Heippa marraskuu, ei tule ikävä

30.11.2020

Olen niin iloinen, että tänään on marraskuun viimeinen päivä. Tämä on ollut stressaavin kuukausi varmaan moneen vuoteen ja olen itkenyt vuorotellen stressistä ja vuorotellen helpotuksesta. Olen yrittänyt keskittää kaiken mahdollisen energiani lasten kanssa jouluun valmistautumiseen, koska se tuo minulle iloa ja rentouttaa. Mutta moni työpäivä ja ilta lasten mentyä nukkumaan on kulunut murehtiessa. Koronaa, töiden epävarmuutta näinä aikoina ja huolta läheisistä.

Mun äiti on edelleen sairaalassa (tänään tulee kolme viikkoa siitä, kun hän sinne meni), enkä tiedä milloin hän pääsee sieltä pois.

Me ollaan tällä viikolla matkustamassa Ouluun pariksi päiväksi. Mulla on siellä monta kuukautta sitten sovittu työjuttu ja lisäksi mennään hoitamaan äidin asioita, että hän voi sitten kotiutua turvallisesti kun sen aika joskus on. Ei kuitenkaan saada tietenkään mennä katsomaan äitiä, koska Oulukin on nyt leviämisvaiheessa ja sairaalassa on täysi vierailukielto, mikä on toki hyvä asia turvallisuuden kannalta. Ihan hirveä ikävä ja huoli on ollut päällä. Ikävintä on se, että en tiedä koska voidaan nähdä äitiä taas turvallisesti. Meidän piti viettää joulua yhdessä Levillä (reissu varattu jo kesällä), mutta on erittäin todennäköistä, että ei voida sitä yhdessä viettää, koska tuskin tämä tilanne tästä muuttuu enää muutamassa viikossa. Tärkeintä on tietysti äidin turvallisuus ja se edellä mennään ihan kaikessa.

On vaan niin hirveää ajatella, että äiti on siellä sairaalassa yksin ja vielä hirveämpää on ajatella, että hän viettäisi tämän joulun kokonaan yksin kotona. Mulle on aina ollut kunnia-asia se, että mitä tahansa me jouluna tehdäänkin, mun äiti on mukana meidän puuhissa. Oltiin me sitten kotona tai reissussa, oman perheen kesken tai isolla porukalla, me ollaan aina oltu pakettidiili. Meidän perhe ja mun äiti ja Armas. En ikinä haluaisi, että äiti olisi jouluna yksin, ei kenenkään pitäisi joutua olemaan jouluna yksin! Mutta tänä jouluna on luultavasti pakko. Se särkee mun sydämen.

Olen yrittänyt olla positiivinen koko vuoden ja edelleen yritän. En aio antaa harmille ja huolelle valtaa, vaan otan ilon irti kaikesta mistä voin. Mutta kyllä tämä silti surettaa kovasti ja saa surettaa. Tämä on suoraan sanottuna ihan paskaa. On ihan paskaa, että läheiset, joista kaikkein eniten välittää, joutuvat olemaan yksin. Olen niin kyllästynyt videopuheluihin ja siihen, ettei saa halata ketään! Mutta vielä on jaksettava. On jaksettava vielä pitää kiinni turvallisuudesta, käyttää maskia ja käsidesiä, olla halimatta ja koskettamatta. Ja joskus tämä kaikki on ohi, siihen on pakko uskoa.

Toivon, että jokainen tekee tässä tilanteessa ratkaisuja oman parhaan tietonsa ja THL:n suositusten mukaan ja huolehtii turvallisuudesta niin hyvin kuin mahdollista. Niin mekin toimitaan. Koko tämä reissua edeltävä viikko vältetään ihan kaikkia tapaamisia Helsingissä ja meillä on kuopus ollut myös dagiksesta kotona jo yli viikon ja on tämänkin viikon. Isommat ovat tietysti normaalisti koulussa päivät, mutta muuten ollaan koko perhe oltu ainoastaan kotona tai ulkoiltu tai hoidettu pakollisia kauppa-asioita maskeista, hygieniasta ja turvaväleistä huolehtien, ettei omalta osaltamme viedä enempää riskiä Ouluun kuin siellä jo on. Ja toki seurataan jatkuvasti THL & Valtioneuvoston ohjeistuksia, mikäli jotain muutoksia tai kotimaan matkustukseen liittyviä rajoituksia tulisi, niin sitten toimittaisiin niiden mukaan.

