Minille tuli eilen kuusi viikkoa ikää mittariin, wau! Viimeisen parin viikon aikana hän on karistanut viimeisetkin vastasyntyneen piirteet itsestään ja alkaa olla jo ihan ehta vauva isolla veellä. Kokoa on tullut lisää, veikkaisin että useampi sentti ja varmasti on viiden kilon rajakin menty jo rikki. Vaatteissa hänelle menee bodyista vielä 56-kokoiset helposti, mutta housuista on pakko olla käytössä koko 62 kun neiti pitkäsäärellä vilkkuu muuten nilkat.

Nyt meillä alkaa olla sellainen selkeä päivärytmi, joka n. kerran tai kaksi viikossa keskeytyy siihen että hän pitää yhden tankkauspäivän jolloin mitkään rutiinit yöunia lukuunottamatta eivät toteudu ollenkaan siinä järjestyksessä kuin yleensä. Mutta noin pääpiirteittäin arki alkaa olla jo aika sujuvaa ja jopa ennustettavaa hänen kanssaan, siinä määrin kuin pikkuvauvojen meininkejä nyt voi ennustaa.

Vauva heräilee yleensä siinä seitsemän ja kahdeksan välillä, minkä jälkeen hän syö ja hengailee reilun tunnin. Ensimmäiset aamupäikkärit alkavat yleensä 8.30-9.30 välillä ja kestävät tunnista kahteen.  Ne hän nukkuu yleensä sitterissä tai sohvalla. Sitten taas syödään ja hengaillaan pari tuntia, ja tokat päikkärit alkavat siinä 11-12 välillä ja kestävät 2-3 tuntia. Tokat päikkärit vauva nukkuu vaunuissa joko lenkillä tai muuten jos olen liikkeellä,  tai sitten ulkona omalla pihalla. 14-15 välillä hän herää ja syö ja leikkii ja ihmettelee maailmaa taas pari tuntia, ja nukkuu n. tunnin päikkärit siinä neljän ja viiden välillä. Nämä päikkärit riippuu ihan siitä mitä ollaan tekemässä, saattaa nukkua kaukalossa makuuasennossa  jos ollaan vaikka kaupassa tai sitten vaunuissa jos olen yksin liikkeellä, tai sitterissä.

Illalla hän saattaa vielä torkahtaa hetkeksi syliin tai sitteriin ennen kuin alkaa yöunille siinä 20-21 aikaan. Ensimmäinen yösyöttö on 23-01 aikaan kun itse menen nukkumaan (riippuen siitä onko arki vai viikonloppu), ja tokan kerran hän havahtuu yleensä 4-5 aikaan aamulla syömään. Loppuyö sujuu vaihtelevasti, joskus hän ei havahdu ollenkaan tokan syötön jälkeen ennen kuin vasta silloin seiskan kasin maissa, ja joskus hän syö melkein kokoajan siitä viidestä sinne seitsemään tai kahdeksaan. Saadaan kuitenkin molemmat nukuttua ihan hyvin tankkauksesta huolimatta, koska hän nukkuu vieressä.

Moni on kysynyt miten muuten ehdin tekemään kaiken kolmen lapsen kanssa, esimerkiksi ruuan ja työt. Pääpiirteittäin oikein hyvin, varsinkin tietysti silloin kun Otto on kotona (ja työt silloin kun isommat lapset ovat päiväkodissa). Joskus on päiviä että tuntuu että tekemistä on joka sormelle ja kaikkea ei saa tehtyä, ja silloin sitten joustetaan jostain.

Yleensä voin tehdä työhommia seuraavana päivänä jos edellisenä ei onnistu, koska pyrin tekemään kaiken aina reilusti ennen deadlinea valmiiksi. Keittiön siivousta ei ole pakko tehdä juuri silloin kun vauva on nälkäinen ja isommat lapset kaipaavat pelikaveria, vaan sen voi tehdä joskus toiste. Otto osaa myös tehdä ruokaa ihan samalla tavalla kuin minäkin ja välillä hän kokkailee meille yksin, vaikka yleensä tehdäänkin ruuat yhdessä.

