Aika toiselle mun ja Oton yhteiselle Q & A -postaukselle! Kuvattiin teille sekä video, että vastattiin myös kirjallisena niinkuin viimeksikin. Kiitos hurjasti teille kaikille hauskoista ja mielenkiintoisista kysymyksistä! Vieläkin jäi materiaalia yhteen videoon mutta se saa luultavasti odottaa sinne asti että meidän perheen vauvavahvistus on syntynyt.

Jos videon upotus ei näy, näette videon myös TÄSTÄ. Muistakaa myös tilata mun kanava jos haluatte nähdä videot aina heti kun ne ilmestyy!

Onko teidän lasten joulu vain Joulupukin odottamista vai kokevatko he myös joulun uskonnollisen puolen? 

Iina: Mä en vastakkainasettelisi noin rajusti, joulussahan on monta muutakin merkityksellistä asiaa kuin uskonnollisuus tai joulupukki. Meidän joulussa tärkeintä on aina yhdessäolo ja perhekeskeisyys, se että rauhoitutaan yhdessä viettämään aikaa, syömään hyvin, hassuttelemaan ja vähän odottamaan sitä joulupukkiakin. Uskonto ei ole meillä mitenkään suuremmin arjessa läsnä, mutta käytiin kirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja, ja myös päiväkodin kautta lapset osallistuivat Julvandringeniin jossa jouluevankeliumi tulee tutuksi.

Otto: Lähinnä pukin venailua.

Mikä on paras joululahja minkä olette toiselta ikinä saaneet?

Iina: Sain yhtenä jouluna Otolta maailman ihanimman rakkauskirjeen, joka oli ehkä kaikkein ihanin. Vaikka tykkään mä kaikista laukuista ja kirjoista ja muistakin.

Otto: Ehkä tämän vuoden yllättäjä, Cards Against Humanity-seurapeli hirveille ihmisille jonka Iina mystisesti onnistui repimään jostain. Vielä kun pelaamaan pääsisi.

Kuinka usein värjäätte hiukset? Onko teillä luottokampaaja vai värjäättekö itse?

Iina: Mä käyn Salon Pepe Åhmanilla, joka on mun pitkäaikainen yhteistyökumppani. En tee juuri itse omille hiuksilleni mitään radikaalia, paitsi ylläpidän sävyä oikeilla tuotteilla. Silloin kun en ole raskaana, käyn kampaajalla n. 2kk välein. Nyt olen raskausaikana ainoastaan raidoittanut hiuksia kaksi kertaa.

Otto: Iina leikkaa ja värjää mun hiukset aina kun musta siltä tuntuu.

Mikä on kengänkokonne?

Iina: 36 tai 37 kengästä riippuen

Otto: 42

Iina: Minkälaisista asioista et kerro blogissa, kerro esimerkkejä? Oletteko yhdessä päättäneet olla kertomatta jostain tietystä?

No en koskaan kerro mitään tarkkoja kuvauksia meidän päivistä tai aikatauluista etukäteen, ja harvoin muutenkaan ellei kyseessä ole joku päivä kuvina -tyyppinen juttu. Suurin osa meidän läheisistä pysyy myös pois blogista, ja heistä en myöskään kerro koskaan mitään sen suurempaa. Monista asioista puhun yleisellä tasolla, mutta en kerro kuitenkaan mitään henkilökohtaista. Esimerkiksi taloudesta puhun mielelläni, mutta en kuitenkaan kerro pankkitilin saldoa. Tai kirjoitan mielelläni vaikka rakkaudesta ja tunteista, mutta intiimiasiat eivät tosiaankaan kuulu blogiin. Lapsista olen kertonut yhä vähemmän henkilökohtaisia asioita sitä mukaa kun he kasvavat ja kehittyvät enemmän omiksi persoonikseen, enkä koskaan jaa tai ole jakanut lapsista mitään mikä voisi heidät oikeasti nolata tai haitata heidän elämäänsä jotenkin.

Otto: Unelma-autosi?

Autojen suhteen olen aika kaikkiruokainen, riippuu vähän mihin tarkoitukseen. Ariel Atom ja Tesla ovat tällä hetkellä aika korkealla. Mönkijän olen aina halunnut mutta sitä nyt ei ihan autoksi lasketa.

Otto: Koetko elämääsi ikinä liian julkiseksi, kun elämänne on blogin vuoksi niin avointa ja julkista?

