Viikko kului kuin siivillä, kun kesä saapui vihdoinkin Helsinkiin kunnolla. Taas on tiistai ja viikot vaihtuvat. Mun on ollut viime aikoina jotenkin tosi vaikea samaistua mun kahteen edelliseen raskauteen, kun fiilis on niin eri! Tämä neljäs raskaus muistuttaa tosi paljon enemmän mun ensimmäistä raskautta, jossa en kärsinyt supistuksista ennen 34. raskausviikkoa lainkaan. Toisaalta, se ensimmäinen raskaus kuitenkin loppui aiemmin kuin kaksi muuta, joten jännä nähdä miten tämä nyt etenee. Mun veikkaus on se, että dramaattisesta alusta huolimatta tämä voisi olla se mun kaikkein ”normaalein” raskaus ja kenties edetä vaikka laskettuun aikaan asti ilman mitään sen kummempaa. Katsotaan olenko oikeassa.

Viime viikolla nukuin ehkä vähän huonommin kuin aiemmin, heräsin melkein joka yö käymään vessassa. Mutta viime yönä nukuin taas super hyvin, menin nukkumaan jo 23.30 ja heräsin 7.30 ihan pirteänä, enkä herännyt yöllä kertaakaan. Että ota näistäkin nyt selvää! Pidän sormet ristissä, että saisin ainakin joitakin kokonaisia öitä vielä nukuttua ennen kuin loppuraskauden pissalla ramppaaminen alkaa.

Vauva liikkuu edelleen tosi paljon. Välillä hän on ihan tosi alhaalla ja välillä taas kiipeää ylöspäin. Eilen hän oli ihan ylhäällä mun vasemmassa kyljessä ja venytteli hulluna. Se on aina niin outo tunne kun vauva on pitkään hengannut jossain yhdessä kohtaa ja sitten ihan yhtäkkiä siirtyy johonkin aivan eri paikkaan. Menee aina hetkeksi sisäelimet ihan solmuun tai jotain. Mutta yhtä kaikki, ihanaa kun liikkuu. Nyt ei ole ollut hirveästi onneksi sellaisia kivuliaita liikkeitä, enemmän vaan juuri kovaa paineen tunnetta ja sitten sellaisia peruspotkuja ja nyrkkeilyitä.

Maha on kyllä kasvanut ja pyöristynyt, mutta ei se tunnu vielä mitenkään ihan valtavalta, eikä ole vielä pahasti tiellä. Ihan hyvin yltää halimaan vielä Ottoa ja ruokaakin pystyy laittamaan ilman, että maha on tiellä. Mahan muoto muuttuu edelleen jatkuvasti, välillä se on enemmän vaan edessä päin ja välillä sitten leviää kohti sivujakin, jos vauva on poikittain. Pääosin vauva viihtyy alhaalla, joten maha ei paina onneksi ylhäältä vielä keuhkoja tai muutenkaan. Mutta hetkellisesti jos vauva tulee ylemmäs, niin sitten voi olla tukala olo.

Kävely onnistuu hyvin ja jopa melko rivakkaan tahtiin. En tiedä miten on mahdollista, mutta kävelytyylini muistutti enemmän ankkaa viikolla 14 kuin viikolla 25. Siis varmaan jotenkin kun kohtu oli alkuun vielä alempana ja vauva myös, niin silloin se painoi enemmän alas ja kävely tuntui inhottavammalta. Nyt kun molemmat ovat kasvaneet ja nousseet ylemmäs, niin kävelykin tuntuu helpommalta. Mulla oli alussa paljon enemmän sellaisia loppuraskauden oireita kuin nyt keskivaiheilla, hah. Tätä seesteistä keskiraskautta eli toista kolmannesta on vielä muutama viikko jäljellä, ennen kuin alkaa viimeinen kolmannes.

Ensi viikolla me päästään kurkkaamaan vauvaa 3D/4D-ultraan ja tämä on meidän ensimmäinen kerta kun käydään sellaisessa! Kuten aiemmin kirjoittelinkin, että kun tässä taas nyt ehkä mahdollisesti ollaan viimeistä kertaa raskaana (heh, ei sitä tiedä) niin halutaan ottaa kaikki mahdollinen tästä irti. Aiemmin meille ei ole ollut mahdollista taloudellisesti käydä yksityisellä näissä ultrissa, paitsi ehkä kolmannella kerralla olisi, mutta ei vaan jostain syystä menty siltikään. Nyt halutaan ehdottomasti käydä, koska sitten päästään tutustumaan meidän tulevaan pikkuiseen vieläkin paremmin jo nyt raskausaikana. Mua jännittää jo etukäteen ihan hulluna, koska niin hassua päästä näkemään hänen kasvot jo etukäteen, eikä vasta sitten synnytyksessä.

Ehkä me sitten saadaan viimeinkin päätettyä myös hänen koko nimi valmiiksi, kun edelleen meillä on vain se kutsumanimi, mutta ei muita päätettynä. Nimilistoja mulla on ainakin viisi ja selaan nimisivustoja harva se päivä, kyllä se vielä joku päivä tuottaa tulosta, ei hän nimettömäksi jää!