Sellaista. Mutta on tässä päivässä montakin positiivista asiaa ja niihin haluan päättää tämän postauksen! Ensinnäkin, tänään satoi lunta, enemmän kuin olen nähnyt pariin vuoteen. Ja se jos mikä piristi. Ja toinen positiivinen asia on se, että huomenna alkaa joulukuu ja blogijoulukalenteri! Huomisesta alkaen joka aamu klo 05.00 blogissa ilmestyy uusi blogijoulukalenterin luukku. Luvassa on tuttuun tapaan DIY-juttuja, jouluisia reseptejä, pohdintaa, joulun tunnelmaa, joulukoristeita ja vaikka mitä muuta! Joulukalenterin tekeminen on ollut yksi niistä asioista, joiden parissa olen voinut rentoutua marraskuunkin aikana. Onneksi on joulu, tänä vuonna tarvitsen joulua enemmän kuin koskaan ennen.

Ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille!


Minä voin lähteä Oulusta, mutta Oulu ei lähde minusta

05.11.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kalevan & Indieplacen kanssa.

Vaikka olen lähtenyt Oulusta jo kymmenen vuotta sitten takaisin synnyinkaupunkiini Helsinkiin, Oulu ja oululaisuus ovat iso osa minua edelleen. Viimeksi pari viikkoa sitten oululaisuus yhdisti. Päädyin pressitilaisuudessa Helsingin keskustassa istumaan sattumalta kahden oululaisen viereen, joiden kanssa en koskaan ennen ollut jutellut. Ja heti meillä riitti juttua. Avoimesti, kiertelemättä ja kursailematta. Oululaisuudesta ja sen kaikista puolista. Lyseosta, Norssista, Pohjankartanosta ja Madetojan musiikkilukiosta. Oululaisesta bilekulttuurista ja siitä, millaista oli olla oululainen teini. Oululaisesta elämänasenteesta ja ihmisistä.

Juureni ovat vahvasti Oulussa, vaikka olen syntynyt Helsingissä. Se johtuu eniten siitä, että 99% sukulaisistani asuu Oulussa tai Oulun lähellä ja näin on ollut aina. Jo lapsena puhuin Oulun murteella kesät ja joulut ja aina mummun kanssa puhelimessa. Mummola oli toinen kotini – asuin siellä aina silloin kun minulla oli lomaa, mutta äidillä ei. Koko lapsuuteni haaveilin siitä, että me voitaisiin muuttaa Ouluun lähemmäs mummua ja pappaa ja mun serkkuja, sekä mun tätiä, joka on mulle kuin sisko. Luovuin haaveesta, kun se ei ollut toteutunut siinä vaiheessa kun aloitin yläkoulun.

Kasiluokalla kaikki kuitenkin muuttui, kun äitini sai työtarjouksen Oulusta. Pitkän harkinnan ja plus- ja miinuslistojen jälkeen päätimme muuttaa. Ja niin me kasiluokan puolivälissä pakkasimme kimpsut ja kampsut muuttoautoon ja ajoimme Ouluun. Kuten tiedätte, se osoittautui maailman parhaaksi päätökseksi, kun äitini kolme kuukautta myöhemmin sai aivoinfarktin. Helsingissä minulla ei olisi ollut ketään huolehtimassa kun äiti makasi teho-osastolla. Oulussa oli.  Äidin sairastuminen kuitenkin vaikutti myös osaltaan siihen, että minun oli saatava itselleni uusi alku ja otettava etäisyyttä Ouluun 18-vuotiaana.

Vaikka muutin pois, vietin ja vietän edelleen paljon aikaa Oulussa. Haluan, että lapsillamme on Ouluun ja oululaisiin sukulaisiin yhtä vahva side kuin minulla. Puhun edelleen oulua aina kun joku oululainen soittaa, tai kun mennään Ouluun. Seuraan mitä Oulussa tapahtuu ja tunnen aina oloni Oulussa kotoisaksi. Se on mulle toinen koti ja turvapaikka, jossa on paljon rakkaita ihmisiä. Vuodet ovat auttaneet käsittelemään ne kipeät kokemukset, joiden vuoksi aikanaan tarvitsin etäisyyttä. Aikuisiällä olemme monesti jopa puhuneet Ouluun muutosta takaisin, vaikka nyt päädyimmekin käytännön syistä ostamaan ensiasuntomme Helsingistä.

