. Mutta selkeästi tämä ei siis ole jatkoa mun kahdelle edelliselle raskaudelle, joissa tunsin enemmänkin olevani sellainen rauhallinen ja seesteinen viilipytty. Olen mä nytkin pääosin todella hyväntuulinen, kuten yleensäkin, mutta sitten tunteet saattavat kuohahtaa hetkessä, mikä on mulle tosi epätyypillistä ja hämmentävää. Mutta onneksi nämä ovat ohimeneviä vaiheita vain ja Otolta löytyy tukea ja ymmärrystä mun kaikille tunteille. Ja onneksi pääosin ei itketä, haha.

Täällä siis kaikki hyvin ja hyvällä fiiliksellä kohti viikkoa 18!

Checklist raskausviikko 17:

Vauvan koko hedelmänä: Appelsiini.

Cravings: Appelsiini ja mansikat sekä kahvi. Olen juonut vain yhden kupin päivässä, mutta tekisi mieli nuuhkia tuoretta kahvia koko ajan! Se tuoksuu niin hyvältä!

Oireet: Liitoskivut satunnaisesti, tunteet pinnassa. 

Jo 17. raskausviikko alkoi, hurjaa! Kulunut 16. raskausviikko oli aika mukava. Jaksoin fyysisesti paremmin kuin moneen viikkoon ja kävelinkin pitkiä matkoja ilman, että supistukset pahasti vaivasivat. Jaksoin hyvin tehdä kaikenlaista. Toisaalta, mulla oli useana päivänä päänsärkyä, mikä oli kurjaa. Tässä raskaudessa päänsärkyä ei ole ollut niin paljon kuin aiemmissa, mutta se on tullut sellaisina kummallisina aaltoina. Että aina välillä voi mennä viikkokin, ettei ole lainkaan päänsärkyä, ja sitten taas on monen päivän putkia. Tällä raskausviikolla siis oli ensin monen monta hyvää päivää edellisen päänsäryttömän viikon jatkoksi, mutta sitten loppuviikosta päänsärky kiusasi päivittäin ja jatkui edelleen vielä maanantaina ja tänäänkin.

Päänsärkyä lukuunottamatta olen muuten siis voinut todella hyvin. Vauva on liikkunut ja olen tuntunut hentoisia liikkeitä jopa päivittäin. Samalla se liikkeiden lisääntyminen synnyttää jotain paradoksaalista huolta. Silloin kun liikkeet oli epäsäännöllisempiä ja niitä tunsi harvemmin, ei niitä osannut kaivata ja olettaa. Mutta nyt kun niitä tuntuu enemmän, sitä tulee heti vähän huolestuneeksi, jos jonain päivänä tuntuu, ettei niitä meinaa kuulua. Vaikka toki tiedän, että tässä vaiheessa vauva on vielä ihan pikkuruinen tyyppi, ja saattaa helposti majailla välillä niin piilossa, että liikkeet vaan eivät aina tunnu. Ei pitäisi huolestua, mutta silti sitä kuitenkin aina kaipailee niitä. Onneksi tämä tyyppi vaikuttaa olevan melko liikkuvaista sorttia ja on nyt ilmoitellut hyvinvoinnistaan melko usein.

Eilen jopa ekaa kertaa näin kunnolla vauvan liikkeet ulospäin, kun hän muljahti ja työnsi selkää ylöspäin. Maha meni ihan vinoon. Tänään näin saman uudelleen jo kaksi kertaa. Ehkä hän sieltä vakuuttelee, että älä murehdi, hyvin mulla täällä menee! Potkut eivät varmasti vielä hetkeen näy, mutta nämä isommat käännökset kyllä. Ihanaa!

Meillä on ensi viikolla ylimääräinen ultra yksityisellä, koska halusin käydä kurkkaamassa vauvaa myös niskapoimu-ultran ja rakenneultran välissä. Niiden välissä on niin hurjan pitkä aika, että ehdottomasti haluan käydä kurkkaamassa, että mini kasvaa ja kehittyy siellä ja voi hyvin. Aiemmin olen jaksanut odottaa tämän pitkän välin ilman ylimääräisiä ultria, mutta koska tämä raskauden alku oli mitä oli, tuntuu nyt todella tärkeältä saada tietää säännöllisesti, että kaikki on hyvin. Olen odottanut tuota ultraa jo monta viikkoa ja ihanaa, kun se lähestyy. En malta odottaa, että nähdään taas meidän pikkuinen. Päivät tuntuvat matelevan ennen sitä, mutta pian se jo koittaa.

Vatsan koko ja muoto vaihtelee edelleen päivittäin ja jopa vuorokauden aikojen mukaan. Mulla ei ole muuten turvotusta, mutta vatsa on selkeästi pinkeämpi ja turvonneempi aina iltaisin ja aamuisin se on taas pehmeämpi ja aavistuksen pienempi. Välillä se on pyöreämpi ja toisinaan taas terävämpi. Hassua, miten paljon se muuttuu ihan muutamissa tunneissa. Kasvu on hidasta, mutta kyllä sitä tapahtuu. Jos vertaa tämän viikon kuvia vaikkapa muutaman viikon takaiseen, on maha kasvanut ainakin hieman. Mutta se kasvu alkaa kiihtyä enemmän vasta sitten puolivälin jälkeen mulla. Toistaiseksi nautin siitä, että maha on vielä niin pieni, ettei se ole tiellä, tai tunnu kävellessä hankalalta.

Nautin niin paljon siitä, että nyt on fyysisesti helpompi olla ja mua ei supistele niin paljoa. Se helpottaa arkea ja elämää ja aion fiilistellä tätä vaihetta niin kauan kuin sitä vain kestää. Ainahan sitä voi toivoa, että ne supistukset eivät kiusaisi loppuraskaudessakaan, mutta hieman epätodennöiseltä se tuntuu, kun tähänkin asti niin on aina ollut. Mutta sitä on turha miettiä etukäteen, kun nyt voi vaan nauttia tämänhetkisestä tilanteesta.

Checklist raskausviikko 16:

Vauvan koko hedelmänä: Avokado.

Cravings: Edelleen ne samat mansikat, ja pitkästä aikaa myös suklaa. Suklaata ei ole tehnyt mieli koko raskaudessa ennen tätä viikkoa, mutta tällä viikolla on tullut vähän syötyä myös sitä. Toivottavasti tämä suklaanhimo menee ohi! 

Oireet: Päänsärky, harjoitussupistukset satunnaisesti, mutta harvemmin kuin edellisellä viikolla.