Checklist raskausviikko 25:

Vauvan koko hedelmänä: Papaija (edelleen)

Cravings: Uudet perunat!

Oireet: Vähän hankalat yöt, olen heräillyt öisin jonkin verran. 

Viime vuonna tein ”Poikkeuskesän bucket list” -nimisen postauksen, itse asiassa melkein tasan vuosi sitten, 14.5.2020. En oikeasti silloin voinut kuvitellakaan, että tänä kesänä ollaan edelleen rajoitusten alla ainakin alkukesä. Voihan se olla, että loppukesästä tilanne on jo paljon parempi ja päästäisiin kenties juhlimaan vaikka mun ja Oton yhteiset kolmekymppiset meidän pihalla, kun Otolta jäi viime kesänä pitämättä ja musta olisi mahtavaa ehkä pitää omat vielä ennen kuin vauva syntyy. Mutta katsotaan miten tämä tästä etenee.

Meillä on niin monet muutkin juhlat pitämättä, kuten 10v vuosipäivä-bileet, tuparit, gender revealit ja kaikki lasten synttärit, että jos mitenkään mahdollista niin yhdet kesäjuhlat ainakin järkätään jos vaikkapa heinäkuussa kokoontumisrajoitukset ovat jo lievemmät ja juhlien järjestäminen sallittua. Mutta katsotaan, vielä ei lyödä mitään lukkoon vaan seurataan ohjeita. Olisi vaan niiiiin ihana nähdä ystäviä pitkästä aikaa porukalla, pitää grilli kuumana koko illan, nauttia lämpimästä kesästä ja musiikista ja vaihtaa kuulumisia kunnolla kaikkien kanssa, ketä ei olla nähty ihan liian pitkään aikaan, koska korona.

Toki mekin ollaan aina välillä nähty ystäviä ja perhettä, mutta kerralla aina vain yhtä tai paria tyyppiä ja muutenkin paljon normaalia harvemmin. Enkä edes muista milloin olisin viimeksi halannut jotain läheistä! Siksi on niin valtava ikävä kaikkia ja vieläkin on monta läheistä, jotka eivät ole edes käyneet meidän ”uudessa kodissa”, jossa ollaan kuitenkin asuttu jo yli vuosi. Mutta kuten sanottua, katsotaan miten tämä tästä etenee ja mitään riskejä ei oteta vaan seurataan edelleen ohjeistuksia tarkasti.

Onneksi viime kesänä jo sai huomata, että kyllä sitä pystyy kuitenkin tekemään paljon kaikkea, vaikka rajoituksia olisikin voimassa. Pidettiin grilli-iltoja muutaman läheisen kanssa, käytiin paljon rannalla, käytiin syömässä ja istumassa iltaa terassilla ja kasvatettiin vihanneksia pihalla. Ja toki matkattiin myös kotimaassa. Käytiin kahdesti Oulussa ja kerran Turussa, ne reissut tuntuivat melkein kuin olisi ulkomaille päässyt. Tänä kesänä koronan lisäksi mun raskaus saattaa rajoittaa, koska vielä ei tiedä miten mun vointi etenee. Sormet ristissä, että nämä super hyvät fiilikset jatkuisivat ja päästäisiin käymään pikkureissu jossain kotimaassa kesän aikana. Kaikkein eniten toivon, että saisin nähdä mun äidin, mun tädin ja kummipojan, mun papan ja mun serkut perheineen, Oton serkun ja hänen puolison ja kaikki muut rakkaat edes jotenkin! Mutta joo, katsotaan, katsotaan. Ei nuolaista ennen kuin tipahtaa ja mitä näitä nyt oli.

Viime kesän bucket list oli aika toimiva ja käytin sitä pohjana myös tämänvuotiselle listalle, mutta tähän on lisätty joitakin juttuja, jotka viime kesänä eivät olleet edes vielä mahdollisia (kuten raskauskuvaukset Alppiruusupuistossa). Lisäksi olen poistanut muutamia juttuja, kuten ”pomppia mahdollisimman paljon trampoliinilla”, ”juosta pitkän lenkin kaatosateessa”, joka ei tässä vaiheessa raskautta enää houkuttele ajatuksena, heh. Tässä ei nyt lue mitään reissuja, koska viime vuoden tapaan mulle tärkeintä on se, että listan jokainen kohta on mahdollinen, oli tilanne mikä hyvänsä. Ennen listaa vielä lainaus viime vuoden postauksesta, eli se, mitä bucket list itselleni tarkoittaa:

”Bucketlist, ämpärilista, on siis lista asioista, joita haluaisin tehdä ennen kuin kesä on ohi. Sitä ei tarvitse noudattaa orjallisesti, enkä ole pettynyt, vaikka ei kaikki asiat toteutuisikaan. Sen ainoa tarkoitus on muistuttaa kaikista ihanista jutuista, joita kesässä rakastan ja joita VOI tehdä, jos haluaa. Olen tehnyt näitä bucketlisteja ennenkin ja ne ovat aina onnistuneet siinä omassa tehtävässään: inspiroimaan tekemään kivoja pieniä juttuja, joiden avulla kesästä saa vielä enemmän irti.”