Ja jos ei kumpikaan jaksaisi tehdä ruokaa tai vauva on vaikka tissillä kokoajan niin sitten haetaan noutoruokaa. Ei se ole niin vakavaa. Viitenä tai kuutena päivänä viikossa vähintään tehdään kyllä yhdessä illallinen alusta asti. Parhaiten kaiken saa hoidettua kun pitää rutiineista kiinni ja ennakoi niin paljon kuin mahdollista, silloin voi tehdä kaikkea sillä aikaa kun vauva nukkuu.

Vaikka vauva tarvitsee hereillä ollessaan paljon huomiota niin olen koittanut pitää myös kiinni siitä että vietän kummankin isomman lapsen kanssa aikaa joka päivä. Vaikka meille onkin syntynyt vauva niin ei se isompien läheisyydenkaipuu tai heidän tarve aikuisen huomiolle ole yhtään vähentynyt, ja siksi mun prioriteettilistalla kaiken muun edelle heti vauvan tarpeiden jälkeen menee heidän kanssaan vietetty aika. Jos mun pitää siis valita pyykinpesun tai lasten kanssa leikkimisen väliltä, mä valitsen leikit anytime.

Meidän kuusiviikkoinen höpöttää jo kovasti hereillä ollessaan, ja välillä kiljaisee iloisesti kovallakin äänellä. Hymyjä tulee kokoajan, ja hän vispaa villisti aina innostuessaan. Vauvan lempipuuhaa on seurata isompien leikkejä, tai se kun isosiskot sanovat ”peekaboo” ja laittavat kädet kasvojensa eteen ja sitten taas kurkistavat. Hänellä on tarkkaavainen katse ja hän tuijottaa suoraan syvälle silmiin.

Vauva tykkää musiikista ja laulamisesta, ja hän rakastaa oman pinnasänkynsä yläpuolella olevaa mobilea, jota hän joskus katselee sillä aikaa kun mä pesen hampaita tai laitan pyykkejä.  Vauva kannattelee jo tosi hienosti päätään sylissä ja jonkin aikaa myös lattialla vatsallaan ollessaan. Kun hän haluaa jotain, hän osaa jo melkein kääntyä mahalta selälleen sen saavuttaakseen. Kyljelleen kääntyminen ainakin onnistuu, ja kyljeltään selälleen tai mahalleen. Vauva on todella päättäväinen tapaus, voin kuvitella että isompana kun hän päättää jotain, hän on valmis tekemään ihan mitä tahansa saavuttaakseen päämääränsä, ainakin juuri nyt hänestä tulee ihan sellainen kuva.

Yksinkertaisesti, meidän vauva on ihan huippu tyyppi <3

Moikka! Meillä on ollut kaksi kovin touhuntäyteistä mutta ihanaa päivää. Jotenkin sattui niin että vaikka vielä viikko sitten näytti että meillä ei ole kuin yksi meno, yhtäkkiä niitä olikin vaikka kuinka paljon. Onneksi kaikkea kivaa.

Eilen oli esikoisella sirkuskoulua, lisäksi tavattiin meidän kastepappi ja sovittiin kastejuhlan yksityiskohdista. Nyt ristiäisetkin tuntuvat olevan jo niin lähellä ja paljon todellisemmilta, kun paperit on täytetty ja kaikki sovittu ja varattu. Tapaamisen jälkeen ajeltiin vielä Zeldan kummisedän valmistujaisiin koko perhe, ja sitten Otto toi meidät kotiin ja lähti vielä itse pariksi tunniksi juhliin mukaan. Valmistujaiset sujuivat meidän osalta hyvin, vauva nukkui melkein koko ajan mutta söi reippaasti ennen kotimatkaa, ja jatkoi sitten taas uniaan autossa.

