Kuva: Annina Segerman Photography

Kysymys, jota mulle on esitetty monta kertaa, ja jota olen itsekin pohtinut: oliko tämä meidän viimeinen vauvavuosi? En ihan rehellisesti sanottuna tiedä. Luultavasti kyllä, sillä kolme tuntuu juuri meille sopivalta, juuri nyt. Mutta toisaalta, me ollaan edelleen keskiverto esikoisen odottajia nuorempia molemmat, ja koko elämä vielä edessä. Mistä mä tiedän miltä elämä tuntuu kolmikymppisenä? Tai kolmivitosena? Tai sitten kun esikoinen on 18, eli 38-vuotiaana? Olen vasta 26. Eihän kukaan vielä voi tietää mihin elämä meitä johdattaa, ja muuttuuko se mieli lapsiluvun suhteen. Ja juuri nyt ei tarvitsekaan tietää.

Se on ihan saletti että tämä paletti on nyt pitkäksi aikaa kasassa tällaisenaan. Vaikka mun ura ei ole jäänyt kuopuksen takia tauolle, nyt on aika käyttää voimavaroja uusien vauvojen sijaan siihen, että Ottokin saa tavoitella omia unelmiaan. Nyt on hänen vuoronsa laittaa kaikki peliin uransa suhteen, ja mä keskityn pyörittämään omaa yritystäni, jonka suhteen arki on jo tasaantunut. Otto on tukenut mua mun uran rakentamisessa alusta asti, ja ollut se vakityöntekijä, jonka tuloihin pystyi luottamaan silloin, kun mä vasta toin muutamia hassuja roposia pöytään, jos niitäkään. Nyt on Oton vuoro tehdä töitä omien unelmiensa eteen, ja mun olla se tuki ja turva.

Vaikka esikoinen meneekin ekaluokalle, meillä on kuitenkin edelleen kolme pientä lasta. Ekaluokkalainenkin on pieni. Kolmeen pieneen meidän voimavarat riittävät loistavasti tällä hetkellä, samalla kun jaksetaan panostaa uraan, kotiin ja parisuhteeseen. En halua kokeilla, olisiko meistä juuri nyt jakamaan niitä voimavaroja vielä suuremmalle joukolle. Ehkä voisi ollakin, mutta silti nyt on hyvä näin. Mulle on tärkeää että pystyn täyttämään omat itselleni asettamat vaatimukset vanhempana, ja tämänhetkisessä elämäntilanteessa tiedän, että pystyn siihen.

Kuva: Annina Segerman Photography

Lopullista eitä en silti halua sanoa, enkä tehdä sitä päätöstä. Kun oven pitää pikkuisen raollaan, ei ahdista. Mä olen ikuinen vauvakuumeilija, eikä sitä helpota vaikka meillä olisi 35 vauvaa putkeen. Luultavasti vauvakuumeilen vielä 90-vuotiaana mummelinakin. Tunnen valtavaa onnea, mutta samalla pientä haikeutta aina kun näen raskaana olevia, tai vastasyntyneitä ihania pieniä ähisijöitä. Pientä haikeutta siitä, että olisi ihanaa kokea se taas, ja suurta onnea siitä, kun tiedän miten hurjan ihanan asian joku toinen saa kokea.

Puoliksi vitsillä toivoin raskausaikana, että tuleva vauvavuosi ei olisi helpoimmasta päästä, että voisin turhautua vauva-arkeen ja päästä vauvakuumeesta edes hetkeksi. Mutta ei, tämä vuosi on ollut aivan ihana, ja vauva-arki ihan parasta. Toki arkeen on mahtunut haastavampiakin hetkiä (no kenelläpä ei?), mutta silti tämä on ollut ihanampi vauvavuosi kuin ikinä osasin toivoa. Ja olen ollut omasta halustani vieläpä aivan kiinni vauvassa, eikä kertaakaan ole edes tullut sitä fiilistä, että kaipaisin tilaa tai aikaa vauvakuplan ulkopuolella. Ei todellakaan mitään lääkettä vauvakuumeeseen, kun tämän jälkeen tuntuu että olisin valmis ottamaan heti perään toisen samanlaisen vuoden. Ja huom. olen nukkunut vasta yhden kokonaisen yön.