Kesän bucket list 2021, tänä kesänä voisin:

Syödä ainakin 30 jäätelöä. 

Pulikoida omalla pihalla porealtaassa.

Pitää raskauskuvaukset Alppiruusupuistossa.

Grillata paljon ja usein.

Syödä hulluna uusia perunoita ja kevätsipulia.

Kuvata auringonkukkapellolla ilta-auringossa.

Käydä piknikillä.

Uida meressä tai järvessä.

Maistella itse omalla pihalla kasvatettuja vihanneksia ja marjoja.

Pitää leffamaratonin Oton kanssa.

Pitää pyjamabileet ja leffamaratonin lasten kanssa.

Leikkiä vesisotaa.

Syödä kirsikoita ja omenoita oman pihan puista. Tämä tosin varauksella, viime kesänä ei saatu yhden yhtä kirsikkaa, omppuja senkin edestä. 

Tehdä itse smoothiejätskejä.

Syödä ihan hulluna mansikoita.

Tehdä kukkaseppeleet juhannuksena koko perheelle.

Lukea kirjaa aurinkotuolissa.

Pitää lapset päättää -päivän.

Maalata ulkona auringossa.

Juhlia etukäteen mun ja jälkikäteen Oton 30v-synttäreitä, pienesti tai isosti. 

Pitää ainakin viikon lomaa, jolloin en tee töitä ja laitan sähköpostiin automaattisen lomaviestin. 

Tuli niin kesäfiilis tätä kirjoittaessa! Ihan hurjaa, että enää kolme viikkoa siihen, että lapsilla alkaa kesäloma. Siitä alkaa kunnolla meidän kesä. Otto lomailee juhannuksesta eteenpäin kolme viikkoa, joten ajoitan varmaan sille ajalle itselleni sen yhden lomaviikon, jollekin niistä viikoista.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

Karoliina Pentikäinen haastoi mut vastaamaan näihin 50 kysymykseen, ja tottahan toki otin hauskan haasteen vastaan! En ole pitkään aikaan tehnytkään yhtään blogihaastetta, joten tämä oli oikein kiva juttu tähän väliin.

1. Karjuit. Hyvä kysymys! En tiedä. Karjuminen on mulle tosi vierasta, tulee mieleen lähinnä tilanteita joissa olen karjunut leikilläni (esimerkiksi esittänyt leijonaa), tai sitten mun eka synnytys, jossa karjuin, mutta mulle sanottiin, että kannattaa olla hiljaa niin on paremmin voimaa ponnistaa. Sitten lakkasin karjumasta, enkä ole muissa synnytyksissä karjunut. 

2. Ajoit autoa. En ole vielä(kään) ajanut. Otolla on edelleen se opetuslupa, mutta tämä on just se asia, mitä ei olla vaan saatu aikaiseksi kaiken tämän muun keskellä, ja ollaan huomattu, että ollaan jälleen pärjätty ihan hyvin vain yhdellä kuskilla ja autolla. Mulla ei ole mitään valtavaa paloa tähän asiaan, eikä ole ilmeisesti vielä tullut niin suurta tarvetta, että oltaisiin saatu aikaiseksi hoitaa tarvittavat varusteet autoon ja aloittaa. 

3. Halasit ei-perheenjäsentä ajattelematta, onko se turvallista. Siitä on kyllä aikaa ihan liian kauan. 

4. Urheilit. Kävelyllä kävin viimeksi eilen. Kunnon hikiliikuntaa olen harrastanut viimeksi juuri ennen joulua, sen jälkeen vain joogaa ja kävelyä. 

5. Olit pelokas. Alkuvuodesta, kun oli epävarmaa, että selviääkö meidän vauva. Se epätietoisuus oli niin pelottavaa ja rankkaa monen viikon ajan. 

6. Itkit. Eilen kun katsottiin Handmaid’s talen 3. kauden vikaa jaksoa ja siinä oli niin koskettava ja valtavan suuri hetki.

7. Söit vaan herkkuja lounaaksi. Ei tule mieleen. Migreenin takia olen ihan naurettavan tarkka mun aterioista, mun on pakko syödä ne päivän ainakin neljä pääateriaa, että ei tule päänsärkyä tai migreeniä. Välipalaksi söin munkkia vappuna. 

8. Sheivasit. Viikonloppuna kainalot. 

9. Olit kateellinen jollekin toiselle. En muista milloin olisin ollut sellaisella katkeralla tavalla kateellinen. Mutta silloin kun keväällä itse pelkäsin koko ajan meidän vauvan puolesta, mietin kaihoisasti, että olisinpa itsekin jo yhtä turvallisilla viikoilla mun raskaudessa kuin mun ystävä. 