Mulla oli arvatenkin kädet täynnä puuhaa kolmen neidin iltatoimien kanssa, mutta kaikki meni kivasti ja me katsottiin yhdessä bumtsibumia ja laulettiin, vauvakin tykkäsi kun kaksi pikkunaista ja yksi isompi täällä lauleskeli kuorossa. Tyttöjen mentyä nukkumaan vauvakin nukahti yöunille ja mä täällä katselin leffaa yksinäni ja vietin vapaailtaa. Oli niin hassua vaan hengata ihan yksin kun kaikki tytöt nukkui ja Ottokaan ei ollut kotona, mutta ihan kivaa.

Tänään esikoisella oli päiväkotikaverin synttärijuhlat ja sillä aikaa me yritettiin etsiä mulle kastejuhliin mekkoa, mutta onnistuinkin vaan löytämään täydellisen istuvat reikäiset mom jeansit ja topin ja asusteita. Niitä ei ehkä voi ristiäisiin laittaa, mutta hyviä löytöjä kuitenkin.

*Syöttötuoli saatu blogin kautta.

Pitää varmaankin etsintää helpottaakseni luopua siitä kriteeristä että mekossa voisi imettää kätevästi, meillä on kuitenkin kastejuhlat onneksi kotona niin voin mennä hyvin vaikka yläkertaan makuuhuoneeseen imettämään jos ei mekko ole imetyskelpoinen. Tietenkin sitten jos vauvalle sattuu oikein nälkäinen ”haluan-vain-hengailla-tissillä” -päivä niin sitten sellainen ei imetyskelpoinen mekko aiheuttaa vähän haastetta. Mutta itse kastetilaisuuden jälkeen voin varmasti vaihtaa vaikka imetyspaidan päälle jos näin sattuu käymään, ei se ole niin justiinsa. Shoppailun ja synttäreiden jälkeen piipahdettiin vielä tekemässä alkavalle viikolle ruokaostokset.

Meillä on vielä reilut kolme viikkoa jäljellä ennen kuin Otolla alkaa kesäloma ja sen jälkeen hän jää vanhempainvapaalle. Kieltämättä odotan sitä ihan hulluna! Viikonloppu on aina koko viikon kohokohta kun saa olla yhdessä koko perhe ja tehdä yhdessä kaiken.  Kohta meillä on melkein koko loppuvuosi aikaa olla yhdessä ja tehdä yhdessä. Vaikka mua samalla kauhistuttaa miten nopeasti aika menee ja miten nopeasti vauva kasvaa niin en toisaalta malttaisi enää odottaa hetkeäkään että meidän yhteinen aika alkaa. Ei enää kauaa.

Huomenna alkaa taas uusi arkiviikko ja vauvakin täyttää jo kuusi viikkoa, huh! Pitää varmaan kirjoitella jotain kuusiviikkoiskuulumisia tänne niin jää itsellekin mieleen että millaista on ollut missäkin vaiheessa. Odotan innolla milloin tämä harmaa ja tuulinen sää muuttuu takaisin ihanaksi kevätauringoksi, toivottavasti pian!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Moikka tyypit! Tänään on ollut kyllä harvinaisen harmaa ja sateinen ja tuulinen päivä, mutta kaipa tuo jatkuva vesisade tuo taas kevään astetta lähemmäs kun viimeisetkin likaisenruskeat lumiläntit sulavat pois. Meillä on ollut tänään kotipäivä tyttöjen kanssa ja piristettiin aamua värikkäällä aamiaisella, vaikka ikkunasta näkyikin kurja ilma. Mango, mansikka ja banaani toivat aurinkoa lautaselle sateesta huolimatta.

Väreillä on uskomaton voima, mua ainakin piristää kun laitan kivan väriset kengät jalkaan tai keltaisen pipon päähän. Lastenvaatteissa olen aina tykännyt värikkyydestä, vaikka omissa vaatteissa usein tuleekin sorruttua turvalliseen valko-harmaa-musta-komboon. Mutta kyllä ne värit aikuistenkin pukeutumista piristävät, pitäisi vaan useammin ottaa lapsista mallia.

