Tässä nyt pari vuotta bloganneena olen tutustunut äärimmäisen surulliseen ilmiöön aina kirjoittaessani meidän rakkaudestamme ja onnestamme; onnettomiin suomalaisiin. Onnettomiin suomalaisiin, jotka eivät kykene ymmärtämään sellaista asiaa kuin onnellinen ja tyydyttävä elämä. Mukava, arki ilman ylenmääräistä riitelyä, toimiva parisuhde ja helpot lapset. Milloin onnesta tuli urbaanilegendaa ja mukavasta elämästä ilman sen suurempia draamoja valhetta?

Mun mielestä on todella surullista, että monien mielestä onnettomuus on nykyään perusoletus elämälle ja onnellisuus on jotakin jota ei edes uskalleta tavoitella. Ihmiset vellovat omassa kurjuudessaan samalla ajatellen että kaikki onnelliset ihmiset ovat joko a)valhetta ja harhakuvitelmaa b)sairaita mieleltään tai c)jotain mitä itse ei voi saavuttaa mitenkään. Miksi näin on? Onko suomalaisista oikeasti tullut tuollaisia luovuttajia jotka piipittävät tietokoneen näytön takana bloggaajille kuinka heidän elämänsä ei oikeasti voi olla kivaa ”koska mun kaveripariskuntakin erosi kun ne ei koskaan riidelleet”?

Mä en ole siinä mielessä perinteinen suomalainen että en usko sanontaan kell’ onni on, se onnen kätkeköön. Mun mielestä onnellisuuttaan saa tuoda esille, ja samalla toivottavasti levittää hyvää mieltä muillekin. Ehkä onnen kätkemisen taustalla on joskus ennenmuinoin ainakin ollut pelko siitä että jos oman onnensa tuo esille, joku yrittää ottaa sen pois. Mä en usko tuohonkaan, mä uskon että kun oikeasti löytää elämässään onnen, sitä ei kukaan tarkoituksella voi ottaa pois tai muuten onni ei ole ollut aitoa. Tästä syystä mä myös kerron avoimesti meidän parisuhteesta, perhearjesta ja hääsuunnitelmista. Mä olen onnellinen ja ylpeä.

Se että elämä on mukavaa, antoisaa ja rakkaudentäyteistä ei tarkoita että mä paskoisin sateenkaaria ja olisin päästäni sekaisin, se tarkoittaa vain sitä että mä olen tehnyt elämässäni oikeita valintoja jotka tekevät mut onnelliseksi. Valinnoistahan kaikessa on loppujenlopuksi kysymys. Teetkö itsesi ja läheisten kannalta oikeita valintoja ja päädyt elämään tavoittelemaasi elämää, vai valitsetko väärin. Se että joskus tekee virheitä eli valitsee väärin, ei haittaa, kukapa meistä ei niin joskus tekisi. Mutta jos hukkaa kunnianhimonsa ja lakkaa tavoittelemasta haaveitaan virheen takia on vain typerä luovuttaja. Aina on mahdollisuuksia ja aina voi saavuttaa haluamansa.

Onni ei ole ”sitten kun”, onni on tässä ja nyt. Mä en ole saavuttanut vielä puoliakaan haaveistani, mutta elän silti onnellisempaa ja ihanampaa elämää kuin koskaan olisin voinut odottaa. Onnesta pitää osata nauttia, pitää elää hetkessä eikä sitkutella. Jos ikuisesti ajattelee olevansa onnellinen ”sitten kun”, voi menettää jotain todella arvokasta ja hukata mahdollisuuden onneen. Mä olen myös sitä mieltä, että onni ei ole koskaan valmis. Jos mulla olisi kaikki mitä mä haluan, mä en olisi onnellinen. Mä tarvitsen haaveita, joiden eteen tehdä töitä ja joiden avulla voin kehittyä paremmaksi ihmiseksi, ystäväksi, äidiksi ja puolisoksi.