10. Olet sijoittanut rahaa osakkeisiin tai rahastoon. Maanantaina. Silloin tuli just sähköpostiin S-bonustiedote ja taas kilahti kuukauden bonukset suoraan rahastoon säästöön. Sinne on kertynyt mukava summa rahaa, joka on kasvanut erittäin hyvin korkoa. Seuraavan kerran sijoitan ensi viikolla, kun säännölliset kuukausisäästöt menevät tililtä. 

11. Olit yksin kotona yön? Silloin kun ei oltu vielä muutettu yhteen Oton kanssa. Siis tämän on ollut pakko olla helmikuussa 2011, eli yli kymmenen vuotta sitten, hah! Lasten kanssa olen kyllä ollut yksin kotona yötä ilman Ottoa, mutta en koskaan kokonaan yksin sen jälkeen kun tavattiin. 

12. Sait olla yksin. Viimeksi tänään, kun Otto oli hakemassa lapsia koulusta. 

13. Nauroit niin, että meinasi tulla pissat housuun. Viikonloppuna meillä oli kunnon nauruhepulit Oton kanssa illalla lasten mentyä nukkumaan, kun tehtiin iltapalaa. 

14. Valvonut aamulla kello neljään? Olisikohan se ollut mun ystävän polttareissa vuonna 2019, tai sitten meidän hääpäiväbileissä, myös 2019. Tosin silloin saatoin valvoa vain kolmeen asti. Tai sitten silloin kun tultiin New Yorkista kotiin viime vuonna, silloin oli rytmi ihan sekaisin etenkin kotimatkalla. 

15. Olet bailannut aamuun saakka. Nuo samaiset kaksi kertaa ovat ne hetket, kun olen viimeksi ”bailannut aamuun saakka”. Mutta siis jos mietitään, että olisi valvonut koko yön ja bailannut oikeasti aamuun aamuun saakka, niin en kyllä tiedä millloin viimeksi. Ehkä ennen kuin sain ensimmäisen lapsen. 

16. Teit jotain, mitä et ikinä uskonut tekeväsi. Musta tuntuu, että koko mun elämä on asioiden tekemistä, joita en ikinä (ennen) uskonut tekeväni. En koskaan nuorena uskonut, että voisin oikeasti ostaa mun unelmien kodin tai päästä käymään New Yorkissa. Nykyään en enää ajattele, että olisi asioita, joihin en pysty. 

17. Rukoilit. Wau, mikä kysymys. Tosi harvoin tulee otettua kantaa mihinkään uskontoon liittyvään omassa blogissa, ehkä siksi, kun en itsekään ole ihan varma mikä oma suhtautumiseni mihinkin asiaan on. En osaa vastata tähän. 

18. Kävit Alkossa. Se oli joulukuussa, kun ostin muutamaa päivää ennen joulua valkoviiniä joulupöytään, jota en sitten koskaan edes maistanut. 

19. Kävit ulkomailla. New Yorkissa helmikuussa 2020. 

20. Kävit järvessä uimassa. Ei kyllä mitään hajua, milloin olen uinut viimeksi järvessä. Meressä on tullut uitua monen monta kertaa viime kesänäkin, mutta järvessä ehkä joskus 2018. 

21. Söit ulkona ravintolassa. Viime vuoden puolella, olisiko ollut joko meidän illallinen Nudessa mun synttäreinä, tai sitten joku lounas ehkä lokakuussa. Sen jälkeen ollaan haettu vain noutoruokaa. Olisipa ihana käydä taas ravintolassa!

22. Maistoit itsellesi uutta ruokaa. Tällä viikolla. Me tilataan Ruokaboksia ja siellä tulee jatkuvasti uusia reseptejä testiin. 

23. Kiroilit. Tällä viikolla tai viime viikolla. Ennen kiroilin päivittäin, mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän ne omat sanat särähtää myös omaan korvaan jostain syystä. Kiroilen nykyään lähinnä silloin, jos tiputan jotain tai satutan vahingossa itseni. 

24. Olit humalassa/kännissä. Yksissä juhlissa keväällä 2015. Se tuntui pitkän tauon jälkeen niin ahdistavalta, että päätin silloin, etten koskaan enää halua kokea sitä uudelleen. Humalasta ei tullut vapautunut olo kuten teininä, vaan se tuntui vaan tosi ahdistavalta. Sen jälkeen en ole juonut missään isoissakaan juhlissa muutamaa (2-3) lasillista enempää, enkä usko, että koskaan enää tulen juomaan. 

25. Leikkasit kynnet. Ehkä kuukausi sitten. Raskausaikana kynnet kasvaa mulla niin upeasti, nautin pitkistä kynsistä.

26. Turhauduit. Viime viikon maanantaina, kun mulla oli niin valtavan paljon hommaa. Onneksi sain kaiken tehtyä. Mutta kyllä siinä sai olla kieli keskellä suuta, että ehdin hoitaa kaiken. 