En oikeastaan, olen todella passiivinen somen käyttäjä nykyään niin eipä nämä asiat minua kotisohvalla silmään pistä.

Otto: Mikä puhelin sinulla on?

Duunista saatu iPhone joku. Teknologiaintoni ei ole hiipunut mihinkään, on vain niin hyvä Asuksen tabletti tällä hetkellä ettei kiinnosta kahta samankaltaista laitetta ylläpitää. Apple on ihan kiva jos lähinnä soittaa ja käyttää WhatsApp.

Jos teidän tytöt haluaisivat teineinä alkaa bloggaamaan tai vloggaamaan (tai mikä nyt silloin olisikaan se ykkösjuttu, tällanen vastaava kuitenkin), antaisitteko luvan?

Iina: Antaisin kyllä, tietenkin ikää pitäisi olla ainakin sen verran kuin yhteisöpalveluiden ikärajat vaativat. Ja ainakin aluksi mä haluaisin tarkistaa minkälaista sisältöä jaetaan. Uskon että lapset saavat hyvät lähtökohdat siihen mitä on ok jakaa, kun he ovat pienestä asti seuranneet miten minä toimin somessa. Ja aion kyllä opastaa heitä siitä mikä on ok ja mikä ei. Toivon silti että kouluissa esimerkiksi lapset saisivat laadukkaampaa ja monipuolisempaa media- ja markkinointikasvatusta, koska niin monista varhaisteineistä ja vielä vanhemmistakin huomaa että heillä ei ole mitään hajua miten blogi- tai vlogimaailma esimerkiksi toimii, tai miten markkinointi niiden taustalla toimii, ja sitten tulee kaikenlaisia väärinkäsityksiä ja ylilyöntejä ja noloja tilanteita.

Otto: En näe ongalmana, Iina varmasti auttaisi alkuun/rajojen kanssa.

Miten vanhemmuus ja lapset on vaikuttanut teidän ystävyyssuhteisiin tai kaveriporukkaan?

Iina: Sellaiset ystävät ovat edelleen läheisiä, joiden kuuluukin olla. Paljon ollaan saatu myös uusia ihania ystäviä vanhemmuuden myötä. Toki se on vaikuttanut myös niin että sellaista ”aikuisten aikaa” on vähemmän ystävyyssuhteissa, mutta sitten taas on ollut ihana huomata miten ihania kummeja esimerkiksi meidän tytöillä on ja miten he ovat tyttöjä huomioineet ja viettäneet heidän kanssa aikaa.

Otto: Hyvästi. Oikeat kaverit jäi kun taas puolitutut vetäytyivät jonnekin taka-alalle. Jyvät akanoista jne.

Mitä mieltä olette siitä, että lapsille ”valehdellaan” joulupukista, hammaskeijusta ja muista vastaavista satuolennoista?

Iina: Kirjoitin joulupukkiasiasta joulukalenteriin postauksen josta käy hyvin ilmi suhtautumiseni kaikkiin satuolentoihin ja niistä lapsille satuilemiseen.

Otto: Se on ihan fine kunhan ei liian vanhana jatku.

Mihin haluaisitte matkustaa seuraavaksi?

Iina: Olen jo pitkään halunnut Tukholmaan, koska se on yksi mun lempikaupunkeja ja sinne on helppo lähteä ihan pientenkin kanssa! Ja toinen minne haluaisin viikonloppureissulle perheen kesken on Berliini, siellä oli huikeaa Oton kanssa mutta paljon jäi sellaista käymättä mitä haluaisin kokea lasten kanssa. Haluaisin myös myöhemmin tänä vuonna pidemmälle reissulle jonnekin lämpimään koko perheen kesken.

Otto: Berliinin voisi käydä uudestaa katsomassa lasten kanssa, tai vaihtoehtoisesti jonnekin lämpimään.

Halailetteko paljon toisianne ja lapsia?

Iina: No kyllä halitaan, ihan tosi paljon.

Otto: Kyllä.

Mitä arvoja haluatte antaa lapsillenne? 