Mä olen positiivinen realisti, en haahuile pilvilinnoissa enkä tavoittele järjettömiä asioita mutta uskallan uskoa unelmiini ja yritän nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa. Kun suunnitelmat muuttuvat, on osattava löytää asioiden hyvät puolet sen sijaan että menisi sekaisin ja peruisi koko homman. Kaikkia mun positiivisuuteni ei miellytä, monia se saattaa ärsyttääkin mutta suosittelen kaikkia kokeilemaan. Sen sijaan että valitat ja mässäilet kurjuudellasi, ajattele mitä voit hyötyä ja oppia kokemuksistasi. Mä olen 14-17 -vuotiaana hoitanut yli kolme vuotta koulun ohessa yksin mun äitiä joka makasi sängyssä sairauden pakottamana, liikuntakyvyttömänä ja masentuneena.

Mä en silti lannistunut vaan opettelin laittamaan ruokaa, käymään kaupassa ja huolehtimaan arjesta. Mä oon nykyään perheenäitinä enemmän kuin onnellinen siitä että opin nuo taidot jo silloin. Vaikka silloin oli rankkaa ja olen kipuillut omat teini-iän sekoiluni tuon jälkeen, en silti missään vaiheessa lannistunut ja lakannut tavoittelemasta unelmiani. Mä valmistuin ylioppilaaksi, vieläpä ajallaan, hain haluamaani kouluun ja muutin takaisin juurilleni Helsinkiin kuten olin haaveillutkin. Kun mä sitten tapasin Oton meni kaikki vielä paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitellakaan.

Mitä mun blogin kirjoittamiseeni tulee, mä kerron meidän lapsiperhearjesta sellaisena kuin se on. Koskaan en valehtele, väritä tai keksi tarinoita, mutta paljon jätän myös kertomatta. Usein jätän kertomatta ne kaatuneet maitomukilliset, vessanmatolle väärinpäin tippuneen käytetyn vaipan ja aamupäivällä lipaston kulmaan kolahtaneen varpaan, koska ne eivät ole asioita joita koen tarpeelliseksi kertoa tai haluan muistaa meidän elämästä. Mun blogi on jo pian kaksi ja puoli vuotta ollut positiivinen hyvänmielen blogi johon ainakin suurin osa lukijoista kertomansa mukaan tulee hakemaan piristystä, hyvää fiilistä ja inspiraatiota. Ne jotka hakevat inhorealismia kakkavaipoista ja valitusta paskasta seksielämästä voivat suunnata johonkin toiseen osoitteeseen, koska ne eivät ole mua eivätkä ne tule koskaan kuulumaan blogini aiherepertuaariin.

Yhteenvetona, olkaa onnellisia, tai jos ette ole niin antakaa ainakin meidän olla, eiks vaan!

PS: Kuvissa onnellinen tyttäreni Tiara joka on oppinut laskemaan liukumäestä aivan itse.

Moikka! Mä oon viettänyt blogin osalta hiljaiseloa viimepäivät koska alkuraskaudesta erittäin tuttu vaiva nimeltä migreeni on imetyshormonien ansiosta palannut taas osaksi mun elämää. Viimeiset kaksi päivää on menneet lähinnä sängynpohjalla vauviksen kanssa makoillen, onneksi vauva ei äidin pahaa oloa huomaa vaan on varmaan vaan tyytyväinen saamastaan läheisyydestä, mutta Tiara-raukalle musta ei oo ollut seuraa. Tänään onneksi vaikuttaisi olevan taas vähän parempi päivä (*kop kop*) joten nyt täytyy ottaa kaikki irti ja leikkiä Tiaran kanssa!