27. Juoksit cooperin testin. Lukiossa varmaankin. 

28. Luit Raamattua. Rippikoulussa varmaan. Pitäisi kyllä ihan mielenkiinnosta lukea sitä joskus. 

29. Nukuit yön yli. Viime yönä. Onneksi ainakin toistaiseksi olen saanut alkuraskauden katkonaisten unien jälkeen nukuttua tosi hyvin vielä. 

30. Mietit omia arvojasi. Eilen, kun mua haastateltiin yhteen lehtijuttuun, joka ilmestyy myöhemmin tässä kuussa. Puhuin siinä nimenomaan mun arvoista ja elämän asenteesta. Arvot on mulle tosi tärkeitä ja ne auttaa pitämään keskiössä ne asiat, jotka oikeasti merkitsevät mulle.

31. Teit hutiostoksen. Kuukausi sitten ostin lapselle bikinit hänen lempivärissä. Kotiin päästyä Otto leikkasi niistä laput irti ja vasta kun lapsi sovitti niitä, huomattiin, että olin epähuomiossa ottanut kaksi kokoa liian suuret. Ne oli aivan kertakaikkisen liian isot vielä. Vitsit että harmitti, että en ollut huomannut kaupassa, ja että kun laput oli jo irrotettu, niin niitä bikineitä ei voinut enää vaihtaa. Mutta me laitettiin ne säästöön, otetaan käyttöön sitten parin vuoden päästä kun ovat sopivat. Ja ehkä Otto oppi nyt tästä kerrasta, että lappuja ei ikinä leikata ennen kuin on sovitettu, hah! 

32. Puhuit englantia. Pari viikkoa sitten kun törmäsin kauppareissulla englanninkieliseen ystävään sattumalta. 

33. Olit rohkea. Pientä rohkeutta tarvitaan mun työssä koko ajan. Monesti saa ylittää itsensä kun avautuu asioista. Toisaalta, tarvitsen myös rohkeutta siihen, että uskallan rohkeasti puhua itseni ja työni puolesta ja myydä ideani potentiaaliselle asiakkaalle. Isosti rohkea olen viimeksi ollut ehkä silloin, kun vihdoin päätettiin Oton kanssa, että vauva saa tulla. Tai silloin, kun ostettiin tämä koti. Se tuntui niin hullulta ja pelottavalta, mutta me tehtiin se! 

34. Sanoit “minä rakastan sinua”. Aamulla kaikille lapsille kun lähtivät kouluun ja dagikseen, ja Otolle joka heidät vei. 

35. Maksoit laskun. Tänään maksoin juuri muutaman e-laskun, joita oli tullut. 

36. Lahjoitit hyväntekeväisyyteen. Tänään maksoin tililtä myös Planin kk-maksun, kun olen kummi. 

37. Koit olevasi hyvä äiti. Eilen illalla, kun lapsi sanoi, että olen maailman paras ja ihanin ja rakkain äiti. Tai ehkä tänään aamulla, kun puhdistettiin yhdessä toisen lapsen kenkiä ennen kouluun lähtöä ja hän sanoi, että on ihana viettää yhdessä äiti-tytär -aikaa, vaikka me vaa puhdistettiin kenkiä. Ei siinä, mullakin oli oikein mukavaa kyllä ja höpöteltiin samalla kaikenlaista. Mulle tulee niin hyvä ja voimaannuttava fiilis siitä, kun näen, että meidän lapset osaavat arvostaa pieniä asioita ja ovat kiitollisia jokaisesta päivästä. 

38. Ajattelit onnistuneesi. Kun viime viikolla laskin budjettia seuraavan kolmen kuukauden ajalle. Teki mieli kiljua ilosta, että vaikka korona viime vuonna sotki monet asiat ja tuntui kuin olisin hypännyt tyhjän päälle tuntemattomaan, olen saanut tilanteen käännettyä voitoksi ja pärjään loistavasti. 

39. Ostit itsellesi jotain ihanaa. En kyllä nyt saa mieleen. Olen viime aikoina ostanut kaikkea ihanaa lähinnä meidän vauvalle. Itselleni ostokset ovat olleet ennemmin käytännöllisiä, kuten alushousut jotka eivät purista, tai kengät joissa ei ole nauhoja. 

40. Häpesit jotain sellaista, jota joutuu oikeasti käsittelemään. Tää on jännä kysymys myös. Tulee mieleen lähinnä jotkut teininä tapahtuneet asiat? 

41. Oli sun menkat. No ennen tätä raskautta, eli marraskuun lopussa. 

42. On tullut verta nenästä. Ihan valumalla verta on tullut viimeksi kun olin kesätöissä 2009 ja asuin sen kesän ajan Otaniemessä Espoossa. Olin just lähdössä töihin ja myöhästyin sen takia, kun mun nenästä vaan alkoi valumaan aivan hulluna verta, niin että rappukäytävän lattiakin meni ihan vereen ja jouduin siivoamaan sen ja vaihtamaan vaatteet. Se ei millään meinannut loppua. Taisi johtua siitepölyallergiasta ja allergialääkkeistä se. 