Iina: Muiden kunnioittaminen on tärkeää, ja toisista välittäminen. Haluan opettaa tytöt rakastamaan ja välittämään, ja olemaan toisille kohteliaita. Haluan opettaa myös omanarvontuntoa ja tervettä itsensä rakastamista, sitä että he tietävät olevansa arvokkaita omana itsenään eivätkä anna kenenkään kävellä heidän ylitse. Toivon että he jatkossakin ovat oikeudenmukaisia ja rehellisiä, ja puuttuvat siihen jos huomaavat epäoikeudenmukaisuutta ympärillään. Kunnianhimo ja määrätietoisuus ovat myös musta hienoja juttuja, ja toivon että he rohkeasti tavoittelevat omia unelmiaan.

Otto: “Oikeat”, näin pähkinänkuoressa. En oikein osaa vastata tähän kirjoittamatta aiheesta kokonaista postausta.

Oletteko enemmän ylihuolehtivaisia vai rentoja vanhempia?

Iina: Mä olen varmaan aika rento, Otto on vähän ylihuolehtivaisempi. Molempia sopivassa suhteessa, veikkaisin. Tunnen kyllä meitä rennompiakin vanhempia koska joissain asioissa me ollaan vähän nipoja, esimerkiksi siinä että portaissa ei saa leikkiä ja sohvalla ei saa hyppiä. Toisissa asioissa taas ollaan tosi rentoja, lapset saavat pelata konsoleilla ja heillä on oma Wii ja meidän sängyllä saa hyppiä.

Otto: Vähän sekä että, riippuu mistä kyse. Yleisesti ottaen minä ehkä asetan enemmän rajoja, mutta vastapainoksi stressaan muista jutuista vähemmän.

Onko teidän suhdetta epäilty ja sanottu, että eroatte pian? Mitä vastaatte sellaisiin?

Iina: No ei oikeastaan enää moneen vuoteen, mutta alkuaikoina sitäkin enemmän. En mä vastaa mitään, jokainen saa luulla mitä ikinä haluaa, tärkeintähän on se että itse tietää mikä on totta.

Otto: Emme vastaa, kun ei kiinnosta.

Tuletteko toimeen toistenne sukulaisten ja kavereiden kanssa, onko teillä yhteisiä kavereita?

Iina: Tullaan tosi hyvin toimeen ja meillä on paljon yhteisiä kavereita. Monesta Oton sukulaisesta on myös tullut mulle tosi läheisiä ystäviä, ja myös toisinpäin. Kyllä mä uskallan väittää että meidän koko perheellä on kotoisa ja hyvä olo, matkattiin me sitten Ouluun mun suvun luokse tai Pk-seudulla Oton suvun luokse.

Otto: Tulemme ja on. Kutakuinkin jokaikinen “oma” kaveri on nykyään yhteinen kaveri, olemme onnistuneet ympäröimään itsenne hyvillä tyypeillä.

Viihdyttekö perheen kesken vai isommalla porukalla?

Iina: Riippuu tilanteesta. Jouluaattona on kivaa olla perheen kesken ja sitten taas monissa muissa juhlissa on ihanaa että on koko suku ja kaikki läheiset ympärillä. Toisaalta joskus kaipaan mun isoja sukujoulujakin, vaikka samaan aikaan rakastan meidän omia jouluperinteitä. Kummassakin on puolensa ja puolensa.

Otto: Sekä että. Yleisesti ottaen vietämme aikaa enemmän perheen kesken, mutta isompi porukka ei vierasta.

Otto: Mikä tekee Iinasta hyvän äidin?

Iinan rakastava ja huolehtivainen luonne. Hyvä sydän ja rautaiset hermot.

Iina: Mikä tekee Otosta hyvän isän?

Otto on täysillä läsnä lapsille, ja lapsista näkee että isin kanssa he eivät pelkää mitään. Otto on heille maailman suurin turva ja tuki, ja toivon että olen itse samanlainen. Otto ei koskaan unohda sanoa lapsille että rakastaa heitä, ja jokaikisen aamun Otto ja lapset aloittavat aamuhalilla. Otto ei ole sellainen jörö, vaan hän näyttää tunteensa selvästi ja osoittaa rakkauttaan.

Tuntuu hassulta miettiä että viime viikonloppu saattoi olla meidän vika viikonloppu neljän hengen perheenä, tai sitten ei. Joka tapauksessa kovinkaan montaa niitä ei enää ole edessä. Niinkuin eilen Instagramissa päivittelinkin, olen vallan malttamaton täällä. Jatkuvat supistukset pitävät mut varpaillaan ja kokoajan on sellainen jokojokojoko-meininki päällä, vaikka edelleen olen lepäillyt että ne eivät yltyisi siitä ja että synnytys ei ihan vielä käynnistyisi. Jännittää!