Migreenistä huolimatta meillä on muuten ollut tosi kiva viikko, vieraita on käynyt paljon ihastelemassa neitiä ja eilen kävi neuvolatätikin kotikäynnillä morjenstamassa pikkuipanaa ensimmäistä kertaa. Kovasti sai pikkuinen kehuja osakseen mm. hienosti nousseesta painosta, virkeydestään, tarkkaavaisuudestaan, imuotteestaan ja rauhallisuudestaan. Vauva oli hereillä koko neuvolatädin käynnin ajan ja tyytyväisenä ähisi ja tuijotteli kaikista mittauksista sun muista huolimatta. Paino oli noussut jo reippaasti yli syntymäpainon kun pikkuinen painoi 3440g! Tuntuu ihan uskomattoman hienolta että mä itse oon tällä kertaa kyennyt ruokkimaan omalla maidollani meidän neitiä ja niin se vain kasvaa hienosti! Mä ajattelin tästä imetyksestä kirjoittaa ihan oman postauksenkin myöhemmin, että miten se lähti sujumaan alussa ja millaisia tunteita se on herättänyt.

Pikkuisen hienon kasvun ansiosta me uskallettiin käydä neuvolatädin luvalla pikkuisen kanssa lähikaupassa eilen illalla kun mun päänsärky hetkeksi helpotti ja hyvin näytti neiti viihtyvän vaunuissakin, tyytyväisesti nukkuen koko reissun ajan. Kauppareissulla noudettiin postista myös erittäin odotettu paketti Ipanaiselta, nimittäin Sculls -kuosinen Tula -kantoreppu ja siihen vielä vauvatuki! Kunhan vauva lihoo vielä pari päivää niin taitaakin mennä jo 3,5kg:n raja ylitse ja voidaan testailla reppua. Kuosi on ainakin niin herkullinen etten malta odottaa repun käyttöä! Ja kovasti odottelen myös sitä maagista kahden viikon ikää ja sitä että ulkoilut saa varovaisesti jo aloittaa. Kevään tehdessä tuloaan en millään malttaisi kökkiä sisällä, mutta onneksi ei tarvitsekaan enää montaa päivää kun sunnuntaina saadaan jo tehdä yhdessä pieni vaunulenkki.

Tiara osoittaa kokoajan enemmän ja enemmän kiinnostusta vauvaa kohtaan, onneksi positiivista sellaista. Tiara on mm. sanonut monta kertaa tällä viikolla että ”vauva sikko on paras!” ja haluaa joka välissä antaa pusuja ja haleja vauvalle. Neiti on myös yrittänyt lahjoittaa omaa lemppari pupupehmoleluaan vauvalle ja halunnut kölliä vauvan vieressä. Ihan parasta oli kun Otto antoi Tiaran ”pitää vauvaa sylissä” eli toisinsanoen piti itse vauvelia Tiaran jalkojen päällä. Tiara ei olisi halunnut luopua vauvasta ollenkaan! En kyllä malta odottaa miten ihania kavereita tytöistä tulee toisilleen.

Vauva on leppoisa typy, nukkuu hurjasti ja syö vielä hurjemmin. Tällä viikolla tytsy on alkanut olemaan hereilläkin välillä enemmän, aamupäivisin ehkä tunteroisen ja iltaisin pari tuntiakin putkeen. Vauva tykkää katsella ja hengailla ihan rauhassa. Vauva syö päivisin n. kolmen tunnin välein, ja sitten juuri ennen yöunia vauva yleensä tankkaa kunnolla ja viihtyy rinnalla hieman pidempään kuin päivällä ja nukkuukin sitten 5-6 tuntia putkeen. Eli yöt mennään pääasiassa yhdellä syötöllä joka on aamuisin siinä viiden aikoihin ja sitten nukutaan vielä muutama tunti sen jälkeen. Neuvolatäti antoi myös siunauksensa pidemmälle syöttövälille yöllä koska vauva on kuitenkin kasvanut niin hyvin, eli ei tarvitse onneksi herätellä syömään kun toinen niin tyytyväisenä nukkuu.