Jotenkin se oli lohdullista, kun synnärillä vielä kolmannen lapsen synnyttyäkin toivotettiin tervetulleeksi takaisin ensi kerralla. En tiedä tuleeko sitä ensi kertaa koskaan, mutta se että joku sanoi niin, tuntui hyvältä. Katsotaan sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, miten käy. Saattaahan se olla että me ei koskaan tehdä päätöstä, juuta eikä jaata, vaan se hetki vaan lipuu meidän ohitse, ja huomataan sitten olevamme 45-vuotiaita, ja kolmonen on vaan jäänyt meidän lapsiluvuksi. Tai sitten meillä on kymmenen vuoden päästä futisjoukkue kasassa, heh. Jos Otolta kysytään niin ei kyllä ole, ja kyllähän me kysytään häneltäkin.

Mutta niin, vastatakseni otsikon kysymykseen: tämä joko oli tai ei ollut meidän viimeinen vauvavuosi. Ken tietää, Barbie ei.

Ihanaa iltaa kaikille <3

Heräsin: klo 6.50 vauvan kanssa, hän oli pirteä kuin peipponen vaikka itselleni uni olisi vielä maistunut. Äkkiä sitä kuitenkin piristyi kun nousi vaan tyypin kanssa ylös ja kahvin keittoon. Hänen touhottamista katsellessaan ei voi kuin olla hyvä mieli. Heti kun päästiin alakertaan, hän hihkaisi ”Puuwoo! puuwoooooo!” ja tepasteli nyökytellen osoittelemaan mikron yläpuolella olevaa kaappia, josta hänen puuronsa löytyy.

Söin aamiaiseksi: paahtoleipää sohvalla keskimmäisen kanssa. Hänelle nousi yöllä kuume, ja hän jäi aamulla kotiin meidän kanssa. Tein meille paahtikset juustolla, broilerileikkeellä ja kurkulla, ja murusteltiin yhdessä sohvalla samalla kun katsottiin Pikkukakkosta.

Pesin: kaksi koneellista pyykkiä, ja kuopus ”auttoi” mua laittamaan ne kuivumaan. Hän purkasi uudelleen ja uudelleen puhtaan pyykin korista märkiä vaatteita lattialle, ja takaisin koriin. Mua nauratti, kun hän oli tehnyt tätä samaa varmaan vartin siinä, ja siinä ihan viimeisiä pyykkejä ripustellessani hän avuliaasti otti yhden sukan käteen, ja kurkotteli kohti pyykkitelinettä tärkeän näköisenä. Ei ihan yltänyt ripustamaan, mutta melkein. Ajatus oli tärkein <3

Laitoin Netflixistä päälle: miljoonatta kertaa Frozenin 4-vuotiaalle flunssapotilaalle. Hän osaa sen kokonaisuudessaan ulkoa, mutta se ei taida olla este nauttimiselle elokuvasta, enemmänkin se on plussa, kun hän voi eläytyä vielä paremmin mukaan meininkiin. Tuntuu hassulta että joku jaksaa katsoa samaa elokuvaa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, mutta toistohan se on pienten lasten lempipuuhaa, oli puuha mikä hyvänsä.

Siivosin: vähän liian monta vesilasia pois meidän sängynpäädyn päältä. Otan joka ilta itselleni vesilasin, koska aamuyöllä imettäessä usein tulee jano. Aamulla kun mennään alakertaan, mulla on aina vauva kainalossa ja meidän molempien vaatteet ja puhelin ja kaikkea muuta sälää siinä, enkä saa lasia mahtumaan käteen. Niinpä ne yölliset vesilasit aina jäävät sinne sängynpäädyn päälle, ja Otto tästä mulle ystävällisesti huomauttelee aina kun lasikokoelma alkaa näyttää naurettavan suurelta. Tänään yllätin hänet iloisesti ja keräsin kaikki pois kuopuksen päiväunien aikaan. Sen jälkeen myhäilin tyytyväisenä, kun sängyn pääty näytti yllättävän kivalta, kun se ei ollut kuorrutettu vesilaseilla.

mm. tämän ihanan kuvan tilasin <3 

Tilasin: valokuvia kuopuksen 1v-juhlien koristeluita varten. Toivottavasti ne ehtivät ajoissa perille, niin saan juuri sellaiset koristelut kun olen toivonut. Kuopuksen syntymäpäivää juhlitaan synttäreiden ajankohdan mukaan talvisella Winter ONEderland -teemalla, jonka bongasin aina niin ihanasta ja inspiroivasta Pinterestistä. Teemahan on itsessään tosi trendikäs tällä hetkellä, ja monilla synttäreillä jo varmasti nähtykin, mutta en voinut vastustaa sitä, koska se sopii niin hyvin juuri meidän helmikuiselle talvityypille.