Viikonloppuna ja ihan joka päivä olen yrittänyt huomioida tyttöjä mahdollisimman paljon, ja tehdä kaikkea mihin nyt sohvan nurkasta käsin heidän kanssaan pystyn. Ollaan luettu paljon satuja, leikitty barbeilla, piirretty ja väritetty ja pelattu lautapelejä.  Ja ollaan vaan höpötetty mahdollisimman paljon. Odottelen kyllä ihan hulluna sitä että voin taas liikkua normaalisti! Pulkkamäki ja luistelukentät – oottakaa mua älkääkä menkö pois ennen kuin olen päässyt ainakin kerran pulkkailemaan ja luistelemaan tälle keväälle!

Otto ja Tiara kävivät juuri ostamassa uudet luistimet neidille joka on ensimmäistä kertaa menossa nyt päiväkotiryhmän kanssa luistelemaan tänä keväänä. Viime talvena jo harjoiteltiin perheen kesken ja kunhan mä vaan olen toipunut synnytyksestä niin jatketaan harjoituksia tänäkin keväänä yhdessä. Nyt on koko perheelle omat luistimet kun esikoinen vaihtoi isompaan kokoon.

En oikeasti voi sanoin kuvailla miten paljon odotan kaikkia yhteisiä aktiviteetteja, sitä että voin osallistua kaikkeen! Siis odotan niin paljon että pääsen johonkin hoploppiin lasten kanssa pomppimaan. En ehkä ihan heti synnytyksen jälkeen hypi trampalla (hehheh) mutta liukumäkeen voin aivan hyvin lasten kanssa rynnistää sitten kun vointi antaa myöten. Ja leikkipuistoon. Ja ihan vaan pitkälle kävelylenkille ihmettelemään kaikkea. Ja odotan sitä että en ole enää meidän jengin hitain ruokakaupassa, vaan voisin välillä vaikka sanoa kolmivuotiaalle että ”tulehan jo”.

Odotan sitä että voin makoilla mahallaan – ja sitä että voin nostaa tytöt syliin ja rutistaa ja pyörittää heitä. Odotan että pääsen juoksulenkille! Siihenkin menee varmasti vielä aikaa mutta kyllä sitten kun lumet on kokonaan sulaneet ja kevät päässyt vauhtiin niin mä aion jo paahtaa menemään lenkkipolulla. Odotan, että voin vaunulenkkeillä vauvan kanssa ja odotan sitä että voin juosta bussiin tai metroon. Se on jotain mitä en ole tehnyt sitten viime kesän.

Mä odotan sitäkin että voin kantaa kauppakasseja, ja sitä että voin kiivetä korkealle tuolille ja ottaa itse yläkaapista mitä haluan. Ja odotan sitä että voin tehdä tyttöjen kanssa kuperkeikkoja ja voidaan taas pitää meidän tyttöjen kanssa tanssibileitä kotona Spotify pauhaten, niinkuin aina viime keväänä tehtiin. Ja odotan että voin lähteä keskustaan vaan nauttimaan ihanasta Helsinkitunnelmasta ja kävelemään ympäriinsä ja shoppailemaan tuntikausiksi. Odotan että pääsen osallistumaan kivoihin blogitapahtumiin ja pressitilaisuuksiin joissa en ole käynyt ikuisuuteen, olen missannut niin monta kivaa juttua koska en ole vaan kyennyt osallistumaan.

Odotan että jos mulle tulee joku yllättävä mielihalu, voin itse kipaista äkkiä kaupassa eikä tarvitse vaivata Ottoa. Ja sitä, että Otto voi pyytää multa asioita, ja mä voin helposti tehdä niitä hänen hyväkseen. Toki mä voin nytkin tehdä oman vointini mukaan ja olenkin tehnyt kaikkea mitä vaan mahdollisimman vähällä liikunnalla voi tehdä. Mutta sillä tavalla oikeasti. Odotan että Otto voi kysyä vaikka että voisinko hakea hänelle yläkerrasta sukat kun hän ei ehdi, ja mä voisin vastata että joo odota mä kipaisen. En ole nimittäin tosiaankaan kipaissut noita portaita kertaakaan ylös. Olen puhkunut ja puuskuttanut ne hitaasti ja supistelevasti ylös mahdollisimman harvoin.