Meidän pieni rimppakinttu sai tänään eka kertaa mekon päälleen, sukkahousut on vielä hiukkasen isot koosta 50 huolimatta, mutta maailman suloisin pieni tuhisija  silti! Sain kuin sainkin napattua meidän alati hymyilevästä neidistä hymykuvan, vaikkakin onnistuin hienosti tarkentamaan kameralla neidin peittoon. Innolla odotellaan sitä ensimmäistä tarkoituksellista hymyä jo kun vauveli vaikuttaa ainakin unissaan olevan kunnon hymytyttö!

Mä pyhitän tänään neitien yhteisen päikkäriajan blogihommille eli käyn nyt kommentteja niin paljon läpi kun vain ehdin ennenkuin jompikumpi heräilee! Pieni orastava päänsärky mulla on tälläkin hetkellä mutta toivotaan ettei se tästä taas pahene. Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Heippa! Terveisiä täältä vauvantuoksun ja ällöonnellisen rakkauspilven keskeltä! Pikkuipana on kyllä totaalisesti sulattanut meidän kaikkien sydämen ja kestovirne naamalla täällä vaihdellaan vaippaa, tuijotellaan tuhisevaa palleroista ja leikitään Tipan kanssa. Ihanaa olla kotona yhdessä koko perhe, Ottokin on isyyslomalla vielä seuraavat pari viikkoa joten saadaan rauhassa tutustua kaikki yhdessä meidän uuteen perheenjäseneen. Ainakin tähänastisen perusteella hän on rauhallinen, tyytyväinen ja kova syömään ja nukkumaan. Yöt ovat sujuneet hyvin, vauva on heräillyt tasaisin väliajoin syömään ja jatkanut sitten uniaan, viime yönä neiti nukkui jopa kuuden tunnin pätkän putkeen.

Ylläolevat kuvat on otettu tiistaina ja keskiviikkona kun oltiin ihan ekoja hetkiä kotona, nyt tuntuu että vauvahan on ollut meillä aina vaikka eipä siitä synnytyksestä edelleenkään ole kuin viisi päivää. Mulla on tosi hyvä olo (niin henkisesti kuin fyysisestikin), jotenkin tuntuu siltä niinkuin meille olisi vain yhtäkkiä muuttanut pieni suloisuus asumaan ja koko synnytys olisi ollut unta. Kai se johtuu siitä että kaikki kävi niin helposti ja nopeasti etten oikein ole ehtinyt edes tajuamaan!

Eilen käytiin siellä kontrollissa hoitajan luona ja vauvan paino oli lähtenyt jo nousuun mukavasti, varmaan huomenna tai ehkä jo tänään ollaan saavutettu syntymäpaino uudelleen. Kaikki oli muutenkin tosi hienosti ja ei tarvitse enää käydä kontrolleissa vaan normaali neuvolaseuranta riittää. Vauva on alkanut jo hymyilemään vahingossa vienoa hymyä ja ei voi kyllä olla mitään söpömpää kuin ne tahattomat pikku ilon häivähdykset neidin kasvoilla! Parina iltana vauva on jaksanut jopa valvoa yli tunnin putkeen ja tuijotellut vaan tyytyväisen hämmentyneenä äidin tai isin sormea puristellen. Ihana rakas<3

Kuvissa vilahtelee myös meidän VauvaPopista vauvikselle saatu Kiddy Evolution Pro -turvakaukalo jota tomera isosisko niin tarkasti vartioi! Mä teen tuosta meidän seeprakuosisesta ihanuudesta postauksen mahdollisimman pian, siihen asti Kiddyihin voi käydä halutessaan tutustumassa täällä! Tiara on ottanut vauvan oikein hyvin vastaan, oikeastaan aika rauhallisesti mun mielestä.

Alkuinnostuksen jälkeen vauva ei nautiskele enää kokoaikaisesti Tiaran ylenpalttisesta kiinnostuksesta, mutta Tiara ei myöskään ole ollut kertaakaan negatiivinen vauvaa kohtaan. Illalla käydään antamassa vauvalle pusu ennen nukkumaanmenoa, muuten ei voi ollenkaan mennä nukkumaan ja päivisin saatetaan kommentoida vauvan tekemisiä (”vauva, pieeeeni, syö” ”vauva nukkuu”) tai käydä silittämässä varovasti jalasta, mutta muuten Tiara on jatkanut puuhiaan niinkuin ennenkin eikä kiinnitä vauvaan sen suurempaa huomiota.