Aion vielä: katsoa Oton kanssa jakson Vikingsiä HBO Nordicilta. Meillä on uusin jakso katsomatta, ja edellinen jakso jäi niin jännään kohtaan että en kyllä kestä. Vikings on mun mielestä loistava sarja, ehdottomasti yksi viime vuosien lemppareista. Sen sijaan Black Mirroriin en pääse sisään mitenkään, vaikka me ollaan katsottu monta eri jaksoa Oton kanssa ja yritetty tosissamme innostua siitä. Jotenkin se ei vaan kolahda, vaikka haluaisin tykätä siitä mielenkiintoisten teemojen ja kaiken hehkutuksen takia. Musta se on vaan liian ennalta-arvattava ja jotenkin kökkö. Mutta onneksi ei ole pakko katsoa, kun maailma on muita huikeita sarjoja pullollaan.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

Heräsin: 50 minuuttia liian myöhään, nukuin siis ihan kunnolla pommiin. Ainakaan vielä omaan huoneeseen siirtymisellä ei ole ollut merkittävää vaikutusta yöunien parantumiseen, ja tämä ensimmäinen arkiviikko onkin ollut sellainen silmäpussien kasvattaja että moro vaan. Mutta hei – plussaa siitä, että sain tänään 50 minuuttia pidemmät yöunet kuin olisin muuten saanut, se tekee jo ihmeitä! Ja kerkesin ajoissa ja jopa meikattuna aamun pressitilaisuuteen, joka meni loistavasti. Jotenkin sitä aina sitten kuitenkin jotenkin saa itsensä laitettua ja kaiken valmiiksi, kun on pakko, vaikka normaalisti siihen olisinkin tarvinnut sen 50 minuuttia enemmän.

Söin aamiaiseksi: croissanttia, ananasta, mustikoita ja ison kupin hyvää kahvia siellä samaisessa pressissä. Kylläpä olinkin kaivannut croissantteja, en ollut pitkään aikaan syönyt yhtään.

Tapasin: tilaisuudessa monta ihanaa kaveria ja tuttua, sekä uusia tyyppejä, ja sen jälkeen ystäväni, jonka kanssa käytiin kahvilla. Hän teki musta myös työjuttujen tiimoilta haastattelun firmansa julkaisuun, mikä oli mahtavaa. Musta tuntuu että oon onnistunut vuosien varrella ympäröimään itseni ihan mielettömän inspiroivilla ja ihanilla tyypeillä, joiden kanssa tsempataan toisiamme ja autetaan myös kaikissa mahdollisissa urajutuissa missä pystytään. Myös itse pyrin aina nostamaan kavereita esiin kun mahdollista, ja auttamaan aina kun voin.

Nauroin: koska olin vaihtamassa vaippaa meidän vauvalle kahvilan lastenhoitohuoneessa/ainoassa vessassa, ja vauva päätti koko reissun ajan pitää sellaista aavistuksen kyseenalaista ”ääh aah” -ääntä ja kiljahtelua. Kun tultiin vessasta ulos, ovella omaa vuoroaan odotti vanha pappa joka totesi ” Ai se olikin vauva, minä jo mietin että mitä siellä vessassa oikein tapahtuu kun tuollainen ääni kuuluu”. Nauroin vedet silmissä kun pääsin takaisin kahvilan pöytään. Pappa luuli että vessassa harrastettiin jotain ihan muuta kuin vaipanvaihtoa.

Siivosin: joulukuusen pois. Päätettiin Oton kanssa, että mehän ei yhtään sekuntia tuhlata lomapäivistä lasten kanssa jollekin joulukuusen keräämiselle, joka meidän koristemäärällä vei puolitoista tuntia. Se tuntui niin turhalta verrattuna vaikka lautapeleihin, Heurekaan tai ulkoiluun loman aikana, että keräsin kuusen pois vasta tänään kun isommat lapset olivat hoidossa ja eskarissa. Kylläpä olohuoneeseen tuli taas lisäneliöitä, siirrettiin nyt leikkinurkkaus siihen missä kuusi on ollut viimeisen kuukauden.

Ostin: sinistä hiusväriä, en itselleni vaan Otolle. Musta tuntuu että mun oma jännien hiusten kuume vaan pahenee kun Otto halusi laittaa omat hiuksensa vähän jännittävämmiksi. Pinterestboardi on täynnä shokkivärejä ja kaikkea mahdollista, vaikka kesällä vannoin pysyväni ikuisesti tässä luonnollisen blondissa. Hah. Katsotaanpa mitä tästäkin tulee.