Mistä ainakin tietää että kevät on tulossa? Kaupat ovat täynnä pirteää ja ihanaa keltaista. Jotenkin mä viehätyn joka kevät kaikkeen keltaiseen, se vaan on niin piristävä väri ja varma merkki siitä että kohta ne auringonsäteet alkavat lämmittää. Samaa mieltä taitavat olla myös monet lastenvaatemerkit, sillä kaikki mun lempparimerkit ovat panostaneet keltaisiin vaatteisiin tänä(kin) keväänä. Mainiolta löytyy ihana keltainen kiekurakuosi, ja Papulta mielettömän söpöt Solar patch-leggingssit ja keltainen lintupaita, jotka saatiin Lilla Companylta lapsille.

Keltainen on helppo väri yhdistellä, etenkin mustan ja valkoisen kanssa se näyttää tosi upealta, mutta yllätyin miten raikas on myös vaaleansinisen ja keltaisen yhdistelmä. Tiara ihastui Mainion vaaleansiniseen Scratch-mekkoon joka mätsää mun mielestä täydellisesti noihin Papun leggareihin. Tuossa vaaleansinisessa Scratch-kuosissa on myös vaikka mitä muita makeita vaatteita kuten collegetakki, housut ja huppari. Käykää kurkkimassa!

Tiaran mekko Mainio* ja housut Papu*, Zeldan paita ja hame Papu*, Vauvan body Mainio* ja housut Papu*, *saatu Lilla Companysta.

Suomalaiset Mainio ja Papu ovat lastenvaatetrendien aallonharjalla ja musta tuntuu että ihastun jokaiseen mallistoon vaan entistä enemmän. Vaatteet ovat kestäneet myös käyttöä tosi hyvin, ja olenkin säästänyt tyttöjen pieneksi jääneitä myös tälle meidän nuorimmaiselle. Vaikka molemmat merkit ovat myös trendikkäitä, vaatteet ovat silti ajattomia – sellaisia jotka varmasti näyttävät hyvältä myös meidän minin päällä, kun hän on vaikkapa kolmevuotias vuonna 2020. IIK! huh, ei ajatella niin pitkälle.

Oletteko te ihastuneet Papuun tai Mainioon? Mainiolta tuli kevätmalliston drop2 juuri tän viikon keskiviikkona, ja molempia merkkejä on kattavasti saatavilla Lilla Companylla.

PAPU JA MAINIO ALEKOODI: Koodilla HUMAN saatte nyt 20% alennusta kaikista Papun ja Mainion drop1 (ei koske siis keskiviikkona ilmestyneitä drop2 – mainioita) tuotteista maanantaihin 20.3. asti Lilla Companysta. Kannattaa siis suunnata ostoksille vaikka näin sadepäivän piristykseksi! 

Lilla Companylla on muuten uusi pikku shoppi Etelä-Haagassa osoitteessa Tunnelitie 2,  00320 Hki ja siellä on huikea varastontyhjennysale maanantaina ja tiistaina! Lisätietoja on tulossa Lilla Companyn fb-sivulle viikonlopun aikana.

Me lähdetään tästä myös kauppoihin pyörimään sillä ostoslistalla on tytöille uudet välikausikengät ja välikerrokset vk-vaatteiden alle kun edelliset ovat jääneet pieniksi.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Vauva on nyt reilut viisi viikkoa vanha, ja musta tuntuu että alan viimeinkin löytää itseni raskauden, synnytyksen ja vauvakuplan jäljiltä. Olo alkaa tuntua omalta: kun katson peiliin näen itseni, ja kun kävelen ulkona mulla on hyvä olo. Tästä raskaudesta palautuminen on ollut siinä mielessä hitaampaa kuin kahdesta aiemmasta, että siinä kesti hetkinen pidempään että olo alkoi olla oikeasti hyvä.