43. Myönsit olleesi väärässä. Aina tarvittaessa myönnän kyllä mielellään, mutta nyt just ei tule mieleen. 

44. Harrastit seksiä. Eilen. 

45. Annoit positiivista palautetta tuotteesta/palvelusta. Maanantaina laitoin positiivista palautetta Instagramissa erään yrityksen tilille, kun ollaan oltu niin tyytyväisiä asiakkaita. 

46. Pyysit apua ystävältä. Viime viikolla kysyin ystävältä, että osaisiko hän auttaa mua ompelemaan yhden vaatteen meidän vauvalle, kun en tunnu löytävän mistään yhtä juuri sellaista, jonka haluaisin. 

47. Pyysit anteeksi. Olisikohan se ollut maanantaina, kun Otto siivosi ja olin jättänyt astiat lojumaan, enkä vienyt koneeseen. Mun niin pitäisi skarpata siinä!  

48. Suutuit puolisollesi. Tästä on nyt pari kuukautta jo, mutta silloin kirjoitin blogiinkin, että hormonit sai mut itkemään, vaikka en halunnut, eikä mua edes itkettänyt omasta mielestä, mutta silti se itku vaan tuli. Eniten ehkä suutuin kuitenkin niille hormoneille, jotka eivät toimineet tilanteessa kuten halusin. Halusin olla rauhallinen, mutta sitten muutuin itkumonsteriksi, hah. Nyt onneksi voi nauraa tuolle ja olotkin on olleet paljon seesteisemmät viime viikkoina. 

49. Nolasit itsesi. Ei tule nyt mieleen. On niin vähän sosiaalisia kontakteja kuluneen vuoden ajalta, että hyvin harvoin jos ollenkaan on ollut mitään tilanteita, joissa olisin nolostunut. 

50. Tunsit pakahtuvasti onnesta. Viimeksi tänään päivällä, kun join päiväkahvia omalla pihalla ja lämpömittari näytti 23 astetta. Kaikki oli vaan niin ihanaa just siinä hetkessä. 

Vitsit tää oli hauska haaste tehdä, olipa kiva miettiä näin paljon erilaisia vastauksia! Toivottavasti tekin tykkäsitte! 🙂 

Taas on tiistai, miten tämä on ees mahdollista! Viikot vaihtuvat niin tiuhaan. Kyllä sitä ehtii lopussa sitten ihmetellä ajan kulumisen hitauttakin varmasti, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että raskaus vaan juoksee eteenpäin, enkä itse pysy perässä. Nyt alkoi jo 25. viikko, mikä tarkoittaa sitä, että jos tämäkin vauva tulisi hieman etuajassa kuten kolme siskoaan, meillä olisi n. kolmen kuukauden kuluttua vauva maailmassa. Huh, että meneekin aika nopeaa! Siitähän on jo kolme kuukautta, kun me kerrottiin raskaudesta läheisille!

Tällä kuluneella viikolla on ollut muutamana iltana liitoskipuja. Olen yrittänyt tarkkailla, että aiheuttaako joku tietty liike tai puuha niitä enemmän, mutta ei. Ne tulevat tai ovat tulematta aivan mielivaltaisesti. Yhtenä päivänä kävelin varmaan enemmän kuin koko raskausaikana, eivätkä kivut vaivanneet lainkaan. Toisena taas kävelin ja liikuin ihan normimäärän, mutta illalla kyljen kääntäminen tai sohvalta nouseminen oli tuskallista. Toivotaan, että ne pysyvät kuitenkin sellaisena epäsäännöllisenä vaivana edelleen, että tulevat vain joskus. Ei mulla ole koskaan tainnut liitoskipuja olla päivittäisenä riesana, joten toivottavasti ei tälläkään kertaa.

Toinen uusi vaiva, jonka sain viime viikolla, on levottomat jalat iltaisin! Mulla on ollut sitä ennenkin raskauksissa satunnaisesti ja nyt yhdistin sen tähän rauta-arvojen laskuun, että voi johtua mahdollisesti myös siitä, kun jotain googlettelin. Aloin onneksi syömään lisärautaa, joten varmasti arvot lähtevät pian taas nousuun. Levottomat jalat on niin höpsö tunne, siis en osaa kuvailla mitenkään muuten kuin että on tosi vaikea pitää jalkoja paikallaan ja mikään asento ei tunnu luontevalta. Koko ajan tekee mieli heilutella jalkoja ja ne tuntuu jotenkin vaan tosi väärältä. Onneksi tämäkään vaiva ei ole nyt pariin iltaan vaivannut, joten elättelen toivoa, että jos se rauta olisi jo alkanut vaikuttaa sen verran, että arvo olisi noussut oman levottomien jalkojen maagisen rajani yli, kun hetken olen sitä ehtinyt jo popsimaan.