Touhusin lasten kanssa: ruokapöydän äärellä. Tällä kertaa ei kuitenkaan tehty ruokaa, vaan sotkettiin shampoolla, perunajauholla ja elintarvikevärillä. Tarkoituksena oli tehdä ”limaa” mutta siitä tulikin silkkisen sileää ja ihanaa muovailuvahaa, joka purkitettiin talteen myös seuraavia muovailuja varten. Muovailuvahamaista tuli kun sekoitin 1/3 shampoota ja 2/3 perunajauhoa, ja lisäksi lapset kaatoivat sekaan teelusikallisen elintarvikeväriä. Meillä on kaappi täynnä ”oikeaa” muovailuvahaa, mutta jotenkin siinä oli niin ihana fiilis kun tehtiin sitä itse ja sotkettiin yhdessä, hah. Meidän sotkuja näkyvissä mun instastoriesissa huomiseen asti (@iinalaura).

Herkistyin: Kun laitoin lapsia nukkumaan, ja eskarilainen muisteli kolme vuotta sitten hukkaamaansa pehmoleluleopardia. ”Se merkitsi mulle tosi paljon. Sillä oli ihana elämä mun kanssa, mutta nyt sillä on varmasti hyvä olla jonkun toisen lapsen kaverina joka on löytänyt sen.” Aivan mielettömän hienosti ajateltu <3

Aamulla kun mä avasin silmät klo 07.10 ja tajusin että meidän pitää istua autossa liikkeellä tasan puolen tunnin päästä (ja olin eka joka heräsi), mua vähän kylmäsi. Mutta tästähän tuli tosi hieno ja ihana päivä, ja niin hyvin ehdittiin aamullakin, että saan kyllä olla ainakin vähän ylpeä. Toivottavasti teillä on ollut ihana keskiviikko!

Ihanaa tammikuun ensimmäistä kaikille! Edellinen vuosi on paketissa, ja ensimmäinen sivu on käännetty vuodesta 2018. Meidän vuosi vaihtui rennoissa ja mukavissa tunnelmissa täällä Oulussa mun tädin luona. Saatiin meidän kanssa juhlimaan mun tädin perheen lisäksi myös mun äiti, sekä mun pappa. Meillä ei ollut sen suurempaa ohjelmaa, muuta kuin perinteinen hodaribuffet jolla herkutellaan melkein joka uusi vuosi, sekä perus tähtisadetikkuja ja raketteja. Me ei ostettu yhtään raketteja itse, mutta tädin mies oli panostanut ja saatiin ihastella toinen toistaan hienompia ilotulituksia. Ikkunasta näkyi hienosti myös monen muun raketit, kun tässä vieressä on iso kenttä jonne monet menivät ampumaan niitä. Käytiin ulkona katsomassa raketteja jo hyvissä ajoin illalla, ja loppuilta ihasteltiin ilotulitusta sisätiloista ikkunoista.

Lapset saivat leikkiä minikokoisilla ”confettitykeillä” joita ostin Flying Tigerista, ja ihanat säästäväiset lapset keräsivät confetit kerta toisensa jälkeen uudelleen, laittoivat confettitykkiin ja ampuivat taas ilmaan. Ihailtavaa viitseliäisyyttä. Valotikkulasit olivat myös kova hitti, oli itsekin pakko testata niitä ja olivathan ne nyt hauskat. Aamulla vielä kun heräsin, niin lasit loistivat yksin täällä pimeässä talossa.

Isommat lapset saivat valvoa, mutta nuorimmainen nukahti jo melko aikaisin yöunille, eikä häiriintynyt raketeista. Hän nukkui pisimmän unipätkänsä ikinä, melkein neljä ja puoli tuntia putkeen, ennen kuin heräsi ekan kerran. Se oli aika yllättävää, kun talon ympärillä kuitenkin paukkui jatkuvasti. Ehkä ”metelissä” oli turvallista nukkua, kun uni maittoi niin hyvin. Me aikuiset sinniteltiin että nähtiin vuoden vaihtuminen, ja puoli yhdeltä olinkin jo tyytyväisenä unten mailla. Ei vaan pysty valvomaan enää niin pitkään mitä joskus ennen, enkä kyllä haluakaan. Siinä oli ihan tarpeeksi että sai pussata Ottoa vuoden vaihtuessa. Oli ihan parasta herätä pirteänä uuteen vuoteen ja päivään, yhdessä meidän nauravaisen kuopuksen kanssa.