Toki siis mulla ei mitään kipuja ollut eikä synnytyksessä tullut mitään haavoja tai vaivoja mulle. Loppuraskauden levon takia pääsin kuitenkin fyysisesti aika huonoon kuntoon ja tuntuu myös että nivelillä oli tekemistä synnytyksestä toipumisessa. Ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen mulla oli liitoskipuja ja oikein tunsin miten kaikki lantioluut oli aivan väärässä paikassa. Mun tasapaino oli jotenkin ihan hakusessa kun kropan painopiste muuttui täysin yhdessä yössä.

Eihän nuo sillä tavalla mitään isoja vaivoja ollut enkä joutunut mitään särkylääkettä niihin syömään, mutta siinä vaan kesti hetki että kroppa alkoi taas tuntua siltä niinkuin muistan sen joskus tuntuneen, silloin ennen kaikkia raskausvaivoja ja synnytystä. Viisi viikkoa on lyhyt aika ja synnytyksestä ja raskaudesta kokonaan toipuminen kestää tietysti kuukausia, mutta nyt alkaa olla jo hyvä olla, eikä ole mitään tuntemuksia enää siitä että on ollut raskaana tai synnyttänyt. Ulkona jaksaa kävellä kunnolla ja reipasta vauhtia, eikä se tunnu enää rankalta tai tule mitään liitoskipujakaan.

Tosi hyvä fiilis kyllä tämä, en malta odottaa että pääsen oikein kunnolla liikkumaan sitten kun jälkitarkastus on tehty ja joku on todennut että mun kroppa on liikuntaan valmis. Siihen asti käyn mieluusti vaunulenkeillä ja nautin yhä enemmän ja enemmän lämmittävästä kevätauringosta täysillä.

Vaikka mulla ei vieläkään ole synnyttäjäksi kovin paljoa ikää, niin kyllä ne vuodet huomasi tällä kertaa. Tai siis että on hitaampaa nyt 25-vuotiaana kuin mitä se oli 20- tai 21-vuotiaana. Enhän mä tietenkään voi varmuudella tietää että johtuuko se iästä vai mistä mutta näin luulisin, tai se tuntuu loogiselta.

Mutta kuka sieltä raskauden ja synnytyksen alta on sitten paljastunut? Minä. Muutamaa arpea rikkaampana, uusilla muodoilla varustettuna ja omaan silmääni ainakin ihan minuna itsenäni. Vaikka jokaisen raskauden myötä olen muuttunut enemmän tai vähemmän, mä tykkään niistä muutoksista. Tiedän myös että arpia lukuunottamatta nämä muutokset eivät välttämättä ole pysyviä, mutta nautin niistä niin kauan kuin niitä kestää. Rakastan sitä kuinka raskauden ja synnytyksen jälkeen tunnen oloni naiselliseksi.

Loppuraskaudessa olo oli niin ryytynyt että ei paljoa kiinnostanut vaatteet tai meikit tai hiustenlaitto. Nyt olen nauttinut ihan mielettömän paljon shoppailusta, meikkaamisesta ja hiustenlaitosta. Musta on ihanaa aamulla kuunnella musiikkia ja meikkailla kun vauva nukkuu, ja vauva viihtyy hyvin sitterissä sillä aikaa kun käyn suihkussa. Hän juttelee värikkäille pyyhkeille ja välillä mä laulelen hänelle. Kerrankin joku tykkää kun laulan suihkussa, hah!