Muuten olen voinut tosi hyvin, ei ole supistellut eikä väsyttänyt, vaan edelleen nautin energisestä keskiraskaudesta. Vauva on myös erittäin energinen edelleen ja maha on heilunut jatkuvalla syötöllä joka päivä. Rakenneultran jälkeen hän on tainnut kasvaa kokoakin jo ihan kiitettävästi, ainakin puolen kilon raja on varmasti jo ylittynyt. Raskausappin mukaan hänen kokonsa pitäisi tällä viikolla olla 680-790g ja pituutensa 34-37cm. Mitat olivat kolme viikkoa sitten 360g ja 21cm, niin tuntuu kyllä hurjalta, että tyyppi olisi jo noin iso, ei ehkä ihan vielä. Mutta se kyllä tuo huimasti mielenrauhaa, että puolen kilon raja on ylitetty ja ollaan koko ajan vaan paremmilla viikoilla. Liikkeet voimistuvat päivä päivältä ja niitä on niin hauska seurata. Vauvalla on myös ollut hikka monta kertaa ja se tuntuu kyllä myös aika hassulta.

Mulla on jotenkin ihan valtava vauvakuume just nyt! Katselen paljon kaikkia vauvavideoita TikTokista ja meidän lasten vanhoja vauvakuvia ja videoita. Olen hypistellyt pieniä vaatteita ja haaveillut siitä, miten sitten puen meidän pikkuisen niihin. Viikko viikolta ajatus vauvasta tulee konkreettisemmaksi. Me myös vauvakuumeillaan täällä Oton kanssa yhdessä vaaleanpunaiset lasit silmillä. Odotetaan vaan molemmat niin hulluna, että päästään tapaamaan meidän rakas pieni. Odotetaan sitä vauvakuplaa ja sitä, että saadaan nuuhkuttaa pieniä varpaita ja pussailla pientä nenänpäätä ja tuntea sylissä se pikkuruinen tyyppi. Odotan niin paljon sitä, että vauva nukkuu mun sylissä tai rinnalla! Ja sitä, että saan kantaa vauvaa liinassa tai repussa ja kävellä ylpeänä vaunulenkillä. Ihan jäätävä vauvakuume siis. Mutta vielä pitäisi malttaa, laskettuun aikaan on vielä 16 viikkoa.

Checklist raskausviikko 24:

Vauvan koko hedelmänä: Papaija

Cravings: Kaikki tulinen. Laitoin chiliä salaattiinkin 😀 

Oireet: Levottomat jalat ja liitoskivut, mutta onneksi satunnaisesti. 

Kaksi päivää sitten tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun naputtelin ensimmäisen postauksen Bloggeriin ja tuuttasin sen ulos. Se, että se tapahtui kaksi päivää sitten, mutta kirjoitan tätä postausta vasta tänään, on yksi niistä asioista, joissa olen kuluneen 10 vuoden aikana mennyt eteenpäin. Olen tajunnut sen, että ei se vähennä yhtään tuon merkkipäivän arvoa, että pyhitin sen varsinaisen synttäripäivän perheelleni ja levolle, ihan yhtä hyvin voin kirjoittaa blogisynttäreistä tänään työpäiväni aikana. Kaikille muille se synttäripäivä on vain yksi päivä muiden joukossa, josta voi ihan yhtä hyvin lukea myös maanantaina, jos kiinnostaa. Joten miksi stressaisin ajoitusta ja laittaisin sen itseni edelle?

Monta vuotta meni oppia tämä asia, kuten niin moni muukin. Tällä hetkellä koen kuitenkin olevani parhaimmassa tasapainossa koskaan työn määrän ja levon kanssa. Kaikkea on juuri sopivasti. Maanantait ovat usein kiireisiä ja sellaisina ne mieluusti otankin. Kun viikon saa hyvin käyntiin tehokkaalla työpäivällä, jää hyvä fiilis. Loppuviikkoa kohti taas yleensä höllään aste asteelta. Kymmenessä vuodessa olen oppinut tuntemaan itseni ja omat työtapani.

 

En silloin 10 vuotta sitten mitenkään voinut arvata, että blogi ja some toisi joskus mulle elannon ja johdattaisi mut tänne missä nyt olen. Kun perustin blogin, ei bloggaaminen ollut monellekaan vielä edes sivutulo. Itselläni ei käynyt mielessäkään, että blogin kautta voisi joskus esimerkiksi saada tuotenäytteitä tai tienata jopa rahaa, koska silloin näin ei vielä ollut kuin ihan muutamalla ihmisellä Suomessa. Motiivit blogin perustamiseen olivat vertaistuessa, oman arjen dokumentoinnissa ja ihan vaan mukavassa harrastuksessa, kun ei ollut ”muutakaan parempaa tekemistä”. Sisältöä tuotettiin todella matalalla kynnyksellä, sen kummempia miettimättä.

Kymmenen vuoden aikana some on mennyt joskus siihenkin, että kaiken sisällön piti olla mielellään tosi suunnitelmallista ja harkittua, ja kuvienkin mahdollisimman hyvin stailattuja. Yritin itsekin mahtua siihen muottiin, mutta en koskaan mahtunut ja otin siitä aika isoja paineita. Mun elämä ei ollut sitä, että matkustetaan kohteesta toiseen upeiden rekvisiittojen ja ammattikuvaajien kanssa, tai että on just ne oikeat macaronsit mukana. Koin olevani vääränlainen, enkä tarpeeksi hyvä vakavasti otettava bloggaaja. Koin aina olevani vähän huijari muiden joukossa, tuntui etten kuulu sinne ammattilaisten sekaan, vaikka se olikin mun ammatti.