Kaikkein eniten odotan sitä, että saan pitää meidän vauvaa ensimmäistä kertaa rinnalla. Tuntea hänen painonsa itseäni vasten, silittää hänen pehmoista poskeaan ja tuntea miten hän tarttuu mua sormesta kiinni. Ja sitä kuinka saan nähdä meidän kaikki kolme lasta ensi kertaa yhdessä. Mutta sitä en uskalla edes ajatella, samantien nousee hormonit pintaan.

Mä odotan, niin kovasti. Ja meidän koko perhe odottaa. Kuukauden päästä nämä päivät tuntuvat niin paljon lyhyemmiltä kun tätä aikaa katsoo taaksepäin. Mutta juuri nyt ne ovat ikuisuus. Yritän nauttia näistä päivistä parhaani mukaan koska joskus niitä tulee vielä ikävä, tiedän.

Hyvällä fiiliksellä täällä ollaan, vaikka kovasti odotellaankin. Onneksi saan odottaa näiden maailman parhaiden tyyppien kanssa. Ei enää kauaa <3

Käytiin viime sunnuntaina, kolmantena adventtina lasten kanssa laulamassa joululauluja Lasten Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudessa. Lasten Kauneimmat Joululaulut lauletaan samasta lauluvihkosta kuin aikuistenkin, mutta tilaisuus on vielä astetta rennompi ja aavistuksen lyhyempi niin että lapsetkin jaksavat keskittyä. Oli aivan ihanaa viedä lapset ensimmäistä kertaa laulamaan joululauluja ja huomasin kyllä selvästi että hekin nauttivat.

Kuva: Pirre Saario / Suomen Lähetysseura

Tilaisuudessa olivat esiintymässä myös pienet viulunsoittajaoppilaat, ja meidän esikoinen innostui kovasti musiikista. Kaikki lapset pääsivät myös eteen soittamaan soittimia, kun viulunsoittajat olivat tuoneet mukanaan kaikille lapsille sopivia soittimia. Voin kertoa että meidän muksut olivat ihan haltioissaan kun pääsivät esiintymään ja menivät tosi reippaasti sinne soittamaan muiden kanssa.

Meinasi tulla tippa linssiin äidillä ja isillä. Tilaisuus kesti n. 40 minuuttia ja se oli kyllä tosi tunnelmallinen ja kiva. Mun mielestä kirkon tilaisuuksissa papin persoonalla on aina tosi iso merkitys, ja meidän tilaisuudessa oli aivan mahtava pappi joka veti ohjelmaa eteenpäin rempseällä otteella ja nauratti lapsia ja vanhempia aina vähät väliä.

Kuva: Pirre Saario / Suomen Lähetysseura

Tilaisuudessa kyllä todella aisti joulutunnelman ja sai hyvän mielen, oli ihanaa laulaa tuttuja suosikkeja ja nauttia musiikista ja iloisesta meiningistä. En ollenkaan ihmettele miksi Kauneimmat Joululaulut on säilyttänyt suosionsa jo vuosikymmenien ajan Suomen suurimpana yhteislaulutapahtumana. Olen iloinen että sain tänä vuonna olla mukana Kauneimmissa Joululauluissa, ja aiotaan kyllä varmasti mennä ensi vuonnakin lasten kanssa laulamaan. Silloin meillä on mukana jo vauvakin, niin hänkin pääsee nauttimaan musiikista muutenkin kuin mahan läpi. Vauva selkeästi nautti laulutilaisuudesta jo nytkin, kun hän alkoi hytkymään mahassa aina kun musiikki soi.

Jos sinäkin haluat vielä mennä nauttimaan ihanasta joulutunnelmasta ja musiikista, kannattaa tsekata Kauneimmat Joululaulut -sivuilta sinun lähelläsi järjestettävä tilaisuus. Tilaisuuksia järjestetään niin aikuisille, lapsille kuin perheillekin ja mä voin lämpimästi suositella omalta osaltani. Meitä kuvattiin tilaisuudessa Kauneimpien Joululaulujen sivuille ilmestynyttä haastattelua varten, halutessasi pääset lukemaan Kirsi Elon musta tekemän haastattelun TÄSTÄ. 