En halua koskaan unohtaa oululaisia juuriani, sillä olen niistä syvästi kiitollinen ja uskon niiden vaikuttaneen vahvasti elämäni kulkuun. Uskon, että oululaisuus tuo paljon hyvää ihmisen elämään. Sellaista mutkattomuutta ja leppeää meininkiä. Haluan, että lapseni tuntevat kaikki minulle rakkaat ja tärkeät paikat Oulussa. Hupisaaret ja Ainolan puiston, Oulun torin, jossa käydään syömässä muikkuja tai riistalihapullia papan kanssa, Nallikarin, jossa voi kävellä vedessä loputtomiin ilman että veden pinta nousee polvia ylemmäs. Rotuaarin ja keskustan kadut ja Pikisaaren kauniit puutalot. Toivoniemen ja vesisuihkut. Haluan luoda heille yhtä rakkaita muistoja näissä tärkeissä paikoissa kuin itselläni on.

Toivon, että heillä tulee olemaan myös aikuisena vahva yhteys Ouluun, kuten minulla on. Se ei säily, jos sen eteen ei näe vaivaa. Mielestäni se on tosi surullista, jos uuden sukupolven myötä se yhteys katkeaa ja juuret haalistuvat. Olen kiitollinen siitä, että saamme edelleen viettää paljon aikaa Oulussa tätini luona lasten kanssa. Lapset saavat luoda uusia yhteyksiä ja juurtuvat Ouluun. Sitten he toivottavasti myös haluavat käydä siellä silloinkin kun minua joskus ei enää ole.

Koska haluan pysyä kartalla Oulun asioista, minulla on Kalevan digitilaus ja seuraan uutisia verkossa. Pohjoissuomalaisena monikanavaisena uutismediana Kaleva nostaa paljon esiin Oulun asioita ja ihmisiä ja lukemalla sitä, tiedän myös mistä äitini höpöttää harva se päivä minulle puhelimessa. Oulun ja Pohjois-Suomen asioiden lisäksi Kalevasta löytyvät kyllä kaikki ajankohtaiset aiheet koko Suomesta ja maailmalta. Kaleva ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa painettuna lehtenä ja päivittyy jatkuvasti verkossa ja Kalevan omassa sovelluksessa. Kaleva tarjoaa ajankohtaisia uutisia, artikkeleita ja henkilöhaastatteluita. Minuakin on haastateltu Kalevaan!

Kaleva tekee ajankohtaisuutisten lisäksi myös paljon itseäni kiinnostavia juttuja perheistä, elämästä ja arjesta. Esimerkiksi Hyvä elämä -osion sisältä löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. Viimeksi selatessani osiota bongasin sieltä mm. kiinnostavan maksuttoman verkkokoulutuksen koululaisten vanhemmille. Tällä viikolla luin myös syväluotaavan artikkelin suomalaisista isistä, joka sisälsi runsaasti tilastofaktaa mm. isäksi tulemisen iästä, isyyden yleisyydestä, isyyvapaiden käytöstä ja monesta muusta. Uskon, että pohjoissuomalaiset juureni vaikuttavat myös siihen, millainen vanhempi olen ja millaisesta perheestä olen haaveillut koko elämäni ja siksi etenkin Kalevan perhejutut kolahtavat minuun melko vahvasti.

Digi-Kaleva on helppo, sillä sen avulla pysyy kartalla joka päivä, eikä tarvitse odotella, että paperilehti tulee myöhässä perille Helsinkiin (tai missä päin maailmaa nyt ikinä onkaan). Digistä näen jutut samaan aikaan kuin oululaisetkin. Jos säkin haluaisit testata Kaleva Digiä, se onnistuu nyt kätevästi yhden euron tutustumistilauksella! Uusi Kalevan lukija voi tutustua Kaleva Digiin 1
kuukauden 1 eurolla. Tilaus sisältää rajattoman lukuoikeuden Kalevan digitaaliseen sisältöön niin verkossa kuin Kalevan uutissovelluksessa. Tilaaja saa kaikki tuoreimmat uutiset heti luettavaksi, näköislehden ja livelähetykset sekä paljon muuta. Digiin sisältyy myös lukuoikeus kaikille perheenjäsenille. Kalevan sovellus on tosi näppärä ja se onkin mulla päivittäisessä käytössä.

Mikäli kaipaat laadukasta uutis- ja ajankohtaissisältöä luettavaksi, nyt kannattaa kokeilla eurolla! Kalevan lukeminen auttaa  pahimpaan Oulu-ikävään missäpäin Suomea tahansa.