Päivät ovat sujuneet mukavasti, oikeastaan aika normaalisti. Tuntuu siltä niinkuin aina olisi ollut näin. Pikkutytsy nukkuu ainakin vielä toistaiseksi niin paljon että aikaa jää kyllä Tiaran huomioimiseen erittäin riittävästi. Ja Oton ollessa kotona on Tiara saanut leikkiseuraa paljon normaaliarkea enemmän, kun me ollaan yhdessä rakennettu majaa ja neiti on saanut käydä kaupassa ja isin töissä pyörähtämässä Oton kanssa. Imetyshetkinäkin Tiara on leikkinyt ihan sievästi eikä ole vaatinut mitään erityishuomiota tai ollut mustasukkainen vauvan saamasta läheisyydestä.

Kuten jo alussakin sanoin niin tällä hetkellä tuntuu että meillä on meneillään kunnon honeymoon jonka ei toivoisi päättyvän ikinä! Tietenkin arki alkaa sitten kun Otto menee taas takaisin töihin mutta siihen asti me kyllä nautitaan tästä ihanasta vapaudesta olla tekemättä mitään jos ei huvita ja tietysti meidän ihanien tyttöjen seurasta ja yhteisestä ajasta.

Vauveli alkaa heräilemään pikkuhiljaa niin mun pitää rientää avaamaan maitobaari, mutta täytyy vielä tähän loppuun lisätä miljoonat kiitokset teille kaikille ihanille onnitteluista ja kauniista sanoistanne<3 Mä oon lukenut jokaikisen kommentin, tirautellut kyyneliäkin ja hymyillyt pöntön onnellista hymyä! Koetan paneutua kommentteihin mahdollisimman pian enemmän, mutta hetken aikaa nautiskelen vielä vauvantuoksusta ja rauhasta ennen kuin palaan normaaliin blogiarkeen! Ihanaa viikonloppua mun maailman parhaille lukijoille<3

Meillä on ollut tosi rento ja kiva viikonloppu vaikka Otto olikin eilen töissä. Ollaan syöty hyvää ruokaa, otettu rennosti ja vietetty aikaa yhdessä. Eilen oli tosiaan se meidän oikea vuosipäivä ja vaikka me ei oltu sovittu että enää viime viikkoisen ravintolaillallisen jälkeen juhlittaisiin sitä mitenkään, oli Otto ostanut mulle mun ihka ensimmäisen oman ruukkukukan ja mä olin kasannut Otolle pienen herkkupakkauksen ja askarrellut kortin. Olin iloisesti yllättynyt kun Otto astui ovesta sisään kukkapaketin kanssa, nyt vaan toivotaan että onnistun pitämään kukan hengissä nimimerkillä edellinen huonekasvini kaktus  kuoli 1-vuotiaana homehtumiseen vaikka kastelin sitä kerran kahdessa kuukaudessa.

Tietenkäänhän mä en muistanut mun ihanaa kukkaa kuvata tänään, mutta täytyy koittaa jos vaikka huomenna muistaisin. Se on valkoinen ja söpö!  Oton paketin sen sijaan kuvasin perusteellisesti jo eilen sitä paketoidessani, ja kortistakin nappasin kuvan:

Ostin Otolle tuollaisen brittiläisen erikoisoluen joka kuulemma oli hyvää, sitten jotain Club-Mate Colaa, amerikkalaisia buffalo wings -maustettuja pretzeleitä, pari Oton lempparimentosta ja purkillisen hernaria. Herra vaikutti olevan paketin sisältöön enemmän kuin tyytyväinen! Mä maistoin noita pretzeleitä ja ne oli ihan yli hyviä (tietenkin, olihan niissä rasvaa ja suolaa vaikka muille jakaa!). Ton hernarin laitoin lähinnä vitsillä mutta se olikin oikeasti Otolle tosi mieleinen, haha! Illalla käytiin vielä kahdestaan saunassa.