Juhlittiin vuoden ensimmäistä päivää käymällä luistelemassa, sekä ravintolassa porukalla syömässä. Tämä oli keskimmäisen ensimmäinen kerta luistelemassa, sillä viime talvena kun hän oli 3-vuotias, en itse pystynyt luistelemaan ollenkaan kun olin viimeisilläni raskaana, tai juuri synnyttänyt. Mutta nyt päästiin kokeilemaan, ja pienen tasapainon hakemisen jälkeen se alkoi sujumaan oikein hyvin. Loppureissusta hän jo pysyi itsekseenkin pystyssä ilman tukea, wau! Sai olla äiti ylpeänä, miten hän hienosti kerta toisensa jälkeen nousi uudelleen pystyyn, ja kysyi vielä että tullaanhan huomenna uudelleen. No todellakin!

Mielettömän ihanaa uutta vuotta 2018 vielä kerran teille kaikille, sekä kiitos ihanista viesteistä ja uudenvuoden toivotuksista <3

Torstai, ja kolme päivää tätä vuotta jäljellä. Tuntuu kyllä uskomattomalta, että ihan vastahan mä kirjoitin viime vuoden vuosikatsausta, puin mökillä Oton isoisän toppahousut jalkaan jotka juuri ja juuri menivät kiinni mahan kohdalta, ja juhlittiin uutta vuotta Oton pikkuserkun perheen kanssa hodaribuffetilla ja tähtisadetikuilla. Mutta ei se ollut ihan vasta, se oli vuosi sitten. Kohta on jo aika ottaa vastaan vuosi 2018 ja uudet jutut sen mukana.

Me ollaan otettu ihan rennosti, Otto on tehnyt töitä nämä välipäivät mutta onneksi etänä, niin ollaan saatu olla kuitenkin koko perhe yhdessä. Ollaan leikitty uusilla ja vanhoilla leluilla, ja innostuttu esikoisen hampaasta, joka lähti eilen. Suuri merkkipaalu jota hän oli odottanut jo monta vuotta (hän alkoi odottaa hampaan irtoamista kun kuuli asiasta ekan kerran joskus alle kolmevuotiaana). Hammaskeiju-isi kävi tietenkin viime yönä sujauttamassa pikkurahan tyynyn alle, ja hakemassa hampaan sieltä. Hieno ja mieleenpainuva juttu saatiin kokea siis vielä tämän vuoden puolella. Lisäksi meidän keskimmäinen oppi sanomaan R-kirjaimen aivan itse tässä jouluviikolla, ja sekin on niin hieno juttu!

Mun äiti ja Armas lähtivät tänään jo junalla Ouluun, ja me seurataan parin päivän päästä perässä. Mennään mun tädin luokse viettämään uutta vuotta, luistelemaan ja hengailemaan. Käydään ehdottomasti myös moikkaamassa mun pappaa useamman kerran, ja sitten mulla on yksi mahtava työjuttu siellä myös. Tällä kertaa ollaan Oulussa ihan pikavisiitti, mutta parempi edes muutama päivä kuin ei ollenkaan, niin ikävä on jo kaikkia. Sitten tullaan loppulomaksi kotiin, ja ajateltiin käydä ainakin leffassa ja Heurekassa lasten kanssa.

Ihanaa kun Oulussa on lunta ja saa nauttia kunnon talvesta, toisin kuin täällä Helsingissä. Vantaalla ja Espoossakin on ollut lunta kun ollaan käyty tällä viikolla, mutta ei meillä, ainoastaan tuo tumma ja pimeä maisema. Toivottavasti se siitä muuttuisi valkoisemmaksi sillä aikaa kun ollaan Oulussa, että päästäisiin kotonakin pulkkamäkeen testaamaan kuopuksen uutta hienoa vauvapulkkaa jonka hän sai joulupukilta.

Koko joulukuu on kyllä ollut aivan ihana  ja humpsahtanut ohi ihan hurjaa vauhtia. Vaikka joulu oli aivan ihana, ja rakastan joulukuusta ja koristeita ja sitä lämmintä tunnelmaa, olen kyllä innoissani uudesta vuodesta, lähestyvästä keväästä ja siitä että vuoden pimein päivä on jo takana päin. Nyt mennään vain valoa k0hti, ja se jos mikä on ihan parasta!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3