 

Vaati paljon ajatustyötä ymmärtää, että se, että olen minä ei tee musta huonompaa. Mua ei seurattu siksi, että olen sellainen kuin kuuluu tai sellainen kuin joku toinen, vaan siksi, että olen minä. Se tuntuu hyvältä. On vahvuus olla minä, ei heikkous. Ja vaikka en sopisi mihinkään muottiin, olen oikeanlainen omana itsenäni. Ajatkin ovat muuttuneet ja se on tehnyt tämän ymmärtämisestä itselleni helpompaa. Jokaviikkoiset matkat maailman eri kohteisiin ja ammattikuvaajien ottamat huippustailatut eivät enää ole ammattilaisuuden mittari, vaan sitä mitataan aivan muilla asioilla. Koen olevani niissä muissa asioissa vahvoilla.

 

En ole enää yhtä rohkea kuin kymmenen vuotta sitten. Silloin sanoin mitä sanottavana oli, sen kummempia miettimättä. Jaksoin perustella näkemyksiäni kerta toisensa jälkeen. Jossain vaiheessa otin mukaan disclaimerit joka asiasta, yritin aina olla askeleen edellä ja miettiä mikä nyt voisi olla se yksi juttu, johon kaikki tarttuvat jos en sitä erikseen huomioi. Usein epäonnistuin. Viidestä eri tekstissä olevasta disclaimerista huolimatta kuvassa saattoi olla jokin pieni yksityiskohta, johon sankoin joukoin takerruttiin. En osannut ennakoida kaikkea. Se harmitti. Se myös hiljensi.

Sitten tajusin, että mun ei ole pakko osatakaan. Ne jotka haluavat löytää jotain takerruttavaa, löytävät sitä aina riippumatta minusta. En koskaan tule olemaan riittävän hyvä niiden silmissä, jotka eivät minusta pidä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä kaikkien tarvitse pitää minusta tai minun valinnoista. Riittää, kun tiedän itse omat perusteluni ja motiivini ja pystyn seisomaan sanojeni ja tekojeni takana. Olen yrittänyt olla rohkeampi ja puhua jälleen niistä asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Samalla olen yrittänyt pitää aina mielessäni sen perusarvon, joka on toiminut mun somekanavien kantavana voimana alusta asti. Haluan tuoda iloa, jotain hyvää ja positiivista niin monen ihmisen elämään kuin mahdollista. Ja sitä haluan jatkaa hamaan tulevaisuuteen asti.

Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut kulkea tämän matkan ja kasvaa ja oppia. Olen niin kiitollinen kaikista teistä, jotka olette pysyneet mukana, osa jopa vuosikymmenen, moni useita vuosia. Jokaisesta uudesta ja vanhasta tyypistä olen ihan mielettömän otettu. Me ollaan luotu yhdessä mahtava yhteisö ja käyty ihan mielettömiä keskusteluita. Vaikka viime vuosina keskustelu on siirtynyt blogin kommenttiboksista lähinnä piiloon yksityisviesteihin, sitä keskustelua on edelleen ihan valtava määrä. Te annatte mulle niin paljon ihan joka päivä. Kiitos kun myötäelätte, kiitos kun herättelette ajattelemaan, annatte palautetta, vinkkejä ja kiitätte. Kiitos kun tsemppaatte, lähetätte voimaa ja hitto vieköön osallistutte jopa meidän kirjakeräysprojektiin (enää yksi The Baby Sitters Club -kirja puuttuu)!  Te olette kultaa. KIITOS.

 

Aion jatkossakin olla juuri se tyyppi, jota joku voi pitää vähän naiivina ja hömppänä, kun se luulee, että elämä neljän lapsen kanssa voi olla ihan kivaakin. Aion jatkossakin näyttää meidän arkea ja elämää sellaisena kuin se on, minun silmin. Aion jatkossakin tehdä tätä työkseni ylpeästi ja suurella ilolla ja rakkaudella. Aion jatkossakin tehdä isoja suunnitelmia ja kertoa niistä ääneen, vaikka en aina kaikessa onnistuisikaan.

Toivon, että pysyt mukana myös seuraavat 10 vuotta ja seuraat, mihin ne meitä vievät. Jos verrataan nykyhetkeä siihen mistä lähdettiin 10 vuotta sitten, niin en osaa edes kuvitella millaisesta asetelmasta kirjoitan blogin 20v-synttäripostausta (koska sellainen on todellakin luvassa!).

PS: Jotenkin musta on ihan hillittömän hauskaa, että näin kymmenen vuoden jälkeen yksi asia on jälleen samalla tavalla, kuin silloin 10 vuotta sittenkin: meille odotetaan syysvauvaa! Tässäkin asiassa on näköjään palattu juurille. 😀