Ihanaa päivää kaikille <3

Vietettiin eilen jo ensimmäistä adventtia, ihanaa! Aamulla lapset muistivat muistuttaa että tänään sitten sytytetään kynttilä ja laskivat että enää neljä yötä niin saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. He ovat aivan joulutäpinöissään ja koko meidän viikonloppu oli täynnä pientä jouluista puuhastelua. Ihanaa kun lumi ja aurinko ovat tulleet takaisin ja on oikeasti talvinen meininki. Ajattelin toteuttaa tämän postauksen vähän eri tavalla kuin viikonloppukuulumiset yleensä, ja listasin viisi kivaa juttua eilisestä ensimmäisestä adventista! Tässä ne tulevat:

1. Yhteinen runsas aamupala. Sanoinkin silloin isänpäivän aikaan että runsaan aamupalan nauttiminen on niin kivaa että sitä pitäisi tehdä vähintään kerran viikossa. Ja nyt ollaan sen jälkeen tehtykin niin. Sunnuntai tuntuu jotenkin kivemmalta ja juhlavammalta ja merkityksellisemmältä, kun sen aloitttaa yhteisellä hitaalla aamiaishetkellä. Ollaan kokeiltu vähän eri aineksilla joka sunnuntai, mutta tänä sunnuntaina laitettiin pekonia ja munakokkelia kun Otto oli ollut edellisiltana työpaikan vuosijuhlissa ja tuhdimpi ruoka tuntui hyvältä idealta. Musta on ihanaa kokata yhdessä Oton kanssa, oli se sitten aamupala tai kolmen ruokalajin illallinen.

2. Lasten kanssa höpöttely. Heillä on niin loistavia ajatuksia ja se ajatusten määrä mikä sieltä pienestä pääkopasta pulppuaa on aivan häkellyttävää. Tuntuu että heidän ajatukset kulkevat ihan tuhatta ja sataa ja siinä ajassa kun itse ehtii ajatella että ottaisiko aamiaisen kanssa mehua vai kahvia, lapsi ehtii jo ajatella kolmeakymmentä eri asiaa ja esittää ainakin kahdeksan kysymystä niistä. Välillä se on uuvuttavaakin mutta yleensä hauskaa ja mieltä avartavaa. Saa itsekin uusia näkökulmia.

3. DIY-jutut. Koko viikonlopun ajan olen askarrellut mobilea vauvalle ja siinä samalla antanut esikoisen ommella jämäpaloista itse juttuja. Kyllähän mä itsekin mummon kanssa ompelin viisivuotiaana mutta en jotenkin silti ennen tätä ollut tajunnut että 5v osaa hyvin jo ommella kun vaan antaa siihen mahdollisuuden. Niinpä annoin siis neulan, huopaa ja lankaa neidille käteen ja vähän aikaa mun touhuja katseltuaan hän ompeli itse lumiukon. Sille pitää kiinnittää vielä hattu, nenä ja napit ja silmät ja suu, mutta muuten se on ihan valmis. Eikä neiti kertaakaan pistänyt neulalla sormeen. Ihanaa yhteistä askartelua!

4. Adventtikynttilät. Meillä ei aikaisemmin ole ollut varsinaisia adventtikynttilöitä vaan ihan pelkkiä random-kynttilöitä mitä ollaan satunnaisesti poltettu tai sitten ei. Nyt kun oli ihan adventtia varten tarkoitetut kynttiläkupit niin se ihan sama asia, kynttilän sytyttäminen, tuntui vaan jotenkin vielä ihanammalta ja siinä oli lapsillekin juhlan tuntua. Pienet asiat <3

5. Pikkuruiset ostokset pikkuriikkiselle tyypille. Black Fridayn ostokset ja samaan aikaan postiin tulleet pari tilausta piristivät perjantaina. Mä näytän isompia juttuja myöhemmin kunnolla, mutta tässä muutama ostos. Name Itin eettisesti tuotettu villahaalari joka on ihanan kaunis ja pehmeä ja lämmin, Lindexin luomupuuvillainen sirkusyökkäri ja ihanat värikkäät sukat, sekä Papulta ennakkotilatut ensimmäisen Nappikaupunki-malliston värissä valmistetut patch-leggingssit. Nuo leggarit lähtevät sairaalakassiin mukaan, ne on vaan niin ihanat että en kestä!