Masujuttuja mä höpöttelinkin jo perjantaina jonkinverran, mutta tänään kun tuli uusi viikko täyteen niin ajattelin kuitenkin muodon vuoksi laittaa masukuvaakin ja vertausta Tiaramasuun samoilla viikoilla. Mitään kovin uutta kerrottavaa ei ole perjantain jälkeen tullut, paitsi että vauva-vauhdikas jatkaa mun pahoinpitelyä entistä ronskimmin ottein. Pariin kertaan on joutunut jo puremaan huulta kun kylkiluut on saaneet kyytiä mutta eiköhän se tästä! Enimmäkseen liikkeet tuntuu edelleen vain hassulta ja söpöltä ja on ihanaa seurailla masukaverin toimintaa. Siinä missä Tiaralla muistan havainneeni jonkinlaista rytmiä liikkeiden määrässä ja kellonajoissa, on tämä pikkutyyppi ihan toista maata. Tän tyypin mentaliteetti tuntuu olevan että äitiä monotetaan 24/7!

Tänään ollaan vaan leikitty legoilla Tiaran kanssa ja hengailtu muuten vain, nautittu yhteisestä vapaapäivästä. Ainiin yksi tosi hassu juttu on tapahtunut tämän viikonlopun aikana! Tiara on alkanut juomaan maitoa! Neiti vaan perjantaina aamulla alkoi yhtäkkiä hokemaan että ”maitooo maitoo maitoooo, antaa!” ja mä päätin varovaisesti antaa Tiaralle pienen mukin pohjallisen verran maitoa. Tipa kiskaisi sen ykkösellä alas ja halusi lisää, ja nyt Tiara onkin siitä asti juonut ruokajuomana pelkkää maitoa. Kai se luovuttaminen ilmeisesti on paras keino kun yhtäkkiä Tiara sitten alkoikin juomaan itse maitoa kun lakattiin yrittämästä! Mä oon kyllä tosi tyytyväinen, täytyy toivoa että Tipan maitoinnostus jatkuu tästä eteenpäinkin.

Eikös olekin hieno legotorni?! Mä oon ihan koukussa legoilla rakentamiseen, me rakennellaan Tiaran kanssa joka päivä varmaan ja välillä monta tuntia putkeen. Tiara ei ole osoittanut mitään kyllästymisen merkkejä noihin eläintarhalegoihin mutta mä kaipaisin jo vähän vaihtelua. Olisi kiva rakennella vaikka niitä söpöjä pinkkejä kakkuja ja leivoksia, tai sitten leikkiä vaikka niillä prinsessalegoilla. Täytyy katsoa jos jossain vaiheessa vaikka laajentaisi lego-kokoelmaa! Mitkä on teidän lasten suosikkiduploja, vinkkejä otetaan vastaan!

Mä voisin alkaa nyt tekaisemaan hedelmäsalaattia tuoreesta mangosta, mandariineista, viinirypäleistä ja banaanista. Ensi viikolla mulla on suunnitelmissa toteuttaa vihdoinkin se ruokapostaus pt. 3 kun sitä on toivottu kovasti ja ajattelin pitää myös taas jonkinlaista ruokapäiväkirjaa sitä varten kun sitäkin pyydettiin. Lisäksi pitäisi tehdä valmiiksi se meikkipostaus kun oon jo kuvatkin ottanut sitä varten, mutta jotenkin mä vain halusin kirjoittaa tällä viikolla enemmän ja pohtia vähän syvällisempiä juttuja kuin meikkejä! Kiitokset kaikille jotka ottivat kantaa eiliseen kaksikielisyyspostaukseen, oli mahtavaa lukea teidän kaikkien kokemuksia ja tarinoita ja mä jatkankin pian teille vastailua. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille<3