Moi, olen Iina ja olen kolmen lapsen äiti. Tykkään tanssittavasta musiikista, pinkistä, suklaasta maitotäytteellä ja erityisen paljon tykkään mun kolmesta tytöstä ja miehestä (hah, tiedättekö sen sarjan kolme miestä ja tyttö, mulla onkin kolme tyttöä ja mies!). En tiedä vielä ihan täysin kuka olen tämän kolmannen raskauden jälkeen, mutta tiedän tärkeimmät, ja tiedän että tykkään itsestäni ja mun perheestä!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Tänään mä matkustin ekaa kertaa vauvan kanssa metrolla kun mulla oli työtapaaminen keskustassa, johon otin hänet tietysti mukaan. Vitsit mua jännitti sekin etukäteen. Jotenkin kun tyttöjen vauva-ajoista on niin pitkä aika (ja nykyään on auto eikä ole ollut mitään ”pakkoa” selvitä vaikkapa julkisilla mihinkään), niin kaikki tällaisetkin jutut mua jänskättää aivan kuin olisi esikoisvauva kyseessä. No, metromatkat meni tosi hyvin muuten mutta metro jumahti paikoilleen kolme kertaa paluumatkalla kun edessä oli joku toinen hajonnut metro, ja ruuhka-aikaan metro oli aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä ja meininki aika hikinen.

Oltiin siellä kuin sillit purkissa ja normaalisti alle 20min matka venyi yli puolen tunnin mittaiseksi. Toisiksi viimeisellä pysäkillä ennen kuin jäätiin, vauvalle tuli ilmeisesti jo liian hiki vaikka hänen talvikamppeitaan olinkin availlut matkan aikana, ja hän hermostui aivan totaalisesti. Meidän vauvahan ei syö tuttia vaikka kaikkemme ollaan yritetty joten mulla ei ollut mitään keinoa saada häntä tyytyväiseksi, ellen olisi alkanut riisumaan kaikkia vaatteita juuri kun oltiin jäämässä, tai vaihtoehtoisesti alkanut imettämään häntä täpötäydessä ruuhkametrossa seisallaan (juuri kun oltiin jäämässä).

Tunsin kuinka katseet porautui meihin kun vauvaparka huusi minkä ikinä jaksoi ja yritin siinä itsekin hikisenä häntä heijata sylissä. Sitten kun päästiin ulos ja laskin vauvan takaisin vaunuihin ja lähdin liikkeelle, hän rauhoittui heti ja oli ihan rauhallinen ja tyytyväinen kotiin asti ja kotonakin.

Mutta voin kertoa että tuntui pitkältä ne viimeiset viisi äänekästä minuuttia metrossa, hah! Siinä kotia kohti kävellessäni hengittelin ja mietin että apua en kyllä enää ikinä lähde mihinkään yksin, mutta nyt jo naurattaa. Hyvinhän me selvittiin. Vauvat nyt joskus hermostuu, ei se maailmaa kaada keneltäkään.

Pitäisi osata olla armollisempi itselleen, eikä myöskään jännittää sitä jos vauvasta lähtee ääntä. Luulisi että näin kolmannella kerralla osaa jo mutta ei näköjään. Ensi kerralla muistan sen, tai ainakin yritän parhaani, vaikka kuinka tulisi hiki ja tuntuisi että kaikki tuijottaa, kun tuskin kovin moni oikeasti edes tuijottaa, se vaan tuntuu siltä. Ei se ole niin vakavaa.

Muuten meillä on ollut tosi kivat pari päivää. Eilen kävin vauvan kanssa kahden tunnin vaunulenkillä ja iltapäivällä haettiin tytöt päiväkodista ja tehtiin kotona pizzaa. Tänään mun ihana ystävä tuli meille jo heti aamusta ja toi mielettömät herkkuaamupalat mukanaan (joita instassa vilautin), ja hengailtiin ja höpöteltiin monta tuntia. Iltapäivällä kävin tosiaan vauvan kanssa siellä tapaamisessa ja samalla vähän shoppailemassa ja löysin huipun uuden ananaskuvioisen vaunuverhon ja tytöille aurinkolasit.

Vauva on alkanut nyt jokeltamaan ihan kunnolla, ensin mun askartelemalle mobilelle, ja nyt pikkuhiljaa jo mulle ja Otollekin. Tänään illalla hänellä oli kunnon jokeltelumaratoni ennen kun hän alkoi yöunille. Kuinka ihania ne pienet kujerrukset ja höpötykset leveillä hymyillä ja villillä käsien huitomisella höystettynä ovatkaan!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3