Vaatekuvassa näkyy muutamia pilviä joita olen mobilea varten tehnyt, ja kunhan olen ommellut vielä yhden keltaisen tähden valmiiksi on aika liittää kaikki osat yhteen. Kyllä se taitaa onnistua jopa paremmin kuin uskoinkaan, eli pian esittelen mobileprojektia täälläkin.

Ihanaa maanantaita kaikille, toivottavasti teilläkin oli rakkaudentäyteinen ja ihana eka adventti <3 

Aloitettiin eilen tyttöjen kanssa viikonloppu viettämällä kunnon piparitalkoot. Leivottiin yhdessä koko aamupäivä ja mä en kestä, mun pienet neidit osaavat jo itse kaulia taikinaakin kunhan pala ei ole se kaikkein suurin. Missä vaiheessa niistä tuli noin isoja ja omatoimisia?! Meillä oli niin hauskaa, kuunneltiin joululauluja ja höpöteltiin kaikkea mahdollista ja tehtiin viisi pellillistä pipareita. Leipomisen jälkeen oli tietenkin koristeluhetken vuoro ja saatiin hyvin koristeluunkin kulumaan yli tunti. Tytöt koristelivat niin antaumuksella omiaan ja osasivat hienosti pursottaa kuorrutetta ja asettelivat karamelleja ja muita koristeita pipareiden päälle.

Mä värkkäsin meille omat possuperhe-piparit niinkuin joka vuosi ja tein jo vauvallekin oman. Ehkä mä säästän tämän piparin synnärille asti ja syön sen vasta sitten kun vauva on syntynyt, ei sinne niin pitkä aika ole. Vauvan pipariin tuli vaaleanpunaisia helmiä ja valkoista kuorrutetta. Tytöt saivat päättää kaikkien pipareiden koristeet. Oli kyllä niin kiva aamu tyttöjen kanssa että, ihanaa pientä puuhastelua yhdessä kaikessa rauhassa.

Piparitalkoiden jälkeen mentiin piipahtamaan Black Fridayn kunniaksi Itiksessä ja löydettiin vauvalle villahaalari ja yökkäri ja sukkia, ja tytöille uudet sadetakit kun päiväkodissa olevat alkoivat olla jo vähän turhan napakoita talvivaatteiden päälle puettavaksi. Ihan hyvät ja tarpeelliset löydöt siis eikä rahansäästö ollenkaan haitannut. Itsekin tuhlasin itseeni ja ostin uudet mammaleggingssit kun edellisissä oli nyrkin kokoinen reikä haaroissa. Jotenkin olen tosi pihi ostamaan äitiysvaatteita kun niitä käytetään niin lyhyen aikaa, ja olen sitten vaan mennyt sukkahousuilla ja mekoilla kun ei ole ollut ehjiä leggareita neuleiden kanssa puettavaksi. Mutta ah nyt on, ja oli kyllä täysin sen kahdeksan euron arvoiset. Saattaapa olla että nämä jäävät toivottavasti mun viimeiseksi äitiysvaateostokseksi.

Tänään me ollaan siivoiltu ja laitettu tauluja seinille ja sen sellaista pientä puuhastelua. Otto on työpaikan juhlissa tämän illan, ja me taas vietettiin tyttöjen iltaa ystäväperheen kanssa. Täällä oli kuuden naisen kesken hyvä olla ja lapsilla sujuivat leikit kivasti. Oli ihana vaan höpöttää ja vaihtaa kuulumisia kahvikupin äärellä kaikessa rauhassa. Näitä saisi olla useamminkin!

Nyt mä taidan laittaa koneen kiinni ja nauttia rauhallisesta illasta itseni kanssa kera pienen DIY-projektin. Ajattelin nimittäin pyöräyttää vauvalle itse mobilen. Mä oon tullut aivan hulluksi tuon Pinterestin ja DIY-hommien kanssa viimeaikoina, kai tämä on sitä pesänrakennusviettiä sitten kun on tullut siivottua ja sisustettua muuton puolesta jo ihan tarpeeksi eikä ne ole enää ykköslistalla kiinnostuksenkohteissa. Mutta joo, mobilea ajattelin alkaa väkertämään, saa nähdä millainen siitä tulee kun en ole vuosikausiin tehnyt mitään tämän suuntaistakaan. Jos projektista tulee salonkikelpoinen niin esittelen mielelläni täälläkin!

Ihanaa iltaa tyypit <3